Jälkitarkastus

Kelahan (tai mun tapauksessa duunin sairauskassa) ei maksa lomarahoja kokonaan jos niille ei toimita todistusta läpikäydystä synnytyksestä, lapsivuodeajasta ja toipumisestaan. Mä pääsin läpi ja todistus odottaa postitusta jossain laukun pohjalla! Mulla siis tarkastus oli 6+4 jälkeen synnytyksen ja tätä kirjoittelen nyt kun viikkoja on mennyt 7 ja päiviä päälle 3.

Mulle tuosta jälkitarkastuksesta ei mainittavaa hyötyä käytännössä todellakaan ollut. Episiotomian haava oli jo aikaa tarkastusta ennen parantunut ja kestänyt hyvin kaikki mahdolliset tosielämän koetuksetkin. Se ainoa kysymyskin, joka mieltä vaivasi, unohtui täysin kysyä! (Voiko kuukuppia alkaa käyttää heti ekoista menkoista lähtien synnytyksen jälkeen, vaikka ne alkaisi piankin?)

Makkaripuuhat ja juoksutreenit uskalsin käynnistää jo 3-4 viikkoa synnytyksestä ja tasan kuukauden jälkeen kävin jopa spinningistuimeen hinkkaamassa hanuria! (Valitsin kyllä kovatasosen tunnin ajatuksenani, että suurin osa ajasta poljettaisiin ylhäällä, mutta vetäjä sattuikin sitten olemaan eri mieltä miten hommat hoidetaan. Yllätyksekseni mitään haavavaivaa ei tullut, peppu vain tottumattomuuttaan muuten puutui.) Juoskukunto on yllättävän hyvä, varmaankin kiitos kävelyvaunulenkkien, mutta toki olen tositosi varovasti ja tuntujen mukaan ottanut. Sykkeet siis pysyy matalina, vaikka kroppa väsyykin, eli kunto hyvä, lihaskunto huonompi. Makkariharrastajille suosittelen synnyttämistä ehdottomasti, mitä lie hermoja se on venytellyt, mutta hyvää tais tehdä!

Mä en koskaan kuullut kätilöltä kuinka monta tikkiä eppariin laitettiin, vaikka kysyin, koska ommel taisi olla jotenkin jatkuvaa, jolloin sillä ei ollut väliä (tai jotain sellasta, muistikuvat keskusteluista synnytyssalissa eivät ole ihan priimaa). Pieni nirhaisu tosiaan taisi kuitenkin olla vain kyseessä, koska näin nopeasti ja hyvin on parantunut. Kotiuduttua onnistuin yhden ompeleen liialla rehkimisellä repimään auki, jonka seurauksena pesut ja muu kirvelivät vähän enemmän kuin mitä vielä sairaalassa. Lisäksi siinä 2-3 viikon aikana makkaritouhuja piti loitolla hanurista roikkuvat ommellangat (!!), joita sitten itse saksin varovasti katki, kun kehon ulkopuolella roikkuessaan eivät sulaneet millään (ja ei huvittanut odotella enää). Nyttemmin arpikudos on vielä kohtalaisen "kova", mutta pikkuhiljaa pehmenemään päin.

Lantiopohjatreenit aloitin heti sen vuorokauden aikarajan jälkeen. Arat oli lihakset alkuun, mutta jo ihan yhdessä päivässä huomasi miten arkuus hellitti ja uskalsi puristaa tehokkaammin ja tehokkaammin. Tällä hetkellä en itse huomaa eroa entiseen, mutta luotan kyllä tähän vuoden kestävään palautumiseen. Eikä lantiotreenejä tietysti kannata sittenkään jättää ohjelmasta.

Hemoglobiini palasi noin kuukaudessa mulle ominaisiin lukemiin, alimmillaan raskaanahan se kävi jopa 127 tasolla ja nyt on taas yli 140. On multa joskus mitattu jopa 165! Samoin verenpaine loppuraskauden rasituslukemista palasi takaisin normaaleihin mataliin. Mitään varsinaista "laitokselle jäi x kiloa" -punnitusta mulle ei tehty, enkä itsekään tehnyt, mutta viikko synnytyksen jälkeen raskausajan korkeimmista lukemista kiloja oli kadonnut jo melkein 11! Taisi siis olla turvotustakin yli nelikiloisen vauvan ja puolikiloisen istukan ja sen lapsivesitulvan ohella jonkin verran... Tällä hetkellä kiloja on kaikkiaan pudonnut noin 16, eli tuon ekan viikon jälkeen vielä noin 5 ja todella tasaiseen tahtiin tässä kuuden viikon aikana. Hyvällä linjalla siis ollaan ja luotan vakaasti imetyksen ja liikkunnan pariin palaamisen polttavan nuo kertyneet rasvavarastot täydellisesti ja aika vaivatta. Heti synnytyksen jälkeen ruoka menetti makunsa, eli ilmeisesti jotenkin tuo hajuaisti oli mullakin herkistynyt odotusajaksi, vaikkei pahoinvointia aiheuttanutkaan. Makeanhimo myös jäi onnellisesti synnytyssaliin!

Raskaana 41+5

6 päivää synnytyksestä

7 viikkoa jälkeen

Ja tyttömaha se on edelleen!

Lämpimät muistot jopa loppuraskautta kohtaankin on alkaneet ilmaantua ja ainakin tähän palautumispuoleen oon niin supertyytyväinen kuin vaan voi olla! Ja menkathan tais sitten alkaa tänään, eli se siitä imetyssteriiliydestä mun osalta.

Neuvolakortti

Neuvolakorttikuulumisia siis koko raskausajalta en olekaan kertoillut aikoihin. Eilisessä tsekkauksessa mulla ekan kerran oli kesäsijainen oman Tädin tilalla ja hänet tapaan vielä ensi maanantainakin, ellei tirppa ole ulkoistunut tai juuri sitä silloin parhaillaan tekemässä. Tuon jälkeen sitten keskiviikkona 41+3 olisi ennakko-ohjeena ajanvaraussoitto Kätilöopistolle, jonne aika napsahtaisi yliaikakontrolliin ensi viikolla perjantaina, kun viikkoja on 41+5. Toivon, ettei siihen asti päädytä, mutta sitten taas toisaalta pääsisi kurkkaamaan pirpanan vointia ja ehkä kokoakin ultralla. Lisäksi kohdunsuun livetilanteesta oisi kiintoisaa kuulla jotakin jo ennen synnytyssupistuksien alkua. Sinällään mulla ei näiden aikojen kanssa stressiä edelleenkään ole, kun olo pysyy mukavana ja käynnistysuhkailua ei ole kukaan harrastanut. Onhan tää tylsää kun mikä, rahat hupenee alennusmyynteihin hyvää kyytiä ja miehelläkin kesäloma alkaa hiljalleen vedellä viimeisiään, mutta näillä mennään. Kyllähän mä tätä horoskoopiltaan leijonaksi olen lupaillut, eli sikäli pitäisi vielä pidätellä reilut neljä vuorokautta. Tuona ekana leijona-päivänä meillä olisi kotosalla sopivasti vielä vesikatko päivällä, eli eikös jonkin luonnonlain mukaan tuskaisin avautumisvaihe kotona sinniteltäväksi osuisi juuri tohon suihkuttomaan ja kylvyttömään saumaan..?

Painoa koko raskausaikana on hujahtanut (neuvolan mukaan) tasaiset 26 kiloa! Itsehän lisäisin tuohon vielä pari kiloa ennen koko ekaa neuvolapunnitusta tulleita turvotuksia tai mitä lie. Aika simppelisti siis tuplat kaikkiin suosituksiin nähden oon saanut, enkä yhtään ihmettele. Syömisiä kun en ole juuri mitenkään rajoittanut, paitsi sen verran että hyvää ja terveellistä tulee tarpeellinen määrä, kun taas liikkuminen on vähentynyt aika radikaalisti. En ole normaalioloissa todellakaan mikään jooga-pilates-kävely-ihminen ja kohtuu fyysisestä duunistakin jäin pois seitsemän pitkää viikkoa sitten! En muista koska viimeisen juoksulenkin tein, mutta varmaan joskus viikkojen 23-25 välillä, ja spinningsalin puolella taisin vielä hivenen pidempään sinnitellä. Uiminen kiellettiin jo aikapäiviä sitten sekin. Ainoa liikuntani siis on lähinnä kävely ja se on aika ankeaa ja lantiokipuista puuhaa pidemmän päälle. Oon mä sentään välillä lihaksia saanut sillä kipeytymään.

Alkupuolella raskautta kiloja tulikin siis tosi maltilla, 200-300 gramman viikkotahtia, mutta viikkojen 20-30 välillä hyökkäsi sitten se odotettu ja varoitettu kasvuspurtti, jolloin viikossa on kortin mukaan tullut kerran jopa yli kilo, mutta keskimäärin 900 grammaa. 30+ viikkojen jälkeen on tullut pieni rauhoittuminen "normaaliin raskaustahtiin" (400-700g/vko), joka hiljakseen äippälomailun myötä on taas lähtenyt tehokkaaseen viikkonousuun jopa 1,2 kilon viikkospurteilla. Ihan näitä viimeisiä viikkoja en oikein osaa edes tarkastella, koska listalta löytyy niin nousua kuin laskuakin, ilmeisesti siis joidenkin viikkojen helleturvotuksista johtuen.

Liikaahan tuo 26 on ehdottomasti, mutta minkäs teet. Jos oisin tosissani alkanut ruokavaliolla kontrolloimaan osittain liikkumisen vähentymisestä ja osittain raskausraskaudesta johtuvaa painonnousua oisin aika kyseenalaisilla vesillä soudellut. Ilman muuta herkut ja makeat oisi voinut helposti jättää pois, mutta miksi ihmeessä toisaalta. Odotusaika on aika kieltoista, rajoittunutta, ankeaa ja veemäistä moninmonin tavoin, joten jos herkkujakin ei esimerkiksi verensokerien puolesta ole syytä kieltää, niin miksi vaivautua. Mä oon monta entistä iloa ja pahetta lopettanut raskauden takia ja aika monen kivan jutun tekeminen puolestaan on käytännön fyysisistä syistä johtuen ei-niin-kivaa tällä hetkellä. Syöminen sentään onnistuu aika normaaliin tahtiin (jos ei nyt unohtaa sen pirun närästyksen). Saahan ne miehetkin siellä intissä munkkeja halvalla! Ja vaikka fyysinen aktiivisuus tällä hetkellä on ehkä aika ameeban luokkaa, ei se sitä tule olemaan ikuisesti ja sittenpä saavat kilotkin kyytiä. Ja voihan olla, että näillä rasvoilla on mun osalta joku olennainen merkitys imetyspuuhissakin sitten. Voi olla, että myöhemmin kaduttaa, mutta ainakin toistaiseksi olen painohuolet jättänyt mielestä tietoisesti pois.

Kohdunpohjan korkeus mulla on myös huidellut ennemmin ylä- kuin alapuolella keskiarvokäyrää, eli sikälikin vauva vesineen, istukoineen ja muineen ei välttämättä ihan mikään pieni ole, vaikka ei kuulemma jättiläinenkään. Varsinaista kokoarviota en ole keneltäkään missään vaiheessa sen kummemmin saanut. Kaikenlaista on kuitenkin vihjailtu suuntaan ja toiseen, eli "pitäis sen mahtua", "ei mikään pieni, muttei jättiläinenkään" ja "voi se ehkä jo sen 3,5 ollakin" -luokkaa. Oikeastaan luotan omiin tuntemuksiin koonkin suhteen enemmän, kuin muiden tai vaikka ultran. Tässä vaiheessa kaikki arviot voi heittää jopa kilolla ja yleensä niin käytännössä tekevätkin, joten turha hätäillä. Kyllä se sieltä ulos tulee ja itse uskon, että ihan ongelmitta luonnontietäkin jopa, vaikka kovasti koittaa päivittäin polvella päästä tosta sivustakin läpi. Kunhan mitään poikkeavaa ei satu.

Pissaliuskat mulla joka kerta olleet sokerin osalta puhtaan keltainen ja sen proteiinin puolesta hyvin hennon vaaleanvihreänkeltainen, eli puhdas sinällään myöskin. Ihan off-topicina omaksi huvikseni olen myös havainnut, että kahvia juotuani pissa on ph:ltaan yleensä emäksistä ja muulloin taas ennemmin hapanta! (Miksihän siinä liuskatestissä sitä myös mitataan, vaikka tuloksella ei ole väliä?)

Normaalisti niin super hemoglobiinini laski viikkojen myötä luonnollisten varoitusten mukaisesti. Verenluovutuksessa ennen raskaustestiä se oli 165, ensimmäisessä neuvolassa viikolla 7+3 mulle aika normaali 146, josta laskut sitten lähti. Viikolla 16+3 hemppa näytti 130 ja 7 viikkoa myöhemmin 23+5 enää 115, joka onkin alin raskausaikana mitattu lukema. Osin ehkä raudan turvin, mutta toki myös jo luonnostaan 29+5 se oli noussut takaisin 130:een, 36+4 tulos näytti laiskistuneen raudansyönnin seurauksena 127, mutta nyt eilinen tilanne oli jo parantunut 137. Viime päivinä olen synnytystä ajatellen yrittänyt taas tsempata rautatablettien yöllisissä muistamisissa, jotta synnytyksen verenmenetykset eivät hetkauttaisi niin kovasti.

Tyttären syke laski ekojen virallisten 145-152 -mittausten jälkeen hieman, eli keskimäärin nyt on menty 132-135 sykkeillä. Mun verenpaine on aavistuksen alkuraskaudesta ehkä koholla, mutta ihan täysin ihanne- jatai normaalirajojen sisällä on pysytty. Äidiltäni lainasin kotimittarinkin, jotta saan rauhassa kotona seurailla. Nytkin olen innolla päivittäin mitannut, sillä joillakin lähestyvä synnytys kuulemma nostaa paineita! Sitä siis odotellessa. Saa nähdä vieläkö tästä maanantaina joutuu viimeistä kertaa korttia tuohon omaan terveyskeskukseen päivittämään. Pitäkäähän peukut pystyssä ettei enää!

Baby Jogger City Versa GT aka Vahinkovankkuri

Nyt ne on täällä koko setti! Meiän BJ! (Ja ai että kun musta on hilpeetä käyttää tuota kirjainyhdistelmää näistä kerta toisensa jälkeen, kun kerran kirjoittaessani kyllästyin, tuli tarve lyhentää, totesin "ai kauhee, eihän Baby Joggeria voi tolleen alkukirjaimilla lyhentää!", huomatakseni että muutkin kyllä vaan tekee niin ja nyt hihittelen teinisti joka kerta yhä edelleen kun tuon saan kirjottaa...)

Vaunukriteereinä alkuun mulla (meillä) olivat
1. Pienet, pienet ja pienet!
2. Pärjättävä koko vaunuvaihe yksillä ja samoilla
3. Kevyet
 4. Edulliset
5. Ei ihan hirveen näköset

Aika nopeasti bongasin Baby Joggerin City Mini 4:t (neloset siksi, koska kolmipyöräset vaunut nyt vaan on tyhmän näkösiä) ja ihastuin niihin. Versat on uudempi (ja kalliimpi...) malli, jossa kuitenkin muutaman ajatuspunnituksen jälkeen oli lopulta kääntyvän istuimen ratkaiseva ero. Vaunukoppa kun ei kuitenkaan välttämättä kovin vanhaksi asti kelpaa, joten vauvavaiheessa (esim. bussimatkoilla) on selkä-menosuuntaan -ominaisuus aika kiva varmasti.

Meillä vaunutarpeet tulee olemaan lähinnä kulkemista kauppaan, kaupoissa ja keskustassa, siirtymistä paikasta toiseen erilaisilla julkisilla liikennevälineillä ja kevät-kesä-syksy -aikaisia vauhdikkaita lenkkejä asvaltti- ja hiekkateillä. Kuitenkin näissä Versoissa on ilmatäytteiset "all terrain" -renkaat, etupyörät saa lukittua kääntymästä ja takarenkaiksi voi lumikeleillä vaihtaa isommat talvirenkaat (tuli kaupan päälle). Eli Versat oli päätöksenä eräänlainen kompromissi, yhtäaikaa pienet, kevyet ja ketterät kesälenkkeilyyn ja ahtaisiin kaupunkioloihin, mutta kuitenkin "riittävän riittoisat" myös kiperämpiin talvikuukausiin. Nää pujahtaa meidän hissiin mennen tullen ja nostaa yksinään korkealattiabussiinkin, mutta toivottavasti ei ihan pulassa olla kauppareissulla helmikuussakaan. Matkaillessa taittuvat sitten istuimellisina myös nippuun yksikätisellä mekanismilla.

Täydellisiä vaunuja (mulle) ei ole varmasti ole olemassakaan, mutta nämä on ne riittävän hyvät. Ja niin ihanan oloiset, että oli pakko testatakin jo!

Ja muistakaahan BINGO!!

Pasha, mämmi ja munat

Aah. Ihana pääsiäisvapaa!
Hyvin on levätty, syöty opiskeltu ja liikuttu. (Mämmit on ainoona vetämättä vielä, mutta tänäänhän on kaupat muutaman hassun tunnin auki!)

Lepäämistä nyt tietysti hieman haittaa tää navettaeläjien kesäaikaan siirtyminen, mutta onhan se edes pieni helpotus, että pääsiäispyhien vuoksi radikaaliin tunnin aika- ja valoeroon on vähän pituudella kevennetty lasku. Vannon ja vakuutan kuitenkin, että viimeöiset kieriskelyt nihkeissä lakanoissa johtuu kesäajasta. Unohdin siis toissailtana ajanvaihdon täysin, en laittanut ollenkaan herätystä ja seurauksena heräsinkin vasta kymmenen (eli oikeaa Suomen aikaa yhdentoista) aikoihin!* Ei siis mikään ihme ettei viime yönä ihan uni pukannut silmään, mutta ehkä tänaamusen väkisinherätyksen myötä tulee pieni apu. Mullahan jatkuu lepposasti vapaat vielä huomisenkin ajan, jos neuvolalääkärivisiittiä ei huomioida. Ja sekin on ihan ihmisten aikaan vasta, eli saan aamupala- ja kahvirauhani. On Täti oppinut noita aikoja ehdotellessaan, ettei mun elämä noudata mitään virka-aikoja. Molemminpuolinen hyöty siis, että mä saan aamurauhani ja ne virka-aika-odottajat kukonlaulunaikaiset varaukset neuvolaan.

Syömisjutuissa toimi huikea jääkaappien täyteentankkaus keskiviikkona ja kiirastorstaina. Ei olla mitään kummempaa kaupasta kaivattu ja ruokaakin on väännetty joka iltapäivä (tai ilta). Loppujen lopuksi sitä pärjää tosi vähällä muutaman päivän, vaikkei tosiaan etukäteen siltä tuntuisi. Ollaan kyllä ihan city-yhteiskunnan kasvatteja kun pari pientä pyhäpäivää saa aikaan kauhean "apua mitä kaupasta" -hysterian, vaikka aukinaiseen supermarkettiin niinä pyhinäkin on se 15 minuutin bussimatka ja ihan oikeesti meidän ruokavarastoilla kyllä pärjäisi varoittamattakin varmaan kuukauden ihan ongelmitta. Mutkun mutkun.

Rästikoulutöitä listasin pääsiäisen ajaksi "to do" -listalleni 10 (tai 11, mutta se yksi on vähän silleen "jos aikaa jää" -mentaliteetilla) ja niistä on tähän mennessä yliviivattu 5 joista taas yksi suuritöisin kaikista, eli ihan aikataulussa mennään. Tänään jos parit pienet vääntää niin huomiselle jää enää kolme. Jotenkin näitä tehdessä tulee sellainen olo, että koulukevät alkaakin olla paketissa. Asiaa ei yhtään helpota ulkona tauotta porottava kevätaurinko ja lumen alka paljastuva asvaltti. Mutta niinhän se melkein onkin. Tää viikko jää ihan tyngäksi ja jos tätä ei laske, niin koulua on jäljellä oikeestaan enää kolme kunnollista viikkoa. Tietty sielläkin jotain palautuksia ja tenttejä, mutta silti. Ajallisesti se menee hujauksessa. Samaan aikaan toivoo, että oiskin jo ohi, mutta sitten taas toisaalta. Mä en tuu tällaisessa elämäntilanteessa olemaan elämässäni enää ikinä. En ikinä. Eli jos sitä vaan yrittäisi huokaista ja koittaa edes ottaa ilon irti tästä toistaseksi lapsettomasta koulusta-duuniin-arjesta. Välillä kun vielä saatan unohtaa hetkiksi koko salamatkustajan olemassa olon niin kauan kuin ei tarvi kyykkiä, kumarrella tai yrittää nopeasti mahtua ahtaisiin paikkoihin.

Toissapäiväisellä kävelymaratonilla sain uuden kaverin häpyluukivuista. Onneksi helpottivat seuraavan yön ja eilisen aikana niinkin hyvin, että uskallan ehkä tänään takaisin lenkkeilymaailmaan. Joillekin saattaa kuulemma jäädä pysyväksi loppuraskauden riesaksikin. Ihan kuin joku olisi mojovasti monottanut ison iskun keskelle häpyluun etuosaa. Levossa kipua ei mulla tunnu, mutta kävellessä joka askeleella. On nää vaivat kummallisia. Ymmärtäisin, jos ite vauva ois puskemassa luuta päin sisäkautta ja kipu tulisi siitä, mutta nivelethän ne siellä vaan siitä löystymisestään ilmottelee. Toisaalta sitten jos positiivisesti aattelee, kuten mä aina, että kaksi mun kolmesta haitallisimmasta vaivasta johtuu lantion löystymisestä** niin hyvä puolihan siinä voisi leikisti olla, ettei synnytyksessä hidastele mikään muu kuin lantionpohja ja väliliha sitten enää.

Salikertakortti tyhjeni äskettäin myös, mutta varmaankin uskallan ladata vielä yhdet kymmenen kertaa, koska onhan tässä se 15 viikkoa vielä aikaa laskettuun. Pääseehän kortilla sitten vaikka vaan venyttelyihin ja muihin seniorijuttuihin, jos spinningit ja oikea treeni ei enää loppuhetkillä irtoa. Tai sitten käytän sen nopeesti tyhjäksi vaan, aikaansaan ennenaikaisen synnytyksen ja palaan salille tosi nopeesti. Kun onhan se kortti voimassa elokuun loppuun asti, eli jos elämää on olemassa vielä synnytyksen jälkeenkin, niin yksi kerta sinne tai tänne ei ehkä ole niin vaarallista. Ja siitäkin puolet maksaa firma. Pitäneekin hamstrata liikuntaseteleitä äippälomaksi varalle, tuli tuosta mieleen.

Ja tietty tässä sitten tää silloin tällöin (etenkin aamuisin pienimmillään) unohtuva vyölaukku.

Rv 25+0

Ja se pullahtamaton, mutta venynyt napa kuvattuna ehkä noin viikko sitten.

Napa rv 24

Sain muuten upeita kuvia pianon päällä patsastelevasta toisesta kissasta ja mahasta yhdessä, ja kerrankin mulla jopa oli vähän ehostetumpi pärstä niissä, mutta koska olen kuvissa ilman vaatteita ne ei tuu nettiin asti päätymään. Mut eiks oo ihan kiva, että kerroin kuitenkin?


* Muahhah, tällaisen päivittelyn jos vain tasan vuoden takainen (todennäköisesti pienoisesta pääsiäiskankkusesta vol jotakin kärsivä) minäni kuulisi. Noei, oon mä aina unirytmiä arvostanut, vaikka sen kasassa pitämisessä en mikään hyper olekaan.

** Ai mitkä kolme? No (1) se aiemmin vaivannut iskias-tyyppinen häntäluukipu joka kävelyaskelella myöskin, (2) närästys ja (3) nyt tämä.

Sunnuntain sutinaa

23+0

Toinen kissa hyöri koko aamun niin innolla jaloissa, että sen sai lopulta ottaa kuvaan mukaan, koska muuten olisi hengaillut jossain mahan ja linssin välimaastossa. Mutta eipä se sitten rajauksen takia kuvaan päässytkään, höh. Tuollanen möykky se nyt sitten on, kun viimeinkin on ehkä vähän alkanut tuntua raskaalta juostessa. Jos olis kesä ja lumesta ja jäästä puhtaat maastot niin kulku olisi vielä ihanan kevyttä, mutta rämpimiset vaativissa oloissa ylimääräisten painojen kanssa on jo käynyt vähän haastavaksi. Ylämäissä oon jo hyvän aikaa luopunut juoksuaskelista ja nyt sanosin, että juoksu kokonaisuudessaankin muuttunut hölkkäilyyn. Aion kuitenkin nauttia siitä ihan rauhassa tuolla kauniissa kevätsäissä niin kauan kun ei pahalta tunnu, vaan ainoastaan raskaalta! Raskaaltahan sen treenin kuuluu tuntuakin, että tapahtuu kehitystä! Joten hiiteen siis virkaintoisen  fysioterapeutin pelottelut. (En vaan oikeesti käsitä miten mikään treeni voisi olla lihakselle haitallista, vaikka sitten lantionpohjasta kyse olisikin...)

Tässä sitten uusi, viime keskiviikkona kotiutunut arvokas ja iäkäs perheenjäsen. Pipsa-piano (Pirreksikin saa haukkua)!
Kaverini huuteli feisbuukissa olisiko joku halukas sen kotiuttamaan isänsä muuttorytinöistä ja minähän olin. Enemmänkin kuin halukas, sillä oon pianottomuuttani jo ehtinyt vuosikaudet murehtia. (Edellinen venäläinen romuni jäi aikoinaan lapsuudenkotiin ja siellä sitten myytiin eteenpäin.) Tämä saksalainen 1920-luvun antiikkikapistus -leidi (melkein yhtä vanha kun mun mummo!) siis nyt seisoo tuossa vieressä reippaanlaista huoltoa vailla, mutta siinäpä mulle projekti kevääksi, kun vauvatarvikkeetkin suurimmalta osaa on plakkarissa jo. Kymmenisen vuotta ainakin oon kuulemma täysin koskemattomana seissyt ja mahdollisimman pian pitäisi saada ainakin jonkinlaiseen soittokuntoon. Kissaparat hieman säikähtivät muuttajaa, kun eka jouduin kuljetuksen alta ne telkeämään makkarin puolelle (tavatonta) ja kun sieltä vapautuivat oli olkkariin ilmaantunut tällainen vieraanhajuinen ääntäpitävä asia. Itseänikin kyllä voisi vähän pelottaa, jos kaveri alkaisi yöllä yksinään soittaa täällä, koska sen verran kauhuleffavireessä se on. Pääpiirteissään vaikuttaa kuitenkin kunnossa olevan, ainakin kaikki äänet toimivat ja suurimmat sisäosat on ehjiä silmämääräisesti. Joten informoin kun projekti edistyy ja pääsen örkkiä ilahduttamaan ja vihastuttamaan pimpotuksillani! (Ja on karvalapsetkin jo kumpikin uskaltautuneet omineen päälle hyppimään kummemmin houkuttelematta!)

Tänään en myöskään malttanut odottaa, vaan kävin Kelan nettiasioinnissa kurkkimassa kuinka mun (sillon viime maanantaina netissä täytetyt ja tiistaina etanapostilla liitteet lähetetyt) hakemukset on ratkaistu. Tai siis enhän mä sieltä näe miten/kuinka ne on ratkaistu, mutta näen että ratkaistu on, eikä enää vaan käsiteltävinä. Eli mulle ihan uudenlaista postia siis luvassa alkavalla viikolla!

Tän päivän ärsyttää-asia on ärsyttäävääkin ärsyttävämpi turvakaukalo-asia. Ääh. Meillä ei oo koko taloudessa ajokortin ajokorttia, autosta siis puhumattakaan. Sellaisia ei (ehkä) oo tulossakaan ennen kesää, eikä niille ole tarvetta. Ainoot autoilutilanteet vauvakkaan kanssa tulis siis olemaan taksit ja kyydit muilta. Eli kaukalo on pakko hankkia jos sellaista ei mistään pidempiaikaseen lainaan saada (jos vaikka keskellä yötä joutuisi takseilemaan päivystykseen tai muuta), mutta miksei niitä ole esimerkiksi puhallettavina tai kokoontaitettavina? Ärsyärsyärsy! Siinä siis meidän perheelle todellinen värkki osastoa "niin turha, mutta niinä noin 0,01% vauvavuodesta kuitenkin sitten niin elintärkeä"! (Tuo 0,01% laskin jopa ehkä yläkanttiin ajatellen, että vietetään ehkä noin puoli vuorokautta vuoden aikana autossa?)

Nyt taidan painua kylpyyn neuvolan ohjevihkosten kanssa! En oo vielä niitä selaillut yhtään netin ohella, mutta jospa vaikka vilkaisisi irtoaako sieltä uutta... Seuraavaan (siihen laajaan) visiittiin on enää viisi päivää! Ja enhän mä oo kertonut edes perhevalmennuksen ekasta kerrastakaan!

Juoksuvaatteet 0-asteisessa rähmässä

Tällanen tuli vielä mieleeni. Toimivaksi havaittu, tekee touhusta oikeasti yllättävän miellyttävää. Ja en jaksanut uudestaan noita päälle pukea enää suihkun jälkeen.

Ihan alimmaiseksi tulee tietty ne alusvaatteet, mielellään tekniset, koska ainakin mulla kastuvat hikoillessa ja puuvilla persvaossa märkänä ei oo ihan se ykkösvalintani. Nyt on ollut hyvä erityisesti keskittyä myös matalavyötäröisiin pikkareihin, koska on hirvittävän inhottava se tunne kun pikkarit edestä rullautuvat mahan alle, yngh!

1. Aluspaita, jälleen tekninen, niin ei hikoa eikä hankaa märkänä esim. kainaloita.
2. "Reumahousut", tulevan kummitädin yleisnimitys pitkille kalsareille, jotka loppuu vähän polven alapuolelle. Tällasia käytän tosi pitkällekin, vaikka lämpötilaa jo tulisi, koska kankut ja polvet paleltuu yllättävän helpolla ja juoksu muuttuu etenkin tuulisella ja kostealla säällä nihkeeksi.
3. vasemmalla Hankaamattomat sukat ja näinkin kylmillä villa-keinokuituseos on ehdoton. Kestää vuosikaudet käyttöä, vaikka kunnon sukat kalliita onkin. Pitkä varsi myös lämmittää nilkkaa etenkin jos juoksee trikoissa (ne kun yleensä jää nilkoista vähän vajaiksi). Juoksukengät on yleensä aika vetoisat vilpoisalla säällä, joten itse en talvijuoksemaan lähde perus urheilusukissa.
3. oikealla (Oho, tuli kaksi kertaa!) Päällyspaita, lämmin ja jos on kylmää jatai kosteaa myös tuulen- ja vedenpitävyysominaisuudet vaikuttaa valintaan. Taskut mukaan tulevalle roinalle / hanskoille ajoittain aika pakolliset. Vetskarinavausmahdollisuus myös hyvä lämpötilavaihtoihin. Tosi kylmällä tän päälle sitten vielä takkia.
4.  Verkkarit / trikoot / kollarit, mitkä vaan päällyshousut joissa on vetreä juosta. Paksuudella voi säädellä lämpötilaa mukavasti. Tosi pakkasilla esimerkiksi kunnon "topatut" tuulihousut tuo lisälämpöä.
5. Säärystimet pohjelämmikkeeksi ja pitämään paikoillaan tuulessa lepattavia lahkeita jos juoksee verkkareissa.
6. Kaulahuivi, pitää kivasti musiikkisoittimen johtoakin paikoillaan. (Ainiin, soittimen johdon yleensä vedän taskusta päällyspaidan sisäpuolella kaula-aukolle niin johto ei hölsky askeltaessa.)
7. Lippis!!! Tää on aika ehdoton satoi taivaalta mitä vaan. Aika tehokas lenkkifiiliksen tappaja muuten se silmiin satava rähmä jo ihan pelkällä bussipysäkki-kotiovi-välilläkin jo...
8. Hanskat. Aina mukaan, vaikka olisi "lämmin". Niitä tarvii alussa ja joskus myös lopussa, yleensä keskivaiheella lenkkiä päätyvät hikitassuista taskuun. Kosteudenpitokyky on rähmäisäillä aika olennainen, esimerkiksi nää kuvan villaset on hyvät. Villa on jees märkänäkin.
9. Kissojen discopallo pääsi kuvaan myös.

Ja nyt töihin!

Juoksemisesta vähäsen

Nyt se on alkanut tuntua. Istuminen koulussa! Ihan tätä en kyllä pelännyt etukäteen, kun kauhuna oli lähinnä pään hajoaminen paikallaan mollottamiseen. Selkä on kestänyt yllättävän hyvin kun olen alusta asti tsempannut ryhdin kanssa, mutta mites noi lonkankoukistajat. Sen verran kireenä, että nyt jo pienikin kippurammassa istuminen esimerkiksi tässä koneella saa helposti epämukavaa tunnetta. Tulee tarve edes kankuilla ees taas keinutella jos ei muuta. Se on liikuntaspurtti siis, vaikka vähän koulun kustannuksella jos ei muu auta! Tänään onkin sitten lämpötila hujahtanut kevyesti plussan puolelle, joten pääsen heti raa'asti testailemaan olosuhde-eroja eilisiltaisen -5 asteen lenkin ja pian koittavan välillä!

Juoksu sujuu edelleen täysin normaalin oloisesti, joten siinä en ole joutunut karsimaan mitään toimintoja pois (toisin kuin esimerkiksi spinningissä). Alkuraskaudessa tottumattomuus niin totaaliin alun hengästymiseen oli tosin mielenkiintoista, muttei astmaatikolle kylläkään mikään uusi kokemus. Pahimpina astmakausina kun syke on ihan normaalissa kevyessä juoksussa jonkin hermostoreaktion seurauksena huidellut liki kahdessa sadassa, vaikka olo juoksussa ja hapottumisessa on samanaikaisesti ollut mitä mainioin. Sykemittareistani on tällä hetkellä patterit loppu ja en ole rehellisesti vaan saanut aikaseksi vaihdattaa kumpaankaan uusia, joten koko raskausajankin olen siis polkenut, juossut ja kaiken puskenut ihan vain jäähdyttelyvaiheen sormet kaulalle -menetelmällä. Kokemattomammalle liikkujalle oli raskaana tai ei suosittelen (käsken) sykemittaria joka treeniin ehdottomasti! (Onhan se ihan pirun kannustava vehjekin!) Ehkäpä otan tässä omaksikin projektiksini uudet paristot.

Vissiin useammissakin lähteissä olen törmännyt ihmeväittämään raskausajan liikunnan maksimisykkeestä (en tietenkään nyt jaksa yhtään lähdettä tähän kaivella!). Itse en tosiaan ole mistään oudoista puolet maksimista / vain aerobista /130-150 beats per minute -lukemista piitata, vaan ihan juuri niin on menty kuin aina ennenkin. Eri asia olisi, jos jokin tuntuisi pahalta, kuten liian kumara asento pyörän päällä tai orastava pissihätä juostessa, sillä sellaisia olen kyllä puolestaan välttänyt. Koska ne tuntuu huonolta. Eli toisin sanoen tarkoista juoksu (tai muista) sykkeistäni en osaa sanoa, mutta sillä on menty mikä tuntuu hyvältä, oli se rankkaa tai ei ja mistään "rajoista" piittaamatta. Nyt sitten pohdiskelen jo ennemmin miten toimin kuukauden kuluttua, kun maaginen puolivälin raja ylittyy ja juoksu taas joidenkin lähteiden mukaan pitäisi lopettaa, vaikka tuntuisi ihan hyvältäkin. Katellaan sitten...

Välineistöstä sykemittarin ohessa tärkeäksi raskautuneelle mainostan hyviä rintaliivejä. Ja nyt siis puhun jälleen juoksusta, jossa pomput on radikaalimpia kuin vaikka pyörän päällä. Merkillä tai millään muulla ei ole väliä, sillä itse olen oiva esimerkki oudoista mutta niin toimivista ratkaisuista. Parhaat juoksuliivini ikinä ja aivan pakolliset näillä utareilla joka ikisellä juoksulla ovat ikivanhat (siis ainakin 8 vuotta?) Championin liivit. Kuulostaa hurjalta, mutta ne on aina olleet hyvät. Nykyään tietty massan lisäännyttyä (ja etenkin raskausleviämisen myötä) se takahakanen on sopuisasti apposen auki, mutta se ei tahtia haittaa. Etumuksen puolelta kun liivit ovat mallia alareunaan kiristyvät ja ylhäällä tissitila. Eli ne yksinkertaisesti kiilaavat koko tuon etumusrasvan niin ylös kuin pystyy ja niin tiukasti kun pystyy. Hassulta se näyttää, mutta eipä hölsky hyppiessä mikään. Pointtina siis ei ole väliä mistä, kuinka vanhat ja miten hoksatut varusteet ovat, kunhan ne hoitavat tehtävänsä! Ihan kauhulla odotan sitä, ettei noi urheat Championit enää mulle mahdu, mistä mä löydän ikinä mitään yhtä tehokasta? Tosin voin muuten vinkata, että halppiksista esim. Lindexin Swegmarkin jotkin mallit tosi napakkoina kokoina pelittävät muuten myös hyvin!

Toki muunkin varustelun täytyy olla käyttäjälle ja keliin sopivat, mutta niistä ei nyt enempää. Googlaamalla juoksuvarusteet löytää varmasti päteviä ohjeita. Sen kuitenkin mainitsen, että talvikeleillä rentoutta ja helppoutta juoksuun tuovat välillä nastakengät. Tavallisissakin on usein ainakin hangella kohtalaisen hyvä pito ja etuna tietysti varmuus omaan askellukseen sopimisesta, mutta ihan jääjäällä kyllä nastat on kivat, koska alamäkiäkään ei tarvitse pysähtyä mummotassuttelemaan. 

Adizerot vauhtivetoihin, lyhyisiin ja nopeisiin lenkkeihin.
Karhun M10:t käy aina ja ihan kaikkeen.
Niken Vomerot vähän hitaampaan ja kestävämpään menoon (hyvät myös hangella).

Ja nyt näiden kuvien välissä kyllä vielä mainintana, että yksillä kengillähän siis pärjää aivan loistavasti, eli tällanen hifistely kannattaa aloittaa vasta kun tuntuu, että se juoksukenkäparin "1000 kilometrin käyttöraja" alkaa yksittäistä paria kuluttaessa tulla turhan nopesti vastaan (puolessa vuodessa - alle vuodessa vaikka?). Niin ja myös Lidlistä sai aikoinaan tosi hyviä vauhtiveto-tossuja, jotta mikään nimellinen laatu ei näissäkään takaa aina kaikkea.

Asics Arcticeilla mennään nyt läpi lumen ja myös jään.

Itse olen odotusaikana huomannut kenkäongelmissa "vanhojen ongelmien" korostumista. Mulla on ilmeisesti jossakin määrin lättäjalka, eli joudun solmimaan heti uusissakin kengissä nauhat niihin takimmaisiin "kiristysreikiin" asti ja tiukalle. Nyt siis vielä tiukemmalla tai muuten tuntuu heti, että kantapäät tanssivat polkkaa kantakupeissa. Eli voisi olettaa, ettei vielä ainakaan jalat mitenkään turvoksissa ole. Taitaa olla tohon mahanseudulle se turvotus keskittynyt.

Juoksuhousut on vaatetuksessa ollut tähän asti se suurin vaiva. Lähinnä "housunvyötärö mahan päälle vai alle" -valinta. Toistaiseksi on ollut päällä, koska talvi ja kylmä. Toinen käytännön ongelma (ei ainoastaan nyt, vaan myös esimerkiksi vappuna tai mm-voittojuhlien aikaan, köh köh!) on julkisten vessojen huutava pula kaupungissani. Muistakaa siis: Jos näette puskakusevan hampuusin takapihallanne, se ei aina ole kännääjä tai pultsari vaan kenties lenkkeilevä vauvanodottaja, joka ei vaan kestä yhtäaikaista pienintäkään täytettä rakossa yhdistettynä hölskytykseen! (Saas muuten nähdä leviääkö tää pissihätäkipu jossain vaiheessa normitoimintoihinkin, vai jääkö hölskymisyhteyteen. Ainakin toistaiseski tavallisissa toiminnoissa kuten istuminen, kävely, seisominen, pystyn ihan tavalliseen tapaani pidättelemään.)

Kummempia vinkkejä en tosiaan osaa raskausjuoksijalle tähän hätään antaa, sillä itselläni on sujunut sen verran ongelmitta. Tietty esimerkiksi hyvän raskaushöysteen lenkille saa liittämällä siihen lantionpohjatreenin samaan! Helppoa kun heinänteko, kunhan korsetti juoksussa on muutenkin kasassa, siinähän saa lantiolihaksiston messiin ihan puoli-ilmaseksi! Raportoin kuitenkin tulevasta edistymisestä, sillä kohtahan tässä vasta siirrytään viidennelle kuulle!

Viime viikolla tuli kahen kympin tarjousdopplerini. En (vielä) ole ehtinyt selvittää miten ääntä saisi liitettyä tänne (ja missä tiedostomuodossa). Tietotekniikka, pah. Hyvin kuuluu kuitenkin istukan ja veren "viuhutus" ja vähän syvemmältä kaiveltaessa itse laukkajumpsutuskin. Ja tyttösykkeillä (145-150) tottakai!

Mukana tuli vain kuulokkeet, munakaiutin on kuvausrekvisiittaa.

Odottavien fysioterapiaryhmästä

No olihan se kivaa. Kymmenisen naista, kaikki muut enemmän raskaana kun minä, mutta meno oli oikein rento. Aiheinahan oli kaikille odottaville tutut lantionpohja, SI-nivel ja liikunta raskausaikana. Viimeisen koin vähiten mielenkiintoiseksi, koska anti mulle itselleni ei ollut paljoakaan. Sain ainakin tietää, että pitkät vatsalihakseni ovat tässä vaiheessa noin kaksi senttiä toisistaan jo erkaantuneet, että osaan reenailla syviä vatsiksia ja lantionpohjaa oikein. Bonuksena fyssari tunnin jälkeen vahvisti diagnoosini häntäluunviereiskivusta toiselle jalalle varatessa todella kaikkein todennäköisimmin SI-nivelen löystymisestä johtuvaksi. Toki kivana lisänä hän epäili, että koska vaiva on poistunut elämästäni, se saattoi johtua vain väärään asentoon niksahtaneesta nivelestä, jonka sitten olen jotenkin saanut takaisin paikoilleen. Tosin sellaisenaankin vaiva mitä todennäköisimmin palaa myöhemmin. Onneksi avuksi voi ottaa SI-vyön! (Tosin niitä ei ole Helsingin kaupungilla lainaksi tai vuokraksi antaa, joten ostosreissuksi menee siinä tapauksessa.)

Ehkä erikoisin hyöty minkä koin saavani oli mallinnos lantion luista, lihaksista ja nivelistä. SI-nivel tulee latinankielisistä ristiluun ja suoliluun nimistä, eli on siis sama kuin lantiokipujen yhteydessä höpöttämäni risti-suoliluu-nivel. Ristiluu on lantiossa (alaselässä) se keskeinen pystyluu "selkärangan alaosa" ja suoliluu sitten se vaakataso siinä ympärillä, konkreettisimmin tuntuu siis ns. "lantioluina", jotka jenkkakahvojen alla törröttävät. Tää koko rakennelma kun siis raskaudessa synnytystä odottaen ja relaksiinihormonin tuella löystyy syntyy kaikenmaailman selkä-, lantio-, lonkka- ja muita ongelmia. Mahan paino, joka ryhtiä muuttamalla rasittaa selkää ja lonkkia ennestään lisää tietenkin koko nautintoa. Tämän kaiken ja ne lantionpohjanlihakset kun sitten näki sellasena palasista koottuna mallina, niin asia hahmottui paljon konkreettisemmin kun mitä pelkistä kuvista. Varmasti monelle muulle ryhmä tuo paljon muutakin hyvää.

Liikunta- ja venytysohjeet nyt eivät mulle kovin paljoa uutta tuoneet, kun niin hyvin olen kokemuksia ja tietoa jo kartuttanutkin. Ja eiväthän nuo perusideat miksikään muutu oli raskaana tai ei (kineettinen ketju, syvien lihasten tuki ja niin edelleen). Toki hyvä pointti oli kuulla syy, miksi juoksu olisi hyvä pistää tauolle loppuraskaudesta vaikka hyvältä muuten tuntuisikin. Ja syyhän on ne lantionpohjalihakset ja niihin kohdistuva korostuva paine. Ei siis se vauva. :) No juoksemaan en olekaan vähään aikaan ehtinyt, että huomenna voisi pitkästä aikaa testailla miten se edes sujuu. Joko viimein sattuu?

Tosi kiva oli kuitenkin muitakin odottajia nähdä ja varmasti sain minäkin taas intoa ja inspiraatiota raskausajan treenejä ajatellen! Lantionpohjatreenitkin on vähän taas unohtuneet koulun myötä, mutta nyt kun sai selkeät vinkit mitä ja miten niin johan luulisi helpottavan. Aion tosiaan näistä urheilu-, liikunta-, treenaus- ja muista asioista kirjoitella vähän laajemminkin vielä, niin siksipä en tässä niitä ihan aasta ööhön käy läpi. Lisäksi oon ihan naatti! :D

Operaatio kesto

Ookoo. Alan ymmärtää vauvakamahamstraajia (ihan vähän). Kolmen vapaapäiväni ajankäyttösaldo nettikirppareilla alkaa varmaan ylittää ajan, jota oon niillä viettänyt yhteensä ikinä koskaan aiemmin. (Se nyt ei tosin vielä oo ihan hirveän paljon kylläkään. Onneks!) Eniten mua sinne on vetänyt kestovaipat nyttemmin, kun hoksasin, että niitä sieltä hyvin löytyy, kun taas kirpparilta ei. Ei ainakaan näiltä omilta lähikirppareilta. Kirpparilta löytyy ehkä vaatteita taas helpommalla.

Alku vaippa-puolesta oli hankalaa ja vei aikaa, mutta onneksi tätä intoa nyt löytyy sittenkin jostain. (Hyvää keskittymistä taas vaan kouluun ens viikosta lähtien, kun esim. kestovaipat kiinnostas ehkä vähän enemmän!) No aika aikaa kutakin, ja tosissani yritän nyt ottaa irti kaiken siitä, että juuri nyt sattuu kiinnostamaan. Jos vaikka ihan kyllästyn ja väsähdän vielä mahan kasvaessa niin ainakin joku pohjatieto ja -taito olisi jo.

Tän hetkinen kiinnostukseni on suurin taskuvaippoihin. Tosin AIO:ja (all in oneja) on kertynyt jo vähän, enimmäkseen ihan pikkukokoina vain. Myös yksi kuorivaippa ja lisäimuja, eli imeviä täytteitä kuori- tai taskuvaippoihin. Taskut mun korvaan vaan kuulostaa parhaalta toimiva/helppo -yhdistelmänä. Moni myös niistä ohellani eniten tykkää. Mies tuossa jo uhosi, että vaipat pitäisi kyllä uutena ostaa, mutta mun kukkaro ja pää ei kyllä kestä 20 euroa yhteen vaippaan laittaa jotenkin millään! Tietysti ehkä jos ihan joku supersöpö ja kaunis löytyisi. Plussana taskuvaipoista voi myös sanoa, että mun mielestä niistä juuri löytyy kivoimmat ulkonäöt! :D

Manducamme saapui myös ja yritin sitä kissan kanssa testailla. Hetken onnistuinkin, mutta sitten mokoma kyllästyi ja hyppäsi pois. :) Nyt tein lupauksen, että hankinnat saa hetkiseksi suosiolla jäädä! (Katsella toki saa.) Täytyy alkaa budjetoida vaunujakin varten, koska alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että niitä emme edes käytettynä löydä mistään.

Olo on mitä mainioin muuten! Niinkuin plääninä oli oon nää vapaat vetänyt hyvää treeniä kaikin puolin ja monipuolisesti! Ruokahalu on ollut vähän kadoksissa, mutta kaipa se sieltä palailee. Toissailtana kävin juoksemassa ja onnistui oikein hyvin vielä ainakin toi puoli tuntia! Ei tullut mitään aiemmasta poikkeavia tuntemuksia. Juoksuhousujen vyötärö tosin ei kyllä mahan päällä pysynyt enää millään ja ajoittain olo oli keskivartalon osalta vähän... öö... pomppivahko? Oon kyllä kaikissa treeneissä koittanut keskittyä erityisen hyvään keskivartalonhallintaan, eli ilmeisesti toi pomppivuus on vaan ihan lisääntynytta ja ulos pullahtanutta mahamassaa. (Eli ei lihasten toimimattomuutta!) :D Pitkien vatsalihasten tietentahtoista jännittelyä oon ainoastaan alkanut jotenkin luonnostaan vähän välttämään, vaikka en kyllä myöskään ole tutkaillut joko ne on erkaantuneet ollenkaan. (Pidemmälle päästessäni teen kyllä kattavammat tekstit erikseen eri lajeista ja mitä oon havainnut hyväksi ja huonoksi... Ootellaan nyt jos noita vaivoja ja mahaa alkaisi enemmän tulla.)

Synnytysjorinaa osa I

Varoitus: Sisältää ehkä jonkun mielestä synnytyspelottelua, älä lue eteenpäin, jos oot herkkis sellasissa! :)

Mietin tossa tovin, että oispa kiva tänään ihan kunnolla kirjottaa, kun eilen oli sellanen pikanen vaan, mutta jotenkin aiheen etsiminen tuntu niin hakuammunnalta. No onneksi blogi käsittelee aihetta, johon tänhetkisessä elämässäni törmään netissä jatkuvalla syötöllä ja milloin mistäkin näkökulmasta! Aihe, joka varmasti monia ja minua kiinnostaa löytyikin sitten meinaan ihan hetkessä, vahingossa ja ihan hassua aasinpolkua... (Vauvafoorumin keskusteluista mieleen tuli hieronta raskausaikana -> ajattelin miestä rohkaista hierojaksi / rohkaisemaan mua käymään hierojalla, ja aloin etsiä linkkiä näytettäväksi missä olisi joku raflaava otsikko tyyliin "Hieronta raskausaikana tekee vauvasta täysin itkuttoman" -> Googlen hakusanat "raskausajan hieronta" toivat linkin välilihanhierontasivulle!! Juuri se mitä oon miettinyt!! Ja synnytys!! Ja repeämät!! Ja tikkaus!! Ja ja ja!!)

Eli kuvailenpa hieman odotuksiani, toiveitani ja ajatuksiani synnytyksestä näin alkuraskauden ajalta ja näkökulmasta... (Ja kyllä! Elän vielä alkuraskautta ja ensimmäistä kolmannesta mielipuolisen tarkan määritelmäni mukaan huomiseen noin kello kahdeksaan aamulla asti, sillä vasta sitten on odotusta takana tasan kolmasosa eli 93,33 vuorokautta. :D Joista tosin tietty niistäkin ekat melkein 14 vuorokautta hedelmöittymätöntä aikaa...) Jos näkökulmat muuttuvat kovinkin paljon, niin voin sitten vaikka tehdä uuden "mikä on toisin"-kirjoituksen toisessa tai ainakin vikassa kolmanneksessa kun se konkreettinen synnytys alkaa puskea päälle!

On muuten kauhea polemiikkiaihe tää synnytys. Ihan niinkun imetyskin. Kaikilla on oma eriävä mielipiteensä ja silti kaikki on yhtä oikeessa. Kuitenkaan toisten oikeessa olemista ei myönnetä, vaan jopa kielletään. Siksipä itse sanon tähän alkuun, että en lue mitään viranomaissuosituksia tai muita oikein millään mielellä tosissaan näiden asioiden suhteen. (No sen nyt ehkä on osoittanut jo 135 mikrogramman d-vitamiiniannostuksenikin.) Eli mun mietteet ei perustu oikein mihinkään muuhun, kuin ihan vaan mutuun omana hippi-hedonisti-pedantti-luonnonlapsi-itsenäni. Synnytystä ei kuitenkaan voi etukäteen suunnitella ja se menee omalla painollaan miten menee, mutta asioita olisi kuulemma hyvä pohtia etukäteenkin. (Siis näin mun mielestä ihan viranomaisetkin sanoo!)

 Omat toiveeni listamaisena olisivat tällä hetkellä nämä (siis mihin edes ehkä voin vaikuttaa, biologia-fysiologia-yms.-puoleen en nyt ota kantaa): Olen terve ja kunnossa, mahdollisimman pitkään alkuvaiheessa kotona,  amme (tai toissijaisesti istuva asento ponnistukseen), puudutus ei vaikuttaisi ponnistusvaiheessa enää, repeämien välttäminen ja perhehuone (tai toissijaisesti mahdollisimman polikliininen synnytys). (Ja tietty kaiken noista ohella, että mies pystyisi olemaan läsnä hela hoidon eikä myöskään pyörtyisi!)

Ja sieltä se nyt alkoi se huokailu ja pään pyörittely? Aight! :D Lisä-ärsytykseksi siis tarkennukset.

 Tuohon terveyteen yhtäaikaa tietysti voin ja en voi vaikuttaa. Ihan niinkuin luomutilaisenakin ja kaikki muut. Ekasta testistä lähtien olen puskenut treenejä vanhojen tsemppien ohella nyt myös synnytysvalmentautuminen-kortin voimin. En nyt jaksa tosiaan edes linkata mitään hyvä kunto + synnytys linkkiä tähän, koska niitä on niin paljon. Eli reeniä, horo, reeniä ihan loppuun asti ja hyvää ruokaa. Nää saattaa vaikuttaa raskaus"sairauksiinkin", mutta tietysti niille ei sitten välttämättä mitään mahda. Eniten niistä pelkään jostain syystä hepatoosia, koska alussa vähän kutitti käsiä ja jalkoja... (Ja peukut pystyyn, ettei h-hetkellä ole kehossa bonuksena mitään tavistautipöpöjä!)

Alkuvaihe kotona on ihan omaa mukavuutta ja synnytysrauhaa ajatellen. Sairaalassa on jotenkin muiden armoilla koko ajan, siellä on rauhattomampaa ja kotona ainakin varmuudella pääsen siihen ammeeseen! Vaikka vuorokaudeksi! Tai viidesti päivässä! Kotona on kaikki lähellä ja kaikki toimii heti. (Tässä tietysti arvaamattomina tekijöinä on mikä tahansa riskisynnytystekijä, jos joutuukin valmiiksi olemaan sairaalassa. Muuten en usko kovin kauas kotoa poistuvani enää muumivaiheessa. Myös malttamaton luonteeni tai kivut saattavat ajaa mut ennenaikaisesti sairaalan huomiin.)

Oon liikkuvainen ihminen, enkä tykkää makoilla (paitsi kun on makoiluaika). Vesi (lämmin!!) on mulle mieluisa elementti. Kylven paljon muutenkin, se rentouttaa (sekä mieltä, että lihaksia ja kehoa). Sängyssä en tietoisesti tee suuria päätöksiä enkä ponnistuksia. Ja vaikka viranomaisiin en kaikessa muuten luottaisikaan, niin painovoimaan kyllä uskon! Ja tämä liittyy myös seuraavaan pointtiin, eli...

Repeämä tulee jos tulee.* Tähän asti olen vähän pohdiskellut, että auttaisiko lantionpohjanlihastreenin lisäksi myös loppuvaiheen välkyn öljyäminen ja voitelu. No tänään eksyin tänne, josta tuli tähän tekstiinkin idea. Eli sitä voi välttää ja jopa tavallaan niin olen tähän asti tehnytkin! Cool.

Puudutus vs. ponnistus mulla oli jo ennen tuota edellisen linkin välkky-vinkkejäkin. Tosin aiemmin pelkäsin enemmän mentaalipuolta. Ponnistusvaihe on fyysisen lihasponnistuksen kannalta raskain, mutta ei mikään mahdottoman pitkäaikainen. Haluan olla niin täysissä ruumiin ja sielun voimissa siinä vaiheessa kuin mahdollista (enkä revetä). Olisi myös hirmu kiva olla hereillä, eikä mömmöissä tai kaasuissa kun örkin ekan kerran tapaan (eikä esim. heti tikattavana). Tää onkin hyvä dilemma. Puudutus avautuessa voisi säästää fyysisiä voimia ponnistukseen, mutta puudutuksen ajoittaminen vain tohon avautumisvaiheeseen voikin olla aika rakettitiedettä... Ja ehkä mä vaan kuolen ilman puudutusta kipuun...

Repeämät tai episiotomia tässä nyt onkin käsitelty varmaan jo aika monesta vinkkelistä, mutta ehkä se on sektion jälkeen se mitä eniten kammoan. Se nyt on kuitenkin mun peppu.

Ja viimeisenä sitten nää jälkeiset :D, eli perhehuone / mies / polikliinisyys. Viimeinen olisi se kivoin, mutta sitä en ehkä käytännössä kuitenkaan tässä synnytyksessä halua. Ikinä ei tiedä mitä käy ja jos sitä on ihan älyttömän kipeä niin mieluummin sitten asiantuntevassa hoidossa, kun kotona arpomassa mikä on normaalia ja mikä ei. Kuitenkin jos leikiteltäisiin nyt ajatuksella, että kaikki tähän mennessä olisi mennyt niinkun Terhin Oppikirja ehdottaa (avautumisvaihe kotikylpyammeessa, sairaalassa suoraan ammeeseen ponnistamaan, mies hurraisi vieressä ja sitten siirryttäisiin vaan kaikki lepäilemaan ja vierailijoita vastaanottaamaan) niin tähän jälkeisaikaan sisältyy mulla ehkä eniten kammoa. (About yhtä paljon kun repeämiin, muttei yhtä paljon kun sektioon. :D)

Synnytystä verrataan joskus leikkisästi maratoniin (vaikka jotkut tykkää tehdä molemmat samalla). Tää ajatus on voimassa ehkä enemmän pitkäjänteisyyttä, kuin varsinaisesti fyysistä kuntoa vaativana keissinä. Olen juossut yhden maratonin (pakko lisätä kuitenkin että hyvällä ajalla enkä vaan maaliin päässeenä!! >:D) ja näin ajatellen voisin sanoa siis vertauksen osuvan. 

Näin vetreessä kunnossa puolimaratonin jälkeen, tää kolminkertasena vastais sitten maratonia ehkä. :D

Maratonista suoriutuminen sinällään (siis jos unohdetaan aikatavoitteet) vaatii lähinnä pitkäjänteisyyttää, motivaatiota ja jonkin verran tuskan-sieto tai unohdus-kykyä. Ja samalla se maaliinpääsy kattaa kuitenkin kevyesti kaikki matkanvarren tuskat sekä juuri ja juuri ne tulossa olevat... Mutta siis. Maratoni oli ihana kokemus, mutta sen jälkeen pariin päivään en kyllä ollut muuhun valmis kuin lepoon, venyttelyyn ja syömiseen. Yksinäisyys ja itkevä vauva eivät ihan kuulu tohon settiin. Kuitenkin jos vauva alkunsa on maratonista saanut niin en siitä halua erossakaan olla. Yksinkertaisin ratkaisu siis on minä+mies+vauva. Tadaa! Jos ei ole mahdollista sairaalassa niin se olis kiva tehdä kotona. (Naikkari kun on rempassa niin varmasti on ryysistä pk-seudun sairaaloissa just mun ensisynnytyksen aikaan...) Yritetän kuitenkin tsempata ja ainakin voin tuudittautua ajatuksesta mahdollisiin tuleviin polikliinisiin tai kotisynnytyksiin, jos kaikki hyvin menee. Ja pakkohan sieltä sairaalasta on joskus päästä pois.

Tällasta tänään. Helpottipa taas kummasti, kun sais selventää ajatuksiaan kirjallisesti edes tän verran!


Ps. Pidän itseäni ihan superterveenä (jos ei vielä siis selväksi tullut!! :P) ja hyvinvoivana. Sellaista olen lapsenakin ollut. Mut on äidistäni leikattu ulos suunnitellusti ja imetys ei sujunut. Ei jäänyt traumoja ja äitikin meistä kahdesta toipui.

* Siis jos makuultaan synnyttää niin mihin vauvan ja painovoiman yhteispaino paikallistuu?? No siihen välkkyyn!!

Jumppamöhö

Adios.

Tän viikon möhökuvaa sisäjumppa-gearissani, koska TH:n IC-tunti kutsuu kahvikupin jälkeen! Huomatkaa miten pieneksi möhön saa, jos kituuttaa jumppahousujen vyötärö sen päällä! Ikinä en ois uskonut tätä, mutta jumantsukka ne on urheiluhousut, jotka ekana on alkanu ahdistaa tavisvaatteista mua! (No niiden puolustukseksi täytyy sanoa, että tavisfarkkuja en ookaan enää kokeillu moneen aikaan. Saattais ahistaa, heh.) Ja sisäpyöräilyssähän pärjäis lökömmilläkin pökillä, kunhan ei vaan lahkeet lepata sinne polkimien väliin.

13 +1

Otin sitten vielä havaintokuvan piilottavimmassa mahdollisessa paidassanikin. Tältä siis voisi näyttää koulunpenkinkulutus viikon päästä (+ tietty se yhden raskausviikon möhönkasvu).

Eli ei sentään ihan mikään mahdoton, vaikka ite sanonkin... Ehkä se vaan omaan silmään näyttää jotenkin hugemmalta...

Tän illan duunin jälkeen alkaa kevyt lepiviikko ennen koulu-duunin päälle painamista, joten ehkä ehtisin jopa kirppareille hiljentämään tätä hankinta- ja ostointoa, minkä vauvafoorumi on pukannut käyntiin!

Työtsempattavaa

Mietiskelin tässä hetken ja huomasin vielä pari huomiota töistä (tällä hetkellä, ilman valtavampaa mahaa). Jossakin määrin oon muuttunut vähän ehkä varovaisemmiksi tietyissä fyysisissä töissä. Ihan painavimmat nostot ja ponnistukset, varsinkin jos vielä tosi huonossa kumarassa asennossa joutuu tekemään (sellaset yli 30 kilon menevät, pahvipaalit sun muut) joita ei onneksi tuu kun ehkä kerran päivässä vastaan teen jotenkin valmistautuneempana. Ihan siis ajattelematta. Muut pienet parinkympin ja pienemmät punnerrukset kyllä sujuu ihan vanhaan reteeseen malliin. :D Onneksi on toi basic-selkäkipu hellittänyt tuon uuden nivellöystymis häntäluunvierus-askelvaraus-kivun alta. Vielä kun saisi siihen vinkkejä sieltä fyssariryhmästä!

Myös tietyissä liukkaissa tai kaatumisuhkaavissa tilanteissa oon aika paljon tarkempi ja varovaisempi. Tääkin on onneks erittäin tervetullutta muutosta, on meinaan aika veemäisiä ne venähdykset, joita saa kun onnistuu liukastumiselta itsensä seivaamaan jollain äkillistä notkeutta ja voimaa vaativalla akrobaattitaidonnäytteellä. Ja jee muuten, tietty tupakoinnin päättymisenkin takia, mutta muutenkin olen myös alkanu ihan oikeesti syömään tauoilla! Vielä kun saisi vedenjuomisen jotenkin tähänkin komboon mukaan...

Mutta... Parannettavaa kyllä olisi. Ja lupaan yrittää heti. Olen jo pari päivää tsempannutkin... Nimittäin suojahanskat, suojahanskat, suojahanskat! Nykyään käytän niitä lähinnä vain pakasteita käsitellessä... Eli en juuri koskaan... :( Tyhmää, mutta en vaan jotenkin osaa. Nyt alkaa (tai jatkuu) siis mulla kuuliaisesti kassalla suositeltukin hanskailu ja muut muille olennaiset. Ei enää miljoonittain haavoja ja naarmuja kiitos! (Ne mustelmat riittää hyvin!) Ihana kuitenkin päästä töihin riehumaan, kun kammottaa edelleen viikon päästä koittava luennoilla istuskelu ja muu opiskeluun liittyvä mollotus ihan sikana. Onneksi näyttää että lenkkikelit senkun lähestyy vaan!

Jos säät jatkuu tällasena niin mähän pääsen piankin koittamaan (ilman niitä nastalenkkareita siis) miten juoksu vielä taittuu! Sinällään uskoisin, että ilman ongelmia, koska ihan hyvin pystyn kaikki arkielämän juoksuaskeleet kyllä ottamaan... Tietysti voihan pidempiaikainen hyppyytys erilaiselta tuntua, mutta jännätään sitä vielä pari päivää, niin alkaa ens viikon vapaat! Uinnista tuli oikein miellyttävän tasaisesti ja kevyesti lihaksia kipeeksi, oon oikein nautiskellut tästä tunnusta. Spinningissä oon jo vähän nostanut ohjaustankoa kun tuntuu, että jalat ei niin hyvin enää ylöspäin nouse kun maha painuu niitä vasten. Lisäksi siirsin klossit lähemmäs varpaita, jos se auttaisi siihen jalkaterien puutumiseen. 

Nyt lähden viettämään tätä turistien päivää töiden pariin uuden alkaneen viikon innostamana! :) Mitenköhän glow mä voin olla kun toinen kolmannes starttaa, jos nyt ollu näin helppoa (ja hyvä niin ja kiitos siitä)???

Arkikuulumisia

Eilisen pohdiskeluvuodon jälkeen kaikkea kevyempää sillisalaattia tänään...

Eilen käytiin örkin kanssa vähän kokeilemassa uimahallia ja siellä lillimistä näin kesäkuukaudet jo mielessä. Varaudun siis henkisesti jo siihen, että ihan viime metreille en repäisevämpien liikuntamuotojeni pariin pääse. Vesi on kuitenkin elementtinä aika miellyttävä suuremmallekin valaalle ja aina olen tykännyt (no aikalailla kaikista pallottomista yksilölajeista) myös uimisesta. Helposti menee märkänä tavisuikkari päälle varmaan vielä pitkään (vesi ON ihmeaine), mutta ehkä sitten joskus loppukeväästä pitää katella pallomahamalleja jostakin. Muuta erikoista en uimisessa huomannut, paitsi selkäuintiasento on mielestäni muuttunut normaalista jo. Maha kun yritti kovasti mua kelluttaa, jolloin asento nousi liian pintaan tehokkaiden vauhtipotkujen osalta, joten jouduin selällä koukistamaan syvemmälle, jolloin sai taas vähän tasapainoilla että pysyi hyvässä linjassa etenemisen suhteen! Jos nyt kukaan tajus mitään...

Lähiuimalan pukkarit oli täysin uusittu. (Ne oli vaihtanu paikkoja, hyvä ettei miesten puolelle automaationa marssittu!) Ja kassan- ja uinninvalvojalukiolaiset näytti niin vanhoilta... Ei me vaan lukioikäsinä noin aikuisia oltu... Ehkä. Iskeeköhän meidän örkkiin murrosikä jo joskus 10 vuoden päästäki sitte?

Tänään nukuin suosiolla huippumyöhään, jätin jumpat väliin, koska edessä on tiukka ilta-aamu-duunisetti, jossa yöllinen vapaa-aika duunimatkoineen päivineen saa vain 6,76 tuntia aikaa. :) Töissä olen putiikissani jaksanut sairaan hyvin. Siis oon tosi yllättynyt. Ainoa toistaseksi selkeästi havaittava haitta on kohdistunut alaselkään, joka mulla ennenkin oli vähän välillä kipeenä pidempien ja raskaampien rupeamien päälle. Nyt on sitten suunnilleen joka vuoron jälkeen ja voimakkaammin. Toisaalta olen iloinen, ettei työ pelkkää istumista myöskään ole, koska tuntuu että sekin käy selälle. Eli molempi parempi ja sellastahan tuo onkin. Saa nyt sitten nähdä miten käy kun maha alkaa fyysisesti olla edessä. Kapeissa ja tiukoissa paikoissa mulla on tosi harvakseltaan välillä jo ollut vähän koordinaatio- ja hahmotusongelmia, että mistä sitä oikein mahtuukaan puikahtamaan tai livahtamaan pikasesti... :D Nukkumispuoli tietty se kenkuin, niinkun normaalistikin, mutta onneks oon pirteenä pysyny koko aika, vaikka unikin kyllä maistuisi. Mutta sellanen hereillä-olo-väsymys pysynyt poissa yhtä hyvin kun luomutilassakin. (Oikeestaan paremminkin, koska ei oo darraduunipäiviä enää!)

Hussilta tuli mun netpostiin kirje, oletin että se oli lasku jo ultrasta (ja ihmettelin, että nehän on tehostanut sitten toimintaa menneestä), mutta  mutta...

Ja eilen shoppasin netistä käytetyn hiilen värisen Manducan. Kuulosti ihan just mun ja örkin jutulta! Iskä saa hoidella vaunupuolen! (Noeikyl, mulla on aika varma vaihtis... Tosin tässä tapauksessa tieto lisää tuskaa, koska on uusi malli ja liikaa hintaa... Eli epätodennäköistä löytää käytettynä = luonto ja kukkaro EIVÄT kiitä... Himputti. Ehkä pitää sit vaan vääntää monta lasta, että tulee käyttöä ja ees luonto kiittäis... Ai lisäkuluttajista maapallolle? Niijjoo... Ehkei sittenkään.*)

Onneksi alkaa koulu reilun viikon päästä! Vähän vaihtelua edes tähän. Ainoa ikävyys on sumplia noita opintotuki-, tuloraja- ja palkkajuttuja tässä alkuvuoden puolella, kun ei oo aavistustakaan mitkä tulee sitten tarkalleen olemaan loppuvuoden tulot... Pelkän palkan kanssa ollut vähän helpompaa... Lisäksi ahnehdin (taas kerran) ehkä vähän liikaa kursseja keväälle... Sit taas karmee morkkis puolessa välissä kun jotain joutuu jättämään kesken. Koskahan sitä oppisi?

Nälkä, ihana tekosyy, tää lähtee aamupalalle.

* Vähän liikaa unta viime yönä? Ehkä joo!