32 syytä synnyttää

1. Saa vauvan.
2. Löytää itsestään uuden puolen.
3. Pääsee opettelemaan ihan mielettömät määrät uutta.
4. Kaikki vauvatarvikehankinnat pääsee käyttöön.
5. Paino ei nouse enää ja ei joudu punnitukseen joka viikko.
6. Paino laskee.
7. Saa omat kauniit nilkat ja jalkapöydät takaisin fanttijalkojen tilalle.

Mulla turvotti vaan vähän ja vasta kun pää kiinnittyi!

8. Huomaa että hiukset olikin luonnostaan kiharat.
9. Ei ole maailmanloppu jos Renniet jää laukusta, vaan sitä ei edes huomaa.
10. Öisin ei tarvitse syödä sokeri-rennieitä hampaidenpesun jälkeen, eikä muulloinkaan.
11. Öisin ei tarvitse nousta vessaan vähintään kolmea ja enintään kolmeakymmentä kertaa.
12. Jos nousee, saa inhimillisessä ajassa (max. 15 min) uudestaan itsensä uneen.
13. Saa syödä maksalaatikkoa.
14. Sen sijaan, että yhä useampi kauhea rytky joutaa liian pienenä kaapin ylähyllylle, sieltä saa kaivella kivoja vaatteita taas takaisin käyttöön.
15. Saa housut, sukat, kengät jalkaan jopa seisoaltaan.
16. Kissojen ruoka- ja vesikupin saa asetettua lattialle tipautuksen tai heittämisen asemasta.
17. Se järjetön makeanhimo helpottaa.
18. Kalan kanssa saa kuivaa valkkaria.
19. Lattialle putoavat asiat voi nostaa ilman tukea ja tuskaa.
20. Lattialle putoavat siivottavat asiat saa pyyhittyä tai pestyä ilman polvistumista lattialle.
21. Voi juosta bussiin.
22. Voi kävellä kymmenen kilometriä, ja siinä ei mene koko päivää tai tarvita kymmentä vessapysähdystä.
23. Halaaminen on intiimimpää.
24. "Eikö se nyt vieläkään" muuttuu "Voi kun se on pieneksi".
25. Voi istua puolimakaavasti tai maata selällään ja mahallaan.
26. Voi kääntää kylkeä ilman käsiä ja maha ei jää selkäpuolelle.
27. Nenä ei ole enää 24/7 tukossa (suihkeista ja antihistamiineista piittaamatta).
28. Pääsee vihdoin tositoimiin sen rintapumppuvekottimen kanssa, eikä tarvi pelätä supistuksia.
29. Ikenet ei vuoda verta joka hammaslankauksella.
30. Tietää edes millainen yksi maailman synnytyksistä on.
31. Seuraava synnytys on tilastollisesti sitä puolet lyhyempi.
32. On joku jolle lukea ääneen.

Neuvolakortti

Neuvolakorttikuulumisia siis koko raskausajalta en olekaan kertoillut aikoihin. Eilisessä tsekkauksessa mulla ekan kerran oli kesäsijainen oman Tädin tilalla ja hänet tapaan vielä ensi maanantainakin, ellei tirppa ole ulkoistunut tai juuri sitä silloin parhaillaan tekemässä. Tuon jälkeen sitten keskiviikkona 41+3 olisi ennakko-ohjeena ajanvaraussoitto Kätilöopistolle, jonne aika napsahtaisi yliaikakontrolliin ensi viikolla perjantaina, kun viikkoja on 41+5. Toivon, ettei siihen asti päädytä, mutta sitten taas toisaalta pääsisi kurkkaamaan pirpanan vointia ja ehkä kokoakin ultralla. Lisäksi kohdunsuun livetilanteesta oisi kiintoisaa kuulla jotakin jo ennen synnytyssupistuksien alkua. Sinällään mulla ei näiden aikojen kanssa stressiä edelleenkään ole, kun olo pysyy mukavana ja käynnistysuhkailua ei ole kukaan harrastanut. Onhan tää tylsää kun mikä, rahat hupenee alennusmyynteihin hyvää kyytiä ja miehelläkin kesäloma alkaa hiljalleen vedellä viimeisiään, mutta näillä mennään. Kyllähän mä tätä horoskoopiltaan leijonaksi olen lupaillut, eli sikäli pitäisi vielä pidätellä reilut neljä vuorokautta. Tuona ekana leijona-päivänä meillä olisi kotosalla sopivasti vielä vesikatko päivällä, eli eikös jonkin luonnonlain mukaan tuskaisin avautumisvaihe kotona sinniteltäväksi osuisi juuri tohon suihkuttomaan ja kylvyttömään saumaan..?

Painoa koko raskausaikana on hujahtanut (neuvolan mukaan) tasaiset 26 kiloa! Itsehän lisäisin tuohon vielä pari kiloa ennen koko ekaa neuvolapunnitusta tulleita turvotuksia tai mitä lie. Aika simppelisti siis tuplat kaikkiin suosituksiin nähden oon saanut, enkä yhtään ihmettele. Syömisiä kun en ole juuri mitenkään rajoittanut, paitsi sen verran että hyvää ja terveellistä tulee tarpeellinen määrä, kun taas liikkuminen on vähentynyt aika radikaalisti. En ole normaalioloissa todellakaan mikään jooga-pilates-kävely-ihminen ja kohtuu fyysisestä duunistakin jäin pois seitsemän pitkää viikkoa sitten! En muista koska viimeisen juoksulenkin tein, mutta varmaan joskus viikkojen 23-25 välillä, ja spinningsalin puolella taisin vielä hivenen pidempään sinnitellä. Uiminen kiellettiin jo aikapäiviä sitten sekin. Ainoa liikuntani siis on lähinnä kävely ja se on aika ankeaa ja lantiokipuista puuhaa pidemmän päälle. Oon mä sentään välillä lihaksia saanut sillä kipeytymään.

Alkupuolella raskautta kiloja tulikin siis tosi maltilla, 200-300 gramman viikkotahtia, mutta viikkojen 20-30 välillä hyökkäsi sitten se odotettu ja varoitettu kasvuspurtti, jolloin viikossa on kortin mukaan tullut kerran jopa yli kilo, mutta keskimäärin 900 grammaa. 30+ viikkojen jälkeen on tullut pieni rauhoittuminen "normaaliin raskaustahtiin" (400-700g/vko), joka hiljakseen äippälomailun myötä on taas lähtenyt tehokkaaseen viikkonousuun jopa 1,2 kilon viikkospurteilla. Ihan näitä viimeisiä viikkoja en oikein osaa edes tarkastella, koska listalta löytyy niin nousua kuin laskuakin, ilmeisesti siis joidenkin viikkojen helleturvotuksista johtuen.

Liikaahan tuo 26 on ehdottomasti, mutta minkäs teet. Jos oisin tosissani alkanut ruokavaliolla kontrolloimaan osittain liikkumisen vähentymisestä ja osittain raskausraskaudesta johtuvaa painonnousua oisin aika kyseenalaisilla vesillä soudellut. Ilman muuta herkut ja makeat oisi voinut helposti jättää pois, mutta miksi ihmeessä toisaalta. Odotusaika on aika kieltoista, rajoittunutta, ankeaa ja veemäistä moninmonin tavoin, joten jos herkkujakin ei esimerkiksi verensokerien puolesta ole syytä kieltää, niin miksi vaivautua. Mä oon monta entistä iloa ja pahetta lopettanut raskauden takia ja aika monen kivan jutun tekeminen puolestaan on käytännön fyysisistä syistä johtuen ei-niin-kivaa tällä hetkellä. Syöminen sentään onnistuu aika normaaliin tahtiin (jos ei nyt unohtaa sen pirun närästyksen). Saahan ne miehetkin siellä intissä munkkeja halvalla! Ja vaikka fyysinen aktiivisuus tällä hetkellä on ehkä aika ameeban luokkaa, ei se sitä tule olemaan ikuisesti ja sittenpä saavat kilotkin kyytiä. Ja voihan olla, että näillä rasvoilla on mun osalta joku olennainen merkitys imetyspuuhissakin sitten. Voi olla, että myöhemmin kaduttaa, mutta ainakin toistaiseksi olen painohuolet jättänyt mielestä tietoisesti pois.

Kohdunpohjan korkeus mulla on myös huidellut ennemmin ylä- kuin alapuolella keskiarvokäyrää, eli sikälikin vauva vesineen, istukoineen ja muineen ei välttämättä ihan mikään pieni ole, vaikka ei kuulemma jättiläinenkään. Varsinaista kokoarviota en ole keneltäkään missään vaiheessa sen kummemmin saanut. Kaikenlaista on kuitenkin vihjailtu suuntaan ja toiseen, eli "pitäis sen mahtua", "ei mikään pieni, muttei jättiläinenkään" ja "voi se ehkä jo sen 3,5 ollakin" -luokkaa. Oikeastaan luotan omiin tuntemuksiin koonkin suhteen enemmän, kuin muiden tai vaikka ultran. Tässä vaiheessa kaikki arviot voi heittää jopa kilolla ja yleensä niin käytännössä tekevätkin, joten turha hätäillä. Kyllä se sieltä ulos tulee ja itse uskon, että ihan ongelmitta luonnontietäkin jopa, vaikka kovasti koittaa päivittäin polvella päästä tosta sivustakin läpi. Kunhan mitään poikkeavaa ei satu.

Pissaliuskat mulla joka kerta olleet sokerin osalta puhtaan keltainen ja sen proteiinin puolesta hyvin hennon vaaleanvihreänkeltainen, eli puhdas sinällään myöskin. Ihan off-topicina omaksi huvikseni olen myös havainnut, että kahvia juotuani pissa on ph:ltaan yleensä emäksistä ja muulloin taas ennemmin hapanta! (Miksihän siinä liuskatestissä sitä myös mitataan, vaikka tuloksella ei ole väliä?)

Normaalisti niin super hemoglobiinini laski viikkojen myötä luonnollisten varoitusten mukaisesti. Verenluovutuksessa ennen raskaustestiä se oli 165, ensimmäisessä neuvolassa viikolla 7+3 mulle aika normaali 146, josta laskut sitten lähti. Viikolla 16+3 hemppa näytti 130 ja 7 viikkoa myöhemmin 23+5 enää 115, joka onkin alin raskausaikana mitattu lukema. Osin ehkä raudan turvin, mutta toki myös jo luonnostaan 29+5 se oli noussut takaisin 130:een, 36+4 tulos näytti laiskistuneen raudansyönnin seurauksena 127, mutta nyt eilinen tilanne oli jo parantunut 137. Viime päivinä olen synnytystä ajatellen yrittänyt taas tsempata rautatablettien yöllisissä muistamisissa, jotta synnytyksen verenmenetykset eivät hetkauttaisi niin kovasti.

Tyttären syke laski ekojen virallisten 145-152 -mittausten jälkeen hieman, eli keskimäärin nyt on menty 132-135 sykkeillä. Mun verenpaine on aavistuksen alkuraskaudesta ehkä koholla, mutta ihan täysin ihanne- jatai normaalirajojen sisällä on pysytty. Äidiltäni lainasin kotimittarinkin, jotta saan rauhassa kotona seurailla. Nytkin olen innolla päivittäin mitannut, sillä joillakin lähestyvä synnytys kuulemma nostaa paineita! Sitä siis odotellessa. Saa nähdä vieläkö tästä maanantaina joutuu viimeistä kertaa korttia tuohon omaan terveyskeskukseen päivittämään. Pitäkäähän peukut pystyssä ettei enää!

Vaippapiristeitä

Koitetaanpas saada 20 000 vierailijan raja rikki ennen laskettua aikaa!

Alvababyn testitilaukseni saapui eilen, yllättävän nopeasti mielestäni, tilaus kun lähti kesäkuun viimeisenä päivänä! Kuusi taskuvaippaa ja kymmenen mikrokuituimua saapuivat hypisteltäviksi. Hinnasta, alkuperämaasta ja tuoksusta päätellen eivät tosiaankaan mitään ekologian ja etiikan riemuvoittoja varmasti ole nämä, mutta josko niiden avulla jonkinmoinen kertakäyttövaippavuori eliminoitaisiin. Ja halpojahan nuo on kuin saippua, koko tilatun paketin kokonaiskuluiksi mun osalta tuli 40 euroa, pelkkä yksi tasku siis tyhjentää tiliä noin neljän euron verran.

Muuten meininki on ollut tänään kohtalaisen väsynyttä! Eilinen sporttinen kaupunkikiertelypäivä taisi vaatia veronsa. Iltalenkkeilytkin taitaa jäädä suosiolla välistä, koska SI-nivelvaivat muistuttelivat kipeästi itsestään sitten jonkun raskauden puolivälin vissiin ja ihan puun takaa päiväunilta noustessa. Osastoa mitä ihmettä!?!

Silloinhan siis muistaakseni vasemmalle jalalle varaaminen oli vaikeaa, koska häntäluun oikealla puolella oli vihlova kipupiste. Nyt kipupiste on samassa kohtaa ja myös jossakin ulompana lonkassa ja varaaminen oikealle jalalle ongelma. Testissä on nyt ollut uusi lepo ja jumppapallottelu, seuraavaksi varmaan kuuma kylpy ja venyttelyt ja illalla vielä tiikeribalsami. Toivotaan että viimeistään yöuni korjaisi pahimman, koska en nyt ajatellut kävelemättä olla loppuaikaa... Varsinkin kun jostakin kumman syystä näin jo untakin Kättärin yliaikakontrollista!

Totta puhuen mulla on kyllä pieni vakaa usko ja toivo, että ensi viikolla jossakin vaiheessa se on menoa. Synnytys lähtee sitten vaan käyntiin yhtä puskista kuin tää lantiovammakin tähän hätään. Toisaalta tiedostan kuitenkin, että kun näin helposti ja hyvin on kroppa raskauden kestänyt, niin voihan se olla että reteesti yliajallekin sitten mennään. Eikä mulla mitään sitäkään vastaan ole, kunhan vaan synnytyskäynnistykseltä vältyttäisiin. Näillä terveystiloilla tässä on kuitenkin vielä pitkät kaksi viikkoa ennen kuin tuon suhteen alkaa toivottavasti kukaan hätyytellä. Vielä siis kannattaa bingota! (Alkaa muuten tulla jo hölmö olo tästä muistutella! :D)

Yhdessä kasassa viikonloppuun

Ihan tulin vaan infoamaan bingoajia (ja muitakin), että vakaasti yhdessä kasassa ollaan. Menkkajomotukset on tänään olleet tähänastisia runsaammat, mutta muuten ei mitään uutta meidän auringon alla. Jumppapallon päällä keinuttelut dataillessa pistää ehkä vähän puhtia noihin jomotuksiin, ja liian vähäinen juominen ja runsas kävely saanut jalat turpoamaan. Mikä ihmeen laskettu aika ylihuomenna? :D

Tänään hain vielä hieman viime hetkellä 75-senttisen jumppapallon työpöydän ääreen tuoliksi ja hivenen synnytystäkin varten. Vanha, ruma, liian pieni ja epäkäytännöllisen kiiltävämateriaalinen palloni hukkui noin pari muuttoa sitten jonnekin (en kyllä myönnä heittäneeni sitä pois, se on vaan hukkunut!) ja nyt sain paremman tilalle. Mattapinta ei kerää heti lattialta limaisena kaikkea moskaa puoleensa, vaalea väri vieläpä peittelee niitä kissankarvoja joita se kuitenkin edes vähän kerää ja isompi koko mahdollistaa tän tuolina käyttämisen. En tajua millä ohjeella aikoinaan sen pienemmän hankin? Olin kai salilla ihastunut juuri siihen kokoon treeneissä, mutta mun kilometrikoiville istumiseen se oli kyllä liian lättänä! Katsotaan jos pallokeinuttelut saisi edistystä viikonloppuna aikaan!

Omat bingoveikkaukset

Tästä viikonlopustahan alkaakin nyt Babybingon kolmen päivän helminauha, mutta sori vaan tytöt, Matkahuollollekin tuli luvattua, että vielä maanantai-iltana oisin vastaanottamassa vaunulähetyksestä puuttuneita kolleja kotona illalla. Lisäksi Miehen tyttö on meillä täyspäiväsesti ensi viikkoon, joten siinäkin hyvä syy pidättäytyä turhista synnytyksistä vielä tän viikonlopun yli! Ja yksi neuvolakäyntikin on vielä sovittuna ensi keskiviikoksi.

Jotenkin siis ajatukset ja odotukset rauhoittuneet ja voi jopa olla, että tällä hetkellä lähdön iskiessä tulisi vielä oloja "EI VIELÄ" ja "mitä jäi tekemättä". :D Toisaalta tässä oisi kyllä alkuillaksi ohjelmassa parin tunnin leffateatterissa istuskelu, mikäs oisi sen parempi aika päästellä vähän lapsivesiä ilmoille?

Mun omat tän hetkiset veikkaukset on 39+4/5, ensi to ja pe. ja viikon peräset siitä 40+4/5 (en yhtään osaa nimetä miksi mulla nämä +4/5 päivät on jotenkin vahvoilla?). Ihan pikkasen mielessä myös kummittelee tuo "ensisynnyttäjän tilastokeskiarvo" 40+8, eli 41+1, eli maanantai 22.7., vaikka ei tässä ihan tilastojen mukaan ole kyllä menty missään muussakaan asiassa! Eli ehkä se "eka leijonahoroskoopillinen" tiistai 23.7., jonne asti lupailin raskauden alkuaikoina venyttää, nousee tuotakin paremmille sijoille. Toisaalta päivät lasketun ajan tienoillakaan ei varmasti jätä oloa kylmäksi, vaan oireita tarkkaillaan herkeämättä. (Etenkin kun laskettu siis on ihan ovulaation mukaan laskettu, eikä sikäli aiheuta tilastopoikkeamia.)

Jostain syystä oletan, että ekat selkeät tapahtumat koittaa tosi aikasin aamulla tai sitten päivällä. Mun sisäinen kello kun herättää mut aamuisin tälläkin hetkellä kello 4-6 välillä (ja välillä, kuten tänään, on ihan mahdotonta saada uudestaan unta, vaikka väsyttäisi kuinka), joten siinä olisi hyvä sauma myös levänneelle pirpanalle aloittaa ulostautumisprojekti aamutuimaan. Päiväsaika taas on vahvoilla ihan vaan siinä mielessä, että onnistun itse jollakin toiminnalla edesauttamaan tapahtumia. Eilen kävelyt eivät supistuksia aikaan saaneet, mutta sen sijaan vaunujen kanssa puuhastelu kotona illalla sai päivän ekat keilapalloilut! Eli ei näissä ole ainakaan vielä mitään logiikkaa, mutta ehkä sitten viikon päästä!

Mun mittaveikkaukset, ja tietysti TYTÖLLE, ovat sitten puolestaan vähän tuosta lopullisesta synttäristä riippuen 3600-3800 grammaa ja 50 senttiä. Jotta tässä sitä sitten vaan odotellaan.

Ja tästähän pääsee vielä muutkin bingoamaan (jos vaikka se eka veikkaus ei nappiin osunutkaan...)! :D

Laskeutumista ja turhautumista

Neuvolassa pääsin taas kurkkaamaan kasariultralla pirpanan asentoa tarkemmin ja täysvalmiudessa ollaan! Jälleen kerran saatiin aikaan tuttu "täähän on ihan toooosi alhaalla" -reaktio, tällä kertaa ihan oman Tädin toteamana. Pää on nyt siis lantiojumissa, eli jos sieltä irtoaa niin mun kuulemma se pitäisi tuntea! Kroppaa likka saa kuitenkin vielä käänneltyä jossakin määrin, joten siksi polvien ja varpaiden muksinnat saattavat vaihdella paikkaansa edelleen. Selkäranka kuitenkin suunnilleen oli mun navan vieressä mun vasemmalla, eli optimaalisin päin voisi olettaa synnytyksenkin alkavan.

Sf-mitta oli myös tänään ensimmäistä kertaa pysäyttänyt kasvunsa, mikä siis kertoo siitä, etten ole kuvitellut itsekseni mahan laskeutumista alemmas! Istuessa ja selkämakuulla tuon muutoksen selkeimmin huomaa ja sanoisin, että melkein seistessä saan oman kämmenenleveyden mahtumaan rintojen ja kohdun väliin! Jonkun vanhan kansan viisauden mukaan se vissiin povailee lähestyvää synnytystä... Pientä vauvaa ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaikka tarkempia arvioita ei sen kummemmin kuultukaan. Miehen kanssa kumpikin meistä on ollut tosi tarkalleen 3,5-kiloinen syntymässä, joten tosi jännä nähdä pääseekö tämä tulokas (ja kuinka paljon) tuon rajapyykin yli! Painon lisääntyminen tässä viimeisinä viikkoina mua ei juurikaan synnytyksen suhteen hirvitä, koska jotenkin tuntuu että pään ympärys se on mikä mun fysiologialle eniten vaikuttaa homman sujumiseen. Isompi vauva on valmiimpi sitten ulkomaailmassa elämiseenkin ja mitä isompi se nyt jo on, sen pikemmin se ehkä syntymään lähteekin! :)

Muutoin täällä kirotaan lähinnä kesäturhautumista ja kömpelyyttä! Mikään ei pysy käsissä ja nostelut lattianrajasta on nihkeetä tuskaa, uimisen oma Täti kielsi viikko sitten ja olen kuuliaisesti neuvoa noudattanut, vaikka ohjeita taitaa olla aika moneen junaan, kävely on hidasta, kankeaa ja ajoittain tosi supistelevaakin ja ylipäänsä mitään ei jaksa tehdä samassa asennossa pitkiä aikoja (paitsi kylkimaata tuulettimen puhalluksessa sängyllä!), joten välillä tuntuu kesä valuvan vähän hukkaan. Mieli tekisi juosta, uida, kieriä ja vaikka lentää, mutta koko kroppa on kääntynyt mua vastaan tässä asiassa! Toisaalta oon yrittänyt asennoitua nyt vaan levosta nauttienkin päivien kulumiseen. Mitään ei ole pakko tehdä ja kaikkea mitä tekee mieli, saa tehdä. Päikkärit voisi hyvin ottaa jossakin vaiheessa ohjelmaan, ja tänään sellaset jopa tuli suunnilleen nykäistyä, koska neuvolavisiitti oli epäinhimillisesti jo ysiltä ja palasin unten maille vielä sen jälkeen. (Helle ja päivänukkuminen saa muuten tosi kiintoisia unia aikaan, huhhuh! :D Viime yönä olin saamassa poikavauvan, joka on ammattiuimari, joten oltiin Miehen kanssa Intersportissa ostamassa sille uintivarusteita ja kisapalkintoa. Palkintona oli Nalle Puhin hunajaa. Eli miten niin uiminen ja urheilu mielessä täällä?)

Ja muistakaas Babybingota, jotka ette vielä ole!

Mites se loma?

Pari viimeisintä työvuoroa sai jokseenkin jälkijunassa selän ja vähän mahankin puolen jomottelemaan iltaisin ja öisin tosi menkkamaisesti ja neuvolalääkäri nro 3:n kanssa päätettiin sitten jättää mut sairaslomalle viimeisten kuuden työvuoron ajaksi. Kaksi päivää vähän pällistelin ympärilleni hölmistyneenä, enkä sisäistänyt mitään muutosta entiseen. Jotenkin henkisesti vietin vaan tavallisia vapaapäiviä, tietysti riittävämmin leväten ja kaikenlaista turboilua vältellen muutenkin. Ehkä vasta tän päivän aikana on jonnekin takaraivoon piileksimään päässyt ajatus äitiysloman alusta, jonka virallinen ensimmäinen päivä on siis tasan viikon päästä vasta. Palkallisen kesäloman siis jätän tältä kesää pitämättä, jolloin se säästyy vanhempainvapaan jälkeiseen aikaan, koska se sitten saapuukaan, viimeistään kuitenkin huhtikuussa 2014. En nähnyt pointtia aloittaa lomailua vielä toukokuun puolella ja ihan hyvä niin, koska kunto on pysynyt näin hyvänä. Työmoraali ei yhtään tykkää näistä saikkupäivistä, mutta lääkäri osasi aika osuvasti lohdutella sanomalla ettei muutama työvuoro tässä vaiheessa ole keneltäkään pois, kun miettii vaikkapa tulevia 20 vuotta jo pelkästään. Tottahan se turisi vissiin.

Menkkajomottelut, jotka siis sekä Täti että lääkäri totesivat supisteluksi eivät ihan ole vielä hellittäneet. Öisin niitä nyt tulee herkimmin, niin että tuntemuksiin herää, sen sijaan tää päivä on ollut jo "oireeton". Sitkeesti oon koittanut rauhassa touhuilla ja liikkua, mutta aina säännöllisin välein levätä (datailla sohvalla loikoen siis). Jotakin kypsymistä down there on tapahtunut kuitenkin, muttei mitään hälyttävää, eli ammattilaisten silmin ei näillä oirein pitäisi mitään yhtäkkistä synnytystä päästä hupsahtamaan käsiin ihan vielä. Toisaalta huomenna starttaa jo 35. raskausviikko, joten vain kolmen viikon päästä pirpana ulostautuisi jo "täysiaikaisena"! Mun puolesta saa tulla vaikka jo heti silloinkin, mutta en kyllä pane pahakseni vaikka vähän lisää vielä kypsyisikin. Jos tästä vaikka jonkinlaisen pienen vauvattoman kesäloman makuun vielä ehtisi päästä.

Touhuttavaahan tässä huushollissa olis vaikka kuinka vielä! Osa tulokkaaseen liittyvää laittelua ja säätöä ja joitain hankintojakin vielä, mutta osa kyllä ihan 9 kuukauden takaisen muuton jäljiltä tekemättä jäänyttä...

Vaatteita, vaippoja ja sen sellasia oon jo aika hyvin saanut valmiustilaan. Ehkä sitä alottaa niistä kivoimmista projekteista aina herkimmin?

Yksi prokkis olisi tää kirpparijämä-ilmaispinnasänky. Maalit siinä on kohtuu kuluneet ja alkuun ajattelin vaan jotenkin koristemaalilla sitä vähän peitellä, mutta toisaaltahan sen voisi samalla vaivalla ihan alusta asti pohjamaalatakin. Jos vaikka tulee jotain sateisia sisäpäiviä vielä?

Meillä muuten siis löytyy pinnasänky, kehto ja meidän sänky kaikki nukkumapaikoiksi! Kehto varmaan siirtyy tositoimissa olkkarin puolelle päikkärikaukaloksi, pinnis jää makkariin ja lopullinen nukkumajärjestys muotoutuu sitten ajallaan. Alusta asti on toki puhuttu yhdessä nukkumisesta, olettaen että siten kaikki saa eniten ja parhaiten unta, mutta eihän siitä tiedä etukäteen mikä sen mahdollistaa. Tän hetkisen oletuksen mukaan kuitenkin kuulostaa vauvantahtiseen imetykseen soveltuvimmalta nukkuminen samaan aikaan yösyöttöjen aikana, jos vaan sen suinkin opin. Ja onhan pirpana jo tähän astikin meidän kanssa nukkunut jo sen seitsemän kuukautta.

Mutta pinnikseen (ja miksen myös kehtoon) oon siis aatellut valkoisen pohjan kaveriksi jonkinlaista pientä koristelua, eli jos on ideoita tai näkemyksiä niin saa heittää ihan vapaasti ja mielellään! Hopeareunuksia tms. olen vähän mielessä kaavaillut, mutta en muita vaihtoehtoja toistaiseksi.

Tällaistakin näkyä on tullut puistossa jonkun verran tuijoteltua jo työpäivienkin lomassa. Ihana aurinko! Onneksi se suurin kuuma-aaltoilu helpotti ihmeellistä kyllä oikeiden helteiden saavuttua. Ehkä ipanalla oli joku termostatti vähän hakusessa vielä ja se löyty sopivasti kesäksi?

Aamuja, aamuja

Ihana kevät! Ja nyt se on kuulkaas sellanen keissi, että todennäköisesti noin 11 työvuoroa tai 22 aamua, niin tälle neidille pamahtaa se äitiysloma tassuun! Toiset tuntuu motivaatiovempassa sitä odottelevan innolla ja tuskailevan viimesiä ponnistuksia, mutta mä nyt en varsinaisesti ainakaan vielä. Siis odotan siinä mielessä, että kaikenlaista pikkutekemistä, säätämistä, hoitamista olisi ihan miljoonasti "ennen kesää", ja olen nyt tuudittautunut monessa jutussa "sit lomalla" -ajatukseen. Mutta samanaikasesti kuitenkin toissapäivänäkin huokailin, kuinka mun tulee ikävä niitä rauhallisen letkeitä, nihkeän helteisiä kesätyöpäiviä, kun loma on vielä itellä edessäpäin ja muut vetää puistossa jätskiä napaan. Sandaaleissa polkasee illalla kotiin pussikaljottelijoiden ohi ja jopa sisällä tuoksuu aurinkorasva ja kuuman kostea asvaltti. Niissä vaan on se oma tunnelmansa, jota en tänä vuonna taida kokea ollenkaan! Tosin varmasti saan vähän ainutlaatuisempia kesämuistoja (mm. turvotus, hiki, hitaus) tilalle.

Töissä oon edelleen kyennyt ihan normaalisti painamaan. Jonnekin hamaan unohdukseen on jääneet mitkään painonnostorajat tai nostotekniikat, kun ei mikään ole tuntunut hankalalta tai pahalta. Edelleen kiperimmät tilanteet on mahtumiset ahtaista väleistä yllättävän ylimääräisen ulokkeen kanssa ja lattiatasotyöskentely. Sekä noin kerran tai pari päivässä iskevä minuutin parin huimauskohtaus. Toi ahtaat välit ei jotenkin vieläkään mene mun kalloon. Jos normaalisti vaikka kantaa mahan kohdilla jotakin (laukkua tai käsissään jotain), pystyy tuon taakan aina siirtämään, litistämään, nostamaan korkeemmalle tai mitä vaan. En oikein edelleenkään totu siihen, että mahaa ei yhtäkkiä pystykään. Jos jostain ei mahdu, niin siitä ei sitten vaan mahdu, ihan turha yrittää liukahtaa sivuttain, koska taidan olla sivuttain tällä hetkellä leveämpi kuin varsinaisessa leveyssuunnassa! Kiperissä kumartumisissa ja kyykyissä taas maha ei mahdu kylkiluiden ja reisien väliin ja hengenahdistus ja närästys on varmoja nakkeja! Muutoin kuitenkin voisin ihan hyvin näillä voinneilla jatkaa duunia vaikka synnytykseen asti. Sunnuntaisinhan (tai muina pyhinä) sitä voisi harkitakin, koska sehän ei valtion mukaan ole äitiyspäivä, eli töissä voisi käydä, koska noilta päiviltä ei rahaakan tule. Jätetään mietintään.

Pari uutta ihastusta pakko mainita tähän väliin. Danonen steviajugge teki tosi iloisen yllärin, koska ei sokeria, mutta rasvaa on kuitenkin jätetty, harvinaista. Makukin just eikä melkein. (Hyvä sivusto tuo somefood muuten muutoinkin!)

Ja ihan vähän hulahti budjetista myös Kappahlin Newbie -mallistoon, kun siinä on joitakin niin ihania värmeitä, että voi huoh. Onneksi ei ollut kokoja riittämiin kaikista. Oon siis alkanut jo tiiraamaan enemmän tollasia 70+ -senttisiä, koska luulen että pienempiä on tai on tulossa riittämiin. Vielä jos löytyis kokoja, voisin ottaa ainakin nämä:

ja

(Ja arvatkaa kuka on lähdössä ehkä ihan kohta tonne inhoamaansa ruuhka-aikaan kohti keskustaa..?)


Iltapäivällä on sitten seuraava neuvola ja odotan jotenkin, että oon saanut verenpaineen kuriin. Keino on ollut niinkin yksinkertainen kuin turvotuksenpoistokuurini. Viime perjantain jalkaturvotusepisodin jälkeen oon tsempannut niin veden, kahvin kuin diureettihedelmien syömisessä ja tulokset näkyy. Nyt erottuu nilkkaluut iltasinkin ja sormet ei aamulla ole niin kuumotusnakit.

 
Toinen kissoista (ei kuvassa oleva, kun tää on aina tää hömppä linssilude) on muuten jostain vuoden vaihteesta asti tosi mielellään nukkunut mun vieressä ja ehdottomasti etupuolella. Voisko asialla olla tekemistä jonkunlaisen hormonien haistamisen kanssa? Se kun on kuitenkin noista kahdesta karvasesta se fiksumpi. Tosin on myös arempi, eli varmasti muuttuu meno kun kotiin kannetaan ääntä pitävä ja liikehtivä vieras asia.

Neuvolat tiivistyvät

Nopeat neuvolapäivitykset tähän väliin, koska en halua niitä sujautella muihin teksteihin sitten sotkemaan. :) Oon elänyt viikonlopun aika tietokone- ja nettipimennossa, mikä on ollut aika ihanaa vaihteeksi. Nyt kun koulukaan ei enää vaadi Moodlea kyttäilemään tai muuta mukavaa, ainoastaan paperiset tenttikirjat odottaa hyllyssä. Tosin eilen kyllä oli pakko yksi tehtävänpalautus hoidella vielä tietoteknisesti, mutta se olikin kevään toiseksi viimeisin mokoma.

Ihan ekaksi raportoin, että kyllä! Pirpana on fiksusti käännähtänyt päälleen, eli todennäköisimmin se kävi juurikin sillon kuin siltä tuntuikin! Alapääliikkeet kohdunsuulla ja häpyluun päällä tulevat siis pikkuisista käsistä, vaikka välillä tosi voimakkaita ovatkin. Otin tän asentojutun tutkimuspöydälle käydessä ihan tarkotuksella puuheeksi Tädin kanssa, koska halusin oikeastaan vaan tästä edes jotain tietoa ja sainkin lopulta pienen kivan yllärin. Käsikopelolla Täti arveli pään kyllä alas, mutta ihan varmistukseksi veikin mut vielä ultralla varmistamaan asian! En tosiaan siis tiennyt, että meidän neuvolasta ultra löytyy ja aikamoinen vempele se olikin. Ihmeellisessä takatilassa, sellasessa siivouskomeron kokoisessa huoneessa sai hyppiä jalkatukien yli penkille, ja itse aparaattikin oli aika autenttinen iso vaaleanbeessinharmaa muovihärpäke. Näytön koko oli sellasta neuvolakortin luokkaa (niille jotka ei sellasta ole omistaneet, niin 10x15cm voi olla aika lähellä totuutta). Mutta ihan se ja sama, oli kone missä tilassa, minkälainen ja kuinka vanha vain, lopputuloksena mun mahasta löytyi alhaalta pääpallo ja navan vierestä mun oikealtani katsottuna selkä! Nyt onkin ollut perjantaista asti aika upeeta kun on liikkeistä suurimmasta osasta pystynyt sanomaan mikä ne aiheuttaa. Tosin ihme kippuroilla toi vielä pystyy olemaan, kun jalkojen liikkeet tuntuu mun asennosta riippuen välillä ihan oudoissa paikoissa. Hyvä tietysti että vielä mahtuu. Eilen satuin niin selkeän potkun saamaan kädelleni kylkimakuulla alempaan kylkeen, että ihan saattoi kantapääpotkuksi sen tunnistaa. (Mikähän riehunta oisi alkanut jos oisin omalla kädellä saanu siitä kantapäästä otteen ja pitäny kiinni?)

Painotilanne neuvolan kartalla +16,3 kiloa (oho :) ja mun laskun mukaan siis sen noin pari kiloa vielä päälle. Hemoglobiinit olin saanut peräti 130:een nousemaan raudoillani, tosin nyttemmin olen kyllä satunnaisina vuorokausina sitä vain isommin napsinut. Toi 130 kyllä mulle passaa ihan mainiosti, eli niillä main riittää että pysytteleekin. Sykkeet on tasasesti pysynyt 145:ssä yhä, vaikka aika ronskilla kädellä toista pesässään häirittiinkin siinä asentotunnustelussa. Kohdulta löytyi kokoa Tädin mittauksella nyt 28 senttiä.

Verenpaineet oli ainoa epäkohta ja ekaa kertaa nyt sellainen. Eka istumamittaus sai peräti lukemat 142/84, toisella laskivat jonkin verran ja vasta makuulta mitattu oli samaa luokkaa kuin mun alkuraskauden tulokset. Turvotusta mulla on satunnaisesti ollut ja nyt alkanut tuntua että ihan jatkuvastikin, mutta muita pahempia oireita kuitenkaan ei. Ihan iloinen siis olen, että tästä eteenpäin pari seuraavaa neuvolatsekkausta ovatkin jo kahen viikon välein. Eli itseasiassa siis jo ensi viikolla seuraavaksi!

Nesteen- ja turvotuksen poiston aloitinkin jo eilen shoppaamalla 2 kiloa espanjalaisia mansikoita! Tästä alkaakin nyt vesi - lenkkeily - jooga - sun muu -tehokuuri! :D Ei tuo turpoilu muuten suurempaa haittaa aiheuta, mutta käsissä (sormissa) se on ehkä epämiellyttävimmän tuntuista ja öisin puutuu kädet lähes joka yö (eivät kyllä välttämättä ole tekemisissä keskenään, mutta mahdollisesti)! Kaikenlaista ihme vaivaa tää loppuraskaus mukanaan tuokin.

Tänään

...tämän viikon
tentti 2 / 3,
koulutehtävä-deadline 2 / 3,
työpäivä 2 / 2,
eli voiton puolella jo mitä vahvimmin!
Huomenna saan elämäni takaisin!

Oikeastaan tulin kertomaan, että alimmat kylkiluut alkaa päivän päätteeksi olla aika hellinä, eli vissiin on pirpanan mökki venynyt sen verran korkeaksi jo. Asiaa auttavat myös mun istuma-asentojen aikaan painottuvat potkubileet.

Hormoneja ja psykosomatiikkaa

Jos oot lukenut tällaisiä "itkunaihelistauksia" raskaanaolijoilta, niin hyvä. (Jos et ole ja tää postaus saa mut näyttäytymään jotenkin kyseenalaisessa valossa niin käyhän lukemassa. Ja varo, jos oot itkuherkkä, mulle ylläoleva keskustelu aiheutti parin tunnin itku-nauru-kohtauksen!)

Mä voin ihan vähän vedota siihen tosiseikkaan, että itken omasta mielestäni muutenkin ihan tuhottoman paljon, mutta kylläkin ihan asiallisista syistä (mut siis muut ei vaan ehkä itkisi niin helpolla). Nyt ehkä sitten vaan vielä herkemmin ja turhempienkin syiden takia. Onneksi tää itkuisuus ei mitenkään huomattavassa tai ainakaan häiritsevässä määrin ilmaannu ns. arkisten askareiden parissa, eli esimerkiksi duunissa tai kavereiden kanssa mun ei ole kyllä (nytkään) nähnyt vollottelevan mitään sen kummemmin.

Jonkin verran olen ottanut selvää hormonimuutoksista, joita mussa parhaillaan on meneillään, mutta en nyt jaksa tarkasti niistä sen tarkemmin listailla. Enkä niitä siis niin ulkoa ole opetellutkaan! Periaatteessa kuitenkin alkuraskaudessa huomasin selkeimmin henkisessä voinnissa tuon progesteronin, koska olo oli pääsääntöisesti suorastaan huikean rauhallinen ja tyyni ja samalla kuitenkin energinen. Se ilo kuitenkin tyssäsi, onneksi vain osittain, lyhyeen ja nyt on päivät välillä yhtä hormonimyrskyä. Ehkä vähän tilanne tosta puolivälistä kuitenkin rauhoittunut. Jonkinlainen uusi henkinen siirtymä tässä toiselta kolmannekselta vikalle on siis tapahtunut ja tapahtumassa! Prolaktiinin itku- ja myötätuntovaikutuksetkin on siis selkeästi ollut havaittavissa, kai se on pakko tässä vaiheessa myöntää. Tosin siis yhteistoiminnassahan noi kaikki vaikuttaa ja raskaana keho tuottaa jokaikistä hormonia enemmän kuin normaalisti! (Jopa isän hormonit muuttuvat mun myötä!)

Uskon siis samalla kuitenkin myös, että osa mielialan heilahteluista johtuu ihan vaan itsestään psyykkeestä (johon myös tottakai hormonitkin vaikuttaa välillisesti). Onhan odotusaika, etenkin ensimmäistä odottavalle, iso elämänmuutos ihan noin käytännössäkin, vaikka ne pienet valtavat asiat, kuten kehon muutokset ja tulossa oleva vauva sivuutettaisiinkin. Henkisistä muutoksista todennäkösesti suurin osa on positiivisia, mutta saa niitä vanhoja juttuja silti  haikailla, sehän on vaan osa sitä muutosta. Itse olen ainakin ihan itsekkään omakohtaisesti miettinyt paljonkin tietynlaista "nuoruuden", "tyttöyden" ja "itsekkyyden" katoamista. Vaikka varsinainen tyttö en ole vuosiin kokenut olevani, tuntuu silti, että tämän vuoden jälkeen olen sitten vielä sitäkin vähemmän. En myöskään ole enää koskaan tai missään lapseton tai synnyttämätön, emmekä me lapseton pariskunta. Lomarahoja en voi enää hetken mielijohteesta laittaa yhteen laukkuun luottaen siihen, että puurolla pärjää loppukuun. Joku on aina ottamassa esimerkkiä tekemisistäni, halusin tai en. Ei voi sanoe, että kaikki vapaus katoaa tai on kadonnut kertarysäyksellä jonnekin, mutta aika radikaalit raamit oma toiminta entiseen nähden saa. Täytyyhän sellaiseen henkisesti varautua! Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja jos se suunnittelu pitää sisällään parit hormoni-itkut ja raivot, niin antaa palaa. Ainakin on mitä muistella raskausoireista sitten jälkikäteen, kun fyysinen puoli on niin vähälle mut jättänyt.

Joka tapauksessa muiden muassa seuraavia olen itkenyt:

Mielenosoitus. En tiedä mitä vastaan se oli ja miksi, ja välimatkaakin oli monta sataa metriä, mutta se nyt vaan on itkun arvoista elää demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa mielenosoittaminen on mahdollista.

Big Brotherissa soinut Yhdysvaltojen kansallislaulu. Onhan se aika mahtipontinen, ei siinä ympäristöä ja tilannetta tarvi huomioida!

Se sukupuoli siellä rakenneultrassa. Kaikki oli hyvin ja vekkuli oli terve ja vieraita ihmisiäkin samassa tilassa, mutta jotenkin se vaan meinasi tulla. Kolmesti noin 15 minuutin sisään. Onneksi onnistu pidättelyt.

Penkkaripäivä. En edes nähnyt koko abirekkoja, mutta näin niitä karkkeja maassa ja muistin siitä että on penkkarit. Se on kuitenkin käännekohta niille niiden elämässä.

Kissojamme. Jos Mies on välillä komennellut niitä (mun mielestä edes vähän turhaan) liian julmasti. Etenkin jos ovat olleet pitkän päivää yksin ja sitten iloitsevat kun kaikki on koolla ja yksi alkaa heti pomottelemaan.

Ja mainintaa eivät tosiaan tässä yhteydessä ansaitse parisuhde-, perhe- tai ystävähuoli-itkut. Minkäänlaisten biisien mukana en kykene välillä laulamaan ollenkaan (siis biisillä ei tosiaan väliä). Turhaa lienee mainita erikseen myöskään liikuttavia eläin-, vauva- tai synnytysjuttuja. Huoh.

Pasha, mämmi ja munat

Aah. Ihana pääsiäisvapaa!
Hyvin on levätty, syöty opiskeltu ja liikuttu. (Mämmit on ainoona vetämättä vielä, mutta tänäänhän on kaupat muutaman hassun tunnin auki!)

Lepäämistä nyt tietysti hieman haittaa tää navettaeläjien kesäaikaan siirtyminen, mutta onhan se edes pieni helpotus, että pääsiäispyhien vuoksi radikaaliin tunnin aika- ja valoeroon on vähän pituudella kevennetty lasku. Vannon ja vakuutan kuitenkin, että viimeöiset kieriskelyt nihkeissä lakanoissa johtuu kesäajasta. Unohdin siis toissailtana ajanvaihdon täysin, en laittanut ollenkaan herätystä ja seurauksena heräsinkin vasta kymmenen (eli oikeaa Suomen aikaa yhdentoista) aikoihin!* Ei siis mikään ihme ettei viime yönä ihan uni pukannut silmään, mutta ehkä tänaamusen väkisinherätyksen myötä tulee pieni apu. Mullahan jatkuu lepposasti vapaat vielä huomisenkin ajan, jos neuvolalääkärivisiittiä ei huomioida. Ja sekin on ihan ihmisten aikaan vasta, eli saan aamupala- ja kahvirauhani. On Täti oppinut noita aikoja ehdotellessaan, ettei mun elämä noudata mitään virka-aikoja. Molemminpuolinen hyöty siis, että mä saan aamurauhani ja ne virka-aika-odottajat kukonlaulunaikaiset varaukset neuvolaan.

Syömisjutuissa toimi huikea jääkaappien täyteentankkaus keskiviikkona ja kiirastorstaina. Ei olla mitään kummempaa kaupasta kaivattu ja ruokaakin on väännetty joka iltapäivä (tai ilta). Loppujen lopuksi sitä pärjää tosi vähällä muutaman päivän, vaikkei tosiaan etukäteen siltä tuntuisi. Ollaan kyllä ihan city-yhteiskunnan kasvatteja kun pari pientä pyhäpäivää saa aikaan kauhean "apua mitä kaupasta" -hysterian, vaikka aukinaiseen supermarkettiin niinä pyhinäkin on se 15 minuutin bussimatka ja ihan oikeesti meidän ruokavarastoilla kyllä pärjäisi varoittamattakin varmaan kuukauden ihan ongelmitta. Mutkun mutkun.

Rästikoulutöitä listasin pääsiäisen ajaksi "to do" -listalleni 10 (tai 11, mutta se yksi on vähän silleen "jos aikaa jää" -mentaliteetilla) ja niistä on tähän mennessä yliviivattu 5 joista taas yksi suuritöisin kaikista, eli ihan aikataulussa mennään. Tänään jos parit pienet vääntää niin huomiselle jää enää kolme. Jotenkin näitä tehdessä tulee sellainen olo, että koulukevät alkaakin olla paketissa. Asiaa ei yhtään helpota ulkona tauotta porottava kevätaurinko ja lumen alka paljastuva asvaltti. Mutta niinhän se melkein onkin. Tää viikko jää ihan tyngäksi ja jos tätä ei laske, niin koulua on jäljellä oikeestaan enää kolme kunnollista viikkoa. Tietty sielläkin jotain palautuksia ja tenttejä, mutta silti. Ajallisesti se menee hujauksessa. Samaan aikaan toivoo, että oiskin jo ohi, mutta sitten taas toisaalta. Mä en tuu tällaisessa elämäntilanteessa olemaan elämässäni enää ikinä. En ikinä. Eli jos sitä vaan yrittäisi huokaista ja koittaa edes ottaa ilon irti tästä toistaseksi lapsettomasta koulusta-duuniin-arjesta. Välillä kun vielä saatan unohtaa hetkiksi koko salamatkustajan olemassa olon niin kauan kuin ei tarvi kyykkiä, kumarrella tai yrittää nopeasti mahtua ahtaisiin paikkoihin.

Toissapäiväisellä kävelymaratonilla sain uuden kaverin häpyluukivuista. Onneksi helpottivat seuraavan yön ja eilisen aikana niinkin hyvin, että uskallan ehkä tänään takaisin lenkkeilymaailmaan. Joillekin saattaa kuulemma jäädä pysyväksi loppuraskauden riesaksikin. Ihan kuin joku olisi mojovasti monottanut ison iskun keskelle häpyluun etuosaa. Levossa kipua ei mulla tunnu, mutta kävellessä joka askeleella. On nää vaivat kummallisia. Ymmärtäisin, jos ite vauva ois puskemassa luuta päin sisäkautta ja kipu tulisi siitä, mutta nivelethän ne siellä vaan siitä löystymisestään ilmottelee. Toisaalta sitten jos positiivisesti aattelee, kuten mä aina, että kaksi mun kolmesta haitallisimmasta vaivasta johtuu lantion löystymisestä** niin hyvä puolihan siinä voisi leikisti olla, ettei synnytyksessä hidastele mikään muu kuin lantionpohja ja väliliha sitten enää.

Salikertakortti tyhjeni äskettäin myös, mutta varmaankin uskallan ladata vielä yhdet kymmenen kertaa, koska onhan tässä se 15 viikkoa vielä aikaa laskettuun. Pääseehän kortilla sitten vaikka vaan venyttelyihin ja muihin seniorijuttuihin, jos spinningit ja oikea treeni ei enää loppuhetkillä irtoa. Tai sitten käytän sen nopeesti tyhjäksi vaan, aikaansaan ennenaikaisen synnytyksen ja palaan salille tosi nopeesti. Kun onhan se kortti voimassa elokuun loppuun asti, eli jos elämää on olemassa vielä synnytyksen jälkeenkin, niin yksi kerta sinne tai tänne ei ehkä ole niin vaarallista. Ja siitäkin puolet maksaa firma. Pitäneekin hamstrata liikuntaseteleitä äippälomaksi varalle, tuli tuosta mieleen.

Ja tietty tässä sitten tää silloin tällöin (etenkin aamuisin pienimmillään) unohtuva vyölaukku.

Rv 25+0

Ja se pullahtamaton, mutta venynyt napa kuvattuna ehkä noin viikko sitten.

Napa rv 24

Sain muuten upeita kuvia pianon päällä patsastelevasta toisesta kissasta ja mahasta yhdessä, ja kerrankin mulla jopa oli vähän ehostetumpi pärstä niissä, mutta koska olen kuvissa ilman vaatteita ne ei tuu nettiin asti päätymään. Mut eiks oo ihan kiva, että kerroin kuitenkin?


* Muahhah, tällaisen päivittelyn jos vain tasan vuoden takainen (todennäköisesti pienoisesta pääsiäiskankkusesta vol jotakin kärsivä) minäni kuulisi. Noei, oon mä aina unirytmiä arvostanut, vaikka sen kasassa pitämisessä en mikään hyper olekaan.

** Ai mitkä kolme? No (1) se aiemmin vaivannut iskias-tyyppinen häntäluukipu joka kävelyaskelella myöskin, (2) närästys ja (3) nyt tämä.

Neuvolan laaja by Täti

Neuvolan "laaja terveystarkastus" hoitajan tekemältä osalta on nyt siis ohi. Hyvin saatiin ajat lopulta sumplittua niin, että mieskin mukaan pääsi töiltään, vaikka sen seurauksena mulla tää käynti oli reilun viikon verran myöhemmin kun mitä tyypillisesti ehkä olisi. Aikataulullisestihan tää 3. käyntikerta ajotetaan niin, että Kelan vaatimat 154 raskausvuorokautta on ohi ja samalla visiitillä saa sitten todistuksen hakemuksia varten. Minähän hätähousuna halusin todistukseni noudettavaksi infosta heti kun se oli mahdollista, joten viikon myöhäsempi "laaja" tai "kela-neuvola" ei haitannut siis mitään. Hakemuspuolella siis kaikki kuosissa ja perhepakkausta (ent. äitiyspakkaus) odotellaan saapuvaksi. Isyyspakkaus myönnettiin ja toimitettiin miehen synttärinä viime viikolla. :)

Edellisillan lappusulkeisten jälkeen oli ihan kiva, ettei niitä vastaanotolla sen tarkemmin syynätty, mitä nyt vähän keskusteltiin. Enempi mulle oli kiintoisampaa nää kliinisemmat osa-alueet.

Pissatikku näytti ihan samaa mitä viimeksikin, sitä PH:ta myöten! Liikkeet taidettiin merkitä mun sanomisten mukaan, kun mahassa kyllä vaan nukuttiin koko käynnin ajan ja sykekin oli ultrien stressitiloihin verrattuna rauhallinen 145 taas välillä. Suurimmat muutokset olikin sitten painossa (+8,2 kiloa!!) ja hemoglobiinissa (163->146->130->115).

Vaikka 115 on raskaushemppariksi vielä erittäin ookoo, ei mikään ihme jos se mulle aiheuttaa vähän väsytiloja. Viikko ennen plussattua(ja) testiä(tejä) :D eli siis jo kuitenkin hedelmöityneenä kävin verta luovuttamassa, missä hemoglobiini mitataan ja tuolloin se oli huikeat 163. Ja kyllä, mulla ihan normaalisti se välillä on ennenkin ollut samoissa lukemissa. Ekassa neukkarissa, viikolla 8. oli lukema siis vielä mulle ominainen 146. Tammikuun lopulla, viikolla 17 olikin enää 130 ja nyt oli 115. Ihan alkuraskaudessa söin 30 tabletin kuurin ripotellen noin joka toiselle päivälle Veripalvelun Retafereja, jotka jäi sitten pois ja nyt alotin ne uudestaan ja jokapäiväsesti. Tosta 115:n hemoglobiinistahan ei sinällään mitään haittaa olisi vielä, mutta mieli hinkuu silti testaamaan saisiko pieni nosto jotain piristystä aikaan. Itsekseen kun se tuskin nousemaan tulee raskausaikana huikeasti vaan ennemminkin päinvastoin. Ja oishan se kiva synnytyksestä ja ekoista vauvapäivistäkin selvitä mahdollisimman verekkäänä! :D Heti pääsiäisen jälkeen on tuo terveystarkastuksen lääkäriosuus sitten, joten viikon päästä jo nähdään välituloksia imeytymisistä!

Ja paino sitten taas... No niinkuin kotimittailuilla olin arvioinut jo itsekin niin sitähän oli kerrytetty tällä välillä! En nyt kyllä oisi uskonut että ihan toi kilon viikkorajakin rikkoutuisi, mutta näinpä vaan kävi. Sokerirasitus on siis ensi torstaina edessä, jännää, mutta tiedän kyllä että niistä arvoista ei kyllä mitään löydy. Niin selkeästi tunnen itsekin, että kaikki kertynyt paino ei ole vain mahaa ja sen ötökkää, vaan ihan omaa ahteria ja jopa käsivarsia. Syömiset on välillä lisääntynyt, välillä on hintsumpia päiviä, mitään en erityisesti ole ahtanut itseeni, mutta en kyllä sen puoleen rajoittanutkaan. Liikunta on tietysti vähän lepsuuntunut, joten sekin osaltaan vähentää normaalikulutusta. Turvotusta on ajoittain, muttei mitenkään mainittavammin. Joten se mitä on kertynyt on vaan kertynyt ja siinäpä se, rajoituksia en ala tekemään edelleenkään, vaikka ainahan sitä ruuan laatuun voi keskittyä enemmän! Tällä hetkellä siis kokonaispainonlisäys on neuvolan vaa'alla 8. viikosta lähtien 10,7 kiloa ja mun omasta mielestä jopa parin kilon verran enemmän jos vertaa ihan ihan sinne ennen-aikoihin. Eli ihan tilastojen mukaan tässä mennään.

Mitään radikaaleja oireita tai vaivoja ei ole edelleenkään ilmaantunut, mutta jotain pientä vanhaa sentään...
- Närästys oireena on ihan viime aikoina selkeesti pahentunut. Viime torstaisen tuskien taipale -luennon jälkeen aloin suosiolla kantaa Rennietä lompsassa mukana, kun on se nyt helpompi käsilaukkuensiapu, kuin kotona edelleen käytössä oleva maito. Olisihan niitä pieniä UHT-tetrojakin, mutta kun ne on hylaa (hyi) ja painaa ja hajoaa helpommin... Eikä Renniessä hirveesti mitään "pahaa" ole, vaikuttavat aineet on kalsium- ja magnesiumkarbonaatti ja muut apuaineetkin ovat ihan kelpoja, vaikka niitä ihmeen montaa onkin.
- Liitoskivut hyökkää edelleen ihan epämääräisen satunnaisesti äkkinäisen liikkeen myötä (esim. eilen sohvalta istuesta seisaalteen ponkaistessa pitkästä aikaa), mutta hellittävät hetken kippuroinnilla nopeasti. Eli melkein voisin sanoa näiden jopa lieventyneen, kun en muista edes koska eilistä ennen olisi noin voimalla iskeneet?
- Iho on vähän kuivempi kuin normaalisti, hiukset likaantuvat ja rasvoittuvat nopemmin, mutta mitään erityisempaa hyvä- tai huonokuntoisuutta niissä ei kummemmin ole, vaan muutokset on vaan vaatineet vähän totuttelua hoitorutiineihin. 
- Pari uutta raskausarpea oli salakavalasti pesiytynyt ylläripyllärinä rintojen alapinnoille jo kuka ties missä vaiheessa, joista ne ihan tuurilla hoksasin peilin kautta mokomat äskettäin! Mutta huomaamattomia siis edelleen, ja mies ei ole mun arpihuolia ottanut vielä yhtään tosissaan ainakaan!
- Alaselkä kipeytyy töissä edelleen herkemmin kuin normaalisti, mutta suurin muutos aiempaan on oikeastaan, että pitkään kyykkimistä vaativat hommat hankaloittaa jo hengittämistä aika huolella. Ja sama pätee tietysti kotitoimiinkin. Työläämmät housut ja kengätkin puetaan nykyään jo mieluummin tuolilla istuen, jotta välissa voi pitää hengitystaukoja, eikä superkippurassa tarvitse olla niin pitkiä aikoja ja etenkään tasapainoillen yhdellä jalalla! :D
- Treenien suhteen puolestaan juostessa on alkanut painonlisäys tuntua yleisenä raskautumisen tunteena, mutta myös ihan konkreettisesti polvissa. Jalkapöydät myös puutuvat herkästi, nyt spinningin ohessa myös lenkeillä. Uimisen tuoma vedenpaine sen sijaan saa mukavan kevyen olon altaassaolon lisäksi myös koko loppupäiväksi.
- Suorien vatsalihasten voimin ylösponnistamiset selinmakuulta on saanut täydellisesti unohtaa jo tovin. Jonkun aikaa mulla oli tätä ongelmia muistaa, mutta tuskin mitään pysyvää haittaa aikaansain, kun jo tuntemukset pakotti moiset liikkeet kyljen kautta tekemään. Nyttemmin repertuaariin on liittyneet mukaan jo käsivoimienkin käytöt, kun milloin mistäkin tulee tukea ja otetta napattua ja itsensä pystyyn hilailtua. :D
- Uneliaisuus ja unettomuus on vuoroin seurana joka päivä. Viime viikon nukuin lyhyitä ja katkonaisia öitä ja eilen taisi kelkka vaihteeksi kääntyä ja vahinkopäikkäritkään ei hetkauta yöunien makoisuutta vaihteeksi mihinkään suuntaan.
- Maha satunnaisesti mutta päivittäin kiristelee tai jomottelee. Tosi lievästi, mutta kuitenkin muistuttaen itsestään. Mitään mystisiä harjoitussupistuksia en ole havainnut, enkä myöskään erityistä syy-seurausta minkään tekemisten ja tuntemusten suhteen. Kiristelyä on jos koittaa nopeasti kävellä usein, muttei aina ja sitä toisaalta saattaa olla muutoinkin. Menkkatyyppinen jomottelut taas on hyvin tyypillinen aamun vaiva ja usein se saattaa hieman herättääkin unesta. Muuten vaikuttavat mahatunnut tulevan ja menevän miten sattuu.
- Ötökkä itsessään liikkuu jatkuvasti, toisina päivinä tuntuu että ihan koko ajan ja toisina vähän vähemmän. Välillä parin hassun liikkeen verran, välillä jopa puoli tuntiakin ainakin putkeen muljuen. Toisinaan ensimmäinen jumppatuokion liike voi olla niin voimakaskin, että ihan itsekin sätkähtää. Viikko sitten illalla poti ilmeisesti ensimmäisen hikkansakin, joka kesti yhteensä noin 15 minuuttia ja tuntui tuossa melkein heti kylkiluiden alla, hieman viistosti oikealla. Luennoilla ja sohvaillessa olen välillä koittanut liikkeisiin vastailla hieman eri kohdilla mahaa, mutta tosia vaikea arvioida onko ne seuraavat liikkeet olleet mitään erityisempi vastauksia mahan puolelta vai kuvitteleeko sitä vaan.
- Pakko raportoida vielä, että kaikilta peloiltani olen edelleen välttynyt kunniakkaasti! Linea negraa ei tummuneista verisuonista ja muista huolimatta näy, vaappua ei tarvi ja vanhat kengät käy edelleen. Napa ainoana on riskaabeli, koska se on kyllä viimeisinä viikkoina huikeasti venynyt ja paukkunut entisestä syvästä kuopasta nykyiseksi ei-niin-syväksi.

Ja kasvaahan se mahakin sentään...

Viime viikolta, 23+4

Ja tänään, 24+1

Ja näin hyvin vielä maastoudutaan ulkosalla!

Loppukevennyksenä vielä meiän viime yönäkin puolisen tuntia tapelleet pääsiäispupuset kerrankin ihan vierekkäin ja ikuistettuina!

Puolivälin rajapyykit

20+0

Viikot vaan paukkuu, ettei perässä pysy. Rakenneultrakin, johon ihan äsken oli vielä pitkältä tuntuvat monta viikkoa on ylihuomenna! Tänään (20+1) siis jo 20 kokonaista viikkoa 40:stä on takana, 141 päivää 280:sta, 3384 tuntia 6720:sta ja minuuttien määrää en halua ees laskea. Niin paljon on kuitenkin vielä edessäkin päin

Maha on kasvanut nyt jo ihan selkeästi. Siis niinkin selkeästi, että aika tosissaan saa jo jännäillä mahtuuko paksuimmat takit päälle niin kauan kun kovempia pakkasia riittää. Onneksipas siis kohta kun kuu vaihtuu alkaa jo eka kevätkuukausi ja vois kuvitella, että pakkaset on tältä talvea siinä vaiheessa paukkunut ohi. Ehkä mä jotenkuten vielä tän viikon ees saan vetskarit menemään kiinni. Kertoakaan vauvauutisia ei juuri enää tarvitse, sillä sen verran selvä tapaus etureppu ilmeisesti jo on. (Tietämättömien testaukset tosin on tapahtuneet tähän mennessä opiskelusuunnitelmista jutellessa -> äitiysloma-aihe ja Kampin keskuksen "lapsiliikekerroksessa" kädessä Name-itin ja Bebesin kassit, ettäh...)

Liikkeet tuntuu taas viime yön aikana siirtyneen ihan uudelle voimakkuustasolle. Edellinen siirtymä tapahtu joskus viime torstain ja perjantain välisenä yönä. Sillon alkoi nykäsyjen lisäksi tuntua epämäärästä muljuntaa ja tänään uutuutena on "kala kuivalla maalla" -tyyppiset sätkähtelyt. Eli melkosen selkeillä tuntemuksilla mennään, vaikka tuskin noi vielä keskellä yötä unesta herättäisivät. Seuraava etappi oiskin sitten tuntea liikehdinnät myös käsin ulkopuolelta, eli sitä odotellessa.

Närästys on oikeestaan sitten mahaan liittymättömistä oireista selkein. Mua ei luonnontilassa oikeestaan koskaan närästä ja ne muutamat harvat hetket hoituu maitolasilla. Maidolla olen edelleen pärjännyt, mutta jokapäiväinen riesa toi pikkunen polttelu silti on. Yleensä saan koulu- ja muina "pystypäivinä" olla aika rauhassa koko päivän, mutta illalla makuuasennossa se sitten viimeistään alkaa. Toinen varma närästyspaikka on työt. Asennot on sielläkin sen verran paljon liikkuvampia ja horisontaalisesti erilaisia (pää, ruokatorvi ja se löystynyt läppä) alempana kuin muuten, joten ne kaikkein pahimmat närästystuokiot onkin koittaneet duunipäivien aikana. (Ja ne on puolminuuttisin hetkin välillä olleetkin jo "mä kuolen tähän" -luokkaa.) Eli puhtaasti näemmä asentokysymys tämä siis.

Nälkä on ehkä isompi kuin normaalisti, tosin onko se sitten psyykkistä vai todellista fyysistä ruuantarvetta, on vaikea sanoa. Painossakin siis voisin olettaa todellisen spurtin alkaneen. Ja seuraavaan neuvolaan on vielä melkein kuukausi, ounnou!

(Ja nyt on sitten näpsyjäkin hommattu, eli voisi alkaa vaikka kissoille harjottelemaan vaippataittelua. Jos häntien kanssa onnistuu...)

Raskauskilot

Näyttäisi tää raskausajan painonnousu aiheuttavan myös itse kussakin odottajassa edes jonkunlaisia tuntemuksia ja ennakko- sekä jälkeisajatuksia. Mulla oli itselläni lähtöpaino normaalipainon puolella, mutta ei niin alakantissa tuon "normaalin rajojen" sisäpuolella, ettäkö kokisin että silkkoja rasvakiloja imetystä varten todellakaan tarvitsisin. Luontoäidin mielipiteestä nyt ei kukaan kuitenkaan ota selkoa, joten varmasti on kiloja tullut jo tässä vaiheessa muutenkin kuin mitä noi konkreettiset "ylimääräiset" asiat kehossani tällä hetkellä painaisivat.

Muun muassa tällaisia lukuja internetin ihmeet esittävät näiksi "konkreettisiksi" painon lisääjiksi, tosin versioita desimaaleineen on monenlaisia, tässä kuitenkin yksi niistä:
Vauva 3 - 4 kg
Lapsivesi 0,5 - 1 kg
Rinnat n. 0,4 kg
Neste kudoksissa n. 1,2kg
Istukka n. 0,6 kg
Kohtu n. 1 kg
Verimäärä n. 1,2 kg
Rasva n. 3,5 kg
Näistä ilman tuota rasvamäärän lisäystä tulee yhteensä vähimmillään 8 kg, enimmillään 9,5 kg ja rasvoineen päivineen 13 kg. Eli aika samoissa mennään kuin tämä yleinen neuvolasuositus 12-13 kiloa siis.


Tuota painonlisääntymisen jakautumista jo vissiin viime neuvolakäynnin yhteydessä vilautinkin, mutta kaavahan meni näin:
Rv 0 - 12 : 0 %
Rv 12 - 20 : 25 %
Rv 20 - 30 : 50 %
Rv 30 - 40 : 25 %
Eli pääsääntöisesti alkuvaiheessa painoa ei muka tulisi ollenkaan ja yleensä tuo loppuvaiheenkin painonlisäys jää ihan viimeisiltä viikoilta pois, mutta en nyt jaksanut sitä erikseen luetteloon merkitä. Jostain olen myös kuullut, että suositeltu painonnousu yhtä raskausviikkoa kohden oli 0,5 kiloa. Tuolla tasaisella menollahan raskauskiloja tulisi sitten se 13 jos laskee nuo 0-12 ja 39-40 raskausviikot painonnousuttomiksi.


No tähän väliin nyt huomautankin sitten viimoin, että juu ei varmaan yksikään raskaus painoineen etene ihan niinkuin neuvolan oppikirjat ehdottaa. Ihan jo pelkästään itseltäni löytyy lähipiiristä kuulemusteni perusteella niin 5, 8, 16 kuin 25 kilonkin raskauskerrytyksiä. Tuo 12-13 suositus siis alkaa jo tässä vaiheessa tuntua ehkä joltain tilastolliselta keskiarvolta ehkä, johon todellisuudessa yksikään raskailija ei ole ikinä osunut! :D Kyse siis lienee ihan puhtaasti kunkin tulevan mutsin yksilöllisistä ominaisuuksista, taipumuksista, syömisestä ja ihan siitä yksittäisestä raskaudestakin miten noita tulee.


Mun kohdalta tilastot on aika romukopassa jo tietyiltä osin tässä vaiheessa. Ensinnäkin plussatestin (rv 4+2) ja ekan neuvolakäynnin (rv 7+4) välillä mulla ehti painoa tulla noin suurinpiirtein 2 kiloa. Oli kyseessä sitten turvotus tai mikä lie pöhö ne kilot ei kyllä mihinkään ole noiden viikkojen jälkeenkään kadonneet, päinvastoin. Tosin tuohon hetkeksi kyllä painonlisäys tyssäsi. Niinpä siis vaikka neuvolan mukaan alkuraskauden aikana mulle oli tullut 2,5 kiloa (välillä 7+4 ja 16+3) niin itse lasken välillä myös nuo 2 pöhötyskiloa mukaan. Seuraava visiitti neuvolan vaa'alle onkin vasta viikolla 23+5, joten pitänee yrittää muistaa tossa puolivälin taitteessa hypätä kotivaa'alla tarkastamassa tilanne. (Jotta voin sitten tarvittaessa vielä isommin romuttaa tuon prosentuaalisen painonnousun jakautumisenkin. Hähä.)


Onnekseni tiedän kuitenkin tarpeeksi hyvin syöneeni ja ihan riittävästi liikkuneeni ja kaikin puolin koen oloni mukavan terveeksi, joten kiloja on turha tuijottaa. Toisaalta tykkään kaikenlaisesta tilastovertailusta, tarkkuudesta ja nippelitiedosta, joten tämä aihepiiri ei mikään poikkeus taida olla. Onneksi ne ylimääräiset saa sitten aikanaan karisteltua, jos kuulun siihen lajiin, jolla imetys ei laihduta.


Lopuksi vielä raskaus turvottaa turpoamattomankin -todisteeni.
En ole eläessäni ollut mitenkään turvotukselle altis, edes lävistysten tai satunnaisten vammojen ollessa kyseessä. Eilen kuitenkin sukkien ja pitkisten alta paljastui sellainen näky, että tämä turvotuksille tuhahtelijakin kiinnostuksella arveli ehkä jopa ihan jossakin määrin mahdollisesti kerryttäneensä kehoonsa jotain ylimääräisiä nesteitä, kun sukan suun yläpuolella nilkan ympärysmitta oli jotakuinkin älyttömästi paksumpi kuin sukkapuristusosassaan. Lentosukat kaivettiin kaapin uumenista esille ja nyt alkoi kevytliikunta- ja vedenkittauskuurit tästä päivästä.


Tähän malliin eilen:

Odotuskauhuja

Raskausajan kosmeettisia kauhuja. Tähän aiheeseen ei onneksi ole kuvitusta omasta takaa. (Vielä.)

Linea negra
Ei ehkä ihan pahimmasta päästä ja saattaisi ehkä jopa lopulta osoittautua ihan hienoksikin ilmiöksi. En kyllä ole tähän mennessä havainnut mitään muitakaan tummentumia sen enempää luomissa kuin muualla ihossa, joten merkkejä tästä ei ainakaan havaittavissa tähän mennessä.

Vaappuminen
Näillä viikoilla ja kivuilla väittäisin, että kaikki jotka vaappuu ennen viikkoa 25 vaappuu tahallaan! Saa tietty väittää vastaan kaikki oikeesti selkävaivaset, mutta mä en kyllä vaappunut edes sen si-niksahdus-vaivan aikaan, vaikka varmasti pidemmillä matkoilla vähän laahustin! Viimeiseen asti tulevillakin kuukausilla koitan myös välttää tätä efektiä minkä kykenen! (Sille muuten, joka on tänne eksynyt Google-haulla "onko si-nivel sama kuin ristiluu" tiedoksi: si-nivel = sacrum ilium -nivel = ristiluu-suoliluu-nivel, eli läheltä liippaa, mutta kyse nyt on kuitenkin nivelestä ja luusta erikseen!)

Navan pullahtaminen
Hrr. Ajatuskin hirvittää, ällöttää ja etukäteissattuu. Joku outolintu tätä kuvailee nettikeskustelussa "söpöksi", mutta mun mielestä oikein mitään vastaavaa termiä tähän nimenomaan ei voi liittää. Mun napa on mun mielestä nätti ja lisäksi se saattaa välillä muutenkin olla hivenen kipeä ja arka, joten en tykkää edes ajatella miltä tuntuisi jos se hinkkaisi esim. paitaa vasten ulostautuneena. Napakoru mulla on ollut noin 12 vuotta (??), joten en usko sen ihan heti umpeen kasvavan, vaikka korun joutuisin poistamaan, tosin mistäs sitä koskaan tietää. Vanhan reiän kohtaan tehty uusi lävistyskin on pikkujuttu ja paranee nopeasti, joten korusta luopuminen ei ole mikään iso asia. Mutta se napa sitten muuten... Joillain kun se ei edes palaudu ihan normaaliksi. Mun kiva napani! Wish me luck siis ja peukut pystyyn, että siltä säästyn!

Jalkojen kasvu
Mulla on kaapillinen arvokkaita kenkiä, jotka on mun nykyisille jaloille sopivan kokoisia. Eivät siis numeroa suuremmille. Ja on mun jalat muutenkin ihan tarpeeksi isot jo nyt, kyllä näillä pystyssä pysyy! Kaikista kauhein olisi sellanen joka raskaudessa koon kasvava malli ja mahdollisesti vielä eläkkeellä vähän levähtä, ettei oikein koskaan edes tietäisi kannattaako kenkiin satsata.

Jotenka hui vaan. Tässä on yli puolet vielä jälellä.

Kielloista ja tilanteesta

Alkuun meinasin viime yön innoittamana rustailla kielletyistä asennoista, mutta muutinpa nyt otsakkeen asioiksi, kun on tota lakuakin tullut syötyä eilenillalla!

Selällään makaaminen
Itse olen harjoittanut tätä ihan tavalliseen tapaan. Toisaalta se ei kyllä ole paljon se. Astman (tai jonkin muun?) vuoksi mun on normaalisti(kin?) vähän vaikea hengittää pitkän aikaa selällään maaten, mutta kyllä silti sitä etenkin yöllä unessa onnistun tekemään. Valveilla selälläänoloajat rajoittuvat kyllä melko tehokkaasti ihan hengitysmukavuuden takia. Ainakaan toistaiseksi en ole selällään lojuessa jalatkaan suorana havainnut mitään epämukavuutta, puutumista tai verenkierto-ongelmia, joten tietoisesti en siis sitä varmastikaan ala välttelemäänkään, ellei sitten moisia oireita ilmene. Kiitän kyllä suuresti onneani siitä, että olen luonnostani ehdottomasti kyljellään nukkuva ja ainoastaan aamuyön kaikkein väsyneimpinä tunteina saatan herätä selkäasennoista. Varmaan jossain vaiheessa maha kuitenkin alkaisi painaa päällimmäiseksi jäädessään. Samoin uskon, että jossakin vaiheessa hetket jopa mahallaan makuulla taitavat jäädä pois menusta.

Ainoa vaiva, mikä toisinaan yöllä kummittelee on kannatin- tai liitoskivut ja tyypillisesti enemmän tuossa oikealla puolella. Pahimmat kiputilat oon saanu aikaan yhtäaikaisella kyykystä ylösnousulla yskäisyn saattelemana (piti takaisin painua kyykkyyn oottelemaan ohimenoa) ja sitten nukkuessa tai sohvalla lojuessa kylkeä kääntäessä. Se on joku tietty lihasjännitys mitä ei sovi tehdä yhdessä ponnistus- jatai kiertoliikkeiden kanssa. Ehkäpä noita jossakin vaiheessa oppii varomaan, vaikka vaarallisia eivät taida voimakkainakaan olla.

Nostaminen
Täähän on ihan klassikko! Tarkkaa suositusta tai kieltoa ei kuitenkaan oikein missään mainita. Jotkin nettilähteet mainitsevat 12 kilon ylärajan, joka jopa seitsemännen kuun koittaessa rajoittuisi puoleen. Kuulostaa kuitenkin aika suurpiirteiseltä, koska jo ihan kantotaakan muoto ja nostoyhteys vaikuttavat niin paljon. Kauppakassi 2 x 6 kiloa puoli kilometriä on aika eri homma kuin sohvapöytä 12 kiloa per pääty ja 30 senttiä. Aika hyväksi säännöksi olen omaksunut tuntemukset tässäkin. Mikä ei tee pahaa ei tee pahaa. Toistaiseksi siis ei mikään ja kaikki käy. Tosin ihan niissä isoimmissa ponnistuksissa (pahvipaalin "vieritys-nostot" ylämäkeen :) oon sentään tsempannut tekniikassa (eli työ tehdään lihaksilla, eikä selällä). Tuokin on yllättävää kyllä tullut aika luonnostaan, eikä mitenkään erityisesti tiedostaen. Saa nähdä miten käy kun vatsa kasvaa niin suureksi, että tavaroita ei pysty enää edes semi-lähellä vartaloa nostella. Tosin mulle on kyllä ihan yllätyksenä tullut, miten joustava ja kestävä koko raskausmaha loppujen lopuksi on! Kyllä sitäkin vasten voi asioita kannattella ja jopa sen päällä!

Tärinä
Tää on vähän outo, kun juoksua ja bussikyytejä pahempia tärähtelyjä en oikein koe missään vastaanottavani, joten en voi oikein sanoa niitä varovanikaan. Ehkä haastavinta tähän mennessä osumien ja sitä kautta tärähtelyjen kautta on nopeat liikkeet kapeissa tiloissa. En ihan tiedosta tota uutta uloketta, joka saattaa osua yllättäviin paikkoihin. Vielä se onneksi on niin mukautuva, etteivät osumat kovin radikaaleja ole olleet.

Lakritsi
Tavalliseen tapaan oon kyllä tätä syönyt, mutta mun tavallinen kyllä jää alle ton "älyrajan" eli 100 gramman viikossa noin keskimäärin. Kerta-annokset saattaa kyllä nousta yli 50 gramman, mutta se nyt ei vissiin vaikuta enempi kun verenpaineeseen ja se taas ei tähän asti oo ongelma ollut.

Inkivääri
Normaalisti olen ruuissa tai esimerkiksi teessä tätä juonut, mutta jos nyt olisin ihan suurkuluttaja niin saattaisin hieman miettiä keinoja vähentää. :D Samoten yrttiteiden juontia (öö, lähinnä nyt kipeenä Frantisilan jotkin) voisin litratolkuista vääntää johonkin vaikka vihreän teen suuntaan, mutta kun en mikään litkijä ole, niin sama se. Ja sama muuten pellavansiemenissä, niitäkin on esim. leivässä ollessaan mennyt. Mihkään aamupuuroihin en tieten tahtoen ole nyt lisäillyt, mitä ehkä muuten teen silloin tällöin.

Hauki ja korvasieni nyt mulle ei yleensäkään ajankohtaisia ole olleet, joten ei ole asiaa edes juuri tarvinut miettiä.

Listeriaa olen vältellyt noiden tyhjiöpakattujen tai pakastettujen kalavalmisteiden osalta (tosin mätiä söin kertaalleen höyrytettynä) ja toksoa täysraa'an lihan ja mullan osalta. Kissojen jätökset nostelen kauhalla ihan normaaliin tapaan pöntön puolelle.

Kuumissakin kylvyissä pystyn istuksimaan ihan normaalisti, joten varmasti sauna onnistuisi myös, jos sellaiseen olisi mahdollisuus. (Avantoon en kyllä siitä dippaisi hyvästä hinnastakaan, mutta siihen ei kyllä ole mikään supistusuhka syynä.)

Jalkojen turvotuksesta tai lähestyvistä suonikohjuista ei ole (vielä ainakaan) vilahdustakaan, joten mitään jalkojen ylösnostamisia tai muita tukisukkia en ole erityisemmin miettinyt. On mulla Niken lentosukat tuolla kaapissa jossain, että ehkä niistä aloitan jos tarvitsee.

Alkuvaiheen jalkojen ja käsien kutina on hellittänyt hyvin ellei jopa täysin, sen yhden tissiarvenalun jälkeen ei uusia ole ilmaantunut, ainoa selkeästi ällöttävä ruoka on sosekeitot ja innostuksen kohteena ovat vaalea kala, lauantaimakkara, kirpeät karkit ja mehujätski. Viimeisin noistakin vähän jo laantunut.*

 Omatoimisesti päätin tänään flunssa olevan viimein ohi, tukkoisesta nenästä ja lohkeavasta yskästä huolimatta! Aamusella alkoi myös viides raskauskuukausi! Huomenna onkin sitten enää kaksi viikkoa aikaa odotuksen puoliväliin, mukavan nopeasti menee aika!

* Oon aina ajatellut, että noilla himoilla on jotain tekemistä kehon tarpeiden kanssa, esimerkiksi maidonhimo = kalsiumintarve, verenhimo = raudantarve, jne. mutta en nyt kyllä jaksa käsittää minkä tarvetta mun himot ilmentäis? Lauantaimakkara nyt vielä vois possun kautta olla esim. piilevä fosforin, seleenin tai a-vitamiinin tarve, kalan hyödyistä puhumattakaan, mutta että kirpeät karkit ja mehujää? Mitä niissä muka on (paitsi väriaineita ja sokeria ja jotain happoaineita ehkä)? Toisaalta ne vois ehkä osaltaan vastata kasvaneeseen energiantarpeeseen mun vanhoihin tottumuksiin fakkiintuneessa ruokavaliossa? Ehkä?