torstai 4. heinäkuuta 2013

Se sairaalakassi

Hoksasin, etten olekaan omaa versiotani sairaalakassista tänne listannut. Mitään kummempaa vinkkiä tai kikkaa tuskin kellekään mun kassista löytyy, joten en nyt sitten jaksanut edes mokomaa valokuvailla tai sen tarkemmin listailla, kunhan tässä vähän kertoilen vaan.

Vauvaa varten kassista löytyy vaatepussi, jossa on 50- ja 56-senttisiä vaatteita "vähän joka lähtöön". Tutustumisvisiitillä Kättärillä ainakin oli aikas lämpönen kesätunnelma, joten oon yrittänyt sen ottaa huomioon sekä piltin, että omia vermeitä miettiessä. Eli niin sanottuja "kylmävarusteita" on niukasti, mutta hikoilutaminetta sitten laajemmin. Tietysti jos omat haalarit ja muut osoittautuu ihan väärän kokoisiksi tai muuten onnettomiksi valinnoiksi, niin toki sitten on ne sairaalan keittopestyt rytkyt vaihtoehtona paikan päällä.

Muina vauvavarusteina on pikku testiläjä vaippoja, Manduca ja tuplarengasliina. Moni varmaan pyörittelee päätään noiden vaippojen takia (feel free vaan, myönnän, että hyvinkin saattavat unohtua kassinpohjalle!), mutta mun teki mieli ne mukaan pakata, joten niin tein asiaa puntaroituani, ja lopulta ihan itseäni ajatellen. Kuten oon kuvaillut, oon ollut loppumetreille jotenkin tosi innoissani ja iloissani vaippahypistelyistä ja koska oletan sairaalassaoloajan olevan täyttä tuskaa ja angstia niin miksen sitten piristäisi sitä sen mukaan mitä suinkin kykenen? Eli jos sairaalassa on kipeää, väsynyttä, unetonta, yksinäistä hormonistressiä muutama päivä ja saan edes pienet kiksit ja hymyt irti yhdenkin oman kestovaipan kääräisystä pikkupepun suojaksi, niin vaippapussi on ehdottomasti hoitanut hommansa mun sairaalakassissa!

Itselleni vaatetta on jonkin verran, mutta lämpötila- ja hikoilutilanteen mukaan pitää sitten katsoa kuinka pitkälti vain niillä pärjää. Jälleen ajattelen sairaalavaatetuksen odottelevan paikanpäällä jos omat ajatukset ihokontaktivaatteista eivät ihan vastaakaan käytäntöä. Imetysliivit ja -paidat on enimmäkseen vain lyhkäisiä vierailuaikoja ja kotiutumista ajatellen mukana, tuskin niihin muiden hoivaolioiden (ja niiden puolisoiden) seassa tuntee tarvetta kääriä meijereitään. Tohvelitilanteen oon päättänyt ratkaista mieluiten lähtemällä koko sairaalareissulle kesäisissä pistokkaissa ja mahdollinen lapsivesi + taksi -ongelma on ratkaistu toivottavasti mummolasta haalitulla vaipalla! (Toki isoimpia toiveita tällä hetkellä olisi synnytyksen käynnistyminen supisteluilla, jolloin taksiin varmaan istahdettaisiin muovipussin ja pyyhkeen vuoraamina!)

Toilettilaukussa tavallisten hygieniajuttujen ja vakkarilääkkeiden ohella on nyt sitten liivinsuojia jos maito nousikin yltiötehokkaasti jo sairaala-aikana, Bebanthen, Lansinoh ja rintakumit jos sairaala jotenkin niistä kitsastelisikin tarvittaessa, korvatulpat ja Belly Bandit -vyö. Eväspussista puolestaan löytyy viikunoita, rusinoita, lakua ja pähkinöitä ja nestemäisinä versioina Gatoradea, shampanjaa ja Miehelle energiakolaa. Saarioisten maksalaatikko olisi hankintalistalla ehkä vielä siinä vaiheessa, kun parasta ennen päiväykset alkavat yltää reippaasti lasketun ajan tuolle puolen. (Kyllä, sitä odotan innolla ja ei, viimeisin neuvolalääkäri ei antanut lupaa syödä sellaista ennen synnytystä!)

Viime hetken päätöksiksi ja pohdinnoiksi olen sitten jättänyt läppäri + dvd-leffat, tyynyn tai tyynyliinan ja kaikki Miehen tarvikkeet. Itse nappaan kassin lisäksi ihan perus käsilaukun mukaan, jonne toivottavasti muistan nakata myös kameran ja kännykän laturin. (Kamera on ladattu ja siinä kyllä akkua piisaa viikko tai useampikin.) Jos päästään heti perhehuoneeseen, niin Mies varmaan ehtii ekaa yötä varten kyllä hammasharjan ja passin nakata povariin ja pärjäilee tovin mun kanssa samoilla eväillä. Kotiin on tietty tuskainen reilun puolen tunnin sompailu suuntaansa, mutta ei kyse mistään mahdottomasta matkasta ole ja täytyyhän jonkun käydä karvalapsia ruokkimassa ja paijaamassa joka tapauksessa. Traumat kun niille jää tästä projektista kuitenkin, se on ihan varmaa.

(Meidän vaunut kaikkine tilpehööreineen toimitetaan muuten kotiovelle ihan just! Iih, ihanaa! Arvatkaa kuka varmaan lykkii loppuillan täällä kaheksikkoa kissavauva kyydissä?!?)

7 kommenttia:

  1. Kyl ne sairaalan kaavut on mukavia, ei haittaa jos tuhrii (kun tuhrii) ne jälkivuotoon, maitoon, vauvan kakkaanm hikeen tai johonki muuhun ruumiin eriitteeseen. Ja housuja en ois ees halunnu laittaa päälle, saa sen halon kokoisen siteenki vaihdettua helposti. Kyl sen pari päivää voi ottaa vieraitaki vastaan niis sairaalan vermeissä, kaikki tietää et oot just synnyttäny. Mut tulihan siit aika ihmismäinen olo ku kotiinlähtöpäivänä laitto omat vaatteet päälle.
    Ai nii, kantsii varautua siihe,et sairaalassa olettavat miehenki kiltisti pysyvän laitoksessa jos perhehuoneen saatte. Ja se lapsenpihka kakka (se mitä ekana sieltä pikku pepusta tulee) on nii tahmeeta, et ei lähe pepustakaa irti helposti, voin kuvitella et kestoista saa liottaa aika kauan. Eri sit toi maitokakka ku maito lähtee nousee. Ja aluks on tärkeetä tarkkailla vauvan pissaa (että pissaa tulee) siks niis sairaalan pamperseis on sellainen indikaattori, joka värjäytyy kun bebe on pissannu vaippaan. Siks ehkä kannattaa ekat päivät niitä kertiksiä käyttää.
    Meilki oli musaa ja kaikkee evästä mukana, mut sit ei enää tuntunutkaa et haluis kuunnella yhtää mitää, ku siin vaa keskittyy siihe synnytykseen ja vähän ku menee sillai sulkeutuneeksi, näin mulle ainaki kävi. Ja sit synnytyssaliin ku päästii, ni oliki yllätys ku kätilö sanoii, et synnyttäjä ei saa ku nesteitä, jos meneeki leikkuriin. Ja menihä se.
    Vitsi, enää reilu viikko sulla, ehkä ei ehditä näkee ennen LA:a, mut tsemppii... :). Siistii päästä sit kuulee sun synnytyskertomus..
    Pilvi

    VastaaPoista
  2. Mut onko ne kaavut ihan superhiostavia näillä keleillä? Ainakin jorvilaisilta ja taysilaisilta oon kuullut tältä kesää kaipuuta shortsien ja toppien perään imetyshien iskiessä pintaan! :D

    Lapsenpihka KUULEMMA lähtee keittopesussa helposti irti ja sairaalassa käsittääkseni hyväksyvät harsot indikaattoreiden tilalta, kyllähän siitä kankaasta aika hyvin varmaan näkee milloin on kastunut? (:D Vaippaläksyt tehty!) Mutta tosiaan ei mulla mitään päiväkausien vaippa-arsenaalia kassista löydy (kun tila loppui kesken) ja voihan tosiaan olla, että jotkut vaipat on viimeinen mielessä koko reissussa.

    Eväspuolessahan me onkin panostettu tohon synnytyksen jälkeiseen (shampanja, maksalaatikko, ummetuskuitupommit), kun jotenkin kuvittelen ettei ennen tarvi mitään kauheita määriä, tai jos tarvii niin talo tarjoaa sitten (tai kotona ehtii vikat tankkaukset tehdä). Kolajuomat kuulemma auttaa jos ei meinaa jälkikäteen pissa tulla, onkohan totta ja saako niitä sitten talon puolesta? :D

    Kissanhoito-ongelma tietty taustalla jyllää... Kummempaahan nuo eivät tarvimalla tarvi ja ruuantarjoilijoita kyllä riittää, mutta kyllähän se aina helpottaisi vauvan kotiutumisen jälkeisiä päiviä jos niillä olisi olo ettemme ihan ole hylänneet (eli jompi kumpi meistä käynyt ne sapuskat eteen mättämässä...). Huoh. Kai se huijauskallis Feliwayn täyttöpullo on hommattava ja iskettävä näille tänne töpseliin kun lähtö saapuu...

    Mut välillä tuntuu kyllä ihan turhalta mitkään sairaalakassit tai muut, kun "ei siihen voi varautua"! Tai siis kaikkeen vähän voi, mutta onks siitä sitten mitään hyötyä oikeesti... :D

    VastaaPoista
  3. Noni, hyvä hyvä, sä oot kyl perusteellinen. :)
    Sairaalassa näin sellaisia tuubitoppeja, joita voi käyttää esim kenguruhoidossa (kai?) ja jos tarvii kaalilehdet saada pysyy tissien päällä. Sellaista sairaalan vihreetä trikoota olivat... Ja sit ehkä ne sairaalapyjaman housut tarpeeksi isossa koossa vois olla mukavat, se yöpuku oli aika paksuu kangasta kyl ja pitkähihainen. Mut pyjama vaikutti ohuemmalta, voihan olla samaa kangasta kuitenki. Otat sellaiset ohueksi kulahtaneet.. :) kai ne kuitenki puuvillaa on..
    Leikkauksen jälkee joutuu nestemäistä ruokavalioo noudattaa vuorokauden. Mut toivotaa tietty et ei leikattais. Suosittelen vatsantoimintaa edistäviä eväitä mukaan.. ;)
    Ja talohan siellä kyl tarjoo luumut ja kaalinlehdet ja jätskit ja lansinohit :).
    Joo ja kyl harsosta huomaa, et on märkä. Tosin ne vastasyntyneen pikkupisut on aika pieniä.
    Heh, tulee iha oma synnytys taas mieleen..no ei siit oo ku reilu 4 kk mut tuntuu vaa et toi lapdi ois ollu aina olemassa ja sairaala-aika muinaishistoriaa.

    VastaaPoista
  4. Mulla on nyt siis pari "teknisempää" ja tooosi joustavaa toppia kenguruhoito-hikoilua ajatellen, ne vaikka läpikastuisi selkähiestä niin ei oo ihan puuvillamärän tuntusia ehkä päällä? Tosin jos "ne kaikki" totta puhuu ja synnytyksen jälkeinen hikoilu on voimakkaampaa kuin loppuraskauden, niin taidan sitten hengata pelkissä verkkakalsareissa koko sairaala-ajan!! Jos siis normaalisti hikoilen kuumalla omasta mielestäni tosi tehokkaasti, niin nyt en enää ees muista mitä se normaalisti oli... Mut eipä tota juomistakaan oikein voi lopettaa. :D Ja kuollaan varmaan niihin hiostaviin muovipatjansuojuksiin ja lakanoihin jo ihan vaatepuolta huomioimattakin, että ehkä koko vaatestressi on tääkin turhaa vaan!

    (Haa! Hyvä että hankin ite viikunat ja rusinat jos luumut kerta saa talolta! Pandan Black & White tuntuis olevan aika poppiskamaa synnyttämäänlähtijöiden joukossa tällä hetkellä, ite en oo kokeillu vielä! :D)

    Mulla on hurja synnytyskuume täällä (jos et huomaa?), kun vaan tän saisi jotenkin kantamaan sinne lapsivuodesairaalapäiviin asti...

    VastaaPoista
  5. Ehkä siel on hyvä ilmastointi....:D Voin kyl kuvitella, et tällee kesäkuumalla on hikistä osastolla, muovit sängyssä jne.
    Sitä on jo unohtanu ton kaiken kauheuden, tais sitä hikeä kyl pukata siinä imetyshormonien iskiessä kehoon. ja varaudut pirauttamaan muutamat itkut siellä kans.
    Nii, ja täähän tietty tulee sillä yhdellä kokemuksella Naikkarilla, mut kuvittelisin et Kättäril ei suurempia eroja oo. Ja frendi, joka sile Naikkaril on töissä sano just, et on ollu hiljainen kesä niilläki, sinneki siis vois mahdollisestikin päästä jos haluis. Mut ne remonttiporausäänet ei kyl oo mitenkää rentouttavia. Nimim. kokemusta on.
    Synnytyskuume on hyvä, parempi se ku se meikäläisen mantra "ei-tää-viel-synny-moneen-viikkoon-ei-mun-tarvi-ajatella-koko-synnytystä-vielä-joudun-vielä-yliaikakontrolliin-ja-käynnistykseen" -kuinkas sitten kävikään. rv 39+5 meni lapsivedet, hihi. :)

    VastaaPoista
  6. Ei ainakaan synnytysossalla meiän tutustumiskäynnillä ollut, joten enpä usko että lapsivuodepuolellakaan mitään tuuletinta kummempaa (toivottavasti muuten edes liuta niitä!).
    Kyllä mä Naikkarille eka soittelen, mutta kaikenlaista on kuultu, ettei ne esim. yö- tai viikonloppuaikaan ota normisynnyttäjii ollenkaan, yms. Montaa saliahan siel ei oo käytössä, 5-8 kait, eli rauhallista ehkä olisi (paitsi porat :D). Mut yrittänyttä ei laiteta, lyhentäis se taksimatkaa jollain 20 minuutilla kummiskin!
    Kuulin muuten just, että suurin osa vauvoista syntyy 38 viikkoa ja 2 päivää hedelmöityksen jälkeen, eli meillä se oisi sitten 40+2, eli tiistaina reilun viikon päästä!!

    VastaaPoista