Ruokakriitikko iskee jälleen

Postaus saa inspiraationsa aamiaisestani (joka on vielä syömättä), koska ajattelin löytöni valokuvata tänne ja hyörin sitten kameran kanssa keittiössä vähän pidempäänkin... Nyt ei siis mitään logiikkaa, ei järjestystä, vaan äkillinen ruokavinkkiaivopieru, olkaa hyvä. Valottakoon tää myös hieman miten oon nyt sitten oikein syönyt...

Bloggeri käänsi kuvan väärinpäin, tyhmä blogger.

Löysin niitä! Listeria- tai tokso- (en muista kumman vai molempien) riskien myötä odottajan odotetaan kuumentavan kaikki ulkomaiset pakastemarjat ennen syömistä. Mun muuhun marjaelämään tää ei suurempaa ongelmaa ole tuonut, paitsi vatun vatun vattuihin! Ne tuntuu ainoalta, jota ei löydä kotimaisena pakastealtaista... Ja se kuumentaminen nyt kuulostaa turhalta ja maun (ehkä vitamiinitkin) tuhoamiskeinolta... No nyt löysin suomalaista ja ongelma ratkesi! Berrymasterilla on huijaushintasia (6,99 € / 400 g, riittää kahteen reiluun tai kolmeen kuvassa olevaan annokseen), mutta huijaushyvälaatusia suomifinland-vattuja. Oikeesti noi on kuvassa pakkaspussista heivattu kuppiin ja sulanut huoneenlämmössä noin tunnissa. Ja niillä vois ihan hyvin koristella vaikka kakun! Ne on niin ehjiä ja upeita! Ja herkullisia! Ah ihanaa, mun vattuhimoni on tyydytetty, pärjään hetken muilla kotimaisilla taas. :)


 Ja tähän väliin muuten keittiön olennaisimmat:

Leipäveitsi, iso yleisveitsi, yleisveitsi, tomaattiveitsi, hedelmäveitsi ja kuorimaveitsi. Uusimmat joululomalla hommatut veitset nyt puuttuvat kuvasta, kun tää kuva on jo aika vanha... Eli syksyltä. Mut siis näillä syö mitä vaan. Ja se on iso asia! Kuinka monta kertaa sulla jää joku hedelmä kauppaan odottamaan tai kotijääkaappiin pilaantumaan "koska ei jaksa kuoria"? Mulla ei ikinä! (Paitsi ehkä kookospähkinä jos sitä sattuis joskus tekee mieli?)


Mua ei ole ikinä elämässä närästys vaivannut tai haitannut kuin hyvin satunnaisina kertoina ja niinäkin niin lievästi, että yleensä en siihen mitään apua ole edes huomannut ottaa. Jos olenkin niin se apu on ollut lasi maitoa. Nyt vaiva on tiuhempi, mutta ei onneksi sen rajumpi, joten noh... (Miehenkin kanssa puhuttiin että kun mulla on se juttu tuolla välissä silleen löystynyt niin nyt se päästää sit jotain vähän väärään suuntaanki. Eli about niin sitten.) Nyt voi maitoa sanoa kuluneen. Ja koska se on maistunut muutenkin kuin ruuan päälle närästyksenestohuikkina olen vaihtanut luomuun. (Ei sitä lisättyä deetä ihan kaikesta tarvitse ottaa.)

Varmaan 1,5 litraa vuorokausi on aika lähellä totuutta määrissä jos kaikki kahvimaidotkin lasketaan. (Ja paino sanalla vuorokausi päivän sijasta, koska lasi mölöä on mun nukkumaanmenonärästyksen ja aamuyönälän pikapelastaja lähes joka yö!)

Ylläolevassa kuvassa muuten myös muuta mielenkiintoista. Tuoremehut on edelleen etenkin tollasina hedelmälihaisina versioina ihan mun intohimo. (Onneksi on muuten appelsiinit aika tiuhaan tähän vuodenaikaan tarjouksissa, saa ite jumppapuristaa aamumehunsa.) Toi Inkun uutuus mangojogurtti lähti muutaman kauppareissun huokailun jälkeen testiin. (Siis muistaako joku muu kasarilapsi tarha-ajoilta mangojogurtin?? Ja nyt sitä sais niinko kaupasta?) Yleensä en "sokerijogurtteja" juuri syö, mutta täytyy uutuuksia sentään kokeilla! Enkä oo ees vielä testannu onko tossa tarpeeksi tujakka maku rahkaan sekotettuna... Taittaa meinaan kivasti pois sitä makeutta. *

 Ja makeudesta päästäänkin keinomakeuttaja vastaan valkoinen sokeri raskausajan taisteluun. Mulle se nyt on tuttu taistelu taviselämästäkin, joten ihan samoilla mennään kuin normaalisti. Arkiaterioissa (erittäinkin hyvä esimerkki juuri nuo aamujogurtit ja -rahkat) en mielellään käytä lisättyä sokeria. Toisaalta en mielellään myöskään makeutusaineita. Normisettini on yleensä ollut stevia + hermesetas (käsittääkseni sakariinia). Steviaa mieluusti käyttäisin pelkälläänkin, mutta pakko myöntää, että liikaa/tarpeeksi sitä laittaessa maku käy vähän kitkeräksi. Tän kitkeryyden saa sitten leikattua kätsästi pois korvaamalla ne ihan vikat tipat hermesetaksella. Luonnollisuus, kalorittomuus ja maku maksimoitu! Sakariinin jätin odotuksen myötä tietty pois ja nykyään sitten stevian rinnalla makeuttajien virkaa toimittavat hunaja ja vaahterasiirappi. Vähän tilanteen mukaan... (Esim. vatut & vaahterasiirappi on ihan pakollinen!)

Lisäksi aamurahkajuggejen sekaan toisinaan tunkemani femisoyan tai pellavansiemenrouheen olen nyt korvannut pellavakiellon takia ihan mälsästi soijajauhoilla, soijarouheella jatai kauraleseillä.

Erityismaininnan tähän väliin annan myös Valiolle ja Profeel-tuotteille! Nopeasti ja helposti syömäkelpoista, yleensä (?) lisäaineetonta ja ravintoarvoista välipalaa. Hintahan on törkeä, mutta eiköhän noita taas tule luentojen välissä jokunen kumottua...

Ja pikanuudelithan on tunnetusti ihan hirveetä natriumglutamaattikuraa, huhhuh! En niitä juurikaan syö, mutta välillä iskee into, varsinkin jos mies tujauttaa tulelle omansa ja tuvan täyttää arominvahventeen huumaavan aromaattinen katku! On se onni, että sattui isommassa kaupassa sitten muistumaan mieleen tämäkin ja löysin kuin löysinkin lisäaineettomia luomunuudeleita!

Jotka ovatkin sitten aivan järjettömän kamalan makuisia! (Ihan voisi Stubbia tähän lainata! :D) Toinen pussi jää siis syömättä, kuka haluaa? (Myönnän siis, että on olemassa ruokia, joiden vain luontaisesti kuuluu maistua ainoastaan lisäaineilla höystettynä.)


Ja vielä loppuun... Jos tykkäät ruuanlaitossa viljellä liemikuutioita korvaa ne näillä natriumglutamaatittomilla vaihtoehdoilla!

Niin teen minäkin! :D

* Kuva on myös otettu meidän bränkän jääkaapin ovesta! Tällä hetkellä voisin kyllä melkein satasen maksaa ekstrahintaa, jos se muuttuisi vähänkään hiljasemmaksi. Onko tollasia vanhanajan kesämökki-ja-jääkaapin-tahdissa-tärisevät-kolisevat-huonekalut vielä olemassa? Järkky turina! Ja tietysti etenkin yöaikaan.

Operaatio kesto

Ookoo. Alan ymmärtää vauvakamahamstraajia (ihan vähän). Kolmen vapaapäiväni ajankäyttösaldo nettikirppareilla alkaa varmaan ylittää ajan, jota oon niillä viettänyt yhteensä ikinä koskaan aiemmin. (Se nyt ei tosin vielä oo ihan hirveän paljon kylläkään. Onneks!) Eniten mua sinne on vetänyt kestovaipat nyttemmin, kun hoksasin, että niitä sieltä hyvin löytyy, kun taas kirpparilta ei. Ei ainakaan näiltä omilta lähikirppareilta. Kirpparilta löytyy ehkä vaatteita taas helpommalla.

Alku vaippa-puolesta oli hankalaa ja vei aikaa, mutta onneksi tätä intoa nyt löytyy sittenkin jostain. (Hyvää keskittymistä taas vaan kouluun ens viikosta lähtien, kun esim. kestovaipat kiinnostas ehkä vähän enemmän!) No aika aikaa kutakin, ja tosissani yritän nyt ottaa irti kaiken siitä, että juuri nyt sattuu kiinnostamaan. Jos vaikka ihan kyllästyn ja väsähdän vielä mahan kasvaessa niin ainakin joku pohjatieto ja -taito olisi jo.

Tän hetkinen kiinnostukseni on suurin taskuvaippoihin. Tosin AIO:ja (all in oneja) on kertynyt jo vähän, enimmäkseen ihan pikkukokoina vain. Myös yksi kuorivaippa ja lisäimuja, eli imeviä täytteitä kuori- tai taskuvaippoihin. Taskut mun korvaan vaan kuulostaa parhaalta toimiva/helppo -yhdistelmänä. Moni myös niistä ohellani eniten tykkää. Mies tuossa jo uhosi, että vaipat pitäisi kyllä uutena ostaa, mutta mun kukkaro ja pää ei kyllä kestä 20 euroa yhteen vaippaan laittaa jotenkin millään! Tietysti ehkä jos ihan joku supersöpö ja kaunis löytyisi. Plussana taskuvaipoista voi myös sanoa, että mun mielestä niistä juuri löytyy kivoimmat ulkonäöt! :D

Manducamme saapui myös ja yritin sitä kissan kanssa testailla. Hetken onnistuinkin, mutta sitten mokoma kyllästyi ja hyppäsi pois. :) Nyt tein lupauksen, että hankinnat saa hetkiseksi suosiolla jäädä! (Katsella toki saa.) Täytyy alkaa budjetoida vaunujakin varten, koska alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että niitä emme edes käytettynä löydä mistään.

Olo on mitä mainioin muuten! Niinkuin plääninä oli oon nää vapaat vetänyt hyvää treeniä kaikin puolin ja monipuolisesti! Ruokahalu on ollut vähän kadoksissa, mutta kaipa se sieltä palailee. Toissailtana kävin juoksemassa ja onnistui oikein hyvin vielä ainakin toi puoli tuntia! Ei tullut mitään aiemmasta poikkeavia tuntemuksia. Juoksuhousujen vyötärö tosin ei kyllä mahan päällä pysynyt enää millään ja ajoittain olo oli keskivartalon osalta vähän... öö... pomppivahko? Oon kyllä kaikissa treeneissä koittanut keskittyä erityisen hyvään keskivartalonhallintaan, eli ilmeisesti toi pomppivuus on vaan ihan lisääntynytta ja ulos pullahtanutta mahamassaa. (Eli ei lihasten toimimattomuutta!) :D Pitkien vatsalihasten tietentahtoista jännittelyä oon ainoastaan alkanut jotenkin luonnostaan vähän välttämään, vaikka en kyllä myöskään ole tutkaillut joko ne on erkaantuneet ollenkaan. (Pidemmälle päästessäni teen kyllä kattavammat tekstit erikseen eri lajeista ja mitä oon havainnut hyväksi ja huonoksi... Ootellaan nyt jos noita vaivoja ja mahaa alkaisi enemmän tulla.)

Kirpparit osa I

Oranssitori 23 € ja Emmaus 10 € (kaksi kuvaa siis ihan samoista vaatteista).

Piti siis mennä ihan vaan kattelemaan... Oho ja hupsis vaan!

Synnytysjorinaa osa I

Varoitus: Sisältää ehkä jonkun mielestä synnytyspelottelua, älä lue eteenpäin, jos oot herkkis sellasissa! :)

Mietin tossa tovin, että oispa kiva tänään ihan kunnolla kirjottaa, kun eilen oli sellanen pikanen vaan, mutta jotenkin aiheen etsiminen tuntu niin hakuammunnalta. No onneksi blogi käsittelee aihetta, johon tänhetkisessä elämässäni törmään netissä jatkuvalla syötöllä ja milloin mistäkin näkökulmasta! Aihe, joka varmasti monia ja minua kiinnostaa löytyikin sitten meinaan ihan hetkessä, vahingossa ja ihan hassua aasinpolkua... (Vauvafoorumin keskusteluista mieleen tuli hieronta raskausaikana -> ajattelin miestä rohkaista hierojaksi / rohkaisemaan mua käymään hierojalla, ja aloin etsiä linkkiä näytettäväksi missä olisi joku raflaava otsikko tyyliin "Hieronta raskausaikana tekee vauvasta täysin itkuttoman" -> Googlen hakusanat "raskausajan hieronta" toivat linkin välilihanhierontasivulle!! Juuri se mitä oon miettinyt!! Ja synnytys!! Ja repeämät!! Ja tikkaus!! Ja ja ja!!)

Eli kuvailenpa hieman odotuksiani, toiveitani ja ajatuksiani synnytyksestä näin alkuraskauden ajalta ja näkökulmasta... (Ja kyllä! Elän vielä alkuraskautta ja ensimmäistä kolmannesta mielipuolisen tarkan määritelmäni mukaan huomiseen noin kello kahdeksaan aamulla asti, sillä vasta sitten on odotusta takana tasan kolmasosa eli 93,33 vuorokautta. :D Joista tosin tietty niistäkin ekat melkein 14 vuorokautta hedelmöittymätöntä aikaa...) Jos näkökulmat muuttuvat kovinkin paljon, niin voin sitten vaikka tehdä uuden "mikä on toisin"-kirjoituksen toisessa tai ainakin vikassa kolmanneksessa kun se konkreettinen synnytys alkaa puskea päälle!

On muuten kauhea polemiikkiaihe tää synnytys. Ihan niinkun imetyskin. Kaikilla on oma eriävä mielipiteensä ja silti kaikki on yhtä oikeessa. Kuitenkaan toisten oikeessa olemista ei myönnetä, vaan jopa kielletään. Siksipä itse sanon tähän alkuun, että en lue mitään viranomaissuosituksia tai muita oikein millään mielellä tosissaan näiden asioiden suhteen. (No sen nyt ehkä on osoittanut jo 135 mikrogramman d-vitamiiniannostuksenikin.) Eli mun mietteet ei perustu oikein mihinkään muuhun, kuin ihan vaan mutuun omana hippi-hedonisti-pedantti-luonnonlapsi-itsenäni. Synnytystä ei kuitenkaan voi etukäteen suunnitella ja se menee omalla painollaan miten menee, mutta asioita olisi kuulemma hyvä pohtia etukäteenkin. (Siis näin mun mielestä ihan viranomaisetkin sanoo!)

 Omat toiveeni listamaisena olisivat tällä hetkellä nämä (siis mihin edes ehkä voin vaikuttaa, biologia-fysiologia-yms.-puoleen en nyt ota kantaa): Olen terve ja kunnossa, mahdollisimman pitkään alkuvaiheessa kotona,  amme (tai toissijaisesti istuva asento ponnistukseen), puudutus ei vaikuttaisi ponnistusvaiheessa enää, repeämien välttäminen ja perhehuone (tai toissijaisesti mahdollisimman polikliininen synnytys). (Ja tietty kaiken noista ohella, että mies pystyisi olemaan läsnä hela hoidon eikä myöskään pyörtyisi!)

Ja sieltä se nyt alkoi se huokailu ja pään pyörittely? Aight! :D Lisä-ärsytykseksi siis tarkennukset.

 Tuohon terveyteen yhtäaikaa tietysti voin ja en voi vaikuttaa. Ihan niinkuin luomutilaisenakin ja kaikki muut. Ekasta testistä lähtien olen puskenut treenejä vanhojen tsemppien ohella nyt myös synnytysvalmentautuminen-kortin voimin. En nyt jaksa tosiaan edes linkata mitään hyvä kunto + synnytys linkkiä tähän, koska niitä on niin paljon. Eli reeniä, horo, reeniä ihan loppuun asti ja hyvää ruokaa. Nää saattaa vaikuttaa raskaus"sairauksiinkin", mutta tietysti niille ei sitten välttämättä mitään mahda. Eniten niistä pelkään jostain syystä hepatoosia, koska alussa vähän kutitti käsiä ja jalkoja... (Ja peukut pystyyn, ettei h-hetkellä ole kehossa bonuksena mitään tavistautipöpöjä!)

Alkuvaihe kotona on ihan omaa mukavuutta ja synnytysrauhaa ajatellen. Sairaalassa on jotenkin muiden armoilla koko ajan, siellä on rauhattomampaa ja kotona ainakin varmuudella pääsen siihen ammeeseen! Vaikka vuorokaudeksi! Tai viidesti päivässä! Kotona on kaikki lähellä ja kaikki toimii heti. (Tässä tietysti arvaamattomina tekijöinä on mikä tahansa riskisynnytystekijä, jos joutuukin valmiiksi olemaan sairaalassa. Muuten en usko kovin kauas kotoa poistuvani enää muumivaiheessa. Myös malttamaton luonteeni tai kivut saattavat ajaa mut ennenaikaisesti sairaalan huomiin.)

Oon liikkuvainen ihminen, enkä tykkää makoilla (paitsi kun on makoiluaika). Vesi (lämmin!!) on mulle mieluisa elementti. Kylven paljon muutenkin, se rentouttaa (sekä mieltä, että lihaksia ja kehoa). Sängyssä en tietoisesti tee suuria päätöksiä enkä ponnistuksia. Ja vaikka viranomaisiin en kaikessa muuten luottaisikaan, niin painovoimaan kyllä uskon! Ja tämä liittyy myös seuraavaan pointtiin, eli...

Repeämä tulee jos tulee.* Tähän asti olen vähän pohdiskellut, että auttaisiko lantionpohjanlihastreenin lisäksi myös loppuvaiheen välkyn öljyäminen ja voitelu. No tänään eksyin tänne, josta tuli tähän tekstiinkin idea. Eli sitä voi välttää ja jopa tavallaan niin olen tähän asti tehnytkin! Cool.

Puudutus vs. ponnistus mulla oli jo ennen tuota edellisen linkin välkky-vinkkejäkin. Tosin aiemmin pelkäsin enemmän mentaalipuolta. Ponnistusvaihe on fyysisen lihasponnistuksen kannalta raskain, mutta ei mikään mahdottoman pitkäaikainen. Haluan olla niin täysissä ruumiin ja sielun voimissa siinä vaiheessa kuin mahdollista (enkä revetä). Olisi myös hirmu kiva olla hereillä, eikä mömmöissä tai kaasuissa kun örkin ekan kerran tapaan (eikä esim. heti tikattavana). Tää onkin hyvä dilemma. Puudutus avautuessa voisi säästää fyysisiä voimia ponnistukseen, mutta puudutuksen ajoittaminen vain tohon avautumisvaiheeseen voikin olla aika rakettitiedettä... Ja ehkä mä vaan kuolen ilman puudutusta kipuun...

Repeämät tai episiotomia tässä nyt onkin käsitelty varmaan jo aika monesta vinkkelistä, mutta ehkä se on sektion jälkeen se mitä eniten kammoan. Se nyt on kuitenkin mun peppu.

Ja viimeisenä sitten nää jälkeiset :D, eli perhehuone / mies / polikliinisyys. Viimeinen olisi se kivoin, mutta sitä en ehkä käytännössä kuitenkaan tässä synnytyksessä halua. Ikinä ei tiedä mitä käy ja jos sitä on ihan älyttömän kipeä niin mieluummin sitten asiantuntevassa hoidossa, kun kotona arpomassa mikä on normaalia ja mikä ei. Kuitenkin jos leikiteltäisiin nyt ajatuksella, että kaikki tähän mennessä olisi mennyt niinkun Terhin Oppikirja ehdottaa (avautumisvaihe kotikylpyammeessa, sairaalassa suoraan ammeeseen ponnistamaan, mies hurraisi vieressä ja sitten siirryttäisiin vaan kaikki lepäilemaan ja vierailijoita vastaanottaamaan) niin tähän jälkeisaikaan sisältyy mulla ehkä eniten kammoa. (About yhtä paljon kun repeämiin, muttei yhtä paljon kun sektioon. :D)

Synnytystä verrataan joskus leikkisästi maratoniin (vaikka jotkut tykkää tehdä molemmat samalla). Tää ajatus on voimassa ehkä enemmän pitkäjänteisyyttä, kuin varsinaisesti fyysistä kuntoa vaativana keissinä. Olen juossut yhden maratonin (pakko lisätä kuitenkin että hyvällä ajalla enkä vaan maaliin päässeenä!! >:D) ja näin ajatellen voisin sanoa siis vertauksen osuvan. 

Näin vetreessä kunnossa puolimaratonin jälkeen, tää kolminkertasena vastais sitten maratonia ehkä. :D

Maratonista suoriutuminen sinällään (siis jos unohdetaan aikatavoitteet) vaatii lähinnä pitkäjänteisyyttää, motivaatiota ja jonkin verran tuskan-sieto tai unohdus-kykyä. Ja samalla se maaliinpääsy kattaa kuitenkin kevyesti kaikki matkanvarren tuskat sekä juuri ja juuri ne tulossa olevat... Mutta siis. Maratoni oli ihana kokemus, mutta sen jälkeen pariin päivään en kyllä ollut muuhun valmis kuin lepoon, venyttelyyn ja syömiseen. Yksinäisyys ja itkevä vauva eivät ihan kuulu tohon settiin. Kuitenkin jos vauva alkunsa on maratonista saanut niin en siitä halua erossakaan olla. Yksinkertaisin ratkaisu siis on minä+mies+vauva. Tadaa! Jos ei ole mahdollista sairaalassa niin se olis kiva tehdä kotona. (Naikkari kun on rempassa niin varmasti on ryysistä pk-seudun sairaaloissa just mun ensisynnytyksen aikaan...) Yritetän kuitenkin tsempata ja ainakin voin tuudittautua ajatuksesta mahdollisiin tuleviin polikliinisiin tai kotisynnytyksiin, jos kaikki hyvin menee. Ja pakkohan sieltä sairaalasta on joskus päästä pois.

Tällasta tänään. Helpottipa taas kummasti, kun sais selventää ajatuksiaan kirjallisesti edes tän verran!


Ps. Pidän itseäni ihan superterveenä (jos ei vielä siis selväksi tullut!! :P) ja hyvinvoivana. Sellaista olen lapsenakin ollut. Mut on äidistäni leikattu ulos suunnitellusti ja imetys ei sujunut. Ei jäänyt traumoja ja äitikin meistä kahdesta toipui.

* Siis jos makuultaan synnyttää niin mihin vauvan ja painovoiman yhteispaino paikallistuu?? No siihen välkkyyn!!

Jumppamöhö

Adios.

Tän viikon möhökuvaa sisäjumppa-gearissani, koska TH:n IC-tunti kutsuu kahvikupin jälkeen! Huomatkaa miten pieneksi möhön saa, jos kituuttaa jumppahousujen vyötärö sen päällä! Ikinä en ois uskonut tätä, mutta jumantsukka ne on urheiluhousut, jotka ekana on alkanu ahdistaa tavisvaatteista mua! (No niiden puolustukseksi täytyy sanoa, että tavisfarkkuja en ookaan enää kokeillu moneen aikaan. Saattais ahistaa, heh.) Ja sisäpyöräilyssähän pärjäis lökömmilläkin pökillä, kunhan ei vaan lahkeet lepata sinne polkimien väliin.

13 +1

Otin sitten vielä havaintokuvan piilottavimmassa mahdollisessa paidassanikin. Tältä siis voisi näyttää koulunpenkinkulutus viikon päästä (+ tietty se yhden raskausviikon möhönkasvu).

Eli ei sentään ihan mikään mahdoton, vaikka ite sanonkin... Ehkä se vaan omaan silmään näyttää jotenkin hugemmalta...

Tän illan duunin jälkeen alkaa kevyt lepiviikko ennen koulu-duunin päälle painamista, joten ehkä ehtisin jopa kirppareille hiljentämään tätä hankinta- ja ostointoa, minkä vauvafoorumi on pukannut käyntiin!

Työtsempattavaa

Mietiskelin tässä hetken ja huomasin vielä pari huomiota töistä (tällä hetkellä, ilman valtavampaa mahaa). Jossakin määrin oon muuttunut vähän ehkä varovaisemmiksi tietyissä fyysisissä töissä. Ihan painavimmat nostot ja ponnistukset, varsinkin jos vielä tosi huonossa kumarassa asennossa joutuu tekemään (sellaset yli 30 kilon menevät, pahvipaalit sun muut) joita ei onneksi tuu kun ehkä kerran päivässä vastaan teen jotenkin valmistautuneempana. Ihan siis ajattelematta. Muut pienet parinkympin ja pienemmät punnerrukset kyllä sujuu ihan vanhaan reteeseen malliin. :D Onneksi on toi basic-selkäkipu hellittänyt tuon uuden nivellöystymis häntäluunvierus-askelvaraus-kivun alta. Vielä kun saisi siihen vinkkejä sieltä fyssariryhmästä!

Myös tietyissä liukkaissa tai kaatumisuhkaavissa tilanteissa oon aika paljon tarkempi ja varovaisempi. Tääkin on onneks erittäin tervetullutta muutosta, on meinaan aika veemäisiä ne venähdykset, joita saa kun onnistuu liukastumiselta itsensä seivaamaan jollain äkillistä notkeutta ja voimaa vaativalla akrobaattitaidonnäytteellä. Ja jee muuten, tietty tupakoinnin päättymisenkin takia, mutta muutenkin olen myös alkanu ihan oikeesti syömään tauoilla! Vielä kun saisi vedenjuomisen jotenkin tähänkin komboon mukaan...

Mutta... Parannettavaa kyllä olisi. Ja lupaan yrittää heti. Olen jo pari päivää tsempannutkin... Nimittäin suojahanskat, suojahanskat, suojahanskat! Nykyään käytän niitä lähinnä vain pakasteita käsitellessä... Eli en juuri koskaan... :( Tyhmää, mutta en vaan jotenkin osaa. Nyt alkaa (tai jatkuu) siis mulla kuuliaisesti kassalla suositeltukin hanskailu ja muut muille olennaiset. Ei enää miljoonittain haavoja ja naarmuja kiitos! (Ne mustelmat riittää hyvin!) Ihana kuitenkin päästä töihin riehumaan, kun kammottaa edelleen viikon päästä koittava luennoilla istuskelu ja muu opiskeluun liittyvä mollotus ihan sikana. Onneksi näyttää että lenkkikelit senkun lähestyy vaan!

Jos säät jatkuu tällasena niin mähän pääsen piankin koittamaan (ilman niitä nastalenkkareita siis) miten juoksu vielä taittuu! Sinällään uskoisin, että ilman ongelmia, koska ihan hyvin pystyn kaikki arkielämän juoksuaskeleet kyllä ottamaan... Tietysti voihan pidempiaikainen hyppyytys erilaiselta tuntua, mutta jännätään sitä vielä pari päivää, niin alkaa ens viikon vapaat! Uinnista tuli oikein miellyttävän tasaisesti ja kevyesti lihaksia kipeeksi, oon oikein nautiskellut tästä tunnusta. Spinningissä oon jo vähän nostanut ohjaustankoa kun tuntuu, että jalat ei niin hyvin enää ylöspäin nouse kun maha painuu niitä vasten. Lisäksi siirsin klossit lähemmäs varpaita, jos se auttaisi siihen jalkaterien puutumiseen. 

Nyt lähden viettämään tätä turistien päivää töiden pariin uuden alkaneen viikon innostamana! :) Mitenköhän glow mä voin olla kun toinen kolmannes starttaa, jos nyt ollu näin helppoa (ja hyvä niin ja kiitos siitä)???