Laskeutumista ja turhautumista

Neuvolassa pääsin taas kurkkaamaan kasariultralla pirpanan asentoa tarkemmin ja täysvalmiudessa ollaan! Jälleen kerran saatiin aikaan tuttu "täähän on ihan toooosi alhaalla" -reaktio, tällä kertaa ihan oman Tädin toteamana. Pää on nyt siis lantiojumissa, eli jos sieltä irtoaa niin mun kuulemma se pitäisi tuntea! Kroppaa likka saa kuitenkin vielä käänneltyä jossakin määrin, joten siksi polvien ja varpaiden muksinnat saattavat vaihdella paikkaansa edelleen. Selkäranka kuitenkin suunnilleen oli mun navan vieressä mun vasemmalla, eli optimaalisin päin voisi olettaa synnytyksenkin alkavan.

Sf-mitta oli myös tänään ensimmäistä kertaa pysäyttänyt kasvunsa, mikä siis kertoo siitä, etten ole kuvitellut itsekseni mahan laskeutumista alemmas! Istuessa ja selkämakuulla tuon muutoksen selkeimmin huomaa ja sanoisin, että melkein seistessä saan oman kämmenenleveyden mahtumaan rintojen ja kohdun väliin! Jonkun vanhan kansan viisauden mukaan se vissiin povailee lähestyvää synnytystä... Pientä vauvaa ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaikka tarkempia arvioita ei sen kummemmin kuultukaan. Miehen kanssa kumpikin meistä on ollut tosi tarkalleen 3,5-kiloinen syntymässä, joten tosi jännä nähdä pääseekö tämä tulokas (ja kuinka paljon) tuon rajapyykin yli! Painon lisääntyminen tässä viimeisinä viikkoina mua ei juurikaan synnytyksen suhteen hirvitä, koska jotenkin tuntuu että pään ympärys se on mikä mun fysiologialle eniten vaikuttaa homman sujumiseen. Isompi vauva on valmiimpi sitten ulkomaailmassa elämiseenkin ja mitä isompi se nyt jo on, sen pikemmin se ehkä syntymään lähteekin! :)

Muutoin täällä kirotaan lähinnä kesäturhautumista ja kömpelyyttä! Mikään ei pysy käsissä ja nostelut lattianrajasta on nihkeetä tuskaa, uimisen oma Täti kielsi viikko sitten ja olen kuuliaisesti neuvoa noudattanut, vaikka ohjeita taitaa olla aika moneen junaan, kävely on hidasta, kankeaa ja ajoittain tosi supistelevaakin ja ylipäänsä mitään ei jaksa tehdä samassa asennossa pitkiä aikoja (paitsi kylkimaata tuulettimen puhalluksessa sängyllä!), joten välillä tuntuu kesä valuvan vähän hukkaan. Mieli tekisi juosta, uida, kieriä ja vaikka lentää, mutta koko kroppa on kääntynyt mua vastaan tässä asiassa! Toisaalta oon yrittänyt asennoitua nyt vaan levosta nauttienkin päivien kulumiseen. Mitään ei ole pakko tehdä ja kaikkea mitä tekee mieli, saa tehdä. Päikkärit voisi hyvin ottaa jossakin vaiheessa ohjelmaan, ja tänään sellaset jopa tuli suunnilleen nykäistyä, koska neuvolavisiitti oli epäinhimillisesti jo ysiltä ja palasin unten maille vielä sen jälkeen. (Helle ja päivänukkuminen saa muuten tosi kiintoisia unia aikaan, huhhuh! :D Viime yönä olin saamassa poikavauvan, joka on ammattiuimari, joten oltiin Miehen kanssa Intersportissa ostamassa sille uintivarusteita ja kisapalkintoa. Palkintona oli Nalle Puhin hunajaa. Eli miten niin uiminen ja urheilu mielessä täällä?)

Ja muistakaas Babybingota, jotka ette vielä ole!

Babybingo!

Kai se nyt täysiaikaisuuden kunniaksi on ihan pakko täälläkin! (Ja saanpahan ehkä vähän heräteltyä passivoituneita lukijoitakin? :D )

Tänään, tiistaina 25.6.2013 siis elellään raskausviikkoa ja -päivää 37+2, kun lääketieteellinen täysiaikaisuuden raja ylitettiin toissapäivänä.
Laskettu aika (40+0) koittaa sunnuntaina 14.7.2013 (jos koittaa).
Ajat ovat siis täysin särmässä niin neuvolan kuin ovulaationkin suhteen.
Maha on mun silmin jo tosi tosi alhaalla, siis että se sillai "roikkuu", ajoittain alaosa on mun lantioon nähden pienemmässä kuin 90 asteen kulmassa siis! Pikku pää puskee välillä alaspäin niin rajusti, että tuntuu ettei vessassa uskaltaisi edes ponnistella! Uusin villitys parina päivänä on ottaa noihin ponnistuksiin takalistolla ja jaloilla ihan ylhäältä asti vauhditusta...
Eilen oli leffan ja karkkien parissa valtaisat ja pitkät bileet massussa, supisteluja tai jomotuksia en juuri viimeisen vuorokauden aikana ole havainnut, mutta varmasti niitä mietoina on silti ollut. Alan vaan tottua tähän semijatkuvaan pieneen "ikuiset menkat" -fiilikseen. Lääkärin ja mun fiiliksiä voi vapaasti muistella myös vanhemmista posteistakin tai hyödyntää mitä vain kikkakolmosia, joten...

Lurauta kommentissa oma bingoveikkauksesi syntymäpäiväksi nyt!

Jos olet oikeassa ja palkintoa haikailet, huolehti maili tai muu yhteydenottokeino (tutuilta nimi siis piisaa) kommenttisi yhteyteen! Osallistumisaikaa on syntymishetkeen asti ja mitään vaihtoehtoja ei ole poisrajattu, eli kaikki veikkaukset tästä päivästä ihan vaikka aina syyskuulle asti huomioidaan!

Tsemppiä veikkauksiin!

(Extremeimmät saavat toki lisäillä mahdollisia painoja, pituuksia, sukupuolia, hiusten värejä, kellonaikoja ja aivan mitä vaan mukaan, tosipaikan tullen kaikki huomioidaan.)

Täällä alkaa näyttää tältä

Oma lapsuus tulee mieleen! Vähän harmittaa, etten oikein tajunnut sellasta ennen - jälkeen -kuvaa ottaa ollenkaan, mutta tosiaan siis ihan lakatusta, kulahtaneesta puusta lähdettiin liikkeelle (millanen mullakin on ipanana ollut) ja tässä lopputulema.

Kassi pakattuna! Ehtishän sen ehkä h-hetkelläkin vielä, mutta jos nyt joutuisi vaikka suorilta jaloilta neuvolasta lähtöön niin oisi helpompi Miehen tai muun tuoda kun kaikki astmalääkkeet ja valikoidut vaatteet jo valmiina.

Vaippa-section, tuskinpa vaan tulee tän näkösenä pysymään, mutta sentään edes tässä nys ikuistettuna!

Pienimmät.

Vähän isommat. Isoimmat on vielä erikseen laatikossa talventuloa odottelemassa.

Innokkaat odottajat.

Ja sit tää yks joka luulee vissiin että kaikki on häntä varten? (Niitä vaippoja ei taas oo hetkeen tarvinnu harkita, vaikka hirveesti kiinnostaisi kokeilla! Saa nähdä tilannetta loppukesästä sitten, kun mustasukkasuus iskee. :( )

Tutustumiskäynti Kätilöopistolle

Kättärilläkin päästiin tosiaan viime viikolla taas pyörähtämään ja ihan vähän pidempäänkin kuin mitä parilla aiemmalla kunnallisella ultrausreissulla. Keskellä kaunista arkipäivää piti siis puolilta päivin irtautua retkeilemään sinne Käpylään (eikös se oo Käpylää?), joten oli taas hienosti ajateltu aikataulutuksissa toissakäyviä tukihenkilöitä. Onneksi onnistui akuuteimmat hommat vielä sairaalan aulassakin nykytekniikalla ja muutaman tietokoneen vetolaukku saatiin vahtimestaritädille säilöön kierroksen ajaksi. Itellänihän äippälomailijana ei ongelmia aikataulun kanssa tällä hetkellä ole, mutta koinkin kuitenkin että jopa enemmän kuin itselleni tuo kierros on nimenomaan tukihenkilöitä varten.

Luento synnytyksestä, joka oli aika samaa kauraa kuin meidän perhevalmennuksen vastaavakin, perään tutustuminen synnytyssaliin ja loppuun vielä luento lapsivuodeajasta. Kysymyksiäkin sai esittää, mutta meillä lapsivuode-esittelijä oli Naistenklinikalta evakossa ja ollut vasta pari viikkoa, joten ihan kaikista käytännöistä ei saanut täyttä varmuutta.

Tiedot muutenkaan niin synnytyspuolen kätilöltä kuin lapsivuodeosaston edustajalta kun ei mitään uutta tai maailmaamullistavaa taaskaan olleet noilla luennoilla. Isoin kokemus mulle sen sijaan, niinkuin oletinkin, oli käväistä itse synnytyssalissa. Ensimmäinen automaattinen ajatus oli "tänne kun mä epämukavan matkustuksen päätteeksi joudun niin mun synnytys pysähtyy niinku ihan varmasti ja just heti". Eli ihan niinkuin etukäteispelkäsin. 

Terästä joka paikassa, karkeita keittopestyjä tekstiilejä, desinfiointiainetelineitä seinillä, piuhoja ja laitteita niin ettei tiedä mihin saa koskea ja mihin ei. (Siis mihin ihmeeseen niitä kaikkia tarvitaan?) Vauvan ekat vaatteet on jotain karkeeta froteeta! (Siis me niin otetaan omat mukaan!) Missä on sohva, jumppapallo, kuumavesipullo, kylpyamme, eväsjääkaappi tai muu mitä ehkä osaan itse käyttää jos niistä oisi apua? (Niin että ne saa huoneeseen sitten vasta pyytäessään, vaikka siellä kaikki ne aparaatit ja johdot on valmiina.) Mihin mä laitan mun tavarat? Miten täällä voi katsoa leffaa tietokoneelta jos pitkittyy ja ei vielä satu liikaa, kun telkkaria tai muitakaan ei oo? Eihän täällä voi istua missään muualla kun sängyllä ja tosi ahdasta kuljeskellakaan!

Viidessä minuutissa kätilön esittelyjen aikana alkujärkytys vähän hellitti. Eihän siellä salissa ihan tuhokauan joudu varmaan olemaan, puhutaan kuitenkin tunneista ja vuorokausista, eikä mistään saattohoidosta. Kätilöt oli todella mukavan tuntuisia, joten jos tarpeita tosiaan saa helposti pyytämällä niin mikäs siinä. Oon jo ennakkoon asennoitunut, että mikään ei ole varmaa ja mitään ei varmuudella saa, mutta toivoa voi aina. Ei tää visiitti ainakaan uskoa ja toivoa vienyt mahdollisuuksista entisestään vaan oikeastaan päinvastoin. Heinä- ja elokuu on vilkkaimmat synnytyskuukaudet nykyään, mutta ainakin vierailupäivänä osasto oli hipihiljainen ja kätilöt kahvitteli rauhassa. Kukaan ei syntynyt meidän kierroksen aikana.

Sillä siis mennään millä aiemminkin. Pitkään kotona nauttimassa omista keinoista niin kauan kuin voi ja lopusta tulee sitten ehkä nihkeempää, ehkä ei, ei voi tietää. Kokemuksesta tulee kuitenkin upea ja elämän tärkeimpiä, se on ainoa varma. (Ja tietty jos nyt koittais ajoittaa sit johonkin rauhalliseen aikaan koko operaation, niin oisi hyvä. Kuulemma noin kerran viikkoon olettavat että oisi sulku päällä.)

Lähtölaskenta neuvolalääkäristä

Asiallista. Tän päiväinen neuvolalääkäri löisi kuulemma omasta puolestaan vetoa, että synnytän ennen laskettua aikaa. Itellä moinen kutina olikin taas pari päivää tässä päällä jo lääkäriä odotellessa, joten mitenkään yllättynyt en väitä olevani, mutta ilahtunut tietty. Vaikka olo ei tukala tai kummempaa muuten olekaan ja vauvaton kesänviettokin maistuu niin ehkä kuitenkin mielummin jakautumisen ottaisin ennen kuin jälkeen lasketun. Etenkin kun hienosti on pirpana kasvanut ja valmis tulemaan.

Tosi alhaalla on ipana siis tälläkin hetkellä, kiinnittynyt tai ainakin osittain ja jotakin supistusta on ollut, koska kohdunsuuta enää sentti jäljellä. Viikolla 25 sitä oli mittaajan mukaan siis 3 senttiä, 34. viikolla vähän jotakin tapahtunut ja nyt sitten sentti enää ja kohti ponnistusta matkataan vauhdilla!

Mulla on ollut itsellä vahvoilla veikkauksissa joko 39+ jotain viikko sekä 41+ jotain viikko, mutta nyt ehkä lääkärin puheiden myötä alan kallistua enemmän tänne 39:n suuntaan. Alle kuukausi siis enää!

Varmuudellahan noistakaan ei mitään ikinä voi päätellä, mutta vähän vaikutti odotuksiin lääkäripuheet nyt kuitenkin. :D Ja ainakaan mulle ei heittoa aiheuta väärin määrittynyt laskettu aika, koska sehän menee nappiin ihan itse hedelmöityksen, eikä menkkojen tai muun mukaan. Onneksi ultraäänissä siis kasvut sattu menemään "oikein".

Maalausprojekti on ihan vähän vielä kesken ja miljoona muuta juttua, mutta pikkuhiljaa. Jos juhannukseen mennessä saisi suurimman osan kaikesta kuntoon, niin ehtisi tovin lomaillakin vaan ennen uusia haasteita. Lääkäri myös muuten kehotti ehdottomasti pakkaamaan sairaalakassin valmiiksi ja sen sainkin about kuntoon pari päivää sitten. Eilinen Kättärin tutustuminen vieläpä vahvisti muutamia tarviketarpeita.

Kesäloma

Tänään käynnistyi vihdoin siis virallinen äitiysloma. Tosin kesäkuun oon aatellut viettää vähän niinkuin kesälomaa ja vasta heinäkuussa siirtyä henkisesti äitiyspuolelle. Touhuttavaa nimittäin piisaa! Viikko sitten jäin tuolle sairaslomalle ja tuntuu että siitä on ikuisuus jo! Ja silti tuntuu, että aika laukkaa ohi huimaa vauhtia. Pieniä juttuja oon hiljakseen saanut kuntoon, mutta tuntuu että mitä enemmän tekee, sen pidmmäksi lista tekemättömistä huomaamatta sivussa venyy.

Supistelut on muuttuneet selkeiksi lihaskrampeiksi ja menkkamaiset jomottelut jääneet pois tai ainakin rajoittuneet yöaikaan. Oikeastaan noi kramppailut tuntuu ihan hassuilta, vähän tuppaavat häiritsemään sitä mitä nyt kulloinkin on tekemässä. Tällasenaan kun pysyvät vielä pari viikkoa, niin saa jo alkaa tsempata niitä useammin ja voimakkaammin tuleviksikin sitten! :D

 

 

 

Rv 34

Töissä kävin suolasten ja makeiden tarjottavien kanssa muutama päivä sitten äitiyslomakahvituksilla ja pistämässä työkavereille pystyyn allaolevan babybingon. Aika suurta oli tuon päivän veikkaajien hajonta, mutta peräti kaksi osumaa osui to 18.7. 40+4:ään! Itse epäilen että siihen seuraavaan viikonloppuun saattaisi venähtää... Kenties koitan porukkaa täälläkin puolella vähän aktivoida, kun ei ole kommentteja herunut aikoihin!

Ja sitten se hienoin! Parvekeverkko on vihdoin asennettu! Tästä on jo alkukeväästä puhuttu ja suunnitelmia tehty aina kanaverkosta lähtien eri ideoihin, mutta asia alkoi konkretisoitua, kun löysin kirpparilta kolmella eurolla ihan vartavasten tarkotukseen tehdyn 3 x 8 m verkon! (Ilmeisesti ihan samaa verkkoa myy myös Zooplus, mutta aika suolaiseen hintaan kirppariin verrattuna...) Paketissa oli mukana vaan ruuvikoukut, mutta koska oletettavaa on, ettei sellasten asentaminen taloyhtiön tiloihin oo sallittua piti keksiä seuraavaksi kiinnityskeino. Tuolla Zooplussassa myydään myös kiinnitykseen erilaisia tankoja, mutta koska halvemmalla oli kivempi päästä hain Clasilta parit pingotettavat suihkuverhotangot.

Mutta joo. Se vaativin osuus olikin ehdottomasti saada tollasesta kulmasta kulmaan venytetystä paketissa rullalla olevasta 8 x 3 -metrisestä siimaverkosta pujotettua tankoihin ja niiden välille jotakuinkin 2,26 x 1,3 -metrinen suorakulmainen pala. Mieshän tuskastui heti alkumetreillä, eli tankojen pituuden määrittelyssä paketista oton jälkeen (koska käyttöohjeitahan ei lueta) ja monta kertaa sen ja verkon paikalleen noston välilläkin. Luojalle kiitos siis naisen logiikasta ja kärsivällisyydestä, koska siinä se nyt on! Miesvoimille jäi sitten mm. alareunan kiinnitys ja siistiminen, koska mun kärsivällisyys taas ei sellasta nyyperrystä samalla kertaa kestä.

Toistaiseksi on kissat viihtyneet partsilla onnessaan, eivätkä ole osoittaneen minkäänlaista kiinnostusta verkolla leikkimiseen, pureskeluun, kiipeilyyn tai muuhun. (Basilikan suhteen ei voi sanoa samaa, sen riipiminen kiinnostaisi ihan pirusti.) Tokihan ötököitä on silmällä pidettävä nytkin, mutta helpompi on touhuta omiaan sisällä ja parvekkeellä, kun ei tarvitse joka liikettä kytätä ja ovea sulkea aina partsilta poistuessa. Ja onhan tuo kissoillekin oma lisähuoneensa, missä touhuta kaikki salaisia kissajuttuja, jotka joutuu keskeyttämään ihmissilmien alaisuudessa.

Tän kuvan ottohetkellä ei verkkoa vielä ollut ja aamukahvi oli juotu, joten siirryin sisään ja jouduin aurinkoleijonan hätistämään mukanani. Alla sitten vähän tällanen "meanwhile in" -kuva missä toinen kaappihengari viihtyi samalla. Siis paperinkeräyshyllyllä.

Mies on peliryyppäysreissussa viikonlopun palaten maanantaina ja mulla alkaa seuraavaksi kehto + pinnasänky + ehkä syöttötuoli (jos jaksan hakea kirpparilta) operaatio hiomisineen ja maalaamisineen. En halua ennakkoon edes kuvitella sitä hikivirtauksen määrää! :D Piti alottaa rauhakseen jenkkivohvelibrunssilla, että sai hyödynnettyä miehen jälkeensä jättämän pilaantuvan piimän jotenkin. Piimä kun on sellasenaan pahaa, mutta onneksi höystettynä vohveliraudan kautta ihan ok. Vielä ois puoli litraa, mitäs siitä tekis? Smoothien?

Maailmanpelastuspostaus

Vaihteeksi taas ärsyttää ja ihan vähän enemmän kun vähään aikaan noin muuten on ärsyttänyt.
Kestovaipat nimittäin.

Jostakin syystä ilmeisesti koko maailma on tällä hetkellä niitä ja mua, ja etenkin niiden ja mun orastavaa mutta lupaavaa liittoa vastaan. Jopa kultaisella 80-luvulla "kauppavaipoista" huonoa omatuntoa poteneet äidit ovat yrittäneet manata mun ihania vaippojani ja upeita suunnitelmiani suohon. Jostakin syystä tuosta kasarinousukauden kaatopaikkojen valloittajasta on tullut normi. Oletus, jota vastaan joutuu lapsuudenkodissaan vihertynyt ja kohta äitiytyvä yhtäkkiä kapinoimaan. Miksi mun mielestä se on väärin? Tai ainakin erittäin nurinkurista?

Mun mielessäni ja elämässäni "vaippavalinta" (joka ei siis itseasiassa ole missään vaiheessa tähän asti mulle edes ollut valinta) ei liity vanhemmuuteen oikein mitenkään. Tai liittyy se toki siten, että aiemmin en ole tarpeeksi vaikutusvaltaisen ikäisenä tarvinnut vaippoja mihinkään. Ja tietysti myös vähän siten, että ne vaipat tulevat oman mukulan päälle. Tästä mielessäni tapahtuvasta erottelusta johtuen karsastan myös esimerkiksi kummallisia termejä "kestovaippailu" tai "ekovanhemmuus". Kummatkin kun kuulostavat jotenkin harrastuksilta, joita tehdään huvikseen ja jotenkin projekteina? (No, ehkä joku tekee?) Sen kummemmin kun en aio kestovaippailla, en todellakaan myöskään vaikkapa käsitiskaile, kuukuppeile tai biojätteile. (Sen sijaan lenkkeily, kissailu ja pyöräily ovat ihan kivoja harrasteita.) Ekovanhemmuus taas kuulostaa joltakin roolilta, joka otetaan esiin lasten läsnäollessa, kun taas aikuisten kesken elellään kuin ellun kanat, ajellaan kolmella hummerilla Länsiväylää edestakaisin ruuhka-aikaan kertakäyttöastioita (ja vaikka niitä vaippoja) ikkunasta mereen heitellen. Kunnes tullaan kotiin, kirjotellaan blogiin ja ollaan taas hetki niitä ekovanhempia. Niin ei vissiin.

Ennakkoasenteissa vahvin argumentti tuntuu olevan jotakuinkin, että "hullu!". Oikeastaan ihan kenen suusta vain. Omakohtainen suurin kestovaippapelkoni tällä hetkellä on lapsen iho. Lienenkö hullu? Mitä jos pirpana sattuu olemaan ihan superherkkis iholtaan, vaivaa ei saa millään talttumaan ja ainoa apukeino on 24/7-tehohaudutus muovivaipoilla myrkkykemikaaleineen? Ei kuulostaisi sitten yhtään loogiselta, mutta näistäkin kuulee. Toistaiseksi koitan kuitenkin olla pohtimatta ihoasioita turhaan etukäteen, koska itse olen kestävällä iholla varustettu tapaus, vaikka lapsena vanhemmat kovasti toisin väittivät. Eikös "herkkä iho" ole vähän sellanen vauvan ominaisuuksien normisettiin kuuluva osanen? Vai oletteko joskus kuulleet vanhemman päivittelevän vauvan ihon kestävyyttä: "Joo, meiän neidille ei tullu mitään vaikka taas sillä oli peppu pesemättä ainakin kolme päivää kun oltiin mökillä!"?

Ei ihan täysin vertailukelpoinen, mutta vähän samankaltainen pointti mulla on kuukautiskupin kautta. Tiedän naisia, joille se on alusta asti sopinut kuin nyrkki naamaan ja pelastanut monta ikävää kuukausittaista hetkeä. Sitten tiedän itseni, joka tuskaili vuosikaudet kuppiongelmien kanssa, kunnes päätti ne luonnonsuojelun nimissä ratkoa perehtymällä kaikkiin mahdollisiin viimeisiin vinkkeihin ja kikkoihin ja niin teki. Ja se helpotti sekä eko-omatuntoa, että kukkaroa. Tuolla olisi jäänteinä muinaisilta ajoilta noin 5 vuotta vanha paketti (ehkä maailman surkeimpia ja epämukavimpia) Vuokkoset biohajovia siteitä tyhjän panttina. Ainiin, mutta se jälkivuoto, ehkä niille vielä on tässä maailmassa tarkoituksensa! Ideana kuitenkin kuukuppiratkaisussa oli lopulta, että kaikki keinot testiin ennen luovutusta. Samaa suosittelen kaikille. Jos haluaisin kaikesta helpolla päästä, vauva ei ehkä olisi mun juttuni millään vaipoilla. Tällä hetkellä onneksi vaikuttaa, että kestovaippoihin liittyvä tietous on niin laaja, että suoranaisin ihme olisi, jos onnistuisin löytämään juuri meillä ongelman, johon ei ratkaisuja olisi tarjolla roppakaupalla.Tietysti voi olla, että väsyneen vauvavuoden aikana vaippagooglailu ei maistu, mutta siksipä juuri tietoa on imetty jo tässä vaiheessa ennakkoon aika huimasti. Ainakn tärkein on tiedossa: keneltä ja mistä kysyä apua ja tukea ongelmatilanteissa.

En ole mikään superkierrättäjä, saati sitten tarpeeksi vihreä. Vaikka Jos kaikki tekisivät niinkuin minä, tuskin tämä maailma vielä sillä pelastuisi. Oivaltanut olen kuitenkin sen verran, että nykymenolla meidän maailmastamme ei tuleville sukupolville jää jäljelle mitään (ainakaan kivaa), joten parhaansa kannattaa silti tehdä. Jotakin haluaisin kuitenkin myös oman pirpanan pirpanoille ja niiden pirpanoille ja niin edelleen omasta puolestani jättää. Muutakin kuin maatumattoman kertakäyttövaippavuoren. Juuri lapsen kaltaisen ilmastorikoksen tehdessään on ehkä paras hetki punnita omaa ekokäyttäytymistään ja kulutustaan. Sen lisäksi, että omat valinnat ja toiminta vaikuttavat tässä ja nyt, ne oppii mun kauttani kohta myös ihan uusi ihminen! Vaippojen, kuten niin monen muunkin ekokysymyksen suhteen toivon ja odotan asenteiden ja sääntöjen muuttumista tulevaisuudessa, joten on loistavaa jos omalle ipanalle käytäntöjen muuttuminen ei aikanaan aiheuta turhaa vaivaa, koska homma on jo hanskassa! Lisäksi tietysti tulevat sukupolvet voivat jo etukäteen alkaa kehittää keinojaan vielä meitä paljon pidemmälle ja silloin maailma pelastuu. Aikoinaan ei ollut pesukoneita, joten keksittiin kertakäyttövaippa. Nyt meillä on molemmat ja toinen niistä on ongelma. Kenties tyttöni tytär aikanaan pyöräyttää oman lapsensa pepun multa liikkeelle lähteneeseen perintövaippaan. Mistäs sitä tietää.

Aiheesta ja sen vierestä oisi pitkin tekstiä voinut linkittää vaikka mitä ja kuinka, mutta en nyt siihen ryhtynyt. Jokainen, joka asioista selvää ottaa tai on ottanut tietää varmasti tärkeimmät luvut, tutkimustulokset, plussat, miinukset ja muut kyllä. Tämän kuitenkin vinkkaan ensi sunnuntaiksi, jos joku ei ole vielä nähnyt:
Yle ja Vaippavuoren varjossa
(Sattupas muuten sopivasti, että uusinta on just tulossa kun tämän kirjottelin! :D )

Mites se loma?

Pari viimeisintä työvuoroa sai jokseenkin jälkijunassa selän ja vähän mahankin puolen jomottelemaan iltaisin ja öisin tosi menkkamaisesti ja neuvolalääkäri nro 3:n kanssa päätettiin sitten jättää mut sairaslomalle viimeisten kuuden työvuoron ajaksi. Kaksi päivää vähän pällistelin ympärilleni hölmistyneenä, enkä sisäistänyt mitään muutosta entiseen. Jotenkin henkisesti vietin vaan tavallisia vapaapäiviä, tietysti riittävämmin leväten ja kaikenlaista turboilua vältellen muutenkin. Ehkä vasta tän päivän aikana on jonnekin takaraivoon piileksimään päässyt ajatus äitiysloman alusta, jonka virallinen ensimmäinen päivä on siis tasan viikon päästä vasta. Palkallisen kesäloman siis jätän tältä kesää pitämättä, jolloin se säästyy vanhempainvapaan jälkeiseen aikaan, koska se sitten saapuukaan, viimeistään kuitenkin huhtikuussa 2014. En nähnyt pointtia aloittaa lomailua vielä toukokuun puolella ja ihan hyvä niin, koska kunto on pysynyt näin hyvänä. Työmoraali ei yhtään tykkää näistä saikkupäivistä, mutta lääkäri osasi aika osuvasti lohdutella sanomalla ettei muutama työvuoro tässä vaiheessa ole keneltäkään pois, kun miettii vaikkapa tulevia 20 vuotta jo pelkästään. Tottahan se turisi vissiin.

Menkkajomottelut, jotka siis sekä Täti että lääkäri totesivat supisteluksi eivät ihan ole vielä hellittäneet. Öisin niitä nyt tulee herkimmin, niin että tuntemuksiin herää, sen sijaan tää päivä on ollut jo "oireeton". Sitkeesti oon koittanut rauhassa touhuilla ja liikkua, mutta aina säännöllisin välein levätä (datailla sohvalla loikoen siis). Jotakin kypsymistä down there on tapahtunut kuitenkin, muttei mitään hälyttävää, eli ammattilaisten silmin ei näillä oirein pitäisi mitään yhtäkkistä synnytystä päästä hupsahtamaan käsiin ihan vielä. Toisaalta huomenna starttaa jo 35. raskausviikko, joten vain kolmen viikon päästä pirpana ulostautuisi jo "täysiaikaisena"! Mun puolesta saa tulla vaikka jo heti silloinkin, mutta en kyllä pane pahakseni vaikka vähän lisää vielä kypsyisikin. Jos tästä vaikka jonkinlaisen pienen vauvattoman kesäloman makuun vielä ehtisi päästä.

Touhuttavaahan tässä huushollissa olis vaikka kuinka vielä! Osa tulokkaaseen liittyvää laittelua ja säätöä ja joitain hankintojakin vielä, mutta osa kyllä ihan 9 kuukauden takaisen muuton jäljiltä tekemättä jäänyttä...

Vaatteita, vaippoja ja sen sellasia oon jo aika hyvin saanut valmiustilaan. Ehkä sitä alottaa niistä kivoimmista projekteista aina herkimmin?

Yksi prokkis olisi tää kirpparijämä-ilmaispinnasänky. Maalit siinä on kohtuu kuluneet ja alkuun ajattelin vaan jotenkin koristemaalilla sitä vähän peitellä, mutta toisaaltahan sen voisi samalla vaivalla ihan alusta asti pohjamaalatakin. Jos vaikka tulee jotain sateisia sisäpäiviä vielä?

Meillä muuten siis löytyy pinnasänky, kehto ja meidän sänky kaikki nukkumapaikoiksi! Kehto varmaan siirtyy tositoimissa olkkarin puolelle päikkärikaukaloksi, pinnis jää makkariin ja lopullinen nukkumajärjestys muotoutuu sitten ajallaan. Alusta asti on toki puhuttu yhdessä nukkumisesta, olettaen että siten kaikki saa eniten ja parhaiten unta, mutta eihän siitä tiedä etukäteen mikä sen mahdollistaa. Tän hetkisen oletuksen mukaan kuitenkin kuulostaa vauvantahtiseen imetykseen soveltuvimmalta nukkuminen samaan aikaan yösyöttöjen aikana, jos vaan sen suinkin opin. Ja onhan pirpana jo tähän astikin meidän kanssa nukkunut jo sen seitsemän kuukautta.

Mutta pinnikseen (ja miksen myös kehtoon) oon siis aatellut valkoisen pohjan kaveriksi jonkinlaista pientä koristelua, eli jos on ideoita tai näkemyksiä niin saa heittää ihan vapaasti ja mielellään! Hopeareunuksia tms. olen vähän mielessä kaavaillut, mutta en muita vaihtoehtoja toistaiseksi.

Tällaistakin näkyä on tullut puistossa jonkun verran tuijoteltua jo työpäivienkin lomassa. Ihana aurinko! Onneksi se suurin kuuma-aaltoilu helpotti ihmeellistä kyllä oikeiden helteiden saavuttua. Ehkä ipanalla oli joku termostatti vähän hakusessa vielä ja se löyty sopivasti kesäksi?