Kuinka minusta tuli minä (äiti?)

Joku ehkä on vauvakuvien ja hehkutuksen myötä saattanut muistaa tämän alkuraskauden ärrimurritekstin. Ehkä uskallan tunnustaa, että aika samoilla linjoilla täällä mennään vauvasöpöstelyn kanssa edelleen, vaikkakin paria radikaalia poikkeusta lukuunottamatta...

Mulla säilyi ihan laitokselle asti oma vanha mielipiteeni vauvoista ja lapsista. Ne ei kaikki ole todellakaan lähtökohtaisesti söpöjä, ihania ja hassuja riippumatta käytöksestä, vaatteista, vanhemmista ja niin edelleen ja niin edelleen. Onhan niitä sellasia ihan "kato miten se kattoo mua" -kivoja tapauksiakin, mutta ei mulle ole ikinä tullut esimerkiksi tarvetta tai hinkua saada yhäkään vauvaa tai lasta syliin (toisin kuin useimpien eläimien kohdalla tulee)! Jos voi valita lapsettoman ja lapsia sisältävän tilan väliltä, valinta on aina se lapseton. Ihan ne mineimmät vauvanvaatteet on tosi sulosia joo, mutta vähänkään isommat enemmän tyhmän näkösiä. Lastenvaunut (puhumattakaan niistä jo ees taas toilailevista lapsista) on edessä ja vie bussissa ilman lippua matkustaessaan hirveesti tilaa! Vaipat, peppupyyhkeet ja sosepurkit (jos niitä ei kierrätä!) roskaa luontoa! Entäs sitten itkut, huudot, uhmat, vierastamiset tai muut! Apuva, too much!

Loppuraskauden uupumuksessa mua ihan ahdisti ajatus tulevista noin 20 vuodesta. Miten mulla riittää luonne ja jaksaminen kehua piirrustusta joka on oikeesti ei-kovin-hieno? Opettaa moneen kertaan yksinkertasia pikkujuttuja? Tai auttaa vaikka läksyissä kun itelläkin on duunipäivä takana, ruuanlaitto edessä ja treenit ja unet vähissä? Huhhuh! Tuudittauduin kuitenkin ajatukseen, että ehkä se sitten oman lapsen kanssa on eri juttu. Ehkä siihen jotenkin ehtii kasvaa. Ehkä mäkin vielä muutun.

Sieltä omasta takalistosta se yksi vauva sitten kuitenkin vaan muljahti (vaikken oo ihan satavarma tästä vieläkään, ne kätilöt kaivo sen jostain pöytälaatikosta kumminkin!) ja vuorokauden totuttelun jälkeen asiat vaan jotenkin loksahti paikalleen. Mulle ei iskenyt mitään epäluuloa ulkoistunutta otusta kohtaan missään vaiheessa, vaan kaikki kulki jotenkin luonnollisena jatkumona raskausajalle. Ihan samanlainen meidän Tirppa oli jo kohdussakin, joten meillä oli tutustumisaikaa ollut jo ruhtinaallisesti! Muunmuassa vuorokausirytmi sillä on aika samanlainen edelleen, kuin oli mahassakin, alkupäivinä jopa raajojen liikkeistä nukkuessaan mulle tuli jotenkin sellainen tuttu olo, vaikkei ne enää mahassa tuntuneetkaan vaan nyt sen sijaan ne näki silmin. Tyttö on niin isänsä näkönen, ettei erehtyä voi ja käytökseltään taas edelleen ihan kuin mä (oli siis mun mielestä jo masun puolella). Ja neuvolan Täti siis sanoo, että välillä mun ei tarvisi olla niin analyyttinen.

En voi näin parin viikon ikään viime yönä tulleen äitinä myöntää vieläkään itseäni lapsirakkaaksi, en todellakaan. Kaiken rehellisyyden nimissä pitänee tunnustaa, etten varmaan ikinä niin voi tehdäkään! Kuitenkin jo näiden päivien kokemuksella huomaan, kuinka lapsitoleranssi on noussut jo ihan hullusti! Musta on kyllä kiusallista matkustella vankkureiden kanssa bussissa (tekis mieli huudella, että mulla on hei kyllä voimassa oleva bussilippukin laukussa, siinä on kautta ihan maanantaihin asti ladattu ennen synnytystä!), ja vaunujen kanssa muutenkin pyrin väistelemään vaunuttomia ehkä liiankin kanssa. Manducan aikakin koittaa kyllä, kunhan ilmat viilenee, mutta tulen mä vaunuillakin toimeen. Eihän tää vaunuvaihe mikään pitkä kuitenkaan ole, jos koko elämää ajattelee. Ehkä ne muutkin väistää, eikä kaikki katso samalla pahalla silmällä, kuin mä!

Kertaakaan vielä mulla ei ole käynyt pinna edes lähellä mitään rajaa (toisin kuin niin usein raskausaikana, uhhuh). Näin vastasyntynyt on niin helppo, vaikka tottakai hoitamishommissa on sitten ihan eri haasteet mitä vähänkään isommalla. Lukioikäsenä käydyn MLL:n kurssin jälkeen tein kyllä pari vuotta aika tiiviisti keikkaa tutuille ja liiton kautta tuntemattomille ja enimmäkseen juuri aika pienille lapsille. Yleensä nuo hoitotädille jätettävät kuitenkin ovat jo vähintään yli puolivuotiaita. Hyvin kuitenkin perusjutut muistui mieleen jo raskausaikana ja tottakai lukemalla oppii aina. Lapsenvahtiajoistakin kun kuitenkin on vierähtänyt se kymmenisen vuotta! Vaikka vaipan- tai vaatteenvaihto, puklaus ja vauvaleikit on tuttu juttu en kuitenkaan ennen omaa Tirppaa ollut esimerkiksi kenenkään napatynkään koskenut tai kestovaippaa vaihtanut. Lisäksi lapsenvahtina vieraan lapsen kanssa oli aina vähän painetta, enkä ikinä älyttömästi noista keikoista nauttinut (paitsi tutuimpien ja helpoimpien kanssa), joten raha oli suurin motiivi hommalle. Nyt oman ipanan kanssa (ehkä iänkin myötä) meno on rennompaa ja arkisista toistuvista askareista voi jopa nautiskella. Saa nähdä mitä haasteita ikäkuukaudet vauvavuoden myötä tuo tullessaan ja miten niistä selviän, mutta onhan niihin tässä yhtälailla aikaa kypsyä, kuin koko vauvaankin oli raskausaika!

Raskausaikana en oikein ymmärtänyt näitä "ei saa koskea mahaan" -juttuja ollenkaan! Mulla tasan yksi ihminen hipelsi (juopuneena) turhan läheisesti, mutta se sallittiin hänelle ja muuten säilyin neitseellisenä. Jopa oma äiti kysyi lupaa ennen kosketusta! En myöskään ole kokenut imetyksen myötä tuuttieni tai niiden voinnin muuttuneen yleiseksi omaisuudeksi. Toki "miten sulta on tullu maitoa" -kysymys on kuulunut melkein joka suusta, mutta se taas ei rinnuspuoleen sinällään mun mielestä liity sen enempää kuin puklu- tai kakkajututkaan. Eli sama linja on jatkunut muidenkin tietojen ja neuvojen suhteen. Voi tietysti olla, että olen normaalia onnekkaampi läheisten suhteen, mutta mä oon saanut ainoastaan kommentteja ja vinkkejä joista on ollut hyötyä tai iloa tai joita olin jo itsekin ajatellut. Tai sitten oon vaan itse normaalia paksunahkasempi! :D Ja onhan neuvo aina neuvo: hyvällä tarkoitettu ja sisältää jotain tietoa tai jopa kokemusta. Sellasestahan voi kokemattomalle olla jopa hyötyä!

Pari itseäni järkyttävää yllätystä mun on kuitenkin paljastettava lopuksi:

Napatyngän hoidon olin raskausaikana visusti testamentannut miehen tehtäväksi. En ees ottanut selvää miten se tehdään, koska niin päättänyt olin asianlaidan. Kuitenkin kotona jo varmaan ekan vaipanvaihdon yhteydessä olin sitä venyttelemässä ja mies karkasi kauemmas katsomasta! Ei se ole yhtään ällöä, vaan ihan niinkuin omaa haavaansa hoitaisi!

Muut eritteet on saaneet saman yhtä luonnollisen aseman. Aikoinaan kuulosti niin nuhjuiselta jossain kakka-puklu-maito-vaatteissa kulkevien äitien elämä, että toivoi vaan itse säilyvän vauva-ajasta kohtalaisen puhtoisena. Nyt ei pukluilla ja ulosteilla oo mitään väliä, eihän ne edes haise! Isompia maitovahinkoja sitä nyt joutuu sentään välttelemään, koska lattialla lätäköt kerää karmeet kissankarvapallot puoleensa ja multa puuttuu kilpailijat tästä mun personal wet t-shirt contestista... Frendien tissimaitojutunkin mies jo epähuomiossa kokeili! Maistuu kuulemma vedeltä yksi tippa.

Ja aah! Vauvat tuoksuu hyvältä! Omnom! En ois ikinä uskonut! Toista raukkaparkaa, kun mulla ainakin palais käpy jos joku nuuhkis mun päälakea jatkuvasti.

Neuvolakortti

Neuvolakorttikuulumisia siis koko raskausajalta en olekaan kertoillut aikoihin. Eilisessä tsekkauksessa mulla ekan kerran oli kesäsijainen oman Tädin tilalla ja hänet tapaan vielä ensi maanantainakin, ellei tirppa ole ulkoistunut tai juuri sitä silloin parhaillaan tekemässä. Tuon jälkeen sitten keskiviikkona 41+3 olisi ennakko-ohjeena ajanvaraussoitto Kätilöopistolle, jonne aika napsahtaisi yliaikakontrolliin ensi viikolla perjantaina, kun viikkoja on 41+5. Toivon, ettei siihen asti päädytä, mutta sitten taas toisaalta pääsisi kurkkaamaan pirpanan vointia ja ehkä kokoakin ultralla. Lisäksi kohdunsuun livetilanteesta oisi kiintoisaa kuulla jotakin jo ennen synnytyssupistuksien alkua. Sinällään mulla ei näiden aikojen kanssa stressiä edelleenkään ole, kun olo pysyy mukavana ja käynnistysuhkailua ei ole kukaan harrastanut. Onhan tää tylsää kun mikä, rahat hupenee alennusmyynteihin hyvää kyytiä ja miehelläkin kesäloma alkaa hiljalleen vedellä viimeisiään, mutta näillä mennään. Kyllähän mä tätä horoskoopiltaan leijonaksi olen lupaillut, eli sikäli pitäisi vielä pidätellä reilut neljä vuorokautta. Tuona ekana leijona-päivänä meillä olisi kotosalla sopivasti vielä vesikatko päivällä, eli eikös jonkin luonnonlain mukaan tuskaisin avautumisvaihe kotona sinniteltäväksi osuisi juuri tohon suihkuttomaan ja kylvyttömään saumaan..?

Painoa koko raskausaikana on hujahtanut (neuvolan mukaan) tasaiset 26 kiloa! Itsehän lisäisin tuohon vielä pari kiloa ennen koko ekaa neuvolapunnitusta tulleita turvotuksia tai mitä lie. Aika simppelisti siis tuplat kaikkiin suosituksiin nähden oon saanut, enkä yhtään ihmettele. Syömisiä kun en ole juuri mitenkään rajoittanut, paitsi sen verran että hyvää ja terveellistä tulee tarpeellinen määrä, kun taas liikkuminen on vähentynyt aika radikaalisti. En ole normaalioloissa todellakaan mikään jooga-pilates-kävely-ihminen ja kohtuu fyysisestä duunistakin jäin pois seitsemän pitkää viikkoa sitten! En muista koska viimeisen juoksulenkin tein, mutta varmaan joskus viikkojen 23-25 välillä, ja spinningsalin puolella taisin vielä hivenen pidempään sinnitellä. Uiminen kiellettiin jo aikapäiviä sitten sekin. Ainoa liikuntani siis on lähinnä kävely ja se on aika ankeaa ja lantiokipuista puuhaa pidemmän päälle. Oon mä sentään välillä lihaksia saanut sillä kipeytymään.

Alkupuolella raskautta kiloja tulikin siis tosi maltilla, 200-300 gramman viikkotahtia, mutta viikkojen 20-30 välillä hyökkäsi sitten se odotettu ja varoitettu kasvuspurtti, jolloin viikossa on kortin mukaan tullut kerran jopa yli kilo, mutta keskimäärin 900 grammaa. 30+ viikkojen jälkeen on tullut pieni rauhoittuminen "normaaliin raskaustahtiin" (400-700g/vko), joka hiljakseen äippälomailun myötä on taas lähtenyt tehokkaaseen viikkonousuun jopa 1,2 kilon viikkospurteilla. Ihan näitä viimeisiä viikkoja en oikein osaa edes tarkastella, koska listalta löytyy niin nousua kuin laskuakin, ilmeisesti siis joidenkin viikkojen helleturvotuksista johtuen.

Liikaahan tuo 26 on ehdottomasti, mutta minkäs teet. Jos oisin tosissani alkanut ruokavaliolla kontrolloimaan osittain liikkumisen vähentymisestä ja osittain raskausraskaudesta johtuvaa painonnousua oisin aika kyseenalaisilla vesillä soudellut. Ilman muuta herkut ja makeat oisi voinut helposti jättää pois, mutta miksi ihmeessä toisaalta. Odotusaika on aika kieltoista, rajoittunutta, ankeaa ja veemäistä moninmonin tavoin, joten jos herkkujakin ei esimerkiksi verensokerien puolesta ole syytä kieltää, niin miksi vaivautua. Mä oon monta entistä iloa ja pahetta lopettanut raskauden takia ja aika monen kivan jutun tekeminen puolestaan on käytännön fyysisistä syistä johtuen ei-niin-kivaa tällä hetkellä. Syöminen sentään onnistuu aika normaaliin tahtiin (jos ei nyt unohtaa sen pirun närästyksen). Saahan ne miehetkin siellä intissä munkkeja halvalla! Ja vaikka fyysinen aktiivisuus tällä hetkellä on ehkä aika ameeban luokkaa, ei se sitä tule olemaan ikuisesti ja sittenpä saavat kilotkin kyytiä. Ja voihan olla, että näillä rasvoilla on mun osalta joku olennainen merkitys imetyspuuhissakin sitten. Voi olla, että myöhemmin kaduttaa, mutta ainakin toistaiseksi olen painohuolet jättänyt mielestä tietoisesti pois.

Kohdunpohjan korkeus mulla on myös huidellut ennemmin ylä- kuin alapuolella keskiarvokäyrää, eli sikälikin vauva vesineen, istukoineen ja muineen ei välttämättä ihan mikään pieni ole, vaikka ei kuulemma jättiläinenkään. Varsinaista kokoarviota en ole keneltäkään missään vaiheessa sen kummemmin saanut. Kaikenlaista on kuitenkin vihjailtu suuntaan ja toiseen, eli "pitäis sen mahtua", "ei mikään pieni, muttei jättiläinenkään" ja "voi se ehkä jo sen 3,5 ollakin" -luokkaa. Oikeastaan luotan omiin tuntemuksiin koonkin suhteen enemmän, kuin muiden tai vaikka ultran. Tässä vaiheessa kaikki arviot voi heittää jopa kilolla ja yleensä niin käytännössä tekevätkin, joten turha hätäillä. Kyllä se sieltä ulos tulee ja itse uskon, että ihan ongelmitta luonnontietäkin jopa, vaikka kovasti koittaa päivittäin polvella päästä tosta sivustakin läpi. Kunhan mitään poikkeavaa ei satu.

Pissaliuskat mulla joka kerta olleet sokerin osalta puhtaan keltainen ja sen proteiinin puolesta hyvin hennon vaaleanvihreänkeltainen, eli puhdas sinällään myöskin. Ihan off-topicina omaksi huvikseni olen myös havainnut, että kahvia juotuani pissa on ph:ltaan yleensä emäksistä ja muulloin taas ennemmin hapanta! (Miksihän siinä liuskatestissä sitä myös mitataan, vaikka tuloksella ei ole väliä?)

Normaalisti niin super hemoglobiinini laski viikkojen myötä luonnollisten varoitusten mukaisesti. Verenluovutuksessa ennen raskaustestiä se oli 165, ensimmäisessä neuvolassa viikolla 7+3 mulle aika normaali 146, josta laskut sitten lähti. Viikolla 16+3 hemppa näytti 130 ja 7 viikkoa myöhemmin 23+5 enää 115, joka onkin alin raskausaikana mitattu lukema. Osin ehkä raudan turvin, mutta toki myös jo luonnostaan 29+5 se oli noussut takaisin 130:een, 36+4 tulos näytti laiskistuneen raudansyönnin seurauksena 127, mutta nyt eilinen tilanne oli jo parantunut 137. Viime päivinä olen synnytystä ajatellen yrittänyt taas tsempata rautatablettien yöllisissä muistamisissa, jotta synnytyksen verenmenetykset eivät hetkauttaisi niin kovasti.

Tyttären syke laski ekojen virallisten 145-152 -mittausten jälkeen hieman, eli keskimäärin nyt on menty 132-135 sykkeillä. Mun verenpaine on aavistuksen alkuraskaudesta ehkä koholla, mutta ihan täysin ihanne- jatai normaalirajojen sisällä on pysytty. Äidiltäni lainasin kotimittarinkin, jotta saan rauhassa kotona seurailla. Nytkin olen innolla päivittäin mitannut, sillä joillakin lähestyvä synnytys kuulemma nostaa paineita! Sitä siis odotellessa. Saa nähdä vieläkö tästä maanantaina joutuu viimeistä kertaa korttia tuohon omaan terveyskeskukseen päivittämään. Pitäkäähän peukut pystyssä ettei enää!

Neuvolat tiivistyvät

Nopeat neuvolapäivitykset tähän väliin, koska en halua niitä sujautella muihin teksteihin sitten sotkemaan. :) Oon elänyt viikonlopun aika tietokone- ja nettipimennossa, mikä on ollut aika ihanaa vaihteeksi. Nyt kun koulukaan ei enää vaadi Moodlea kyttäilemään tai muuta mukavaa, ainoastaan paperiset tenttikirjat odottaa hyllyssä. Tosin eilen kyllä oli pakko yksi tehtävänpalautus hoidella vielä tietoteknisesti, mutta se olikin kevään toiseksi viimeisin mokoma.

Ihan ekaksi raportoin, että kyllä! Pirpana on fiksusti käännähtänyt päälleen, eli todennäköisimmin se kävi juurikin sillon kuin siltä tuntuikin! Alapääliikkeet kohdunsuulla ja häpyluun päällä tulevat siis pikkuisista käsistä, vaikka välillä tosi voimakkaita ovatkin. Otin tän asentojutun tutkimuspöydälle käydessä ihan tarkotuksella puuheeksi Tädin kanssa, koska halusin oikeastaan vaan tästä edes jotain tietoa ja sainkin lopulta pienen kivan yllärin. Käsikopelolla Täti arveli pään kyllä alas, mutta ihan varmistukseksi veikin mut vielä ultralla varmistamaan asian! En tosiaan siis tiennyt, että meidän neuvolasta ultra löytyy ja aikamoinen vempele se olikin. Ihmeellisessä takatilassa, sellasessa siivouskomeron kokoisessa huoneessa sai hyppiä jalkatukien yli penkille, ja itse aparaattikin oli aika autenttinen iso vaaleanbeessinharmaa muovihärpäke. Näytön koko oli sellasta neuvolakortin luokkaa (niille jotka ei sellasta ole omistaneet, niin 10x15cm voi olla aika lähellä totuutta). Mutta ihan se ja sama, oli kone missä tilassa, minkälainen ja kuinka vanha vain, lopputuloksena mun mahasta löytyi alhaalta pääpallo ja navan vierestä mun oikealtani katsottuna selkä! Nyt onkin ollut perjantaista asti aika upeeta kun on liikkeistä suurimmasta osasta pystynyt sanomaan mikä ne aiheuttaa. Tosin ihme kippuroilla toi vielä pystyy olemaan, kun jalkojen liikkeet tuntuu mun asennosta riippuen välillä ihan oudoissa paikoissa. Hyvä tietysti että vielä mahtuu. Eilen satuin niin selkeän potkun saamaan kädelleni kylkimakuulla alempaan kylkeen, että ihan saattoi kantapääpotkuksi sen tunnistaa. (Mikähän riehunta oisi alkanut jos oisin omalla kädellä saanu siitä kantapäästä otteen ja pitäny kiinni?)

Painotilanne neuvolan kartalla +16,3 kiloa (oho :) ja mun laskun mukaan siis sen noin pari kiloa vielä päälle. Hemoglobiinit olin saanut peräti 130:een nousemaan raudoillani, tosin nyttemmin olen kyllä satunnaisina vuorokausina sitä vain isommin napsinut. Toi 130 kyllä mulle passaa ihan mainiosti, eli niillä main riittää että pysytteleekin. Sykkeet on tasasesti pysynyt 145:ssä yhä, vaikka aika ronskilla kädellä toista pesässään häirittiinkin siinä asentotunnustelussa. Kohdulta löytyi kokoa Tädin mittauksella nyt 28 senttiä.

Verenpaineet oli ainoa epäkohta ja ekaa kertaa nyt sellainen. Eka istumamittaus sai peräti lukemat 142/84, toisella laskivat jonkin verran ja vasta makuulta mitattu oli samaa luokkaa kuin mun alkuraskauden tulokset. Turvotusta mulla on satunnaisesti ollut ja nyt alkanut tuntua että ihan jatkuvastikin, mutta muita pahempia oireita kuitenkaan ei. Ihan iloinen siis olen, että tästä eteenpäin pari seuraavaa neuvolatsekkausta ovatkin jo kahen viikon välein. Eli itseasiassa siis jo ensi viikolla seuraavaksi!

Nesteen- ja turvotuksen poiston aloitinkin jo eilen shoppaamalla 2 kiloa espanjalaisia mansikoita! Tästä alkaakin nyt vesi - lenkkeily - jooga - sun muu -tehokuuri! :D Ei tuo turpoilu muuten suurempaa haittaa aiheuta, mutta käsissä (sormissa) se on ehkä epämiellyttävimmän tuntuista ja öisin puutuu kädet lähes joka yö (eivät kyllä välttämättä ole tekemisissä keskenään, mutta mahdollisesti)! Kaikenlaista ihme vaivaa tää loppuraskaus mukanaan tuokin.

Neuvolan laaja by Täti

Neuvolan "laaja terveystarkastus" hoitajan tekemältä osalta on nyt siis ohi. Hyvin saatiin ajat lopulta sumplittua niin, että mieskin mukaan pääsi töiltään, vaikka sen seurauksena mulla tää käynti oli reilun viikon verran myöhemmin kun mitä tyypillisesti ehkä olisi. Aikataulullisestihan tää 3. käyntikerta ajotetaan niin, että Kelan vaatimat 154 raskausvuorokautta on ohi ja samalla visiitillä saa sitten todistuksen hakemuksia varten. Minähän hätähousuna halusin todistukseni noudettavaksi infosta heti kun se oli mahdollista, joten viikon myöhäsempi "laaja" tai "kela-neuvola" ei haitannut siis mitään. Hakemuspuolella siis kaikki kuosissa ja perhepakkausta (ent. äitiyspakkaus) odotellaan saapuvaksi. Isyyspakkaus myönnettiin ja toimitettiin miehen synttärinä viime viikolla. :)

Edellisillan lappusulkeisten jälkeen oli ihan kiva, ettei niitä vastaanotolla sen tarkemmin syynätty, mitä nyt vähän keskusteltiin. Enempi mulle oli kiintoisampaa nää kliinisemmat osa-alueet.

Pissatikku näytti ihan samaa mitä viimeksikin, sitä PH:ta myöten! Liikkeet taidettiin merkitä mun sanomisten mukaan, kun mahassa kyllä vaan nukuttiin koko käynnin ajan ja sykekin oli ultrien stressitiloihin verrattuna rauhallinen 145 taas välillä. Suurimmat muutokset olikin sitten painossa (+8,2 kiloa!!) ja hemoglobiinissa (163->146->130->115).

Vaikka 115 on raskaushemppariksi vielä erittäin ookoo, ei mikään ihme jos se mulle aiheuttaa vähän väsytiloja. Viikko ennen plussattua(ja) testiä(tejä) :D eli siis jo kuitenkin hedelmöityneenä kävin verta luovuttamassa, missä hemoglobiini mitataan ja tuolloin se oli huikeat 163. Ja kyllä, mulla ihan normaalisti se välillä on ennenkin ollut samoissa lukemissa. Ekassa neukkarissa, viikolla 8. oli lukema siis vielä mulle ominainen 146. Tammikuun lopulla, viikolla 17 olikin enää 130 ja nyt oli 115. Ihan alkuraskaudessa söin 30 tabletin kuurin ripotellen noin joka toiselle päivälle Veripalvelun Retafereja, jotka jäi sitten pois ja nyt alotin ne uudestaan ja jokapäiväsesti. Tosta 115:n hemoglobiinistahan ei sinällään mitään haittaa olisi vielä, mutta mieli hinkuu silti testaamaan saisiko pieni nosto jotain piristystä aikaan. Itsekseen kun se tuskin nousemaan tulee raskausaikana huikeasti vaan ennemminkin päinvastoin. Ja oishan se kiva synnytyksestä ja ekoista vauvapäivistäkin selvitä mahdollisimman verekkäänä! :D Heti pääsiäisen jälkeen on tuo terveystarkastuksen lääkäriosuus sitten, joten viikon päästä jo nähdään välituloksia imeytymisistä!

Ja paino sitten taas... No niinkuin kotimittailuilla olin arvioinut jo itsekin niin sitähän oli kerrytetty tällä välillä! En nyt kyllä oisi uskonut että ihan toi kilon viikkorajakin rikkoutuisi, mutta näinpä vaan kävi. Sokerirasitus on siis ensi torstaina edessä, jännää, mutta tiedän kyllä että niistä arvoista ei kyllä mitään löydy. Niin selkeästi tunnen itsekin, että kaikki kertynyt paino ei ole vain mahaa ja sen ötökkää, vaan ihan omaa ahteria ja jopa käsivarsia. Syömiset on välillä lisääntynyt, välillä on hintsumpia päiviä, mitään en erityisesti ole ahtanut itseeni, mutta en kyllä sen puoleen rajoittanutkaan. Liikunta on tietysti vähän lepsuuntunut, joten sekin osaltaan vähentää normaalikulutusta. Turvotusta on ajoittain, muttei mitenkään mainittavammin. Joten se mitä on kertynyt on vaan kertynyt ja siinäpä se, rajoituksia en ala tekemään edelleenkään, vaikka ainahan sitä ruuan laatuun voi keskittyä enemmän! Tällä hetkellä siis kokonaispainonlisäys on neuvolan vaa'alla 8. viikosta lähtien 10,7 kiloa ja mun omasta mielestä jopa parin kilon verran enemmän jos vertaa ihan ihan sinne ennen-aikoihin. Eli ihan tilastojen mukaan tässä mennään.

Mitään radikaaleja oireita tai vaivoja ei ole edelleenkään ilmaantunut, mutta jotain pientä vanhaa sentään...
- Närästys oireena on ihan viime aikoina selkeesti pahentunut. Viime torstaisen tuskien taipale -luennon jälkeen aloin suosiolla kantaa Rennietä lompsassa mukana, kun on se nyt helpompi käsilaukkuensiapu, kuin kotona edelleen käytössä oleva maito. Olisihan niitä pieniä UHT-tetrojakin, mutta kun ne on hylaa (hyi) ja painaa ja hajoaa helpommin... Eikä Renniessä hirveesti mitään "pahaa" ole, vaikuttavat aineet on kalsium- ja magnesiumkarbonaatti ja muut apuaineetkin ovat ihan kelpoja, vaikka niitä ihmeen montaa onkin.
- Liitoskivut hyökkää edelleen ihan epämääräisen satunnaisesti äkkinäisen liikkeen myötä (esim. eilen sohvalta istuesta seisaalteen ponkaistessa pitkästä aikaa), mutta hellittävät hetken kippuroinnilla nopeasti. Eli melkein voisin sanoa näiden jopa lieventyneen, kun en muista edes koska eilistä ennen olisi noin voimalla iskeneet?
- Iho on vähän kuivempi kuin normaalisti, hiukset likaantuvat ja rasvoittuvat nopemmin, mutta mitään erityisempaa hyvä- tai huonokuntoisuutta niissä ei kummemmin ole, vaan muutokset on vaan vaatineet vähän totuttelua hoitorutiineihin. 
- Pari uutta raskausarpea oli salakavalasti pesiytynyt ylläripyllärinä rintojen alapinnoille jo kuka ties missä vaiheessa, joista ne ihan tuurilla hoksasin peilin kautta mokomat äskettäin! Mutta huomaamattomia siis edelleen, ja mies ei ole mun arpihuolia ottanut vielä yhtään tosissaan ainakaan!
- Alaselkä kipeytyy töissä edelleen herkemmin kuin normaalisti, mutta suurin muutos aiempaan on oikeastaan, että pitkään kyykkimistä vaativat hommat hankaloittaa jo hengittämistä aika huolella. Ja sama pätee tietysti kotitoimiinkin. Työläämmät housut ja kengätkin puetaan nykyään jo mieluummin tuolilla istuen, jotta välissa voi pitää hengitystaukoja, eikä superkippurassa tarvitse olla niin pitkiä aikoja ja etenkään tasapainoillen yhdellä jalalla! :D
- Treenien suhteen puolestaan juostessa on alkanut painonlisäys tuntua yleisenä raskautumisen tunteena, mutta myös ihan konkreettisesti polvissa. Jalkapöydät myös puutuvat herkästi, nyt spinningin ohessa myös lenkeillä. Uimisen tuoma vedenpaine sen sijaan saa mukavan kevyen olon altaassaolon lisäksi myös koko loppupäiväksi.
- Suorien vatsalihasten voimin ylösponnistamiset selinmakuulta on saanut täydellisesti unohtaa jo tovin. Jonkun aikaa mulla oli tätä ongelmia muistaa, mutta tuskin mitään pysyvää haittaa aikaansain, kun jo tuntemukset pakotti moiset liikkeet kyljen kautta tekemään. Nyttemmin repertuaariin on liittyneet mukaan jo käsivoimienkin käytöt, kun milloin mistäkin tulee tukea ja otetta napattua ja itsensä pystyyn hilailtua. :D
- Uneliaisuus ja unettomuus on vuoroin seurana joka päivä. Viime viikon nukuin lyhyitä ja katkonaisia öitä ja eilen taisi kelkka vaihteeksi kääntyä ja vahinkopäikkäritkään ei hetkauta yöunien makoisuutta vaihteeksi mihinkään suuntaan.
- Maha satunnaisesti mutta päivittäin kiristelee tai jomottelee. Tosi lievästi, mutta kuitenkin muistuttaen itsestään. Mitään mystisiä harjoitussupistuksia en ole havainnut, enkä myöskään erityistä syy-seurausta minkään tekemisten ja tuntemusten suhteen. Kiristelyä on jos koittaa nopeasti kävellä usein, muttei aina ja sitä toisaalta saattaa olla muutoinkin. Menkkatyyppinen jomottelut taas on hyvin tyypillinen aamun vaiva ja usein se saattaa hieman herättääkin unesta. Muuten vaikuttavat mahatunnut tulevan ja menevän miten sattuu.
- Ötökkä itsessään liikkuu jatkuvasti, toisina päivinä tuntuu että ihan koko ajan ja toisina vähän vähemmän. Välillä parin hassun liikkeen verran, välillä jopa puoli tuntiakin ainakin putkeen muljuen. Toisinaan ensimmäinen jumppatuokion liike voi olla niin voimakaskin, että ihan itsekin sätkähtää. Viikko sitten illalla poti ilmeisesti ensimmäisen hikkansakin, joka kesti yhteensä noin 15 minuuttia ja tuntui tuossa melkein heti kylkiluiden alla, hieman viistosti oikealla. Luennoilla ja sohvaillessa olen välillä koittanut liikkeisiin vastailla hieman eri kohdilla mahaa, mutta tosia vaikea arvioida onko ne seuraavat liikkeet olleet mitään erityisempi vastauksia mahan puolelta vai kuvitteleeko sitä vaan.
- Pakko raportoida vielä, että kaikilta peloiltani olen edelleen välttynyt kunniakkaasti! Linea negraa ei tummuneista verisuonista ja muista huolimatta näy, vaappua ei tarvi ja vanhat kengät käy edelleen. Napa ainoana on riskaabeli, koska se on kyllä viimeisinä viikkoina huikeasti venynyt ja paukkunut entisestä syvästä kuopasta nykyiseksi ei-niin-syväksi.

Ja kasvaahan se mahakin sentään...

Viime viikolta, 23+4

Ja tänään, 24+1

Ja näin hyvin vielä maastoudutaan ulkosalla!

Loppukevennyksenä vielä meiän viime yönäkin puolisen tuntia tapelleet pääsiäispupuset kerrankin ihan vierekkäin ja ikuistettuina!

Perhevalmennuksen eka osa

Käsitykseni mukaan näitä perhevalmennuksia järkkäillään eri puolilla Suomea vähän eri resepteillä (ja eri tahojenkin toimesta?), mutta meillä siis Helsingissä HUSsin alueella mennään terveyskeskusten ja sosiaaliviraston yhteistyöllä. Käyntikertoja on ennen synnytystä varsinaisesti kolme, mutta lisäksi yksi vähän omatoimisemmin järjestettävä synnytyssairaalaan. 5.-8. kerta on sitten hamassa tulevaisuudessa, jota en hirveesti osaa vielä sillä mielellä ajatellakaan, että kiinnostaako joku perhevalmennuksessa ramppaaminen vai ei. Ekan kerran aiheena oli ryhmän tutustuminen, "mielikuvavauva" ja imetys. (Voin nyt paljastaa, että ensi kerralla toukokuussa olisi luvassa parisuhdetta, vanhemmuutta ja vauvanhoitoa ja sillä vikalla sitten synnytystä ja lapsivuodeaikaa.)

Ennakko-odotuksina mulla oli lähinnä itseäni vanhempia odottajia samassa tilassa ja samanlaista diipadaapaa raskaudesta ja vauvoista kuin nettikin on pullollaan. Ja niinhän se suunnilleen meni.

Paitsi ettei ne vanhemmat tulevat äidit nyt ihan niin vanhoilta tuntuneetkaan ja joukossa taisi olla ainakin yksi nuorempikin (ehkei kuitenkaan mua nuorempi?)! Peloistani huolimatta ei jouduttu edes aluksi leikkimään mitään kiusallisia tutustumisleikkejä, vaan homma hoitui vähän aikuisemmin ihan vaan esittelykierroksella. Mitään isompia yhteyden ja vertaistuen tunteita en kuitenkaan itsestäni tuona päivänä löytänyt. Aika tilastokeskiarvolta meidän ryhmä kaikin puolin vaikutti, vaikka siis asuinalueesta johtuen ehkä keski-iältään vanhemmalta. (Mikä muuten se juttu on, että kolmekymppisenä "kaikki" naiset leikkaa lyhyet hiukset? Se oli niinkun niiiiin stereotypia tuolla ryhmässä ja just se mitä olin odottanut täytenä totena! Meitä oli kuusi naista ja hiusjakauma oli: minä puolipitkine luonnonkiharanykeröineni valmiina kouluun seuraavaksi, se toinen nuori nainen jolla oli puolipitkä letti toisella olalla, tumman ja tulisen näköinen pitkätukka ja oikeesti loput 50% oli varustettu näillä keski-iän-lähestymis-kampauksilla...)  Tutustumislöpinät toki sisälsi sitten tietysti raskausoireiden kertausta ja yleistä vointi- ja fiilishöpinää.

Mielikuvavauva-aihe piti sisällään no... öö... mielikuvavauva esittelyn? Tuntui jotenkin haperolta moinen, koska itse oon kokenut alusta asti niin voimakasta mielikuvitusta tulokkaasta ja tuntenut siihen yhteyttä ja läheisyyttä. Mielenkiinnolla jään odottamaan jääkö itse vauva synnytyksen alla taka-alalle ja itse synnytys ja lapsivuoteilu saaden siten suuremman lohkon mun mielenliikkeistä, niinkuin nuo tuolla lupailivat?

Valmennusvetäjien perusteella en voi muuten tässä vaiheessa kuin huokua ja hihkua helpotuksesta oman neukku-tätini ansiosta! Joku roti tässä maailmassa sentään, että sellasen kokeneen herttaistädin sain, enkä valmennusvastaavien tapaisia virkaintoisia, pinkeän pirtsakoita neuvolasukkuloita. Sama täti kun siis todennäköisesti (ellei eläköidy) jatkaa synnytyksen jälkeenkin ja tosi tiukkiksen kanssa voisin loppujen lopuksi ollakin sitten helisemässä, vaikka ehkä jo ehdin täälläkin oman tädin leppoisuutta harmitella. No en harmittele enää, perjantaina ilolla nähdään!

Imetysosion hoiti 15-minuuttinen propagandavideo ja pienimuotoinen kysymysosio päälle. Mitään uutta tietoa (mulle) ei tuosta lohjennut, mutta ehkä oonkin hätähousuillut tietoja sitten netistä jo liian aikasin. Ekan perhevalmennuksen perusteella nyt pikaiseen siis luonnehtisin, että tiedonjanoinen ja kiinnostunut kyllä saa tietonsa helposti (varmaan helpomminkin) muualtakin, mutta tottakai kaikki hyvinvointivaltion rippeet kannattaa hyödyntää aina! Säilyvät sitten tuleviakin sukupolvia varten...

Tätiterveiset

Pikainen aamupäivitys tässä vain terveyskeskuksen toisen käynnin tiedoista, jossa yksin jouduin eilen piipahtamaan. Eipä siellä kummempaa olisi miehelle ollutkaan, kun sydänäänenkin on jo kuullut kotona. Ensi kerta rakenneultran jälkeen onkin sitten ukkelin synttärinä, pitkällä maaliskuussa (pitkällä keväällä)!


Laskettu aika naulattiin nyt sitten siihen ultran mukaiseen 14:een päivään heinäkuuta. Oon kyllä edelleen niin ilonen tosta, että se saatiin ovulaation mukaseksi ammattilaisten tuhinoista huolimatta!

Veriryhmässä mulle verenluovuttajalle ei mitään yllättävää ollutkaan (hehe, ei ollut muuttunut sitten alkuraskauden), eli A+:lla mennään. En tiedä mitä se tarkoittaa noiden vasta-aineiden suhteen, mutta vissiin ei mitään kun mitään ei sanottu, eli taitaa olla noiden rh-negatiivisten ongelma se?

Painoa oli edellisvisiittiin tullut tasan 2,5 kiloa lisää, eli muutokseksi merkattu 280 grammaa viikossa. Täti sanoi että "vähälläpä sä oot selvinnyt", mutta en ihan hahmottanut miksi... Tosin kyllähän toi noihin "ohjeistuksiin 12 raskauskilosta täsmäisi, jos tällaiset määrät pitää paikkansa: rv 0-12 0%, rv 12-20 25 %, rv 20-30 50 %, rv 30-36 25 % ja viimeisillä viikoilla taas 0 %. Mut jotenkin vaan hirvittää kun nyt vasta on tuntunut mitään ruokahimoja ja suurta ruokahalua. (Voi tosin johtua tsempatuista treenimääristäkin koulun ja duunin ohella...)

Verenpaineet oli 116/72, eli alapaine sama kuin 8. viikolla ja yläpaine alempi. Outoa sinällään, odotin tästäkin korkeampaa, koska viimeksi en kello kasin ajan takia juonut kotona aamukahvia ja nyt join peräti pari kuppia! :) Ehkä siihen se puolisen tuntia silti väliä jäi, vaikka lyhyt matka tonne onkin meiltä.

Hemppari oli 130 ja ihan ekasta sormesta tursuvasta tipasta! (Niinkö se tehdään, Veripalvelussa ainakin aina kaivelevat noin kolmannen tipan ja siitä mittaavat?) Eli varmaan siihen Veripalvelun 163:een verrattava tulos olisi ollut jotain about 140... Paljon se silti on kyllä laskenut. Onneksi en paljoa mitään tunne, mutta voihan tää ajoittainen väsymys/unisuus johtua ihan vaan tuostakin lisääntyneestä verta laimentavasta nestemäärästä minkään mitäänsanomattoman "raskausväsymyksen" sijaan! Viime kerran tulokseksi täti on merkannut 146, mutta oon aika pomminvarma, että sitä ei kyllä silloin mitattu! Voinko mä muistaa näin väärin?!? Ja jos en, niin mistä se sen tuloksen on repiny?

Tädillä oli parempi doppleri kun meillä ja sykkeen löysi nopeasti. (Nopeammin kun minä yleensä siis.) Liikkeiksi merkattii vielä yksi + -merkki, kun hetki pohdittiin tuntemuksiani. Ihan varmuudella noita en liikkeiksi vielä itse tunnusta, mutta kyllä melko varmasti. Silloin tällöin "törkkii" tai "tökkii", välillä lujempaa ja välillä ei. Etenkin aamuisin bussissa ja iltaisin sohvalla. Sekä makuulla tai tosi kippurassa istuessa. (Jos sille tulee ahdasta?)

Loppuun harjoittelin vielä pissaliuskatestin tekemistä ja sokerit ja protskut oli ihan noiden ekojen "hyvien" tulosten väriset, eli kaikki fine. (Ph oli vihreällä! :D Kahvi maidolla tekee siis pissan ph:n emäksiseksi! :D Ens kerta juon greippimehua tai jotain...)

Ensimmäinen neuvola

Voi että mua inhottaa toi sana neuvola! Siis siellä jotain neuvoillaan? Kuuluu samaan ällöön kastiin, mm. sanojen vauvailu, vaunuilu ja mummula kanssa. Huoh. Joten älkääs ihmetelkö jos koitan väistellä tätä tyhmäsanaa monilla muilla vaihtoehdoilla...

Siellä kuitenkin tuli eilen käytyä eilenissä koko perheen voimin. Kasa esitteitä ja lappusia ja paljon puhuttu dvd saatiin. Ihan kivoja nuo vihkoset ainakin vaikuttivat olevan, mutta tuli sieltä kaikkea irtonaista turhaakin sälää, koska oletan että samat tiedot löytyy netistä. Neuvolatätimme (voi hitsi, oisin halunnu sedän, miehet on kivoja) on vähän iäkkäämmän puoleinen ja just sellainen herttainen tätihahmo kuin kuvitella saattaa. Yllättävän hyvin kyllä samalla aaltopituudella oltiin. Täti oli kovin otettu kun ollaan ainoita nuoria odottajia tällä alueella (no, se on kyllä tän alueen vika vaan!) ja kaikkea kovasti kehui, tupakoinnin lopettamista, verenpainetta, virtsatieinfektiottomuuttani, mitä vain. Tuli tosi terve olo!

Mitään konkreettista tuolla ei lappusten ja lippusten ja verenpaineen lisäksi juuri tehtykään. Viimeisin oli ihan tavistasolla vielä. Lähetteet sain pissanäytteen viemiseen ja maksa-arvoihin. Jälkimmäiset koska häiritsevästi mulla on kutittanut kämmeniä, jalkapohjia ja takaraivoa, mikä voisi olla merkki raskaushepatoosista, mutta yleensä sellanen ilmaantuu vasta loppupuolella. Täti pystyi lähetteen kuitenkin laittamaan, niin mieluusti menen mieltä rauhoittamaan siltä osin. Astman takia sain myös pikaisemman ajan lääkärille, kuin normaalisti. Se on kahden viikon päästä ja siihen asti puhaltelen pef-lukemia aamuin illoin (kiitos tän tekstin, muistinkin jopa tänaamusen just äsken). Onneks on tuo lääkäriskäynti, niin saan sieltä toivottavasti sitten lisää lähetettä, ainakin toksoplasmoosiin ja d-vitamiinipitoisuuteen. Tuskin noi kauheena rupee niissä hinnailemaan, jos kerran haluaa.

Kätilöopistolle pääsen sitten aikanaan ja sieltä pitäisi (varmaan jo ensi viikolla) sitten saapua kutsukirjeet ultriin sun muihin. Aika itekseen sitä saa onneks asioineen olla. Jotenkin oli etukäteen aatellut jotain hirmusta ramppaamista koko ajan jossakin, vaikka normiasiatkin pitäis hoitaa. No ehkä se koittaa sitten lopuksi. Toisaalta Täti kuitenkin sanoi, että mitään ei saisi yksin jäädä pohtimaan, vaan aina ottaa yhteyttä.

Loppuun vielä miinuksia kunnallisesta neuvolatoiminnasta... (Pakko, huoh.) No eka miinus ei mikään uus juttu ole, mutta meidän terveysaseman labra suljettiin jokunen vuosi sitten. Eihän se nyt mulle oo mikään ongelma tuolla lumimyrskyssä poiketa lähimpään labraan (joka ei oo millään muotoa matkan varrella mennessä minnekään, vaan sinne joutuu todella ihan poikkeamaan), mut miettii nyt sitten noita paikallisia vanhuksia esimerkiksi. Tai vaikka pikkuvauvojen kanssa ähertäviä mammoja... Hyh hyh.

Ja toinen ihan koomiseksi menevä juttu on tarina pef-mittarin metsästyksestä. Mulla siis sellasta ei ole, ja nyt pitäisi kaks viikkoa aamuin illoin olla ennen lääkäriaikaa, joka on varattu jo. Neuvola sanoi, ettei heiltä saa lainaan, kun ei ole, mutta terveyskeskuksen puoli hoitaisi. (Ymmärrettävää, eihän neuvola astmoja hoida, siksi mullakin raskausajan astma-kontrolli on terveyskeskuspuolella lääkärillä, fine.) Terveyskeskuksen info hätääntyy mittaria kysyttyä ja soittelee Jonnekin. Toteavat puhelimessa että mitä ne nyt neuvolassa niin on sanoneet ja ei he saa annettua. Ehkä jos soittaisi astmahoitajalle? Soittoaika kolmen tunnin kuluttua, kun nyt olisin siinä seisomassa lasin takana käsi ojossa. No lopputuloksen ollessa pitkähkön ajan kuluessa tämä totesin respapojalle, että jos kuule menee teillä näin vaikeeksi niin anna olla, kyllä mä joltain tutulta sen ehkä saan lainaksi. (No, ostin apteekista 25 eurolla kun en jaksanut ketään häiriköidä moisella pikkuasialla.) Sehän on vaan muovinpalanen.

No plussaa saa neuvola kuitenkin uudesta puhelinsysteemistä, missä voi soittaa koko päivän ajan. Puhelu ohjataan johonkin keskitettyyn systeemiin ja sieltä voi neuvot kysellä, varata ajan tai mitä vaan. Jos on jonoa, niin jonottaa ei tarvi, vaan soittavat itse takaspäin. Jes.