Minäkö taaperon imettäjä?

No en ole! Vielä. Toki jonkin mittapuun mukaan ehkä, koska tällä yhä imetystä jatkavalla Tipusella on ikää jo yli vuosi. Toisaalta se ei kuitenkaan kävele tai puhu vielä, mitkä myös voisi lukea vauvuuden ja taaperouden erottaviksi tekijöiksi. Aamut on meidän vuorokauden isoin imetyshetki niinä päivinä kun typy ehtii herätä ennen mun töihinlähtöä, eli tulevaisuudessa varmaan etenkin, kun Mies palaa ensi viikolla töihin ja mun työt siirtyy ilta- ja viikonloppuaikaan. Päivisin Tirppa ei juuri maitopalleroita kaipaile, illalla joskus joo ja joskus eiei. Eli oikeastaan homma toimii vähän tai aikalaillakin just niinkuin joskus puol vuotta takaperin "suunnittelin". Mutta että mitä ihmettä, mikä ihmeen taaperoimetys?!?

Odotusaikana ja imetystaipaleen alussa mun vain ja ainoa tavoite ja toive oli välttää pullo- ja korvikerumba ja hoitaa maitohomma kotiin mielummin ekologisesti omasta ahterista lähtien. Missään vaiheessa, edes raskausaikana tai synnytyslaitoksella, en ottanut stressiä hommasta, vaan raskaana ajattelin, että "kaikkeni yritän ja lopun näkee sitten", ja laitoksella puolestaan, että "kyllä tää tästä vielä lähtee". Ja niinhän se menikin. Alun imuotehankaluuksien ratkettua ei meillä erikoisempia ongelmia vastaan tullutkaan. Hiven sammasta katosi itsestään, hampaiden tulot vaikuttivat aina vain sen päivän kerrallaan, kunnes helpotti. Ei tukoksia, tulehduksia, kummoisempia raivareita tai lakkoja. 

Ensimmäisen kerran pullon testailua 3-viikkoisena.

 Vastasyntynyt "roikkui tissillä" hereillä ollessaan vähintään sen tunnin välein, iltaisin vähintään puolen tunnin välein ja ajoittain kerralla tunnin tai pari putkeenkin. Aina herätessä, aina ennen lähtöä, aina nukkumaanmennessä, jokaisessa mahdollisessa välissä ja välillä niiden välienkin välissä, jne. jne. jne.Vähän isompana, ehkä 2-3-kuisena tahti jo hellitti ja väliä saattoi tulla välillä niinkin pitkään, että ihan ihmetteli miten sillä ei jo ole nälkä, kun oli tottunut tiuhempaan tahtiin. Yhtäkkiä olikin ihan kiva lähteä kaupungille, kirppikselle, kauppaan tai piknikille, kun ei joutunut joka penkillä kaivamaan nisää esiin. Päiviä pystyi jopa suunnittelemaan sen muutaman tunnin eteenpäin! Tutti astui kuvioihin joskus 4-kuisena, joten 10-20 minuutin viivytyksetkin nälkäänsä heränneelle olivat ihan mahdollisia (bussissa kotimatka, kaupasta kotiin kävelyt tyypillisimmin). Tällaisella aikataululla, kombolla ja tunnelmilla mentiinkin sitten ruokailuihin asti suunnilleen. Jossakin vaiheessa huomasi kaipaavansa niitä vastasyntyneen seesteisiä, pitkiä imetysrupeamia, kun ehti rauhassa katsella jakson tai pari jotain telkkasarjaa ja huilata.

Melkein 5-kuisena jouluaattoillan maitoja.

Varmaan sitten 7-8 kuukauden iässä alkoi ruoka ja iltapuuro upota siihen tahtiin, että imutusten tarvekin helpotti. Tosin hyvin jo syyslukukaudella, ennen puolen vuoden ikää, oma äitini onnistui viihdyttämään neitiä pakastemaitoja käyttämättä sen kolme tuntia, mitä yhdellä luennolla käyminen multa kesti. Kevätpuolella homma olikin sitten jo rutiinia ja saivat maistella luennon aikana aina jonkin soseruoan. Ruokapuolesta Mies ja hoitajat ovat pääsääntöisesti ennen tuota vuoden ikää antaneet soseruokia mielummin ja minä taas painottunut antamaan neidin itse tutkailla safkojaan ja syödä omatoimisesti. 7-8-kuisena yösyötöt myös alkoivat kadota ohjelmasta. Ensin jäljelle jäi yksi aamuyön syöttökerta, joka sitten lopulta putosi sekin pois itsestään. Nykyisin noin joka toinen aamu Tirppa herää omasta sivuvaunustaan viereen nukkumaan ennen kuutta ja jos olen itse samoihin aikoihin nousemassa aamuvuoron takia töihin, annan yleensä aamumaidotkin samalla.

Töiden alkaminen kesäkuussa ja entisestään lisääntynyt ruoan syöminen ovat kyllä selvästi vaikuttaneet imetystahtiin. Vaikka vielä vähän vauva onkin, niin Tirppana on mielestäni tämän Taaperoimetyksen aloittanut jos hiljalleen kesän myötä ihan itse. Villinä, vapaana ja pirteänä maidot eivät enää juuri kiinnosta, mutta vähänkään unisena, väsyneenä tai kurjalla fiiliksellä maistuu antaumuksella.

Etukäteen kaavailemani tavoite siis toteutui: pullot jäi kaappiin pölyttymään ja korviketta sellaisenaan taidettiin kokeilla huvikseen vaan kerran (ruoanlaitossa sitä kyllä oli). Mitään uutta tavoitetta en itelleni ole asettanut. Nyt on hyvä näin, mutta jos joskus ei ole, niin katellaan sitä sitten uudestaan silloin.

Se kuuluisa kultainen

Jassoo. En edes jaksa päivitellä postausten *köhköh* lievää harventumista tai pahoitella laiskuuttani, koska ylläripylläri, päinvastoin vuoden vaihteen jälkeen tunnen ponnistaneeni ulos talvipimeyden myötä mielen vallanneesta laiskuudestani! Mitä pidemmälle ja valoisammaksi kevät menee, sen hillittömämmin mun energiavirta pallottelee mua pitkin maailmaan milloin missäkin... Viime viikko oli koko perheen talvilomaa ja pelkän yhden viikon jälkeen tää arkeen totuttelu tuntuu niin kummalliselta - istua nyt koneella tähän aikaan päivästä?!

Missäs me mennään tällä hetkellä?

Tirpalla pyörähti juuri 7 kuukautta ikää täyteen, höpöttelyä ja narinaa riittää, lattiallakin tuo pyörii ja hyörii innolla. Yleensä päätyy haluamaansa määränpäähän jollakin keinoin, mutta ihan suoraviivaista eteenpäin ryömimistä ei vielä harrasta. Vaunuissa on istuin jo käytössä, mutta päikkäriaikaan sitä tasataan kiilatyynyn avulla ja muutenkin pidetään vähän vielä sitterimäisessä kenossa. Kissat on alkanu tytsyä kiinnostaa ihan mahdottomasti, niitä ihailemalla unohtuu väsyneinkin itku heti.

Mulla itsellä on varsinaista vanhempainvapaata jäljellä 1,5 kuukautta, mutta viimeiset kesä- ja talviloma pitämättä, eli melko rauhalliseen tahtiin tuo töihinpaluu varmaankin sujuu. Muutenkin kesäajan saa viettää leppoisasti totutellen, kun koulu on tauolla ja työt silti vain osa-aikaisesti tai sen verran mitä jaksaa tehdä. Kaukana syyskuussa vasta olisi sitten todellisen arjen vuoro, eli koulu- ja työkombon yhdistäminen, mutta eipä tuo meidän vauvakaan enää ole silloin vauva!

Oikeastaan kaikessa muussakin se kuuluisa kultainen keskitie on vienyt voiton. Edes sen suurempia suunnittelematta tai miettimättä. Oon niin iloinen ja onnellinen tän pitkän ja lyhyen reilun puolen vuoden rupeamasta ja miten kaikki vaan oon asia kerrallaan loksahtanut jotenkin kummallisen helposti kohdilleen. Muutamia esimerkkejä esitelläkseni, suurempia ja pienempiä:

 Imetys ja syömiset

Lahja-Tripptrappi alla!

 Raskausaikana halusin imettää ja vaikka uskoin, ettei ongelmia tule, ajattelin silti, etten kasaa paineita asiasta. Eli jos jostain syystä ei vaan multa onnistu niin sitten ei, eikä se haittaa, saapahan isäkin osallistua paremmin. Sairaalasta kotiinpäästyä kaikki sujuikin kuin leikki. Pieniä pahkuroita lukuunottamatta en kohdannut edes tukoksia tai tulehduksia. Välillä kun vauva nyt levähtää sen 10 minuuttia pikatankkauksella oikein kaipaa niitä tunnin sessioita kun ehti oikeasti itsekin huilahtaa tai katsoa vaikka jonkun jakson tv-sarjaa samalla! Mä en missään vaiheessa uhrannut ajatuksiani maidon riittävyyteen. Ehkä silloin tällöin huvikseni tarkistin perinpohjaisen imetyksen jälkeen vieläkö sieltä tulee jotain, mutta sen kummemmin en asiaa pohtinut. Hetken jos pohdin, niin totesin heti perään itselleni: "jos sillä nälkä ois, niin kyllä sen huomais" ja asia oli sillä selvä. Tyytyväinen olen myös näissä tissiasioissa siihen, miten mun ja vauvan yhteistyö pelittää. Ihan alun (kun sillä oli oikeesti nälkä koko ajan) jälkeen ei ole tarvinut arvuutella onko nälkä vai väsy vai joku muu, kun olen vain tiennyt.

Nyt kun ruokaharjoittelu on aloitettu, niin homma edelleen hoituu tosi vauvan- ja perheentahtisesti. Sormiruokailulla homman hoitaminen oisi mua kiinnostanut, mutta Tirppa ei ollut siihen kypsän tuntuinen ja mun pää ei kestänyt sitä tukehtumispelkoa. Tytsyllä on hienot ja pirun terävät etuhampaat alhaalla ja ylhäällä ollut jo pitkään ja niillä se jyystää ihan kaikesta sellasia palasia aina riisinjyvästä ison peukunpään kokoisiksi ja ei vaan handlaa sitä ulossylkemistä ja vaan yrittää niellä ne isoimmatkin. Pinsettiotetta odotellaan siis, jotta pääsee tarjoilemaan valmiiksi pienittyjä herkkuja! Sillon tällöin kaikkein pehmeimpiä ruokia tuo saa maistella itse, muuten syö perheen kanssa samaa ruokaa soseena vauvantahtisesti. Kuulostaa tosi mutkikkaalta soveltamiselta, mutta ei todellakaan sitä ole!

Päärynätreeniä

 Aina kun tehdään mitä vain ruokaa porisee Tirpan oma pikku kattila vieressä jonne sujahtaa samoja aineksia kuin meillä isommillakin. Ainoastaan ns. kielletyt jäävät pois, eli esim. suola, säilykkeet, lanttu, pinaatti... Toki ruokia miettiessä pitää välillä vähän pähkäillä, mutta itse koen tällaiset "haasteet" vain mukavina "pähkinöinä". Lisäksi varmaan meillekin on tehnyt todella hyvää suosiolla korvata joitakin turhan helposti ruoanlaitossa säilykkeinä käytettäviä tuoretuotteilla! Myös maustaminen on monipuolistunut ja suolan/valmislienten käyttö kyseenalaistunut. Mutta kyllä vaan tekisi mieli ihan pari jyvää välillä iskeä merisuolaa tytönkin ruokiin, on se vaan niin upea makujen esiintuoja! Noita Tirpan ruokia testimaistellessa saa todella sitkeästi hokea mielessään mantraa "kuvittele siihen suola, kuvittele siihen suola". Onneksi ei montaa kuukautta jäljellä niin hippusen jo ehkä uskaltaa. Muita mausteita vauvanruokiin survoutuu siinä missä meillekin, tosin kaikkein vahvimpia hieman maltilla. Kaikki ns. hurjimmatkin, eli pippurit, chili, valkosipuli, miedommat sipulit on testattu ja maha kestää hyvin, joten aika rennoin rantein on menty! Luotan siihen teoriaan, että liian tujua vauva ei syö, suu ei aukea innolla lusikalle. Meillä myös selvä "ei nälätä" -merkki on ruoan päristely, syljeskely ja tuolissa pyöriminen ja hyöriminen.

Pikku-curry ja iso-curry.

Eilen ja tänään syödään kumpikin lounaalla toissapäivänä kokkailtua currya, eli kookosriisiä lisäkkeenä ja kana-curry-paprika-ananas -kastiketta kaverina, nam. Jos mahtuu niin jälkkäriksi maistellaan sormin ananasta (jäi puolet tähteeksi currysta!). Illemmalla tai huomenna taiotaan seuraaviksi lounaiksi sitten jauhelihakastike ja pastaa, kypsennettyä parsakaalia ja kukkakaalia, niistä saa näppärät soseet JA sormeiltavat. Parsakaali on ihan neidin herkkua kummassakin muodossa. Jos uusi sapuska valmistuu kun vanhaa on vielä jäljellä, saa sen vanhan näppärästi pakkaseen laiskan päivän varalle.

Korviketta tytsy ei ole vielä saanut kertaakaan, mutta jogurtin muodossa kyllä maitoallergian poissulkemiseksi lehmänmaitoa. Iltapuuro maustetaan hedelmäsoseilla ja marjoilla, ihan satunnaisesti lypsetyllä maidollakin. Maitoa ylipäänsä menee niin paljon, että kiinteitä kannattaa tarjota vain kolmesti päivässä, koska megapuklut. Monesti lounasta pulautellaan ihan iltaan asti jo ilman päivällistäkin, joten se on vielä useimpina päivinä jätetty pois kuvioista.

Vaipat ja pottailu

Mä ihan suosiolla myönnän jo, ettei meidän kestovaippailu ainakin taloudellisesti oo varmaan halvemmaksi tullut kuin roskavaipat olisivat! Kaatopaikalle vaippojen muodossa meiltä on palanut rahaa tähän mennessä vähän alta kahden vaippapaketin verran (joku 20 euroa?), mutta kestohyllyn jälleenmyyntiarvo tällä hetkellä on varmaan reilusti yli 500 euroa, eli voi vaan varovasti laskeskella mitä niihin oon itse laittanut (vaikka pääosa toki meillekin käytettynä tullut). Tällä hetkellä vaippavalikoima on aika pitkälti sellainen, millä pärjätään varmaan ensi syksyyn asti kokojen ja määrän puolesta, tosin jotain omien mieltymysten mukaista hienosäätöä on jatkuvasti meneillään. Tottakai myös pesukoneen pyöritys syö sähköä ja kasvattaa sähkölaskua, mutta juuri muita menoja kestoilusta ei synnykään. Pesuainetta kun vaippapyykille laitetaan vain yksi kolmasosa tai alle normaalista annostuksesta, niin sen suhteen kulutus on aika plus-miinus-nolla, koska nyt kaikki peseytyy sekaisin samoissa koneellisissa vähällä pesuainemäärällä ja runsaalla vedellä. Itseasiassa ennen vaippapyykkiä muistelisin että pesuainetta sai kantaa kaupasta vaatteille jatkuvasti! Nyt taas on seitsemän kuukauden ajalta käytössä kolmas tai neljäs pullo.

Välillä reissussa käytetään roskisvaippoja ja -peppupyyhkeitä, mutta kotona en juurikaan jaksa. Mielummin "säästän" niitä sellaisiin hetkiin, kun on hoitaja joka ei osaa laittaa kestovaippoja. Noita syksyllä ostettuja Natyja on jäljellä vielä pino, joten onkin oikeastaan aika miettiä kannattaako kolmanneksi paketiksi jo valita housuvaippoja? Ainakin kestovaippapuolesta valveillaoloajaksi suosin housumallisia ja sivukiinnitteisiä, kun tyttö viihtyy paljon mahallaan, joten olisiko hyvä varautua jo roskapuolessakin sellaiseen? Todennäköistä kun kuitenkin on, että seuraava kertakäyttöpaketti pyörii nurkissa jopa puolen vuoden ajan ja tytsy oppii tuona aikana seisomaan ja jopa kävelemään.

Ekoilu-setti

 Ilman vaippaa ollaan usein aamulla ja illalla, joskus päivälläkin hetkinen. Kakkoja ja pissoja metsästetään pottaan ilmakylpyjen aikana ja päikkärien jälkeen, muttei juuri muuten. En siis ole kauhean aktiivisesti touhua talvella harrastanut, saa nähdä tuleeko kesän ja liikkumisen myötä intoa, kun vaatteet vähenevät! Näiden ulostejuttujenkin suhteen siis mennään aika keskitietä, eli ryppyotsaisesti ei tehdä mitään vaan virne suupielessä. Itse ainakin nautin suunnattomasti kauniin näköisistä kestovaipoista ja luonnonläheisistä materiaaleista, pitävistä ja mukavista malleista, enkä usko että samoja kiksejä olisin voinut saada kertakäyttöisillä vaipoilla ja roskavuorilla millään ilveellä.

Nukkuminen

Päikkärien harventaminen on rankkaa puuhaa ja joskus saattaa nukahtaa vahingossa sohvalle niinkun ihan pienenä!

Päikkäreitä nukutaan tällä hetkellä keskimäärin kahdet, vaikkakin siirtymäaika on vähän vielä meneillään, koska joinakin aamuina on vielä pienten ylimääräisten aamutorkkujen aika. Aamupäivä joskus kello 9-12 välimaastossa ja iltapäivä vähän sekalaisemmin, mutta noin 14-17 välillä. Varmaan aika normisetti vauvalle, ja sen takia en tosiaan ymmärrä miksi kaikki vauvaperheaktiviteetit on aina pakosti noiden aamupäiväpäikkärien aikaan! Meillä oisi kaupungin leikkipuisto ihan naapurissa, mutta miksi mä sinne menisin "vauva-aamuun" kello 10-12 maanantaisin, kun juuri sillon tytsy nukkuu tyytyväisena päiväunia ja mä saan slööbata kotona omiani, opiskella, bloggailla tai touhuta hyödyllisiä kotihommia? Tai miksi menisin valvottamaan äkäistä vauvaa sinne väkisin ja sotkisin sitten koko päivän rytmit? Meille parasta liikkuma- ja vauvatouhuaikaa on alkuiltapäivä kello 12-15 tai sitten alkuilta joskus viiden kieppeillä. Sillon vauva on kohtuu pirteä, hyvin syönyt ja minäkin saanut päiväunien ajan valmistautua liikkeellelähtöön haluamallani tavalla. Vinkatkaapa jos pk-seudulla jossain jotain ilmaista, saa-osallistua-sillon-kun-sopii vauvajuttua olisi jompanakumpana sopivana aikana!?! ;)

Yöt puolestaan mennään vieressä nukkuen, "perhepedissä", hehe, itse nukahtaen ja 1-3 syötöllä per yö. Möngin yleensä aika pian beben uinahtamisen jälkeen myös nukkumaan, toki vähän riippuen milloin nukahtaa. Keskimäärin tuo tuntuu vetäsevän 11h yöunia putkeen, eli nukkumaanmenosta riippuu jossakin määrin herätyskin. Toistaiseksi mulla ei ole kummempaa tarvetta ollut yövierotukseen, kun maidolla tuo pääosin elää edelleen ja itse jaksan oikein mukavasti. Joinakin aamuina mies hoitelee aamutouhuja ja mä nukun pidempään, mutta nekin on vähän sellasta ekstra-unta, jota ilmankin oisin ihan hyvin nukkunut. Saa nähdä miten käy sitten, kun työt alkaa, koska silloin pitäisi sujua satunnaisten iltojen tai aamujen ilman tisseilyä...

Kaikki tuntuu sujuvan rennon leppoisasti. Atooppinen ihottuma on saatu aisoihin Iho- ja allergiasairaalan voidevinkein, vaikka ihan varsinaista ihmeparantumista ei vieläkään ole tapahtunut. Pääasia on kuitenkin, ettei Tirppa itse enää kärsi moisesta, kutinasta tai muista. Ainoa mikä tosiaan oisi kiva, niin joku vauva-aktiviteetti kerran viikossa nyt kun vielä mulla ei ole töitä, mutta parempaan aikaan kuin aamupäivisin!

Joulunviettorauhaa

Täällä onkin niin hiljennytty ensin joulukiireiden alla ja nyttemmin joululomailun merkeissä! Miehen tyttö on ollut meillä täällä ja Mieskin lomaillut, joten konetta ei ole tullut monena päivänä käynnistettyä hetkeksikään!

Tirppa kasvaa kohisten, vaikka toisaalta kyllä mut on yllättänyt myös täysin tämä "täysimetetyn kasvutaantuma" tai miksi sitä nyt voisi sanoakaan. Kun ekat viikot ja kuukaudet sitä pituutta ja painoa senkun pukkasi, niin nyt tämä nykyinen tahti tuntuu niin hitaalta. Alkuun jokaisella neuvolavisiitillä fiilis oli  oikeesti, joko?!?" ja nykyään enemmän "aijaa, vasta...". Onneksi niin! Saa käyttää ihania vaatteita pidempään kuin niitä ihan pieniä ja saan pitää tuon pikkuvauvani vielä hetken. Vaikka välillä väsyttää ja tylsistyttää ja kehitys kehittyy niiiiin hitaasti, niin silti on mieleen noussut toive, josko tämä vauvavuosi ei ikinä päättyisikään! (Jooei onneksi päättyy aikanaan, mutta että näin kun tietää, että se päättyy, niin toivon ettei päättyisi! ;) )

Näin vuoden vaihtuessa siis Tirppasemme on 5-kuukautinen ilonen, rauhallinen, herkkä ja humoristinen vauvapötkelö. Mihkään tuo ei vielä omin voimin liiku, kääntyy sillon tällöin jos silmä välttää, muttei mitenkään aktiivisesti vielä. Käsikoordinaatio sen sijaan on hyvinkin tarkka, ja lempparihypisteltäviä ovat muiden kädet. Vauvanauru raikaa meillä joka päivä jostakin syystä ja rytmistä pidetään kiinni. Pituutta tuoreiden tietojen mukaan on 65,5 senttiä ja painoa 7,35 kiloa, tasaisesti ja sopusuhtaisesti siis tuttuun tahtiin jatketaan maisteluista huolimatta. Tissitankkausta on vuorokaudessa ehkä sen 10-15 kertaa, ihan riippuu missä ja miten ollaan, ja toki yötankkauksistakin, niitä kun on ehkä 2-5 kertaa yössä tällä hetkellä. Lounaalla maistellaan hedelmää tai kasvista ja päivällisellä lihaista kasvismönjää, jos ollaan kotona, kodin ulkopuolella mennään maitolinjalla. Puuro varmaan otetaan testailuun kuukauden sisään jos jaksetaan, mutta sitä ennen kalajutut, koska niitä meillä syödään muutenkin, joten helpottaa kokkailuja yhteiset raaka-aineet. Ja heti kun istuminen on varmempaa, niin saa typy tietysti alkaa syödä itsekin. Jotkut sitäkin hienosti sormiruokailuksi kutsuvat.

Mulle on tullut yllärinä miten vaikeaa tuo syömisen opettelu vauvalle onkaan! Onneksi alettiin hyvissä ajoin tuo maistelurumba, koska on kyllä ollut ihana pitää pelkkiä imutuspäiviä välillä ja huilata maisteluista. Mennä niin sanotusti fiilis- eikä suosituspohjalta. Edelleenkään Tirppa ei syö tosiaankaan nälänpitimiksi, vaikkakin mieluisia makuja sentään jo katoaa mahaan enemmän kuin rinnuksille.Ylimääräiset ruokajäämät tulevat sitten pukluina ulos samoin kuin maidotkin. Tähän mennessä ainoa pannaan (väliaikaisesti) joutunut ruoka on avocado. Se upposi herkkuna, ensin menestyksekkäästikin yhden kerran, mutta pari viimeistä kertaa aiheuttivat sellaiset yrjörumbat päikkäreille ja yöunilla, että huhhuh! Kirkkaanvihreät ja avocadoaromiset tottakai! Vaate- ja rieputahrat on hoituneet hienosti sappisaippuan turvin (uskaltaa sitä mustikkaakin maistella lempparibody päällä!), mutta kun ton vaunujen untuvapussin pesu ja kuivatus on niin pain in the ass.

Hampaita alaleuassa keskellä on jo kaksi, ja ne ilmaantuivatkin siihen vähän varkain. Onhan tuota kuolaa ja kaluamista katseltu jo pitkään, mutta eräänä päivänä sieltä se eka sitten vaan löytyi! Ikää oli tuolloin hilkkusen päälle 4 kuukautta ja noin 1,5 viikon päästä nököhammas sai kaverinkin viereen. Äippäpakkauksen hammasharjaa on käytetty iltaleikeissä puruleluna siitä lähtien.

Yks yö yritettiin tollasta pinnasänky sivuvaununa -juttua, mut ei ollu kyl meiän juttu (vielä) ollenkaan.

Hyvää ja railakasta uutta vuotta siis kaikille täältä meiltäkin! Hengissä ollaan, palataan ensi vuonna uusin kujein ja paremmalla ajalla!

Meiän pieni imetys- ja lypsyopas

Tulipa mieleen vielä koota vähän tällasia imetys- ja maitovinkkejä mun (ja Tirpan) näkövinkkelistä sen mitä mieleen tulee. Ihan alkuun sairaalassahan meillä oli ekan vuorokauden ajan imuoteongelmia, mutta ne kun selätettiin, imetys on sujunut "kuin tanssi" tähän asti. Tavoitteita mulla ei sen kummemmin ole, tai ole ollutkaan tän imutushomman suhteen, muuta kun että nyt kun tää on osoittautunut sujuvaksi, niin tietty ihan ekoilumielessäkin oisi kiva, ettei korvikkeeseen tarvisi tarttua ollenkaan. Ja vissiin 9kk iässä alkaa pääosa ravinnosta vasta tulla suoraan ruuasta ja maito väistyy taka-alalle, eli suunnilleen sinne saisi tissi typykälle kelvata, että tuolla yhdellä tuttipullolla pärjätään! About samaan 9-kuukautis-saumaan mulla koittaa myös itsellä paluu koulun rinnalla työelämään, eli senkin myötä ruokavalioon olisi hyvä raivata tissin sijasta hieman tilaa oikealle ruualle. Tässä kuussa meillä kuitenkin aloitetaan kasvisten hienovarainen maistatus, koska mä en malta odottaa mitä neitokainen niistä tykkää! Loppukesän sesongin parhaitahan mulla on jo jääpalasina pakkasessa odottelemassa. 

Tässä kuitenkin joitain pieniä huomioita tän oman imuttelutaipaleen varjolla. Mun listani vinkit eivät siis ole välttämättä mitään tutkittua todellista tietoa tai takuutoimivia, mutta näin me homma hoidettiin ja hoidetaan.

Sairaalassa imuoteongelmaa hoidettiin siten, että herätessään syömään Tirppa sai tilkan lääkemitasta hörppyytettyä maitoa pahimpaan kiljuvaan nälkäänsä, jonka jälkeen vasta aloitettiin otteen harjoittelu. Muuten homma helposti tuppasi menemään vaan rääkymiseksi, joten näin saatiin vähän kärsivällisyyttä neidin ruokahaluihin. Eli vastoin kaikkia imetyshippejä, minä väitän, että lisämaito ei ole automaattinen pahis! Jo meidän kohtalaisen helpon ekan vuorokauden myötä Tirppa ihan vähän kellastui, eli jos esimerkiksi mulla maito olisi noussut hitaammin ja lisämaitoa ei olisi yhtään annettu, olisi meidän sairaalataipale ollut takuulla pidempi! (Nythän oltiin perhehuoneessa siis 2,5 vuorokautta.) Ekalla kerralla siis tuo hörppymaito oli sairaalan luovutettua maitoa, mutta sen jälkeen sainkin jo itse lypsettyä maidon noustua niin hyvin, että sillä pärjättiin myös hörpytykset. Mullahan rinnat vuosivat jo kohtalaisesti esimaitoa raskausaikana ja synnytyssalissa kastui paitakin heti, eli ilmeisesti mua kohtasi se onni, että maito nousi vauhdilla, oikein odotti vaan omaa hetkeään. Toki kaikkialla sanotaan, ettei raskausajan esimaito kerro mitään imetyksen onnistumisesta, mutta mun kohdallani nämä ennakkomerkit täsmäsivät.

Itse tuon oteongelman avainratkaisu oli lopulta, kun tissiä ei koitettu tunkea Tirpan pienenpieneen suuhun pelkästään hänen oman haukkaamisensa voimin, vaan minä ihan itse sormillani litistin rinnanpään Tirpan suuhun "hampurilaismaisesti" sopivaksi, tungin sitä sinne niin pitkään, että imu oli tarpeeksi vahva ja sitten vasta varovasti irrottelin otettani ja nykäisin sormet pois imevästä suusta. Mulla on pulleat rinnat ja maidonnousun aikaan ne vasta pulleat olivatkin, eli ei mikään ihme ettei hento suu saanut niistä omin turvin otetta aluksi! Tuon lisäksi alkuun jouduin koko imetyksen ajan yhdellä sormellani painamaan rintaa myöten Tirpan nenälle "hengitysaukon" imemisen ajaksi. Sillä jos tissi pääsi tukkimaan sieraimet kokonaan, Tirppa tietenkin irrotti otteen hengittääkseen, jolloin koko otteenottorumba alkoi alusta. Eli kyllä vaan, meillä etenkin imetys oli kummallekin todella harjoiteltava ja opittava taito omine kommervenkkeineen, eikä vaan luonnon ohjaamaa ja sanelemaa vaistonvaraista toimintaa. 

Omaksi vahvuudekseni täytyy kuitenkin sanoa, että mulla ei hermo sairaalassa mennyt imetyksen vuoksi kertaakaan. Se sitten aivan varmasti helpotti koko opettelua. Tirppa ehkä turhaantui ja huusi nälkää kun treenattiin, mutta sitten välissä rauhoituttiin sylissä minuutti ja taas jatkettiin. Muistan yhä, kuinka joskus aamuyöstä, aika tarkalleen vuorokautta synnytyssalista perhehuoneeseen siirtymisen jälkeen onnistuttiin ekan kerran itsenäisesti ilman kätilöitä otteessa ja sitä myöten koko imetyksessä. 12 tuntia tuon tapahtuman jälkeen oltiinkin sitten jo kotiutumassa. Kotona aloitin sitten harjoittelemaan ensin istualteen ja sitten liinassakin imettämistä.

Maidonnousu ei missään vaiheessa sattunut mua, eikä myöskään Tirpan imeminen. Sairaalassa kyllä joka imetyksen jälkeen "varmuuden vuoksi" voitelin rinnanpäät lanoliinilla, joten se ehkä auttoi jotakin? Maidonnousun tunsin tuolloin ja edelleen saatan tuntea pienenä kihelmöintinä rinnoissa. Mutta enemmän mulle oli vaan kummallista kun kätilöt saattoivat kysellä että "nouseeko sulla maito?", kun omasta mielestäni se nousi ja sitä tuli ja riitti, mutta ei mulla mitään kipuja ja kuumotusta ollut, mistä ne höpöttivät että kohta alkaa! Kotiuduttua ekoina viikkoina rintojen yläosaan tuli välillä pieniä sormenpään kokoisia paukamia maidosta, jotka olivat vähän arkoja, mutta aina ne imetyksellä kaikkosivat, ja muilta riesoilta, tukoksilta tai tulehduksilta, säästyttiin.

Ainoa ongelma mulla oli alkuun vuotavat rinnat. Ne vuosivat kumpikin imetysten välillä ja lisäksi aina toinen rinta vuosi kun toisesta imetti. Etenkin oikeanpuoleinen tuutti oli yhdessä vaiheessa ihan mahdoton tapaus! Toisaalta kotona oleillessa vuodoissa oli se hyväkin puolensa, että sain maidonkerääjillä melko hyvin pulloruokintaa varten maitoa talteen ilman suurempaa vaivannäköä ja pääsin helpommin omiin menoihin silloin tällöin. (Tai oli tietysti se vaiva, että aina imetystä ennen jouduin haalimaan liiveihin jostain puhtaan kerääjän, imetyksen jälkeen viemään sen jääkaappiin ja viilennyksen jälkeen vielä tyhjentämään sen jääkaapissa odottavaan keräyspurkkiin. Sitten parin tai kolmen päivän välein pakastamaan kertyneet. Kodin ulkopuolella vuotamisesta oli ilman muuta enemmän haitta puolestaan. Ajoittain rinnat varmaankin täyteen pakkauduttuaan myös suihkusivat, ainakin pari kertaa kävi niin, että Tirpan imuote irtosi ja maitoa suihkutti tissitä jonnekin puolen metrin päähän. Mutta kärsivällinen (tai maitohimokas) vauvamme ei kyllä moisesta koskaan mitään kiukutellut, onneksi.

Ainoa kiukku tissillä, mitä Tirppa on aikaansaanut, on ollut väsykiukku noin kolmannen ikäkuukauden aikana. Eli liian väsyneenä nukkuminen kiinnostaa enemmän kuin syöminen, sehän on selvä. Tähän jos on vielä yhdistetty vastapeseytynyt tissi, niin huuto on ollut taattu. Tuokin tosin taisi olla jokin Vaihe, koska nykyään moista ei ole enää esiintynyt. Tai sitten ollaan vaan herkemmin hermolla vauvelin väsymystiloista... Ensiapuna noissa väsytissi-itkuissa toimi useimmiten kantoliina. Hetken liinassa muhimisen jälkeen tisseihin ilmeisesti palasi pesun jälkeenkin oma tuttu tuoksunsa ja liinassa yleensä Tipu sen verran rauhoittui tai jopa nukahti, että energiaa riitti syömiseen. Ihan vastasyntyneenä ruokaa itkettiin, vähän myöhemmin vaadittiin ja huudettiin "äng" jatai "väng" -äänteiden komennolla. Nyttemmin meidän ruokarytmit on aikalailla niin vakiintuneet, ettei nälästä tarvitse erikseen ilmoitella, mutta toki jos vahinko on sattunut ja mulla ajantaju kadonnut, niin kärttyisä ja närkästynyt "ängäily" on käytössä edelleen.

Mulla ei maidontulon suhteen ole ollut epäilyjä tai ongelmia, ennemminkin meillä on ollut liika maito megapuklujen myötä riesana, mutta olen silti havainnut muutamien niksien lisäävän maitoa vielä entuudestaan. Ja ne on nää:
   -    Syö ja juo! Tarpeeksi, eli paljon! Tai älä ainakaan vaan laihduta! 
(Mä oon itse ottanut asenteen, että raskauskilot kertyi tätä imetystä varten, joten tähän ne myös hyödynnän. Nehän tuli 9 kuukaudessa pikkuhiljaa, 9 kuukautiseksi vauvan pääravinto on mun maito, joten "sillä ne lähtee millä on tullutkin". Ja jos eivät sattuisi lähtemään, niin mulla on koko loppuelämä aikaa vetää diettiä, mutta vain tämä vuosi Tirpan imetysaikaa!)
   -    Rentoudu ja lepää myös päivällä
(Kroppa tekee töitä vähän niinku treenatessa kun se tuottaa mölöä, eli päiväunet on pop! Mä en itse saa alta tuntiin päivisin unta, mutta yritän jossakin välissä vähän edes loikoilla ja ajatella sinisiä ajatuksia.)
   -   Pidä itteäsi lämpimänä ja rentoudu mielellään samalla
(Suihku, kylpy, sauna, hyvä kirja ja lasissa tai mukissa lempparidrinksu!)
   -   Juo! Ainakin vettä, mutta mieluusti muutakin päälle!
(Tästä muistutetaan jokaikisessa paikassa, mutta silti se vaan joinain päivinä kuitenkin unohtuu... Vesipullo mukaan kaikkialle, yöimetyksillä huikkaa, jne. Jos maidontulo takkuaa, pidä "juomakuuri", eli keskity pari päivää ihan oikeesti kunnolla juomisiin! Keitä kannu teetä ja täytä pullo vettä ja tyhjennä niitä pitkin poikin päivää.)
   -   Lisäksi voit kokeilla hengata ilman rintsikoita
   -   Hengata vauvan lähellä ja mieluusti ihokontaktissa
   -   Juoda imetysteetä.
(Outoa kyllä, en ymmärrä miksi, mutta mulla ainakin Weledan imetystee toimii kuin häkä! Ostin paketin huvikseni ja siksi, etten itse syö fenkoleita tai muita makuja mitä tuossa teessä tyypillisesti on (ajattelin, että vauva saisi piristettä ja oppisi nekin maut). Ja säännönmukaisesti aina teenjuontipäivän jälkeisenä päivänä maitoa tulee normaalia enemmän lypsäessä! Keitän aina noin litran verran vettä ja teen koko määrästä yhdellä teepussilla teetä ja juon sitten pitkin päivää 3-4 kuppia. Nyt oon käyttänyt teetä silloin, jos tarvitsee lypsää omia menoja ajatellen. Kai siinä oikeesti joku ainesosa sit jotain tekee?)

Ja niin... Lypsämisestä... Halpa (tyyliin alle 100 euroinen ainakin, mulla on Aventin sähköllinen) rintapumppu on turhake ehdottomasti! Itse lypsän nykyään käsin aina pidempien päiväunien aikana noin 15 minuutissa helposti ja nopsaan noin 50-100 ml kerralla, hieman riippuen päivästä. Tietysti jos jostakin syystä vauva syö vaan ja ainoastaan, tai vaikka suurimman osan pullon kautta, niin silloin kannattanee jokin tosi pro-laatuinen vuokrapumppu kotiin haalia ja käyttää niitä käsiä lypsyn aikana muuhunkin. Tuo pumppaus ja lypsy on kuitenkin sekin imetyksen tavoin harjoiteltava taito. Alkuun ei heru, sitten heruu mitättömän vähän, sitten ei taas heru ja niin edelleen, kunnes eräänä päivänä siihen tottuu, ja sen jälkeen maitoa joko tulee tai välillä tulee paljonkin. Edelleen on siis hetkiä, kun 20 milliäkin on jo työn takana, mutta toisinaan hommaa voisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa, kun sitä vaan tulee.

Eli harso vaan liivien ja paidan päälle rintojen alle ja iso laakea kuppi (kevyt muovinen on helppo) ja eikun treenaamaan. Aikataulutehokasta, joskin myös tehokasta käsijumppaa, on lypsää toista rintaa toisesta imettäessä! Asennon kanssa saa kikkailla, mutta yleensä heruminen on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa! Alkukankeuteen ja totutteluun mulla myös auttoi, jos laitoin samaan aikaan läppärille diaesityksenä pyörimään Tirpan valokuvia, jos heruminen tuntui hidastuvan, katselin väliin muutaman kuvan verran kuvia ja jo auttoi. Tämä ehkä opetti mielelle / aivoille, että omille käsillekin saa tissit vuotaa.

Mä pakastin ihan alkuun maitoja Minigrip-pusseissa noin 30-50 millin satseina, jolloin pullosyöttäjien oli helpompi sulatella kulloinkin tarvitsemansa määrä, pussi kerrallaan. Alkuun kun Tirppa itki pienintäkin nälänhiventä ja ikinä ei tiennyt syökö se 20 milliä vai desin vai jotain siltä väliltä! Ainoastaan kerran tähän mennessä paketista vedetty minigrippi on ollut valmiiksi rikki, jolloin jouduin kaatelemaan maidot toiseen ennen pakastimeen pääsyä. Yleensä nuo ovat ehjiä myös sulatettaessa, kunhan ei ihan tupaten täyteen änge. Alle kuukauden ikäisenä kerta-ateriaksi riitti noin desi tai alle ja sen jälkeen reilulla desilla (1,2-1,3) on pärjätty. Kenties kohta on aika siirtyä isomman tuttipullon pariin. Nykyisin pakastan yhteen pieneen minigrippiin yhden tuollaisen pullollisen, eli 120-130 milliä, asetan pussin pakastimessa jäätymään litteästi kyljelleen, jolloin säilytys vie mahdollisimman vähän tilaa ja sulatus lämpimän vesihanan alla puristellen on nopeinta. Kätevintä on tosiaan, ettei maitoa tarvitse "varmuuden vuoksi" ottaa sulamaan mun koulun tai muiden menojen takia, vaan hoitaja voi ottaa vasta tarpeeseen pussin kerrallaan, sulattaa vesihanan alla ja tarjoilla. :) Pullona ja sen tutteina meillä on luotettu Avent Naturaliin ja en voi muuta kuin suositella. Kahden viikon iästä pulloa on treenattu ja taitoa pidetty yllä ja mitään ongelmia (ei pullon, eikä tissin kanssa) ole ollut kertaakaan.

Ja tosiaan vielä, me ei olla keitelty mitään tutteja, pulloja, pumppuja, maidonkerääjiä tai muita missään vaiheessa joka käytön jälkeen! Ihan vaan koska ei ehdi ja jaksa ja koska se on turhaa. Monihan keittelee tunnollisesti jonnekin 3-kuukautiseksi, mutta en mä näe siinä (Suomen oloissa) mitään järkeä. Käyttöönottokeitot teen ja silloin tällöin käyttökertojen ja fiilisten pohjalta olen kaiken nakannut kattilaan. Lisäksi maidon säilyttelyn suhteen en ole ollut pilkuntarkka tosiaankaan! Oman kokemukseni perusteella kaiken minkä voi syödä, voi syödä. Eli vasta kun jokin maistuu pahalta, se on oikeasti pilalla. Luotan siihen, että Tirppa tekee samoin ja näin on menestyksekkäästi toimittu. Itse en ole koskaan, eikä Tirppa lyhyen ikänsä aikana, saanut tämän periaatteen myötä vaivoja. 

Lypsettyä maitoa olen maksimissaan kerännyt 3-4 vuorokauden ajan, viilentänyt aina kulloinkin lypsetyn satsin ja sekoittanut sitten jääkaapissa odottaneeseen vanhaan satsiin ja lopulta kerralla pakastanut. Pakkasesta sulatettua maitoa olen käyttänyt noin 1-1,5 vuorokauden ajan sulatuksesta ja kehonlämpöistä maitoa noin 2 tuntia lämmityksestä huoneenlämpöisenä. Eli tosiaan vähän olen oikonut virallisia suosituksia oman maalaisjärjen mukaan. Tietysti jos meillä asustaisi mahavaivainen vauva, olisin ehkä toiminut varovaisemmin!

Jos opettelua ja alkuhankaluuksia ei oteta lukuun, niin mulle imetys on ollut todella helppoa, palkitsevaa ja sopivaa! Jee! Suosittelen! Tirppakin nykyään alkaa jo ihan hymyämään kun tissi kaivetaan päikkärien jälkeen naaman eteen!

Meiän vauvalla on parempi rytmi ku teiän vauvalla!

Kaikkialla toitotetaan kuinka vauvoilla ei ole mitään rytmiä, ja että nukkua pitäisi silloin kun vauvakin. Ensimmäistä väittämää en nyt oman tähänastisen kokemuksen valossa voi tosiaankaan todeksi lukea! Tirpalla kun on ollut jopa pelottavan tarkka rytmi kotiutumisesta lähtien! Siis oikeesti niin tarkka, että erittäin mielenkiinnolla odottelen mitä sille mahtaa tapahtua viiden viikon päästä talviaikaan siirryttäessä!?!

(Pahoittelen muuten mitä syvimmin etukäteen tämän postauksen lapsiperhehenkistä "meillä tehdään näin ja näin" -muotoa, mutta epäilen, etten siltä vaan pysty tässä yhteydessä nyt välttymään, koska kaikkihan me yöllä nukutaan!)

Elikkäs... Meillä siis (heti alkoi :D) päivät kukutaan ja nukutaan vähän miten sattuu milloinkin. Pääsääntöisesti aamuherätyksen jälkeen Tirppa vetää jonkin sortin aamupäikkärit aamupäivän aikana. Toisinaan siis nukkuu likimain koko aamupäivän aina puolille päivin asti, kun taas toisinaan jonkun 1,5 tunnin pätkän ja muuten on hereillä. Aamut on muuten valveillakin tosi hyväntuulista seurusteluaikaa ja mäkin saan aamukaffet ja -puurot naamaan melko helposti, kun likka istuksii keittiön pöydällä sitterissä ja tiirailee ympäriinsä välillä hymyillen salaperäisesti. (Alan muuten olla kohtuu varma siitäkin, että tää vauvajuttu on joku salaliitto ja suuri huijaus! Oikeesti ne hallitsee maailmaa, mutta on vaan hoitaneet asiansa niin hyvin, että niitä passataan ja niillä on kaikki niin lokosasti! Samaa oon muuten miettinyt aiemmin kissoista...) 

Aamupäivät on siis myös pyykinpesun sun muun blogaamisen aikaa, koska hommat on helppo hoitaa Tirpan nukkuessa tai myhäillessä tyytyväisenä. Tietty hereillä ollessa touhutaan yhdessä mitä nyt milloinkin keksin, vaikka eipä tollanen puhumaton, niskaansa tukematon olio hirmu monipuolinen seuraeläjä ole vielä. Jos mun aamupalan ajan tyttö on valvonut on vuorossa syöttö ja jätän likan sänkyyn oman onnensa nojaan etsimään niitä kadonneita päikkäreitä. Yleensä löytyvät nopeasti, vaikka on se kerran tillitellyt peiton alla itsekseen puolikin tuntia ennen simahtamista!

Päivällä on yleensä 3-4 tunninkin mittainen valvontajakso ja taas päikkärit. Iltapäivän päikkärit on usein sitten ulkoilun, lenkkeilyn tai muun aikaa mulle, etenkin jos plikka ei meinaa kunnolla nukahtaa! Liikkuvat vaunut tai reppu on nimittäin aika varmoja nakkeja nukuttamisessa jos väsy on jo valmiiksi! Ilta sitten kokonaisuudessaan on rikkonaisempaa ja torkahteluja sattuu, mutta on meillä nähty jopa 5 tunnin valveillaolojaksoja ilta-aikaan! Illat on myös pidempien ja tiheempien syöttöjen aikaa, tosin ihan päivästä riippuen nekin. Tuntuu kyllä että päivänukkumisilla ja valvomisilla ei monesti ole keskenään mitään tekemistä! Joinakin päivinä tyttö vaan yksinkertasesti tuntuu nukkuvan jatkuvasti ja syvästi pitkiä pätkiä ihan koko ajan (ja mä hermoilen jo yöunien puolesta - turhaan), kun taas toisinaan koko päivät on yhtä valvomista ja seurustelua.

Yöt vaan on sitten ihan luku sinänsä. Yöunille Tirppa nukahtaa joko syöttöön tai Miehen rinnalle kymmenen ja yhdentoista välillä. Yleensä nukahtamista edeltävä tunti on jo osittain ollut hereillä sinnittelyä, mutta kun lopullinen uni saapuu se on sitten siinä. Tirppa nukkuu sängyssä oman peittonsa päällä, jotta siirtely olisi helpompaa ja eipä se ole vielä kertaakaan nykimisiin herännyt. Alkuun jopa nosteltiin kehtoonsa nukkumaan pisimmät yöpätkät, mutta se on oikeestaan jäänyt, koska ainakin mä oon jo niin tottunut vauvan vieressä nukkumaan, ettei se heikennä unenlaatua yhtään, päinvastoin. Alan myös uskoa tähän "perhepetihuuhaahan", että äidin vieressä nukkuva vauva ei herätä äitiään äidin syvän unen vaiheessa! En nimittäin oikeesti syötöille herätessäni oo ikinä sellanen mananmajoilta hereille kiskottu zombi kuin voisi kuvitella, vaan herään ihan kohtalaisen pirteenä ruokaa tarjoilemaan. Hankalinta onkin sinnitellä edes suunnilleen hereillä itse sen 5-10 minuutin syötön ajan, jotta saa maidonkerääjät pois sängystä ja vuotavat bosat liivinsuojien taakse piiloon, että puolestaan peti säästyy maitovahingoilta loppuyön.

Syöttöajat on noin kello 01, 03-04 ja 05-06, joskus riittävät nuo kaksi viimeisintäkin. Aamuherätys koittaa 08-09, tosin joskus vaan Miehen rinnalla saadaan sinniteltyä noin pitkälle. Yösyötöt sujuvat tosi hiljakseen sen jälkeen kun alettiin käyttää "yövaippaa". Eli nykyisin yötaskuvaipassa on kaksi imua tai yöbambinossa puuvillaisen prefoldin lisäksi vähän bambua ja kuivaliina päällä. 

 
Tuolla 23-08 välillä ei siis käydä kertaakaan vaipanvaihdolla ja yleensä vaipasta löytyykin pelkkää pissamärkää imua aamulla. Kiinteämmät tulee vasta ihan aamun viime metreillä tai sitten aamupalan jälkeen pottaan. Käytännössä Tirppa ei siis edes herää itse syöttöihin, koska mä havahdun vierestä jo pieniin käninöihin, isken maidonlähteen suuhun, Tirppa syö silmät kiinni ja mä havahdun jossain vaiheessa tunkemaan tuutin takas topin sisään. On siis ollut öitäkin, jolloin oon itse herännyt jonkun biologisen kellon turvin odottamaan Tirpan nälkä-ähinää jo ennen sen alkua!

Kissat nukkuu yöt joko Tirpan kehdossa tai sitterissä, omassa kiipeilypuussaan tai meidän jalkopäässä. Käytännössä siis meidän perheen "perhepeti" vaan laajeni yhdellä otuksella, joka lisäksi imuttelee mun tissiä kolmesti yön aikana. Eipä tää paljon helpompaa voisi olla. Kaikki kunnia heille, jotka jaksaa pinnikselle nousta öisin! Mulla tekee tiukkaa jo maidonkerääjien jääkaappiin viemisessä syöttöjen jälkeen...

Kuva otettu noin 5 min sitten! (Päikkäriaika!)

Imetyksen aloitus

Synnytyskertomus odotuttaa nyt kyllä ittiään, koska noh, siitä on ehkä tulossa aika pikkutarkka ja siksikin pitkä. Haluan kerralla laittaa kunnon kertomuksen ylös, jotta on sitten itellä ja Tirpalla mitä myöhemmin muistella. Ja toki muillakin!

Aattelin kuitenkin välillä mainita sanasen meidän ensimmäisten kuuden päivän imutuksista tähän väliin. Ihan sen kunniaksi, että noin tunnin takaa on kokeiltu ihkaensimmäinen liinaruokailu ja hetken (kummankin osapuolen) ihmettelyn jälkeen hyvin sujui! Hirmu vauhdilla tossa ei kyllä vielä samalla kävellä parane, kun ei tirpan nokka ihan niin tiukasti vielä pidä kiinni, mutta hyvää lupaa meidän tulevaa eloa ajatellen että näin pian sujuu näin näpsästi!

Olis meinaan ollut jo eilen tarpeen tuo taito, kun heppu heräs just kun oltiin 10 minuutin päästä nousemassa Kampin terminaalissa bussiin! Nälkäkurjuus ehti nippa nappa bussissa iskeä kun ei heti saanut tarvetta täytettyä, mutta onneksi liinassa ja liikkeessä ei ehtinyt pahaksi tuossa ajassa äityä kun kotona oltiin tosiaan noin 15 minuutin sisään.

Ekan sairaalapäivän reppana oli uninen ja pari ekaa päivää jouduttiin häntä herättelemään itse ruokatauoille. Imuote oli hyvä alusta asti, mutta Tirppa (ja minäkään) ei sitä oikein osattu ottaa. Lisämaitoa annettiin hörppyyttämällä ekan päivän iltana 10 milliä ja aamuyöstä vielä ehkä noin puolet tuosta. Maanantaina multa saikin jo sormipelillä lypsettyä helposti omaa hörpytettävää. Annettiin siis ensin heräämisen päälle pikkuhörppy, jotta ihan se pahin hepulinälkä hellitti, jonka jälkeen treenattiin tissiotteita. Maanantai-iltana saatiin yhteistuumin sitten ekan kerran ilman kätilön apua ote haltuun, yön yli sitä harjoiteltiin ja niinpä oltiin jo tiistaina kotiutumisvalmiudessa.

Upeaa apua sai kätilöiltä 9. osastolla Kättärillä ehdottomasti! Joka vuorossa meillä oli "omahoitaja", jonka Mies haki huoneeseen jos jeesiä tarvi. Tuntui, että kaikilla meidän kohdalle osuneilla kätilöillä oli ihan omat ja erilaiset niksinsä meidän pulmiin, mutta täytyy myöntää, että jokainen niksi tuntui toimivan. Eli jo tuossa parissa päivässä kuultiin about viiden eri ammattilaisen kikat! Ei paha!

Onni mulla oli matkassa maidonnousun suhteen, etenkin kun Tirpalla oli hankaluuksia. Helpotti ehkä imemismotivaatiota, että sieltä tissistä jotain tuli edes huulille jos ei ihan ote vielä pysynyt. Jo synnytyssalista poistuessa mulla oli paidassa laikut, kun rinnalle olin oman heruttelijani saanut. Ekana yönä, noin 24 tuntia puserruksesta taisin tuntea jo "sitä maidonnousukihelmöintiä", joten nopeaa toimintaa kyllä kropalta kun aina puhutaan että siinä menee montakin päivää ehkä! Minkäänlaista kipua en myöskään oo kokenut missään vaiheessa. Siis onhan nuo tisut toki täysinä arat, mutteivät läheskään yhtä arat kuin normitilassa menkkoja edeltävinä päivinä! Nännit sopeutui imutteluun tosi hyvin, tosin ihan alussa varmuudeksi niitä lanoliinitinkin sairaalan propaganda-Lansinohilla joka kerta. Nyt se on jäänyt, ehkä kerran päivässä olen rasvaillut enää.

Tällä hetkellä siis hienosäädetään. Enimmät imetykset on hoituneet kyljellään maaten, joten asentoja pitää treenata ainakin. Luotan kyllä, että kun vähän tulokas kasvaa niin otekin luonnostaan vahvistuu, joka varmasti helpottaa elämää. Imettäessä herunutta maitoa olen parilta päivältä jo kerännyt talteen ja pakastanut Miehen syöttöjä varten. Varmaan viikon päästä aletaan sitten kattella noita pullojuttuja, että onnistus tulevaisuudessa pienet vuoronvaihdotkin sitten! Alkaa meinaan mun synnytysripsijatkeet kaivata täyshuoltoa jo kohtuu kipeesti!