* * *
Luonnollisesti ensimmäinen on toi hormonien syyttäminen yhtään mistään. Molemmin puolin. (Siis että joku odottaja syyttelee omia systeemejään tai että joku syyttelee jonkun odottajan systeemejä...) En tiedä mitä ihmeen antihormoneja muut syö silloin kun eivät ole raskaana, mutta kyllä mulla ihan on tunteet ja turvotuksia ja mielihaluja ja väsymystä, pirteyttä, ällöä oloa, kipeitä paikkoja ja ihan vaikka mitä silloinkin! Saatan jopa itkeä ihan luomusti! Omalle kohdalleni myönnän tasan yhden "hormonitapahtuman" ja se oli (okei, tosi ironisesti) Vauva-foorumin "Hulluin itkunaihe" -ketjua lukiessa, jolloin itkin JA nauroin koko ketjun läpi (ja oli muuten raskaat pari tuntia ne!). Korostaisin kuitenkin, että tuota tapausta ei ollut kissojen lisäksi kukaan todistamassa, joten sekään ei johtanut selittelyihin! Kaikki muu mitä on tapahtunut olisi voinut tapahtua oli örkkiä kohdussa tai ei. I rest my case.
* * *
Kiusallista on myös (melkein) kaikkien oletus siitä, että odottaessa vauvaa mua kiinnostaa vauvat ja niihin liittyvät jutut. Tai no tän voi oikeestaan laajentaa koskemaan koko vauvojen ja lapsien heimoa. Tutut näyttelee vastasyntyneiden tuttuvauvojensa kuvia ja mun pitäisi kai sitten olla ihan ihastuksesta soikeena ja huokailla vaan haltioituneena? (Jee, onneks oon kai kohtuu hyvä siinä, kun en oo ainakaan vielä kiinni jääny!) Myös työkaverit töissä ajattelee erittäin loogisesti, että mun kuuluisi nyt vaan hymyillä ja hymähdellä huonosti käyttäytyville asiakaslapsille, mitä en oo tehnyt koskaan ennenkään. (Onneksi tämä luulo on osin jo korjatulla tiellään.)Tykkään söpöistä karvasista eläimistä, kissan- ja koiranpennuista, mutta vauvoista ei oikein edes vielä näe minkä näkösiä ne on (kaikki on pulleita ja kaikilla on saman värinen turkki...). Nautin kyllä raskausajasta (koska tää on aika nautinnollinen olotila mulle) ja menen mielenkiinnolla ja oppivaisena synnyttämään, mutta se vauvavuosi on mulle enempi vaan väliaikainen paha ennen kuin näen millaisen kaverin oon miehen kanssa saanut aikaan (tai onko toivoakaan). Ja ehkä tietysti vähän sentään kokemuksena senkin... Vuosi on onneksi aika lyhyt aika kuitenkin.
* * *
Raskauspahoinvointia mulle aiheuttaa myös kaikki vouhkaus ja söpöstely. Tähän kategoriaan vois kaataa oikeestaan ihan mitä vaan. Tykkään ainoastaan nauraa höhlille jutuille (kuten vauvojen kengille) ja bongailla siistejä tai miehen mielestä siistejä juttuja (kuten Leijonat-tuttipullo, joka on eka hankinta sen isyyspakkaukseen, älkää kertoko kukaan!). Oon ihan kiltisti selittänyt kaikille mitä lääkäri meille selitti ultraäänikuvassa näkyvän, enkä odottanut tosiaan mitään huokauksia. Eihän siitä oikeesti maallikko tajua mitään, eikä siinä mitään tunnistettavaa tai söpön näköistä olekaan!
"Vauvanhuoneen" (jos sellanen olis) voisi varmasti sisustaa ihan tyylilläkin, ja jollekulle se tietysti voi olla tärkeä osa raskautta, mutta eihän se vauva siitäkään tule mitään tajuamaan vielä aikoihin. (Ja kun tajuaa, niin onko se sen mielestä siistiä enää?) Ja moni vauva (ainakin tissillä käyvä) varmaan kuitenkin joutuu alkuun nukkumaan enempi vanhempien kanssa samassa huoneessa, kuin tapettien ja verhojensa keskellä.
* * *
Laitan nyt vouhkaamisen sitten ihan omaan osioonsa tässä. Nämä on hyödyllisiäkin asioita tottakai, mutta saa ne silti ärsyttää! :D Sisältää muiden muassa asioita nimeltä "vaunuopas" ja "sukupuolineutraali kasvatus vai ei". Olen jopa ehtinyt potea huonoa omatuntoa siitä, etten ole kiinnostuneempi vaunuoppaista ja ominaisuuksista ja meidän hissin koosta ja vaunuvarastosta ja silleen ja silleen. Ehkä se on sitten se homma, jonka jätän suosiolla odotuksesta miehelle? Itse luettelen vaan vaatimukset! :) No itseasiassa nyt kun meinasin nekin tähän laittaa, niin huomasin, että yllättävän hyvinhän mä sittenkin oon jo asiaan perehtynyt!Ja mites sitten toi iänikuinen sukupuolisuus? Välillä tuntuu, että joillekin tää suuri "sukupuolineutraalius" on sama asia kuin että "tyttöä ei pueta vaaleanpunaiseen ja sille ei anneta nukkea ja poikaa ei pueta vaaleansiniseen ja sille ei anneta autoa". Tai siis että mitä muuta joku sen eteen tekee? Sanotaanko siinä sitten lapselle, että ei ole kuin ihmisiä ja kaikki on samanlaisia? Mun mielestä se nyt on jo suoranaista valehtelua... Itse tiedän vaan, että sukupuolen haluan tietää, jos se on mahdollista, niin pian kuin suinkin siksi, että meillä on nimet ja kaikki jo valmiina, ja haluan alkaa heti yksilöllistää tulokasta mielessäni ja puheissani. (Tyttö on muuten sitten Ulpu ja poika Alex, tällä hetkellä örkki on molempia tai sitten Ulpualex tai Alexulpu...) Väreistä mulla ei ole mitään rajoitteita... Vaatteiden ja tavaroiden pitää olla helppoja ja käytännöllisiä, miellyttää omistajaansa, ei törkeen kalliita ja niin edelleen. Omassa pukeutumisessa en niin perusta esimerkiksi oranssista tai violetista, mutta monesti aattelen siitäkin, että on vaan mun päähänpinttymää, eli miksei sitten vauvalle (ehkä mä itekin oppisin siinä jotakin). (Mut ps. ihan vaan vinkkinä: mun lempiväri on valkonen, ihanaa miten käytännöllistä, ja miehen musta, apua miten friikkiä!)
* * *
Ja facessa vastaan tuli tämä:
Ehkä se sitten jotakuta lohduttaa... Ja täytyy muiden puolustukseksi todeta, että mä en kyllä raskausarpeudu kovin helposti, sen tiedän, eli ehkä osittain siksi tämäkin ärsyttää... Mutta jotenkin mun mielestä tää on ihan outoa hypetystä. Vähän ikäänkuin vertaisi raskausarpia teini-iän aknearpiin. Harva niistäkään julistaa ylpeilevänsä... Arpia jos tulee, niin sitten tulee ja turha enää siinä vaiheessa on itkeä. (Mut hyvää päivää ei ne nyt ylpeilyn aihe tai hienoja ole!) Ja uskoisin, että rasvaus tai öljyäminen kuitenkin jotain auttaa (vähän niinkuin se putsaaminen ja voitelu teininäkin).
* * *
Vielä viimeisenä vastaantulleena rasittavuutena mainitsen nyt sitten tähän mahaihastelun ja mahakateuden. Johon myönnän täysin syyllistyväni hetkittäin ehkä itsekin! Eiköhän se maha kaikille kasva jossain vaiheessa, joten miksi häslätä jos sitä ei vielä ole? Enemmin yritän nauttia mahattomuudesta! Pystyn liikkumaan ja tekemään vielä ihan vapaasti kaiken ihanan! Makaamaan mahallani, istumaan kippurassa tässä tietokoneen ja sohvan välissä, konttailemaan ja kyykkimään töissä, juoksemaan (eh, tuolla lumisuossa vai?), pukeutumaan miltei mihin vaan, mutta ehkä ennen kaikkea liikkumaan ihmisten ilmoilla itsenäni ja naisena, enkä minään odottavana äitinä! Mun mielestä raskausmahat eivät muutenkaan mitenkään ole kauniita tai ihania tai söpöjä, vaan enemmänkin pelottavia, mutta tietty makunsa kullakin. (Ehkä tää jotenkin freudilaisesti liittyy tohon vauvajuttuunkin!?)
* * *
Oke. Nyt tuli nälkä ja meen syömään aamupalaa ja rauhottamaan mieltäni tältä ärsytykseltä! Ja sitten suuntaan keskustaan aleihin ja ajattelin jopa vauvavaatteita käydä kattelemassa!Ps. Pikkuärsytyksenä vielä: Miksi en näe unia, joissa vauvalla olis sukupuoli?!? Kohta on myöhästä, rakenneultraan on enää kaks kuukautta!!!
