Miltä nyt tuntuu?

Tirpan odotuksen ja syntymän jälkeen elin mielessäni pientä suruaikaa siitä, miten en enää ikinä tule kokemaan vastaavaa. Esikoinen! Esikoisen odotus! Ensimmäinen raskaus täynnä aikaa, intoa, energiaa ja kaikki on niin ainutlaatuista! Tiedonjanoa, pähkäilyä, suunnittelua, shoppailua, valmistautumista, jännitystä ja hurmiota. Eihän sitä saa koskaan enää takaisin. Seuraavat plussat, rv:t ja synnytykset joutuu sitten vaan vetämään lonkalta läpi siinä kaiken muun lapsiperhe-elämän syrjällä. Kyynel!

Ja niinhän se onkin. Tavalllaan.

Mutta ei kuitenkaan!

Yhtä jännää se plussan odotus oli. (Ellei jopa itseasiassa jännempääkin, koska olin tällä kertaa odotuskannalla ja hyvissä ajoin liikkeella pissatikkuineni.) Varmaan yhtä monta tikkua tuli pissattua, tosin tällä kertaa ei epäuskoisuudessa, vaan saadakseni vain vahvistuksen olla taas yhden kokonaisen päivän aamusta iltaan varmasti raskaana.

Toistaiseksi olo on ollut yhtä parin päivän tuttua SI-nivelniksahdusta lukuunottamatta yhtä miellyttävä, rauhallinen ja oireeton, kuin viimeksikin. Mutta olen, jos mahdollista, vielä varmempi ja rauhallisempi. Alkuraskauden ultran varasin heti digitestin plussapäivänä, samoin ensimmäisen neuvolan, jotta sain mieleiseni ajat juuri haluamilleni päiville. Äitiysvaatteet on kaivettu esiin ja varastontäydennyskin jo alkanut.

Tottakai aina on intuitiostani huolimatta olemassa mahdollisuus, etenkin vielä tässä vaiheessa, ettei raskaus koskaan päätykään onnellisesti, mutta luottamus on suuri. Samoin rakkauskin tuota siemenen kokoista ameebaa kohtaan jossain tuolla uumenissa, joka saa aikaan menkkajomottelut, nivusrepäisyt äkkiliikkeissä ja ne maagiset viivat raskaustesteihin.

Taas kerran olen osannut siis surra jotakin sellaista, mitä ei olisi tarvinut surra. Toinen kerta on aivan yhtä ihana, kuin ensimmäinen. :)

Viimeinen testi

Täten tämänaamuisen testin pyhittämänä yritän minä kaikin mahdollisin ja kunniallisin keinoin luopua testiriippuvuudestani. Epäilyksen iskiessä otan yhteyttä lääkekaappiin ja entisiin testeihin. He vakuuttakoot minut viivoillaan. Tämän päätöksen kunniaksi julkaisen tässä osan läpäistyistä testeistä.

(Eli numerot alla tarkoittavat menkkamyöhäisten päivien määrää. Eka testi on Predictor joka on tehty siis menkkojen oltua myöhässä kaksi päivää, loput testit on Pregcheckejä. Kuvasta puuttuu ihan ensimmäinen testini (liuskamallinen) ja Clearblue (digistä katosi tulos vuorokaudessa), mutta ne tehtiin kumpikin ton ekan kanssa samana päivänä.)

Onni oireettomuudessa

Ehkäpä just siksi on niin vaikea mitään uskoa koko ajan tapahtuvaksi, kun siitä ei minkäänlaisia konkreettisia merkkejä ole. Googlettelemalla voisi ajatella ettei toivoa töihin tai kouluun tai lenkille tai kauppaan pääsystä (ainakaan aamuisin) olisi ollenkaan. Ensimmäinen googletärppi ja omat kommenttini alla: 

• Väsymys. Voi kun sellasta näkisikin. Suurin vaivani (oireeni?) tällä hetkellä viimeisen viikon ajan jatkuneen on ollut raskas unettomuus ja yleinen pirteys. Energiataso noussut ihan hulluna. Jatkuvilla neljän tai viiden tunnin yöunilla jaksan enemmän kuin yhdeksän tunnin unilla ikinä! Ehkä tästä alkaa nauttia juuri kun se väsy sitten iskee...
• Pahoinvointi. Ei näy, ei kuulu, ei tunnu. Ruokaa maistuu aika normaalisti. Ei kuvota, ällötä, okseta, mutta ei sen puoleen tee mitään erityisempää mielikään.
• Mielialan vaihtelut. Olen muumimamma. Maailmassa vois varmaan tapahtua ihan mitä ihanaa tai kamalankamalaa vaan ja istuisin sohvalla ja tuumisin että kyllä tää tästä. Ilmeisesti siis oksitosiinitaso aika korkealla tai sitten tää on psyykkistä. Ihan kaikki tuntuu lempeän miellyttävältä vaan.
• Nännien tai rintojen arkuus. Rinnat ei ole sen aremmat kun normaalistikaan tietyssä kuun vaiheessa, nännit kyllä on, mutta ei mitenkään häiritseävästi. Tai kun jotkut valittaa että nukkuminen tai rintsikat ois vaikeita, niin öö ei ole. Kissojen rintojen päälle tepastelu maatessa kyllä on ollut kielletty jo tovin normista poiketen.
• Alavatsan nipistely. Nipistely? Nää on nyt kyllä jonkun miehen kokoamat oireet! Jotain menkkamaista jollotusta siellä vähän väliä on, just sen verran että vessassa on jokaikinen kerta pakko tarkistaa, että alkoko ne nyt. Sanoisin että hyvin lievä alavatsan jännittyneisyys, krampit ja jollotus (jomotuksen lievempi muoto) ois lähempänä totuutta. Säteilee myös selkäpuolelle.
• Kuume. Joo no yks ilta mittailin 37,8, mutta se on mulle kyllä täysin normaali iltalämpö sohvalla peiton alla ikkunat kiinni (saatto olla kylvynki jälkeen). Harvemmin mulla lämpö alle 37 on.
• Päänsärky. Ei onneksi. Hiventäkään.
• Tiheä virtsaamistarve (virtsaamisvaivat). Ehkä. En tiiä. Juoksen vessassa normaalistikin tosi tiuhaan, toki vähän juomisista ja syömisistä riippuen. Mut kyllä mulle eilen tuli mieleen, että tänään pitäis ihan laskea kuinka monta kertaa tarvii käydä. Yöllä taisin käydä kaks kertaa ja nyt aamulla oon ehkä käyny myös joku kaks?

 Nuhanen ja flunssanen olo oli myös parin aamun ajan alkuun. Nyttemmin on tasoittunut ihan mun tavalliseksi allergiaolotilaksi vaan. Kuitenkin kaikki noi minimaalit oireet on sellasia mulle ihan normaaleja. Uneton olen aina välillä, rauhallinenkin olen aina välillä, tissit on välillä arat muutenkin, menkkakivut ja selkävaivat on ihan tuttuja, kehonlämpö mulla on korkea muutenkin ja pissalla juoksen pitkin yötä aina. Mikä siis nyt on erilailla? (Niin ne viivat niissä testitikuissa.)