Niskapoimu-ultra

Noniin, pikasesti telkkarin ääreltä nyt ensimmäisen kunnallisen ultran kuulumiset!

Mehän jäätiin väärällä bussipysäkillä pois ja hortoiltiin tuolla super-liukkailla tovi ylimäärästä, mutta onneks oltiin sellasta varattukin... On muuten kaukana toi Kättäri. Haluan vaihtaa Naikkarille! 12 minuuttia oli sitten kättärin ultra-aika myöhässä. (Noh, vaan onneks, ei sitä ees huomannu, kun oli niin vilskettä odotusaulassa...) Verinäytteen onnistuin kuitenkin labrassa annetamaan jo ennen tota varattua aikaa kun huijasin et olin käyny jo ultrassa just... :D Oishan ne ehkä ottanu muutenki mut pelasin sit vaan varman päälle. Otti niin päähän se perjantain turha reissu Mariaan, niin kostin tälleen sit.

(Siis mullehan oli neuvolassa sanottu ihan selkeesti, että veret voi käydä antamassa annettuina aikarajoina ihan ite ja perjantaina tsemppasin itteni ennen töitä Marian labraan. Siellä parin kymmenen minuutin odottelun jälkeen sanottiin, et ottavat Kätilöopistolla samalla kun on ultra. Ultrakutsussa taas ei mitään tällasesta ollut mainittu, joten laskin yhteen 1+1 ja totesin, että joutuisin uudestaan jonottelee sitten tänään... Ja äkkiä halusin tuolta pois vuoden vaihdetta viettämään, joten siksi tällanen kieroilu. Joka toimi. Piste)

No asiaan silti. Örkki oli huikean villi ja vikkelä! Vilkutteli, potki, hyppi, kuperkeikkaili, kiemurteli ja kaikkea ihan koko ultrausajan. Niinpä olikin hoitsulla ihan ongelmia napata kuvia niitä mittojen ottoja varten, kun koko aika toinen hyöri vaan. (Monta kertaa just kun oli kuvaa nappaamassa niin örkki polkas just vauhdit seinämästä ja lennähti toiseen päähän mökkiään...) Mahan päältä (jee!) vaan tehtiin koko juttu tällä kertaa ja vissiin hyvin näky? Kyllä se hoitsu sano, että jos ei jotain saada niin sit alakautta, mutta hyvin sai kun vähän käänteli ja örkkikin siellä vänkyröity ihan ittekseen. Vessassa käskettiin käydä jo ilmottautuessa. Olin ihan ihmeissäni miten hyvin se kaiken ihon ja lihaksen ja muun alta sieltä saattokaan näkyä niin hyvin! Ja taas alko hulluna naurattaa alkuun. (Sekä mua että miestä.) Se alku varsinkin oli varsinaisen kokoilun aikaa, kun ihan ekaksi näytti että isopäinen lapsemme siellä ihan tarkotuksella meitä ruudulta katsoo ja molemmin räpylöin vilkuttaa... Itseasiassa se näytti hyppivää ja vääntelehtivää ihmistä enemmän joko

Pingulta

tai

Alfred J. Kvakilta

Et silleen. Paitsi isopäisemmältä.

Hoitajasta kyllä negiskommenttiä, kun se vaan oli jotenki vähän nihkee, vaikka kyllä naureskelikin meidän kanssa, mut miehen kans molemmat vähän sitä ihmeteltiin... Ois varmaan halunnu olla jo jossain pippaloimassa tai sit vaan vähän perushuumorintajuton henkilö... Kaikki oli kunnossa vissiin kuitenkin, kun ei se kummempaa siitä sanonut... Pää-perä pituus oli 58 milliä, reisiluu 6, mutta muita ei kertonutkaan. Tai sanoi se sen pituuden suoristuneenakin (sekin saatiin kun toinen venyttäyty välillä) mut sitä en enää muistakaan! Istukan sijainti ei varmuudella näkynyt. Niskaturvotustahan tässä varsinaisesti käytiin mittailemassa, mutta siitä se ei kyllä sanonut sanaakaan. Jotain tuloksia tosin lähetetään vielä postitsekin...

Kuvissa me maallikot erotettiin itse (mun muistini mukaan) ainakin kädet, jalat, kallo, silmät, kasvojen profiilia, leuat, suun aukomista, kasvojen koskettelua (tai mitä lie peukun imemistä), selkäranka, luita, napanuora, jalat ristissä, istukkaa ja virtsarakko (siis mun).) En nyt muista jos vielä muuta erityistä! Mielellään ois katellu sen touhuja enemmänkin... Lähinnä mua liikutte eniten se liikehdintä. Noi stillikuvat ultrastahan on jotain ihan höpöä... Ei mikään ihme, jos niistä ei mitään irti saakaan, kyllä toi pitäs ihan liveliikkeessä nähdä että kiksit saa irti. :)

Mulla ei silleen stressiä ollutkaan tästä, kun kaikki niin hyvin sujunu, mutta super-iloista oli että nyt sain lasketun ajan ovulaation mukaseksi!!! Jihaa!!! Koko vissiin vastas jopa 12+2, vaikka siis 12+1 menossa, koska näin täti kirjotteli meidän korttiin. Ei tarvi nyt tästä eteenpäin mun enää ilmotella ja ajatella kahta eri päivää, kun ollaan neuvolalaisten kanssa samaa mieltä.

Ja loppuun kuvasatoa.

Ja toisella odottajalla näin neuvolakortissa keltaset kuoret! Onko niitä eri värisiä? Minkä värisiä? Mäkin haluun keltasen!! (Meillä on vaaleenvihree siis...)

Höyrymyrsky

Ensimmäinen virallinen ärsyttää-postaukseni. Jos joku suutahtaa, niin saa aivan vallan vapaasti syyttää mun hormoneita ja sanoa että muutan kyllä mieleni (kunhan ei tee sitä mun kuullen).

* * *

Luonnollisesti ensimmäinen on toi hormonien syyttäminen yhtään mistään. Molemmin puolin. (Siis että joku odottaja syyttelee omia systeemejään tai että joku syyttelee jonkun odottajan systeemejä...) En tiedä mitä ihmeen antihormoneja muut syö silloin kun eivät ole raskaana, mutta kyllä mulla ihan on tunteet ja turvotuksia ja mielihaluja ja väsymystä, pirteyttä, ällöä oloa, kipeitä paikkoja ja ihan vaikka mitä silloinkin! Saatan jopa itkeä ihan luomusti! 

Omalle kohdalleni myönnän tasan yhden "hormonitapahtuman" ja se oli (okei, tosi ironisesti) Vauva-foorumin "Hulluin itkunaihe" -ketjua lukiessa, jolloin itkin JA nauroin koko ketjun läpi (ja oli muuten raskaat pari tuntia ne!). Korostaisin kuitenkin, että tuota tapausta ei ollut kissojen lisäksi kukaan todistamassa, joten sekään ei johtanut selittelyihin! Kaikki muu mitä on tapahtunut olisi voinut tapahtua oli örkkiä kohdussa tai ei. I rest my case.

 * * *

Kiusallista on myös (melkein) kaikkien oletus siitä, että odottaessa vauvaa mua kiinnostaa vauvat ja niihin liittyvät jutut. Tai no tän voi oikeestaan laajentaa koskemaan koko vauvojen ja lapsien heimoa. Tutut näyttelee vastasyntyneiden tuttuvauvojensa kuvia ja mun pitäisi kai sitten olla ihan ihastuksesta soikeena ja huokailla vaan haltioituneena? (Jee, onneks oon kai kohtuu hyvä siinä, kun en oo ainakaan vielä kiinni jääny!) Myös työkaverit töissä ajattelee erittäin loogisesti, että mun kuuluisi nyt vaan hymyillä ja hymähdellä huonosti käyttäytyville asiakaslapsille, mitä en oo tehnyt koskaan ennenkään. (Onneksi tämä luulo on osin jo korjatulla tiellään.)

Tykkään söpöistä karvasista eläimistä, kissan- ja koiranpennuista, mutta vauvoista ei oikein edes vielä näe minkä näkösiä ne on (kaikki on pulleita ja kaikilla on saman värinen turkki...). Nautin kyllä raskausajasta (koska tää on aika nautinnollinen olotila mulle) ja menen mielenkiinnolla ja oppivaisena synnyttämään, mutta se vauvavuosi on mulle enempi vaan väliaikainen paha ennen kuin näen millaisen kaverin oon miehen kanssa saanut aikaan (tai onko toivoakaan). Ja ehkä tietysti vähän sentään kokemuksena senkin... Vuosi on onneksi aika lyhyt aika kuitenkin.

* * *

Raskauspahoinvointia mulle aiheuttaa myös kaikki vouhkaus ja söpöstely. Tähän kategoriaan vois kaataa oikeestaan ihan mitä vaan. Tykkään ainoastaan nauraa höhlille jutuille (kuten vauvojen kengille) ja bongailla siistejä tai miehen mielestä siistejä juttuja (kuten Leijonat-tuttipullo, joka on eka hankinta sen isyyspakkaukseen, älkää kertoko kukaan!). 

Oon ihan kiltisti selittänyt kaikille mitä lääkäri meille selitti ultraäänikuvassa näkyvän, enkä odottanut tosiaan mitään huokauksia. Eihän siitä oikeesti maallikko tajua mitään, eikä siinä mitään tunnistettavaa tai söpön näköistä olekaan! 

"Vauvanhuoneen" (jos sellanen olis) voisi varmasti sisustaa ihan tyylilläkin, ja jollekulle se tietysti voi olla tärkeä osa raskautta, mutta eihän se vauva siitäkään tule mitään tajuamaan vielä aikoihin. (Ja kun tajuaa, niin onko se sen mielestä siistiä enää?) Ja moni vauva (ainakin tissillä käyvä) varmaan kuitenkin joutuu alkuun nukkumaan enempi vanhempien kanssa samassa huoneessa, kuin tapettien ja verhojensa keskellä.

* * *

Laitan nyt vouhkaamisen sitten ihan omaan osioonsa tässä. Nämä on hyödyllisiäkin asioita tottakai, mutta saa ne silti ärsyttää! :D Sisältää muiden muassa asioita nimeltä "vaunuopas" ja "sukupuolineutraali kasvatus vai ei". Olen jopa ehtinyt potea huonoa omatuntoa siitä, etten ole kiinnostuneempi vaunuoppaista ja ominaisuuksista ja meidän hissin koosta ja vaunuvarastosta ja silleen ja silleen. Ehkä se on sitten se homma, jonka jätän suosiolla odotuksesta miehelle? Itse luettelen vaan vaatimukset! :) No itseasiassa nyt kun meinasin nekin tähän laittaa, niin huomasin, että yllättävän hyvinhän mä sittenkin oon jo asiaan perehtynyt!

Ja mites sitten toi iänikuinen sukupuolisuus? Välillä tuntuu, että joillekin tää suuri "sukupuolineutraalius" on sama asia kuin että "tyttöä ei pueta vaaleanpunaiseen ja sille ei anneta nukkea ja poikaa ei pueta vaaleansiniseen ja sille ei anneta autoa". Tai siis että mitä muuta joku sen eteen tekee? Sanotaanko siinä sitten lapselle, että ei ole kuin ihmisiä ja kaikki on samanlaisia? Mun mielestä se nyt on jo suoranaista valehtelua... Itse tiedän vaan, että sukupuolen haluan tietää, jos se on mahdollista, niin pian kuin suinkin siksi, että meillä on nimet ja kaikki jo valmiina, ja haluan alkaa heti yksilöllistää tulokasta mielessäni ja puheissani. (Tyttö on muuten sitten Ulpu ja poika Alex, tällä hetkellä örkki on molempia tai sitten Ulpualex tai Alexulpu...) Väreistä mulla ei ole mitään rajoitteita... Vaatteiden ja tavaroiden pitää olla helppoja ja käytännöllisiä, miellyttää omistajaansa, ei törkeen kalliita ja niin edelleen. Omassa pukeutumisessa en niin perusta esimerkiksi oranssista tai violetista, mutta monesti aattelen siitäkin, että on vaan mun päähänpinttymää, eli miksei sitten vauvalle (ehkä mä itekin oppisin siinä jotakin). (Mut ps. ihan vaan vinkkinä: mun lempiväri on valkonen, ihanaa miten käytännöllistä, ja miehen musta, apua miten friikkiä!)

* * *

Ja facessa vastaan tuli tämä:

Ehkä se sitten jotakuta lohduttaa... Ja täytyy muiden puolustukseksi todeta, että mä en kyllä raskausarpeudu kovin helposti, sen tiedän, eli ehkä osittain siksi tämäkin ärsyttää... Mutta jotenkin mun mielestä tää on ihan outoa hypetystä. Vähän ikäänkuin vertaisi raskausarpia teini-iän aknearpiin. Harva niistäkään julistaa ylpeilevänsä... Arpia jos tulee, niin sitten tulee ja turha enää siinä vaiheessa on itkeä. (Mut hyvää päivää ei ne nyt ylpeilyn aihe tai hienoja ole!) Ja uskoisin, että rasvaus tai öljyäminen kuitenkin jotain auttaa (vähän niinkuin se putsaaminen ja voitelu teininäkin).

* * *

Vielä viimeisenä vastaantulleena rasittavuutena mainitsen nyt sitten tähän mahaihastelun ja mahakateuden. Johon myönnän täysin syyllistyväni hetkittäin ehkä itsekin! Eiköhän se maha kaikille kasva jossain vaiheessa, joten miksi häslätä jos sitä ei vielä ole? Enemmin yritän nauttia mahattomuudesta! Pystyn liikkumaan ja tekemään vielä ihan vapaasti kaiken ihanan! Makaamaan mahallani, istumaan kippurassa tässä tietokoneen ja sohvan välissä, konttailemaan ja kyykkimään töissä, juoksemaan (eh, tuolla lumisuossa vai?), pukeutumaan miltei mihin vaan, mutta ehkä ennen kaikkea liikkumaan ihmisten ilmoilla itsenäni ja naisena, enkä minään odottavana äitinä! Mun mielestä raskausmahat eivät muutenkaan mitenkään ole kauniita tai ihania tai söpöjä, vaan enemmänkin pelottavia, mutta tietty makunsa kullakin. (Ehkä tää jotenkin freudilaisesti liittyy tohon vauvajuttuunkin!?)

* * *

Oke. Nyt tuli nälkä ja meen syömään aamupalaa ja rauhottamaan mieltäni tältä ärsytykseltä! Ja sitten suuntaan keskustaan aleihin ja ajattelin jopa vauvavaatteita käydä kattelemassa!

Ps. Pikkuärsytyksenä vielä: Miksi en näe unia, joissa vauvalla olis sukupuoli?!? Kohta on myöhästä, rakenneultraan on enää kaks kuukautta!!!

Mätivinkki myöhässä

No siinä meni joulut ja ruuat, vaikka kyllä tänäänkin vähän vielä samalla meiningillä mennään... Ainoo ero tietty, että kaupat auki taas ja varmaan pitäs tota junioripuolta käytättää alkavia alennusmyyntejä kurkkimassa. Itelläkin muutama oma hankinta, jotka täysin unohtuivat tossa joululahjahässäkässä, kun mietti vaan muiden kaipauksia... :D

Tietäskö tänne eksynyt joku Bola-korun todellisesta luonteesta? Onko siittä oikeesti hyötyä ja iloa lapselle? Ja ei ihan kohtuutonta häiriötä mulle? (Tai sillekään?) Itse en todellakaan oo mikään melun tai taustamölyn ystävä, joten vähän tuntuu höhlältä moinen... Mutta sit taas toisaalta jos se ei blokkaa täysin kaikkea muuta ääntä niin mikäs siinä. Mielummin kuitenkin haluisin örkin kuulevan mun äänen kuin jonkun tuomiopäivän kilinän jostain korusta... Mut saahan sen toisaalta pois kaulastakin! Kattelin Bebesissä ihan alussa sellasta sydämenmuotosta, mutta sitten kun olisin käynyt ostamassa, niin oli juuri se loppu. Ja ne pallot on mun mielestä rumia. Nyt vois sit miettiä, että tilaisiko jostain vaiko ei. Ja on hassua aatella, että alkaa tilaaminen ollakin jo ajankohtasta kuulon kannalta, vaikka sillon ekaa kertaa katellessa tuntu että tähän hetkeen on ikuisuus! :D Apua jos tää aika kesään menee yhtä nopeesti...

Joululahjoja örkille tuli ensitutti ja Sophie kirahvi.

Ensimmäistä noista toivoisin tietty, ettei käyttämään jouduttaiskaan. Itse söin tuttia tosi myöhään (siis muistan hämärästi tutinsyöntiajat!!) ja mun hampaita ja purentaa on nuorena myös oiottu joku 6-7 vuotta ainakin... En vanno, että näillä kahdella olis yhteyttä keskenään, mutta öö silti. Lisäksi oon lukion MLL:n hoitsuaikoina kerran vahtinut 1-1,5 vuotiasta poikaa (siis yhden kesän tiivisti hoidin, ja se kasvoi siinä välissä, eli ei ollu mikään ikäheitto toi... :P), joka ei tuttia syöny ollenkaan ja oli helppoa!! Sellasta yrittäen sitten itellekin... :)

No mut oli tällanen pikavisiitti tää väliin... Nyt alan tilata jääkaappipakastinta ja meen syömään miehen ja tyttöpuolen puristamat applarit ja syömään aamupalat. Ja jos sitä johkin hikirääkkiinki pääsis tänään ja shoppaa tosiaan, ettei ihan ahteri puudu tähän lojumiseen!!

Ainiin! Jos sen mätivinkinkin heittäisi, kun otsikkokin lupailee... Eli itse törmäsin keskusteluforkalla mädinkuumennusvinkkiin listerian peloissa. Ite oon aika vapaamielisesti syönyt tuoretta raakaa, mutta mätihän nyt tyypillisesti tulee pakasteista ja ei ehkä ihan tuoretta ole, joten sitä mäkin kitsastelin... Heitin kattilaan sen mitä tarvin ja sekottelin ja lämmitin höyryäväksi. Sormella koklailin välillä ja kun oli sen verran kuumaa että sormea poltti, otin pois, annoin seistä ja jäähtyä ja valmista tarjottavaksi pöpöttömänä! Maku ja koostumus ei ainakaan mun mielestä muuttunut... :)

Jouluntoivotus

Jaaha jaaha. Maha täällä kasvaa, muttei muuta.

Jännä ajatella, että saattaa joksikin aikaa jäädä viimeiseksi "reissujouluksi". Tässä on jo vuosien ajan tullut seilattua koko aatto milloin mitenkin, mutta yleensä vähintään 2-3 eri joulunviettopaikassa yhden iltapäivän ja illan aikana. Toisinaan vielä duunissakin siinä päälle aamupäivä. Voi olla että vuoden päästä sitten seuraa kaipaavat joutuvat vaan yksinkertaisesti vaivautumaan meidän luokse, tai katsoo nyt. Mutta vähän sillä mielellä mä lähden tuonne hankeen lahjojen kera tarpomaan ja takseilemaan (vielä) tänä vuonna. :)

Miehen tyttö tulee joulupäivänä meille ja hälläkin eka pukiton joulu! Muistan niin elävästi omat ekat sellaiseni, kun joulu saikin yhtäkkiä ihan uutta ulottuvuutta, kun sitä saattoi itsekin valmistautua ja suunnitella jotenkin. Sit iskikin hetken joulu-angsti, kun ei ihan oisi aina jaksanut, mutta nyt täytyy sanoa että ehkä viimeset muutamat vuodet on ollu taas tosi joulumeininki! :D Varmaan toi örkki osaltaan lisää tän vuoden fiiliksiäkin. Saas nyt nähdä sitten miten örkin suhteen sumpliutuu toi joulupukki, kun oon kokenut jotenkin tosi kököksi sen pukkiesityksen aina lapsille... No ei onneksi konkreettinen murhe vielä pitkään aikaan!

Varmaankin tästä saman tien täksi illaksi ja huomisaamuksi vetäydyn töihin ja sitten toviksi joulun viettoon, joten ihanaa, ruuantäyteistä ja lämpöistä joulua kaikille! <3 (Ultraanhan onkin sitten enää viikko aikaa huomisesta eteenpäin ja tänään voi ajatella startanneen jo 12. viikonkin.)

Ensimmäinen mahakuva

Tälläsella mennään nyt. Pakko siis tosiaan uskoa, kun ei paino oo muuttunut vissiin miksikään mutta ulkomuoto kyllä on. Onneks harrastan mukavia lökövaatteita noin muutenkin, niin ei mitään tuskailua oo sen vuoksi ollut. Joku kuuden sentin mittanenhan se örkkikin jo on, ettei ihme että tilaa tarvii jo enemmän.

10 + 4

Taas kaikenlaista

Piti kirjoittaa jo aamulla, mutta ajattelin sitten vatkuttaa, kun kameran akku on latauksessa ja mietin josko uskaltaisin teille jo mahakuvaa näytellä. Useammalta taholta (2 ulkopuolista + mies) olen jo kuullut mahastani. En tosin tyyliin "ootsä raskaana" vaan vain henkilöiltä jotka tietää. Yhdet itsenäisyyspäivänä kuulleet sanoivat ja vieläpä kaikenmaailman talvifleecet päällä että on tässä melkein parissa viikossa jo jotain tullut. Toinen oli miehen siskon mies, joka kuultuaan totesi, että vähän sitä oli mahasta katsellukin, muttei ihan sentään kysyä viitsinyt.

No yhtäkaikki, itse alan ehkä hiljakseen myöntyä siihen että kyllä se kasvaa. Ja oikeastaan ainoa oireeni siis onkin! Alkuun vähän vähättelin moista, koska oletin että maha kasvaisi enemmän alaosastaan (siis siellähän se örkki varttuu!) mutta tänä aamuna nettikuvia selailtuani totesin, että kyllä se vaan taitaa koko maha paisua alkuun ja vasta myöhemmin tuo alaosa. Loogista sinällään, koska kohtuhan vielä kasvaa tuolla lantion sisällä eikä niinkään ulospäin näy, mutta se sitten puskee tottakai tieltään kaiken maailman sisäelimiä ja mahalaukkuja ja mitä kaikkea tolla seudulla nyt sitten edessä onkaan. Vähän harmittaa, etten ole mitään viikottaista kuvaamista harrastanut, mutta kun ei yksinkertasesti ole tuntunut siltä että tarvetta olisi, kun ei mikään ole muuttunutkaan. No mutta ehkä saatte jotain kun lataus on suoritettu.

Tulin sen sijaan nyt jo kertomaan lääkärin soittoajasta!

Toksoplasmoosi vasta-aine oli negatiivinen, eli en moista ole koskaan sairastanut. Jotenkin hupaisaa kun tuolla etelämmässä Euroopassa vissiin about kaikki ovat! :D No hyvä uutinen tässä tietty on se, että jos en tähän mennessä ole saanut meidän kissoilta (tai sen enempää ruuasta) toksoa käyttäytymistavoillani on aika epätodennäköistä että sen nyt tässä tulevana puolena vuotenakaan saisin. Toisaalta huono uutinen sinällään on tietysti, että koska vasta-ainetta ei ole, saatan sen saada... Mutta tulipahan tutkittua. Vissiin tuo tokso testataan eniveis jossain vaiheessa uudestaan, mikäli oikein olen käsittänyt.

Jaaaaa sitten kiinnostavin! D-vitamiinitasoni oli 73 ng/ml!! No arvatenkin lääkäri sanoi sen olevan oikein hyvä, mutta minähän nostin heti tota tähän astista 85 päivittäistä mikroani 105:een asti. Kuitenkin virallinen optimaalinen suositustaso olisi sen 80-100 ja yli 100:kin saisi reippaasti mennä... Mutta ainakin ihan kiva tietää millä määrillä mennä ja myös ihan tulevia talvia ajatellen. Tuskin nämä kuitenkaan alkavat Suomessa merkittävämmin valostua... Aika hurjaa kuitenkin ajatella, ettei moni syö deetä ollenkaan lisänä. Mikähän heillä taso on, jos mulla "kymmenkertaista annosta" syövänä on "vaan" 73? :D No tässä Tolonen muille kiinnostuneille. Noita linkkejä on netissä ihan loistavia suuntaan ja toiseen pilvin pimein! Saa helposti kokonaisen päivän kulumaan d-vitsku-harrastukseen. :)

No katellaan nuita mahajuttuja myöhemmin.

Paljon sekalaista asiaa

Astmani takia mulla oli jo tänään, kaksi viikkoa ekan terveydenhoitajan* jälkeen, terveyskeskus*lääkärin visiitti. (Huomatkaa miten taitavasti mä väistelen tota neuvvolaa!! Sen ois tohon virkkeeseenki voinu tunkea kaksi kertaa! Nyt korvattu tähdellä merkityillä sanoilla. Tällaiseen saatte nyt siis tottua.)

Kiva nuori nördepoika oli toi lääkäri ja ihan tietäväisen oloinen kyllä, vaikka vähän joutu tietoja tietokoneen ruudulta kertailemaankin... Peffiarvot, joita oon pari viikkoa puhallellu, kelpas sille ja näillä mennään millä tähänkin asti. Sanoi, että Heinixiä saisin kyllä syödä, mutta nyt sitten jää mulle pähkäily, että haluanko. Onko se niin tarpeellista? Ehkä säästelen tonne keväämmälle, kun alkaa kunnon pölykausi ja örkkikin on jo oleellisimmat vähän pidemmälle kehittänyt. Alkuun sen poisjätöstä kyllä kärsin, lähinnä iho-oireina, mutta tuntuu että olisivat tasoittuneet. Toisaalta joudun kyllä tiheästi suihkimaan avaavaakin nenäsuihketta nyt, kun tuntuu että hoitava ei piisaa... Huoh. Vakkarikäytössä siis Pulmicort 2 x 200 aamuin illoin, Ventoline ahdistaessa, Nasofan nassuun ja Lecrolynit silmiin.

Maksa-arvot, jotka kävin toissapäivänä antamassa olivat hyvät niinkuin ajattelinkin olevan. Testata nyt halusin (kun sai) ja koska alkuun oli tosi nihkeää kutinaa kämmenissä ja jalkapohjissa. Etenkin iltasin ja peseytymisen jälkeen saattoi ihan sietämätön kutituskohtaus iskeä. Ihan kauhea tunne, kun se raapiminen ei auta yhtään, melkeinpä tekee kipeetä ja kutittaa niin että kipeetä tekee. Onneksi ei moista ole about viikkoon ainakaan enää näkynyt. Eli ehkä se oli joku mun weirdo alkuvaiheiden oire, joka tasoittu tässä "normioireidin tavallisesti tasoittuvassa vaiheessa". Eli mullakin ehkä jopa joku oire sitten ollu!

Seuraava (ja eka kunnallinen) ultra-aika on tän vuoden vikana päivänä! Kärsimättömänä (ja työvuorojen järjestelyinnossa) soittelin lähetteeni perään ja vasta tänään oli aika määritettykin. Ihana, että tän vuoden puolella päästään, niin voi sitten rauhassa juhlistaa uudenvuoden aattona myös ekan kolmanneksen päättymistä ja varmemmille vesille siirtymistä.

Toinen varmempaa oloa tuova uutinen on kohdun paisuminen! Toissailtana huomasin häpyluun yläpuolella sen jo tuntuvan. Vähän niinkun luu jatkuisi vähän pehmeämpänä luun yläpuolelle. :) Nopeasti tuo vaikuttaa kasvavan, kun sitten jo eilen peilaillessa hoksasin, että katsoa jos osaa niin se myöskin näkyy. Eli mulla melkein on jo vauvamaha! :D Selittää vähän tota mahan kasvua muutenkin, koska täytyyhän niiden tiellä olleiden osien jonnekin siirtyä ja nousta, kun vie toi örkin pesä niiltä tilaa. Noh, sitä kunnon mahaa jännätessä... Toivottavasti antaa odottaa, että pääsis ainakin talvitakkikauden yli rauhassa. :D

Muuta yleistä: 
Tomaatti & mozzarella -kombo on jotenkin tosi omnom tällä hetkellä (ja etenkin vaalee leipä / ciabatta / tms.).
Spinningissä on alkanut varpaat puutua huomattavasti herkemmin mitä normaalisti (harkitsen klossien siirtoa edemmäs).
Öisin on tajuton jano mutta samanaikasesti kaikki mitä juo tulee hetimiten ulos (saa miettiä mitä tää tekee nukahtamiselle).
Tänään koklasin ekan kerran Shiva Rean mamma-jooga dvd:tä (ei oo edelleenkään mun laji, mutta kyllä tuli vetreempi olo ja pitää koittaa saada säännölliseksi toiminnaksi toi kehonhuoltokin).

Nyt se sekos

Ihan yyberinä heräteostona tarttui tänään matkaan mukaan vielä lisää lisäravinteita. ("Kun eihän niistä haittaakaan voi olla, paitsi rahanmeno.") (Ja edelliseen liittyen mun ehkä pitäis alkaa jo lopettaa toi rahan törsääminen sillä verukkeella, että mulle jää nyt niin paljon säästöön kun en enää juo ja polta...) No pahat tapansa kullakin ja saa kritisoida vapaasti, ihmiset on erilaisia! Lisään tähän kuitenkin, että EN korvaa mitään ruokapuolesta näillä lisillä, vaan pääpaino mun ravinteiden saannilla on syömisissä. Aina. Ei siis vaan odotusaikana. Nää tropit on vähän niinkun sellanen kepoisa harrastus vaan, koska en usko niistä haittaa olevan ja mitäs sitten jos vaikka hyötyä onkin, niin plussallehan siinä vaan jäähään. (Poikkeus on tosin d-vitamiini: Sitä uskon vakaasti synkässä Suomessa tarvittavan talvisin. Ja nykystä virallista suositusta enemmän, mutta on sekin alku edes...)

No se tästä filosofiasta alkuun. Lisäsin siis kaappiini Bioteekin maitohapon Probiootti plussan ja mustaherukansiemenöljyn. Innoittajana olivat niinkin höpsöt jutut kuin nettilukemiset. Mulla tai miehelläni ei ruoka-aineallergioita ole, joten mietin ensin että maitohapot voivat vähän turhia olla. Mutta hetken keskusteltuani miehen kanssa huomattiin, että miehen siskon lapsilla allergioita löytyy (jo imetysajalta) ja mun isälläkin on vaikeat muna- ja kala-allergiat ollut eläessään. Jotta mikäs siinä, oonhan mä noita joskus aiemminkin popsinut, matkustellessa etenkin. Tuota herukkaa ajatellen sitten mulla itelläni ei myöskään iho-ongelmia mainittavammin ole ollut, mitä nyt vähän aknea nuorena. Mutta jälleen tuli lähisuku mieleen ja miehellä ei mikään hyvä iho aina ole ollut, joten jälleen: "mikä ettei".

Itseasiassa tässä huvikseni nyt laskeskelin paljonko mun valmisteille tulee vuorokaudessa hintaa ja sain summaksi noin 1,50 €. Ei ihan hirveesti siis kuitenkaan. Ja ottaen vielä huomioon, että en tosiaan mene halvimman kautta, eli osta esim. isoimpia pakkauksia tai halvimmista paikoista kerralla... Eli näillä määrillä halvemmallakin pääsis. Mut jeejee, kukin tyylillään, tulin vaan jakamaan kun kerrankin on illalla aikaa, kun mies työreissussa tän yön... Mitäs sitä nyt tekis...

Täs noita maitis + allergia linkkei:
Tohtori
Yle Akuutti
Trondheim yo
Turun yo (PDF!)

Jaaaa mustista + ihosta sitten:
Mikälietiedote
Ruokatieto

(Mieluusti saa laittaa lisääkin vinkkejä, jos joku jaksaa noita enempäkin kahlailla...)

Kapinahenkeä

Olenko mä ainoa, jonka toi lakritsi-salmiakki-suositus (tai mitkään rajoitukset) saa oikein himoamaan vähintään puolta kiloa kerrallaan moisia ei-suositeltuja asioita?!?

Normaalisti siis joku pari sukulakua tai maksimissa joku 100 grammaa lakupaloja saa mut ihan hiljaseksi ja tyytyväiseksi noin kahdeksi tai jopa neljäksi viikoksi. Mutta nyt kun rajoitteena on "ei suositella säännöllistä käyttöä" ja "kerta-annos alle 50 g päivä" niin jumaliste! Tekis mieli syödä se 200 grammaa päivässä ja erittäinkin säännöllisesti! Ja vaikka vielä aamupalana... Eikä siis mitenkään odotusajan-mieliteko-mielessä tekis mieli vaan ihan vaan koska-se-on-kielletty-tekis-mieli... Voi apua, millastahan örkkiä mä oikein tuolla kasvatan..??

Itsenäisyyspäivän vaatekriisi

Tämä näky on jo aika vanha. Ihan suosiolla joku ehkä pari viikkoa positiivisten testien alkamisen jälkeen luovuin ehkä vähän toivosta mahtua pikkuruisimpiin kesävaatteisiini sen verran pitkään aikaan, että oli aika kiikuttaa ne vintille. Edellisessä muutossa olin laittanut jo kaksi säkillistä suuria, pieniä ja muuten vaan kelpaamattomia vaatteita kiertoon kavereille ja Uffiin.Aika helppo missio oli siis edessä, mutta kyllä sieltä reilu säkki lähti silti. Odottamaan kesää 2014. Huoh. No eivätpähän kummittele sentään koko talvea joka päivä kaapin hyllyillä.

Painoa mulle ei varsinaisesti laskettuna ole tullut vielä lisää juuri. Vaikea tarkalleen sanoa, kun en mä nyt vaa'alla jatkuvasti ole normaalisti hyppinyt ja nyt kun olen, niin tosi hankala sanoa mikä on painon ja mikä turvotuksen ja mikä minkäkin syytä. Suunnilleen samoissa siis ehkä kiikutaan. Ja silti tuntuu että jokapaikka tursuu!! Onneksi mulla on jo vuosikausia ollut vaan tapana pukea verkkarit päälle menin minne menin ja ylipäänsä mitään joustamattomia epämukavia vaatteita mun päältä on vaikea löytää koskaan. Urheilutoppeja oon käyttänyt työrintsikoina jo iät ja ajat, joten ei ollut iso juttu laajentaa tää käytäntö myös arkielämään, kun ei selkeän kuppikoolliset, kaarituelliset ja kaikin mahdollisin muinkin puolin epämukavat arkirintamaliivit enää päälle sopineet. Se kävi muuten nopeesti! Viikko siittä kun ekan testin tein oli kokoa tullut noin 1,5 kuppikokoa lisää. En jaksa, eikä kiinnosta metsästellä sen kokosia liivejä mistään erikoisliikkeistä, joten tutuilla Casalleilla ja Röhnischeillä mennään. :) Onneksi niitä on pino.

Nyt sitten kun ehkä pari päivää on tuntunut että tursuminen ja turvotus ehkä ton saapuvan kymppiviikon myötä voisivat hellittää olis ollut kauheen kiva pukea tänä päivän itsenäisyyspäivän hippaloihin mun superihana, vieläpä sininen satiinimekkoni päälle. Mutta ei, kun se ei nyt löydy! Ei oo kaapilla, ei oo vintillä, ei oo miehen kaapeissa. Mä en ala! Muuttukaa joku mulle mekoksi! Mitä mä nyt laitan? Koska laitan mitä vaan kaikki tiiraa mun mahaa eniveis. Joten toi mekko ois ollu niin hieno, että se hienous ois kompensoinu vähän sitä, että ei ois tuijotettu sitä mahaa vaan sitä hienoutta. Mut nyt sitä ei löydy! Äärgh! (Ehkä mä käyn viel uusiks vintillä, kunhan saan leipomukset käyntiin... Ja varmana sit se mekko ei sovikaan enää!)

Mutta juu siis normaalia isompia vaateongelmia ei oo vielä tullut. Ja rauhallisin mielin oottelenkin kunnon mahan kasvua tonne helmikuulle. Sillon kuitenkin vasta ne viikot, kun pitäs suurin spurtti siltä osin olla. Ihanasti muuten päästään uudenvuodenaattona juhlistamaan meidän ekan kolmanneksen päättymistä ja siirtymistä turvallisempaan odotusaikaan! :)

No toiset hommaa jotain bola-korui tai hopeahelistimiä tai kihlasormuksia, niin mun eka raskaushankinta (ehkä vitamiinien jälkeen??) oli sitten muutama paita. Ensinnäkin toi väri (eikä muuten oo kuvassa yhtään niin kirkkaan vaaleenpunaspinkki ku luonnossa)!! Toi harmaa vaan näytti mukavalta ja mun ja örkin tyyppiseltä... Ja no, musta paita (pienillä kiristysrypytyksillä sivussa) pitää aina olla tietysti...

Nojoo, noiden hankkinenkin tapahtu siis joskus sillon 5. viikolla vissiin, olin melkein unohtanut ne jo! :D Vähän jäi vielä kaivelemaan Hooämmän mammaossalle jäänyt vaaleenvihree pehmoinen neule, mutta sitä en ottanut kun neuleet ois kiva olla laadukkaita, kun noi henkkamaukat tuppaa nukkaantumaan niin nopsaa, jossain trikoopaidoissa vähän eri juttu... Ehkä niitä ei siellä enää olekaan, niin problem solved! (Ja ehkä mä sen Bolankin vielä shoppaan jos tulee vaikka kurja mieli joku päivä ja kaipaa piristystä...)

Miehen isä siis nyt tietää, oli eilen kertonut mies. Ja kommentti oli ollut että olivat he arvanneet! Ahhahhaa! Johtopäätöksiä: 
1) Ei kannattas olla näin viiniinmenevä, niin ei kaikki heti arvais siltä seisomalta kun viinistä yhden kerran kieltäytyy! 
2) Sööttiä, että miehen porukat sen noin hyvin tuntee, että arvaa stressinaiheetkin kertomatta. 
3) Söötimpää, että mies ei porukoitaan tunne niin hyvin, että edelläolevasta huolimatta stressaa myös kertomista. 
4) Olis pitänyt itse vaan sillon viikonloppuna kertoa, kun kerta mieli teki. 
5) Ehkä kaikki ne muutkin, joilta "reaktiot" puuttuu onkin arvannu jo etukäteen eikä osaa esittää reaktioita!?! 
6) No ihan sama. 
7) Tänään saadaan sitten äidille/anopillekin kertoa. 
8) No hei ihan saleen on mieheltään jo kuullu! 
9) Onneksi se on ehkä hyvä esittäjä?

Ja alotin muuten ekstra b-vitamiinien syömisenkin (Multivita), kun toi lihajuttu nyt sujuu mitenkuten. En varmaan koko raskautta noita popsi, mutta nää kriittisimmät viikot ja ehkä sitten harvennan vaikka joka toiseen päivään. Ainakin on kahdessa päivässä parantanut mun iänikuset suupielet. (Sehän siis on erittäin tutkitusti merkki puutoksista!! :D) Pahoinvointiahan mulla ei oo ollukaan, mutta jotkut sanoo, että siihenkin jeesailisi. Jälleen suosittelen. (Tosin ensisijassa kaikille se d-vitsku kuntoon, jännittää pääsenkö veritestiin, oispa chilli neuvolalääkäri ja pääsisin!)

Jeps, mä lähen tästä karkuun eilisillan sipseiltä syömään keittiön puolelle marja-rahka-mysli-aamupalaksi-vakiintuneen-mössöni ja vääntämään niitä joululuumuhalkoja illaksi. Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille! :)

Valokuvatorstai - Kolmiodraama

Ehdin nippanappa myöhästyä virallisesta osuudesta, mutta mun mielestä idea oli niin hianonhiano ja kuvani starat niin supereita, joten julkaisen silti laiskasti myöhässä. :) Vinkatkaa vaan jos tän saa osallistuvaksi enää mitenkään.

Mahaahan mulla ei tosiaan vielä ton vertaa ole!! Saan kuitenkin pullistamalla aika vakuuttavan esityksen aikaiseksi, joten se sallittakoon taiteen nimissä. Varsinkin kun otoksessa Danielimme juuri puskee tuota otollisinta kohtaa vasten sattumalta! Olin ottamassa tossa pöydällä kuvaa ihan muusta, mutta kissapojumme päätti että nyt on herkkä hetki ja saapui paikalle mönkimään, heittäytymään, puskemaan ja kehräämään. Yllänikin siis ihan yövaatteet, koska aamu oli. :D Muokattuhan kuvaa ei ole mitenkään, a) en osaa ja b) vaikka osaisin ei meillä ole Painttia kummempia ohjelmia. Kokoa muutin (Paintilla).

Kolmantena pyöränä tähtenä kuvassa esiintyy siis toinen karvavauvoistamme. Filosofisena otoksena tämä on nääs niin koskettava, kun minä ehkä ainoana tiedän kuvassa olevan mitään draamaa. Daniel ei ainakaan, enkä usko että örkkikään mahassa vielä moisesta tietää. Toivottavasti tietysti suuremmilta ongelmilta (allergia, astma) vältyttäisiin mahdollisimman pitkään ja elomme kesän jälkeen jatkuisi harmonisesti. Danielin tuntien draamaa on kuitenkin taatusti luvassa, se on sellanen rinsessa. Onneksi toi sen velipoika on se fiksumpi ja rauhallisempi, vaikka herkkis kyllä omalla tavallaan hänkin.

Vahinkoja sattuu

Ehkä tässä vaiheessa lienee syytä paneutua tähän ehkäisyhistoriaan, joka ihan tuossa blogin alaotsikossakin on alusta asti vilahtanut viittauksena. Örkkihän ei siis ollut suunniteltu eikä yritetty luomus vaan eräänlainen vahinko. Parempi siis kirjoitella nämä jutut pois alta, ennenkuin olen niin hormonihöyryssä, etten enää edes myönnä mitään vahinkoa tapahtuneeksi!

Olen siis koko ikäni (tai niin kauan kuin asioita tiedostanut) ollut jossakin määrin vastainen kaikelle ylimääräiselle lääkinnälle. Joskus nuorempana en edes kankkuspäänsärkyyn särkylääkettä ottanut "turhaan", menkkakivut ehkä ainoa niin sietämätön että pakko oli. (Onneksi tuon suhteen sitten järkiinnyin.) Tämä nyt on kuitenkin johtanut sitten eräänlaisiin ehkäisyongelmiin ajan myötä. Aika ajoin olen hormonipillereitä taipunut syömään, sillä niissä on lukuisat käytännön etunsa. Toisaalta monesti pillerien tasapaksuistava sivuvaikutus vie pointin myös noilta käytännön hyödyiltäkin. Joten jälleen kerran mietin mitä vain vaihtoehtoa.

Pillerit taas olen hormonivaihtiksista kokenut parhaaksi, koska niiden otto edes on vapaasti itseni säädettävissä. Voin inhoten joka aamu pienen hormoniannoksen naamaani kiskoa, mutta mitään kapseleita ja tai muita yhtään pysyvämpiä härpäkkeitä en suvaitsisi ihollani tai sen alla.

Googlailtuani sitten erään päivän huomasin Helsingissä ensimmäisen kierukan olevan ilmainen. Ja niitä on olemassa hormonittomiakin! Olin joskus teini-iässä käynyt gyneltä kuparikierukkaa tiedustelemassa, mutta varmoin käsin minut (jälleen kerran) passitettiin apteekin kautta kotiin. No nyt ajattelin, että ehkä kohtu on (pillereistä huolimatta, olin kuitenkin taukoillut niistä aina kun voin) kasvanut niihin mittoihin, että kierukkaa voisi ajatella. Soitin ja varastin ajan Kallion ehkäisyneuvolaan. Siellä sitten (maailman ihanimmalla tädillä) kävinkin ja sain kuparinasennusajan muutaman kuukauden päähän. Pillerit lopetin kuitenkin sen siliän tien ja totesin, että nyt kärvistellään sitten mekaanisilla tämä hetki.

Kuinka ollakaan aikani asiaa päässä pyöriteltyäni tulin katumapäälle (siis kierukan, en pillerien suhteen tietenkään) ja peruin kierukka-ajan ihan viime hetkillä. Ja loppu onkin historiaa...

Jokusen kuukauden olimme pärjänneet rytmien tarkkailulla ja "vaarallisten päivien" varomisella hyvin ja vähän kiikun kaakun totesimme (tai tyydyimme tilanteeseen) että mennään sitten näin. Käytännössä "lapsentekoomme" johti siis se seikka, että ehkäisyä ei ole saatavilla. (Ja pienet inhimilliset tekijät.) Ajatella sentään, että vuonna 2012! Nyt vaan peukut ja varpaat pystyyn että ensi kesään mennessä on jotain kehitetty kun tämä raskaus päättyy! (No ehkä mä sitten uskallan sen kierukan...)

Ja nyt sitten vankka mielipiteeni, että rytmimenetelmä toimii. Ei kaikilla, ei aina ja niin edelleen. Mutta itselläni kyllä. Mulla on melkein heti pillerien lopettamisen jälkeen melko säännöllinen kierto. Heitto ennen ovulaatiota on +/-1 vuorokausi. Käytännössä kohtaloksemme koituikin sitten tuo -1 vrk yhdistetty vähän löyhäpäiseen selkärangattomaan intoon juuri tiettynä iltana hoitaa ehkäisyhomma kunnialla. "Olihan me siihen astikin selvitty." Kun sitten ovulaatiokipuni iskivät aika tarkalleen kahden vuorokauden päästä tuosta pupuilusta ajattelin, että jes hyvin meni tääkin kierto, ei hätää. (Kun ei aiemminkaan ollut ollut...) No nyt päätti luonto toisin tai sitten vaan veijarit ja mun solu olivat jotenkin normaalia kelvollisempia tällä kertaa. Mutta pääpointtina siis: (mulla) varmat päivät on varmat jos löytyy itsehillintää.

Ehkäpä tämän myötä myös en usko mihinkään vahinkoraskauksiin. Tavallaan. En kertakaikkiaan ymmärrä noita vauvalehtien artikkeleita joissa aina joku jolla on elämä jotenki risana tai levällään vain "sai tietää olevansa raskaana". (Sai tietää? Miten se sitten raskaaksi tuli?) Toki on tilanteita, joissa pillerien tai kierukan läpi tulee raskaaksi ja ymmärrän että se on vahinko ja yllättää (ja sen "saa tietää"), mutta aika harvinaisia taitaa noi kerrat olla. Jos siis oletetaan että todella ehkäisyä haluava ottaa pillerin ajallaan ja jos ei osaa ottaa vaihtaa vaikka laastariin tai kapseliin tai kierukkaan. Ja ne on asentanut osaava henkilö. Hajoavan tai hukkuvan (joo, niitäkin kuulemma on!) kortsun taas voi pelastaa jälkiehkäisyllä, jos hormonit eivät ole mekaaniseen ehkäisyyn syynä. Joten... 1. Seksiä ei yleensä harrasteta vahingossa. 2. Ehkäisykeinot yleensä toimivat. 3. Raskaaksi saattaa tulla jos harrastaa seksiä ilman ehkäisyä ovulaation lähettyvillä.

Jotta eihän tää ihan vahinkoraskaus ollut. Meillä oli pelkomme jo aiemmissa kierroissa ja asiat ja huolet tuli käsiteltyä. Päätimme jatkaa näin ja olla varovaisia. No emme sitten (taas) yhden kerran olleet ja siitä tärppäsi. Kiva tietää että ainakin on hedelmällinen aiemmista elintavoista huolimatta. :) Joten kukin saa tämän vahinkouden ottaa nyt miten haluaa. Itse varmasti yritän sen unohtaa tulevien kuukausien aikana, mutta riippuen örkin huumorintajusta ehkä joskus kerron (esimerkiksi ehkäisyvalistuksen yhteydessä), mistäs sitä tietää. Vauvaa ei yritetty, vaan sitä yritettiin välttää, mutta hedonismiin taipuvaisina nyt meillä kävikin näin.

Ps. Horkkapillerinpopsijoille suosittelen muuten itse viimeisenä käyttämääni sikakallista (halpispilsuihin verrattuna) mutta epäsynteettistä Zoelyä! Sen hormonit hajoaa luonnossa! Ei tissejä sorsille! (Ja siis mulla tuli eka ovis varmaan heti ku lopetin...)

Jakamisen murheet

Jo ensimmäisenä plussapäivänä örkistämme sai tietää oman perheemme lisäksi myös toinen tulevista kummeista. Yksinkertaisesta purkautumistarpeesta johtuen isäkokelaan ollessa työelämälle varattuna. Sen suurempaa filosofiaa niinkin tuoreen uutisen jakamiseen ei ollut. Ensimmäinen saamamme reaktio olikin aikalailla samanlainen, kuin omammekin tuolla hetkellä oli.

Tulevina päivinä uutista tuntui tosi vaikealta pitää salassa. Omat ajatukset pyöri niin vimmatusti vaan tässä yhdessä asiassa, niin olisi tuntunut luonnolliselta myöskin puheessa pyöritellä näitä ajatuksia. Onneksi keksin blogin ja keskustelufoorumin, jotka aivan eri kaltaisissa yhteyksissä ovat jo vuosia olleet itelleni täysin tuttu tapa jakaa ajatuksia mielessä liikkuvista yksipuolisista mietteistä. Toki tällaisen odotusblogin aloittaminen tuntui äärimmäisen turhamaiselta ja typerältä, eikä yhtään itseni tapaiselta, mutta turvauduin anonymiteetin suojaan ja edelleen ajattelen, että kun kukaan ei ikäänkuin tiedä, ei tätä blogiakaan oikeastaan ole olemassa. :D

Kuitenkin hiljakseen jokuset ystävät saivat uutisen kuulla. Lähinnä sellaiset, joille mahdollisista epäonnisistakin tapahtumista tulisi kerrottua. Siltä varalta jos... Tuon viikon takaisin ultran jälkeen sitten hanat oli lupa aukaista. Työkaverini kuulivat, oma äitini taisi kuulla jo muutamaa päivää aiemmin ja niin edelleen. Oikeastaan ainoa olennainen, joka ei vielä tiedä on miehen perhe. Juuri tulin koululta kotia bussilla ja miehen sisko sattui samaan kyytiin. Olis kyllä julmetusti hotittanut, mutta onneksi oltiin bussissa. Ei siinä olis viittinyt, vaikka mielessä kävi kyllä.

Aina kuulee naureskeltavan, moitittavan tai ihmeteltävän ihmisten reaktioita tällaiseen. Tähän on kyllä yksinkertaisesti todettava että joko a) olen älyttömän huono lukemaan ihmisten reaktioita, b) asiassa ei ole reagoitavaa, c) kaikki osaavat peittää todellisen reaktionsa tai d) jokin kombo näistä. Yksi toki voi myös olla, että tunnemme läheiset niin hyvin, että kaikenlaiset reaktiot ovat niin ennalta-arvattavissa että niitä ei juuri noteeraa. Tiedä häntä! Vastaan on tullut oikeastaan vain onnitteluita ja niitä seuraavia keskusteluita. Ei päivittelyä, tyhmiä kysymyksiä tai kommentteja, ei mitään mistä yleensä puhutaan. Enkä oikeastaan usko niitä tulevankaan.

Alkuun pelkäsin kertomisen vaikuttavan ihmisten suhtautumiseen. Esimerkiksi töissä en tosiaan halua, että kaikki miettisivät koko ajan mielessään että onko sillä nyt paha olo tai pissahätä tai himoitseeko se nyt tota ja tota ruokaa kun mainitsi sen. Ehkä asia olisi eri jos oireita olisi, mutta kun ei ole, niin en halua että kukaan niitä miettiikään. Muutoinkin haluan edelleen tulla ihan normaalisti kutsutuiksi bileisiin, baariin, urheilemaan, ihan minne vaan. Se etten itse juo tai polta ei estä sitä muilta mun seurassa olevilta. Lisäksi ehkä olen myös jotenkin vaitonainen ihminen normaalisti omista asioistani, sillä alkuun sekä edelleen mulle tulee tosi tyhmä olo Kertoa Jotain Isoa Itsestäni. Kun ei musta tarvi puhua. Eikä se nyt kaikille niin iso juttu ole, eikä kuulu ollakaan. Toisaalta haluan että läheiset tietää tietysti ja asiasta on kiva puhua, mutta jotenkin tulee sellanen lesoileva / ylpeilevä olo, kun tällaisen joutuu paljastamaan. Siksi ultrakuva on niin paras. Lykkää sen toisen nenän eteen, niin yleensä jossakin vaiheessa seuraa kysymys "ootsä raskaana" jolloin ei teoriassa tarvitse kertoa koko asiaa vaan myöntävä vastaus riittää, hahaa!

Sosiaaliseen tilanteeseen palaan varmaan joskus myöhemmin vielä...