Meiän pieni imetys- ja lypsyopas

Tulipa mieleen vielä koota vähän tällasia imetys- ja maitovinkkejä mun (ja Tirpan) näkövinkkelistä sen mitä mieleen tulee. Ihan alkuun sairaalassahan meillä oli ekan vuorokauden ajan imuoteongelmia, mutta ne kun selätettiin, imetys on sujunut "kuin tanssi" tähän asti. Tavoitteita mulla ei sen kummemmin ole, tai ole ollutkaan tän imutushomman suhteen, muuta kun että nyt kun tää on osoittautunut sujuvaksi, niin tietty ihan ekoilumielessäkin oisi kiva, ettei korvikkeeseen tarvisi tarttua ollenkaan. Ja vissiin 9kk iässä alkaa pääosa ravinnosta vasta tulla suoraan ruuasta ja maito väistyy taka-alalle, eli suunnilleen sinne saisi tissi typykälle kelvata, että tuolla yhdellä tuttipullolla pärjätään! About samaan 9-kuukautis-saumaan mulla koittaa myös itsellä paluu koulun rinnalla työelämään, eli senkin myötä ruokavalioon olisi hyvä raivata tissin sijasta hieman tilaa oikealle ruualle. Tässä kuussa meillä kuitenkin aloitetaan kasvisten hienovarainen maistatus, koska mä en malta odottaa mitä neitokainen niistä tykkää! Loppukesän sesongin parhaitahan mulla on jo jääpalasina pakkasessa odottelemassa. 

Tässä kuitenkin joitain pieniä huomioita tän oman imuttelutaipaleen varjolla. Mun listani vinkit eivät siis ole välttämättä mitään tutkittua todellista tietoa tai takuutoimivia, mutta näin me homma hoidettiin ja hoidetaan.

Sairaalassa imuoteongelmaa hoidettiin siten, että herätessään syömään Tirppa sai tilkan lääkemitasta hörppyytettyä maitoa pahimpaan kiljuvaan nälkäänsä, jonka jälkeen vasta aloitettiin otteen harjoittelu. Muuten homma helposti tuppasi menemään vaan rääkymiseksi, joten näin saatiin vähän kärsivällisyyttä neidin ruokahaluihin. Eli vastoin kaikkia imetyshippejä, minä väitän, että lisämaito ei ole automaattinen pahis! Jo meidän kohtalaisen helpon ekan vuorokauden myötä Tirppa ihan vähän kellastui, eli jos esimerkiksi mulla maito olisi noussut hitaammin ja lisämaitoa ei olisi yhtään annettu, olisi meidän sairaalataipale ollut takuulla pidempi! (Nythän oltiin perhehuoneessa siis 2,5 vuorokautta.) Ekalla kerralla siis tuo hörppymaito oli sairaalan luovutettua maitoa, mutta sen jälkeen sainkin jo itse lypsettyä maidon noustua niin hyvin, että sillä pärjättiin myös hörpytykset. Mullahan rinnat vuosivat jo kohtalaisesti esimaitoa raskausaikana ja synnytyssalissa kastui paitakin heti, eli ilmeisesti mua kohtasi se onni, että maito nousi vauhdilla, oikein odotti vaan omaa hetkeään. Toki kaikkialla sanotaan, ettei raskausajan esimaito kerro mitään imetyksen onnistumisesta, mutta mun kohdallani nämä ennakkomerkit täsmäsivät.

Itse tuon oteongelman avainratkaisu oli lopulta, kun tissiä ei koitettu tunkea Tirpan pienenpieneen suuhun pelkästään hänen oman haukkaamisensa voimin, vaan minä ihan itse sormillani litistin rinnanpään Tirpan suuhun "hampurilaismaisesti" sopivaksi, tungin sitä sinne niin pitkään, että imu oli tarpeeksi vahva ja sitten vasta varovasti irrottelin otettani ja nykäisin sormet pois imevästä suusta. Mulla on pulleat rinnat ja maidonnousun aikaan ne vasta pulleat olivatkin, eli ei mikään ihme ettei hento suu saanut niistä omin turvin otetta aluksi! Tuon lisäksi alkuun jouduin koko imetyksen ajan yhdellä sormellani painamaan rintaa myöten Tirpan nenälle "hengitysaukon" imemisen ajaksi. Sillä jos tissi pääsi tukkimaan sieraimet kokonaan, Tirppa tietenkin irrotti otteen hengittääkseen, jolloin koko otteenottorumba alkoi alusta. Eli kyllä vaan, meillä etenkin imetys oli kummallekin todella harjoiteltava ja opittava taito omine kommervenkkeineen, eikä vaan luonnon ohjaamaa ja sanelemaa vaistonvaraista toimintaa. 

Omaksi vahvuudekseni täytyy kuitenkin sanoa, että mulla ei hermo sairaalassa mennyt imetyksen vuoksi kertaakaan. Se sitten aivan varmasti helpotti koko opettelua. Tirppa ehkä turhaantui ja huusi nälkää kun treenattiin, mutta sitten välissä rauhoituttiin sylissä minuutti ja taas jatkettiin. Muistan yhä, kuinka joskus aamuyöstä, aika tarkalleen vuorokautta synnytyssalista perhehuoneeseen siirtymisen jälkeen onnistuttiin ekan kerran itsenäisesti ilman kätilöitä otteessa ja sitä myöten koko imetyksessä. 12 tuntia tuon tapahtuman jälkeen oltiinkin sitten jo kotiutumassa. Kotona aloitin sitten harjoittelemaan ensin istualteen ja sitten liinassakin imettämistä.

Maidonnousu ei missään vaiheessa sattunut mua, eikä myöskään Tirpan imeminen. Sairaalassa kyllä joka imetyksen jälkeen "varmuuden vuoksi" voitelin rinnanpäät lanoliinilla, joten se ehkä auttoi jotakin? Maidonnousun tunsin tuolloin ja edelleen saatan tuntea pienenä kihelmöintinä rinnoissa. Mutta enemmän mulle oli vaan kummallista kun kätilöt saattoivat kysellä että "nouseeko sulla maito?", kun omasta mielestäni se nousi ja sitä tuli ja riitti, mutta ei mulla mitään kipuja ja kuumotusta ollut, mistä ne höpöttivät että kohta alkaa! Kotiuduttua ekoina viikkoina rintojen yläosaan tuli välillä pieniä sormenpään kokoisia paukamia maidosta, jotka olivat vähän arkoja, mutta aina ne imetyksellä kaikkosivat, ja muilta riesoilta, tukoksilta tai tulehduksilta, säästyttiin.

Ainoa ongelma mulla oli alkuun vuotavat rinnat. Ne vuosivat kumpikin imetysten välillä ja lisäksi aina toinen rinta vuosi kun toisesta imetti. Etenkin oikeanpuoleinen tuutti oli yhdessä vaiheessa ihan mahdoton tapaus! Toisaalta kotona oleillessa vuodoissa oli se hyväkin puolensa, että sain maidonkerääjillä melko hyvin pulloruokintaa varten maitoa talteen ilman suurempaa vaivannäköä ja pääsin helpommin omiin menoihin silloin tällöin. (Tai oli tietysti se vaiva, että aina imetystä ennen jouduin haalimaan liiveihin jostain puhtaan kerääjän, imetyksen jälkeen viemään sen jääkaappiin ja viilennyksen jälkeen vielä tyhjentämään sen jääkaapissa odottavaan keräyspurkkiin. Sitten parin tai kolmen päivän välein pakastamaan kertyneet. Kodin ulkopuolella vuotamisesta oli ilman muuta enemmän haitta puolestaan. Ajoittain rinnat varmaankin täyteen pakkauduttuaan myös suihkusivat, ainakin pari kertaa kävi niin, että Tirpan imuote irtosi ja maitoa suihkutti tissitä jonnekin puolen metrin päähän. Mutta kärsivällinen (tai maitohimokas) vauvamme ei kyllä moisesta koskaan mitään kiukutellut, onneksi.

Ainoa kiukku tissillä, mitä Tirppa on aikaansaanut, on ollut väsykiukku noin kolmannen ikäkuukauden aikana. Eli liian väsyneenä nukkuminen kiinnostaa enemmän kuin syöminen, sehän on selvä. Tähän jos on vielä yhdistetty vastapeseytynyt tissi, niin huuto on ollut taattu. Tuokin tosin taisi olla jokin Vaihe, koska nykyään moista ei ole enää esiintynyt. Tai sitten ollaan vaan herkemmin hermolla vauvelin väsymystiloista... Ensiapuna noissa väsytissi-itkuissa toimi useimmiten kantoliina. Hetken liinassa muhimisen jälkeen tisseihin ilmeisesti palasi pesun jälkeenkin oma tuttu tuoksunsa ja liinassa yleensä Tipu sen verran rauhoittui tai jopa nukahti, että energiaa riitti syömiseen. Ihan vastasyntyneenä ruokaa itkettiin, vähän myöhemmin vaadittiin ja huudettiin "äng" jatai "väng" -äänteiden komennolla. Nyttemmin meidän ruokarytmit on aikalailla niin vakiintuneet, ettei nälästä tarvitse erikseen ilmoitella, mutta toki jos vahinko on sattunut ja mulla ajantaju kadonnut, niin kärttyisä ja närkästynyt "ängäily" on käytössä edelleen.

Mulla ei maidontulon suhteen ole ollut epäilyjä tai ongelmia, ennemminkin meillä on ollut liika maito megapuklujen myötä riesana, mutta olen silti havainnut muutamien niksien lisäävän maitoa vielä entuudestaan. Ja ne on nää:
   -    Syö ja juo! Tarpeeksi, eli paljon! Tai älä ainakaan vaan laihduta! 
(Mä oon itse ottanut asenteen, että raskauskilot kertyi tätä imetystä varten, joten tähän ne myös hyödynnän. Nehän tuli 9 kuukaudessa pikkuhiljaa, 9 kuukautiseksi vauvan pääravinto on mun maito, joten "sillä ne lähtee millä on tullutkin". Ja jos eivät sattuisi lähtemään, niin mulla on koko loppuelämä aikaa vetää diettiä, mutta vain tämä vuosi Tirpan imetysaikaa!)
   -    Rentoudu ja lepää myös päivällä
(Kroppa tekee töitä vähän niinku treenatessa kun se tuottaa mölöä, eli päiväunet on pop! Mä en itse saa alta tuntiin päivisin unta, mutta yritän jossakin välissä vähän edes loikoilla ja ajatella sinisiä ajatuksia.)
   -   Pidä itteäsi lämpimänä ja rentoudu mielellään samalla
(Suihku, kylpy, sauna, hyvä kirja ja lasissa tai mukissa lempparidrinksu!)
   -   Juo! Ainakin vettä, mutta mieluusti muutakin päälle!
(Tästä muistutetaan jokaikisessa paikassa, mutta silti se vaan joinain päivinä kuitenkin unohtuu... Vesipullo mukaan kaikkialle, yöimetyksillä huikkaa, jne. Jos maidontulo takkuaa, pidä "juomakuuri", eli keskity pari päivää ihan oikeesti kunnolla juomisiin! Keitä kannu teetä ja täytä pullo vettä ja tyhjennä niitä pitkin poikin päivää.)
   -   Lisäksi voit kokeilla hengata ilman rintsikoita
   -   Hengata vauvan lähellä ja mieluusti ihokontaktissa
   -   Juoda imetysteetä.
(Outoa kyllä, en ymmärrä miksi, mutta mulla ainakin Weledan imetystee toimii kuin häkä! Ostin paketin huvikseni ja siksi, etten itse syö fenkoleita tai muita makuja mitä tuossa teessä tyypillisesti on (ajattelin, että vauva saisi piristettä ja oppisi nekin maut). Ja säännönmukaisesti aina teenjuontipäivän jälkeisenä päivänä maitoa tulee normaalia enemmän lypsäessä! Keitän aina noin litran verran vettä ja teen koko määrästä yhdellä teepussilla teetä ja juon sitten pitkin päivää 3-4 kuppia. Nyt oon käyttänyt teetä silloin, jos tarvitsee lypsää omia menoja ajatellen. Kai siinä oikeesti joku ainesosa sit jotain tekee?)

Ja niin... Lypsämisestä... Halpa (tyyliin alle 100 euroinen ainakin, mulla on Aventin sähköllinen) rintapumppu on turhake ehdottomasti! Itse lypsän nykyään käsin aina pidempien päiväunien aikana noin 15 minuutissa helposti ja nopsaan noin 50-100 ml kerralla, hieman riippuen päivästä. Tietysti jos jostakin syystä vauva syö vaan ja ainoastaan, tai vaikka suurimman osan pullon kautta, niin silloin kannattanee jokin tosi pro-laatuinen vuokrapumppu kotiin haalia ja käyttää niitä käsiä lypsyn aikana muuhunkin. Tuo pumppaus ja lypsy on kuitenkin sekin imetyksen tavoin harjoiteltava taito. Alkuun ei heru, sitten heruu mitättömän vähän, sitten ei taas heru ja niin edelleen, kunnes eräänä päivänä siihen tottuu, ja sen jälkeen maitoa joko tulee tai välillä tulee paljonkin. Edelleen on siis hetkiä, kun 20 milliäkin on jo työn takana, mutta toisinaan hommaa voisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa, kun sitä vaan tulee.

Eli harso vaan liivien ja paidan päälle rintojen alle ja iso laakea kuppi (kevyt muovinen on helppo) ja eikun treenaamaan. Aikataulutehokasta, joskin myös tehokasta käsijumppaa, on lypsää toista rintaa toisesta imettäessä! Asennon kanssa saa kikkailla, mutta yleensä heruminen on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa! Alkukankeuteen ja totutteluun mulla myös auttoi, jos laitoin samaan aikaan läppärille diaesityksenä pyörimään Tirpan valokuvia, jos heruminen tuntui hidastuvan, katselin väliin muutaman kuvan verran kuvia ja jo auttoi. Tämä ehkä opetti mielelle / aivoille, että omille käsillekin saa tissit vuotaa.

Mä pakastin ihan alkuun maitoja Minigrip-pusseissa noin 30-50 millin satseina, jolloin pullosyöttäjien oli helpompi sulatella kulloinkin tarvitsemansa määrä, pussi kerrallaan. Alkuun kun Tirppa itki pienintäkin nälänhiventä ja ikinä ei tiennyt syökö se 20 milliä vai desin vai jotain siltä väliltä! Ainoastaan kerran tähän mennessä paketista vedetty minigrippi on ollut valmiiksi rikki, jolloin jouduin kaatelemaan maidot toiseen ennen pakastimeen pääsyä. Yleensä nuo ovat ehjiä myös sulatettaessa, kunhan ei ihan tupaten täyteen änge. Alle kuukauden ikäisenä kerta-ateriaksi riitti noin desi tai alle ja sen jälkeen reilulla desilla (1,2-1,3) on pärjätty. Kenties kohta on aika siirtyä isomman tuttipullon pariin. Nykyisin pakastan yhteen pieneen minigrippiin yhden tuollaisen pullollisen, eli 120-130 milliä, asetan pussin pakastimessa jäätymään litteästi kyljelleen, jolloin säilytys vie mahdollisimman vähän tilaa ja sulatus lämpimän vesihanan alla puristellen on nopeinta. Kätevintä on tosiaan, ettei maitoa tarvitse "varmuuden vuoksi" ottaa sulamaan mun koulun tai muiden menojen takia, vaan hoitaja voi ottaa vasta tarpeeseen pussin kerrallaan, sulattaa vesihanan alla ja tarjoilla. :) Pullona ja sen tutteina meillä on luotettu Avent Naturaliin ja en voi muuta kuin suositella. Kahden viikon iästä pulloa on treenattu ja taitoa pidetty yllä ja mitään ongelmia (ei pullon, eikä tissin kanssa) ole ollut kertaakaan.

Ja tosiaan vielä, me ei olla keitelty mitään tutteja, pulloja, pumppuja, maidonkerääjiä tai muita missään vaiheessa joka käytön jälkeen! Ihan vaan koska ei ehdi ja jaksa ja koska se on turhaa. Monihan keittelee tunnollisesti jonnekin 3-kuukautiseksi, mutta en mä näe siinä (Suomen oloissa) mitään järkeä. Käyttöönottokeitot teen ja silloin tällöin käyttökertojen ja fiilisten pohjalta olen kaiken nakannut kattilaan. Lisäksi maidon säilyttelyn suhteen en ole ollut pilkuntarkka tosiaankaan! Oman kokemukseni perusteella kaiken minkä voi syödä, voi syödä. Eli vasta kun jokin maistuu pahalta, se on oikeasti pilalla. Luotan siihen, että Tirppa tekee samoin ja näin on menestyksekkäästi toimittu. Itse en ole koskaan, eikä Tirppa lyhyen ikänsä aikana, saanut tämän periaatteen myötä vaivoja. 

Lypsettyä maitoa olen maksimissaan kerännyt 3-4 vuorokauden ajan, viilentänyt aina kulloinkin lypsetyn satsin ja sekoittanut sitten jääkaapissa odottaneeseen vanhaan satsiin ja lopulta kerralla pakastanut. Pakkasesta sulatettua maitoa olen käyttänyt noin 1-1,5 vuorokauden ajan sulatuksesta ja kehonlämpöistä maitoa noin 2 tuntia lämmityksestä huoneenlämpöisenä. Eli tosiaan vähän olen oikonut virallisia suosituksia oman maalaisjärjen mukaan. Tietysti jos meillä asustaisi mahavaivainen vauva, olisin ehkä toiminut varovaisemmin!

Jos opettelua ja alkuhankaluuksia ei oteta lukuun, niin mulle imetys on ollut todella helppoa, palkitsevaa ja sopivaa! Jee! Suosittelen! Tirppakin nykyään alkaa jo ihan hymyämään kun tissi kaivetaan päikkärien jälkeen naaman eteen!

Tarpeet & turhakkeet

Kaikki tekevät tän "mikä etukäteishankinnoista oli hyödyllistä ja mikä ei" -postauksen ja ajattelin nyt tän reilun kolmen kuukauden perusteella kertoa mitä me ei olla tarvittu, mitä on tarvittu ja mitä ilman ei oltais pärjätty. Enjoy ja miettikää omia tarpeitanne näiden kommenttien kera! Olen tehnyt tätä nyt vähän hassusti selaamalla blogin kaikki aiemmat "hankinnat" -tagin alla olleet postaukset jotta niiden pohjalta tää imetysdementiapää ehkä muistaisi olennaisimmat, isoimmat ja eniten mun päätä vaivanneet hankinnat!

Kertakäyttöisiä vaippoja mä en etukäteen meille hankkinut ja hyvä niin! Laitokselta saatiin propagandapaketteja oikein kaksin kappalein kylkiäisineen, joten jos kestovaippojen käyttö siintää mielessä, niin suosittelen tekemään samoin! Kierosti tosin nuo ihan vastasyntyneen vaipat maksaa kaupassa puolet vähemmän kuin isommat koot, joten houkutus on pienempi kääntyä (ja jumiutua) ylikansallisten riistovaippojen puoleen... Siksipä jos yhtään epäilet intoasi vaippailuun, suosittelen jättämään ne roskavaipat kaupan hyllylle jo alunperin ja hyödyntämään sairaalasta irtoavat roskat. Näin kynnys perehtyä jo heti kotiutuessa taas uuteen asiaan on paljon pienempi kun ne vaipat hupenee silmissä! On paljon helpompaa heti alusta testailla ja harjoitella uusia vaippoja vaikka joka toisella vaipanvaihdolla, kuin sitten joskus "olojen tasaannuttua" yllättäen piilottaa roskavaipat ja heittäytyä vain ja ainoastaan pestävien vaippojen varaan eräänä päivänä. Kun ei ne olot siitä tasaannu. Ainakaan kolmeen kuukauteen. Ja sen ikäselle alkaakin ne nb-vaipat olla jo melkein liian pieniä. Pikkupikkuruisen kanssa niitä ohivuotoja vaan alkuun tulee. Ja kakkakatastrofeja. Niitä etenkin tulee muuten ihan joka vaippaan.  Sen kanssa on vaan elettävä. Kotona on helppo vaippaharjoitella vaihtovaatevarastojen äärellä, ja harjoitella lisää, kunnes lopulta olo roskavaipat jalassa on epävarmempi kuin kestovaipan kanssa! (Me siis ostettiin ilmaisvaippojen jälkeen yksi paketti 3-6-kiloisen Muumeja, Tirppa painaa nyt yli 6,5 kiloa ja niistä vaipoista on yksi jäljellä. Ja se yksi viimeinen on lojunut jo varmaan viikon yksinään hoitiksen nurkassa. Ja sitä ennen viikon duona toiseksi viimeisen kanssa. Pitänee siis seuraavassa paketissa siirtyä isompaan kokoon tai opettaa kestovaippakokemattomat lapsenvahditkin käyttämään meidän vaippoja.) Ehkä mä teen alkupäivien vaipparallista vielä oman vinkkipostauksensa ja vaippojen hankinnasta, koska niistä en nyt tässä lörpätä.

Jatkona vaipoille... Saatiin tädiltä Baby Björnin potta jo hyvissä ajoin. Mies piilotti sen kaappiin, josta minä kaivelin esille viikkoa paria ennen h-hetkeä kun asettelin hoitista käyttökuntoon. Jonkinlaista pissakakkapurkkia suosittelen käyttöön hoitopöydälle ehdottomasti jos lavuaari ei ole lähellä! Jo pelkästään vaipanvaihdon yhteydessä potatuksella saa aikaan paljon: ainakin puhtaamman pepun ja vaipan. Innokkaampi potattaa myös ruuan jälkeen. Ja herätessä. Ja repusta tai vaunusta pois otettaessa. Ja vähän siinä välissäkin. BB:stämme saa sen kuppiosan irti (varmaan tyhjennystä helpottamaan) ja tuo kuppi meillä on ollut hoitispottana pöydän päällä. Eli vaikka länsimainen roskavaippakulttuuri antaa ymmärtää potan olevan tarpeen vasta joskus "pottaharjoittelun" myötä niin potasta voi tehdä tarpeellisen (ja sen harjoittelusta tarpeettomamman) jo vastasyntyneenä.

Sisävaatteista sanoisin vaan, että me pärjättäisiin ehkä kaikkein täydellisimmin kahdeksalla päivä- ja neljällä yövaatekerralla. Kaksi vaatekertaa per päivä ja yks yökkäri per yö, toissapäiväiset pesussa, eiliset likaisina, tänpäiväiset käytössä ja huomiset varalla -meiningillä, ja tällä neljään päivään varautumisella olisi jo tosi hyvin pelivaraa. Bodyn jatkopalalla joka toisen senttikoon voi jättää vaikka hankkimatta ihan vauvakokoisista (50, 56, 62, 68...). Näissä nopeasti pieneksi jäävissä oisi mun ollut syytä paremmin huomioida vuodenaika, koska meidän loppukesän vauvalle 56-senttiset PITKÄhihaiset bodyt jäi oikeestaan käyttämättä ja housuja ei tarvittu juurikaan, yökkäritkin oli lyhythihaiset ja lahkeiset. Nyt syssymmällä taas lyhyet hihat on kehnot, koska noh, niihin tarvii sitten pitkät päälle jossain muodossa. Osa sukista on jäänyt käyttämättä kokonaan, koska eivät ole nilkasta tarpeeksi muotoiltuja ja siksi pysy jalassa. Kokopotkuhousut ilman haaraneppejä pakkasin myös aika nopeasti pois hoitiksen laatikosta, kun ei niitä vaan koskaan jaksanut pukea vaikka kuosit oisi olleet kuinka kivat. Must have -jälkikäteishankintoja olivat sitten jalkaterälliset yöpuvut (koska ne sukat), äitiyspakkauksen haalareita pienemmät villa- ja toppahaalari nyt syksylle (ehkä jopa keväällekin), puolipotkarit ihan vauvana (koska ne sukat taas) ja mulle itselleni imetysreleitä, eli paitoja ja rintsikoita. (Niistä etukäteen hankitutkin on kaikki tulleet käyttöön ja hyvin sain raskausaikana koot arvioitua suunnilleen oikein.) Odotusvaatteet on aika turhia, koska rennot tavisvaatteet ajaa saman asian.

Jumppapallo oli ehdoton! Teki hyvää treenata raskausaikana dataillessa, pallon päällä asento vauvan laskeutumiselle oli paras, synnytyksessäkin sillä pompin, mutta tärkeinpänä kaikista, sillä saa kuljeskeluun kyllästynyt vähän väsynyt vanhempi yliväsyneen vauvan pysymään hiljaa ja nukahtamaan ilman tissiä. Toistaiseksi meillä ainakin ihan aina toiminut.

Vaunuina Baby Jogger City Versat vauvakopalla on olleet meille ihan lyömättömät. En usko että mikään muu malli voisi niistä mennä ohi. Jos noilla selvitään talvipyörien avulla lumihangessakin, niin mä en noista luovu ikinä. Paitsi sit kun hedelmällinen ikä on ohi ja lapset osaa kävellä. Vaunut on testattu bussissa, ratikassa, metrossa, junassa, liukuportaissa, R-kioskeissa, kivijalkakaupoissa ja vaikka missä muualla jo, ja lisäksi muutamasti purettu / kokoontaitettu kun esim. vierailtu hissittömissä kerrostaloissa. Ainiin ja Kampin keskuksessa oli joku viikonloppu toinen vaunuhissi rikki ja tuhottomat jonot hissiin, niin pistettiin sielläkin kasaan ja mentiin portaita!

Synnytyksen jälkeen tosin akuutisti hommattiin a) "hoitolaukku", b) sadesuoja, c) heijastinteippiä ja d) untuvamakuupussi.  Alkuun hoitokamat kulkivat toalettilaukussa vaunun tavaratilassa, mutta Mies osti sitten Adidaksen olkahihnalaukun roikkumaan työntöaisalle ja onhan se kätevämpi, kun ei tarvitse kyykkiä ja kumarrella. Sadesuojan olin jättänyt hankkimatta, koska eihän me oikeesti kovalla sateella ulkona liikuta. (No kyllä me vaan liikutaan, jopa vapaaehtoisesti pitkillä vaunulenkeillä. Ja koska vaunut maksoi liikaa, niiden jälleenmyyntiarvoi oisi kiva säilyttää. = Sadesuoja ja äkkiä, pitkä syksy edessä räntineen ja rähmineen!) Lisäksi nuo vaunuthan on ihan pikimustat, ja viimeksi kun tarkistin niin aurinko laskee näillä korkeusasteilla joskus jo kolmelta tai ainakin iltapäivällä. Ninjavankkurit saivat siis rämäkät heijastinteippaukset tankoihinsa heti kun illat alkoi pimetä. Vielä kun mä keksisin jonkun ratkaisun itseni näkyväksi tekemiseen! Untuvapussi puolestaan korvasi äitiyspakkauksen vanupussin jo jokin aika sitten, koska välillä monestikin päivässä ulkona päikkäreitä vetelevä Tirppa on vaan helpompi lykätä suoraan sisävaatteissa untuvapussiin ja parvekkeelle kuin ulkovaatteiden pukemisen kautta. Ja eipä tää sää tästä vielä vähään aikaan lämpenekään tietty... Meidän vauvakoppaan mahtuu juuri iso 94-senttisen pussi, eli sama pussi käy varmaan vielä vuoden ja parinkin päästä sitten vaunuistuimessa!

Rojusitterimme on ollut hintaisekseen hyödyllinen (muistaakseni 5€ yhteensä vauva-ammeen kanssa, joka on myös ollut iloksi?). Nyttemmin Tirppa on alkanut viihtyä lattialla jumppaamassakin, mutta ihan pienenä se ei tullut kuulonkaan useimmiten, joten sitteri oli kahvinkeitto, vessakäynti, ynnä muiden akuuttien kahdenkädentarpeiden pelastaja. Edelleenkin vähän väsyneelle sylinkipeälle vauvalle se kelpaa paremmin kuin tatami jos haluan vaikkapa syödä. Samoin Tirppa ei hikatessaan viihdy lattialla vaan sylissä tai sitterissä, ja se hikkahan sillä on noin 3-5 kertaa päivässä!

Rengasliina oli vastasyntyneen kanssa ehdoton hitti! Helppo ja nopea pukea ja imetys seisaalteenkin onnistui tarvittaessa. Edelleen liina on yli 6-kiloisella ollut käytössä jos on väsykänkkäränkkä ja nukahtaminen vaikeaa. Manducalla on tähän mennessä käyty lähinnä shoppailureissuilla paikoissa, joihin vaunuilla on vaikeaa päästä. Myös vaunussa viihtymättömällä vauvalla Manduca oli oiva apuväline, koska ei sitten tarvinut käsissä kanniskella vauvaa ja työntää tyhjiä vaunuja jos vauvahermot eivät riittäneet. Kudottu liina on päässyt kotikäyttöön ja korvaamassa trikoisena venyvän rengasliinan kohta kokonaan. Reppu Manducan kanssa liikkuessa on ollut hyödyllinen ja toki kauppareissuilla, kesäpiknikeillä ja muualla jo muutenkin.

Itkuhälytintä harkittiin yhteistuumin raskausaikana, muttei kuitenkaan hankittu ja sepä olikin sitten ensimmäisiä tarpeita vauvan ulkoistuttua mahasta. Pienessä kämpässä hälytin ei mikään pakollinen olisi, mutta parvekepäiväunituksessa se on tosi näppärä.

Raskausajan ihoöljyt oli mielestäni hyvä panostus. Loppuraskaudessa mun maha arpeutui kyllä tosi rajusti, mutta en tiedä oisiko sitä voinut estää mitenkään, koska joka ilta ja jopa pesun jälkeen, joskus myös aamuisin öljysin tota massua! Raskauden jälkeen oon öljyämistä jatkanut ja yllättynyt jopa miten nopeasti jäljet on haalistuneet. Tätä menoa tää maha (arpien osalta) on ensi kesänä ihan esittelykunnossa. Kosmetiikkapuolella olisin jo raskausaikana sen sijaan panostanut kunnon käsivoiteeseen! Pikkuvauvan kanssa käsienpesut, kastumiset ja muu moninkertaistuvat, joten kädet on kovilla ja kaipaavat rasvaa. Samoin jostain syystä mulla jalatkin ovat kuivuneet synnytyksen jälkeen oudosti enemmän ja herkemmin kuin yleensä! Kenties tottuivat raskausajan Miehen "voitelu" (hieronta) -sessioihin? Itse liputan Boreasin ja Neutrogenan voiteiden puolesta!

Harsovaipat / harsot / meillä kotoisammin ihan vaan "rievut" on ilman muuta käteviä. Kaikessa. Puklut, kuolat, maidot, ruuat, pissat, ihan mikä vaan erite pyyhkiytyy niihin. Hoitopöydällä ne ovat alla ja pyyhkeenä päällä. Suojaavat vaunukoppaa parvekepäikkäreillä ja joskus ulkoillessakin. Vanhemmatkin voi nenänsä niihin niistellä. Käyvät taskuvaipoissa imuina, lisäimuina milloin vaan, ilmakylpyalustana sohvalla muovin kanssa, leluksi tarttuvalle tahmatassulle. Alkuun maidon noustessa kun liivinsuojat eivät olleet tarpeeksi isot nukkuessa, tungin harson topin sisään ja otin toisen viereen, eli kun eka kastui saattoi sängyssä vaan vaihtaa puhtaaseen aamuyöllä nousematta itse. Jos nyt saisin päättää hankkisin enemmän yksivärisiä värikkäitä ja vähemmän kuvioituja. Kivempi ulkonäkö ja likatahrojen erottuvuus on niissä parempi. Riepuja kun lojuu pitkin poikin kämppää (mielummin niin, kuin ettei olisi saatavilla juuri kun sattuu tarvimaan) ja on harvoja yhtä äklöjä asioita kun napata yksi, pyyhkiä sillä ja todeta sitten että se haisee eiliselle tai jopa toissapäiväisellekin boogalle!

Uusi isompi pyykkikori oli siis hyvä hankinta. Etenkin siivotessa rättien, lakanoiden ja pyyhkeiden myötä pyykkikasa on melkoinen! Jo arkikäytössä pelkkä vaate-, vaippa- ja harsopyykki kun saa koneen kevyesti täyteen melkein joka päiväksi. Tällä hetkellä mulla on tuo isompi "ei-niin-akuutille-pyykille" ja pienempi sitten akuutille pyykille (eli eritteiselle, kostealle, haisevalle), ja pestessä tyhjennän koneeseen ensin akuutin pikkukorin ja sitten koneen täytteeksi ammennan ei-akuutista-korista sen mitä mahtuu. Näppärää!

Kehto ja pinnasänky ovat meillä tällä hetkellä kissojen valtakuntaa ja tavaransäilytyspaikkoja.  Välillä olen miettinyt yöunien siirto pinnikseen, mutta esimerkiksi viime yö sai taas perääntymään ja unohtamaan koko höpöjutun. Ilmeisesti rotarokotteen toinen satsi sai bebemme vääntämään parit löröt yövaippaan, joten yö sisälsi normaaleilla parilla syötöllä myös vaipanvaihdon ja kakkaa lattialla. Tällaiset jalkeillenousut ja hääräämiset saivat mut itteni niin hereille, että kummallakin kerralla uudestaan unen päästä kiinnisaaminen vei vähintään tunnin ja varmaan pidempäänkin! Olo oli herätessä kuin krapulassa vedetyn hikilenkin jälkeen. Eli yhteissänky kelvatkoon yösyöttöjen jatkuessa ainakin toistaiseksi, jotta minäkin saan unta. Tämä siis meni aikalailla niinkuin etukäteen herkkäunisenä kuvittelinkin. Lisäksi onneksemme Mies on nopea- ja sikeäuninen, joten hänen yönsä eivät yhteisnukkumisesta juuri häiriinny (paitsi tällaisina poikkeuksellisina vaipparumbaöinä). Eli vauvan sängyt ovat meillä olleet kyllä ihan turhakkeet tän ekan kolmen kuukauden aikana! Saa nähdä miten vastaisuudessa?

Äitiyspakkauksen peittoja ostin kirpparilta toisenkin aika alkuun, koska vauva nukkuu peittoon kääriytyneenä, jotta unissaan siirtely olisi helpompaa ja tällöin painovoimalait myös tuhraavat peiton kuolaan, pukluun ja välillä alkuun pissaankin. Ei muuta kuin peitto lakanoineen likapyykkiin ja uusi käyttöön! Itseasiassa olen jopa harkinnut kolmannen äp-peiton kirppistelyä, jolloin niitä saisi yhtäaikaisesti useampia käyttöön, vaikka yksi olisi pesussakin.

Rintapumpusta oli alkuun hyötyä vähän, mutta hivenen turhake se mulle on loppujen lopuksi ollut. Jos vauva ei syystä tai toisesta olisi tissistä saanut syödäkseen olisin varmaan hankkinut vuokralle jonkin ihan sairaalatasoisen pumpun ja nyt puolestaan lypsän mielummin käsin omia vapaahetkiä varten. Herun käsilypsylle nopeammin ja helpommin ja sen voi tehdä "tässä ja nyt" ilman että tarvitsee pumppua pestä, koota ja taas tyhjentää. Vessakäynti, käsienpesu, lasi vettä naamaan ja puhdas astia ja harso, 15 minuuttia ja homma on hoidettu! Etenkin nyt, kun Tirppa on alkanut vedellä yli 3-tuntisia päiväunia olen saanut jopa vähän liikaa maitoa pakkaseen varastoon pahan päivän (tai bileillan) varalle. Tuollaiset 3-4 tunnin luento- tai treenireissut tyttö pärjäilee jo maidottakin suunnilleen kunhan on juuri syönyt.

Rintakumeilla samoin en tehnyt kotona yhtään mitään, ja niitä sai Kättäriltäkin mukaan. Maidonkerääjät olivat alkuun tosi hyvä apu! Syöttäessä toisesta toinen tissi vuosi kuin seula ja tällä tavoin sain alkuviikkoina kerättyä pullomaitoa aina parissa päivässä jo yhden aterian verran ja tosi vähällä vaivannäöllä. Nyttemmin maidontulo onkin jo tasaantunut, eikä moisilla enää tee yhtään mitään. Siihen liittyen myös alkuun liivinsuojia kului ehkä 5-10 paria päivässä, joten niitäkin jouduin pikatilaamaan lisää aika äkkiä synnytyksen jälkeen. Kertakäyttöisiä yritin kokeilla paristi (kun niitäkin oli sairaalasta mukaan tarttunut), mutteivät olleet mukavia päällä. Myös maidonsäilytysastioita ja minigrippusseja pakastukseen tuli hankittua vasta kotiuduttua. Pienessä pakastimessa nuo pussukat on tosi tilaihmeitä. Lisäksi oon pakastanut maidot pusseissa litteiksi levyiksi, jolloin niiden sulatus ja lämmitys kehonlämpöiseksi vesihanan alla on ihan parin minuutin homma.

Korvikejauhetta ei ole tarvittu ja se menee helmikuussa vanhaksi, eli saa nähdä tuleeko testattua ennen sitä. Kunnon tuttipullo oli hyvä hankinta, jotta satunnaiset pulloruokinnat eivät ainakaan imetykseen vaikuttaneet alkuun. Kunnon tutit haettiin lastentarvikeliikkeestä myös vasta sitten, kun market-tuteilla oli todettu, että niistä on bussivaientajaksi ja päiväunihelpottajaksi.

Hoitopöytäasioista sen pierulääkkeen (Cuplaton) oisi voinut jättää hankkimatta. (Kuka haluaa, ylimääräsenä yks avaamaton?) Pieruja meillä on välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta vaivaa niistä ei ole ollut. Maitohappotippoja en hommannut, eikä niitä ole tarvittu. Itse olen tosin jatkanut maitohappokapseleiden syöntiä myös imettäessä ja varmaan pahemmat rotarokotteen vatsanväänteetkin olen eritteenvaihdon myötä saanut minä itse, eikä vauva! Myös apteekin d-vitamiinitipat joutavat suoraan romukoppaan! Viiden tipan tipauttaminen liikkuvaisen vauvan suuhun on ikävä tehtävä, ja niin isosta määrästä palmuöljyä tulee herkästi vatsavaivoja isommallekin otukselle. Bioteekin tehotippoja käyttäessä neuvolan suositusmäärillä (10 mikroa) riittää yksi tippa päivässä! Suosittelen siis kaikille niitä, koska neuvola ei vissiin saa muuta suositella kuin apteekkikamaa. Me vaihdetaan Bioteekkien jälkeen varmaan vielä vahvempaan, noita olen antanut 2-3 tippaa päivässä. 

Nenäimuri oli sen sijaan kaukaa viisas hankinta, se tuli tarpeeseen heti kahden viikon iässä flunssassa, sekä nyttemmin ihan normaaleinakin päivinä silloin tällöin jos nokka törisee. Kaveriksi suosittelen lämpimästä (huijaushintaista) keittösuolaliuossuihketta apteekista. Lähtee se sitkeämpikin räkä. Apteekista oisi voinut myös kissoja ajatellen napata Feliwayn rentouttavan feromonihaihduttimen sairaalareissun ajaksi ja kotiutumisen alkupäiviksi, vaikka kyllä nuo taisivat ilmankin vauvaan tottua. Parasetamoli suppoina ja lanoliinivoide ovat tulleet tarpeeseen rokotusten myötä ja imetyksen alkutaipaleella.

Vauvakosmetiikasta tarpeellisimmat ovat olleet puhdistuspyyhkeet reissussa ja kotonakin, Bebanthen (ylläri, hehheh) ja baby oil. Tosin tuota öljyä saatiin myös lahjoina ja laitokseltakin, eli sitä riittää varmaan vielä sen seuraavankin vauvan tarpeisiin, riittoisaa kun on. Tai sitten mun ihonhoitoon! Pesuaineita, talkkia, sinkkiä tai muuta ei ole (vielä) kokeiltukaan.

Kamera oli aivan loistava hankinta ja toinen samaa sarjaa oisi voinut olla isompi älypuhelin imetyshetkien datailuun. Netflixin tarjonta oli etenkin loppuraskaudessa ja myös alun imetyksissä hyvä helpote.

Isompi sänky oisi meille ollut tarpeen niinkuin epäilinkin. Nytkin pötkötellään ihmeellisella yhdenhengensängyllä jatketulla jenkkisängyllä. Tämä siis hankintalistalla jossakin määrin ollut nämä kaikki kolme kuukautta.

Vauvan leikki- tai jumppamatto lelukaaren kanssa on vasta viimepäivinä tarttumisen myötä ollut iloksi. Aiemmin pelkät valot, varjot ja maisemat riittivät viihdyttäjiksi. Lipastomallinen hoitopöytä on ollut arvokas kapistus, mutta kaverikseen se olisi kaivannut ehdottomasti jo ennakkoon hyllyn vaipoille! Ne ovat nättejä sisustuksellisestikin ja alkupäivät menivät vähän vaippakaaoksessa kun niitä lojui hoitiksen päällä ja vieressä siellä täällä.

Stokken Tripp trapp syöttötuolin saimme likan syntymäjuhlissa lahjaksi, joten retrosyöttis ja sen tuunaaminen olikin sitten vähän turhempi vaivannäkö. Sainpa kuitenkin jotenkin ajan äitiyslomalla kulumaan ehkä paremmin, kehto tuli maalattua samassa ja uuteen hyvään kotiin syöttis pääsi ja Tripp trappi odottelee keittiössä maisteluiden aloitusta.

Imetystyyny oli mulle täysin turha, ja jo myyty poiskin. Jos imettäisin enemmän istualtaan, niin harkitsisin ihan kunnon tyynyn hankkimista, mutta makuulteen homma hoituu ja koko ajan harvenee niin eipä tuo ole niin justiinsa. Ehtiihän sitä jos tarvitsee. Yleensä kuitenkin imetän aina istualtaankin sellaisella tuolilla, jossa on käsinoja sivussa ja käden voi tukea siihen! Tai sitten nostan jalan toisen päälle niin, että siihen voi nojata. Eli en sano, että pitkulatyyny täysi turhake olisi, mutta minulle se sitä on. Jos sellainen kunnon tyyny olisi, niin käyttäisin sitä kyllä ja ehkä beben pulskistuessa sellaisen vielä hankinkin. Toistaiseksi hyvä näin ja styroksi-tyyny lähtee kiertoon.

Belly bandit -vyön hommasin raskauden viimemetreillä, mutten sitä kertaakaan käyttänyt. Synnytyksen jälkeen (edelleen) mulla on vaan niin älyttömän kuuma ja hiki koko ajan, ettei toivoakaan tuollaisesta ylimääräisestä kuoresta. Onneksi ostin käytettynä ja myin eteenpäin, joten mitään en menettänyt!

Turvakaukalon olisimme voineet kotiutumiskyytiä varten vuokrata jostakin. Sen koomin sitä ei ole käytetty. Kyllähän tuo toki vuoden ikäiseksi menee, joten vannomatta paras, mihin sitä vielä ehkä tarvitaan? Ja vaunusetin kylkiäisinähän se tuli.

Leluista värikkäät kirppislöydöt, helinät, rapinat ja kasvot ovat olleet mieluisia ja tulevat jatkossakin olemaan kun taitoja tulee lisää. Lisäksi lastenlaululevyjen ja youtuben tahtiin on kiva ollut laulaa ja heilua, sekä värikkäitä selkeäkuvisia vauvakirjoja on luettu päivittäin. Ihan alkuun luin neuvolan esitteitä ja satukirjoja, kun kuvat eivät vielä kiehtoneet, mutta puheen kuuntelu sylissä rauhoitti.

Ruokia vanhemmille, tai lähinnä mulle, oisi voinut pakastaa oikeasti paljon enemmänkin. Isyysloman aikana tehtiin ruokaa ja syötiin ihan hyvin, mutta yksin kotoillessa vauvan kanssa ei niin jaksa kokkailla. Paljon syön lounaana edellispäivän illallisjämiä, mutta ei niitä joka päiväksi riitä! Vastasyntynyttä katsomaan tulevilta vierailta voi muuten erinomaisesti rohkeasti pyytää tuomisina tarjoilut ja vaikka vähän ekstraakin. Saa rauhassa keskittyä vauvaan ja jutusteluun. Oisin myös voinut kesän upean satokauden aikana jo pakastaa bebelle jääpalamuoteissa soseita. Nyt pakastelin syksyn juureksia ja kasviksia jonkin verran, mutta esimerkiksi kotimaiset marjat meiltä puuttuu pakkasesta kokonaan talven maisteluhetkiin! Onneksi heinä-elo-taitteen vauvelimme oikeastaan vasta alkukesän kynnyksellä siirtyy pääravinnonlähteeltään maidosta oikeaan ruokaan, joten uuden sadon herkut ovat nopeasti kypsiä!

Tässäpä pikaisesti ehkä oleinnaisimmat havainnot, mitä vanhoja postauksia kahlatessa ja muuten vain tuli mieleeni. Toivottavasti on apua muille näistä havainnoista ja vaippajuttuihin palataan taas myöhemmin!

Jälkitarkastus

Kelahan (tai mun tapauksessa duunin sairauskassa) ei maksa lomarahoja kokonaan jos niille ei toimita todistusta läpikäydystä synnytyksestä, lapsivuodeajasta ja toipumisestaan. Mä pääsin läpi ja todistus odottaa postitusta jossain laukun pohjalla! Mulla siis tarkastus oli 6+4 jälkeen synnytyksen ja tätä kirjoittelen nyt kun viikkoja on mennyt 7 ja päiviä päälle 3.

Mulle tuosta jälkitarkastuksesta ei mainittavaa hyötyä käytännössä todellakaan ollut. Episiotomian haava oli jo aikaa tarkastusta ennen parantunut ja kestänyt hyvin kaikki mahdolliset tosielämän koetuksetkin. Se ainoa kysymyskin, joka mieltä vaivasi, unohtui täysin kysyä! (Voiko kuukuppia alkaa käyttää heti ekoista menkoista lähtien synnytyksen jälkeen, vaikka ne alkaisi piankin?)

Makkaripuuhat ja juoksutreenit uskalsin käynnistää jo 3-4 viikkoa synnytyksestä ja tasan kuukauden jälkeen kävin jopa spinningistuimeen hinkkaamassa hanuria! (Valitsin kyllä kovatasosen tunnin ajatuksenani, että suurin osa ajasta poljettaisiin ylhäällä, mutta vetäjä sattuikin sitten olemaan eri mieltä miten hommat hoidetaan. Yllätyksekseni mitään haavavaivaa ei tullut, peppu vain tottumattomuuttaan muuten puutui.) Juoskukunto on yllättävän hyvä, varmaankin kiitos kävelyvaunulenkkien, mutta toki olen tositosi varovasti ja tuntujen mukaan ottanut. Sykkeet siis pysyy matalina, vaikka kroppa väsyykin, eli kunto hyvä, lihaskunto huonompi. Makkariharrastajille suosittelen synnyttämistä ehdottomasti, mitä lie hermoja se on venytellyt, mutta hyvää tais tehdä!

Mä en koskaan kuullut kätilöltä kuinka monta tikkiä eppariin laitettiin, vaikka kysyin, koska ommel taisi olla jotenkin jatkuvaa, jolloin sillä ei ollut väliä (tai jotain sellasta, muistikuvat keskusteluista synnytyssalissa eivät ole ihan priimaa). Pieni nirhaisu tosiaan taisi kuitenkin olla vain kyseessä, koska näin nopeasti ja hyvin on parantunut. Kotiuduttua onnistuin yhden ompeleen liialla rehkimisellä repimään auki, jonka seurauksena pesut ja muu kirvelivät vähän enemmän kuin mitä vielä sairaalassa. Lisäksi siinä 2-3 viikon aikana makkaritouhuja piti loitolla hanurista roikkuvat ommellangat (!!), joita sitten itse saksin varovasti katki, kun kehon ulkopuolella roikkuessaan eivät sulaneet millään (ja ei huvittanut odotella enää). Nyttemmin arpikudos on vielä kohtalaisen "kova", mutta pikkuhiljaa pehmenemään päin.

Lantiopohjatreenit aloitin heti sen vuorokauden aikarajan jälkeen. Arat oli lihakset alkuun, mutta jo ihan yhdessä päivässä huomasi miten arkuus hellitti ja uskalsi puristaa tehokkaammin ja tehokkaammin. Tällä hetkellä en itse huomaa eroa entiseen, mutta luotan kyllä tähän vuoden kestävään palautumiseen. Eikä lantiotreenejä tietysti kannata sittenkään jättää ohjelmasta.

Hemoglobiini palasi noin kuukaudessa mulle ominaisiin lukemiin, alimmillaan raskaanahan se kävi jopa 127 tasolla ja nyt on taas yli 140. On multa joskus mitattu jopa 165! Samoin verenpaine loppuraskauden rasituslukemista palasi takaisin normaaleihin mataliin. Mitään varsinaista "laitokselle jäi x kiloa" -punnitusta mulle ei tehty, enkä itsekään tehnyt, mutta viikko synnytyksen jälkeen raskausajan korkeimmista lukemista kiloja oli kadonnut jo melkein 11! Taisi siis olla turvotustakin yli nelikiloisen vauvan ja puolikiloisen istukan ja sen lapsivesitulvan ohella jonkin verran... Tällä hetkellä kiloja on kaikkiaan pudonnut noin 16, eli tuon ekan viikon jälkeen vielä noin 5 ja todella tasaiseen tahtiin tässä kuuden viikon aikana. Hyvällä linjalla siis ollaan ja luotan vakaasti imetyksen ja liikkunnan pariin palaamisen polttavan nuo kertyneet rasvavarastot täydellisesti ja aika vaivatta. Heti synnytyksen jälkeen ruoka menetti makunsa, eli ilmeisesti jotenkin tuo hajuaisti oli mullakin herkistynyt odotusajaksi, vaikkei pahoinvointia aiheuttanutkaan. Makeanhimo myös jäi onnellisesti synnytyssaliin!

Raskaana 41+5

6 päivää synnytyksestä

7 viikkoa jälkeen

Ja tyttömaha se on edelleen!

Lämpimät muistot jopa loppuraskautta kohtaankin on alkaneet ilmaantua ja ainakin tähän palautumispuoleen oon niin supertyytyväinen kuin vaan voi olla! Ja menkathan tais sitten alkaa tänään, eli se siitä imetyssteriiliydestä mun osalta.

Oma vauva on aina kaunis

(Kiitos inspiksestä ystävän vauvan puolvuotisjuhlista!)

Ja nämä pari ihan parilta viime päivältä vaan...

Projekti kestovaippa IV: Kohti viittä kiloa

Koska oon huomiohuora ja aiempi synnytyksenjälkeinen vaippapostaus sai huikean suosion, ajattelin itsekkäästi tehdä tällasen "näin meillä" -vaippapostauksen tämän hetken tilanteesta. Koska kirjottelen tätä nyt ihan yllättäen äkkipäätöksellä päikkäriaikaan niin kaikki faktat ei ole ihan hallinnassa. Mulla ei esimerkiksi oo hajuakaan kuinka monta vaippaa Tirppa vuorokaudessa likaa! Pikasen laskutoimituksen jälkeen arvioisin, että noin kymmenen vaippaa päivässä voisi olla aika lähellä totuutta. Nopsaa laskien näillä päikkäreillä likalla on parhaillaan päällään päivän seittemäs vaippa, jos yövaippa lasketaan ensimmäiseksi. Tänään lukumäärään kuitenkin vaikuttaa mm. Tirpan huikeat hereilläolotunnit ja että oma äitini oli käymässä lastenvahtina reilun kolmen tunnin ajan, eli potatus jäi välistä vaipanvaihdon yhteydessä (käytti muuten myös kertakäyttöisiä, mutta sillä ei nyt lukumäärässä ole väliä postauksen kannalta).

Yövaippana meillä siis, kuten jo oon maininnut, on joko 
- Bambino Mion puuvillainen taittosisävaippa omalla kuorellaan, jossa yhden taitoksen välissä vielä pieni bambuimu (esimerkiksi  Jutta) hitaampana lisänä ja ihoa vasten kuivaliinana yleensä fleecekaistale, joskus coolmax (jos fleecet on kaikki käytössä) tai
- Fuzzi Bunz one size kahdella omalla imullaan täytettynä.
Näillä paketeilla yöt on sujuneet 22/23-07/09 välit rauhaisasti ja vahingoitta. Mielenkiinnolla odotan koska joudun etsiskelemään jotain tuhdimpaa vaihtoehtoa! Kakkavaipat kyllä vaihdetaan yölläkin, mutta eipä niitä ole tullut kuin korkeintaan "liian aikaisin" aamulla, ihan viime aikoina ei sitäkään, vaan vasta pottaan ekan aamusyötön jälkeen.

Päivät mennään sitten näillä:

Enimmäkseen eri-ikäisillä S-kokoisilla Fuzzeilla. Tiukkoina kakkosina tulevat Fuzzin one sizet ja Babylandin kaksiriviset yhdenkoon neppivaipat. Yksittäisissä vaipoissa voi olla tosi hurjastikin eroja istuvuudessa, vaikka olisikin sama malli, joten usein vähän valikoin vaippaa vaihtaessa mitä mihinkin meininkiin päälle lykkään. Kuvassa ylähyllyllä näkyy myös muutama froteinen sisävaippa (kaksi Popolinin Kombolinoa ja mustavalkoinen Mikki Hiiri -kuvioinen), joita joskus huvikseni pyörittelen Imsen NB -kuoren kanssa vaihteluksi. Ylähyllyllä vasemmaisimmassa pinossa alimpana löytyy myös Little Lambin bambusisis kuorineen, jotka ovat "yövaippavaralla". Keskimmäisen hyllyn sinikuvioinen vaippa on tuore tuttavuus, nimittäin Jutan Pilvi aio, joka on kerran ollut päällä ja vuotanut tai vuotanut läpi ompeleista, joten sen tilannetta vielä hieman tutkailen. Jos se pelittäisi, olisi aivan ihanan tuntuinen päällä, pilvenpehmeä! Alimmalla hyllyllä vaaleansini-ruskea-raitainen kaveri on Ecobub villatasku, mutta hieman eksyneenä hyllyyn, koska on vielä liian iso Tirpakalle.

Hyllyn alla äitiyspakkauksen laatikosta löytyvät vielä isot vaipat ja lipaston alimmasta laatikosta "ihan kohta" -vaipat. Tosin Myllymuksujen taskuja (vihreät) on jo onnistuneesti(kin) testailtu!

Tällä hetkellä haaveilen kuumeisesti mm. Bumgeniuksen yhdenkoon taskuista ja kaikenlaisista kotimaisista ihanuuksista! Jutan Pilvi tulikin hankittua testimielessä, josko niihin kannattaisi enemmän panostaa, sillä ideana vaikuttaa kivalta. Myös pari Charlie Bananaa voisin pyöräyttää mun taskuvaippamankelin läpi ihan kokeilun ilosta, tuskin kuitenkaan innostun enää näillä jenkki-aasialaisilla halpahökötyksillä kokoelmaani kasvattamaan. Näillä pienillä, niillä muutamilla isommilla ja kohtalaisella määrällä yhdenkoon vaippoja puksuttelen rauhalla eteenpäin, mutta kun alkaa koon kasvaessa valikoima huveta, etsin isommat vaihtoehdot sitten kotimaisista rauhassa ajan kanssa hiljalleen testaillen. Suosituksia saa siis vinkkailla!

Tässä koko hoitopiste sekalaisena kokonaisuutena. Tuolla huoneessa ei siis juuri muuta tehdä kun vauvanhoitojuttuja ja säilytystä, joten epäjärjestelmällisyys on ihan aitoa!

Pissavaipat lentää suoraan pyykkikoriin ja kakkivaipat huuhdellaan ja harjaillaan.

Taustan valkoisella kynsiharjalla siis vaipat ja tiskiharjalla ja fairyvedellä potta. Totuuden nimissä huuhdellut vaipat jäävät aika usein muutamiksi tunneiksi kylpyammeen reunalle kuivahtamaan ennen pyykkikoriin, tai sen reunalle joutumista. Yleensä jäävät Beben hereilläoloajaksi kylppäriin, mutta päikkäreiden aikaan (tai vaikkapa jonkun tullessa kylään) nakkaan ne vasta koriin.

Reissussa vaipanvaihtotavarat (alustaksi tuhdimpi harso, puhdistuspyyhkeet, puhtaat vaipat, vaihtovaatteet vahinkojen varalta) kulkevat vesitiiviissä pussissa ja mukana on toinen mokoma pussi likaisille vaipoille. Vasta kotona huuhtelen kakkikset ja siirrän pyykkikoriin. Itse asiassa suurin ongelma reissuvaipanvaihdossa mulle on ne puhdistuspyyhkeet! Koska en kanna roskispussia mukana mihin ne nakkaan jos roskista ei juuri satu olemaan läsnä! Kosteat kakkapyyhkeet ei ihan oo mun käsitys kivasta matkaseuralaisesta, joten ihmettelen vaan mihin ne (edelleen ihan hirveeltä lemuavat) kertakäyttövaipat esim. piknikillä tungettas!

Siinä meidän vaippa-arki. Nyt herätyshommiin, että tulee yöunistakin jotain!

Ja mä muuten katkaisin tänään napanuoran! Olin yksin ulkona yli puolen tunnin juoksulenkillä! Jee!

Meiän vauvalla on parempi rytmi ku teiän vauvalla!

Kaikkialla toitotetaan kuinka vauvoilla ei ole mitään rytmiä, ja että nukkua pitäisi silloin kun vauvakin. Ensimmäistä väittämää en nyt oman tähänastisen kokemuksen valossa voi tosiaankaan todeksi lukea! Tirpalla kun on ollut jopa pelottavan tarkka rytmi kotiutumisesta lähtien! Siis oikeesti niin tarkka, että erittäin mielenkiinnolla odottelen mitä sille mahtaa tapahtua viiden viikon päästä talviaikaan siirryttäessä!?!

(Pahoittelen muuten mitä syvimmin etukäteen tämän postauksen lapsiperhehenkistä "meillä tehdään näin ja näin" -muotoa, mutta epäilen, etten siltä vaan pysty tässä yhteydessä nyt välttymään, koska kaikkihan me yöllä nukutaan!)

Elikkäs... Meillä siis (heti alkoi :D) päivät kukutaan ja nukutaan vähän miten sattuu milloinkin. Pääsääntöisesti aamuherätyksen jälkeen Tirppa vetää jonkin sortin aamupäikkärit aamupäivän aikana. Toisinaan siis nukkuu likimain koko aamupäivän aina puolille päivin asti, kun taas toisinaan jonkun 1,5 tunnin pätkän ja muuten on hereillä. Aamut on muuten valveillakin tosi hyväntuulista seurusteluaikaa ja mäkin saan aamukaffet ja -puurot naamaan melko helposti, kun likka istuksii keittiön pöydällä sitterissä ja tiirailee ympäriinsä välillä hymyillen salaperäisesti. (Alan muuten olla kohtuu varma siitäkin, että tää vauvajuttu on joku salaliitto ja suuri huijaus! Oikeesti ne hallitsee maailmaa, mutta on vaan hoitaneet asiansa niin hyvin, että niitä passataan ja niillä on kaikki niin lokosasti! Samaa oon muuten miettinyt aiemmin kissoista...) 

Aamupäivät on siis myös pyykinpesun sun muun blogaamisen aikaa, koska hommat on helppo hoitaa Tirpan nukkuessa tai myhäillessä tyytyväisenä. Tietty hereillä ollessa touhutaan yhdessä mitä nyt milloinkin keksin, vaikka eipä tollanen puhumaton, niskaansa tukematon olio hirmu monipuolinen seuraeläjä ole vielä. Jos mun aamupalan ajan tyttö on valvonut on vuorossa syöttö ja jätän likan sänkyyn oman onnensa nojaan etsimään niitä kadonneita päikkäreitä. Yleensä löytyvät nopeasti, vaikka on se kerran tillitellyt peiton alla itsekseen puolikin tuntia ennen simahtamista!

Päivällä on yleensä 3-4 tunninkin mittainen valvontajakso ja taas päikkärit. Iltapäivän päikkärit on usein sitten ulkoilun, lenkkeilyn tai muun aikaa mulle, etenkin jos plikka ei meinaa kunnolla nukahtaa! Liikkuvat vaunut tai reppu on nimittäin aika varmoja nakkeja nukuttamisessa jos väsy on jo valmiiksi! Ilta sitten kokonaisuudessaan on rikkonaisempaa ja torkahteluja sattuu, mutta on meillä nähty jopa 5 tunnin valveillaolojaksoja ilta-aikaan! Illat on myös pidempien ja tiheempien syöttöjen aikaa, tosin ihan päivästä riippuen nekin. Tuntuu kyllä että päivänukkumisilla ja valvomisilla ei monesti ole keskenään mitään tekemistä! Joinakin päivinä tyttö vaan yksinkertasesti tuntuu nukkuvan jatkuvasti ja syvästi pitkiä pätkiä ihan koko ajan (ja mä hermoilen jo yöunien puolesta - turhaan), kun taas toisinaan koko päivät on yhtä valvomista ja seurustelua.

Yöt vaan on sitten ihan luku sinänsä. Yöunille Tirppa nukahtaa joko syöttöön tai Miehen rinnalle kymmenen ja yhdentoista välillä. Yleensä nukahtamista edeltävä tunti on jo osittain ollut hereillä sinnittelyä, mutta kun lopullinen uni saapuu se on sitten siinä. Tirppa nukkuu sängyssä oman peittonsa päällä, jotta siirtely olisi helpompaa ja eipä se ole vielä kertaakaan nykimisiin herännyt. Alkuun jopa nosteltiin kehtoonsa nukkumaan pisimmät yöpätkät, mutta se on oikeestaan jäänyt, koska ainakin mä oon jo niin tottunut vauvan vieressä nukkumaan, ettei se heikennä unenlaatua yhtään, päinvastoin. Alan myös uskoa tähän "perhepetihuuhaahan", että äidin vieressä nukkuva vauva ei herätä äitiään äidin syvän unen vaiheessa! En nimittäin oikeesti syötöille herätessäni oo ikinä sellanen mananmajoilta hereille kiskottu zombi kuin voisi kuvitella, vaan herään ihan kohtalaisen pirteenä ruokaa tarjoilemaan. Hankalinta onkin sinnitellä edes suunnilleen hereillä itse sen 5-10 minuutin syötön ajan, jotta saa maidonkerääjät pois sängystä ja vuotavat bosat liivinsuojien taakse piiloon, että puolestaan peti säästyy maitovahingoilta loppuyön.

Syöttöajat on noin kello 01, 03-04 ja 05-06, joskus riittävät nuo kaksi viimeisintäkin. Aamuherätys koittaa 08-09, tosin joskus vaan Miehen rinnalla saadaan sinniteltyä noin pitkälle. Yösyötöt sujuvat tosi hiljakseen sen jälkeen kun alettiin käyttää "yövaippaa". Eli nykyisin yötaskuvaipassa on kaksi imua tai yöbambinossa puuvillaisen prefoldin lisäksi vähän bambua ja kuivaliina päällä. 

 
Tuolla 23-08 välillä ei siis käydä kertaakaan vaipanvaihdolla ja yleensä vaipasta löytyykin pelkkää pissamärkää imua aamulla. Kiinteämmät tulee vasta ihan aamun viime metreillä tai sitten aamupalan jälkeen pottaan. Käytännössä Tirppa ei siis edes herää itse syöttöihin, koska mä havahdun vierestä jo pieniin käninöihin, isken maidonlähteen suuhun, Tirppa syö silmät kiinni ja mä havahdun jossain vaiheessa tunkemaan tuutin takas topin sisään. On siis ollut öitäkin, jolloin oon itse herännyt jonkun biologisen kellon turvin odottamaan Tirpan nälkä-ähinää jo ennen sen alkua!

Kissat nukkuu yöt joko Tirpan kehdossa tai sitterissä, omassa kiipeilypuussaan tai meidän jalkopäässä. Käytännössä siis meidän perheen "perhepeti" vaan laajeni yhdellä otuksella, joka lisäksi imuttelee mun tissiä kolmesti yön aikana. Eipä tää paljon helpompaa voisi olla. Kaikki kunnia heille, jotka jaksaa pinnikselle nousta öisin! Mulla tekee tiukkaa jo maidonkerääjien jääkaappiin viemisessä syöttöjen jälkeen...

Kuva otettu noin 5 min sitten! (Päikkäriaika!)

Uusi lempihedelmäni banaani

Meiän jääkaapin on valloittaneet niin sanotut nopeat välipalat! Banaanit, pähkinät, Valion Profeel -juomat (Näissä on pilli, voi juoda jopa kyljellään imuttaessa! Niin siis jos joku on paikalla hakemassa tällasen jääkaapista...), kahvi, kahvi ja kahvi. Oikeestaan kaikki, mikä ei vaadi kuorimista, sekottelua tai etenkään lämmitystä jatai lämpimänä nauttimista! (No kahvi nyt poikkeuksena.) Oon nimittäin jotenkin onnistunut viime aikoina rytmittämään päiväni siten (tai Tirppa on), että aina kun tyttö nukkuu ollaan jossain ulkomaailmassa liikenteessä ja tietysti kotoillessa sitten hereillä. Nyt nukkuu tuplarengasliinassa rinnalla, joten hetken kahvittelu- ja datailurauha on taattu, vaikka kuuma tuleekin. Aamuisin etenkin pirpana viihtyy hyvinkin sitterissä, matolla tai sängyllä aamupalan ajan, mutta välillä iskee jokin syliapina vaihe ja pulassa olisin ilman liinaa ja Manducaa!

Manducalla on kerran jo käyty keskustailemassa ja piakkoin oisi aikomuksena laittaa aparaatti (tai lähinnä Tirpan hermot sen suhteen) tositestiin ja suunnata jollekin ahtaalle kirppikselle, jossa vaunut olisi kokonaan haittana. Tosin totesi tuo mies jo niin arkisesta, kuin Forumista Kamppiin reitistäkin (sisäteitse, ne pikkuliukuporras"töyssyt" tiiättehän?) että sujui tuhottomasti nopeemmin repulla kuin mitä vaunuilla olisi. Vaunut sen sijaan on nyt olleet ahkerassa vaunulenkkikäytössä, ihan oon lihakset saanu jumiin ja rakon jalkaan parissa päivässä!

Reilun viikon on myös vedetty välillä pumppu- ja pullotreenejä koko perheen voimin! Enköhän mä parin viikon päästä yhdelle luennolle viikossa onnistu livahtamaan!

Kissatkin on olleet ihan unelmia vauvan kanssa, vaikka tietysti vähän aiempaa vähemmälle huomiolle ovat jääneet. Ei sopimatonta pissan pissaa, suhtautuvat vauvaan aikalailla kuin ilmaan, mitä nyt välillä vähän päätä käyvät ohimennen nuuhkaisemassa. Fiksuja karvavauvoja!

Synnytys kuvina

Jotainhan sieltä sairaalakassista täytyi jäädä puuttumaan, kun kerta jotain oli ylimääräistäkin! Kamera nimittäin jäi hoitopöydälle, missä se oli laukun vieressä odottamassa lähtöä. Olin sen vissiin perjantaiaamuna kontrolliin lähtiessä vienyt laukun viereen, jos sattuisi että suoraan jäisin sairaalaan ja joku muu joutuisi väskyn mulle toimittamaan. Laukku siis napattiin mukaan, mutta kamera jäi pöydälle.

Onneksi nykytekniikka pelasti ja kännyköiden kameroilla saatiin myös se ihan ensimmäinen sairaalavuorokausi taltioitua, kunnes mies kävi ekan perhehuonepäivän aikana ainoan kerran kotona. Kuitenkin tästä teknisestä kommervenkistä johtuen sain nyt vasta kaikenkattavasti kolmesta eri aparaatista koottua kuvasatoa sairaala-ajalta tietokoneelle.

Synnytys pyörinyt käynnissä noin 14 tuntia. Eli lauantai-iltapäivänä, tavisosastolta takas salin puolelle päästyämme noin 13.45 räpsin miehen torkkuessa omalla pedillään ekat (ja ainoiksi jääneet) kuvat tositoimista supistusten välillä. Gatoradea oli jämät vielä jäljellä, istuksin löllöjumppapallon päällä, ja sängyn toiselta puolelta mulle luikerrelleista letkuista toinen tarjoilee 50-50 happea ja ilokaasua, ja toinen puhdistaa väliuloshengitykset jonnekin ilokaasu-hiilidioksidi-hautausmaalle. Mietin muuten synnytyksen aikana monen monta kertaa, että tulisko muutkin huoneessa ihan kaasupökkeröön jos alkaisin hönkiä uloshengitykset maskin ulkopuolelle? Vai miksi ne uloshegityksetkin pitää puhkua maskiin?

Maski kourassa, pallo alla, vyötettynä supistussensoriin, sykesensori oli alamahalla. Ranteen alta tarkkasilmäinen voi nähdä vilahduksen mun synnytyssukista!

Kotona väänsin tuplaranskalaiset päähän jo joskus iltaseiskalta (kylvyn jälkeen ja ennen kävelyllä käymistä), siltä varalta, että lähtö tulee säästyäkseni synnytysrastoilta jatai -afrolta. Olin niin monesti kuullut sen "jos sairaalaan lähtiessä vielä kiinnostaa miten tukka on, lähtee liian aikaisin"-jutun, joten ennakoin hyvissä ajoin. Ja todellakin kannatti! Suosittelen kaikille! Samat ranskikset päässä hengailin vielä perhehuoneessakin ekan päivän, niin hyvin ne kesti! Ja kyllä niitä ja tota ennakointia kätilötkin nauroi!

Ponnistus ohi, tässä lopputulos! Näitä kuvia oisi ollut yksi hulppea, jossa jopa yritän hymyillä (ihan hirveen kauniisti) jollain voimanripejäänteillä! Edessä näkyy selkää pitkin niskaan kulkeva epiduraalikatetri, josta tyrkättiin se yksi lisäannos.

Isän kanssa kylvyssä (kätilö kuvannut).

Kuivatteluvaiheessa tuli ekat vastalauseet, alko vissiin palella.

Peittokapaloituna kainalossa ja minä pääsin suihkuun!

Kenguruhoitoa perhehuoneessa ja ranneke lykättiin kouraan jo heti siinä äidin rinnuksilla. Ei siis vaihtunut meidän vauva, mutta originellista alkuperästä en ihan varma voi olla... Kätilöitä kuitenkin hääri siellä jalkopäässä kaksin kappalein, eli jos ne tarpeeksi näppäriä olivat, niin oikeesti ponnistin vaan jonkun vesiaaltohulahduksen ja meille kaivettiin vauva jostain vauvavarastosta!

Oman sairaalamersun (vauvasängyn) kyydissä

Perhehuoneemme, tosin vähän jo kotiutumispakkaukset käynnissä

Päivämaisemat ysin ikkunasta

Unisena lähellä, yhtä nukkumista oli eka vuorokausi

Sitten kotiin pirteenä!! Tuli heti käyttöä meiän vaunukylkiäisistuimellekin...

Kotona taas back to business

Kuinka minusta tuli minä (äiti?)

Joku ehkä on vauvakuvien ja hehkutuksen myötä saattanut muistaa tämän alkuraskauden ärrimurritekstin. Ehkä uskallan tunnustaa, että aika samoilla linjoilla täällä mennään vauvasöpöstelyn kanssa edelleen, vaikkakin paria radikaalia poikkeusta lukuunottamatta...

Mulla säilyi ihan laitokselle asti oma vanha mielipiteeni vauvoista ja lapsista. Ne ei kaikki ole todellakaan lähtökohtaisesti söpöjä, ihania ja hassuja riippumatta käytöksestä, vaatteista, vanhemmista ja niin edelleen ja niin edelleen. Onhan niitä sellasia ihan "kato miten se kattoo mua" -kivoja tapauksiakin, mutta ei mulle ole ikinä tullut esimerkiksi tarvetta tai hinkua saada yhäkään vauvaa tai lasta syliin (toisin kuin useimpien eläimien kohdalla tulee)! Jos voi valita lapsettoman ja lapsia sisältävän tilan väliltä, valinta on aina se lapseton. Ihan ne mineimmät vauvanvaatteet on tosi sulosia joo, mutta vähänkään isommat enemmän tyhmän näkösiä. Lastenvaunut (puhumattakaan niistä jo ees taas toilailevista lapsista) on edessä ja vie bussissa ilman lippua matkustaessaan hirveesti tilaa! Vaipat, peppupyyhkeet ja sosepurkit (jos niitä ei kierrätä!) roskaa luontoa! Entäs sitten itkut, huudot, uhmat, vierastamiset tai muut! Apuva, too much!

Loppuraskauden uupumuksessa mua ihan ahdisti ajatus tulevista noin 20 vuodesta. Miten mulla riittää luonne ja jaksaminen kehua piirrustusta joka on oikeesti ei-kovin-hieno? Opettaa moneen kertaan yksinkertasia pikkujuttuja? Tai auttaa vaikka läksyissä kun itelläkin on duunipäivä takana, ruuanlaitto edessä ja treenit ja unet vähissä? Huhhuh! Tuudittauduin kuitenkin ajatukseen, että ehkä se sitten oman lapsen kanssa on eri juttu. Ehkä siihen jotenkin ehtii kasvaa. Ehkä mäkin vielä muutun.

Sieltä omasta takalistosta se yksi vauva sitten kuitenkin vaan muljahti (vaikken oo ihan satavarma tästä vieläkään, ne kätilöt kaivo sen jostain pöytälaatikosta kumminkin!) ja vuorokauden totuttelun jälkeen asiat vaan jotenkin loksahti paikalleen. Mulle ei iskenyt mitään epäluuloa ulkoistunutta otusta kohtaan missään vaiheessa, vaan kaikki kulki jotenkin luonnollisena jatkumona raskausajalle. Ihan samanlainen meidän Tirppa oli jo kohdussakin, joten meillä oli tutustumisaikaa ollut jo ruhtinaallisesti! Muunmuassa vuorokausirytmi sillä on aika samanlainen edelleen, kuin oli mahassakin, alkupäivinä jopa raajojen liikkeistä nukkuessaan mulle tuli jotenkin sellainen tuttu olo, vaikkei ne enää mahassa tuntuneetkaan vaan nyt sen sijaan ne näki silmin. Tyttö on niin isänsä näkönen, ettei erehtyä voi ja käytökseltään taas edelleen ihan kuin mä (oli siis mun mielestä jo masun puolella). Ja neuvolan Täti siis sanoo, että välillä mun ei tarvisi olla niin analyyttinen.

En voi näin parin viikon ikään viime yönä tulleen äitinä myöntää vieläkään itseäni lapsirakkaaksi, en todellakaan. Kaiken rehellisyyden nimissä pitänee tunnustaa, etten varmaan ikinä niin voi tehdäkään! Kuitenkin jo näiden päivien kokemuksella huomaan, kuinka lapsitoleranssi on noussut jo ihan hullusti! Musta on kyllä kiusallista matkustella vankkureiden kanssa bussissa (tekis mieli huudella, että mulla on hei kyllä voimassa oleva bussilippukin laukussa, siinä on kautta ihan maanantaihin asti ladattu ennen synnytystä!), ja vaunujen kanssa muutenkin pyrin väistelemään vaunuttomia ehkä liiankin kanssa. Manducan aikakin koittaa kyllä, kunhan ilmat viilenee, mutta tulen mä vaunuillakin toimeen. Eihän tää vaunuvaihe mikään pitkä kuitenkaan ole, jos koko elämää ajattelee. Ehkä ne muutkin väistää, eikä kaikki katso samalla pahalla silmällä, kuin mä!

Kertaakaan vielä mulla ei ole käynyt pinna edes lähellä mitään rajaa (toisin kuin niin usein raskausaikana, uhhuh). Näin vastasyntynyt on niin helppo, vaikka tottakai hoitamishommissa on sitten ihan eri haasteet mitä vähänkään isommalla. Lukioikäsenä käydyn MLL:n kurssin jälkeen tein kyllä pari vuotta aika tiiviisti keikkaa tutuille ja liiton kautta tuntemattomille ja enimmäkseen juuri aika pienille lapsille. Yleensä nuo hoitotädille jätettävät kuitenkin ovat jo vähintään yli puolivuotiaita. Hyvin kuitenkin perusjutut muistui mieleen jo raskausaikana ja tottakai lukemalla oppii aina. Lapsenvahtiajoistakin kun kuitenkin on vierähtänyt se kymmenisen vuotta! Vaikka vaipan- tai vaatteenvaihto, puklaus ja vauvaleikit on tuttu juttu en kuitenkaan ennen omaa Tirppaa ollut esimerkiksi kenenkään napatynkään koskenut tai kestovaippaa vaihtanut. Lisäksi lapsenvahtina vieraan lapsen kanssa oli aina vähän painetta, enkä ikinä älyttömästi noista keikoista nauttinut (paitsi tutuimpien ja helpoimpien kanssa), joten raha oli suurin motiivi hommalle. Nyt oman ipanan kanssa (ehkä iänkin myötä) meno on rennompaa ja arkisista toistuvista askareista voi jopa nautiskella. Saa nähdä mitä haasteita ikäkuukaudet vauvavuoden myötä tuo tullessaan ja miten niistä selviän, mutta onhan niihin tässä yhtälailla aikaa kypsyä, kuin koko vauvaankin oli raskausaika!

Raskausaikana en oikein ymmärtänyt näitä "ei saa koskea mahaan" -juttuja ollenkaan! Mulla tasan yksi ihminen hipelsi (juopuneena) turhan läheisesti, mutta se sallittiin hänelle ja muuten säilyin neitseellisenä. Jopa oma äiti kysyi lupaa ennen kosketusta! En myöskään ole kokenut imetyksen myötä tuuttieni tai niiden voinnin muuttuneen yleiseksi omaisuudeksi. Toki "miten sulta on tullu maitoa" -kysymys on kuulunut melkein joka suusta, mutta se taas ei rinnuspuoleen sinällään mun mielestä liity sen enempää kuin puklu- tai kakkajututkaan. Eli sama linja on jatkunut muidenkin tietojen ja neuvojen suhteen. Voi tietysti olla, että olen normaalia onnekkaampi läheisten suhteen, mutta mä oon saanut ainoastaan kommentteja ja vinkkejä joista on ollut hyötyä tai iloa tai joita olin jo itsekin ajatellut. Tai sitten oon vaan itse normaalia paksunahkasempi! :D Ja onhan neuvo aina neuvo: hyvällä tarkoitettu ja sisältää jotain tietoa tai jopa kokemusta. Sellasestahan voi kokemattomalle olla jopa hyötyä!

Pari itseäni järkyttävää yllätystä mun on kuitenkin paljastettava lopuksi:

Napatyngän hoidon olin raskausaikana visusti testamentannut miehen tehtäväksi. En ees ottanut selvää miten se tehdään, koska niin päättänyt olin asianlaidan. Kuitenkin kotona jo varmaan ekan vaipanvaihdon yhteydessä olin sitä venyttelemässä ja mies karkasi kauemmas katsomasta! Ei se ole yhtään ällöä, vaan ihan niinkuin omaa haavaansa hoitaisi!

Muut eritteet on saaneet saman yhtä luonnollisen aseman. Aikoinaan kuulosti niin nuhjuiselta jossain kakka-puklu-maito-vaatteissa kulkevien äitien elämä, että toivoi vaan itse säilyvän vauva-ajasta kohtalaisen puhtoisena. Nyt ei pukluilla ja ulosteilla oo mitään väliä, eihän ne edes haise! Isompia maitovahinkoja sitä nyt joutuu sentään välttelemään, koska lattialla lätäköt kerää karmeet kissankarvapallot puoleensa ja multa puuttuu kilpailijat tästä mun personal wet t-shirt contestista... Frendien tissimaitojutunkin mies jo epähuomiossa kokeili! Maistuu kuulemma vedeltä yksi tippa.

Ja aah! Vauvat tuoksuu hyvältä! Omnom! En ois ikinä uskonut! Toista raukkaparkaa, kun mulla ainakin palais käpy jos joku nuuhkis mun päälakea jatkuvasti.