Mites se loma?

Pari viimeisintä työvuoroa sai jokseenkin jälkijunassa selän ja vähän mahankin puolen jomottelemaan iltaisin ja öisin tosi menkkamaisesti ja neuvolalääkäri nro 3:n kanssa päätettiin sitten jättää mut sairaslomalle viimeisten kuuden työvuoron ajaksi. Kaksi päivää vähän pällistelin ympärilleni hölmistyneenä, enkä sisäistänyt mitään muutosta entiseen. Jotenkin henkisesti vietin vaan tavallisia vapaapäiviä, tietysti riittävämmin leväten ja kaikenlaista turboilua vältellen muutenkin. Ehkä vasta tän päivän aikana on jonnekin takaraivoon piileksimään päässyt ajatus äitiysloman alusta, jonka virallinen ensimmäinen päivä on siis tasan viikon päästä vasta. Palkallisen kesäloman siis jätän tältä kesää pitämättä, jolloin se säästyy vanhempainvapaan jälkeiseen aikaan, koska se sitten saapuukaan, viimeistään kuitenkin huhtikuussa 2014. En nähnyt pointtia aloittaa lomailua vielä toukokuun puolella ja ihan hyvä niin, koska kunto on pysynyt näin hyvänä. Työmoraali ei yhtään tykkää näistä saikkupäivistä, mutta lääkäri osasi aika osuvasti lohdutella sanomalla ettei muutama työvuoro tässä vaiheessa ole keneltäkään pois, kun miettii vaikkapa tulevia 20 vuotta jo pelkästään. Tottahan se turisi vissiin.

Menkkajomottelut, jotka siis sekä Täti että lääkäri totesivat supisteluksi eivät ihan ole vielä hellittäneet. Öisin niitä nyt tulee herkimmin, niin että tuntemuksiin herää, sen sijaan tää päivä on ollut jo "oireeton". Sitkeesti oon koittanut rauhassa touhuilla ja liikkua, mutta aina säännöllisin välein levätä (datailla sohvalla loikoen siis). Jotakin kypsymistä down there on tapahtunut kuitenkin, muttei mitään hälyttävää, eli ammattilaisten silmin ei näillä oirein pitäisi mitään yhtäkkistä synnytystä päästä hupsahtamaan käsiin ihan vielä. Toisaalta huomenna starttaa jo 35. raskausviikko, joten vain kolmen viikon päästä pirpana ulostautuisi jo "täysiaikaisena"! Mun puolesta saa tulla vaikka jo heti silloinkin, mutta en kyllä pane pahakseni vaikka vähän lisää vielä kypsyisikin. Jos tästä vaikka jonkinlaisen pienen vauvattoman kesäloman makuun vielä ehtisi päästä.

Touhuttavaahan tässä huushollissa olis vaikka kuinka vielä! Osa tulokkaaseen liittyvää laittelua ja säätöä ja joitain hankintojakin vielä, mutta osa kyllä ihan 9 kuukauden takaisen muuton jäljiltä tekemättä jäänyttä...

Vaatteita, vaippoja ja sen sellasia oon jo aika hyvin saanut valmiustilaan. Ehkä sitä alottaa niistä kivoimmista projekteista aina herkimmin?

Yksi prokkis olisi tää kirpparijämä-ilmaispinnasänky. Maalit siinä on kohtuu kuluneet ja alkuun ajattelin vaan jotenkin koristemaalilla sitä vähän peitellä, mutta toisaaltahan sen voisi samalla vaivalla ihan alusta asti pohjamaalatakin. Jos vaikka tulee jotain sateisia sisäpäiviä vielä?

Meillä muuten siis löytyy pinnasänky, kehto ja meidän sänky kaikki nukkumapaikoiksi! Kehto varmaan siirtyy tositoimissa olkkarin puolelle päikkärikaukaloksi, pinnis jää makkariin ja lopullinen nukkumajärjestys muotoutuu sitten ajallaan. Alusta asti on toki puhuttu yhdessä nukkumisesta, olettaen että siten kaikki saa eniten ja parhaiten unta, mutta eihän siitä tiedä etukäteen mikä sen mahdollistaa. Tän hetkisen oletuksen mukaan kuitenkin kuulostaa vauvantahtiseen imetykseen soveltuvimmalta nukkuminen samaan aikaan yösyöttöjen aikana, jos vaan sen suinkin opin. Ja onhan pirpana jo tähän astikin meidän kanssa nukkunut jo sen seitsemän kuukautta.

Mutta pinnikseen (ja miksen myös kehtoon) oon siis aatellut valkoisen pohjan kaveriksi jonkinlaista pientä koristelua, eli jos on ideoita tai näkemyksiä niin saa heittää ihan vapaasti ja mielellään! Hopeareunuksia tms. olen vähän mielessä kaavaillut, mutta en muita vaihtoehtoja toistaiseksi.

Tällaistakin näkyä on tullut puistossa jonkun verran tuijoteltua jo työpäivienkin lomassa. Ihana aurinko! Onneksi se suurin kuuma-aaltoilu helpotti ihmeellistä kyllä oikeiden helteiden saavuttua. Ehkä ipanalla oli joku termostatti vähän hakusessa vielä ja se löyty sopivasti kesäksi?

Perhevalmennuksen toka ja kolmas

Vähän hassulta tuntuu näin jälkikäteen, että se ihan  ensimmäinen osa oli jo maaliskuussa. Miksei näitä voinut ihan putkeen pötköön muka pitää? Olihan siellä vähän sivuttu toki sellaisia asioita, joista oisi voinut aatella olevan jo raskaana hyötyä, mutta ei ihan pääpaino niissä kuitenkaan ollut. Ilmankos ton ekan tapaamisen oli noin puolet ryhmästä jättänytkin väliin...

Toisen tapaamisen (josta on muuten jo viikko aikaa!) teemat olivat parisuhde ja vauvanhoito. Ja pakko kyllä myöntää että joko aiheista johtuen tai niistä huolimatta tän keissin oisi kaikkein mieluiten voinut jättää väliin. Parisuhdekoulutus hoitui terveydenhoitajilta antamalla tehtäväkirjasta kotiläksyksi sellaset keskustelunaiheet (jotka oli läksytetty jo sillä ekalla kerralla myös, terveisin pinko). Tosin tuskin kukaan ryhmässä oli kovin innokas missään ryhmätöissäkään paneutumaan parisuhteensa muutokseen.

Vauvanhoitokin alkupätkillään kuitattiin Jari Sinkkos -dvd:llä ja pikaisella hetken mietinnällä kahtia jaetussa ryhmässä keksimällä kysymyksiä, joihin terveydenhoitajat vastasivat. Onhan se totta tietysti, että vauvat ja vanhemmat ja perheet ja tilanteet on niin erilaisia, että mitenkään opettamalla opettaa tällasia ei pysty, mutta ihan vähän siinä aamun väsyssä tuli olo, että mua on höynäytetty. Mitä sellasta täällä jumppasalissa sain mitä ei dvd-soitin ja Google oisi nopeemmassa ajassa hoitanut kotona? Jälleen voi siis todeta, että jos on tiedonhaluinen, ahkera googlailija ja nettikeskustelija, tuttuja lapsiperheitä paljon tai mitä vaan mistä tietoa hyvin saa, on tuo perhevalmennus aika turha. Pakollinenhan se ei tietysti olekaan.

Vauvanhoidon paras anti oli kuitenkin lopputunnista paikalle saapunut kolmikuinen stuntvauva (jonka nimeä en muista) äiteineen, jotka pääsivät sitten rauhallisesti jorinoimaan miten juuri heillä juuri mikäkin on mennyt.

Synnytyskerta, eli tuo kolmas ja viimeinen neuvolan puolesta ennen synnytystä järjestettävä olikin ehkä hyödyllisin kaikista. Mä sain varmistuksen omaan askarrutukseeni (Voiko vedenmenon jälkeen käydä kotiammeessa kylpemässä? Vastaus: Mieluummin ei.) ja mies sitten tietty ihan ulkopuoliselta taholta yhtään mitään neuvoja tai vinkkejä miten millonkin toimia ja millasta ehkä suunnilleen saattaisi olla. Synnytyksen osalta voisi sanoa, että tuolla perhevalmennuksessa tuli tiiviissä kätilönpaketissa kaikki se tieto, jota jokaisen synnytykseen menevän (synnyttäjä tai tuki) olisi vähintään tiedettävä. Itse oisin noilla eväin kuitenkin aika ulalla vielä. Ja tottakai loppuun nähtiin vielä 10 vuotta vanha synnytysvideo, ehanaa!

Perhevalmennuksen osalta meillä on parin viikon päästä edessä sitten enää synnytyssairaalaan tutustuminen ja se on siinä. Naistenklinikka ei noita vierailuja rempan takia järjestä, joten käydään kiepahtamassa (siellä jumalan selän takana) Kätilöopistolla sitten taas, vaikka synnyttämään päädyttäisiin mihin vaan. Taisin yksi yö nähdä itseasiassa jotain unta Hyvinkään sairaalasta, kun olin sen nettisivuja tiiraillut samana päivänä.

Yhtenä yönä myös näin ihan oikeen synnytysunen. Siinä kaikki eteni tosi tosi hitaasti, mutta ihan hyvin ja seilailtiin pitkin Helsinkiä ja välillä piipahdettiin sairaalassa aina tarkistamassa missä mennään. Eräänä toisena yönä taas vauva oli jo meillä, kaikkien muiden lapset ja vauvat oli tosi hankalia ja vaikeita, kun taas meidän ei kaivannut mitään kun sylissä vaan kapalossa köllötteli. Toisaalta vauva-parka oli unessa ottanut fyysisesti toisen kissamme muodon ja sen nimi oli Kerttu. Mies ei lämmennyt tälle uudelle nimiehdotukselle.

Mutta takas perhevalmennukseen vielä sen verran, että ainahan se upeeta että tällasta tarjotaan ilmaiseksi, oli hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus mikä tahansa! Meidän osalta voin aina narista huonosta aikataulutuksesta arkiaamuihin ja vähän höhlästä ja suppeasta sisällöstä, mutta se ei tarkoita, etteikö hyöty oisi jollekulle toiselle mittaamattoman suuri samanaikasesti!

Ja PS. Valmennuksessa jaettiin sponsered by Ceridal -lappunen, jossa neuvotaan tuota jo ennemmin mainitsemaani välilihan hierontaa ja öljyilyä ennen synnytystä. Ja lapun mukaan se jopa ihan tutkitusti vähentäisi repeämiä? Eli jopa neuvolat on sitten hieronnan kannalla. Onhan mulla se Weledan purnukka tuolla kaapissa...

Vauvan liikkeet mahassa

Vähän valotan nyt omaa kokemusta sikiön liikkeiden tuntemisesta eri vaiheissa, koska itse taisin ainakin googlailla niitä ihan huolella alkuun, jotta tositilanteessa tietäisin mistä milloinkin on kyse.

Mulla on istukka etuseinässä ultrien mukaan ollut alusta asti, joten en ole välttämättä ihan samalla tavalla tuntenut liikkeitä kuin takaistukkaiset ilmeisesti yleensä. Monesti etuistukka saattaa liikkeiden tuntemista viivystyttää, vaimentaa ja hankaloittaakin, mutta ei (onneksi) mun kohdalla. Ihan tarkalleen tota istukan sijaintiahan ei ultraäänikään kerro, mutta 4D:ssä 22. viikolla käydessä kyllä sain lääkäriltä ihan selkeillä käsiosoituksilla hahmotuksen siitä mistä mihin istukka suurinpiirtein sillä hetkellä ulottui. Toisaalta sittemmin kohdun kasvaessa tilannehan on voinut muuttua ja elää edelleen, koska noh, sekä se kohtu että istukka vielä mukautuvat. Jotenkin olettaisin että mulla tuo istukka on nyt jotakuinkin "tasan" navan kohdalla, eli että mun napa sijaitsee suurinpiirtein istukan keskipaikkeilla. Keskellä mahaa kun liikkeet on laajempia ja muljuvampia ja reunoilla yksityiskohtaisemman tuntusia. Jos ajatellaan, että istukan halkaisija sen 20 senttiä on, kuulostaa 10 sentin vara navasta joka suuntaan ihan täsmäävältä liiketuntemustenkin kanssa. Pirpana on myös viimeisen viikon aikana ottanut tavaksi hupenevassa tilassaan punkea peppuaan tosi voimakkaastikin oikeanpuoleisten kylkiluideni alla läpi mahan ihosta, joten niitä hetkinä oon vähän saanut kokeilla millä main ne istukan reunamat ehkä suurinpiirtein saattaisivat olla.

(Ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi on aika äklöväristys-ajatus, että toinen siellä väkivalloin potkii ja painaa jotakin verielintä vasten ja minä toiselta puolelta vastaan. Tuntuu jotenkin hurjalta, että se on siellä ja mun käsi tässä ja välissä on kahden ihmisen yhteinen elin, jolla ei kuitenkaan ole tuntoa kummankaan meistä puolesta! Mulla on lisäksi mahan hermot jo niin kauas toisistaan venyneet, että iho on vähän viileämpi kuin muualla kehossa ja puutuneen tuntuinen noista yläosista. Luonnon ihmeitä kerrassaan ja ihan omassa kehossa!)

Ylipäänsä nyt viime viikkojen aikana selkeät rummutukset (potkut) on vähentyneet tosi paljon ja liikkeet on enimmäkseen muljuvia asennonvaihtoja, voimakkaampia ja heikompia. Lisäksi kyljissä ja alhaalla tuntuu hennompia ja terävämpiä kutitteluja ja hipsimisiä (käsistä ja kyynärpäistä vissiin). Pidempiaikaiset ruumiinosien työnnön ja punkemiset (kuten tuo peppu) on ihan uusinta uutta sitten. Yleisesti kirpputyttö tuntuu siis jo todella voimakkaalta ja määrätietoiselta ja uskaltaisin ihan mutulla (ja tilastokäyrillä) väittää, että meidän osalta keskosraja (2,5 kg) on jo nipin napin ohitettu! (Äitikin kun on ollut niin ahkera sokerintankkaaja kasvattaja!)

Tuo kahdeksas kuukausi koulunloppuineen oli sitten taas juuri niiden potkujen kulta-aikaa. Tietokoneella istuessa tai kyljellään maatessa, päiväsaikaan ja iltaisin, oli välillä sellanen meno että koulussakin tuli ihan olo, että nyt kaikki näkee. Isälle nää oli tietysti varmaan palkitsevimpia ulkopuolelta tunnustella, koska voimakkaimmat tujaukset sai ihan sen oman kädenkin pomppaamaan irti mahasta. 28. viikon alussa pirpana mulla onneksi kääntyi sopivasti päälleen, koska sitä edeltävien muutaman viikon aikana oli potkut jo sen verran voimistuneet että suoraan kohdunsuulle tähdättynä ne tuntui aika epämiellyttäviltä ja olihan niitä selkeämpi tunnustellakin ylempää kuin tuolta ihan nivusista. Eli vaikka neiti noinkin aikaisin kääntyi jo, oli siitä suuri helpotus! En halua edes kuvitella miltä noi voimakkaimmat potkut myöhemmin alakerrassa oisi tuntuneet. Käsien liikkeetkin tätä nykyä kun saattaa olla tosi vahvoja, vaikka onneksi eivät ne pääse ihan kohdunsuulle asti, taitaa olla polla sen verran tulppana.

Yksi hikkakin tytöllämme ehti olla sillon perätilassa, tosin ilman ulkopuolisia vinkkejä en olisi sitä jälkikäteen ehkä hikaksi tunnistanut. Ennemmin nimennyt hitaaksi elohiireksi ihan kylkiluiden alla, vähän kuin pallea olisi osittaisesti nytkinyt jotain kramppia. Nyt tältä juuri päättyneeltä 33. viikolta hikotteluista tulikin sitten ihan jokapäiväistä hupia, eli noin 2-3 kertaa päivässä, muutaman minuutin kerrallaan tuolla häpyluun päällä nytkii samainen elohiiri. Vähän vissiin asennosta riippuu kuinka voimakkaasti sen kulloinkin tuntee. Ilmeisesti hikka on kuitenkin noin niinkuin lääketieteellisesti hyvä merkki, joka kertoo vaan keuhkojen kehittymisestä johonkin tiettyyn vaiheeseen ja että hengitysharjotukset on tehokkaasti käynnissä.

Viimeisen parin kuukauden aikana liikkeet on tuntuneet niin usein ja vakaasti, että en tosiaan usko että sikiö nukkuisi 95% ajasta! Tai sitten se liikkuu nukkuessaankin! Sitä ennen keväällä liikkeet olivat enemmän ajoittaisia, eli ilmeisesti niistä jäi osa tuntematta. Tosin kyllähän kehityksen mukana tuo liikkumisaktiivisuuskin vaihtelee. Selkeästi useamman viikon ennen raskauden puoliväliä olin kuitenkin tuntenut liikkeitä. Iltaisin nukkumaanmennessä niitä oli hyvä kuulostella, mutta tää ipana on kyllä ollut myös tosi aamupäiväaktiivinen. Ehkä tietysti johtuen mun aikatauluista. (Herätys, aamupala, bussilla koululle, aamukahvi ja sen jälkeen paikallaan luennolla oli aika varma rutiini saada jotain liikettä aikaan.)

Itse en niinkään oo huomannut eroa mun aktiivisuudessa vauvan liikkeisiin. Tai tietyllä tavalla, mutta mun näkemyksen mukaan erot johtuu ihan vaan siitä, että paikallaan ollessani pystyn huomioimaan vauvan liikkeet tarkemmin. Töissä touhuillessakin liikkeitä kyllä tuntee, mutta varmaankin vaan ne voimakkaimmat, kun taas heiveröisemmät jää oman liikehdinnän varjoon. En itse esimerkiksi ole kertaakaan vauvan liikkumisen takia joutunut illalla valvomaan tai yöllä heräämään, vaan meidän rauhoittumiset ja havahtumiset tapahtuu aika tahdissa. Öisin esim. vessa- ja juomareissun jälkeen saattaa pari viuhahdusta käydä kun pirpana kääntää kylkeä, mutta sitten unta pääsee jatkamaan molemmat. Tiedä sitten saako tästä kiittää etuseinän istukkaa, omia aisteja, hyvää tuuria vai vauvayksilön rytmiä? Toisaalta en ihan ymmärrä puheita ja kyselyitä "sikiön rytmistä", koska jos vastasyntyneellä rytmiä ei ole, miten sikiöllä voisi olla? Eikös se ole ihan odottajan rytmistä vaan riippuvaista silloinkin oltava? Monesti kyselijöille olenkin kertonut, että meillä on viikkorytmi, koska siltä se on tuntunut. Alkuviikot maanantaista lähtien on yleensä hurjaa liikettä pari päivää ja viikonloput taas kaikkein rauhallisimpia. (Mullahan koulu painottui kevään ajan alkuviikkoon, välissä oli duuneja ja viikonloppuna sai usein jonkin verran levähtää.)

Hyvin hentoja ensimmäisiä liikkeitä leikittelen mielessäni kyllä tunteneeni jo tosi aikaisessa vaiheessa. Toki voi olla kyse kuvitelmista, mutta kyllä jo varmaan joskus 14. tai 15. viikolla luulin jotain hentoa tunteneeni. Ekat liikkeet tosin oli sellasta keskittymistä. Valitisin otollisen ajan, kävin sänkyyn kylkimakuulle ja varovasti hengitystä pidätellen saattoi tuntea hennon hipaisun alemman nivusen seuduillla. En nyt toki varmuudella väitä näitä liikkeiksi vielä julkisesti, mutta mun mielestä ne sitä oli. Varmentuivat vasta sitten myöhemmin, yleisemmillä liikkeidentuntemisviikoilla joskus ehkä 17.-18. viikolla? Mulla kun ei koskaan oikein tullut sellaista yhtä selkeätä "nyt se liikkui" -kokemushetkeä, koska vähän niinkuin tunsin jotain jo ja ne sitten siitä vaan voimistuivat, niin että lopulta ei enää ollut epäilystä. Mahassa kiertävältä ilmalta ja elohiiriltähän kun nuo ensimmäiset liikkeet on (hyvin osuvasti) kuvailtu tuntuviksi. Itseasiassa edelleen isommatkin mujahdukset tuntuu samalta kuin kiertävät ilmavaivat, toki ne tuntuvat kohdun ja vauvan kasvettua ihan eri puolilla mahaa kuin ilma suolistossa.

Syöminen (etenkin pidempien taukojen jälkeen), liian kippurat "kohdulle ahtaat" asennot, makuuasentoon käyminen, pidempään paikallaan istuminen ja auringonvalossa mahan paistattelu ovat ne varmimmat tavat liikkeitä saada aikaan. Näiltä viikoilta eteenpäin voisi neuvolaohjeilla harrastaa liikelaskentaa, mutta itse en ole kokenut siihen tarvetta. Koko ajanhan tuolla tuntuu jotakin olevan meneillään. Mitään liikkeitä en ole (vielä) kokenut epämiellyttävinä tai vaikka kivuliaina. Kutian kuitenkin kyljistä tosi herkästi ja sisäpuolelta tapahtuvat liikkeet eivät siihen kyllä ole poikkeus. Ennen raskautta näytti hassulta, kuinka raskausnaiset pitivät käsiään niin paljon mahallaan, mutta nyt en ihmettele, koska itsekin sitä harrastan. Omassa mahassa tapahtuvia itsenäisiä liikkeitä ei kyllä kyllästy tunnustelemaan ja usein tuntuu että käsillä raivokkaimpia potkusarjoja ja punkemisia saa vähän rauhoitettuakin, kun pitäisi itse keskittyä johonkin muuhun. Toistaiseksi kun liikkeet on oikeastaan ainoaa kommunukaatiota mitä pystytään harjoittamaan!