Minäkö taaperon imettäjä?

No en ole! Vielä. Toki jonkin mittapuun mukaan ehkä, koska tällä yhä imetystä jatkavalla Tipusella on ikää jo yli vuosi. Toisaalta se ei kuitenkaan kävele tai puhu vielä, mitkä myös voisi lukea vauvuuden ja taaperouden erottaviksi tekijöiksi. Aamut on meidän vuorokauden isoin imetyshetki niinä päivinä kun typy ehtii herätä ennen mun töihinlähtöä, eli tulevaisuudessa varmaan etenkin, kun Mies palaa ensi viikolla töihin ja mun työt siirtyy ilta- ja viikonloppuaikaan. Päivisin Tirppa ei juuri maitopalleroita kaipaile, illalla joskus joo ja joskus eiei. Eli oikeastaan homma toimii vähän tai aikalaillakin just niinkuin joskus puol vuotta takaperin "suunnittelin". Mutta että mitä ihmettä, mikä ihmeen taaperoimetys?!?

Odotusaikana ja imetystaipaleen alussa mun vain ja ainoa tavoite ja toive oli välttää pullo- ja korvikerumba ja hoitaa maitohomma kotiin mielummin ekologisesti omasta ahterista lähtien. Missään vaiheessa, edes raskausaikana tai synnytyslaitoksella, en ottanut stressiä hommasta, vaan raskaana ajattelin, että "kaikkeni yritän ja lopun näkee sitten", ja laitoksella puolestaan, että "kyllä tää tästä vielä lähtee". Ja niinhän se menikin. Alun imuotehankaluuksien ratkettua ei meillä erikoisempia ongelmia vastaan tullutkaan. Hiven sammasta katosi itsestään, hampaiden tulot vaikuttivat aina vain sen päivän kerrallaan, kunnes helpotti. Ei tukoksia, tulehduksia, kummoisempia raivareita tai lakkoja. 

Ensimmäisen kerran pullon testailua 3-viikkoisena.

 Vastasyntynyt "roikkui tissillä" hereillä ollessaan vähintään sen tunnin välein, iltaisin vähintään puolen tunnin välein ja ajoittain kerralla tunnin tai pari putkeenkin. Aina herätessä, aina ennen lähtöä, aina nukkumaanmennessä, jokaisessa mahdollisessa välissä ja välillä niiden välienkin välissä, jne. jne. jne.Vähän isompana, ehkä 2-3-kuisena tahti jo hellitti ja väliä saattoi tulla välillä niinkin pitkään, että ihan ihmetteli miten sillä ei jo ole nälkä, kun oli tottunut tiuhempaan tahtiin. Yhtäkkiä olikin ihan kiva lähteä kaupungille, kirppikselle, kauppaan tai piknikille, kun ei joutunut joka penkillä kaivamaan nisää esiin. Päiviä pystyi jopa suunnittelemaan sen muutaman tunnin eteenpäin! Tutti astui kuvioihin joskus 4-kuisena, joten 10-20 minuutin viivytyksetkin nälkäänsä heränneelle olivat ihan mahdollisia (bussissa kotimatka, kaupasta kotiin kävelyt tyypillisimmin). Tällaisella aikataululla, kombolla ja tunnelmilla mentiinkin sitten ruokailuihin asti suunnilleen. Jossakin vaiheessa huomasi kaipaavansa niitä vastasyntyneen seesteisiä, pitkiä imetysrupeamia, kun ehti rauhassa katsella jakson tai pari jotain telkkasarjaa ja huilata.

Melkein 5-kuisena jouluaattoillan maitoja.

Varmaan sitten 7-8 kuukauden iässä alkoi ruoka ja iltapuuro upota siihen tahtiin, että imutusten tarvekin helpotti. Tosin hyvin jo syyslukukaudella, ennen puolen vuoden ikää, oma äitini onnistui viihdyttämään neitiä pakastemaitoja käyttämättä sen kolme tuntia, mitä yhdellä luennolla käyminen multa kesti. Kevätpuolella homma olikin sitten jo rutiinia ja saivat maistella luennon aikana aina jonkin soseruoan. Ruokapuolesta Mies ja hoitajat ovat pääsääntöisesti ennen tuota vuoden ikää antaneet soseruokia mielummin ja minä taas painottunut antamaan neidin itse tutkailla safkojaan ja syödä omatoimisesti. 7-8-kuisena yösyötöt myös alkoivat kadota ohjelmasta. Ensin jäljelle jäi yksi aamuyön syöttökerta, joka sitten lopulta putosi sekin pois itsestään. Nykyisin noin joka toinen aamu Tirppa herää omasta sivuvaunustaan viereen nukkumaan ennen kuutta ja jos olen itse samoihin aikoihin nousemassa aamuvuoron takia töihin, annan yleensä aamumaidotkin samalla.

Töiden alkaminen kesäkuussa ja entisestään lisääntynyt ruoan syöminen ovat kyllä selvästi vaikuttaneet imetystahtiin. Vaikka vielä vähän vauva onkin, niin Tirppana on mielestäni tämän Taaperoimetyksen aloittanut jos hiljalleen kesän myötä ihan itse. Villinä, vapaana ja pirteänä maidot eivät enää juuri kiinnosta, mutta vähänkään unisena, väsyneenä tai kurjalla fiiliksellä maistuu antaumuksella.

Etukäteen kaavailemani tavoite siis toteutui: pullot jäi kaappiin pölyttymään ja korviketta sellaisenaan taidettiin kokeilla huvikseen vaan kerran (ruoanlaitossa sitä kyllä oli). Mitään uutta tavoitetta en itelleni ole asettanut. Nyt on hyvä näin, mutta jos joskus ei ole, niin katellaan sitä sitten uudestaan silloin.

Ruokailukuvia

Eikös näitä kuulu jokaikisen vauvaa ruokkivan julkaista ihan ärsyttävyyteen asti?

Se kuuluisa kultainen

Jassoo. En edes jaksa päivitellä postausten *köhköh* lievää harventumista tai pahoitella laiskuuttani, koska ylläripylläri, päinvastoin vuoden vaihteen jälkeen tunnen ponnistaneeni ulos talvipimeyden myötä mielen vallanneesta laiskuudestani! Mitä pidemmälle ja valoisammaksi kevät menee, sen hillittömämmin mun energiavirta pallottelee mua pitkin maailmaan milloin missäkin... Viime viikko oli koko perheen talvilomaa ja pelkän yhden viikon jälkeen tää arkeen totuttelu tuntuu niin kummalliselta - istua nyt koneella tähän aikaan päivästä?!

Missäs me mennään tällä hetkellä?

Tirpalla pyörähti juuri 7 kuukautta ikää täyteen, höpöttelyä ja narinaa riittää, lattiallakin tuo pyörii ja hyörii innolla. Yleensä päätyy haluamaansa määränpäähän jollakin keinoin, mutta ihan suoraviivaista eteenpäin ryömimistä ei vielä harrasta. Vaunuissa on istuin jo käytössä, mutta päikkäriaikaan sitä tasataan kiilatyynyn avulla ja muutenkin pidetään vähän vielä sitterimäisessä kenossa. Kissat on alkanu tytsyä kiinnostaa ihan mahdottomasti, niitä ihailemalla unohtuu väsyneinkin itku heti.

Mulla itsellä on varsinaista vanhempainvapaata jäljellä 1,5 kuukautta, mutta viimeiset kesä- ja talviloma pitämättä, eli melko rauhalliseen tahtiin tuo töihinpaluu varmaankin sujuu. Muutenkin kesäajan saa viettää leppoisasti totutellen, kun koulu on tauolla ja työt silti vain osa-aikaisesti tai sen verran mitä jaksaa tehdä. Kaukana syyskuussa vasta olisi sitten todellisen arjen vuoro, eli koulu- ja työkombon yhdistäminen, mutta eipä tuo meidän vauvakaan enää ole silloin vauva!

Oikeastaan kaikessa muussakin se kuuluisa kultainen keskitie on vienyt voiton. Edes sen suurempia suunnittelematta tai miettimättä. Oon niin iloinen ja onnellinen tän pitkän ja lyhyen reilun puolen vuoden rupeamasta ja miten kaikki vaan oon asia kerrallaan loksahtanut jotenkin kummallisen helposti kohdilleen. Muutamia esimerkkejä esitelläkseni, suurempia ja pienempiä:

 Imetys ja syömiset

Lahja-Tripptrappi alla!

 Raskausaikana halusin imettää ja vaikka uskoin, ettei ongelmia tule, ajattelin silti, etten kasaa paineita asiasta. Eli jos jostain syystä ei vaan multa onnistu niin sitten ei, eikä se haittaa, saapahan isäkin osallistua paremmin. Sairaalasta kotiinpäästyä kaikki sujuikin kuin leikki. Pieniä pahkuroita lukuunottamatta en kohdannut edes tukoksia tai tulehduksia. Välillä kun vauva nyt levähtää sen 10 minuuttia pikatankkauksella oikein kaipaa niitä tunnin sessioita kun ehti oikeasti itsekin huilahtaa tai katsoa vaikka jonkun jakson tv-sarjaa samalla! Mä en missään vaiheessa uhrannut ajatuksiani maidon riittävyyteen. Ehkä silloin tällöin huvikseni tarkistin perinpohjaisen imetyksen jälkeen vieläkö sieltä tulee jotain, mutta sen kummemmin en asiaa pohtinut. Hetken jos pohdin, niin totesin heti perään itselleni: "jos sillä nälkä ois, niin kyllä sen huomais" ja asia oli sillä selvä. Tyytyväinen olen myös näissä tissiasioissa siihen, miten mun ja vauvan yhteistyö pelittää. Ihan alun (kun sillä oli oikeesti nälkä koko ajan) jälkeen ei ole tarvinut arvuutella onko nälkä vai väsy vai joku muu, kun olen vain tiennyt.

Nyt kun ruokaharjoittelu on aloitettu, niin homma edelleen hoituu tosi vauvan- ja perheentahtisesti. Sormiruokailulla homman hoitaminen oisi mua kiinnostanut, mutta Tirppa ei ollut siihen kypsän tuntuinen ja mun pää ei kestänyt sitä tukehtumispelkoa. Tytsyllä on hienot ja pirun terävät etuhampaat alhaalla ja ylhäällä ollut jo pitkään ja niillä se jyystää ihan kaikesta sellasia palasia aina riisinjyvästä ison peukunpään kokoisiksi ja ei vaan handlaa sitä ulossylkemistä ja vaan yrittää niellä ne isoimmatkin. Pinsettiotetta odotellaan siis, jotta pääsee tarjoilemaan valmiiksi pienittyjä herkkuja! Sillon tällöin kaikkein pehmeimpiä ruokia tuo saa maistella itse, muuten syö perheen kanssa samaa ruokaa soseena vauvantahtisesti. Kuulostaa tosi mutkikkaalta soveltamiselta, mutta ei todellakaan sitä ole!

Päärynätreeniä

 Aina kun tehdään mitä vain ruokaa porisee Tirpan oma pikku kattila vieressä jonne sujahtaa samoja aineksia kuin meillä isommillakin. Ainoastaan ns. kielletyt jäävät pois, eli esim. suola, säilykkeet, lanttu, pinaatti... Toki ruokia miettiessä pitää välillä vähän pähkäillä, mutta itse koen tällaiset "haasteet" vain mukavina "pähkinöinä". Lisäksi varmaan meillekin on tehnyt todella hyvää suosiolla korvata joitakin turhan helposti ruoanlaitossa säilykkeinä käytettäviä tuoretuotteilla! Myös maustaminen on monipuolistunut ja suolan/valmislienten käyttö kyseenalaistunut. Mutta kyllä vaan tekisi mieli ihan pari jyvää välillä iskeä merisuolaa tytönkin ruokiin, on se vaan niin upea makujen esiintuoja! Noita Tirpan ruokia testimaistellessa saa todella sitkeästi hokea mielessään mantraa "kuvittele siihen suola, kuvittele siihen suola". Onneksi ei montaa kuukautta jäljellä niin hippusen jo ehkä uskaltaa. Muita mausteita vauvanruokiin survoutuu siinä missä meillekin, tosin kaikkein vahvimpia hieman maltilla. Kaikki ns. hurjimmatkin, eli pippurit, chili, valkosipuli, miedommat sipulit on testattu ja maha kestää hyvin, joten aika rennoin rantein on menty! Luotan siihen teoriaan, että liian tujua vauva ei syö, suu ei aukea innolla lusikalle. Meillä myös selvä "ei nälätä" -merkki on ruoan päristely, syljeskely ja tuolissa pyöriminen ja hyöriminen.

Pikku-curry ja iso-curry.

Eilen ja tänään syödään kumpikin lounaalla toissapäivänä kokkailtua currya, eli kookosriisiä lisäkkeenä ja kana-curry-paprika-ananas -kastiketta kaverina, nam. Jos mahtuu niin jälkkäriksi maistellaan sormin ananasta (jäi puolet tähteeksi currysta!). Illemmalla tai huomenna taiotaan seuraaviksi lounaiksi sitten jauhelihakastike ja pastaa, kypsennettyä parsakaalia ja kukkakaalia, niistä saa näppärät soseet JA sormeiltavat. Parsakaali on ihan neidin herkkua kummassakin muodossa. Jos uusi sapuska valmistuu kun vanhaa on vielä jäljellä, saa sen vanhan näppärästi pakkaseen laiskan päivän varalle.

Korviketta tytsy ei ole vielä saanut kertaakaan, mutta jogurtin muodossa kyllä maitoallergian poissulkemiseksi lehmänmaitoa. Iltapuuro maustetaan hedelmäsoseilla ja marjoilla, ihan satunnaisesti lypsetyllä maidollakin. Maitoa ylipäänsä menee niin paljon, että kiinteitä kannattaa tarjota vain kolmesti päivässä, koska megapuklut. Monesti lounasta pulautellaan ihan iltaan asti jo ilman päivällistäkin, joten se on vielä useimpina päivinä jätetty pois kuvioista.

Vaipat ja pottailu

Mä ihan suosiolla myönnän jo, ettei meidän kestovaippailu ainakin taloudellisesti oo varmaan halvemmaksi tullut kuin roskavaipat olisivat! Kaatopaikalle vaippojen muodossa meiltä on palanut rahaa tähän mennessä vähän alta kahden vaippapaketin verran (joku 20 euroa?), mutta kestohyllyn jälleenmyyntiarvo tällä hetkellä on varmaan reilusti yli 500 euroa, eli voi vaan varovasti laskeskella mitä niihin oon itse laittanut (vaikka pääosa toki meillekin käytettynä tullut). Tällä hetkellä vaippavalikoima on aika pitkälti sellainen, millä pärjätään varmaan ensi syksyyn asti kokojen ja määrän puolesta, tosin jotain omien mieltymysten mukaista hienosäätöä on jatkuvasti meneillään. Tottakai myös pesukoneen pyöritys syö sähköä ja kasvattaa sähkölaskua, mutta juuri muita menoja kestoilusta ei synnykään. Pesuainetta kun vaippapyykille laitetaan vain yksi kolmasosa tai alle normaalista annostuksesta, niin sen suhteen kulutus on aika plus-miinus-nolla, koska nyt kaikki peseytyy sekaisin samoissa koneellisissa vähällä pesuainemäärällä ja runsaalla vedellä. Itseasiassa ennen vaippapyykkiä muistelisin että pesuainetta sai kantaa kaupasta vaatteille jatkuvasti! Nyt taas on seitsemän kuukauden ajalta käytössä kolmas tai neljäs pullo.

Välillä reissussa käytetään roskisvaippoja ja -peppupyyhkeitä, mutta kotona en juurikaan jaksa. Mielummin "säästän" niitä sellaisiin hetkiin, kun on hoitaja joka ei osaa laittaa kestovaippoja. Noita syksyllä ostettuja Natyja on jäljellä vielä pino, joten onkin oikeastaan aika miettiä kannattaako kolmanneksi paketiksi jo valita housuvaippoja? Ainakin kestovaippapuolesta valveillaoloajaksi suosin housumallisia ja sivukiinnitteisiä, kun tyttö viihtyy paljon mahallaan, joten olisiko hyvä varautua jo roskapuolessakin sellaiseen? Todennäköistä kun kuitenkin on, että seuraava kertakäyttöpaketti pyörii nurkissa jopa puolen vuoden ajan ja tytsy oppii tuona aikana seisomaan ja jopa kävelemään.

Ekoilu-setti

 Ilman vaippaa ollaan usein aamulla ja illalla, joskus päivälläkin hetkinen. Kakkoja ja pissoja metsästetään pottaan ilmakylpyjen aikana ja päikkärien jälkeen, muttei juuri muuten. En siis ole kauhean aktiivisesti touhua talvella harrastanut, saa nähdä tuleeko kesän ja liikkumisen myötä intoa, kun vaatteet vähenevät! Näiden ulostejuttujenkin suhteen siis mennään aika keskitietä, eli ryppyotsaisesti ei tehdä mitään vaan virne suupielessä. Itse ainakin nautin suunnattomasti kauniin näköisistä kestovaipoista ja luonnonläheisistä materiaaleista, pitävistä ja mukavista malleista, enkä usko että samoja kiksejä olisin voinut saada kertakäyttöisillä vaipoilla ja roskavuorilla millään ilveellä.

Nukkuminen

Päikkärien harventaminen on rankkaa puuhaa ja joskus saattaa nukahtaa vahingossa sohvalle niinkun ihan pienenä!

Päikkäreitä nukutaan tällä hetkellä keskimäärin kahdet, vaikkakin siirtymäaika on vähän vielä meneillään, koska joinakin aamuina on vielä pienten ylimääräisten aamutorkkujen aika. Aamupäivä joskus kello 9-12 välimaastossa ja iltapäivä vähän sekalaisemmin, mutta noin 14-17 välillä. Varmaan aika normisetti vauvalle, ja sen takia en tosiaan ymmärrä miksi kaikki vauvaperheaktiviteetit on aina pakosti noiden aamupäiväpäikkärien aikaan! Meillä oisi kaupungin leikkipuisto ihan naapurissa, mutta miksi mä sinne menisin "vauva-aamuun" kello 10-12 maanantaisin, kun juuri sillon tytsy nukkuu tyytyväisena päiväunia ja mä saan slööbata kotona omiani, opiskella, bloggailla tai touhuta hyödyllisiä kotihommia? Tai miksi menisin valvottamaan äkäistä vauvaa sinne väkisin ja sotkisin sitten koko päivän rytmit? Meille parasta liikkuma- ja vauvatouhuaikaa on alkuiltapäivä kello 12-15 tai sitten alkuilta joskus viiden kieppeillä. Sillon vauva on kohtuu pirteä, hyvin syönyt ja minäkin saanut päiväunien ajan valmistautua liikkeellelähtöön haluamallani tavalla. Vinkatkaapa jos pk-seudulla jossain jotain ilmaista, saa-osallistua-sillon-kun-sopii vauvajuttua olisi jompanakumpana sopivana aikana!?! ;)

Yöt puolestaan mennään vieressä nukkuen, "perhepedissä", hehe, itse nukahtaen ja 1-3 syötöllä per yö. Möngin yleensä aika pian beben uinahtamisen jälkeen myös nukkumaan, toki vähän riippuen milloin nukahtaa. Keskimäärin tuo tuntuu vetäsevän 11h yöunia putkeen, eli nukkumaanmenosta riippuu jossakin määrin herätyskin. Toistaiseksi mulla ei ole kummempaa tarvetta ollut yövierotukseen, kun maidolla tuo pääosin elää edelleen ja itse jaksan oikein mukavasti. Joinakin aamuina mies hoitelee aamutouhuja ja mä nukun pidempään, mutta nekin on vähän sellasta ekstra-unta, jota ilmankin oisin ihan hyvin nukkunut. Saa nähdä miten käy sitten, kun työt alkaa, koska silloin pitäisi sujua satunnaisten iltojen tai aamujen ilman tisseilyä...

Kaikki tuntuu sujuvan rennon leppoisasti. Atooppinen ihottuma on saatu aisoihin Iho- ja allergiasairaalan voidevinkein, vaikka ihan varsinaista ihmeparantumista ei vieläkään ole tapahtunut. Pääasia on kuitenkin, ettei Tirppa itse enää kärsi moisesta, kutinasta tai muista. Ainoa mikä tosiaan oisi kiva, niin joku vauva-aktiviteetti kerran viikossa nyt kun vielä mulla ei ole töitä, mutta parempaan aikaan kuin aamupäivisin!

Joulunviettorauhaa

Täällä onkin niin hiljennytty ensin joulukiireiden alla ja nyttemmin joululomailun merkeissä! Miehen tyttö on ollut meillä täällä ja Mieskin lomaillut, joten konetta ei ole tullut monena päivänä käynnistettyä hetkeksikään!

Tirppa kasvaa kohisten, vaikka toisaalta kyllä mut on yllättänyt myös täysin tämä "täysimetetyn kasvutaantuma" tai miksi sitä nyt voisi sanoakaan. Kun ekat viikot ja kuukaudet sitä pituutta ja painoa senkun pukkasi, niin nyt tämä nykyinen tahti tuntuu niin hitaalta. Alkuun jokaisella neuvolavisiitillä fiilis oli  oikeesti, joko?!?" ja nykyään enemmän "aijaa, vasta...". Onneksi niin! Saa käyttää ihania vaatteita pidempään kuin niitä ihan pieniä ja saan pitää tuon pikkuvauvani vielä hetken. Vaikka välillä väsyttää ja tylsistyttää ja kehitys kehittyy niiiiin hitaasti, niin silti on mieleen noussut toive, josko tämä vauvavuosi ei ikinä päättyisikään! (Jooei onneksi päättyy aikanaan, mutta että näin kun tietää, että se päättyy, niin toivon ettei päättyisi! ;) )

Näin vuoden vaihtuessa siis Tirppasemme on 5-kuukautinen ilonen, rauhallinen, herkkä ja humoristinen vauvapötkelö. Mihkään tuo ei vielä omin voimin liiku, kääntyy sillon tällöin jos silmä välttää, muttei mitenkään aktiivisesti vielä. Käsikoordinaatio sen sijaan on hyvinkin tarkka, ja lempparihypisteltäviä ovat muiden kädet. Vauvanauru raikaa meillä joka päivä jostakin syystä ja rytmistä pidetään kiinni. Pituutta tuoreiden tietojen mukaan on 65,5 senttiä ja painoa 7,35 kiloa, tasaisesti ja sopusuhtaisesti siis tuttuun tahtiin jatketaan maisteluista huolimatta. Tissitankkausta on vuorokaudessa ehkä sen 10-15 kertaa, ihan riippuu missä ja miten ollaan, ja toki yötankkauksistakin, niitä kun on ehkä 2-5 kertaa yössä tällä hetkellä. Lounaalla maistellaan hedelmää tai kasvista ja päivällisellä lihaista kasvismönjää, jos ollaan kotona, kodin ulkopuolella mennään maitolinjalla. Puuro varmaan otetaan testailuun kuukauden sisään jos jaksetaan, mutta sitä ennen kalajutut, koska niitä meillä syödään muutenkin, joten helpottaa kokkailuja yhteiset raaka-aineet. Ja heti kun istuminen on varmempaa, niin saa typy tietysti alkaa syödä itsekin. Jotkut sitäkin hienosti sormiruokailuksi kutsuvat.

Mulle on tullut yllärinä miten vaikeaa tuo syömisen opettelu vauvalle onkaan! Onneksi alettiin hyvissä ajoin tuo maistelurumba, koska on kyllä ollut ihana pitää pelkkiä imutuspäiviä välillä ja huilata maisteluista. Mennä niin sanotusti fiilis- eikä suosituspohjalta. Edelleenkään Tirppa ei syö tosiaankaan nälänpitimiksi, vaikkakin mieluisia makuja sentään jo katoaa mahaan enemmän kuin rinnuksille.Ylimääräiset ruokajäämät tulevat sitten pukluina ulos samoin kuin maidotkin. Tähän mennessä ainoa pannaan (väliaikaisesti) joutunut ruoka on avocado. Se upposi herkkuna, ensin menestyksekkäästikin yhden kerran, mutta pari viimeistä kertaa aiheuttivat sellaiset yrjörumbat päikkäreille ja yöunilla, että huhhuh! Kirkkaanvihreät ja avocadoaromiset tottakai! Vaate- ja rieputahrat on hoituneet hienosti sappisaippuan turvin (uskaltaa sitä mustikkaakin maistella lempparibody päällä!), mutta kun ton vaunujen untuvapussin pesu ja kuivatus on niin pain in the ass.

Hampaita alaleuassa keskellä on jo kaksi, ja ne ilmaantuivatkin siihen vähän varkain. Onhan tuota kuolaa ja kaluamista katseltu jo pitkään, mutta eräänä päivänä sieltä se eka sitten vaan löytyi! Ikää oli tuolloin hilkkusen päälle 4 kuukautta ja noin 1,5 viikon päästä nököhammas sai kaverinkin viereen. Äippäpakkauksen hammasharjaa on käytetty iltaleikeissä puruleluna siitä lähtien.

Yks yö yritettiin tollasta pinnasänky sivuvaununa -juttua, mut ei ollu kyl meiän juttu (vielä) ollenkaan.

Hyvää ja railakasta uutta vuotta siis kaikille täältä meiltäkin! Hengissä ollaan, palataan ensi vuonna uusin kujein ja paremmalla ajalla!

Ahvenanmaan pannukakku Helsingin tyyliin

Mä hullaannuin joskus ipanana Ahvenanmaan eräretkellä ihan hurjasti Ahvenanmaan pannukakkuun. Aikuisempana oon sitä jokusen kerran sitten ihan perinteisesti mannapuurolla vääntänyt ja edelleen on ihan herkkua! Hakkaa tavispannarin mennen tullen! Pannukakku on muutenkin mun keittiössä ihan normiruokaa, sellanen hätävara, johon löytyy aina melkeinpä ainekset ja päälliset ja jos ei muuta jaksa vääntää niin edes sitten pannaria.

Mun pannarintekotapa on periytynyt mummolta, eli äitini äidiltä. Mun isä oli allerginen kananmunalle (ja kalalle) ja siksipä sitä ei meillä juuri juhlia lukuunottamatta juuri käytetty. Isän ollessa työmatkoilla, mummo tuli äitiä usein jeesaamaan ja "kun kissa oli poissa niin hiiret hyppi pöydillä" vai miten se nyt meneekään ja kananmuna (ja kala) ruokia syötiin sitten sen edestä. Mummon kanssa tein monet pannarit yhteistuumin, opin rikkomaan kananmunat ja lappamaan jauhoa ja maitoa sopivassa suhteessa sekaan, kun mummo vispasi. Itse teen pannarin välillä ihan uunipellille, jolloin jätän taikinankin löysemmäksi ja saan sellasen lättänän pannariletun, mutta useimmiten käytän ihan lasista uunivuokaa. Tuolloin taikinakin on tuhdimpaa, ruokaisampaa ja itse kakku paksumpi. Omnom.

Koska joku mannapuuropannari ei kuitenkaan sovellu liian usein arkiruoaksi vitivalkoisine hiilareineen, oon välillä vääntänyt ns. puurottoman pannukakun vaihteluna terveellisempiä sovelluksia mannapuuroisesta Ahvenanmaan pannarista. Kaikkien hienointa tietysti on jos brunssipannarissa voi hyödyntää vaikka aamupuuron jämät! Meillä nyt puuroa ei vielä syö kuin minä, joten yhden annoksen mikropuurosta ei tähteitä jää...

Tarvitaan siis:
- Rasvaa vuoan voiteluun
- Puolen litran puurosatsi, mielellään maitoon tehty (kuvan pannarissa on kauralesepuuro: 5dl maitoa, 1,25dl kauraleseitä ja vajaa tl mineraalisuolaa)
- 4 munaa
- 1 dl sokeria
- 5 dl maitoa
- 2 dl vehnäjauhoa
- Haluamiasi mausteita, marjoja tai muuta (kuvan pannarissa on vaniljasokeria noin 1-2 ruokalusikallista)

Munat ja sokerin voi vaahdottaa ja sitten vasta sekoittaa muut aineet tai sitten voit vaan sekoittaa kaiken heti. Niin ja puuron on hyvä olla jäähtynyttä ettei munat mene kokkeliksi. :D Sit laitetaan puoleks tuntia koko höskä siinä voidellussa vuoassa uuniin 175 asteeseen. Nautintavälineiksi suosittelen vaikka marjoja ja vaahterasiirappia. Juhlaisamman satsin saa sitten vaikka korvaamalla maitoa kermalla ja maustamalla pannarin esim. kardemummalla. :) Pannarista on niin moneksi!

Neuvolakortti

Neuvolakorttikuulumisia siis koko raskausajalta en olekaan kertoillut aikoihin. Eilisessä tsekkauksessa mulla ekan kerran oli kesäsijainen oman Tädin tilalla ja hänet tapaan vielä ensi maanantainakin, ellei tirppa ole ulkoistunut tai juuri sitä silloin parhaillaan tekemässä. Tuon jälkeen sitten keskiviikkona 41+3 olisi ennakko-ohjeena ajanvaraussoitto Kätilöopistolle, jonne aika napsahtaisi yliaikakontrolliin ensi viikolla perjantaina, kun viikkoja on 41+5. Toivon, ettei siihen asti päädytä, mutta sitten taas toisaalta pääsisi kurkkaamaan pirpanan vointia ja ehkä kokoakin ultralla. Lisäksi kohdunsuun livetilanteesta oisi kiintoisaa kuulla jotakin jo ennen synnytyssupistuksien alkua. Sinällään mulla ei näiden aikojen kanssa stressiä edelleenkään ole, kun olo pysyy mukavana ja käynnistysuhkailua ei ole kukaan harrastanut. Onhan tää tylsää kun mikä, rahat hupenee alennusmyynteihin hyvää kyytiä ja miehelläkin kesäloma alkaa hiljalleen vedellä viimeisiään, mutta näillä mennään. Kyllähän mä tätä horoskoopiltaan leijonaksi olen lupaillut, eli sikäli pitäisi vielä pidätellä reilut neljä vuorokautta. Tuona ekana leijona-päivänä meillä olisi kotosalla sopivasti vielä vesikatko päivällä, eli eikös jonkin luonnonlain mukaan tuskaisin avautumisvaihe kotona sinniteltäväksi osuisi juuri tohon suihkuttomaan ja kylvyttömään saumaan..?

Painoa koko raskausaikana on hujahtanut (neuvolan mukaan) tasaiset 26 kiloa! Itsehän lisäisin tuohon vielä pari kiloa ennen koko ekaa neuvolapunnitusta tulleita turvotuksia tai mitä lie. Aika simppelisti siis tuplat kaikkiin suosituksiin nähden oon saanut, enkä yhtään ihmettele. Syömisiä kun en ole juuri mitenkään rajoittanut, paitsi sen verran että hyvää ja terveellistä tulee tarpeellinen määrä, kun taas liikkuminen on vähentynyt aika radikaalisti. En ole normaalioloissa todellakaan mikään jooga-pilates-kävely-ihminen ja kohtuu fyysisestä duunistakin jäin pois seitsemän pitkää viikkoa sitten! En muista koska viimeisen juoksulenkin tein, mutta varmaan joskus viikkojen 23-25 välillä, ja spinningsalin puolella taisin vielä hivenen pidempään sinnitellä. Uiminen kiellettiin jo aikapäiviä sitten sekin. Ainoa liikuntani siis on lähinnä kävely ja se on aika ankeaa ja lantiokipuista puuhaa pidemmän päälle. Oon mä sentään välillä lihaksia saanut sillä kipeytymään.

Alkupuolella raskautta kiloja tulikin siis tosi maltilla, 200-300 gramman viikkotahtia, mutta viikkojen 20-30 välillä hyökkäsi sitten se odotettu ja varoitettu kasvuspurtti, jolloin viikossa on kortin mukaan tullut kerran jopa yli kilo, mutta keskimäärin 900 grammaa. 30+ viikkojen jälkeen on tullut pieni rauhoittuminen "normaaliin raskaustahtiin" (400-700g/vko), joka hiljakseen äippälomailun myötä on taas lähtenyt tehokkaaseen viikkonousuun jopa 1,2 kilon viikkospurteilla. Ihan näitä viimeisiä viikkoja en oikein osaa edes tarkastella, koska listalta löytyy niin nousua kuin laskuakin, ilmeisesti siis joidenkin viikkojen helleturvotuksista johtuen.

Liikaahan tuo 26 on ehdottomasti, mutta minkäs teet. Jos oisin tosissani alkanut ruokavaliolla kontrolloimaan osittain liikkumisen vähentymisestä ja osittain raskausraskaudesta johtuvaa painonnousua oisin aika kyseenalaisilla vesillä soudellut. Ilman muuta herkut ja makeat oisi voinut helposti jättää pois, mutta miksi ihmeessä toisaalta. Odotusaika on aika kieltoista, rajoittunutta, ankeaa ja veemäistä moninmonin tavoin, joten jos herkkujakin ei esimerkiksi verensokerien puolesta ole syytä kieltää, niin miksi vaivautua. Mä oon monta entistä iloa ja pahetta lopettanut raskauden takia ja aika monen kivan jutun tekeminen puolestaan on käytännön fyysisistä syistä johtuen ei-niin-kivaa tällä hetkellä. Syöminen sentään onnistuu aika normaaliin tahtiin (jos ei nyt unohtaa sen pirun närästyksen). Saahan ne miehetkin siellä intissä munkkeja halvalla! Ja vaikka fyysinen aktiivisuus tällä hetkellä on ehkä aika ameeban luokkaa, ei se sitä tule olemaan ikuisesti ja sittenpä saavat kilotkin kyytiä. Ja voihan olla, että näillä rasvoilla on mun osalta joku olennainen merkitys imetyspuuhissakin sitten. Voi olla, että myöhemmin kaduttaa, mutta ainakin toistaiseksi olen painohuolet jättänyt mielestä tietoisesti pois.

Kohdunpohjan korkeus mulla on myös huidellut ennemmin ylä- kuin alapuolella keskiarvokäyrää, eli sikälikin vauva vesineen, istukoineen ja muineen ei välttämättä ihan mikään pieni ole, vaikka ei kuulemma jättiläinenkään. Varsinaista kokoarviota en ole keneltäkään missään vaiheessa sen kummemmin saanut. Kaikenlaista on kuitenkin vihjailtu suuntaan ja toiseen, eli "pitäis sen mahtua", "ei mikään pieni, muttei jättiläinenkään" ja "voi se ehkä jo sen 3,5 ollakin" -luokkaa. Oikeastaan luotan omiin tuntemuksiin koonkin suhteen enemmän, kuin muiden tai vaikka ultran. Tässä vaiheessa kaikki arviot voi heittää jopa kilolla ja yleensä niin käytännössä tekevätkin, joten turha hätäillä. Kyllä se sieltä ulos tulee ja itse uskon, että ihan ongelmitta luonnontietäkin jopa, vaikka kovasti koittaa päivittäin polvella päästä tosta sivustakin läpi. Kunhan mitään poikkeavaa ei satu.

Pissaliuskat mulla joka kerta olleet sokerin osalta puhtaan keltainen ja sen proteiinin puolesta hyvin hennon vaaleanvihreänkeltainen, eli puhdas sinällään myöskin. Ihan off-topicina omaksi huvikseni olen myös havainnut, että kahvia juotuani pissa on ph:ltaan yleensä emäksistä ja muulloin taas ennemmin hapanta! (Miksihän siinä liuskatestissä sitä myös mitataan, vaikka tuloksella ei ole väliä?)

Normaalisti niin super hemoglobiinini laski viikkojen myötä luonnollisten varoitusten mukaisesti. Verenluovutuksessa ennen raskaustestiä se oli 165, ensimmäisessä neuvolassa viikolla 7+3 mulle aika normaali 146, josta laskut sitten lähti. Viikolla 16+3 hemppa näytti 130 ja 7 viikkoa myöhemmin 23+5 enää 115, joka onkin alin raskausaikana mitattu lukema. Osin ehkä raudan turvin, mutta toki myös jo luonnostaan 29+5 se oli noussut takaisin 130:een, 36+4 tulos näytti laiskistuneen raudansyönnin seurauksena 127, mutta nyt eilinen tilanne oli jo parantunut 137. Viime päivinä olen synnytystä ajatellen yrittänyt taas tsempata rautatablettien yöllisissä muistamisissa, jotta synnytyksen verenmenetykset eivät hetkauttaisi niin kovasti.

Tyttären syke laski ekojen virallisten 145-152 -mittausten jälkeen hieman, eli keskimäärin nyt on menty 132-135 sykkeillä. Mun verenpaine on aavistuksen alkuraskaudesta ehkä koholla, mutta ihan täysin ihanne- jatai normaalirajojen sisällä on pysytty. Äidiltäni lainasin kotimittarinkin, jotta saan rauhassa kotona seurailla. Nytkin olen innolla päivittäin mitannut, sillä joillakin lähestyvä synnytys kuulemma nostaa paineita! Sitä siis odotellessa. Saa nähdä vieläkö tästä maanantaina joutuu viimeistä kertaa korttia tuohon omaan terveyskeskukseen päivittämään. Pitäkäähän peukut pystyssä ettei enää!

Loppuodotuksen vitamiinivinkit

Länsi-Helsingissä ei mitään uutta!
 

Kissojen kanssa on pysyvä valtataistelu vauvatarvikkeiden tehtävistä. Kehto, vaunut, äitiyspakkauslaatikko, pinnasänky, kaikki kun vielä toistaiseksi ovat niiden mielestä niitä varten täällä, ja kissaesteet pyritään joka ilta raivaamaan pois päiväjärjestyksestä. Tuntuu olevan oikein kunniatehtävä. Siinä mielessä saisi vauva jo olla täällä, sillä uskon ongelman helpottavan sen myötä. Voi olla nimittäin kaapit, komerot ja sängynaluset kuuminta hottia uuden tulokkaan rantautuessa omia värmeitään käyttämään.

Loppuodotuksen vitamiineista en ookaan vielä maininnut mitään, mutta nyt teen senkin.

Kesän tullen (eli joskus toukokuussa kun oikeesti aloin viettää aikaa auringossa ilman hihoja ynnä muuta) pudotin d-vitamiinin puoleen, eli nappailen 100 mikron kapseleita noin joka toinen päivä. (Ai että kun oisi taas kiva käydä tarkistamassa vitamiinitasot verestä, mutta eipä kai se auta kuin luottaa että tuo piisaa.)

Rautaa olen syönyt sieltä raskauden puolivälistä lähtien niinä öinä kun muistan. Öisin siksi, että kalsiumin ja maidon kanssa rautaa ei turhaan kannata ottaa imeytymisepäilysten vuoksi. Melkein pitkin päivää saatan tuollaisia tuotteita kuitenkin nautiskella, joten yöaika on turvallisin. Vessaan herään normaalistikin kuitenkin sen yhden kerran yössä, että yöpöydältä rautatabletin nappaaminen sujuu samalla. Hemoglobiini onkin ollut ihan kunnossa, vaikkakin kyllä itselleni silti hieman normaalia alhaisempi. Tänään voisikin kysäistä neuvolassa vielä viimeistä mittausta, jotta on sitten mihin vertailla synnytyksen jälkeen.

Kalsiumin ja magnesiumin nostin jalkakramppien (ja maidonjuonnin kesän myötä vähenemisen) myötä talvisesta 1,5-kertaiseksi, eli niitä tulee nyt tableteissa 1200mg ja 525mg. On tuntunut ravinnon rinnalla kohtalaisen riittävältä, ainakin mitä nyt olot, krampit, turvotukset ja verenpaine suostuu kertomaan. Toivottavasti tällä tsempillä nyt (ja toki ei-raskaanakin) onnistun välttämään äidin osteopatian ja mummon osteoporoosin (tietty toi deekin on aika olennainen apu)!

Rasvoista löysin tollasta törkykallista seka-omegaa, jossa on nyt sitten samassa kaikenmaailman kala-, tyrni- ja mustaherukat. Sitä piisaa vielä viikon verran eteenpäin, joten saa nähdä miten menettelen tulevaisuudessa. Jonkun aikaa olen haaveillut nestemäiseen öljyyn siirtymisestä, joten sitäkin voisi kokeilla.

Monivitamiini vaihtui Mivisunista Mivitotalin kautta lopulta Multitabsiin. Mieluiten hörppisin Mivitotalia edelleen, mutta hintansa vuoksi se kyllä jää melkein aina kauppaan. Mivitotal on kuitenkin se ainoa monivitamiinivalmiste, jota käyttäessä huomaan mitään selkeää eroa voinnissani. Voisi synnytysaikojen ja toipumisen kunniaksi purnukallisen väliin vetäistä.

Tuo Elivon b-vitamiini-foolihappo-rauta-valmiste on kulkenut odotuksessa vaihdellen mukana. Oon välillä vähän huonohko syömään lihaa, joten tuolla olen paikannut sitä puutetta. Ainakin on rikkonaiset suupielet pysyneet aisoissa koko kevään, ne satunnaiset viiltohalkeamat on paikattu päivässä parissa Bebanthenilla, vaikka normaalisti saattavat pysyä haavaisina parikin viikkoa!

Vähän alkaa kyllä olla sellainen olo jo, että mun kaikki ainesosavarastot alkaa huveta ja rutista tyhjyyttään ja nää ruuan kautta ja kanssa tulevat on vaan pisara meressä. Kauankos niillä rauta- ja foolihappovarastoilla nyt oikein kestikään palautua raskaudesta..? Huoh.

Se sairaalakassi

Hoksasin, etten olekaan omaa versiotani sairaalakassista tänne listannut. Mitään kummempaa vinkkiä tai kikkaa tuskin kellekään mun kassista löytyy, joten en nyt sitten jaksanut edes mokomaa valokuvailla tai sen tarkemmin listailla, kunhan tässä vähän kertoilen vaan.

Vauvaa varten kassista löytyy vaatepussi, jossa on 50- ja 56-senttisiä vaatteita "vähän joka lähtöön". Tutustumisvisiitillä Kättärillä ainakin oli aikas lämpönen kesätunnelma, joten oon yrittänyt sen ottaa huomioon sekä piltin, että omia vermeitä miettiessä. Eli niin sanottuja "kylmävarusteita" on niukasti, mutta hikoilutaminetta sitten laajemmin. Tietysti jos omat haalarit ja muut osoittautuu ihan väärän kokoisiksi tai muuten onnettomiksi valinnoiksi, niin toki sitten on ne sairaalan keittopestyt rytkyt vaihtoehtona paikan päällä.

Muina vauvavarusteina on pikku testiläjä vaippoja, Manduca ja tuplarengasliina. Moni varmaan pyörittelee päätään noiden vaippojen takia (feel free vaan, myönnän, että hyvinkin saattavat unohtua kassinpohjalle!), mutta mun teki mieli ne mukaan pakata, joten niin tein asiaa puntaroituani, ja lopulta ihan itseäni ajatellen. Kuten oon kuvaillut, oon ollut loppumetreille jotenkin tosi innoissani ja iloissani vaippahypistelyistä ja koska oletan sairaalassaoloajan olevan täyttä tuskaa ja angstia niin miksen sitten piristäisi sitä sen mukaan mitä suinkin kykenen? Eli jos sairaalassa on kipeää, väsynyttä, unetonta, yksinäistä hormonistressiä muutama päivä ja saan edes pienet kiksit ja hymyt irti yhdenkin oman kestovaipan kääräisystä pikkupepun suojaksi, niin vaippapussi on ehdottomasti hoitanut hommansa mun sairaalakassissa!

Itselleni vaatetta on jonkin verran, mutta lämpötila- ja hikoilutilanteen mukaan pitää sitten katsoa kuinka pitkälti vain niillä pärjää. Jälleen ajattelen sairaalavaatetuksen odottelevan paikanpäällä jos omat ajatukset ihokontaktivaatteista eivät ihan vastaakaan käytäntöä. Imetysliivit ja -paidat on enimmäkseen vain lyhkäisiä vierailuaikoja ja kotiutumista ajatellen mukana, tuskin niihin muiden hoivaolioiden (ja niiden puolisoiden) seassa tuntee tarvetta kääriä meijereitään. Tohvelitilanteen oon päättänyt ratkaista mieluiten lähtemällä koko sairaalareissulle kesäisissä pistokkaissa ja mahdollinen lapsivesi + taksi -ongelma on ratkaistu toivottavasti mummolasta haalitulla vaipalla! (Toki isoimpia toiveita tällä hetkellä olisi synnytyksen käynnistyminen supisteluilla, jolloin taksiin varmaan istahdettaisiin muovipussin ja pyyhkeen vuoraamina!)

Toilettilaukussa tavallisten hygieniajuttujen ja vakkarilääkkeiden ohella on nyt sitten liivinsuojia jos maito nousikin yltiötehokkaasti jo sairaala-aikana, Bebanthen, Lansinoh ja rintakumit jos sairaala jotenkin niistä kitsastelisikin tarvittaessa, korvatulpat ja Belly Bandit -vyö. Eväspussista puolestaan löytyy viikunoita, rusinoita, lakua ja pähkinöitä ja nestemäisinä versioina Gatoradea, shampanjaa ja Miehelle energiakolaa. Saarioisten maksalaatikko olisi hankintalistalla ehkä vielä siinä vaiheessa, kun parasta ennen päiväykset alkavat yltää reippaasti lasketun ajan tuolle puolen. (Kyllä, sitä odotan innolla ja ei, viimeisin neuvolalääkäri ei antanut lupaa syödä sellaista ennen synnytystä!)

Viime hetken päätöksiksi ja pohdinnoiksi olen sitten jättänyt läppäri + dvd-leffat, tyynyn tai tyynyliinan ja kaikki Miehen tarvikkeet. Itse nappaan kassin lisäksi ihan perus käsilaukun mukaan, jonne toivottavasti muistan nakata myös kameran ja kännykän laturin. (Kamera on ladattu ja siinä kyllä akkua piisaa viikko tai useampikin.) Jos päästään heti perhehuoneeseen, niin Mies varmaan ehtii ekaa yötä varten kyllä hammasharjan ja passin nakata povariin ja pärjäilee tovin mun kanssa samoilla eväillä. Kotiin on tietty tuskainen reilun puolen tunnin sompailu suuntaansa, mutta ei kyse mistään mahdottomasta matkasta ole ja täytyyhän jonkun käydä karvalapsia ruokkimassa ja paijaamassa joka tapauksessa. Traumat kun niille jää tästä projektista kuitenkin, se on ihan varmaa.

(Meidän vaunut kaikkine tilpehööreineen toimitetaan muuten kotiovelle ihan just! Iih, ihanaa! Arvatkaa kuka varmaan lykkii loppuillan täällä kaheksikkoa kissavauva kyydissä?!?)

Kesäloma

Tänään käynnistyi vihdoin siis virallinen äitiysloma. Tosin kesäkuun oon aatellut viettää vähän niinkuin kesälomaa ja vasta heinäkuussa siirtyä henkisesti äitiyspuolelle. Touhuttavaa nimittäin piisaa! Viikko sitten jäin tuolle sairaslomalle ja tuntuu että siitä on ikuisuus jo! Ja silti tuntuu, että aika laukkaa ohi huimaa vauhtia. Pieniä juttuja oon hiljakseen saanut kuntoon, mutta tuntuu että mitä enemmän tekee, sen pidmmäksi lista tekemättömistä huomaamatta sivussa venyy.

Supistelut on muuttuneet selkeiksi lihaskrampeiksi ja menkkamaiset jomottelut jääneet pois tai ainakin rajoittuneet yöaikaan. Oikeastaan noi kramppailut tuntuu ihan hassuilta, vähän tuppaavat häiritsemään sitä mitä nyt kulloinkin on tekemässä. Tällasenaan kun pysyvät vielä pari viikkoa, niin saa jo alkaa tsempata niitä useammin ja voimakkaammin tuleviksikin sitten! :D

 

 

 

Rv 34

Töissä kävin suolasten ja makeiden tarjottavien kanssa muutama päivä sitten äitiyslomakahvituksilla ja pistämässä työkavereille pystyyn allaolevan babybingon. Aika suurta oli tuon päivän veikkaajien hajonta, mutta peräti kaksi osumaa osui to 18.7. 40+4:ään! Itse epäilen että siihen seuraavaan viikonloppuun saattaisi venähtää... Kenties koitan porukkaa täälläkin puolella vähän aktivoida, kun ei ole kommentteja herunut aikoihin!

Ja sitten se hienoin! Parvekeverkko on vihdoin asennettu! Tästä on jo alkukeväästä puhuttu ja suunnitelmia tehty aina kanaverkosta lähtien eri ideoihin, mutta asia alkoi konkretisoitua, kun löysin kirpparilta kolmella eurolla ihan vartavasten tarkotukseen tehdyn 3 x 8 m verkon! (Ilmeisesti ihan samaa verkkoa myy myös Zooplus, mutta aika suolaiseen hintaan kirppariin verrattuna...) Paketissa oli mukana vaan ruuvikoukut, mutta koska oletettavaa on, ettei sellasten asentaminen taloyhtiön tiloihin oo sallittua piti keksiä seuraavaksi kiinnityskeino. Tuolla Zooplussassa myydään myös kiinnitykseen erilaisia tankoja, mutta koska halvemmalla oli kivempi päästä hain Clasilta parit pingotettavat suihkuverhotangot.

Mutta joo. Se vaativin osuus olikin ehdottomasti saada tollasesta kulmasta kulmaan venytetystä paketissa rullalla olevasta 8 x 3 -metrisestä siimaverkosta pujotettua tankoihin ja niiden välille jotakuinkin 2,26 x 1,3 -metrinen suorakulmainen pala. Mieshän tuskastui heti alkumetreillä, eli tankojen pituuden määrittelyssä paketista oton jälkeen (koska käyttöohjeitahan ei lueta) ja monta kertaa sen ja verkon paikalleen noston välilläkin. Luojalle kiitos siis naisen logiikasta ja kärsivällisyydestä, koska siinä se nyt on! Miesvoimille jäi sitten mm. alareunan kiinnitys ja siistiminen, koska mun kärsivällisyys taas ei sellasta nyyperrystä samalla kertaa kestä.

Toistaiseksi on kissat viihtyneet partsilla onnessaan, eivätkä ole osoittaneen minkäänlaista kiinnostusta verkolla leikkimiseen, pureskeluun, kiipeilyyn tai muuhun. (Basilikan suhteen ei voi sanoa samaa, sen riipiminen kiinnostaisi ihan pirusti.) Tokihan ötököitä on silmällä pidettävä nytkin, mutta helpompi on touhuta omiaan sisällä ja parvekkeellä, kun ei tarvitse joka liikettä kytätä ja ovea sulkea aina partsilta poistuessa. Ja onhan tuo kissoillekin oma lisähuoneensa, missä touhuta kaikki salaisia kissajuttuja, jotka joutuu keskeyttämään ihmissilmien alaisuudessa.

Tän kuvan ottohetkellä ei verkkoa vielä ollut ja aamukahvi oli juotu, joten siirryin sisään ja jouduin aurinkoleijonan hätistämään mukanani. Alla sitten vähän tällanen "meanwhile in" -kuva missä toinen kaappihengari viihtyi samalla. Siis paperinkeräyshyllyllä.

Mies on peliryyppäysreissussa viikonlopun palaten maanantaina ja mulla alkaa seuraavaksi kehto + pinnasänky + ehkä syöttötuoli (jos jaksan hakea kirpparilta) operaatio hiomisineen ja maalaamisineen. En halua ennakkoon edes kuvitella sitä hikivirtauksen määrää! :D Piti alottaa rauhakseen jenkkivohvelibrunssilla, että sai hyödynnettyä miehen jälkeensä jättämän pilaantuvan piimän jotenkin. Piimä kun on sellasenaan pahaa, mutta onneksi höystettynä vohveliraudan kautta ihan ok. Vielä ois puoli litraa, mitäs siitä tekis? Smoothien?

Aamuja, aamuja

Ihana kevät! Ja nyt se on kuulkaas sellanen keissi, että todennäköisesti noin 11 työvuoroa tai 22 aamua, niin tälle neidille pamahtaa se äitiysloma tassuun! Toiset tuntuu motivaatiovempassa sitä odottelevan innolla ja tuskailevan viimesiä ponnistuksia, mutta mä nyt en varsinaisesti ainakaan vielä. Siis odotan siinä mielessä, että kaikenlaista pikkutekemistä, säätämistä, hoitamista olisi ihan miljoonasti "ennen kesää", ja olen nyt tuudittautunut monessa jutussa "sit lomalla" -ajatukseen. Mutta samanaikasesti kuitenkin toissapäivänäkin huokailin, kuinka mun tulee ikävä niitä rauhallisen letkeitä, nihkeän helteisiä kesätyöpäiviä, kun loma on vielä itellä edessäpäin ja muut vetää puistossa jätskiä napaan. Sandaaleissa polkasee illalla kotiin pussikaljottelijoiden ohi ja jopa sisällä tuoksuu aurinkorasva ja kuuman kostea asvaltti. Niissä vaan on se oma tunnelmansa, jota en tänä vuonna taida kokea ollenkaan! Tosin varmasti saan vähän ainutlaatuisempia kesämuistoja (mm. turvotus, hiki, hitaus) tilalle.

Töissä oon edelleen kyennyt ihan normaalisti painamaan. Jonnekin hamaan unohdukseen on jääneet mitkään painonnostorajat tai nostotekniikat, kun ei mikään ole tuntunut hankalalta tai pahalta. Edelleen kiperimmät tilanteet on mahtumiset ahtaista väleistä yllättävän ylimääräisen ulokkeen kanssa ja lattiatasotyöskentely. Sekä noin kerran tai pari päivässä iskevä minuutin parin huimauskohtaus. Toi ahtaat välit ei jotenkin vieläkään mene mun kalloon. Jos normaalisti vaikka kantaa mahan kohdilla jotakin (laukkua tai käsissään jotain), pystyy tuon taakan aina siirtämään, litistämään, nostamaan korkeemmalle tai mitä vaan. En oikein edelleenkään totu siihen, että mahaa ei yhtäkkiä pystykään. Jos jostain ei mahdu, niin siitä ei sitten vaan mahdu, ihan turha yrittää liukahtaa sivuttain, koska taidan olla sivuttain tällä hetkellä leveämpi kuin varsinaisessa leveyssuunnassa! Kiperissä kumartumisissa ja kyykyissä taas maha ei mahdu kylkiluiden ja reisien väliin ja hengenahdistus ja närästys on varmoja nakkeja! Muutoin kuitenkin voisin ihan hyvin näillä voinneilla jatkaa duunia vaikka synnytykseen asti. Sunnuntaisinhan (tai muina pyhinä) sitä voisi harkitakin, koska sehän ei valtion mukaan ole äitiyspäivä, eli töissä voisi käydä, koska noilta päiviltä ei rahaakan tule. Jätetään mietintään.

Pari uutta ihastusta pakko mainita tähän väliin. Danonen steviajugge teki tosi iloisen yllärin, koska ei sokeria, mutta rasvaa on kuitenkin jätetty, harvinaista. Makukin just eikä melkein. (Hyvä sivusto tuo somefood muuten muutoinkin!)

Ja ihan vähän hulahti budjetista myös Kappahlin Newbie -mallistoon, kun siinä on joitakin niin ihania värmeitä, että voi huoh. Onneksi ei ollut kokoja riittämiin kaikista. Oon siis alkanut jo tiiraamaan enemmän tollasia 70+ -senttisiä, koska luulen että pienempiä on tai on tulossa riittämiin. Vielä jos löytyis kokoja, voisin ottaa ainakin nämä:

ja

(Ja arvatkaa kuka on lähdössä ehkä ihan kohta tonne inhoamaansa ruuhka-aikaan kohti keskustaa..?)


Iltapäivällä on sitten seuraava neuvola ja odotan jotenkin, että oon saanut verenpaineen kuriin. Keino on ollut niinkin yksinkertainen kuin turvotuksenpoistokuurini. Viime perjantain jalkaturvotusepisodin jälkeen oon tsempannut niin veden, kahvin kuin diureettihedelmien syömisessä ja tulokset näkyy. Nyt erottuu nilkkaluut iltasinkin ja sormet ei aamulla ole niin kuumotusnakit.

 
Toinen kissoista (ei kuvassa oleva, kun tää on aina tää hömppä linssilude) on muuten jostain vuoden vaihteesta asti tosi mielellään nukkunut mun vieressä ja ehdottomasti etupuolella. Voisko asialla olla tekemistä jonkunlaisen hormonien haistamisen kanssa? Se kun on kuitenkin noista kahdesta karvasesta se fiksumpi. Tosin on myös arempi, eli varmasti muuttuu meno kun kotiin kannetaan ääntä pitävä ja liikehtivä vieras asia.

Mä oon ihan valmis jo

Myönnetään nyt välissä, että pitäis todellakin olla lukemassa tällä hetkellä ennen duuni-iltaa, muttakun. Vasta kohta sitten.

Päivän pääpuheenaihe on ehdottomasti taas pitkästä aikaa hankinnat, mutta aika viimesiä tässä kyllä aletaan vedellä. Just eilenillalla Mies sano, että syntys jo, koskakohan se syntyy ja mä en kyllä muuta voinut perään todeta kuin: niin just, syntys jo, mä oon ihan valmis. Jälkikäteen vasta iski iloisen jännä olo, että noin voi sanoa ääneen! Voiko? No näemmä voi!

Vaunut, ne odotusperheen lippulaivat, toki uupuu taloudestamme vielä tyystin, mutta oonkin nakittanut sen puolantilaustouhun perheen miesten harteille (tosin kissoista tossa nyt ei järin apua liene). Malli kuitenkin on tiedossa ja muu olennainen, eli vaikka vielä tovin vetkuttaisi, niin ei me nyt ihan hädässä oltaisi ilmankaan vaunuja ihan alkuvaiheissa. Manduca on luottovarastopaikaksi muotoutuneen jääkaapin päällä uskollisena odottamassa ja hätätilassahan kulkupeli irtoaisi vaikka jostain live-kaupastakin Suomi-hinnalla.

Hoitopöytää meille ei alun perin ollut tarkotus tulla ollenkaan, mutta armas Huuto.net on vetämässä tässäkin pidemmän korren tän päivän aikana. Mä niin tiesin tän, että kun aluksi tuntuu, ettei tarpeita ole paljon ja vähällä pärjää niin niiden hommailuakin kannattaa venyttää ja vanuttaa mahdollisimman myöhään, koska muuten keksin niitä tarpeita päästäni lisää. Materia- ja maailmantuska alkaa olla suunnaton, koska myönnän, että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi. Onneksi tietysti pientä synninpäästöä antaa käytettynä hankkiminen. (Mistä oon itseasiassa oppinut saamaan hyvät kiksit irti viimeisen puolen vuoden aikana.)

Eiliset hankinnat nyt kuitenkin on uusinta uutta. Moneen kertaan oon käynyt kuitenkin Kampissa pohdiskelemassa näitä samoja, vaikka on joukossa vähän herätettäkin. (Mutta kun se oli kissa-aiheinen, niitä on harvassa!) Vannomatta aina paras, mutta mielessä oli vähän niinkuin ehkä kotiutumisvaatteet tällä kertaa. Mukaan tarttui kyllä muutakin.

Toi semi-pelottava piirrossammakkokuosi vaan jostain syystä vetoaa muhun, niin harsoissa kuin nyt tässäkin. Ja sinisävy lähti juuri värinsä vuoksi matkaan mukaan tehomyyjän ansiosta (joku settitarjous näillä keskenään).

Ja mähän otin kuvan tänne siitä itse "kotiutumisasu-hahmotelmastakin", mutta taas unohdin, ettei sukupuoli olekaan kaikkien tiedossa ja noi nyt ei ehkä tällä kertaa ihan kaikki täysin neutraaleja ole! Sori, en näytäkään ja dementia siis vähän vaivaa! Mutta eilen oikeesti luin jostain ™ (no tällä kertaa täältä Tolosen propagandatekstistä), että se on omega-rasvahappojen puute, joka surkastuttaa(!! kyllä tuota sanaa siellä käytetään!) raskausäidin aivot kun sikiö käyttää varastot tyhjiksi. Ja suurelta osin tää tapahtuu viikosta 27 lähtien, eli nyt voin vedota aivotoiminnassani tähän. Onneksi on saavi kalakeittoa jääkaapissa, uunisiikaa vielä töihin vietäväksi ja kapselipurnukka lääkekaapissa.

Toinen uusi intohimo mulla on sekin onneksi vähän terveemmästä päästä (kuin makkara, mehujää tai vaahtokarkit), eli ruusunmarja! Oon etsiskellyt isojen kauppojen pakastealtaita jo vuoden päivät ja luulin, että tästä ihmeestä on luovuttu kokonaan, kunnes yksi ainoa purkki löytyi jostain tyrni- ja karpalososeiden alta! Ja siitähän se villiintyminen lähti, mutta onneksi paikansin ruusunmarjaa myös lähikaupan pakkasesta sittemmin. Toi menee herkkuna sellasenaan tai aamu- ja välipalana rahkassa tai jogurtissa. Nam. Hätäapuherkkuna toimii myös se Valion kerrosviili, missä on tätä ihanan klönttisenä pohjalla.

Fillarikin sai lakisääteisen tuikkunsa eilen Clas Ohlsonilta, joten koulusta kun aika jättää alan polkemaan työmatkat mahoineni. Bebesissä hullaannuin tällaiseen humpuukiin, tosin pointtina on kantaa noita pussukoita mukana ja tilailla vaikkapa baareissa kuumaa vettä kun muut nappaa sen oluensa. En mä kotona ole mikään erityinen teenjuoja, ellen sitten oo sairaana. (Nyt vasta luin ton tuoteselosteen muuten, ihanaa! Synnytysvenytysteetä! Enpä oisi uskonut että vadelmalla, mintulla, nokkosella, kauranversolla, kamomillalla, villiruusulla, sinimailasella on moisia paikallisia vaikutuksia naisvartaloon! :D) Stockan season sale -laarista (kun kävin palauttamassa yhdet Hullujen päivien hutihousut) tarrasi mukaan vahingossa vielä ihan tavisneule, josta teen nyt mammaneuleen kevääksi-kesäksi. Mut se oli toi tipuväri! (Ja toihan oli puoli-ilmanen, koska sain "alennusta" kun palautin ne housut!)

Oli muuten tarkotus esitellä postauksessa enemmänkin lähiseudun odotusshoppailupaikkoja omien kokemusten perusteella, mutta taitaa jäädä erilliseen osaansa se selvyyden vuoksi. Joillain vauvoilla on vissiin joku sellanen kuin vuorokausi- tai päivärytmi, mut meidän pirpanalla on selkeä viikkorytmi! Alkuviikot kun oon enempi koulussa on aina huikeeta ryminää, meuhkausta ja potkintaa melkein aamusta iltaan ja loppuviikosta kun mökki heiluu duunissa ulkoisesti tarpeeksi on pesässä sisällä puolestaan huikeesti rauhallisempaa. Joka potkusta nautin kyllä edelleen, saavat ihan rauhassa vielä voimistua!

Ja nyt sitä lukemista väliin.

Ps. Stressinaiheista toisiin. Kun vaunut ja turvakaukalot alkaa olla selätetty on tällä hetkellä tuskana imetysliivit. (Tai raskausliivit.) Kun on niin kranttu. Tai siis laatutietoinen. Toistaseksi ainakin H&M (jos liivit painaa niin että niissä ei esim. voi nukkua ne on huonot) ja Boob (ei kehtaa käyttää kodin ulkopuolella kun ne ei tue tarpeeksi ja nupit sojottaa vähän joka ilmansuuntaan) on mut pettäneet. Oisko vinkkei hei teillä reippaammin varustetuilla? Avainsanat: sairaan tukevat, sairaan mukavat. :)

Kevätkivaa

Taitaa olla samat jutut aika trendinä nyt kaikkialla, mutta niin on täälläkin! :) Kevät tulee ihanan vauhdilla ja vihdoin valoa alkaa piisata niin riittoisasti, että voi heittää jäähyväiset talven kertakäyttöisille (tai maksimissa parikertaakäyttöisille) yrttiruukuille!

Innokkaampi puutarhuri tietty idättelee omansa ihan siemenistä asti, mutta täällä tyydytään siemenkasvatukseen muissa "kokeiluissa" ja yrtit on ihan järvikyläläisiä tänä vuonna. Tomaatinsiemenet Pirkan luomu kirsikkatomskuista on kaiveltu myös tänään ja tuolla ne likoavat vielä. Jääkaapista löytyisi myös chiliä, eli se jatkaa viimevuotista kokeilua (kissojen tuhonkohteeksi joutui keskikesällä) kunhan tehdään eka itse hedelmäosasta jotain ruokaa ja myös uusi avocado (viime muutossa retuutetun ja menehtyneen tilalle) olisi suunnitelmissa. Salaatteja myös pitkulaan ruukkuun kunhan ehdin niistä ottaa selvää. 

Yrteillä nyt aloitetaan, koska niiden tiedän maaliskuusta asti ainakin jo selviävän valon puolesta tarpeeksi hyvin. Valikoima saattaa tietysti kasvaa vielä vuoden mittaa.

Tarvitaan siis lemppari- tai useimmin kaupasta kotiin roudaamiasi yrttejä (mulla oli nyt timjami, persilja ja basilika), yhtä monta pientä ruukkua (altakasteltavia mielellään, ihan reiät pohjassa + aluslautanen on hyvä), multaa (kyllä, mä olen aina saanut tuuheita pensaita ihan vaan ruokakaupan beisikillä kukkamullalla) ja sakset. Jos haluaa hifistellä niin ulkoa voi käydä hakemassa lusikalla purkkiin soraa, jota voi laittaa salaojaksi ruukun pohjalle, mulla on kait joskus ollut niinkin, mutta nyt en jaksanut. Siivoustarvikkeet ainakin mun tapauksessa on hyvä olla myös saatavilla.

Irrota yrteistä yksitellen ne muovi"ruukut", eli häkit juurten ympäriltä varovasti saksilla napsien ja nyppien, välttäen mahdollisimman hyvin juurten vahingoittamista. 

Vuoraa ruukku mullalla ja lykkää yrtti multineen, juurineen päivineen keskelle, täytä, painele, tue ja kastele.
 

Laita mahdollisimman valoisaan ja vedottomaan (ja ehdottomasti turvaan kotitalouden karvaisilta tuholaisilta), anna levähtää ja alkaa kasvaa, pidä kosteina, harvenna kasvun mukaan säännöllisesti (eli syö...), katko kukinnat jos niitä ilmaantuu, jne. Yleensä olen tällä menolla saanut yrttiviljelmät pärjäämään pitkälle syksyyn (lokakuulle?) ja saanut nauttia niistä pitkän kesän. Yrtistä riippuen jotkin pärjäävät vähemmällä vedellä ja toiset ovat täysin juoppoja, joten oikeat kastelutavat oppii kokeilemalla. Pääsääntöisesti kaikki yrtit juo paljon ja jos ei jaksa/muista/pysty (lomamatkojen, tms. takia) kastelemaan usein kannattaa aluslautanen vaihtaa isompaan astiaan ja hulauttaa se aina kerralla täyteen vettä, ainakin kuumimpina kesäpäivinä. Tuossa oikealla vieressä muuten itämässä muovin alla ohran siemeniäkin, mutta ne on ihan kissojen herkuksi ja "rairuohoksi" ajateltu.

Tuskainen viikko alkaa olla takanapäin, mutta olo on ollut mitä pirtein. On tää valosuus vaan mahtava innoste about kaikkeen! Työkaverini noin 3-viikkoista perheenjäsentä ja kuulumisia kävin kuulostelemassa eilen ja nyt en malttaisi millään odottaa itse pitkälle kesään samaa elämäntilannetta. Vielä neljä pitkää kuukautta!

Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka ja koko ajan mieleen tulee vaan lisää, mutta jos huomenissa ehtisi paremmalla ajalla, nyt alkaa olla kiire nauttimaan lenkkipoluille auringon tänpäiväsistä viime hetkistä!

Kielloista ja tilanteesta

Alkuun meinasin viime yön innoittamana rustailla kielletyistä asennoista, mutta muutinpa nyt otsakkeen asioiksi, kun on tota lakuakin tullut syötyä eilenillalla!

Selällään makaaminen
Itse olen harjoittanut tätä ihan tavalliseen tapaan. Toisaalta se ei kyllä ole paljon se. Astman (tai jonkin muun?) vuoksi mun on normaalisti(kin?) vähän vaikea hengittää pitkän aikaa selällään maaten, mutta kyllä silti sitä etenkin yöllä unessa onnistun tekemään. Valveilla selälläänoloajat rajoittuvat kyllä melko tehokkaasti ihan hengitysmukavuuden takia. Ainakaan toistaiseksi en ole selällään lojuessa jalatkaan suorana havainnut mitään epämukavuutta, puutumista tai verenkierto-ongelmia, joten tietoisesti en siis sitä varmastikaan ala välttelemäänkään, ellei sitten moisia oireita ilmene. Kiitän kyllä suuresti onneani siitä, että olen luonnostani ehdottomasti kyljellään nukkuva ja ainoastaan aamuyön kaikkein väsyneimpinä tunteina saatan herätä selkäasennoista. Varmaan jossain vaiheessa maha kuitenkin alkaisi painaa päällimmäiseksi jäädessään. Samoin uskon, että jossakin vaiheessa hetket jopa mahallaan makuulla taitavat jäädä pois menusta.

Ainoa vaiva, mikä toisinaan yöllä kummittelee on kannatin- tai liitoskivut ja tyypillisesti enemmän tuossa oikealla puolella. Pahimmat kiputilat oon saanu aikaan yhtäaikaisella kyykystä ylösnousulla yskäisyn saattelemana (piti takaisin painua kyykkyyn oottelemaan ohimenoa) ja sitten nukkuessa tai sohvalla lojuessa kylkeä kääntäessä. Se on joku tietty lihasjännitys mitä ei sovi tehdä yhdessä ponnistus- jatai kiertoliikkeiden kanssa. Ehkäpä noita jossakin vaiheessa oppii varomaan, vaikka vaarallisia eivät taida voimakkainakaan olla.

Nostaminen
Täähän on ihan klassikko! Tarkkaa suositusta tai kieltoa ei kuitenkaan oikein missään mainita. Jotkin nettilähteet mainitsevat 12 kilon ylärajan, joka jopa seitsemännen kuun koittaessa rajoittuisi puoleen. Kuulostaa kuitenkin aika suurpiirteiseltä, koska jo ihan kantotaakan muoto ja nostoyhteys vaikuttavat niin paljon. Kauppakassi 2 x 6 kiloa puoli kilometriä on aika eri homma kuin sohvapöytä 12 kiloa per pääty ja 30 senttiä. Aika hyväksi säännöksi olen omaksunut tuntemukset tässäkin. Mikä ei tee pahaa ei tee pahaa. Toistaiseksi siis ei mikään ja kaikki käy. Tosin ihan niissä isoimmissa ponnistuksissa (pahvipaalin "vieritys-nostot" ylämäkeen :) oon sentään tsempannut tekniikassa (eli työ tehdään lihaksilla, eikä selällä). Tuokin on yllättävää kyllä tullut aika luonnostaan, eikä mitenkään erityisesti tiedostaen. Saa nähdä miten käy kun vatsa kasvaa niin suureksi, että tavaroita ei pysty enää edes semi-lähellä vartaloa nostella. Tosin mulle on kyllä ihan yllätyksenä tullut, miten joustava ja kestävä koko raskausmaha loppujen lopuksi on! Kyllä sitäkin vasten voi asioita kannattella ja jopa sen päällä!

Tärinä
Tää on vähän outo, kun juoksua ja bussikyytejä pahempia tärähtelyjä en oikein koe missään vastaanottavani, joten en voi oikein sanoa niitä varovanikaan. Ehkä haastavinta tähän mennessä osumien ja sitä kautta tärähtelyjen kautta on nopeat liikkeet kapeissa tiloissa. En ihan tiedosta tota uutta uloketta, joka saattaa osua yllättäviin paikkoihin. Vielä se onneksi on niin mukautuva, etteivät osumat kovin radikaaleja ole olleet.

Lakritsi
Tavalliseen tapaan oon kyllä tätä syönyt, mutta mun tavallinen kyllä jää alle ton "älyrajan" eli 100 gramman viikossa noin keskimäärin. Kerta-annokset saattaa kyllä nousta yli 50 gramman, mutta se nyt ei vissiin vaikuta enempi kun verenpaineeseen ja se taas ei tähän asti oo ongelma ollut.

Inkivääri
Normaalisti olen ruuissa tai esimerkiksi teessä tätä juonut, mutta jos nyt olisin ihan suurkuluttaja niin saattaisin hieman miettiä keinoja vähentää. :D Samoten yrttiteiden juontia (öö, lähinnä nyt kipeenä Frantisilan jotkin) voisin litratolkuista vääntää johonkin vaikka vihreän teen suuntaan, mutta kun en mikään litkijä ole, niin sama se. Ja sama muuten pellavansiemenissä, niitäkin on esim. leivässä ollessaan mennyt. Mihkään aamupuuroihin en tieten tahtoen ole nyt lisäillyt, mitä ehkä muuten teen silloin tällöin.

Hauki ja korvasieni nyt mulle ei yleensäkään ajankohtaisia ole olleet, joten ei ole asiaa edes juuri tarvinut miettiä.

Listeriaa olen vältellyt noiden tyhjiöpakattujen tai pakastettujen kalavalmisteiden osalta (tosin mätiä söin kertaalleen höyrytettynä) ja toksoa täysraa'an lihan ja mullan osalta. Kissojen jätökset nostelen kauhalla ihan normaaliin tapaan pöntön puolelle.

Kuumissakin kylvyissä pystyn istuksimaan ihan normaalisti, joten varmasti sauna onnistuisi myös, jos sellaiseen olisi mahdollisuus. (Avantoon en kyllä siitä dippaisi hyvästä hinnastakaan, mutta siihen ei kyllä ole mikään supistusuhka syynä.)

Jalkojen turvotuksesta tai lähestyvistä suonikohjuista ei ole (vielä ainakaan) vilahdustakaan, joten mitään jalkojen ylösnostamisia tai muita tukisukkia en ole erityisemmin miettinyt. On mulla Niken lentosukat tuolla kaapissa jossain, että ehkä niistä aloitan jos tarvitsee.

Alkuvaiheen jalkojen ja käsien kutina on hellittänyt hyvin ellei jopa täysin, sen yhden tissiarvenalun jälkeen ei uusia ole ilmaantunut, ainoa selkeästi ällöttävä ruoka on sosekeitot ja innostuksen kohteena ovat vaalea kala, lauantaimakkara, kirpeät karkit ja mehujätski. Viimeisin noistakin vähän jo laantunut.*

 Omatoimisesti päätin tänään flunssa olevan viimein ohi, tukkoisesta nenästä ja lohkeavasta yskästä huolimatta! Aamusella alkoi myös viides raskauskuukausi! Huomenna onkin sitten enää kaksi viikkoa aikaa odotuksen puoliväliin, mukavan nopeasti menee aika!

* Oon aina ajatellut, että noilla himoilla on jotain tekemistä kehon tarpeiden kanssa, esimerkiksi maidonhimo = kalsiumintarve, verenhimo = raudantarve, jne. mutta en nyt kyllä jaksa käsittää minkä tarvetta mun himot ilmentäis? Lauantaimakkara nyt vielä vois possun kautta olla esim. piilevä fosforin, seleenin tai a-vitamiinin tarve, kalan hyödyistä puhumattakaan, mutta että kirpeät karkit ja mehujää? Mitä niissä muka on (paitsi väriaineita ja sokeria ja jotain happoaineita ehkä)? Toisaalta ne vois ehkä osaltaan vastata kasvaneeseen energiantarpeeseen mun vanhoihin tottumuksiin fakkiintuneessa ruokavaliossa? Ehkä?