Minäkö taaperon imettäjä?

No en ole! Vielä. Toki jonkin mittapuun mukaan ehkä, koska tällä yhä imetystä jatkavalla Tipusella on ikää jo yli vuosi. Toisaalta se ei kuitenkaan kävele tai puhu vielä, mitkä myös voisi lukea vauvuuden ja taaperouden erottaviksi tekijöiksi. Aamut on meidän vuorokauden isoin imetyshetki niinä päivinä kun typy ehtii herätä ennen mun töihinlähtöä, eli tulevaisuudessa varmaan etenkin, kun Mies palaa ensi viikolla töihin ja mun työt siirtyy ilta- ja viikonloppuaikaan. Päivisin Tirppa ei juuri maitopalleroita kaipaile, illalla joskus joo ja joskus eiei. Eli oikeastaan homma toimii vähän tai aikalaillakin just niinkuin joskus puol vuotta takaperin "suunnittelin". Mutta että mitä ihmettä, mikä ihmeen taaperoimetys?!?

Odotusaikana ja imetystaipaleen alussa mun vain ja ainoa tavoite ja toive oli välttää pullo- ja korvikerumba ja hoitaa maitohomma kotiin mielummin ekologisesti omasta ahterista lähtien. Missään vaiheessa, edes raskausaikana tai synnytyslaitoksella, en ottanut stressiä hommasta, vaan raskaana ajattelin, että "kaikkeni yritän ja lopun näkee sitten", ja laitoksella puolestaan, että "kyllä tää tästä vielä lähtee". Ja niinhän se menikin. Alun imuotehankaluuksien ratkettua ei meillä erikoisempia ongelmia vastaan tullutkaan. Hiven sammasta katosi itsestään, hampaiden tulot vaikuttivat aina vain sen päivän kerrallaan, kunnes helpotti. Ei tukoksia, tulehduksia, kummoisempia raivareita tai lakkoja. 

Ensimmäisen kerran pullon testailua 3-viikkoisena.

 Vastasyntynyt "roikkui tissillä" hereillä ollessaan vähintään sen tunnin välein, iltaisin vähintään puolen tunnin välein ja ajoittain kerralla tunnin tai pari putkeenkin. Aina herätessä, aina ennen lähtöä, aina nukkumaanmennessä, jokaisessa mahdollisessa välissä ja välillä niiden välienkin välissä, jne. jne. jne.Vähän isompana, ehkä 2-3-kuisena tahti jo hellitti ja väliä saattoi tulla välillä niinkin pitkään, että ihan ihmetteli miten sillä ei jo ole nälkä, kun oli tottunut tiuhempaan tahtiin. Yhtäkkiä olikin ihan kiva lähteä kaupungille, kirppikselle, kauppaan tai piknikille, kun ei joutunut joka penkillä kaivamaan nisää esiin. Päiviä pystyi jopa suunnittelemaan sen muutaman tunnin eteenpäin! Tutti astui kuvioihin joskus 4-kuisena, joten 10-20 minuutin viivytyksetkin nälkäänsä heränneelle olivat ihan mahdollisia (bussissa kotimatka, kaupasta kotiin kävelyt tyypillisimmin). Tällaisella aikataululla, kombolla ja tunnelmilla mentiinkin sitten ruokailuihin asti suunnilleen. Jossakin vaiheessa huomasi kaipaavansa niitä vastasyntyneen seesteisiä, pitkiä imetysrupeamia, kun ehti rauhassa katsella jakson tai pari jotain telkkasarjaa ja huilata.

Melkein 5-kuisena jouluaattoillan maitoja.

Varmaan sitten 7-8 kuukauden iässä alkoi ruoka ja iltapuuro upota siihen tahtiin, että imutusten tarvekin helpotti. Tosin hyvin jo syyslukukaudella, ennen puolen vuoden ikää, oma äitini onnistui viihdyttämään neitiä pakastemaitoja käyttämättä sen kolme tuntia, mitä yhdellä luennolla käyminen multa kesti. Kevätpuolella homma olikin sitten jo rutiinia ja saivat maistella luennon aikana aina jonkin soseruoan. Ruokapuolesta Mies ja hoitajat ovat pääsääntöisesti ennen tuota vuoden ikää antaneet soseruokia mielummin ja minä taas painottunut antamaan neidin itse tutkailla safkojaan ja syödä omatoimisesti. 7-8-kuisena yösyötöt myös alkoivat kadota ohjelmasta. Ensin jäljelle jäi yksi aamuyön syöttökerta, joka sitten lopulta putosi sekin pois itsestään. Nykyisin noin joka toinen aamu Tirppa herää omasta sivuvaunustaan viereen nukkumaan ennen kuutta ja jos olen itse samoihin aikoihin nousemassa aamuvuoron takia töihin, annan yleensä aamumaidotkin samalla.

Töiden alkaminen kesäkuussa ja entisestään lisääntynyt ruoan syöminen ovat kyllä selvästi vaikuttaneet imetystahtiin. Vaikka vielä vähän vauva onkin, niin Tirppana on mielestäni tämän Taaperoimetyksen aloittanut jos hiljalleen kesän myötä ihan itse. Villinä, vapaana ja pirteänä maidot eivät enää juuri kiinnosta, mutta vähänkään unisena, väsyneenä tai kurjalla fiiliksellä maistuu antaumuksella.

Etukäteen kaavailemani tavoite siis toteutui: pullot jäi kaappiin pölyttymään ja korviketta sellaisenaan taidettiin kokeilla huvikseen vaan kerran (ruoanlaitossa sitä kyllä oli). Mitään uutta tavoitetta en itelleni ole asettanut. Nyt on hyvä näin, mutta jos joskus ei ole, niin katellaan sitä sitten uudestaan silloin.

Taaperohöyryjä!

Kyllä vain! Nostalgiahetket (ainakin tältä kesää) on nyt eletty ihan olan takaa. Viikonloppuna juhlittiin kaupungin leikkipuistossa omatekoisten pizzojen ja mansikkakakkujen voimin muutama tunti, mutta hiljaa omassa mielessä samalla muisteli kaikenlaista ihanaa.

(Miehen kanssa: )
Vuosi sitten tänään olis aamulla ollu se pirun yliaikakontrolli.
Vuosi sitten just näihin aikoihin oltais oltu ruokakaupassa kun tuli se eka supistus, jonka takia piti pysähtyä kävelemästä.
Vuosi sitten ensi yönä ois lähdetty Kättärille.
Vuosi sitten ihan kohta ois alkanu jo ponnistusvaihe.

(Tirpalle: )
Vuosi sitten sä olit syntynyt!

Kaikille vielä odotushöyryisille sanon siis tylsästi vaan sitä samaa, kuin kaikki sanoo, ja mitä kaikki sanoi mullekin koko odotus- ja vauva-ajan. Heittäytykää, nauttikaa ja eläkää hetkessä, se kaikki on vain väliaikaista, ohimenevää ja vilahtaa ohi hetkessä. "Tää on vaan väliaikasta" -hokemasta saa yllättävän paljon voimia hirveisiinkin hetkiin, mutta kun se on niin totta, että ihan joka hetkestä kannattaa yksinkertasesti nauttia, vaikka sitten vähän hammasta purrenkin.

Se pahoinvointi, turvotus, närästys, neuvolassa juoksut, supistukset, ponnistus, ikinä-päättymätön-imetys, hitaat iltapäivät, univaikeudet (vauvan tai vanhempien tai kaikkien), väsykiukut, hampaiden tulo, eka flunssa, rokotukset, möhömaha, pyykkivuori - - - 
on todella ihan yhtä vauhdilla ohi kuin sairaalakassin pakkaaminen, vauvanvaateostokset, potkut ja muljumiset mahassa, synnytyshormonit, eka kerta rinnalla, ensimmäiset valokuvat, ensimmäiset vieraat, imetysmaratonit Netflixin kanssa lököillen, ekat hymyt ja naurut, sormeen tarttumiset, nimenantojuhlat, käsien kurkottelut kohti syliä, ensimmäiset herkkuruoat, liikkumaanoppimiset, kaikki neljä ensimmäistä vuodenaikaa. Yhtäkkiä siitä mahasta on tullut vauva ja vauvasta on tullut lapsi!

Vuosi sitten tänään oltiin koko päivä Kättärin perhehuoneessa ja vuosi sitten huomenna päästiin kotiin.

Konttaus, karhunkävely ja tukea vasten kävely/seisominen/kyykkäys hallinnassa.

Suuhun menee edelleen herkästi ihan kaikennäköistä.

Ja hymyt ja naurut on ollut herkässä jo koko vuoden.