tiistai 1. tammikuuta 2013

Möhis FB:ssa

Mietin pitkään otanko mahakuvia nyt samanvärisessä yksivärisessä paidassa viikko toisensa jälkeen, jolloin selkeesti pääosaan pääsisi itse mahankasvu vaan, mutta totesin ettei ainakaan vielä mun juttu. Eli tulette matkan varrella näkemään kaikenlaista sekalaista kuvasatoa, ja ehkä vasta sitten lopussa jonkun kasvukoosteen samoissa vaatteissa. (Tän kertasessa kuvassa nyt näkyy muuten mun aika normipukeutumista noin muutenkin kotosalla, että ihan hirveesti ei varmaan kasvun myötä tartte vaatahankintoja tehdä...)


12 + 2
Hirveetä vauhtia se kasvaa. Ehtis nyt pahin talvi loppua, ennenkun en enää talvivaatteisiin mahdu...

Ps. Mulle iski vaippa- ja pumppustressi heti kun tuntuu, että sain ton vaunu- ja kantovälinestressin hoidettua pois päiväjärjestyksestä... :D (Vinkkejä!!)

Pps. Ja eilen tulin sitten ihan officially järjestetysti ulos facebookin raskauskaapista... Alunperin ei sellasta ollut tosiaan tarkoitus tehdä, vaan päinvastoin välttää kaikkea mahdollista paljastavaa ja kertoa vaan livenä ihmisiä tavatessa (toki olisi myös näkynytkin ulospäin loppua kohden). Toisin nyt kuitenkin kävi, kun olin niin vuodenvaihteen juhlahumussa ton ihanaisen ultran myötä... Ja ehkä parempikin sitten näin. Mulla ei mitään karjalaumaa ole kavereina, vaan ihan valikoitu porukka kaveri-kavereita ja lähempiäkin, joiden todella halusin tietävän, ja miksei sitten vaikka näin. :) Moni taisi yllättyä, vaikka luulin, että about kaikki jo tietää.

2 kommenttia:

  1. Itse suosittelen, että et osta pumppua ennen kuin olet sairaalassa päässyt kokeilemaan millainen pumppu sinulle sopii. Itse ajattelin raskausaikana ostavani sellaisen Avantin yhdellä kädellä toimivan pumpun ja kun sairaalassa sitä kokeilin niin eihän sillä saanut maitoa irtoamaan ollenkaan. Joten mies kävi kotiutuspäivänä hakemassa Prismasta sellaisen vedettävällä männällä toimivan pumpun (25 €), joka on ollut ihan huippu. Mutta en olisi tätä ostanut, jollen olisi sairaalassa päässyt kokeilemaan.

    VastaaPoista
  2. No just jotku tällaset jutut! Gääh, miksei missään kerrota et niis on niin radikaaleja eroja, että joku ei pääse jollain lypsylle ollenkaan ja toinen taas pääsöö. Huoh! :)

    VastaaPoista