Kolmanneksia, kuukausia, viikkoja

Perjantaina (en nyt muista enää laskemaani arvioitua kellonlyömää, mutta joskus ihan päivällä se oli) posahti päälle seitsemäs (7.) raskauskuukausi ja viimeinen, eli kolmas (3.) kolmannes! Tänään iltapuolella sitten napsahtaa viikkolaskuriin puolestaan 27+0, eli 28. viikkokin alkaa.

Mulla ei näissä yksittäisissä viikoissa enää sen kummempaa etappia ole, paitsi nyt ehkä kolmosalkuisiin pääseminen ja tietty sitten nää etuaikaisrajat on ehkä jonkinlaisina etappeina mielessä. (34+0, 2.6. ja siitä eteenpäin kun käynnistyvää synnytystä ei välttämättä estellä enää ja 37+0, 23.6. kun synnytyskään ei enää ennenaikanen ole.) Tietyllä tapaa tää vika kolmannes on kuitenkin pieni henkinen etappi, jolle oon kyllä jo vähän varaslähtöä ottanut.

Lääketieteellisesti ajatellen kun eka kolmannes (mulla siis viime vuoden puoli tohon tammikuun alkupuolelle) on se aika, jolloin keskenmeno on todennäköisin, eli ns. kaikkein heikoin aines karsiutuu kehittymästäkään sen pidemmälle. Toiselle kolmannekselle asti selvinnyt toukka sitten on muuttuukin jo alkiosta sikiöksi ja kaikki elimet ja muut kehittyy, mitä syntyvälläkin toukalla on. Edelleen on siis riski, ettei kaikki olekaan otollisesti näitä kehittymisiä varten ja raskaus ei etene. Kolmannen kolmanneksen taas voisi tietyllä tapaa olettaa olevan osoitus sikiön elinkelpoisuudesta myös ulkomaailmasta. Siltä puuttuu enää lähinnää massaa. (Ja tietty ne kaikki jutut kehittyy vielä lisääkin, mutta noin pääpiirteittäin.) Selviytyminen ulkomaailmassa on jo kuitenkin todellisuudessa mahdollista, raskauden jatkuminen on enää vain evoluution ja ihmisaivojen kehityksen kompromissia. 

(Eli että kehittyneiden ihmisaivojen takia vauvan pää on iso suhteessa synnytyskanavaan. Jos vauva syntyisi myöhemmin ja "valmiimpana" äiti ja ehkä vauvakin kuolisi synnytykseen, tai äidittömänä hoidon puutteeseen ja ihminen kuolisi sukupuuttoon. Siksi siis ihmistaimi syntyy muihin nisäkkäisiin nähden niin avuttomana ja ei osaa vielä vuosikausiin syntymänsä jälkeen metsästää omia saaliitaan. Luonnon kompromissi, jonka turvin laji säilyy. Tavallaan ihmisvauvan sikiöaika jatkuu vielä synnytyksen jälkeenkin, mutta välissä tullaan ulos, jottei kuoltaisi synnytykseen. :D )

Onhan raskauden jaottelu muutenkin aika suurpiirteistä, mutta tollanen mulla tuli mieleen kun aamulla muistin tän kolmanneksen vaihtamiseni. (Joo, tällasta tää raskaus tällä hetkellä on, että ensin viikon ajan tiirailee kalenteria että "ihan kohta ihan kohta" ja yhtäkkiä hoksaa, että se "ihan kohta" meni pari päivää sitten kaikenmaailman hullujen päivien ja työkramppien lomassa! Ihan niinkun mahankin saattaa unohtaa, kunnes taas on aika nousta makuulta / tyhjentää kissojen vessa / pudottaa kännykkä / kirjoita-tähän-oma-päivittäinen-kyykistymisen-syysi.) Mutta kaipa tää raskauden aikojen luokittelu on vähän sama asia, kuin että kaikki seitsemänkymppiset on vanhuksia ja kaikki viiskymppiset keski-iän ylittäneitä.

Näin ollen siis ihan viime viikkoina oon huomannut luonnollisen ajatustavan muutoksen kyllä itsessäni. Vaikka koko ajanhan plussatestistä eteenpäin on ajatellut myös vauvaa, vauvan tuloa, vauvaelämää, sitä uutta oikeeta ihmistä, niin nyt nuo ajatuksetkin on enemmän konkretisoituneet. Tiedottomia ja säälittäviähän noi ötökän liikkeet jatkuvasta voimistumisesta huolimatta tuolla mahassa ovat, mutta kyllä niistä silti voi koittaa pohtia millanen pötkelö sieltä on tulossa (kiltisti nukkuu, mutta keskimäärin hirmu vilkas, tykkää liikkua, syödä ihan mitä vaan ja rauhoittuu keinutteluun). Samoin liikkeiden ja kuluvan ajan myötä on konkretisoituneempi tuleva synnytys, joten jorinoiden päivityskin olisi paikallaan.

Nyt lähden tästä kuitenkin työpäivän pariin, upeiden 10 tunnin yöunien jälkeen, siunattu siunattu tila kun mahdollistaa tällaisen! (Eilen tuli eka ulkopuolinen kysymys mun nosteluista tilassani, mutta ei tunnu kyllä missään vieläkään.)

27+0

Hormoneja ja psykosomatiikkaa

Jos oot lukenut tällaisiä "itkunaihelistauksia" raskaanaolijoilta, niin hyvä. (Jos et ole ja tää postaus saa mut näyttäytymään jotenkin kyseenalaisessa valossa niin käyhän lukemassa. Ja varo, jos oot itkuherkkä, mulle ylläoleva keskustelu aiheutti parin tunnin itku-nauru-kohtauksen!)

Mä voin ihan vähän vedota siihen tosiseikkaan, että itken omasta mielestäni muutenkin ihan tuhottoman paljon, mutta kylläkin ihan asiallisista syistä (mut siis muut ei vaan ehkä itkisi niin helpolla). Nyt ehkä sitten vaan vielä herkemmin ja turhempienkin syiden takia. Onneksi tää itkuisuus ei mitenkään huomattavassa tai ainakaan häiritsevässä määrin ilmaannu ns. arkisten askareiden parissa, eli esimerkiksi duunissa tai kavereiden kanssa mun ei ole kyllä (nytkään) nähnyt vollottelevan mitään sen kummemmin.

Jonkin verran olen ottanut selvää hormonimuutoksista, joita mussa parhaillaan on meneillään, mutta en nyt jaksa tarkasti niistä sen tarkemmin listailla. Enkä niitä siis niin ulkoa ole opetellutkaan! Periaatteessa kuitenkin alkuraskaudessa huomasin selkeimmin henkisessä voinnissa tuon progesteronin, koska olo oli pääsääntöisesti suorastaan huikean rauhallinen ja tyyni ja samalla kuitenkin energinen. Se ilo kuitenkin tyssäsi, onneksi vain osittain, lyhyeen ja nyt on päivät välillä yhtä hormonimyrskyä. Ehkä vähän tilanne tosta puolivälistä kuitenkin rauhoittunut. Jonkinlainen uusi henkinen siirtymä tässä toiselta kolmannekselta vikalle on siis tapahtunut ja tapahtumassa! Prolaktiinin itku- ja myötätuntovaikutuksetkin on siis selkeästi ollut havaittavissa, kai se on pakko tässä vaiheessa myöntää. Tosin siis yhteistoiminnassahan noi kaikki vaikuttaa ja raskaana keho tuottaa jokaikistä hormonia enemmän kuin normaalisti! (Jopa isän hormonit muuttuvat mun myötä!)

Uskon siis samalla kuitenkin myös, että osa mielialan heilahteluista johtuu ihan vaan itsestään psyykkeestä (johon myös tottakai hormonitkin vaikuttaa välillisesti). Onhan odotusaika, etenkin ensimmäistä odottavalle, iso elämänmuutos ihan noin käytännössäkin, vaikka ne pienet valtavat asiat, kuten kehon muutokset ja tulossa oleva vauva sivuutettaisiinkin. Henkisistä muutoksista todennäkösesti suurin osa on positiivisia, mutta saa niitä vanhoja juttuja silti  haikailla, sehän on vaan osa sitä muutosta. Itse olen ainakin ihan itsekkään omakohtaisesti miettinyt paljonkin tietynlaista "nuoruuden", "tyttöyden" ja "itsekkyyden" katoamista. Vaikka varsinainen tyttö en ole vuosiin kokenut olevani, tuntuu silti, että tämän vuoden jälkeen olen sitten vielä sitäkin vähemmän. En myöskään ole enää koskaan tai missään lapseton tai synnyttämätön, emmekä me lapseton pariskunta. Lomarahoja en voi enää hetken mielijohteesta laittaa yhteen laukkuun luottaen siihen, että puurolla pärjää loppukuun. Joku on aina ottamassa esimerkkiä tekemisistäni, halusin tai en. Ei voi sanoe, että kaikki vapaus katoaa tai on kadonnut kertarysäyksellä jonnekin, mutta aika radikaalit raamit oma toiminta entiseen nähden saa. Täytyyhän sellaiseen henkisesti varautua! Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja jos se suunnittelu pitää sisällään parit hormoni-itkut ja raivot, niin antaa palaa. Ainakin on mitä muistella raskausoireista sitten jälkikäteen, kun fyysinen puoli on niin vähälle mut jättänyt.

Joka tapauksessa muiden muassa seuraavia olen itkenyt:

Mielenosoitus. En tiedä mitä vastaan se oli ja miksi, ja välimatkaakin oli monta sataa metriä, mutta se nyt vaan on itkun arvoista elää demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa mielenosoittaminen on mahdollista.

Big Brotherissa soinut Yhdysvaltojen kansallislaulu. Onhan se aika mahtipontinen, ei siinä ympäristöä ja tilannetta tarvi huomioida!

Se sukupuoli siellä rakenneultrassa. Kaikki oli hyvin ja vekkuli oli terve ja vieraita ihmisiäkin samassa tilassa, mutta jotenkin se vaan meinasi tulla. Kolmesti noin 15 minuutin sisään. Onneksi onnistu pidättelyt.

Penkkaripäivä. En edes nähnyt koko abirekkoja, mutta näin niitä karkkeja maassa ja muistin siitä että on penkkarit. Se on kuitenkin käännekohta niille niiden elämässä.

Kissojamme. Jos Mies on välillä komennellut niitä (mun mielestä edes vähän turhaan) liian julmasti. Etenkin jos ovat olleet pitkän päivää yksin ja sitten iloitsevat kun kaikki on koolla ja yksi alkaa heti pomottelemaan.

Ja mainintaa eivät tosiaan tässä yhteydessä ansaitse parisuhde-, perhe- tai ystävähuoli-itkut. Minkäänlaisten biisien mukana en kykene välillä laulamaan ollenkaan (siis biisillä ei tosiaan väliä). Turhaa lienee mainita erikseen myöskään liikuttavia eläin-, vauva- tai synnytysjuttuja. Huoh.

Äitiysvaatteet

Mähän en ole hankkinut mitään valtavaa arsenaalia virallisia äippävaatteita, vaikkakin enemmän niitä on jo mitä oli koskaan tarkoitus. Tuntuu pahalta shopata mitään omaa kivaa, kun sen käyttöiän tietää todennäköisesti tosi rajatuksi. Vaikka lohdutuksena tulee noitakin hankintoja uusiokäyttämään joku, joko minä itse tai tuttu tai joku huutonettailija, jos niistä on mitään enää kesän jälkeen jäljellä. Pakko nimittäin myöntää, että yllättävänkin tarpeeseen ja niinpä siis myös tiiviiseen käyttöön kaikki hankkimani on tullut. Lisäksi ilahduttavaa toki on vielä, että mammavaatteissa on jatkuvalla syötöllä hyviä alennuksia, joiden hyödyntämisessä oon kyllä ollut mielestäni tosi velho! Lisäksi käytettynä olen shopannut pari paitaa ja lahjuksinakin saanut jokusen tarpeen.

Oon miettinyt näistä kertomista jo pidemmän aikaa, mutta nyt lopultakin inspiraatio lähti tästä:

Kalleimmasta yksittäisestä äippävaatehankinnastani! :D Kävin Hennesillä eilen koulun jälkeen alekupongin innostamana pyörähtämässä, etsien itseasiassa mammailuun sopivaa pitkähelmaista mustaa perustrikoopaitaa, mutta tokihan tsekkasin Mama-alet samalla pyörähdyksellä. Yksittäinen ja just oikeenkokoinen takki ei kyllä alkuun herättänyt mitään mielenkiintoa (tylsähkö väri), mutta lopulta mielikuvat ja noi kultaiset yksityiskohdat sai sovittamaan. Ja kamelin selkä katkesi, kun hetken harkinnan ja mietinnän jälkeen totesin ykskantaan tähänastisista odotushankinnoista kaikkein parhaaksi diiliiksi takin edeltäjän (joka siis oli päällä myös ko hetkellä):

Samasta putiikista tammialeista alle 20 eurolla herätteenä shopattu villakankainen Mama-takki! Ostohetkellä naureskelin, että tuleekohan tälle käyttöä edes ollenkaan ennen kuin villatakkikaudet loppuu, onkohan mulla muka mitään mahaa ennen kesäkelejä. Lohduttauduin kuitenkin ajatuksella, että voihan tota käyttää muutenkin ja vaikka kaventaa jos levenevä helma alkaa ahdistaa, eikä se niin paljoa maksa. Nojoo. Ei menny ihan niinku kuvitelmissa, koska about jo helmikuulta asti kävi tavistakit niin pieneksi, että tämä lämmike se ihan suosiolla on mieluiten naulakosta niskaan lähtenyt. Lisäksi pakkasiakin on sen verran ollut, että paksujen paitojen kanssa makkarankuoritakkiin itsensä tunkeminen ei enää tässä vaiheessa onnistuisi. (Ja btw tiukan vetskarin sulkeminen sokkona "mahan alta" on haastavaa, etenkin jos alta löytyy herkästi vetskarin väliin jumiutuvaa materiaalia!) Eli vaikka nyt alkaa kevät jo pilkottaa ja lumet sulaa, niin aivan takuulla osoittautunut sen parin kympin arvoiseksi. Tiuhimmin käyttämäni yksittäinen äitiysvaate ja niin hyvät muistot jää, että huolella tulee kyllä säilöttyä ja edelleenhyödynnettyä jossakin muodossa, kun tästä talvesta lopulta aika jättää.

Talvitakkiin liittyvien lämpimien ajatusten saattelemana uskalsin sitten tohon kesäisempään versioonkin panostaa peräti vähän reilun 30 euroa. Tuolla muutaman plusasteen keväässä hyvin vuoratun tulokkaan käyttökausi oikeastaan on alkanut jo, eli nyt voin näitä kahta kaverusta jo käyttää vaihteluna rinnakkain ja koska Suomen kesä on Suomen kesä (lyhyt ja vähäluminen) oletan takin palvelevan koleina iltoina ihan vaikka sinne syksyyn asti. Tuskin se vauvamaha ihan heti tyhjennyttyäänkään katoaa. 

Eli mitä tästä opin? Ennakko-odotukset voi osoittautua yllättävän vääriksi, eli sporttivaateharrastajan eka hankinta mammamahan myötä ei ehkä olekaan ne perinteiset rintsikat tai farkut vaan yllättävästi vaikka ulkotakki sitten kuitenkin. Ja tietysti vähän myös, että hyviin alennuksiin kannattaa sittenkin tarttua jo alkuodotuksessa! Suomessa on neljä epävarmasti vaihtuvaa vuodenaikaa ja maha saattaa kuitenkin yllättää (vaikkei sitä vielä joskus rv 10 uskoiskaan).

Lisäksi vanhasta vaatekaapista yllättävät heikoimmat lenkit ovat paljastuneet seuraavasti:
- Kireät alushousut 
Kun se ahterikin on ehkä vähän levinnyt... Etenkin paljon istuttuna päivänä nää on tosi riesa. (Jos omistat yhtä laajan pikkarivalikoiman kun minä, kannattaa epäpätevä raskausmateriaali myös karsia pois pätevän seasta sellaista havaitessaan, koska dementia. Ei vaan voi muistaa mitkä pökät painoivat tapporinkulat nivusiin ja mitkä eivät.) Toinen ärsyttävä versio alkkariosastolla on leveällä vyötäröresorilla varustetut pöksyt, kun se resori nyt vaan ei säilytä käytössä muotoaan tän mahan kanssa millään, kun kaikki housut rullautuu mahan alle.
- Pinkeät urheiluhousut yliteknisistä materiaaleista
Tuo mahan alle rullautuminen pätee myös näihin ja juurikin liikuntameiningissä tuntuu niin ärsyttävältä sellanen housumakkara lonkkaluiden päällä. Jumppailuissa oon siirtynyt käyttämään pehmeän puuvillaisia "jooga" yms. "kotijumppahousuja", jotka siis normaalisti ja tälläkin hetkellä toimittavat myös kotihousujen virkaa. (Laskee myös kynnystä vetää se mammajoogasessio siinä sohvallaröhnötyksen ohessa, kun housutkin jo valmiiksi päällä!) Noi kuvissa esiintyvät lökärit on nyt valitettavasti ihan vaan rehelliset valtavat lökäkotihousut, niissä ei urheilla.
- Osa verkkareista
Uskokaa tai älkää, mutta peruskollareiden / verkkareidenkin malleissa on huikeita eroja! Osaa uskon voivani käyttää läpi koko kesän, mutta osasta joutui luopumaan jo ajat sitten. Vyötäröt on väärällä korkeudella ja ne vaan tuntuu huonolta päällä. Vähän niinkun ois housut väärinpäin päällä niinkun.
- Kollaripaidat ja hupparit
Menevät vielä toistaiseksi han nipin napin, eli olen tähän asti käyttänyt, mutta nyt on enää viikoista (ellei päivistä) kiinni koska on luovuttava. Toki vetskarillisia voi pitää avoimenakin, mutta mulle tuli kyllä ihan täyspyllärinä, miten joustamattomia ja kuitenkin ahtaita nää voi olla! Kohta pitää lähteä miehen kaapilta kaivelemaan isompia kokoja (jos sillä on).

Positiivisesti mut sen sijaan ovat yllättäneet:
- Urheilurintsikat / -topit
Oon tainnut hehkuttaa ennenkin, mutta liikaa ei vaan voi. Näillä olen ennen mennyt töissä alituiseen, mutta nytpä menen muuallakin. Ei hankausta, ei painavia kaaritukia (ihan oikeesti, kuka mies sellaset edes on keksinyt?), ei pähkäilyä kokojen ja paisuvan varustuksen kanssa, venyy ja paukkuu ja värivalikoimaakin löytyy. Kotikäyttöön hepposammat, lepposammat ja tositilanteisiin tarpeen mukaan arsenaalia. Ympärysmitaltaan napakimmat on jääneet nyt mun valikoimasta jo pois, mutta vielä pärjään vanhojen kokojen kanssa muuten hyvin.
- Lentosukat
En oo jalkaturvotuksista kovin massiivisesti kärsinyt, mutta jos ja kun olen, oon vetänyt pari päivää tehokkaammin vettä ja mahdollisesti lentosukkaillutkin. En oikein ite harrasta niitä sellasia "sukkahoususukkia" ollenkaan (kestääkö ne muka oikeeta elämää?), mutta onneksi esim. Nike tekee ihan päteviä "oikeita" lentosukka -sukkia (ja niitä löytyi kotoakin muutama hassu pari valmiiksi kun vähän tonki).
- Tuoli vaatekaapille / eteiseen
Aika hyvin pystyn yhä hengitystä vähän pakosti pidätellen kyykkimään ja kumartelemaan edelleen, mutta onhan ne nyt piirun verran mukavampaa vääntää ihan kaikessa rauhassa niitä sukkia ja kireempiä housuja jalkaan reteesti istualteen, kengännauhojen solmimisesta puhumattakaan. Etenkään aamusin puoliunessa kun tasapaino ei muutenkaan oo ihan parhaimmillaan ja lantio on edellispäivän lenkistä vihloksivana tämä on ollut ilo.
- Yksittäiset iloset yllätysvaatekappaleet <3
Vielä pitäis katsastaa vintilta mitä ihanaa sieltä löytyisi mahan verhoamiseen kesäksi, mutta monia kivoja juttuja on tullut vastaan jo nyt vanhoista normivaatteista. Osa niistä kelpaa varmaan koko kesän ajan. Kokeilemalla selviää mikä vaatteista yllättää iloisesti ja minkä joutuu dumppaamaan heti uusia aikoja odottelemaan.

Esimerkiksi pikaseen kaivelin kaapista mm. vasemmaiseen kuvaan ihan Peakin perus paidan, jossa nyt vaan sattuu olemaan toi maharypytys tolleen ja vaan satuin hoksaamaan että hei mullahan on tällanen. Oikealla taas on Adidaksen kietaisupaita vähän eri korkeuksille kietaistuna kun normaalisti. Erityismaininnat ansaitsevat myös esimerkiksi kaikki mun levenevähelmaiset urheilupaidat, paidat joiden helma "lyhyydestä" huolimatta vaan maagisesti pysyy ja pysyy mahan alla tilanteessa kun tilanteessa, hiihtopitkätkalsarit joiden korkeeta vyötäröä olen monesti kironnut mutta viime kuukausina siunaillut senkin edestä, yhdet strech-farkut matalan vyötärönsä ansiosta (edelleen hyvät päällä) ja monet monet muut. Kyllä mä näillä pärjään paremmin kuin hyvin, kasva vaan rauhassa möhö!

En nyt turhaan mainitse tässä mitään kenkäitsestäänselvyyksiä (kunnon pitävät ja kohtuu helposti puettavat talvikengät, tennarit x 110, nastajuoksulenkkarit, kesäksi ilman käsiä puettavia mutta tukevia ballerinoja, sandaaleja, yms yms...), koska mulle ne on selvyyksiä ihan tavallisestikin. Jos käyttäisin korkkareita niin oisin varmaan joidenkin kanssaodottajien tavoin jatkanut ihan normaalisti puolestaan sitä. 

Äitiysfarkkujen hehkuttajien kanssa en oo ihan päässyt samalle aaltopituudelle, enkä usko että pääsenkään. Tai sitten en vaan oo löytänyt oikeesti mukavia tai vaikka sopivan kokosia. Kyllä muut materiaalit mukavuudessa ylittää mammafarkut mennen tullen ja jätän suosiolla farkut erikoisempiin hetkiin. 

Klassiseen tapaan suosittelen myös (kaikkien muiden mahakkaiden kaverina, mutta tätä ei voi tarpeeksi korostaakaan) pitkähelmaisia paitoja, toppeja, neuleita, tunikoita ja mekkoja, vöillä yms. hihnoilla tuunaamista (tai tuunaamista ylipäänsä) ja satunnaisia oivalluksia. 

Mahan kanssa pärjää yllättävän kivasti, mukavasti ja nätisti ihan vaan joustavilla tavisvaatteillakin. Mulla on mahatuubit vielä ihan täysin kokematta, niillähän kuulemma saa normipaitojen elämää jatkettua, ite oon käyttänyt vaan kerrospukeutumista pidemmän paidan kanssa tähän mennessä. Aina ei siis kuitenkaan mahashoppaillessa tarvi sinne Mama-osastolle asti suunnata ja näin samat vaatteet saa käyttöön myös mahattomalle myöhemin. (Ja silti ottaa ilon irti massuelämästä, sillä on tää muutos meinaan muuten niin kamala, että jotain pitää meille suoda vastapainoksi.)

Nuhamahaa vol 2

Viikon ainoa vapaapäivä ja täällä mennään taas vaihteeksi noilla. Ei ihan jäänyt siihen yhteen viikkoon sit nämä raskausajan sairastelut. Ongelmat alkoi kurkunpääntulehduksen oireilla jo reilusti viime viikon puolella, mutta muuttivat muotoa ja kärjistyivät limapöpöksi toissapäivänä. Kuumetta ei nyt oo onneksi ollut, joka vetäis voimat kokonaan pois, mutta keuhko-hengitys-vaivat on tehnyt sitten korvaavan työn kyllä tällä kertaa. Piti kaivella vanha keuhkokuumeen jälkeistuttava, puhalluspullokin esiin kaapista, kun kaikki allergia- ja astmalääkkeet menevät nyt maksimissa ja lima senkun rohisee edelleen. Viime yö taisi onneksi tehdä käänteen parempaan, tai sitten se on se lääkemaksimointi. Oli miten oli, ihan hanurista tää on joka tapauksessa! Onneks on koulu sellasessa välivaiheessa, ettei tänään tarvi oikeesti tehdä mitään! Eli mä nuljaan kotona, puhaltelen letkulla vesipulloon, huuhtelen nassua suolavedellä, datailen, leffailen, ties mitä muuta vielä ja luon haaveellisia katseita ulos auringonpaisteeseen. Huoh.

Tässäpä siis snekpeakki viikon mahakuvaan, seuraavaksi alan väsätä mammamuoti-postausta! :D Minä, hähä (kattokaa nyt noitaki housuja*)!
 

Rv 26+1

* Musta ne on ihanat!

Neuvolan laaja by lääkäri

Sokeritulokset lopullisuudessaan olivat siis 4,9 - 8,6 - 6,5. Vähän yllätyin, koska ekan tunnin aikana oli väsy- sun muita fiiliksiä, niin olisin kuvitellut korkeamman piikin siihen. (Okei, oli tietty aamu, ei mun pirtein aika muutenkaan.) Toisaalta vikaa näytettä ennen mulle tuli jo yhtä iso näläntunne kuin oli aamulla ennen sokerilientäkin ollut, joten sitä arvoa taas oisin luullut matalammaksi. Mutta sama se, hyvä tulos ja puhtailla papruilla mennään. Kyllä mä vähän kummastelen jos tää paino nyt jatkaa meininkiään ihan päättymättömän tuntusesti. Ei voi rääkkiliikunnan ihan pieni keventäminen vaikuttaa näin paljoa näin nopeessa ajassa? Vai voiko?

Pitkään lätistiin mukavia kivan lääkäritädin kanssa ja siinäpä se melkein hela hoito olikin. Puheenaiheet oli oikeestaan aika pitkälti samanlaiset kuin hoitajallakin sillon jokunen viikko sitten. Tietty nyt olin yksikseni liikenteessä ja mies töissä. SF-mitta oli venähtänyt jo 25:een senttiin ja luukut oli kiinni, eli eiköhän tyyppi vielä muutaman viikon sisällä pysy. Sykettä jouduttiin metsästelemään yllättävän pitkään, kun hyörintä mahassa oli sitä luokkaa. Se kun sitten löyty niin alkokin huikeat monottelut heti toisella kyljellä!

Muuten tää päivä onkin mennyt jossain kummassa post-pääsiäis-väsymyksessä. Unettomuus seurana yhä edelleen ja en malta odottaa yötä ja nukkumaanmenoa, josko tänään...

Pasha, mämmi ja munat

Aah. Ihana pääsiäisvapaa!
Hyvin on levätty, syöty opiskeltu ja liikuttu. (Mämmit on ainoona vetämättä vielä, mutta tänäänhän on kaupat muutaman hassun tunnin auki!)

Lepäämistä nyt tietysti hieman haittaa tää navettaeläjien kesäaikaan siirtyminen, mutta onhan se edes pieni helpotus, että pääsiäispyhien vuoksi radikaaliin tunnin aika- ja valoeroon on vähän pituudella kevennetty lasku. Vannon ja vakuutan kuitenkin, että viimeöiset kieriskelyt nihkeissä lakanoissa johtuu kesäajasta. Unohdin siis toissailtana ajanvaihdon täysin, en laittanut ollenkaan herätystä ja seurauksena heräsinkin vasta kymmenen (eli oikeaa Suomen aikaa yhdentoista) aikoihin!* Ei siis mikään ihme ettei viime yönä ihan uni pukannut silmään, mutta ehkä tänaamusen väkisinherätyksen myötä tulee pieni apu. Mullahan jatkuu lepposasti vapaat vielä huomisenkin ajan, jos neuvolalääkärivisiittiä ei huomioida. Ja sekin on ihan ihmisten aikaan vasta, eli saan aamupala- ja kahvirauhani. On Täti oppinut noita aikoja ehdotellessaan, ettei mun elämä noudata mitään virka-aikoja. Molemminpuolinen hyöty siis, että mä saan aamurauhani ja ne virka-aika-odottajat kukonlaulunaikaiset varaukset neuvolaan.

Syömisjutuissa toimi huikea jääkaappien täyteentankkaus keskiviikkona ja kiirastorstaina. Ei olla mitään kummempaa kaupasta kaivattu ja ruokaakin on väännetty joka iltapäivä (tai ilta). Loppujen lopuksi sitä pärjää tosi vähällä muutaman päivän, vaikkei tosiaan etukäteen siltä tuntuisi. Ollaan kyllä ihan city-yhteiskunnan kasvatteja kun pari pientä pyhäpäivää saa aikaan kauhean "apua mitä kaupasta" -hysterian, vaikka aukinaiseen supermarkettiin niinä pyhinäkin on se 15 minuutin bussimatka ja ihan oikeesti meidän ruokavarastoilla kyllä pärjäisi varoittamattakin varmaan kuukauden ihan ongelmitta. Mutkun mutkun.

Rästikoulutöitä listasin pääsiäisen ajaksi "to do" -listalleni 10 (tai 11, mutta se yksi on vähän silleen "jos aikaa jää" -mentaliteetilla) ja niistä on tähän mennessä yliviivattu 5 joista taas yksi suuritöisin kaikista, eli ihan aikataulussa mennään. Tänään jos parit pienet vääntää niin huomiselle jää enää kolme. Jotenkin näitä tehdessä tulee sellainen olo, että koulukevät alkaakin olla paketissa. Asiaa ei yhtään helpota ulkona tauotta porottava kevätaurinko ja lumen alka paljastuva asvaltti. Mutta niinhän se melkein onkin. Tää viikko jää ihan tyngäksi ja jos tätä ei laske, niin koulua on jäljellä oikeestaan enää kolme kunnollista viikkoa. Tietty sielläkin jotain palautuksia ja tenttejä, mutta silti. Ajallisesti se menee hujauksessa. Samaan aikaan toivoo, että oiskin jo ohi, mutta sitten taas toisaalta. Mä en tuu tällaisessa elämäntilanteessa olemaan elämässäni enää ikinä. En ikinä. Eli jos sitä vaan yrittäisi huokaista ja koittaa edes ottaa ilon irti tästä toistaseksi lapsettomasta koulusta-duuniin-arjesta. Välillä kun vielä saatan unohtaa hetkiksi koko salamatkustajan olemassa olon niin kauan kuin ei tarvi kyykkiä, kumarrella tai yrittää nopeasti mahtua ahtaisiin paikkoihin.

Toissapäiväisellä kävelymaratonilla sain uuden kaverin häpyluukivuista. Onneksi helpottivat seuraavan yön ja eilisen aikana niinkin hyvin, että uskallan ehkä tänään takaisin lenkkeilymaailmaan. Joillekin saattaa kuulemma jäädä pysyväksi loppuraskauden riesaksikin. Ihan kuin joku olisi mojovasti monottanut ison iskun keskelle häpyluun etuosaa. Levossa kipua ei mulla tunnu, mutta kävellessä joka askeleella. On nää vaivat kummallisia. Ymmärtäisin, jos ite vauva ois puskemassa luuta päin sisäkautta ja kipu tulisi siitä, mutta nivelethän ne siellä vaan siitä löystymisestään ilmottelee. Toisaalta sitten jos positiivisesti aattelee, kuten mä aina, että kaksi mun kolmesta haitallisimmasta vaivasta johtuu lantion löystymisestä** niin hyvä puolihan siinä voisi leikisti olla, ettei synnytyksessä hidastele mikään muu kuin lantionpohja ja väliliha sitten enää.

Salikertakortti tyhjeni äskettäin myös, mutta varmaankin uskallan ladata vielä yhdet kymmenen kertaa, koska onhan tässä se 15 viikkoa vielä aikaa laskettuun. Pääseehän kortilla sitten vaikka vaan venyttelyihin ja muihin seniorijuttuihin, jos spinningit ja oikea treeni ei enää loppuhetkillä irtoa. Tai sitten käytän sen nopeesti tyhjäksi vaan, aikaansaan ennenaikaisen synnytyksen ja palaan salille tosi nopeesti. Kun onhan se kortti voimassa elokuun loppuun asti, eli jos elämää on olemassa vielä synnytyksen jälkeenkin, niin yksi kerta sinne tai tänne ei ehkä ole niin vaarallista. Ja siitäkin puolet maksaa firma. Pitäneekin hamstrata liikuntaseteleitä äippälomaksi varalle, tuli tuosta mieleen.

Ja tietty tässä sitten tää silloin tällöin (etenkin aamuisin pienimmillään) unohtuva vyölaukku.

Rv 25+0

Ja se pullahtamaton, mutta venynyt napa kuvattuna ehkä noin viikko sitten.

Napa rv 24

Sain muuten upeita kuvia pianon päällä patsastelevasta toisesta kissasta ja mahasta yhdessä, ja kerrankin mulla jopa oli vähän ehostetumpi pärstä niissä, mutta koska olen kuvissa ilman vaatteita ne ei tuu nettiin asti päätymään. Mut eiks oo ihan kiva, että kerroin kuitenkin?


* Muahhah, tällaisen päivittelyn jos vain tasan vuoden takainen (todennäköisesti pienoisesta pääsiäiskankkusesta vol jotakin kärsivä) minäni kuulisi. Noei, oon mä aina unirytmiä arvostanut, vaikka sen kasassa pitämisessä en mikään hyper olekaan.

** Ai mitkä kolme? No (1) se aiemmin vaivannut iskias-tyyppinen häntäluukipu joka kävelyaskelella myöskin, (2) närästys ja (3) nyt tämä.

(Blogipalkinto: New Blog Love)

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset :

1. Kiitä ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle

2. Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa

3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin

Suurkiitokset, Sara / Pieces of us,

oon ihan äimänä. :)

 

Pohdittavaa riittä hetkeksi, mutta eiköhän jakauma tänhetkisen meiningin mukaan mene. 

 

Pieces of miracles  / Essi

Ihana, positiivinen, kivat kuvat, ja tietty elämäntilannekin tietyiltä osin natsaa, vaikka vähän edellä musta puksutteleekin hän. :D

Vauvantaival / Babylove

Tsemppiä kakkosen odottajalle syksyyn asti! :)

Mies odottaa / Isäkokelas

Koitan tällä vähän herätellä takaisin blogisorville kuukauden tauolta, sua luetaan ja täällä ainakin on naurettu!

Sielunravinto / Sini

Salalukija ilmoittautuu! ;)

My pin up style / Cherry de blossom

Ihana nainen, ihana blogi. <3

(Helistellen olisi mun listaan kuulunut mieluusti myös, mutta olikin jo palkittu.)