tiistai 23. huhtikuuta 2013

Mä oon ihan valmis jo

Myönnetään nyt välissä, että pitäis todellakin olla lukemassa tällä hetkellä ennen duuni-iltaa, muttakun. Vasta kohta sitten.

Päivän pääpuheenaihe on ehdottomasti taas pitkästä aikaa hankinnat, mutta aika viimesiä tässä kyllä aletaan vedellä. Just eilenillalla Mies sano, että syntys jo, koskakohan se syntyy ja mä en kyllä muuta voinut perään todeta kuin: niin just, syntys jo, mä oon ihan valmis. Jälkikäteen vasta iski iloisen jännä olo, että noin voi sanoa ääneen! Voiko? No näemmä voi!

Vaunut, ne odotusperheen lippulaivat, toki uupuu taloudestamme vielä tyystin, mutta oonkin nakittanut sen puolantilaustouhun perheen miesten harteille (tosin kissoista tossa nyt ei järin apua liene). Malli kuitenkin on tiedossa ja muu olennainen, eli vaikka vielä tovin vetkuttaisi, niin ei me nyt ihan hädässä oltaisi ilmankaan vaunuja ihan alkuvaiheissa. Manduca on luottovarastopaikaksi muotoutuneen jääkaapin päällä uskollisena odottamassa ja hätätilassahan kulkupeli irtoaisi vaikka jostain live-kaupastakin Suomi-hinnalla.

Hoitopöytää meille ei alun perin ollut tarkotus tulla ollenkaan, mutta armas Huuto.net on vetämässä tässäkin pidemmän korren tän päivän aikana. Mä niin tiesin tän, että kun aluksi tuntuu, ettei tarpeita ole paljon ja vähällä pärjää niin niiden hommailuakin kannattaa venyttää ja vanuttaa mahdollisimman myöhään, koska muuten keksin niitä tarpeita päästäni lisää. Materia- ja maailmantuska alkaa olla suunnaton, koska myönnän, että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi. Onneksi tietysti pientä synninpäästöä antaa käytettynä hankkiminen. (Mistä oon itseasiassa oppinut saamaan hyvät kiksit irti viimeisen puolen vuoden aikana.)

Eiliset hankinnat nyt kuitenkin on uusinta uutta. Moneen kertaan oon käynyt kuitenkin Kampissa pohdiskelemassa näitä samoja, vaikka on joukossa vähän herätettäkin. (Mutta kun se oli kissa-aiheinen, niitä on harvassa!) Vannomatta aina paras, mutta mielessä oli vähän niinkuin ehkä kotiutumisvaatteet tällä kertaa. Mukaan tarttui kyllä muutakin.

Toi semi-pelottava piirrossammakkokuosi vaan jostain syystä vetoaa muhun, niin harsoissa kuin nyt tässäkin. Ja sinisävy lähti juuri värinsä vuoksi matkaan mukaan tehomyyjän ansiosta (joku settitarjous näillä keskenään).
Ja mähän otin kuvan tänne siitä itse "kotiutumisasu-hahmotelmastakin", mutta taas unohdin, ettei sukupuoli olekaan kaikkien tiedossa ja noi nyt ei ehkä tällä kertaa ihan kaikki täysin neutraaleja ole! Sori, en näytäkään ja dementia siis vähän vaivaa! Mutta eilen oikeesti luin jostain ™ (no tällä kertaa täältä Tolosen propagandatekstistä), että se on omega-rasvahappojen puute, joka surkastuttaa(!! kyllä tuota sanaa siellä käytetään!) raskausäidin aivot kun sikiö käyttää varastot tyhjiksi. Ja suurelta osin tää tapahtuu viikosta 27 lähtien, eli nyt voin vedota aivotoiminnassani tähän. Onneksi on saavi kalakeittoa jääkaapissa, uunisiikaa vielä töihin vietäväksi ja kapselipurnukka lääkekaapissa.


Toinen uusi intohimo mulla on sekin onneksi vähän terveemmästä päästä (kuin makkara, mehujää tai vaahtokarkit), eli ruusunmarja! Oon etsiskellyt isojen kauppojen pakastealtaita jo vuoden päivät ja luulin, että tästä ihmeestä on luovuttu kokonaan, kunnes yksi ainoa purkki löytyi jostain tyrni- ja karpalososeiden alta! Ja siitähän se villiintyminen lähti, mutta onneksi paikansin ruusunmarjaa myös lähikaupan pakkasesta sittemmin. Toi menee herkkuna sellasenaan tai aamu- ja välipalana rahkassa tai jogurtissa. Nam. Hätäapuherkkuna toimii myös se Valion kerrosviili, missä on tätä ihanan klönttisenä pohjalla.

Fillarikin sai lakisääteisen tuikkunsa eilen Clas Ohlsonilta, joten koulusta kun aika jättää alan polkemaan työmatkat mahoineni. Bebesissä hullaannuin tällaiseen humpuukiin, tosin pointtina on kantaa noita pussukoita mukana ja tilailla vaikkapa baareissa kuumaa vettä kun muut nappaa sen oluensa. En mä kotona ole mikään erityinen teenjuoja, ellen sitten oo sairaana. (Nyt vasta luin ton tuoteselosteen muuten, ihanaa! Synnytysvenytysteetä! Enpä oisi uskonut että vadelmalla, mintulla, nokkosella, kauranversolla, kamomillalla, villiruusulla, sinimailasella on moisia paikallisia vaikutuksia naisvartaloon! :D) Stockan season sale -laarista (kun kävin palauttamassa yhdet Hullujen päivien hutihousut) tarrasi mukaan vahingossa vielä ihan tavisneule, josta teen nyt mammaneuleen kevääksi-kesäksi. Mut se oli toi tipuväri! (Ja toihan oli puoli-ilmanen, koska sain "alennusta" kun palautin ne housut!)


Oli muuten tarkotus esitellä postauksessa enemmänkin lähiseudun odotusshoppailupaikkoja omien kokemusten perusteella, mutta taitaa jäädä erilliseen osaansa se selvyyden vuoksi. Joillain vauvoilla on vissiin joku sellanen kuin vuorokausi- tai päivärytmi, mut meidän pirpanalla on selkeä viikkorytmi! Alkuviikot kun oon enempi koulussa on aina huikeeta ryminää, meuhkausta ja potkintaa melkein aamusta iltaan ja loppuviikosta kun mökki heiluu duunissa ulkoisesti tarpeeksi on pesässä sisällä puolestaan huikeesti rauhallisempaa. Joka potkusta nautin kyllä edelleen, saavat ihan rauhassa vielä voimistua!

Ja nyt sitä lukemista väliin.

Ps. Stressinaiheista toisiin. Kun vaunut ja turvakaukalot alkaa olla selätetty on tällä hetkellä tuskana imetysliivit. (Tai raskausliivit.) Kun on niin kranttu. Tai siis laatutietoinen. Toistaseksi ainakin H&M (jos liivit painaa niin että niissä ei esim. voi nukkua ne on huonot) ja Boob (ei kehtaa käyttää kodin ulkopuolella kun ne ei tue tarpeeksi ja nupit sojottaa vähän joka ilmansuuntaan) on mut pettäneet. Oisko vinkkei hei teillä reippaammin varustetuilla? Avainsanat: sairaan tukevat, sairaan mukavat. :)

6 kommenttia:

  1. Jos sulla on rv 29 kasassa, niin onhan tässä aikaa vaikka kuin paljon ennen laskettua aikaa!
    Mulla on rv 30 enkä ole todellakaan hankkinut vielä kaikkea, kyllä äitiyslomalla ehtii :D (joopajoo...)

    En ole lukenut aiempia kirjoituksia kovin tarkkaan, onko sulla syytä epäillä etuaikaista synnytystä?
    Eikö sulla ole vielä 11 viikkoa laskettuun?(itellä on käsittääkseni nyt 10 viikkoa)

    No, itse asiaan:
    Noista imetysliiveistä mulle on neuvottu, että kannattaa jättää niiden ostaminen ihan viime metreille, koska rinnat tuppaa turpoamaan aika reippaasti ennen synnytystä ja varsinkin synnytyksen jälkeen, kun maito nousee.

    Eli moni kaveri on etukäteen ostanut liivit, joilla ei tee yhtään mitään kun ovat armotta jääneet liian pieniksi.

    Olisikin kätevää, jos valikoimissa löytyisi rintojen mukaan venyvät liivit, en ole vielä löytänyt.
    Oon sitten "varmuuden vuoksi" ostanu isommalla kuppikoolla varustetut liivit, katsotaan onnistuiko ennakointi vai ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe. Joo onhan tässä vielä melkein 3 (tai sit jopa ylikin) kuukautta tilastollisiin h-hetkiin! :) Oon vaan niin malttamaton, että kaikki on kiva saada heti eikä kohta valmiiksi. Ja kyllä tuntuu, että mitä valmiimpi on sen enemmän valmisteltavaakin samalla tulee. Kesäkuun oon aatellut viettä kesälomaa ja vasta heinäkuun puolella sit siirtyä äippäloman pariin. :D

      Ongelmana mulla ei ole löytää hyvän kokosia, vaan hyvän mallisia liivejä! Nykyset sporttiliivit alkaa olla jo vähän napakoita ympärykseltä, joten oisi kiva jotain uutta löytää ja mahdollisesti samalla sellasta jolla olisi imetyskäyttöäkin. Tähän mennessä en vaan ole löytänyt sporttiliivien tasoisia! Eli kaipailen tietoa hyvästä mallista, kokoa olen toki valmis ruukkailemaan vielä sitten syssymällä jos tarvitsee. En vaan sit haluais olla tilanteessa, etten vieläkään ole mitään hyvää löytänyt...

      Poista
  2. Ainakin Carriwellilla on erinomaisen tukevia ja ihanan tuntuisia imetysliivejä, joiden mitoitus on sellainen, että voi huoletta ostaa etukäteen. Tilasin Lasten parhaaksi -verkkokaupasta ja olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen :)

    -cotton-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää tosi samanlaisilta kuin noi Boobit jotka shoppasin ja jotka ei kyllä tue yhtään! :/ Pistetääs korvan taakse kuitenkin! :)

      Ehkä mä vaan marssin johkin liikkeeseen ja pistän jonkun myyjäparan koville. Ja sit seuraavaan liikkeeseen, jne. :D

      Poista
  3. Bongasin ruusunmarjakiisseliä 2dl:n purkeissa lähikaupassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tätä samaa, mitä mä vetelen? En oo meinaan muita nähny! :D Pitää alkaa syksyllä oma sadonkorjuu tuolla kaupungin puskissa...

      Poista