Sneakpeak

Mä vaihdoin sairaalassaoloaikana vissiin vaan tasan kaksi vaippaa! Mies / iskä hoiti loput! Ja voitte arvata tuliko siis käytettyä kestoja... :D

Vierailijoita kävi kohtuudella kumpanakin päivänä. Kaikkien sylit kelpas loistavasti ja tässä kummitädin olalla.

Sairaalan vauvasänky oli tytön "mersu", jolla ajelutettiin punnittavaksi ja muuta. Muuten nukkui mun sängyssä.

Tää "valmis vauva" on ollut alusta asti välillä nappisilmineen ihan vaan valppaana hereillä vailla sen kummempia tarveasioita.

Ensimmäisenä iltana aurinko laski meidän huoneen ikkunassa 21.53, 21 tuntia ja 21 minuuttia syntymähetken jälkeen.

Kotona kokeiltu jo tuplarengasliinaa pikkuhetki!

Josko tänään pääsisi aloittamaan Sen Kertomuksenkin vielä.

Kännitunnustus

Mun ei koskaan ikinä ever pitänyt kokea mitään yhtäläisyyttä siihen ihmisryhmään, joka esim. välttelee vappua keskustassa humputtelevien takia tai liittyy facebookissa "itsekin käytin joskus alkoholia" -ryhmään. (Muistatteko fb:n alkuvaiheissa, kun tällanen ryhmä oli aikuisen sarkastisesti perustettu "aikuisiksi kasvaneille" vastapainoksi sille sarkastiselle "itsekin käytän joskus alkoholia" -ryhmälle.) Nojoo. En ole liittynyt, enkä koe yhtäläisyyttä, vaikka sinällään edelleen mun mielestä mielipiteet on mielipiteitä ja niihin on kaikilla osapuolilla tasapuolinen oikeus, olkoonkin, että tässä terveys-, taloudellisuus- ja oikeestaan kaikki todelliset tekijät on enemmän käyttäneiden kuin käyttäjien puolella. Ja kaikki kyllä yleensä myöntää sen.

Mutta... Käsi ylös jos jollakulla muulla on vasta raskauden yllättämänä löytynyt sellanen uusi "onko känniset oikeesti tollasia" -aivolohko (tai ehkä aisti ennemmin)?!? Mulla meinaan on! (Tai sitten kaikki vaan yhtäkkiä kollektiivisesti on muuttaneet kännikäytöstään jostain syystä rasittavaksi.) Ja kiintoisaa on, että tämä mun oivallus ei monessa tilanteessa edes vaadi kovin isoja alkoholiannoksia tai humaltilaa, vaan joskus todella pienikin riittää. Alkuraskaudessa tätä ei niin selvästi havainnut (ehkä omalla baby high:lla oli osuutta asiaan), mutta jatkuvasti selvemmin ja herkemmin. (Hehe, selvemmin nimenomaan!)

Aion mä tulevaisuudessa viinistä edelleen nauttia ja hyvällä omatunnollakin vielä, mutta vähän herää epäilys, että niitä entisiä sammaloituneita syvällisen henkeviä keskusteluja yön tunteina ei ehkä tulla enää näkemään. Humaltuneen kanssa on nimittäin yllättävän vaikea keskustella. Toki vannomatta aina paras. Enhän mä siis enää edes muista miltä se krapula oikein tuntuu.

(Aiheella ei sitten ole mitään sen kummempaa tekemistä eilisiltaisen lätkäillan kanssa, muuta kuin että Muumilimpan ohella täällä nautittiin myös valkkaria, jekkua, longeroa ja bisseä, mutta tuli vaan mieleen, kun aattelin mitä illasta kertoisin.)

Lisää pesänrakennusta

Viime päivinä iskenyt uudestaan tarvikehaalintainto. Keskittynyt lähinnä ihan viimoisena vain vaippaosaston täydennyksiin, mutta muutakin roipaketta on vaihtanut vaivihkaa omistajaa.

Ihan navan alapuolelta löytyi jotain hailakkaa arventapaista (!!), joten uusimpaan käyttöön kosteusvoiteen ja babyoilin rinnalle lähti nyt viimein tää todella monelta taholta kehuttu Bio-Oil. Ihastuin ainakin tuoksuun heti, joten ehkäpä nyt taas saan vähän tsempattua tän ihonhoidon kanssa, kun hetkeksi into lopahti! Weledaankin tottui ja se vihreä purtilo avocadotuoksuineen oli ihan ok, mutta tätä voi vielä jälkikäteisnuuskia kämmenistäkin mieluusti! Eli hoitokäytössä siis rinnakkain kaksi herkkua, kun tämä osoittautui hyväksi aamu- ja iltakäyttöön ja peseytymisen jälkeen koko kroppaa hoitaa se Natusanin Baby-oilin hyvänyönversio.

Tän hetkinen arpisaldo on siis rintojen alapinnalla yhdet tummimmat ja "näkyvimmät" (tosin sijainnin puolestahan ne ei sieltä minnekään näy kun jäävät joko liivien pimentoon tai ilman liivejä mahan ihoa vasten), lisäksi oikeassa rinnassa on päällispinnallakin sellanen "vaalea" jälki ja nyt sitten vielä hailean tumma navan alla. Ihan arvettomana en siis oo säilynyt, mutta kyllä noita vähän etsiä saa, että huomaa.

 
Imutustyyny useiden tiirailujen jälkeen irtosi epäröinnillä Huuto.netistä. Vähän turhakehan tämä ehkä voi olla, mutta oli halpa ja kotimainen ja jotenkin toi kuosi vaan vetosi muhun hupsuudellaan. Mollavauva on merkki ja täytettä on lisättävissäkin, eli siksi kuva vähän lörpöstä tyynystä. Eihän mulla vielä mitään haisua ole kuinka pinkeenä tollasta oisi tapana pitää.

Ja huh. Tämä härpäkekin on nyt yliviivattuna listalta, jeejee! Muutaman euron lakisääteinen kaukalonrytky. Ehkä sillä ne parit keikat vetää ja ihannehan olisi, ettei akuuttia tarvetta edes tulisi. Joukkoliikenne kunniaan!

 
Kaukalon kylkiäisinä lykkäsi myyjä meidän matkaan vielä tämänkin härpäkkeen. Lahjaksi ollaan kyllä omavalintaista sitterimallia saamassa jossakin vaiheessa, mutta nyt on karvalapsille oma, kun heti omivatkin. Ehkä tällä voi testailla onko pirpana edes halukas itsekseen heijailemaan?

Ja vihdoin uusi reppu, joka olisi vähän suunnitteilla nyt äippälomailun ajaksi myös "hoitolaukun" virkaan. Mun vanha Dakine kun on jo vuosikaudet vedellyt viimeisiään (itseasiassa taisin heittää jo poiskin?) ja Miehen joku repunretale myöskin vähän laittanut jännäilemään koska olkahihna lopullisesti katkeaa kesken kriittisen kantoreissun. Tietysti ironisesti juuri tän hankinnan jälkeen sain äidiltä takaisin lainassa olleen Marimekon repun, jonka olin täysin unohtanut omistavanikaan! :D Kohtalon suurta ivaa ilman muuta, mutta nyt on sitten kaikille perheen reppukokoisille omansa ehjinä.

 
Eilinen turvotuksenpoistokuuri starttasi menestyksellä! Ainakin vessassa sai rampata niin tiuhaan, ettei vähään aikaan ole saanutkaan. Sormet oli heti tänä aamuna kaposemman ja viriilimmän tuntuiset eilisaamuun verrattuna. Jatkan siis samaa linjaa. Tänään testissä vesimeloni.

Rv 30+3

Viikon möhökuvista (Miehen paita päällä) voi päätellä mitä teen tänä(kin) Mies suuntaa areenalle kummisedän kanssa ja kummitäti ja kumppanit (ehkä raflan kautta) pörähtää meiän telkkarille illalla. Ihanaa, Leijonat!

Kuvasatoa

Pienet vaatelöydöt taas Lauttasaaren Oranssitorilta. Tulevan kummitädin kanssa siellä pyörittiin ja hihiteltiin hyvät tovit. Hassuja huomioita tuli lukuisia. "Täti"kin keskittyi ekat pari rivistöä aika tiiviisti vaan omiin aikuisvaatelöytöihinsä ja vähän ehkä sieltä täältä huikkasi että "tos on jotain lastenvaatteita", jotka jätti mun pengottavaksi. Aika pian muuttui sitten ääni kellossa ja tongittiin höyryten kumpikin noita bodypinoja löytöjen toivossa. Jotenkin kirppistely on niin paljon helpompaa kun on jotain tiettyä tavaraa, jota etsiä. Pelkkä "jotain kivaa itselle" on liian laaja, tuntuu toivottomalta! Hintaa moiselle läjällä (ja mun Hello Kitty -kaulakorulle, joka ei päässyt kuvaan) tuli taas se reilu pari kymppiä. Asiallista!

15+0

"Virallinen" jumppavaatemahakuva eiliseltä tasaviikolta, 15+0. Siksi kaksi kuvaa, että tossa nyt näkyy kuinka paljon vähän toi housunvyötärö mahan päällä enää vaikuttaakaan! Ekassa kuvassa vyötärö siis mahan päällä, tokassa ei. :) Tolleen mahan päällä yleensä matkaan salille ja takasin (tuntuu jotenkin lämmittävämmältä ulkona takin alla) ja sitten itse tunti/tunnit kuluu vyötärö mahan alla, muuten tulee ihan hervottomat painaumajäljet. (Joita saatan väsyneenä kauhuissani luulla raskausarviksi! :D Ainakin aamuisin yökkäripainaumia! :P)

15+1

Ja loppuun vielä arkivaatemöhökuva tältä aamulta. Vyöstä voi päätellä, että olen nyt alkanut päivittää eri keinoin tavallisia naisvaatteitani vähän äitiysvaatemallisiksi. Otti niiiiiin sairaasti päähän viikko sitten maanantaina yhdellä alkaneella kurssilla kun yksi likka ihan rehellisen avoimen pohtivasti koko luennon toljotteli mun "vauvamakkaraa". (Voitte kuvitella millanen toi möhö on kun luennolla pirteässä ja hyvässä ryhdissä  vähän väsyneenä ja venkoilevana istuksii.) Olisin tietty voinut tyylikkäästi vaan tokasta, että "joo on sieltä tulossa jotain" tai sitten ei-tosiaan-tyylikkäästi siinä esittelykierroksella mainita jotain asiasta. Mut... ää... not my cup of tea. Ehkä se tänään uskoo?

Ps. Yhellä luennolla (jonka sit kyllä päätin tenttiä, kun oli toinen luento vähän päällekkäin) oli opiskelija lastenvaunujen kanssa! En oikein tiedä vielä mitä ajatella! Hiljaa se kyllä oli, propsit siittä.

Jakamisen murheet

Jo ensimmäisenä plussapäivänä örkistämme sai tietää oman perheemme lisäksi myös toinen tulevista kummeista. Yksinkertaisesta purkautumistarpeesta johtuen isäkokelaan ollessa työelämälle varattuna. Sen suurempaa filosofiaa niinkin tuoreen uutisen jakamiseen ei ollut. Ensimmäinen saamamme reaktio olikin aikalailla samanlainen, kuin omammekin tuolla hetkellä oli.

Tulevina päivinä uutista tuntui tosi vaikealta pitää salassa. Omat ajatukset pyöri niin vimmatusti vaan tässä yhdessä asiassa, niin olisi tuntunut luonnolliselta myöskin puheessa pyöritellä näitä ajatuksia. Onneksi keksin blogin ja keskustelufoorumin, jotka aivan eri kaltaisissa yhteyksissä ovat jo vuosia olleet itelleni täysin tuttu tapa jakaa ajatuksia mielessä liikkuvista yksipuolisista mietteistä. Toki tällaisen odotusblogin aloittaminen tuntui äärimmäisen turhamaiselta ja typerältä, eikä yhtään itseni tapaiselta, mutta turvauduin anonymiteetin suojaan ja edelleen ajattelen, että kun kukaan ei ikäänkuin tiedä, ei tätä blogiakaan oikeastaan ole olemassa. :D

Kuitenkin hiljakseen jokuset ystävät saivat uutisen kuulla. Lähinnä sellaiset, joille mahdollisista epäonnisistakin tapahtumista tulisi kerrottua. Siltä varalta jos... Tuon viikon takaisin ultran jälkeen sitten hanat oli lupa aukaista. Työkaverini kuulivat, oma äitini taisi kuulla jo muutamaa päivää aiemmin ja niin edelleen. Oikeastaan ainoa olennainen, joka ei vielä tiedä on miehen perhe. Juuri tulin koululta kotia bussilla ja miehen sisko sattui samaan kyytiin. Olis kyllä julmetusti hotittanut, mutta onneksi oltiin bussissa. Ei siinä olis viittinyt, vaikka mielessä kävi kyllä.

Aina kuulee naureskeltavan, moitittavan tai ihmeteltävän ihmisten reaktioita tällaiseen. Tähän on kyllä yksinkertaisesti todettava että joko a) olen älyttömän huono lukemaan ihmisten reaktioita, b) asiassa ei ole reagoitavaa, c) kaikki osaavat peittää todellisen reaktionsa tai d) jokin kombo näistä. Yksi toki voi myös olla, että tunnemme läheiset niin hyvin, että kaikenlaiset reaktiot ovat niin ennalta-arvattavissa että niitä ei juuri noteeraa. Tiedä häntä! Vastaan on tullut oikeastaan vain onnitteluita ja niitä seuraavia keskusteluita. Ei päivittelyä, tyhmiä kysymyksiä tai kommentteja, ei mitään mistä yleensä puhutaan. Enkä oikeastaan usko niitä tulevankaan.

Alkuun pelkäsin kertomisen vaikuttavan ihmisten suhtautumiseen. Esimerkiksi töissä en tosiaan halua, että kaikki miettisivät koko ajan mielessään että onko sillä nyt paha olo tai pissahätä tai himoitseeko se nyt tota ja tota ruokaa kun mainitsi sen. Ehkä asia olisi eri jos oireita olisi, mutta kun ei ole, niin en halua että kukaan niitä miettiikään. Muutoinkin haluan edelleen tulla ihan normaalisti kutsutuiksi bileisiin, baariin, urheilemaan, ihan minne vaan. Se etten itse juo tai polta ei estä sitä muilta mun seurassa olevilta. Lisäksi ehkä olen myös jotenkin vaitonainen ihminen normaalisti omista asioistani, sillä alkuun sekä edelleen mulle tulee tosi tyhmä olo Kertoa Jotain Isoa Itsestäni. Kun ei musta tarvi puhua. Eikä se nyt kaikille niin iso juttu ole, eikä kuulu ollakaan. Toisaalta haluan että läheiset tietää tietysti ja asiasta on kiva puhua, mutta jotenkin tulee sellanen lesoileva / ylpeilevä olo, kun tällaisen joutuu paljastamaan. Siksi ultrakuva on niin paras. Lykkää sen toisen nenän eteen, niin yleensä jossakin vaiheessa seuraa kysymys "ootsä raskaana" jolloin ei teoriassa tarvitse kertoa koko asiaa vaan myöntävä vastaus riittää, hahaa!

Sosiaaliseen tilanteeseen palaan varmaan joskus myöhemmin vielä...