Näytetään tekstit, joissa on tunniste 43. viikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 43. viikko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. elokuuta 2013

Synnytys kuvina

Jotainhan sieltä sairaalakassista täytyi jäädä puuttumaan, kun kerta jotain oli ylimääräistäkin! Kamera nimittäin jäi hoitopöydälle, missä se oli laukun vieressä odottamassa lähtöä. Olin sen vissiin perjantaiaamuna kontrolliin lähtiessä vienyt laukun viereen, jos sattuisi että suoraan jäisin sairaalaan ja joku muu joutuisi väskyn mulle toimittamaan. Laukku siis napattiin mukaan, mutta kamera jäi pöydälle.

Onneksi nykytekniikka pelasti ja kännyköiden kameroilla saatiin myös se ihan ensimmäinen sairaalavuorokausi taltioitua, kunnes mies kävi ekan perhehuonepäivän aikana ainoan kerran kotona. Kuitenkin tästä teknisestä kommervenkistä johtuen sain nyt vasta kaikenkattavasti kolmesta eri aparaatista koottua kuvasatoa sairaala-ajalta tietokoneelle.

Synnytys pyörinyt käynnissä noin 14 tuntia. Eli lauantai-iltapäivänä, tavisosastolta takas salin puolelle päästyämme noin 13.45 räpsin miehen torkkuessa omalla pedillään ekat (ja ainoiksi jääneet) kuvat tositoimista supistusten välillä. Gatoradea oli jämät vielä jäljellä, istuksin löllöjumppapallon päällä, ja sängyn toiselta puolelta mulle luikerrelleista letkuista toinen tarjoilee 50-50 happea ja ilokaasua, ja toinen puhdistaa väliuloshengitykset jonnekin ilokaasu-hiilidioksidi-hautausmaalle. Mietin muuten synnytyksen aikana monen monta kertaa, että tulisko muutkin huoneessa ihan kaasupökkeröön jos alkaisin hönkiä uloshengitykset maskin ulkopuolelle? Vai miksi ne uloshegityksetkin pitää puhkua maskiin?
Maski kourassa, pallo alla, vyötettynä supistussensoriin, sykesensori oli alamahalla. Ranteen alta tarkkasilmäinen voi nähdä vilahduksen mun synnytyssukista!
Kotona väänsin tuplaranskalaiset päähän jo joskus iltaseiskalta (kylvyn jälkeen ja ennen kävelyllä käymistä), siltä varalta, että lähtö tulee säästyäkseni synnytysrastoilta jatai -afrolta. Olin niin monesti kuullut sen "jos sairaalaan lähtiessä vielä kiinnostaa miten tukka on, lähtee liian aikaisin"-jutun, joten ennakoin hyvissä ajoin. Ja todellakin kannatti! Suosittelen kaikille! Samat ranskikset päässä hengailin vielä perhehuoneessakin ekan päivän, niin hyvin ne kesti! Ja kyllä niitä ja tota ennakointia kätilötkin nauroi!

Ponnistus ohi, tässä lopputulos! Näitä kuvia oisi ollut yksi hulppea, jossa jopa yritän hymyillä (ihan hirveen kauniisti) jollain voimanripejäänteillä! Edessä näkyy selkää pitkin niskaan kulkeva epiduraalikatetri, josta tyrkättiin se yksi lisäannos.
Isän kanssa kylvyssä (kätilö kuvannut).
Kuivatteluvaiheessa tuli ekat vastalauseet, alko vissiin palella.

Peittokapaloituna kainalossa ja minä pääsin suihkuun!
Kenguruhoitoa perhehuoneessa ja ranneke lykättiin kouraan jo heti siinä äidin rinnuksilla. Ei siis vaihtunut meidän vauva, mutta originellista alkuperästä en ihan varma voi olla... Kätilöitä kuitenkin hääri siellä jalkopäässä kaksin kappalein, eli jos ne tarpeeksi näppäriä olivat, niin oikeesti ponnistin vaan jonkun vesiaaltohulahduksen ja meille kaivettiin vauva jostain vauvavarastosta!
Oman sairaalamersun (vauvasängyn) kyydissä
Perhehuoneemme, tosin vähän jo kotiutumispakkaukset käynnissä
Päivämaisemat ysin ikkunasta
Unisena lähellä, yhtä nukkumista oli eka vuorokausi
Sitten kotiin pirteenä!! Tuli heti käyttöä meiän vaunukylkiäisistuimellekin...
Kotona taas back to business

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Nipin napin yliajalle

25-tuntiseen huikeaan puserrukseen päättyi yksi iso taival kun tyttömme näki päivänvalon tänään noin puoli tuntia keskiyöstä. Hilkulle siis meni yliajan suhteen!

Synnytys oli ihana ja rankka ja aivan täydellinen juuri tuollaisena. Vauva voi vahvasti koko ajan ja edelleen.