keskiviikko 28. elokuuta 2013

Projekti kestovaippa IV: Kohti viittä kiloa

Koska oon huomiohuora ja aiempi synnytyksenjälkeinen vaippapostaus sai huikean suosion, ajattelin itsekkäästi tehdä tällasen "näin meillä" -vaippapostauksen tämän hetken tilanteesta. Koska kirjottelen tätä nyt ihan yllättäen äkkipäätöksellä päikkäriaikaan niin kaikki faktat ei ole ihan hallinnassa. Mulla ei esimerkiksi oo hajuakaan kuinka monta vaippaa Tirppa vuorokaudessa likaa! Pikasen laskutoimituksen jälkeen arvioisin, että noin kymmenen vaippaa päivässä voisi olla aika lähellä totuutta. Nopsaa laskien näillä päikkäreillä likalla on parhaillaan päällään päivän seittemäs vaippa, jos yövaippa lasketaan ensimmäiseksi. Tänään lukumäärään kuitenkin vaikuttaa mm. Tirpan huikeat hereilläolotunnit ja että oma äitini oli käymässä lastenvahtina reilun kolmen tunnin ajan, eli potatus jäi välistä vaipanvaihdon yhteydessä (käytti muuten myös kertakäyttöisiä, mutta sillä ei nyt lukumäärässä ole väliä postauksen kannalta).

Yövaippana meillä siis, kuten jo oon maininnut, on joko 
- Bambino Mion puuvillainen taittosisävaippa omalla kuorellaan, jossa yhden taitoksen välissä vielä pieni bambuimu (esimerkiksi  Jutta) hitaampana lisänä ja ihoa vasten kuivaliinana yleensä fleecekaistale, joskus coolmax (jos fleecet on kaikki käytössä) tai
- Fuzzi Bunz one size kahdella omalla imullaan täytettynä.
Näillä paketeilla yöt on sujuneet 22/23-07/09 välit rauhaisasti ja vahingoitta. Mielenkiinnolla odotan koska joudun etsiskelemään jotain tuhdimpaa vaihtoehtoa! Kakkavaipat kyllä vaihdetaan yölläkin, mutta eipä niitä ole tullut kuin korkeintaan "liian aikaisin" aamulla, ihan viime aikoina ei sitäkään, vaan vasta pottaan ekan aamusyötön jälkeen.

Päivät mennään sitten näillä:


Enimmäkseen eri-ikäisillä S-kokoisilla Fuzzeilla. Tiukkoina kakkosina tulevat Fuzzin one sizet ja Babylandin kaksiriviset yhdenkoon neppivaipat. Yksittäisissä vaipoissa voi olla tosi hurjastikin eroja istuvuudessa, vaikka olisikin sama malli, joten usein vähän valikoin vaippaa vaihtaessa mitä mihinkin meininkiin päälle lykkään. Kuvassa ylähyllyllä näkyy myös muutama froteinen sisävaippa (kaksi Popolinin Kombolinoa ja mustavalkoinen Mikki Hiiri -kuvioinen), joita joskus huvikseni pyörittelen Imsen NB -kuoren kanssa vaihteluksi. Ylähyllyllä vasemmaisimmassa pinossa alimpana löytyy myös Little Lambin bambusisis kuorineen, jotka ovat "yövaippavaralla". Keskimmäisen hyllyn sinikuvioinen vaippa on tuore tuttavuus, nimittäin Jutan Pilvi aio, joka on kerran ollut päällä ja vuotanut tai vuotanut läpi ompeleista, joten sen tilannetta vielä hieman tutkailen. Jos se pelittäisi, olisi aivan ihanan tuntuinen päällä, pilvenpehmeä! Alimmalla hyllyllä vaaleansini-ruskea-raitainen kaveri on Ecobub villatasku, mutta hieman eksyneenä hyllyyn, koska on vielä liian iso Tirpakalle.

Hyllyn alla äitiyspakkauksen laatikosta löytyvät vielä isot vaipat ja lipaston alimmasta laatikosta "ihan kohta" -vaipat. Tosin Myllymuksujen taskuja (vihreät) on jo onnistuneesti(kin) testailtu!

Tällä hetkellä haaveilen kuumeisesti mm. Bumgeniuksen yhdenkoon taskuista ja kaikenlaisista kotimaisista ihanuuksista! Jutan Pilvi tulikin hankittua testimielessä, josko niihin kannattaisi enemmän panostaa, sillä ideana vaikuttaa kivalta. Myös pari Charlie Bananaa voisin pyöräyttää mun taskuvaippamankelin läpi ihan kokeilun ilosta, tuskin kuitenkaan innostun enää näillä jenkki-aasialaisilla halpahökötyksillä kokoelmaani kasvattamaan. Näillä pienillä, niillä muutamilla isommilla ja kohtalaisella määrällä yhdenkoon vaippoja puksuttelen rauhalla eteenpäin, mutta kun alkaa koon kasvaessa valikoima huveta, etsin isommat vaihtoehdot sitten kotimaisista rauhassa ajan kanssa hiljalleen testaillen. Suosituksia saa siis vinkkailla!

Tässä koko hoitopiste sekalaisena kokonaisuutena. Tuolla huoneessa ei siis juuri muuta tehdä kun vauvanhoitojuttuja ja säilytystä, joten epäjärjestelmällisyys on ihan aitoa!




Pissavaipat lentää suoraan pyykkikoriin ja kakkivaipat huuhdellaan ja harjaillaan.




Taustan valkoisella kynsiharjalla siis vaipat ja tiskiharjalla ja fairyvedellä potta. Totuuden nimissä huuhdellut vaipat jäävät aika usein muutamiksi tunneiksi kylpyammeen reunalle kuivahtamaan ennen pyykkikoriin, tai sen reunalle joutumista. Yleensä jäävät Beben hereilläoloajaksi kylppäriin, mutta päikkäreiden aikaan (tai vaikkapa jonkun tullessa kylään) nakkaan ne vasta koriin.

Reissussa vaipanvaihtotavarat (alustaksi tuhdimpi harso, puhdistuspyyhkeet, puhtaat vaipat, vaihtovaatteet vahinkojen varalta) kulkevat vesitiiviissä pussissa ja mukana on toinen mokoma pussi likaisille vaipoille. Vasta kotona huuhtelen kakkikset ja siirrän pyykkikoriin. Itse asiassa suurin ongelma reissuvaipanvaihdossa mulle on ne puhdistuspyyhkeet! Koska en kanna roskispussia mukana mihin ne nakkaan jos roskista ei juuri satu olemaan läsnä! Kosteat kakkapyyhkeet ei ihan oo mun käsitys kivasta matkaseuralaisesta, joten ihmettelen vaan mihin ne (edelleen ihan hirveeltä lemuavat) kertakäyttövaipat esim. piknikillä tungettas!


Siinä meidän vaippa-arki. Nyt herätyshommiin, että tulee yöunistakin jotain!

Ja mä muuten katkaisin tänään napanuoran! Olin yksin ulkona yli puolen tunnin juoksulenkillä! Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti