Neuvolassa pääsin taas kurkkaamaan kasariultralla pirpanan asentoa tarkemmin ja täysvalmiudessa ollaan! Jälleen kerran saatiin aikaan tuttu "täähän on ihan toooosi alhaalla" -reaktio, tällä kertaa ihan oman Tädin toteamana. Pää on nyt siis lantiojumissa, eli jos sieltä irtoaa niin mun kuulemma se pitäisi tuntea! Kroppaa likka saa kuitenkin vielä käänneltyä jossakin määrin, joten siksi polvien ja varpaiden muksinnat saattavat vaihdella paikkaansa edelleen. Selkäranka kuitenkin suunnilleen oli mun navan vieressä mun vasemmalla, eli optimaalisin päin voisi olettaa synnytyksenkin alkavan.
Sf-mitta oli myös tänään ensimmäistä kertaa pysäyttänyt kasvunsa, mikä siis kertoo siitä, etten ole kuvitellut itsekseni mahan laskeutumista alemmas! Istuessa ja selkämakuulla tuon muutoksen selkeimmin huomaa ja sanoisin, että melkein seistessä saan oman kämmenenleveyden mahtumaan rintojen ja kohdun väliin! Jonkun vanhan kansan viisauden mukaan se vissiin povailee lähestyvää synnytystä... Pientä vauvaa ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaikka tarkempia arvioita ei sen kummemmin kuultukaan. Miehen kanssa kumpikin meistä on ollut tosi tarkalleen 3,5-kiloinen syntymässä, joten tosi jännä nähdä pääseekö tämä tulokas (ja kuinka paljon) tuon rajapyykin yli! Painon lisääntyminen tässä viimeisinä viikkoina mua ei juurikaan synnytyksen suhteen hirvitä, koska jotenkin tuntuu että pään ympärys se on mikä mun fysiologialle eniten vaikuttaa homman sujumiseen. Isompi vauva on valmiimpi sitten ulkomaailmassa elämiseenkin ja mitä isompi se nyt jo on, sen pikemmin se ehkä syntymään lähteekin! :)
Muutoin täällä kirotaan lähinnä kesäturhautumista ja kömpelyyttä! Mikään ei pysy käsissä ja nostelut lattianrajasta on nihkeetä tuskaa, uimisen oma Täti kielsi viikko sitten ja olen kuuliaisesti neuvoa noudattanut, vaikka ohjeita taitaa olla aika moneen junaan, kävely on hidasta, kankeaa ja ajoittain tosi supistelevaakin ja ylipäänsä mitään ei jaksa tehdä samassa asennossa pitkiä aikoja (paitsi kylkimaata tuulettimen puhalluksessa sängyllä!), joten välillä tuntuu kesä valuvan vähän hukkaan. Mieli tekisi juosta, uida, kieriä ja vaikka lentää, mutta koko kroppa on kääntynyt mua vastaan tässä asiassa! Toisaalta oon yrittänyt asennoitua nyt vaan levosta nauttienkin päivien kulumiseen. Mitään ei ole pakko tehdä ja kaikkea mitä tekee mieli, saa tehdä. Päikkärit voisi hyvin ottaa jossakin vaiheessa ohjelmaan, ja tänään sellaset jopa tuli suunnilleen nykäistyä, koska neuvolavisiitti oli epäinhimillisesti jo ysiltä ja palasin unten maille vielä sen jälkeen. (Helle ja päivänukkuminen saa muuten tosi kiintoisia unia aikaan, huhhuh! :D Viime yönä olin saamassa poikavauvan, joka on ammattiuimari, joten oltiin Miehen kanssa Intersportissa ostamassa sille uintivarusteita ja kisapalkintoa. Palkintona oli Nalle Puhin hunajaa. Eli miten niin uiminen ja urheilu mielessä täällä?)
Ja muistakaas Babybingota, jotka ette vielä ole!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikkeet. Näytä kaikki tekstit
torstai 27. kesäkuuta 2013
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Vauvan liikkeet mahassa
Vähän valotan nyt omaa kokemusta sikiön liikkeiden tuntemisesta eri vaiheissa, koska itse taisin ainakin googlailla niitä ihan huolella alkuun, jotta tositilanteessa tietäisin mistä milloinkin on kyse.
Mulla on istukka etuseinässä ultrien mukaan ollut alusta asti, joten en ole välttämättä ihan samalla tavalla tuntenut liikkeitä kuin takaistukkaiset ilmeisesti yleensä. Monesti etuistukka saattaa liikkeiden tuntemista viivystyttää, vaimentaa ja hankaloittaakin, mutta ei (onneksi) mun kohdalla. Ihan tarkalleen tota istukan sijaintiahan ei ultraäänikään kerro, mutta 4D:ssä 22. viikolla käydessä kyllä sain lääkäriltä ihan selkeillä käsiosoituksilla hahmotuksen siitä mistä mihin istukka suurinpiirtein sillä hetkellä ulottui. Toisaalta sittemmin kohdun kasvaessa tilannehan on voinut muuttua ja elää edelleen, koska noh, sekä se kohtu että istukka vielä mukautuvat. Jotenkin olettaisin että mulla tuo istukka on nyt jotakuinkin "tasan" navan kohdalla, eli että mun napa sijaitsee suurinpiirtein istukan keskipaikkeilla. Keskellä mahaa kun liikkeet on laajempia ja muljuvampia ja reunoilla yksityiskohtaisemman tuntusia. Jos ajatellaan, että istukan halkaisija sen 20 senttiä on, kuulostaa 10 sentin vara navasta joka suuntaan ihan täsmäävältä liiketuntemustenkin kanssa. Pirpana on myös viimeisen viikon aikana ottanut tavaksi hupenevassa tilassaan punkea peppuaan tosi voimakkaastikin oikeanpuoleisten kylkiluideni alla läpi mahan ihosta, joten niitä hetkinä oon vähän saanut kokeilla millä main ne istukan reunamat ehkä suurinpiirtein saattaisivat olla.
(Ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi on aika äklöväristys-ajatus, että toinen siellä väkivalloin potkii ja painaa jotakin verielintä vasten ja minä toiselta puolelta vastaan. Tuntuu jotenkin hurjalta, että se on siellä ja mun käsi tässä ja välissä on kahden ihmisen yhteinen elin, jolla ei kuitenkaan ole tuntoa kummankaan meistä puolesta! Mulla on lisäksi mahan hermot jo niin kauas toisistaan venyneet, että iho on vähän viileämpi kuin muualla kehossa ja puutuneen tuntuinen noista yläosista. Luonnon ihmeitä kerrassaan ja ihan omassa kehossa!)
Ylipäänsä nyt viime viikkojen aikana selkeät rummutukset (potkut) on vähentyneet tosi paljon ja liikkeet on enimmäkseen muljuvia asennonvaihtoja, voimakkaampia ja heikompia. Lisäksi kyljissä ja alhaalla tuntuu hennompia ja terävämpiä kutitteluja ja hipsimisiä (käsistä ja kyynärpäistä vissiin). Pidempiaikaiset ruumiinosien työnnön ja punkemiset (kuten tuo peppu) on ihan uusinta uutta sitten. Yleisesti kirpputyttö tuntuu siis jo todella voimakkaalta ja määrätietoiselta ja uskaltaisin ihan mutulla (ja tilastokäyrillä) väittää, että meidän osalta keskosraja (2,5 kg) on jo nipin napin ohitettu! (Äitikin kun on ollut niin ahkerasokerintankkaaja kasvattaja!)
Tuo kahdeksas kuukausi koulunloppuineen oli sitten taas juuri niiden potkujen kulta-aikaa. Tietokoneella istuessa tai kyljellään maatessa, päiväsaikaan ja iltaisin, oli välillä sellanen meno että koulussakin tuli ihan olo, että nyt kaikki näkee. Isälle nää oli tietysti varmaan palkitsevimpia ulkopuolelta tunnustella, koska voimakkaimmat tujaukset sai ihan sen oman kädenkin pomppaamaan irti mahasta. 28. viikon alussa pirpana mulla onneksi kääntyi sopivasti päälleen, koska sitä edeltävien muutaman viikon aikana oli potkut jo sen verran voimistuneet että suoraan kohdunsuulle tähdättynä ne tuntui aika epämiellyttäviltä ja olihan niitä selkeämpi tunnustellakin ylempää kuin tuolta ihan nivusista. Eli vaikka neiti noinkin aikaisin kääntyi jo, oli siitä suuri helpotus! En halua edes kuvitella miltä noi voimakkaimmat potkut myöhemmin alakerrassa oisi tuntuneet. Käsien liikkeetkin tätä nykyä kun saattaa olla tosi vahvoja, vaikka onneksi eivät ne pääse ihan kohdunsuulle asti, taitaa olla polla sen verran tulppana.
Yksi hikkakin tytöllämme ehti olla sillon perätilassa, tosin ilman ulkopuolisia vinkkejä en olisi sitä jälkikäteen ehkä hikaksi tunnistanut. Ennemmin nimennyt hitaaksi elohiireksi ihan kylkiluiden alla, vähän kuin pallea olisi osittaisesti nytkinyt jotain kramppia. Nyt tältä juuri päättyneeltä 33. viikolta hikotteluista tulikin sitten ihan jokapäiväistä hupia, eli noin 2-3 kertaa päivässä, muutaman minuutin kerrallaan tuolla häpyluun päällä nytkii samainen elohiiri. Vähän vissiin asennosta riippuu kuinka voimakkaasti sen kulloinkin tuntee. Ilmeisesti hikka on kuitenkin noin niinkuin lääketieteellisesti hyvä merkki, joka kertoo vaan keuhkojen kehittymisestä johonkin tiettyyn vaiheeseen ja että hengitysharjotukset on tehokkaasti käynnissä.
Viimeisen parin kuukauden aikana liikkeet on tuntuneet niin usein ja vakaasti, että en tosiaan usko että sikiö nukkuisi 95% ajasta! Tai sitten se liikkuu nukkuessaankin! Sitä ennen keväällä liikkeet olivat enemmän ajoittaisia, eli ilmeisesti niistä jäi osa tuntematta. Tosin kyllähän kehityksen mukana tuo liikkumisaktiivisuuskin vaihtelee. Selkeästi useamman viikon ennen raskauden puoliväliä olin kuitenkin tuntenut liikkeitä. Iltaisin nukkumaanmennessä niitä oli hyvä kuulostella, mutta tää ipana on kyllä ollut myös tosi aamupäiväaktiivinen. Ehkä tietysti johtuen mun aikatauluista. (Herätys, aamupala, bussilla koululle, aamukahvi ja sen jälkeen paikallaan luennolla oli aika varma rutiini saada jotain liikettä aikaan.)
Itse en niinkään oo huomannut eroa mun aktiivisuudessa vauvan liikkeisiin. Tai tietyllä tavalla, mutta mun näkemyksen mukaan erot johtuu ihan vaan siitä, että paikallaan ollessani pystyn huomioimaan vauvan liikkeet tarkemmin. Töissä touhuillessakin liikkeitä kyllä tuntee, mutta varmaankin vaan ne voimakkaimmat, kun taas heiveröisemmät jää oman liikehdinnän varjoon. En itse esimerkiksi ole kertaakaan vauvan liikkumisen takia joutunut illalla valvomaan tai yöllä heräämään, vaan meidän rauhoittumiset ja havahtumiset tapahtuu aika tahdissa. Öisin esim. vessa- ja juomareissun jälkeen saattaa pari viuhahdusta käydä kun pirpana kääntää kylkeä, mutta sitten unta pääsee jatkamaan molemmat. Tiedä sitten saako tästä kiittää etuseinän istukkaa, omia aisteja, hyvää tuuria vai vauvayksilön rytmiä? Toisaalta en ihan ymmärrä puheita ja kyselyitä "sikiön rytmistä", koska jos vastasyntyneellä rytmiä ei ole, miten sikiöllä voisi olla? Eikös se ole ihan odottajan rytmistä vaan riippuvaista silloinkin oltava? Monesti kyselijöille olenkin kertonut, että meillä on viikkorytmi, koska siltä se on tuntunut. Alkuviikot maanantaista lähtien on yleensä hurjaa liikettä pari päivää ja viikonloput taas kaikkein rauhallisimpia. (Mullahan koulu painottui kevään ajan alkuviikkoon, välissä oli duuneja ja viikonloppuna sai usein jonkin verran levähtää.)
Hyvin hentoja ensimmäisiä liikkeitä leikittelen mielessäni kyllä tunteneeni jo tosi aikaisessa vaiheessa. Toki voi olla kyse kuvitelmista, mutta kyllä jo varmaan joskus 14. tai 15. viikolla luulin jotain hentoa tunteneeni. Ekat liikkeet tosin oli sellasta keskittymistä. Valitisin otollisen ajan, kävin sänkyyn kylkimakuulle ja varovasti hengitystä pidätellen saattoi tuntea hennon hipaisun alemman nivusen seuduillla. En nyt toki varmuudella väitä näitä liikkeiksi vielä julkisesti, mutta mun mielestä ne sitä oli. Varmentuivat vasta sitten myöhemmin, yleisemmillä liikkeidentuntemisviikoilla joskus ehkä 17.-18. viikolla? Mulla kun ei koskaan oikein tullut sellaista yhtä selkeätä "nyt se liikkui" -kokemushetkeä, koska vähän niinkuin tunsin jotain jo ja ne sitten siitä vaan voimistuivat, niin että lopulta ei enää ollut epäilystä. Mahassa kiertävältä ilmalta ja elohiiriltähän kun nuo ensimmäiset liikkeet on (hyvin osuvasti) kuvailtu tuntuviksi. Itseasiassa edelleen isommatkin mujahdukset tuntuu samalta kuin kiertävät ilmavaivat, toki ne tuntuvat kohdun ja vauvan kasvettua ihan eri puolilla mahaa kuin ilma suolistossa.
Syöminen (etenkin pidempien taukojen jälkeen), liian kippurat "kohdulle ahtaat" asennot, makuuasentoon käyminen, pidempään paikallaan istuminen ja auringonvalossa mahan paistattelu ovat ne varmimmat tavat liikkeitä saada aikaan. Näiltä viikoilta eteenpäin voisi neuvolaohjeilla harrastaa liikelaskentaa, mutta itse en ole kokenut siihen tarvetta. Koko ajanhan tuolla tuntuu jotakin olevan meneillään. Mitään liikkeitä en ole (vielä) kokenut epämiellyttävinä tai vaikka kivuliaina. Kutian kuitenkin kyljistä tosi herkästi ja sisäpuolelta tapahtuvat liikkeet eivät siihen kyllä ole poikkeus. Ennen raskautta näytti hassulta, kuinka raskausnaiset pitivät käsiään niin paljon mahallaan, mutta nyt en ihmettele, koska itsekin sitä harrastan. Omassa mahassa tapahtuvia itsenäisiä liikkeitä ei kyllä kyllästy tunnustelemaan ja usein tuntuu että käsillä raivokkaimpia potkusarjoja ja punkemisia saa vähän rauhoitettuakin, kun pitäisi itse keskittyä johonkin muuhun. Toistaiseksi kun liikkeet on oikeastaan ainoaa kommunukaatiota mitä pystytään harjoittamaan!
Mulla on istukka etuseinässä ultrien mukaan ollut alusta asti, joten en ole välttämättä ihan samalla tavalla tuntenut liikkeitä kuin takaistukkaiset ilmeisesti yleensä. Monesti etuistukka saattaa liikkeiden tuntemista viivystyttää, vaimentaa ja hankaloittaakin, mutta ei (onneksi) mun kohdalla. Ihan tarkalleen tota istukan sijaintiahan ei ultraäänikään kerro, mutta 4D:ssä 22. viikolla käydessä kyllä sain lääkäriltä ihan selkeillä käsiosoituksilla hahmotuksen siitä mistä mihin istukka suurinpiirtein sillä hetkellä ulottui. Toisaalta sittemmin kohdun kasvaessa tilannehan on voinut muuttua ja elää edelleen, koska noh, sekä se kohtu että istukka vielä mukautuvat. Jotenkin olettaisin että mulla tuo istukka on nyt jotakuinkin "tasan" navan kohdalla, eli että mun napa sijaitsee suurinpiirtein istukan keskipaikkeilla. Keskellä mahaa kun liikkeet on laajempia ja muljuvampia ja reunoilla yksityiskohtaisemman tuntusia. Jos ajatellaan, että istukan halkaisija sen 20 senttiä on, kuulostaa 10 sentin vara navasta joka suuntaan ihan täsmäävältä liiketuntemustenkin kanssa. Pirpana on myös viimeisen viikon aikana ottanut tavaksi hupenevassa tilassaan punkea peppuaan tosi voimakkaastikin oikeanpuoleisten kylkiluideni alla läpi mahan ihosta, joten niitä hetkinä oon vähän saanut kokeilla millä main ne istukan reunamat ehkä suurinpiirtein saattaisivat olla.
(Ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi on aika äklöväristys-ajatus, että toinen siellä väkivalloin potkii ja painaa jotakin verielintä vasten ja minä toiselta puolelta vastaan. Tuntuu jotenkin hurjalta, että se on siellä ja mun käsi tässä ja välissä on kahden ihmisen yhteinen elin, jolla ei kuitenkaan ole tuntoa kummankaan meistä puolesta! Mulla on lisäksi mahan hermot jo niin kauas toisistaan venyneet, että iho on vähän viileämpi kuin muualla kehossa ja puutuneen tuntuinen noista yläosista. Luonnon ihmeitä kerrassaan ja ihan omassa kehossa!)
Ylipäänsä nyt viime viikkojen aikana selkeät rummutukset (potkut) on vähentyneet tosi paljon ja liikkeet on enimmäkseen muljuvia asennonvaihtoja, voimakkaampia ja heikompia. Lisäksi kyljissä ja alhaalla tuntuu hennompia ja terävämpiä kutitteluja ja hipsimisiä (käsistä ja kyynärpäistä vissiin). Pidempiaikaiset ruumiinosien työnnön ja punkemiset (kuten tuo peppu) on ihan uusinta uutta sitten. Yleisesti kirpputyttö tuntuu siis jo todella voimakkaalta ja määrätietoiselta ja uskaltaisin ihan mutulla (ja tilastokäyrillä) väittää, että meidän osalta keskosraja (2,5 kg) on jo nipin napin ohitettu! (Äitikin kun on ollut niin ahkera
Tuo kahdeksas kuukausi koulunloppuineen oli sitten taas juuri niiden potkujen kulta-aikaa. Tietokoneella istuessa tai kyljellään maatessa, päiväsaikaan ja iltaisin, oli välillä sellanen meno että koulussakin tuli ihan olo, että nyt kaikki näkee. Isälle nää oli tietysti varmaan palkitsevimpia ulkopuolelta tunnustella, koska voimakkaimmat tujaukset sai ihan sen oman kädenkin pomppaamaan irti mahasta. 28. viikon alussa pirpana mulla onneksi kääntyi sopivasti päälleen, koska sitä edeltävien muutaman viikon aikana oli potkut jo sen verran voimistuneet että suoraan kohdunsuulle tähdättynä ne tuntui aika epämiellyttäviltä ja olihan niitä selkeämpi tunnustellakin ylempää kuin tuolta ihan nivusista. Eli vaikka neiti noinkin aikaisin kääntyi jo, oli siitä suuri helpotus! En halua edes kuvitella miltä noi voimakkaimmat potkut myöhemmin alakerrassa oisi tuntuneet. Käsien liikkeetkin tätä nykyä kun saattaa olla tosi vahvoja, vaikka onneksi eivät ne pääse ihan kohdunsuulle asti, taitaa olla polla sen verran tulppana.
Yksi hikkakin tytöllämme ehti olla sillon perätilassa, tosin ilman ulkopuolisia vinkkejä en olisi sitä jälkikäteen ehkä hikaksi tunnistanut. Ennemmin nimennyt hitaaksi elohiireksi ihan kylkiluiden alla, vähän kuin pallea olisi osittaisesti nytkinyt jotain kramppia. Nyt tältä juuri päättyneeltä 33. viikolta hikotteluista tulikin sitten ihan jokapäiväistä hupia, eli noin 2-3 kertaa päivässä, muutaman minuutin kerrallaan tuolla häpyluun päällä nytkii samainen elohiiri. Vähän vissiin asennosta riippuu kuinka voimakkaasti sen kulloinkin tuntee. Ilmeisesti hikka on kuitenkin noin niinkuin lääketieteellisesti hyvä merkki, joka kertoo vaan keuhkojen kehittymisestä johonkin tiettyyn vaiheeseen ja että hengitysharjotukset on tehokkaasti käynnissä.
Viimeisen parin kuukauden aikana liikkeet on tuntuneet niin usein ja vakaasti, että en tosiaan usko että sikiö nukkuisi 95% ajasta! Tai sitten se liikkuu nukkuessaankin! Sitä ennen keväällä liikkeet olivat enemmän ajoittaisia, eli ilmeisesti niistä jäi osa tuntematta. Tosin kyllähän kehityksen mukana tuo liikkumisaktiivisuuskin vaihtelee. Selkeästi useamman viikon ennen raskauden puoliväliä olin kuitenkin tuntenut liikkeitä. Iltaisin nukkumaanmennessä niitä oli hyvä kuulostella, mutta tää ipana on kyllä ollut myös tosi aamupäiväaktiivinen. Ehkä tietysti johtuen mun aikatauluista. (Herätys, aamupala, bussilla koululle, aamukahvi ja sen jälkeen paikallaan luennolla oli aika varma rutiini saada jotain liikettä aikaan.)
Itse en niinkään oo huomannut eroa mun aktiivisuudessa vauvan liikkeisiin. Tai tietyllä tavalla, mutta mun näkemyksen mukaan erot johtuu ihan vaan siitä, että paikallaan ollessani pystyn huomioimaan vauvan liikkeet tarkemmin. Töissä touhuillessakin liikkeitä kyllä tuntee, mutta varmaankin vaan ne voimakkaimmat, kun taas heiveröisemmät jää oman liikehdinnän varjoon. En itse esimerkiksi ole kertaakaan vauvan liikkumisen takia joutunut illalla valvomaan tai yöllä heräämään, vaan meidän rauhoittumiset ja havahtumiset tapahtuu aika tahdissa. Öisin esim. vessa- ja juomareissun jälkeen saattaa pari viuhahdusta käydä kun pirpana kääntää kylkeä, mutta sitten unta pääsee jatkamaan molemmat. Tiedä sitten saako tästä kiittää etuseinän istukkaa, omia aisteja, hyvää tuuria vai vauvayksilön rytmiä? Toisaalta en ihan ymmärrä puheita ja kyselyitä "sikiön rytmistä", koska jos vastasyntyneellä rytmiä ei ole, miten sikiöllä voisi olla? Eikös se ole ihan odottajan rytmistä vaan riippuvaista silloinkin oltava? Monesti kyselijöille olenkin kertonut, että meillä on viikkorytmi, koska siltä se on tuntunut. Alkuviikot maanantaista lähtien on yleensä hurjaa liikettä pari päivää ja viikonloput taas kaikkein rauhallisimpia. (Mullahan koulu painottui kevään ajan alkuviikkoon, välissä oli duuneja ja viikonloppuna sai usein jonkin verran levähtää.)
Hyvin hentoja ensimmäisiä liikkeitä leikittelen mielessäni kyllä tunteneeni jo tosi aikaisessa vaiheessa. Toki voi olla kyse kuvitelmista, mutta kyllä jo varmaan joskus 14. tai 15. viikolla luulin jotain hentoa tunteneeni. Ekat liikkeet tosin oli sellasta keskittymistä. Valitisin otollisen ajan, kävin sänkyyn kylkimakuulle ja varovasti hengitystä pidätellen saattoi tuntea hennon hipaisun alemman nivusen seuduillla. En nyt toki varmuudella väitä näitä liikkeiksi vielä julkisesti, mutta mun mielestä ne sitä oli. Varmentuivat vasta sitten myöhemmin, yleisemmillä liikkeidentuntemisviikoilla joskus ehkä 17.-18. viikolla? Mulla kun ei koskaan oikein tullut sellaista yhtä selkeätä "nyt se liikkui" -kokemushetkeä, koska vähän niinkuin tunsin jotain jo ja ne sitten siitä vaan voimistuivat, niin että lopulta ei enää ollut epäilystä. Mahassa kiertävältä ilmalta ja elohiiriltähän kun nuo ensimmäiset liikkeet on (hyvin osuvasti) kuvailtu tuntuviksi. Itseasiassa edelleen isommatkin mujahdukset tuntuu samalta kuin kiertävät ilmavaivat, toki ne tuntuvat kohdun ja vauvan kasvettua ihan eri puolilla mahaa kuin ilma suolistossa.
Syöminen (etenkin pidempien taukojen jälkeen), liian kippurat "kohdulle ahtaat" asennot, makuuasentoon käyminen, pidempään paikallaan istuminen ja auringonvalossa mahan paistattelu ovat ne varmimmat tavat liikkeitä saada aikaan. Näiltä viikoilta eteenpäin voisi neuvolaohjeilla harrastaa liikelaskentaa, mutta itse en ole kokenut siihen tarvetta. Koko ajanhan tuolla tuntuu jotakin olevan meneillään. Mitään liikkeitä en ole (vielä) kokenut epämiellyttävinä tai vaikka kivuliaina. Kutian kuitenkin kyljistä tosi herkästi ja sisäpuolelta tapahtuvat liikkeet eivät siihen kyllä ole poikkeus. Ennen raskautta näytti hassulta, kuinka raskausnaiset pitivät käsiään niin paljon mahallaan, mutta nyt en ihmettele, koska itsekin sitä harrastan. Omassa mahassa tapahtuvia itsenäisiä liikkeitä ei kyllä kyllästy tunnustelemaan ja usein tuntuu että käsillä raivokkaimpia potkusarjoja ja punkemisia saa vähän rauhoitettuakin, kun pitäisi itse keskittyä johonkin muuhun. Toistaiseksi kun liikkeet on oikeastaan ainoaa kommunukaatiota mitä pystytään harjoittamaan!
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Lisää pesänrakennusta
Viime päivinä iskenyt uudestaan tarvikehaalintainto. Keskittynyt lähinnä ihan viimoisena vain vaippaosaston täydennyksiin, mutta muutakin roipaketta on vaihtanut vaivihkaa omistajaa.
Ihan navan alapuolelta löytyi jotain hailakkaa arventapaista (!!), joten uusimpaan käyttöön kosteusvoiteen ja babyoilin rinnalle lähti nyt viimein tää todella monelta taholta kehuttu Bio-Oil. Ihastuin ainakin tuoksuun heti, joten ehkäpä nyt taas saan vähän tsempattua tän ihonhoidon kanssa, kun hetkeksi into lopahti! Weledaankin tottui ja se vihreä purtilo avocadotuoksuineen oli ihan ok, mutta tätä voi vielä jälkikäteisnuuskia kämmenistäkin mieluusti! Eli hoitokäytössä siis rinnakkain kaksi herkkua, kun tämä osoittautui hyväksi aamu- ja iltakäyttöön ja peseytymisen jälkeen koko kroppaa hoitaa se Natusanin Baby-oilin hyvänyönversio.
Tän hetkinen arpisaldo on siis rintojen alapinnalla yhdet tummimmat ja "näkyvimmät" (tosin sijainnin puolestahan ne ei sieltä minnekään näy kun jäävät joko liivien pimentoon tai ilman liivejä mahan ihoa vasten), lisäksi oikeassa rinnassa on päällispinnallakin sellanen "vaalea" jälki ja nyt sitten vielä hailean tumma navan alla. Ihan arvettomana en siis oo säilynyt, mutta kyllä noita vähän etsiä saa, että huomaa.
Imutustyyny useiden tiirailujen jälkeen irtosi epäröinnillä Huuto.netistä. Vähän turhakehan tämä ehkä voi olla, mutta oli halpa ja kotimainen ja jotenkin toi kuosi vaan vetosi muhun hupsuudellaan. Mollavauva on merkki ja täytettä on lisättävissäkin, eli siksi kuva vähän lörpöstä tyynystä. Eihän mulla vielä mitään haisua ole kuinka pinkeenä tollasta oisi tapana pitää.
Ja huh. Tämä härpäkekin on nyt yliviivattuna listalta, jeejee! Muutaman euron lakisääteinen kaukalonrytky. Ehkä sillä ne parit keikat vetää ja ihannehan olisi, ettei akuuttia tarvetta edes tulisi. Joukkoliikenne kunniaan!
Kaukalon kylkiäisinä lykkäsi myyjä meidän matkaan vielä tämänkin härpäkkeen. Lahjaksi ollaan kyllä omavalintaista sitterimallia saamassa jossakin vaiheessa, mutta nyt on karvalapsille oma, kun heti omivatkin. Ehkä tällä voi testailla onko pirpana edes halukas itsekseen heijailemaan?
Ja vihdoin uusi reppu, joka olisi vähän suunnitteilla nyt äippälomailun ajaksi myös "hoitolaukun" virkaan. Mun vanha Dakine kun on jo vuosikaudet vedellyt viimeisiään (itseasiassa taisin heittää jo poiskin?) ja Miehen joku repunretale myöskin vähän laittanut jännäilemään koska olkahihna lopullisesti katkeaa kesken kriittisen kantoreissun. Tietysti ironisesti juuri tän hankinnan jälkeen sain äidiltä takaisin lainassa olleen Marimekon repun, jonka olin täysin unohtanut omistavanikaan! :D Kohtalon suurta ivaa ilman muuta, mutta nyt on sitten kaikille perheen reppukokoisille omansa ehjinä.
Eilinen turvotuksenpoistokuuri starttasi menestyksellä! Ainakin vessassa sai rampata niin tiuhaan, ettei vähään aikaan ole saanutkaan. Sormet oli heti tänä aamuna kaposemman ja viriilimmän tuntuiset eilisaamuun verrattuna. Jatkan siis samaa linjaa. Tänään testissä vesimeloni.
Viikon möhökuvista (Miehen paita päällä) voi päätellä mitä teen tänä(kin) Mies suuntaa areenalle kummisedän kanssa ja kummitäti ja kumppanit (ehkä raflan kautta) pörähtää meiän telkkarille illalla. Ihanaa, Leijonat!
Ihan navan alapuolelta löytyi jotain hailakkaa arventapaista (!!), joten uusimpaan käyttöön kosteusvoiteen ja babyoilin rinnalle lähti nyt viimein tää todella monelta taholta kehuttu Bio-Oil. Ihastuin ainakin tuoksuun heti, joten ehkäpä nyt taas saan vähän tsempattua tän ihonhoidon kanssa, kun hetkeksi into lopahti! Weledaankin tottui ja se vihreä purtilo avocadotuoksuineen oli ihan ok, mutta tätä voi vielä jälkikäteisnuuskia kämmenistäkin mieluusti! Eli hoitokäytössä siis rinnakkain kaksi herkkua, kun tämä osoittautui hyväksi aamu- ja iltakäyttöön ja peseytymisen jälkeen koko kroppaa hoitaa se Natusanin Baby-oilin hyvänyönversio.
Tän hetkinen arpisaldo on siis rintojen alapinnalla yhdet tummimmat ja "näkyvimmät" (tosin sijainnin puolestahan ne ei sieltä minnekään näy kun jäävät joko liivien pimentoon tai ilman liivejä mahan ihoa vasten), lisäksi oikeassa rinnassa on päällispinnallakin sellanen "vaalea" jälki ja nyt sitten vielä hailean tumma navan alla. Ihan arvettomana en siis oo säilynyt, mutta kyllä noita vähän etsiä saa, että huomaa.
Imutustyyny useiden tiirailujen jälkeen irtosi epäröinnillä Huuto.netistä. Vähän turhakehan tämä ehkä voi olla, mutta oli halpa ja kotimainen ja jotenkin toi kuosi vaan vetosi muhun hupsuudellaan. Mollavauva on merkki ja täytettä on lisättävissäkin, eli siksi kuva vähän lörpöstä tyynystä. Eihän mulla vielä mitään haisua ole kuinka pinkeenä tollasta oisi tapana pitää.
Ja huh. Tämä härpäkekin on nyt yliviivattuna listalta, jeejee! Muutaman euron lakisääteinen kaukalonrytky. Ehkä sillä ne parit keikat vetää ja ihannehan olisi, ettei akuuttia tarvetta edes tulisi. Joukkoliikenne kunniaan!
Kaukalon kylkiäisinä lykkäsi myyjä meidän matkaan vielä tämänkin härpäkkeen. Lahjaksi ollaan kyllä omavalintaista sitterimallia saamassa jossakin vaiheessa, mutta nyt on karvalapsille oma, kun heti omivatkin. Ehkä tällä voi testailla onko pirpana edes halukas itsekseen heijailemaan?
Ja vihdoin uusi reppu, joka olisi vähän suunnitteilla nyt äippälomailun ajaksi myös "hoitolaukun" virkaan. Mun vanha Dakine kun on jo vuosikaudet vedellyt viimeisiään (itseasiassa taisin heittää jo poiskin?) ja Miehen joku repunretale myöskin vähän laittanut jännäilemään koska olkahihna lopullisesti katkeaa kesken kriittisen kantoreissun. Tietysti ironisesti juuri tän hankinnan jälkeen sain äidiltä takaisin lainassa olleen Marimekon repun, jonka olin täysin unohtanut omistavanikaan! :D Kohtalon suurta ivaa ilman muuta, mutta nyt on sitten kaikille perheen reppukokoisille omansa ehjinä.
Eilinen turvotuksenpoistokuuri starttasi menestyksellä! Ainakin vessassa sai rampata niin tiuhaan, ettei vähään aikaan ole saanutkaan. Sormet oli heti tänä aamuna kaposemman ja viriilimmän tuntuiset eilisaamuun verrattuna. Jatkan siis samaa linjaa. Tänään testissä vesimeloni.
 |
| Rv 30+3 |
Viikon möhökuvista (Miehen paita päällä) voi päätellä mitä teen tänä(kin) Mies suuntaa areenalle kummisedän kanssa ja kummitäti ja kumppanit (ehkä raflan kautta) pörähtää meiän telkkarille illalla. Ihanaa, Leijonat!
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Hankintalistan päivitystä
Hiukset krepissä perinteisesti ja kohta glitterit nassuun ja töiden pariin! :)
Ihanaa kun kaikki on jotenkin niin hyvällä tuulella lähestyvän pyhän ansiosta.
Uusien huuto-hankintojen innolla päätin nyt päivittää hankintalistankin tähän väliin, vaikkei kummempaa tänään irtoakaan. :) Lähinnä tulin mukavaa vappua vain toivottelemaan!
Pirpana tuntuu pyörivän tuolla nyt ihan miten sattuu. Tuntuu kuin mustekalaa kypsyttelisin sisälläni kun liikkeet tuntuu välillä yhtäaikaa ihan joka puolella!
Hankintalista (Yliviivatut hankittu keinolla jos toisella, vähän modifioitu versio edellisestä kun näähän elää.)
Vaatteet
Vaipat, harsoja lisää, näpsyt, potta, kuivaliinat, säilytyspussi likaisille, paksumpiakin harsoja?
Kehto, pinnis, liina- ja vaihto liinavaatteet, pyyhkeet, makuu-, unipussit, yms.
Rintapumppu, maidonkerääjä, rintakumi, säilytysastiat, liivinsuojat, luomukorvike varalle
Rintareppu ja kantoliina
"Lääkekaappi" (Se pierulääke uupuu yhä! :D)
Lisäfroteet sänkyyn, vaipanvaihtoalusiksi, tms.
Purulelu, unilelu
Turvakaukalo
Vaunut ja niiden sälät
Tumppuja, sukkia, sukkiksia lisää
Isompi sänky koko perheelle :DPaikka, asia, juttu mihin säilöä esim. vaatteita ja vaippoja lähelle vessaa
Nenäimuri (Oon ite niin nokkatukko ja allerginen, että oon takuuvarma että tulis käyttöön ihan heti! :) Ja pessimistihän ei sitten petykään, vaan yllättyy ilosesti jos oiskin turha hankinta!)Urheilujuomat ja shamppanja sairaalaan
Hyvä kamera
Reppu
Ruokaa ja tarjoiluja kaappiin ja pakastimeen
Imetysvaatteita, imetysliivejä ehkä jotain paremmin varalle?
Hoitoalusta?
Sitteri?
Leikkimatto?
Imetystyyny, tavistyynyjä lisää?
Syöttis?
Itkuhäly?
Ihanaa kun kaikki on jotenkin niin hyvällä tuulella lähestyvän pyhän ansiosta.
Uusien huuto-hankintojen innolla päätin nyt päivittää hankintalistankin tähän väliin, vaikkei kummempaa tänään irtoakaan. :) Lähinnä tulin mukavaa vappua vain toivottelemaan!
Pirpana tuntuu pyörivän tuolla nyt ihan miten sattuu. Tuntuu kuin mustekalaa kypsyttelisin sisälläni kun liikkeet tuntuu välillä yhtäaikaa ihan joka puolella!
Hankintalista (Yliviivatut hankittu keinolla jos toisella, vähän modifioitu versio edellisestä kun näähän elää.)
"
Vaunut ja niiden sälät
Isompi sänky koko perheelle :D
Nenäimuri (Oon ite niin nokkatukko ja allerginen, että oon takuuvarma että tulis käyttöön ihan heti! :) Ja pessimistihän ei sitten petykään, vaan yllättyy ilosesti jos oiskin turha hankinta!)
Leikkimatto?
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Tänään
...tämän viikon
tentti 2 / 3,
koulutehtävä-deadline 2 / 3,
työpäivä 2 / 2,
eli voiton puolella jo mitä vahvimmin!
Huomenna saan elämäni takaisin!
Oikeastaan tulin kertomaan, että alimmat kylkiluut alkaa päivän päätteeksi olla aika hellinä, eli vissiin on pirpanan mökki venynyt sen verran korkeaksi jo. Asiaa auttavat myös mun istuma-asentojen aikaan painottuvat potkubileet.
tentti 2 / 3,
koulutehtävä-deadline 2 / 3,
työpäivä 2 / 2,
eli voiton puolella jo mitä vahvimmin!
Huomenna saan elämäni takaisin!
Oikeastaan tulin kertomaan, että alimmat kylkiluut alkaa päivän päätteeksi olla aika hellinä, eli vissiin on pirpanan mökki venynyt sen verran korkeaksi jo. Asiaa auttavat myös mun istuma-asentojen aikaan painottuvat potkubileet.
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Mä oon ihan valmis jo
Myönnetään nyt välissä, että pitäis todellakin olla lukemassa tällä hetkellä ennen duuni-iltaa, muttakun. Vasta kohta sitten.
Päivän pääpuheenaihe on ehdottomasti taas pitkästä aikaa hankinnat, mutta aika viimesiä tässä kyllä aletaan vedellä. Just eilenillalla Mies sano, että syntys jo, koskakohan se syntyy ja mä en kyllä muuta voinut perään todeta kuin: niin just, syntys jo, mä oon ihan valmis. Jälkikäteen vasta iski iloisen jännä olo, että noin voi sanoa ääneen! Voiko? No näemmä voi!
Vaunut, ne odotusperheen lippulaivat, toki uupuu taloudestamme vielä tyystin, mutta oonkin nakittanut sen puolantilaustouhun perheen miesten harteille (tosin kissoista tossa nyt ei järin apua liene). Malli kuitenkin on tiedossa ja muu olennainen, eli vaikka vielä tovin vetkuttaisi, niin ei me nyt ihan hädässä oltaisi ilmankaan vaunuja ihan alkuvaiheissa. Manduca on luottovarastopaikaksi muotoutuneen jääkaapin päällä uskollisena odottamassa ja hätätilassahan kulkupeli irtoaisi vaikka jostain live-kaupastakin Suomi-hinnalla.
Hoitopöytää meille ei alun perin ollut tarkotus tulla ollenkaan, mutta armas Huuto.net on vetämässä tässäkin pidemmän korren tän päivän aikana. Mä niin tiesin tän, että kun aluksi tuntuu, ettei tarpeita ole paljon ja vähällä pärjää niin niiden hommailuakin kannattaa venyttää ja vanuttaa mahdollisimman myöhään, koska muuten keksin niitä tarpeita päästäni lisää. Materia- ja maailmantuska alkaa olla suunnaton, koska myönnän, että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi. Onneksi tietysti pientä synninpäästöä antaa käytettynä hankkiminen. (Mistä oon itseasiassa oppinut saamaan hyvät kiksit irti viimeisen puolen vuoden aikana.)
Eiliset hankinnat nyt kuitenkin on uusinta uutta. Moneen kertaan oon käynyt kuitenkin Kampissa pohdiskelemassa näitä samoja, vaikka on joukossa vähän herätettäkin. (Mutta kun se oli kissa-aiheinen, niitä on harvassa!) Vannomatta aina paras, mutta mielessä oli vähän niinkuin ehkä kotiutumisvaatteet tällä kertaa. Mukaan tarttui kyllä muutakin.
Ja mähän otin kuvan tänne siitä itse "kotiutumisasu-hahmotelmastakin", mutta taas unohdin, ettei sukupuoli olekaan kaikkien tiedossa ja noi nyt ei ehkä tällä kertaa ihan kaikki täysin neutraaleja ole! Sori, en näytäkään ja dementia siis vähän vaivaa! Mutta eilen oikeesti luin jostain ™ (no tällä kertaa täältä Tolosen propagandatekstistä), että se on omega-rasvahappojen puute, joka surkastuttaa(!! kyllä tuota sanaa siellä käytetään!) raskausäidin aivot kun sikiö käyttää varastot tyhjiksi. Ja suurelta osin tää tapahtuu viikosta 27 lähtien, eli nyt voin vedota aivotoiminnassani tähän. Onneksi on saavi kalakeittoa jääkaapissa, uunisiikaa vielä töihin vietäväksi ja kapselipurnukka lääkekaapissa.
Toinen uusi intohimo mulla on sekin onneksi vähän terveemmästä päästä (kuin makkara, mehujää tai vaahtokarkit), eli ruusunmarja! Oon etsiskellyt isojen kauppojen pakastealtaita jo vuoden päivät ja luulin, että tästä ihmeestä on luovuttu kokonaan, kunnes yksi ainoa purkki löytyi jostain tyrni- ja karpalososeiden alta! Ja siitähän se villiintyminen lähti, mutta onneksi paikansin ruusunmarjaa myös lähikaupan pakkasesta sittemmin. Toi menee herkkuna sellasenaan tai aamu- ja välipalana rahkassa tai jogurtissa. Nam. Hätäapuherkkuna toimii myös se Valion kerrosviili, missä on tätä ihanan klönttisenä pohjalla.
Fillarikin sai lakisääteisen tuikkunsa eilen Clas Ohlsonilta, joten koulusta kun aika jättää alan polkemaan työmatkat mahoineni. Bebesissä hullaannuin tällaiseen humpuukiin, tosin pointtina on kantaa noita pussukoita mukana ja tilailla vaikkapa baareissa kuumaa vettä kun muut nappaa sen oluensa. En mä kotona ole mikään erityinen teenjuoja, ellen sitten oo sairaana. (Nyt vasta luin ton tuoteselosteen muuten, ihanaa! Synnytysvenytysteetä! Enpä oisi uskonut että vadelmalla, mintulla, nokkosella, kauranversolla, kamomillalla, villiruusulla, sinimailasella on moisia paikallisia vaikutuksia naisvartaloon! :D) Stockan season sale -laarista (kun kävin palauttamassa yhdet Hullujen päivien hutihousut) tarrasi mukaan vahingossa vielä ihan tavisneule, josta teen nyt mammaneuleen kevääksi-kesäksi. Mut se oli toi tipuväri! (Ja toihan oli puoli-ilmanen, koska sain "alennusta" kun palautin ne housut!)
Oli muuten tarkotus esitellä postauksessa enemmänkin lähiseudun odotusshoppailupaikkoja omien kokemusten perusteella, mutta taitaa jäädä erilliseen osaansa se selvyyden vuoksi. Joillain vauvoilla on vissiin joku sellanen kuin vuorokausi- tai päivärytmi, mut meidän pirpanalla on selkeä viikkorytmi! Alkuviikot kun oon enempi koulussa on aina huikeeta ryminää, meuhkausta ja potkintaa melkein aamusta iltaan ja loppuviikosta kun mökki heiluu duunissa ulkoisesti tarpeeksi on pesässä sisällä puolestaan huikeesti rauhallisempaa. Joka potkusta nautin kyllä edelleen, saavat ihan rauhassa vielä voimistua!
Ja nyt sitä lukemista väliin.
Ps. Stressinaiheista toisiin. Kun vaunut ja turvakaukalot alkaa olla selätetty on tällä hetkellä tuskana imetysliivit. (Tai raskausliivit.) Kun on niin kranttu. Tai siis laatutietoinen. Toistaseksi ainakin H&M (jos liivit painaa niin että niissä ei esim. voi nukkua ne on huonot) ja Boob (ei kehtaa käyttää kodin ulkopuolella kun ne ei tue tarpeeksi ja nupit sojottaa vähän joka ilmansuuntaan) on mut pettäneet. Oisko vinkkei hei teillä reippaammin varustetuilla? Avainsanat: sairaan tukevat, sairaan mukavat. :)
Päivän pääpuheenaihe on ehdottomasti taas pitkästä aikaa hankinnat, mutta aika viimesiä tässä kyllä aletaan vedellä. Just eilenillalla Mies sano, että syntys jo, koskakohan se syntyy ja mä en kyllä muuta voinut perään todeta kuin: niin just, syntys jo, mä oon ihan valmis. Jälkikäteen vasta iski iloisen jännä olo, että noin voi sanoa ääneen! Voiko? No näemmä voi!
Vaunut, ne odotusperheen lippulaivat, toki uupuu taloudestamme vielä tyystin, mutta oonkin nakittanut sen puolantilaustouhun perheen miesten harteille (tosin kissoista tossa nyt ei järin apua liene). Malli kuitenkin on tiedossa ja muu olennainen, eli vaikka vielä tovin vetkuttaisi, niin ei me nyt ihan hädässä oltaisi ilmankaan vaunuja ihan alkuvaiheissa. Manduca on luottovarastopaikaksi muotoutuneen jääkaapin päällä uskollisena odottamassa ja hätätilassahan kulkupeli irtoaisi vaikka jostain live-kaupastakin Suomi-hinnalla.
Hoitopöytää meille ei alun perin ollut tarkotus tulla ollenkaan, mutta armas Huuto.net on vetämässä tässäkin pidemmän korren tän päivän aikana. Mä niin tiesin tän, että kun aluksi tuntuu, ettei tarpeita ole paljon ja vähällä pärjää niin niiden hommailuakin kannattaa venyttää ja vanuttaa mahdollisimman myöhään, koska muuten keksin niitä tarpeita päästäni lisää. Materia- ja maailmantuska alkaa olla suunnaton, koska myönnän, että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi. Onneksi tietysti pientä synninpäästöä antaa käytettynä hankkiminen. (Mistä oon itseasiassa oppinut saamaan hyvät kiksit irti viimeisen puolen vuoden aikana.)
Eiliset hankinnat nyt kuitenkin on uusinta uutta. Moneen kertaan oon käynyt kuitenkin Kampissa pohdiskelemassa näitä samoja, vaikka on joukossa vähän herätettäkin. (Mutta kun se oli kissa-aiheinen, niitä on harvassa!) Vannomatta aina paras, mutta mielessä oli vähän niinkuin ehkä kotiutumisvaatteet tällä kertaa. Mukaan tarttui kyllä muutakin.
 |
| Toi semi-pelottava piirrossammakkokuosi vaan jostain syystä vetoaa muhun, niin harsoissa kuin nyt tässäkin. Ja sinisävy lähti juuri värinsä vuoksi matkaan mukaan tehomyyjän ansiosta (joku settitarjous näillä keskenään). |
Toinen uusi intohimo mulla on sekin onneksi vähän terveemmästä päästä (kuin makkara, mehujää tai vaahtokarkit), eli ruusunmarja! Oon etsiskellyt isojen kauppojen pakastealtaita jo vuoden päivät ja luulin, että tästä ihmeestä on luovuttu kokonaan, kunnes yksi ainoa purkki löytyi jostain tyrni- ja karpalososeiden alta! Ja siitähän se villiintyminen lähti, mutta onneksi paikansin ruusunmarjaa myös lähikaupan pakkasesta sittemmin. Toi menee herkkuna sellasenaan tai aamu- ja välipalana rahkassa tai jogurtissa. Nam. Hätäapuherkkuna toimii myös se Valion kerrosviili, missä on tätä ihanan klönttisenä pohjalla.
Fillarikin sai lakisääteisen tuikkunsa eilen Clas Ohlsonilta, joten koulusta kun aika jättää alan polkemaan työmatkat mahoineni. Bebesissä hullaannuin tällaiseen humpuukiin, tosin pointtina on kantaa noita pussukoita mukana ja tilailla vaikkapa baareissa kuumaa vettä kun muut nappaa sen oluensa. En mä kotona ole mikään erityinen teenjuoja, ellen sitten oo sairaana. (Nyt vasta luin ton tuoteselosteen muuten, ihanaa! Synnytysvenytysteetä! Enpä oisi uskonut että vadelmalla, mintulla, nokkosella, kauranversolla, kamomillalla, villiruusulla, sinimailasella on moisia paikallisia vaikutuksia naisvartaloon! :D) Stockan season sale -laarista (kun kävin palauttamassa yhdet Hullujen päivien hutihousut) tarrasi mukaan vahingossa vielä ihan tavisneule, josta teen nyt mammaneuleen kevääksi-kesäksi. Mut se oli toi tipuväri! (Ja toihan oli puoli-ilmanen, koska sain "alennusta" kun palautin ne housut!)
Oli muuten tarkotus esitellä postauksessa enemmänkin lähiseudun odotusshoppailupaikkoja omien kokemusten perusteella, mutta taitaa jäädä erilliseen osaansa se selvyyden vuoksi. Joillain vauvoilla on vissiin joku sellanen kuin vuorokausi- tai päivärytmi, mut meidän pirpanalla on selkeä viikkorytmi! Alkuviikot kun oon enempi koulussa on aina huikeeta ryminää, meuhkausta ja potkintaa melkein aamusta iltaan ja loppuviikosta kun mökki heiluu duunissa ulkoisesti tarpeeksi on pesässä sisällä puolestaan huikeesti rauhallisempaa. Joka potkusta nautin kyllä edelleen, saavat ihan rauhassa vielä voimistua!
Ja nyt sitä lukemista väliin.
Ps. Stressinaiheista toisiin. Kun vaunut ja turvakaukalot alkaa olla selätetty on tällä hetkellä tuskana imetysliivit. (Tai raskausliivit.) Kun on niin kranttu. Tai siis laatutietoinen. Toistaseksi ainakin H&M (jos liivit painaa niin että niissä ei esim. voi nukkua ne on huonot) ja Boob (ei kehtaa käyttää kodin ulkopuolella kun ne ei tue tarpeeksi ja nupit sojottaa vähän joka ilmansuuntaan) on mut pettäneet. Oisko vinkkei hei teillä reippaammin varustetuilla? Avainsanat: sairaan tukevat, sairaan mukavat. :)
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Synnytysjorinaa osa II
Meidän vekkula on jo toissapäivän / eilisen aikana-välillä kääntynyt perätilastaan pää alaspäin! Ihan satavarma en tietty asiasta voi olla, mutta eilisillan ja tän päivän liikkeet kyllä vahvasti siltä vaikuttaisi. Perätilaisena kun selkeimmät tuntemukset olivat jatkuvasti ihan alavatsalla, häpyluun päällä ja ainoat ikävät kohdistuivat suoraan alaspäin kohdunsuulle. Välillä tuntui, että se haluaa jo ulos tietään muksia kun niin voimalla tuntui ihan tuolla "putkiston" puolella tuuppimiset. Nyt liikkeistä voimakkaimmat ovat siirtyneet ihan ylös vasempaan kylkeen ja keskelle ylös rintalastan alta alkaen aina napaan asti. Mahan ulkoisessa muodossa en kyllä havaitse itse mitään muutosta. Ehkä istuminen ja hengittäminen on aavistuksen vapaammant tuntuista. Ilolla otan muutoksen mihin tahansa kuitenkin vaihteluna vastaan, vaikka saattaahan toi vielä väkkäröidä tuolla viikkotolkulla vaikka miten päin. Selkeästi meistä jo joku muukin siis fiilistelee vauhdilla lähestyvää synnytystä!
Kovasti oon alkanut saada tuntemuksia, ettei ehkä yliajalle ipanan kanssa oltaisi menossa sittenkään! Tuntemus on tietty vaan tuntemus, niinkuin aiempi yliaikaistuntemuskin, mutta hyvin olen näillä tunnuillani tähänkin asti pärjäillyt. Tasaisesti on kuitenkin kasvettu ja kehitytty yhdessä ja tähän mennessä kaikki on mennyt enemmän kuin nappiin. Sokeasti siis luotan, että niin menee synnytykseen asti ja sielläkin.
Yliaikaisuudessa mulla olisi meinaan yksi iso kauhu, eli keinotekoinen käynnistys. Siksi olisi ihanaa, ettei ainakaan "pelkän yliaikaisuuden" takia joutuisi moisia arpomaan. Ainoa keinotekoinen vauhdituskeino johon näillä näppylöin voisin innostua olisi kalvojen puhkaisu. Sekin tosin pitkin hampain, paremman puutteessa ja onko ihan pakolla. Jostain propagandakirjasta tai -sivuilta kun on mieleen painunut, kuinka yksikin synnytykseen puuttuva toimenpide lisää muiden toimenpiteiden tarvetta ja todennäköisyyttä. Ja niitä kun nimenomaan haluaisin mahdollisimman vähän. Sitä myöten siis parisen viikkoa sitten iskenyt "ehkei tässä niin kauaa menekään kun tähän asti on tuntunut" -fiilinki on erittäin tervetullut.
Episiotomia ja sektio -kammotukset mulla on säilyneet ihan ennallaan sitten ekan kolmanneksen. Repeämä tulee jos on tullakseen, mutta mieluummin luomusti kuin terällä jos vain on varaa valita. Sektiota ei mieluusti ollenkaan, vaikka tietysti hätäversio olisi tästäkin se painajaisin kokemus. Varmuuden vuoksi rakenneultran jälkeen otin jo tarkasti selvää perätilasynnytyksestäkin, kun vauva sellaisessa oli ja varauduin ihan varmuudeksi vain tyypin suuntavaiston pettämiseen. Jos päätyisin synnytystapa-arvioon ja siellä todettaisiin että vauva ei vaan mahdu alateitse, niin se olisi kenties selkein syy mulle päätyä leikkaukseen. Tietysti jos tuohon olisi vielä perätila yhdistettynä niin avot. En kuitenkaan usko siitä olevan pelkoa, niin hyvään tahtiin on kasvanut ja ainakaan meillä miehen kanssa suvuissa ei mahtumiset ole olleet ongelmana. Raskausdiabeteskään ei ole veitikkaa kasvattelemassa ja lantio mulla on kyllä paremmin kuin hyvin löystynyt synnytystä varten menneinä kuukausina. Enkä kapealanteiseksi laskisi itseäni muutoinkaan. Vauvan asentoja taas uskon auttavan mun päivittäisen liikkumisen. Eli kääntyilköön vaan vielä ihan rauhassa. Loppuvaiheessa aloitan jonkun asentohoidon sitten, jos perätila tuntuisi yhä houkuttelevan. So far so good, jos nyt on keksinyt kokeilla uusia juttuja.
Lapsivuodeaika mulla nyt on kuitenkin noussut hormoniryöppyjen saattelemana kauhulistan sijalle yksi. Jopa sektion ohi kevyesti. Koska Naistenklinikan remontti, koska lomakuukausi, koska Kätilöopisto täynnä ja kaukana kotoa ja niin edelleen. Ahdistusmaximus ja super vielä päälle. Jotenkin tuolla Kättärillä käynneistä on tähän asti vielä muutenkin jäänyt kohtalaisen nihkeä kuva. Koitan nyt vain etukäteen tsempata sillä, että vauvan takia siellä ollaan ja sen voimin pitäisi jaksaa. Ehkä jos vaan suinkin ja toivottavasti mieskin saisi olla tukena non-stoppina ja sehän on vain se hetki, eikä edes tolkuttoman pitkä aika. Silti inhottaa etukäteen, kun onhan ne nyt tulevalle pienelle ne elämän ainoat ensimmäiset päivät. Ja uskon että pienikin vauva aistii vanhempansa huonovointisuuden. En ole ihan keksinyt pätevää keinoa itseäni tohon lapsivuoteiluun valmistaa, mutta ehkä tässä vielä jotain ehtisi keksiä? Ja voihan se olla, ettei se edes niin kauheaa ole, ehkä. Tai sitten on.
Ihaninta on kuitenkin päästä kaikki se kokemaan tuli mitä tuli. Sama minkä turvin jokainen elävä olento tavalla tai toisella tähän maailmaan putkahtaa ja sama minkä jokainen äiti omalta osaltaan kokee. Sairaalat ja lääketiede kuitenkin pelastaa äitejä ja vauvoja, eli ei ne absoluuttisia vihollisia synnytyskokemukselle ole, vaan päinvastoin. Mä olen itse se olennaisin, eli synnyttäjä ja yhdessä vauvan vaistojen kanssa pusken sen maailmaan. Mies on tukena, apuna, seurana ja todistajana. Kätilö antamassa neuvoja ja tsemppaamassa jos sellaiseen on tarvetta. Sairaalaympäristö ja lääkäri siltä varalta jos tulee ongelmia ja tarve suuremmalle avulle. Ei sen sen vaikeampaa tulisikaan olla. Aika paljon mielummin mä synnytän kuitenkin tänä vuonna, kuin sata vuotta aiemmin. (Vaikka ois siinä hämärässä saunassakin aikamoista tunnelmaa!)
Varmaa kuitenkin on, että mun puolesta sais pienokainen jo vaikka tulla. Tää raskausaika alkaa olla niin nähty juttu jo.
Kovasti oon alkanut saada tuntemuksia, ettei ehkä yliajalle ipanan kanssa oltaisi menossa sittenkään! Tuntemus on tietty vaan tuntemus, niinkuin aiempi yliaikaistuntemuskin, mutta hyvin olen näillä tunnuillani tähänkin asti pärjäillyt. Tasaisesti on kuitenkin kasvettu ja kehitytty yhdessä ja tähän mennessä kaikki on mennyt enemmän kuin nappiin. Sokeasti siis luotan, että niin menee synnytykseen asti ja sielläkin.
Yliaikaisuudessa mulla olisi meinaan yksi iso kauhu, eli keinotekoinen käynnistys. Siksi olisi ihanaa, ettei ainakaan "pelkän yliaikaisuuden" takia joutuisi moisia arpomaan. Ainoa keinotekoinen vauhdituskeino johon näillä näppylöin voisin innostua olisi kalvojen puhkaisu. Sekin tosin pitkin hampain, paremman puutteessa ja onko ihan pakolla. Jostain propagandakirjasta tai -sivuilta kun on mieleen painunut, kuinka yksikin synnytykseen puuttuva toimenpide lisää muiden toimenpiteiden tarvetta ja todennäköisyyttä. Ja niitä kun nimenomaan haluaisin mahdollisimman vähän. Sitä myöten siis parisen viikkoa sitten iskenyt "ehkei tässä niin kauaa menekään kun tähän asti on tuntunut" -fiilinki on erittäin tervetullut.
Episiotomia ja sektio -kammotukset mulla on säilyneet ihan ennallaan sitten ekan kolmanneksen. Repeämä tulee jos on tullakseen, mutta mieluummin luomusti kuin terällä jos vain on varaa valita. Sektiota ei mieluusti ollenkaan, vaikka tietysti hätäversio olisi tästäkin se painajaisin kokemus. Varmuuden vuoksi rakenneultran jälkeen otin jo tarkasti selvää perätilasynnytyksestäkin, kun vauva sellaisessa oli ja varauduin ihan varmuudeksi vain tyypin suuntavaiston pettämiseen. Jos päätyisin synnytystapa-arvioon ja siellä todettaisiin että vauva ei vaan mahdu alateitse, niin se olisi kenties selkein syy mulle päätyä leikkaukseen. Tietysti jos tuohon olisi vielä perätila yhdistettynä niin avot. En kuitenkaan usko siitä olevan pelkoa, niin hyvään tahtiin on kasvanut ja ainakaan meillä miehen kanssa suvuissa ei mahtumiset ole olleet ongelmana. Raskausdiabeteskään ei ole veitikkaa kasvattelemassa ja lantio mulla on kyllä paremmin kuin hyvin löystynyt synnytystä varten menneinä kuukausina. Enkä kapealanteiseksi laskisi itseäni muutoinkaan. Vauvan asentoja taas uskon auttavan mun päivittäisen liikkumisen. Eli kääntyilköön vaan vielä ihan rauhassa. Loppuvaiheessa aloitan jonkun asentohoidon sitten, jos perätila tuntuisi yhä houkuttelevan. So far so good, jos nyt on keksinyt kokeilla uusia juttuja.
Lapsivuodeaika mulla nyt on kuitenkin noussut hormoniryöppyjen saattelemana kauhulistan sijalle yksi. Jopa sektion ohi kevyesti. Koska Naistenklinikan remontti, koska lomakuukausi, koska Kätilöopisto täynnä ja kaukana kotoa ja niin edelleen. Ahdistusmaximus ja super vielä päälle. Jotenkin tuolla Kättärillä käynneistä on tähän asti vielä muutenkin jäänyt kohtalaisen nihkeä kuva. Koitan nyt vain etukäteen tsempata sillä, että vauvan takia siellä ollaan ja sen voimin pitäisi jaksaa. Ehkä jos vaan suinkin ja toivottavasti mieskin saisi olla tukena non-stoppina ja sehän on vain se hetki, eikä edes tolkuttoman pitkä aika. Silti inhottaa etukäteen, kun onhan ne nyt tulevalle pienelle ne elämän ainoat ensimmäiset päivät. Ja uskon että pienikin vauva aistii vanhempansa huonovointisuuden. En ole ihan keksinyt pätevää keinoa itseäni tohon lapsivuoteiluun valmistaa, mutta ehkä tässä vielä jotain ehtisi keksiä? Ja voihan se olla, ettei se edes niin kauheaa ole, ehkä. Tai sitten on.
Ihaninta on kuitenkin päästä kaikki se kokemaan tuli mitä tuli. Sama minkä turvin jokainen elävä olento tavalla tai toisella tähän maailmaan putkahtaa ja sama minkä jokainen äiti omalta osaltaan kokee. Sairaalat ja lääketiede kuitenkin pelastaa äitejä ja vauvoja, eli ei ne absoluuttisia vihollisia synnytyskokemukselle ole, vaan päinvastoin. Mä olen itse se olennaisin, eli synnyttäjä ja yhdessä vauvan vaistojen kanssa pusken sen maailmaan. Mies on tukena, apuna, seurana ja todistajana. Kätilö antamassa neuvoja ja tsemppaamassa jos sellaiseen on tarvetta. Sairaalaympäristö ja lääkäri siltä varalta jos tulee ongelmia ja tarve suuremmalle avulle. Ei sen sen vaikeampaa tulisikaan olla. Aika paljon mielummin mä synnytän kuitenkin tänä vuonna, kuin sata vuotta aiemmin. (Vaikka ois siinä hämärässä saunassakin aikamoista tunnelmaa!)
Varmaa kuitenkin on, että mun puolesta sais pienokainen jo vaikka tulla. Tää raskausaika alkaa olla niin nähty juttu jo.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Kolmanneksia, kuukausia, viikkoja
Perjantaina (en nyt muista enää laskemaani arvioitua kellonlyömää, mutta joskus ihan päivällä se oli) posahti päälle seitsemäs (7.) raskauskuukausi ja viimeinen, eli kolmas (3.) kolmannes! Tänään iltapuolella sitten napsahtaa viikkolaskuriin puolestaan 27+0, eli 28. viikkokin alkaa.
Mulla ei näissä yksittäisissä viikoissa enää sen kummempaa etappia ole, paitsi nyt ehkä kolmosalkuisiin pääseminen ja tietty sitten nää etuaikaisrajat on ehkä jonkinlaisina etappeina mielessä. (34+0, 2.6. ja siitä eteenpäin kun käynnistyvää synnytystä ei välttämättä estellä enää ja 37+0, 23.6. kun synnytyskään ei enää ennenaikanen ole.) Tietyllä tapaa tää vika kolmannes on kuitenkin pieni henkinen etappi, jolle oon kyllä jo vähän varaslähtöä ottanut.
Lääketieteellisesti ajatellen kun eka kolmannes (mulla siis viime vuoden puoli tohon tammikuun alkupuolelle) on se aika, jolloin keskenmeno on todennäköisin, eli ns. kaikkein heikoin aines karsiutuu kehittymästäkään sen pidemmälle. Toiselle kolmannekselle asti selvinnyt toukka sitten on muuttuukin jo alkiosta sikiöksi ja kaikki elimet ja muut kehittyy, mitä syntyvälläkin toukalla on. Edelleen on siis riski, ettei kaikki olekaan otollisesti näitä kehittymisiä varten ja raskaus ei etene. Kolmannen kolmanneksen taas voisi tietyllä tapaa olettaa olevan osoitus sikiön elinkelpoisuudesta myös ulkomaailmasta. Siltä puuttuu enää lähinnää massaa. (Ja tietty ne kaikki jutut kehittyy vielä lisääkin, mutta noin pääpiirteittäin.) Selviytyminen ulkomaailmassa on jo kuitenkin todellisuudessa mahdollista, raskauden jatkuminen on enää vain evoluution ja ihmisaivojen kehityksen kompromissia.
(Eli että kehittyneiden ihmisaivojen takia vauvan pää on iso suhteessa synnytyskanavaan. Jos vauva syntyisi myöhemmin ja "valmiimpana" äiti ja ehkä vauvakin kuolisi synnytykseen, tai äidittömänä hoidon puutteeseen ja ihminen kuolisi sukupuuttoon. Siksi siis ihmistaimi syntyy muihin nisäkkäisiin nähden niin avuttomana ja ei osaa vielä vuosikausiin syntymänsä jälkeen metsästää omia saaliitaan. Luonnon kompromissi, jonka turvin laji säilyy. Tavallaan ihmisvauvan sikiöaika jatkuu vielä synnytyksen jälkeenkin, mutta välissä tullaan ulos, jottei kuoltaisi synnytykseen. :D )
Onhan raskauden jaottelu muutenkin aika suurpiirteistä, mutta tollanen mulla tuli mieleen kun aamulla muistin tän kolmanneksen vaihtamiseni. (Joo, tällasta tää raskaus tällä hetkellä on, että ensin viikon ajan tiirailee kalenteria että "ihan kohta ihan kohta" ja yhtäkkiä hoksaa, että se "ihan kohta" meni pari päivää sitten kaikenmaailman hullujen päivien ja työkramppien lomassa! Ihan niinkun mahankin saattaa unohtaa, kunnes taas on aika nousta makuulta / tyhjentää kissojen vessa / pudottaa kännykkä / kirjoita-tähän-oma-päivittäinen-kyykistymisen-syysi.) Mutta kaipa tää raskauden aikojen luokittelu on vähän sama asia, kuin että kaikki seitsemänkymppiset on vanhuksia ja kaikki viiskymppiset keski-iän ylittäneitä.
Näin ollen siis ihan viime viikkoina oon huomannut luonnollisen ajatustavan muutoksen kyllä itsessäni. Vaikka koko ajanhan plussatestistä eteenpäin on ajatellut myös vauvaa, vauvan tuloa, vauvaelämää, sitä uutta oikeeta ihmistä, niin nyt nuo ajatuksetkin on enemmän konkretisoituneet. Tiedottomia ja säälittäviähän noi ötökän liikkeet jatkuvasta voimistumisesta huolimatta tuolla mahassa ovat, mutta kyllä niistä silti voi koittaa pohtia millanen pötkelö sieltä on tulossa (kiltisti nukkuu, mutta keskimäärin hirmu vilkas, tykkää liikkua, syödä ihan mitä vaan ja rauhoittuu keinutteluun). Samoin liikkeiden ja kuluvan ajan myötä on konkretisoituneempi tuleva synnytys, joten jorinoiden päivityskin olisi paikallaan.
Nyt lähden tästä kuitenkin työpäivän pariin, upeiden 10 tunnin yöunien jälkeen, siunattu siunattu tila kun mahdollistaa tällaisen! (Eilen tuli eka ulkopuolinen kysymys mun nosteluista tilassani, mutta ei tunnu kyllä missään vieläkään.)
Mulla ei näissä yksittäisissä viikoissa enää sen kummempaa etappia ole, paitsi nyt ehkä kolmosalkuisiin pääseminen ja tietty sitten nää etuaikaisrajat on ehkä jonkinlaisina etappeina mielessä. (34+0, 2.6. ja siitä eteenpäin kun käynnistyvää synnytystä ei välttämättä estellä enää ja 37+0, 23.6. kun synnytyskään ei enää ennenaikanen ole.) Tietyllä tapaa tää vika kolmannes on kuitenkin pieni henkinen etappi, jolle oon kyllä jo vähän varaslähtöä ottanut.
Lääketieteellisesti ajatellen kun eka kolmannes (mulla siis viime vuoden puoli tohon tammikuun alkupuolelle) on se aika, jolloin keskenmeno on todennäköisin, eli ns. kaikkein heikoin aines karsiutuu kehittymästäkään sen pidemmälle. Toiselle kolmannekselle asti selvinnyt toukka sitten on muuttuukin jo alkiosta sikiöksi ja kaikki elimet ja muut kehittyy, mitä syntyvälläkin toukalla on. Edelleen on siis riski, ettei kaikki olekaan otollisesti näitä kehittymisiä varten ja raskaus ei etene. Kolmannen kolmanneksen taas voisi tietyllä tapaa olettaa olevan osoitus sikiön elinkelpoisuudesta myös ulkomaailmasta. Siltä puuttuu enää lähinnää massaa. (Ja tietty ne kaikki jutut kehittyy vielä lisääkin, mutta noin pääpiirteittäin.) Selviytyminen ulkomaailmassa on jo kuitenkin todellisuudessa mahdollista, raskauden jatkuminen on enää vain evoluution ja ihmisaivojen kehityksen kompromissia.
(Eli että kehittyneiden ihmisaivojen takia vauvan pää on iso suhteessa synnytyskanavaan. Jos vauva syntyisi myöhemmin ja "valmiimpana" äiti ja ehkä vauvakin kuolisi synnytykseen, tai äidittömänä hoidon puutteeseen ja ihminen kuolisi sukupuuttoon. Siksi siis ihmistaimi syntyy muihin nisäkkäisiin nähden niin avuttomana ja ei osaa vielä vuosikausiin syntymänsä jälkeen metsästää omia saaliitaan. Luonnon kompromissi, jonka turvin laji säilyy. Tavallaan ihmisvauvan sikiöaika jatkuu vielä synnytyksen jälkeenkin, mutta välissä tullaan ulos, jottei kuoltaisi synnytykseen. :D )
Onhan raskauden jaottelu muutenkin aika suurpiirteistä, mutta tollanen mulla tuli mieleen kun aamulla muistin tän kolmanneksen vaihtamiseni. (Joo, tällasta tää raskaus tällä hetkellä on, että ensin viikon ajan tiirailee kalenteria että "ihan kohta ihan kohta" ja yhtäkkiä hoksaa, että se "ihan kohta" meni pari päivää sitten kaikenmaailman hullujen päivien ja työkramppien lomassa! Ihan niinkun mahankin saattaa unohtaa, kunnes taas on aika nousta makuulta / tyhjentää kissojen vessa / pudottaa kännykkä / kirjoita-tähän-oma-päivittäinen-kyykistymisen-syysi.) Mutta kaipa tää raskauden aikojen luokittelu on vähän sama asia, kuin että kaikki seitsemänkymppiset on vanhuksia ja kaikki viiskymppiset keski-iän ylittäneitä.
Näin ollen siis ihan viime viikkoina oon huomannut luonnollisen ajatustavan muutoksen kyllä itsessäni. Vaikka koko ajanhan plussatestistä eteenpäin on ajatellut myös vauvaa, vauvan tuloa, vauvaelämää, sitä uutta oikeeta ihmistä, niin nyt nuo ajatuksetkin on enemmän konkretisoituneet. Tiedottomia ja säälittäviähän noi ötökän liikkeet jatkuvasta voimistumisesta huolimatta tuolla mahassa ovat, mutta kyllä niistä silti voi koittaa pohtia millanen pötkelö sieltä on tulossa (kiltisti nukkuu, mutta keskimäärin hirmu vilkas, tykkää liikkua, syödä ihan mitä vaan ja rauhoittuu keinutteluun). Samoin liikkeiden ja kuluvan ajan myötä on konkretisoituneempi tuleva synnytys, joten jorinoiden päivityskin olisi paikallaan.
Nyt lähden tästä kuitenkin työpäivän pariin, upeiden 10 tunnin yöunien jälkeen, siunattu siunattu tila kun mahdollistaa tällaisen! (Eilen tuli eka ulkopuolinen kysymys mun nosteluista tilassani, mutta ei tunnu kyllä missään vieläkään.)
 |
| 27+0 |
perjantai 8. maaliskuuta 2013
4D-ultra
Rakenneultran ja korvattavien viikkojen huvetessa hilpasin aika ex tempore 4D:ssä Femedassa tänään! (Jäin sitä pohtimaan ja toissayönä näin niin elävää unta ultrailusta, että mieli teki tepposet, eilen varasin ajan ja tänään sinne pääsin naistenpäivän viettoon!)
Jos duunin sairauskassa korvaa tätä yhtä hyvin, kuin alkuraskauden ultraa niin kyllä kannatti, mutta täydellä hinnalla en todellakaan suosittelisi! Femedan klassikkolääkäri hoiti homman nopeasti, taitavasti ja tehokkaasti, mutta (lievästi sanottuna) kohtalaisen vähäsanaisesti ja liukuhihnalta. Mua se ei tänään haitannut, mutta hehkuttavampaa odottajamutsia aivan varmasti kaihertaisi. Ovelta suoraan pedille, 10 minuutin ultraus, josta dvd-tallenne, nippu kuvia ja lasku kouraan, siinäpä koko homman ydin. Varmasti potentiaalisiin kysymyksiinkin olisi kysyessään vastaukset saanut, mutta mulle tällä kertaa pääasia oli (ja tässä järjestyksessä) sydämen tavis-ultraa varmempi tsekkaus, istukan sijainti, kohdunsuun kunto, sukupuolen varmistus ja kuvat.
Painoa oli jo kertynyt 491 grammaa (tarkat laitteet juu), syke noussut 152:een ja sukupuoli oli pysynyt ihan samana, nyt sainkin vähän monipuolisemman esittelyn siitä. Istukan tiedän nyt sijaitsevan yllättävänkin korkealla, ihan navan seudulla siis ja veitikan pää oli ultran aikaan oikeiden kylkiluiden alla, juurikin siinä istukan huudeilla. Sais se käpäläänsä vielä välillä mahtumaan siihen seinämän ja nassunsa väliin. Ei mikään ihme siis, että liikkeitä tuntuu alaosassa selvästi enemmän ja sielläpä sitten oikeastaan joka puolella nykyään, ihan omaa selkäpuolta myöten. Ja mukava oli tietää, etteivät nuo epämiellyttävänkään nuljuvat potkut kohdunsuulle hallaa tee, vaikka tuntuvatkin.
Ei-niin-tieteellistä antia oli nähdä "nyrkkeilysuojauksen" nosto kasvojen eteen, kun lääkäri koitti ulkopuolelta tökkimällä saada heppulia kääntämään päätään ja ihan loppuvaiheessa nyrkillä tarttuminen omasta jalasta. Mä kun en edes tiennyt, että toinen osaa tässä vaiheessa jo tarttua? (Mitä jos se tarttuu kiinni napanuoraan ja vetää, kumpaa meistä sattuu se? Kun eihän se vissiin vielä tiedä itteensä tarttuvan?)
 |
| Oiskohan isänsä nenä, vai hämääkö ultra? |
 |
| Jalkaterät oli pään kanssa melkein samaa kokoluokkaa. |
 |
| Jaaha, Bloggeri käänsi tääs kuvaa, mutta nyrkkiote jalasta siis tässä. |
torstai 28. helmikuuta 2013
Rakenneultra
Eilen se sitten oli! Ja edelleen jaksan marmattaa, että se kättäri on vaan ihan liian
kaukana: Aika alkoi aamulla 8.30, sinne piti ilmottautua 8.15 ja me jouduttiin kampeemaan itsemme liikenteeseen siis jo tuntia ennen, eli 7.30! Helsingin kokosessa kaupungissa kyllä täytyy todeta, että vähän höhlän
tuntusta! Tulis se metro vaan kaikkialle, huoh. Enhän mä ehdi synnyttämään! Pitää tehtailla joku taktiikka, että pysyn vaikka kotona niin viime hetkeen, että onkin pakko suunnata sitten Naistenklinikalle tai jotain... Ois aika huikeesti lyhempi matka ajallisesti.
Mutta ultrasta siis tarkemmin. Sinne kun päästiin napattiin kahviosta aamukaffet kouraan ja hisseiltiin yläkertaan. Odotushuoneessa mies jäi tytön kanssa ulkopuolelle
suosiolla ihan viime hetken päätöksenä. Tarkotus oli tulla sisään asti, kun paikalle kerran vaivauduttiin koko poppoolla, mutta huoneeseen kävellessä kysästiin kätilöltä tytön pääsystä, mutta vähän oli kuitenkin sitä mieltä ettei tosiaan ees ton ikästä
lasta oteta huoneeseen. Ja näinhän ne kutsukirjeessäkin mainitsee, eli ihan fair play siis. Mies sitten huikkasi, että hänkin jää ja mä olin jo niin täpinöissäni, että asialla ei ollut mitään väliä! :D Tää apu-kätilö oli oikein näppärän ja tätimäisellä tavalla
tuttavallisen ja turvallisen olonen iäkkäämpi nainen apulaisena
lekurilla ja lääkäri puolestaan toi mulle erittäin (erittäin!) elävästi mieleen
tän hahmon:
(Eli Harry Potterin Vernon-sedän noista leffoista siis.)
En meinannu alkuhaastattelussa millään sen puheista saaha selvää kun se alkuun kyseli
lääkityksistä ja sellasista. No sit kun totesi, että ihan kunnossahan
kaiken pitäis olla, niin se kysy siltä kätilöltä, että ultraako se! Kätilö siihen (ihan loogisesti ja fiksusti) sano, että kylhän sen nyt lääkäri itse tekee, kun mä
oon kerran lääkäriajalle tullu. Sinällään mulle nyt ois ollut ihan se ja sama, vaikka
toki olin vähän "iloinnu" että lääkäriaikaa on ehkä pidempi pätkä varattu kun
mitä kätilölle ehkä olis... Varmaan ainakin 15-20 minuuttia yhteensä siinä anturin alla sitten lojuinkin. Napakorun ruuvailin irti varoiksi (kun se äkänen kätilö np-ultrassa varoitti että tarvisi), vaikka nää sanoivat ettei se varmaan haittaa. Sitten heti makuulle käydessä sanoin höpsösedälle, että
sukupuolen saa sittten tosiaan sanoa, jos sellasta näkyy. Niinpä aika nopeesti
(en sit tiiä kattoko ihan varta vasten, kun noin sanoin, vai "tuliko
vaan ilmi") sano sitten jotain suuntaan "kyllä tää * * * näyttää" ja
näin itsekin siinä sit haarukset aika selkeesti vähän niinku
alaviistosta, eräänlaisena V-kirjaimena. Eli sukupuoli on nyt mulla tiedossa ihan tarpeeksi varmasti ton näkymän perusteella!
Ikäväkseni en nyt sitä pysty täällä (ainakaan vielä) kertomaan, koska mies ei tietoa vastaan ole ottanut! (Outo tyyppi, olikohan tää peräti taka-ajatuksena odotushuoneeseen jäännissä!) Aluksihan se puhui silloin tällöin, ettei tietää halua ennen synnytystä, mutta muutti kyllä mieltään, kun mä sanoin että itse tottakai haluan ja perusteluja päälle. Oli meillä jo suunnitelma, että pyydetään lääkäriltä lapulle tieto, jonka sitten minä vaan luen. Mut nyt kun noin ex tempore jäi ulkopuolelle, niin ei siis tiedä ihan luonnostaan. Kyllä heti huoneesta astuessa kuiskutin että "mäpäs tiedän nyt", mutta ei ole moisista häiriintynyt vielä, vaan rauhallisesti vaan hymyilee jos vähänkään puheet aihetta läheltä liippaa. Miehen tyttö ei vastaavasti kyllä malttanut kun kuuli mun tietävän ja sillepä tiedon sitten kuiskuttelin.
Kaikenlaista lääkäri ja hoitaja siinä laitteen kanssa hääräsivät ja Vernon-setä säätikin jotain mokia, laitto vääriä mittoja väärään paikkaan ja joutu sitten
ottaa niitä uusiks. Näin aika alussa jo tosi selkeesti pään ja siinä vähän
kasvonpiirteitä, tosin silleen "pääkallotyyliin" vaan. Silmät näkyi vaan tummempina aukkokohtina, muut osat selvemmin, en olisi uskonut, että noin selvänä! (Hirveen iso se
pää vartaloon verrattuna edelleen!) Kasvoiltaan örkki kyllä näytti
mun mielestä vaan lähinnä Kasper-kummitukselta...
Suuta maiskutteli ja
kädet oli pitkälti koko ajan siinä pään vierellä molemmin puolin. Muita havaittuja
/ näytettyjä osia oli sit tietysti sydän ja sen eri osia (tosi hieno kuva
saatiin kuulemma "nelikammiosta" tai jostain sellasesta), kylkiluut (hienosti erotti aina kuvakulman niiden avulla),
käsivarret, reisiluut - jalat - jalkaterät - varpaat, virtsarakko,
mahalaukku, napavaltimot (joita haarautu kaksi, yhdelläkin kuulemma
pärjäisi) ja sitten oman virtsarakon avulla näytti mulle / kätilölle
istukan sijainnin. Se siis on nyt etuseinässä, mutta ihan "normaalisti", eli
ilmeisesti ei kovin alhaalla? Voiko se muuten olla epänormaalisti
edessä, en tiiä! Mutta ainakaan mitään kohdunsuuongelmia ei ole tiedossa. Etuseinässähän kätilö sen sanoi epävarmasti jo silloin niskapoimu-ultran puolella olevan ja näin olen jotenkin aatellutkin. Tossa ihan keskellä edessä kun ei juuri liikkeitä alkuun tuntenut, vaikka sivuilla silloin jo tunsi. Kaipa se sen verran blokkaa tuntemuksia.
Tosi paljon ahtaammalta näytti reppanan tila nyt kun mitä noissa
aiemmissa ultrissa ja siitä kun ääneenkin totesin, niin sanoivat, että
hyvin sillä vielä riittää tilaa. Perätilassa oli hassu ja b-mitta
korvasta korvaan 46,7 milliä, jos se nyt kellekään mitään kertoo noin
oikeesti, musta vaan hassu aatella, että se pää on noin levee jo vaikka
pituutta on ehkä se parisenkyt senttiä! :) Korttiin tuli että koko vastaa raskauspäivää 20+1, eli kahta päivää pienempi kuin oviksen ja
np-ultran mukasesti laitettu la. Mut et sillon np:ssa kun se pysty jopa
"hyppimään" niin nyt meidän pieni vaan heilu ja nulju siellä. Liikkeistä sanoivat, että hyvät ja runsaasti näyttää olevan. Lapsivesimerkintä
korttiin tuli myös tuo normaali. Neuvolassa siis nyt jatkan taas
normimenolla, eli astmahuolet selätetty toistaseksi. Saa nähdä miten sit jos
alkaa kovasti keuhkoja painamaan tulevaisuudessa kasvun myötä.
Lääkärissetä kun lopetti tutkimukset niin meinas vielä, että joku mitta meni nyt
väärin ja jouduin uudestaan housuja laskemaan ja asettumaan makuulle. Sitten totesi kuitenkin, että ihan oikein onkin ja sain taas nousta ees taas. Eli vähän höppänä setä näemmä.
Joku vieras kätilö myös huoneessa ramppas jotain hukkunutta lähetettä
metsästämässä pari kertaa.
Mutta ihan sama se, kun loppu ja kaikki on kerran hyvin. Yhtään kuvaa en tuolta, kumma kyllä, mukaan saanut,
mutta se nyt ei kyllä haittaa ollenkaan, koska jälleen toi liikkeen ja
livekuvan näkeminen oli mun mielestä se hienoin osuus, sillä ne stillikuvat on
tosi pliisuja siihen nähden. Hetkeksi jään kuitenkin vielä miettimään tota
4D ultraa...Jospa siitä vielä yhtä hyvät alet sairauskassan kautta saisi kuin varhaisultrastakin.
Sukupuolesta vielä totean sen, että yhtäaikaa en
toivonut kumpaakaan ja samalla toivoin molempia. Ensimmäisen kerran missään raskaustoiminnoissa meinasi kuitenkin tippa iskeä linssistä läpi, kun sen kuulin. Jotenkin konkretisoi jotakin ja oli hieno kuulla siinä maha pystyssä lojuessa jotain "arkisempaakin" kuin jostakin rakenteista, latinatermeistä ja nelikammioista mistä lääkäri ja kätilö puhuivat keskenään. Herkkisolotila jatkuikin sitten enemmän tai vähemmän koko päivän ja nyt on mukava kasvutsemppejä vatsan suuntaan lähettää, kun voi ihan etunimen kanssa niitä ajatella. Vaikka etukäteen luulin, ettei mikään sukupuolitieto mun tunteita tai olotiloja juuri hetkauttaisi! :D
Mies siis totesi, kun kyselin että millä nimellä mä nyt örkkiä kutsun, että ihan sama kun saan kuulemma sukupuolen ostoksillani paljastumaan pian kuitenkin! En kyllä ihan tajua! Tähän mennessä, niinkun tästä eteenpäinkin oon ostanut vaan yksittäisinä esineinä/väreinä silmää miellyttäviä juttuja, eli löytyy niin sinistä kuin pinkkiäkin. Ehkä tästä tuleekin vielä ihan hauska pelailu, tosin vähän vaikea sellanen. En tietenkään halua tietoa paljastaa, jos mies ei sitä halua tietää, mutta en mä nyt tarkotuksella harhaankaan halua johtaa!
maanantai 25. helmikuuta 2013
Puolivälin rajapyykit
 |
| 20+0 |
Maha on kasvanut nyt jo ihan selkeästi. Siis niinkin selkeästi, että aika tosissaan saa jo jännäillä mahtuuko paksuimmat takit päälle niin kauan kun kovempia pakkasia riittää. Onneksipas siis kohta kun kuu vaihtuu alkaa jo eka kevätkuukausi ja vois kuvitella, että pakkaset on tältä talvea siinä vaiheessa paukkunut ohi. Ehkä mä jotenkuten vielä tän viikon ees saan vetskarit menemään kiinni. Kertoakaan vauvauutisia ei juuri enää tarvitse, sillä sen verran selvä tapaus etureppu ilmeisesti jo on. (Tietämättömien testaukset tosin on tapahtuneet tähän mennessä opiskelusuunnitelmista jutellessa -> äitiysloma-aihe ja Kampin keskuksen "lapsiliikekerroksessa" kädessä Name-itin ja Bebesin kassit, ettäh...)
Liikkeet tuntuu taas viime yön aikana siirtyneen ihan uudelle voimakkuustasolle. Edellinen siirtymä tapahtu joskus viime torstain ja perjantain välisenä yönä. Sillon alkoi nykäsyjen lisäksi tuntua epämäärästä muljuntaa ja tänään uutuutena on "kala kuivalla maalla" -tyyppiset sätkähtelyt. Eli melkosen selkeillä tuntemuksilla mennään, vaikka tuskin noi vielä keskellä yötä unesta herättäisivät. Seuraava etappi oiskin sitten tuntea liikehdinnät myös käsin ulkopuolelta, eli sitä odotellessa.
Närästys on oikeestaan sitten mahaan liittymättömistä oireista selkein. Mua ei luonnontilassa oikeestaan koskaan närästä ja ne muutamat harvat hetket hoituu maitolasilla. Maidolla olen edelleen pärjännyt, mutta jokapäiväinen riesa toi pikkunen polttelu silti on. Yleensä saan koulu- ja muina "pystypäivinä" olla aika rauhassa koko päivän, mutta illalla makuuasennossa se sitten viimeistään alkaa. Toinen varma närästyspaikka on työt. Asennot on sielläkin sen verran paljon liikkuvampia ja horisontaalisesti erilaisia (pää, ruokatorvi ja se löystynyt läppä) alempana kuin muuten, joten ne kaikkein pahimmat närästystuokiot onkin koittaneet duunipäivien aikana. (Ja ne on puolminuuttisin hetkin välillä olleetkin jo "mä kuolen tähän" -luokkaa.) Eli puhtaasti näemmä asentokysymys tämä siis.
Nälkä on ehkä isompi kuin normaalisti, tosin onko se sitten psyykkistä vai todellista fyysistä ruuantarvetta, on vaikea sanoa. Painossakin siis voisin olettaa todellisen spurtin alkaneen. Ja seuraavaan neuvolaan on vielä melkein kuukausi, ounnou!
(Ja nyt on sitten näpsyjäkin hommattu, eli voisi alkaa vaikka kissoille harjottelemaan vaippataittelua. Jos häntien kanssa onnistuu...)
tiistai 19. helmikuuta 2013
Melkein puolivälissä
Heippa, täällä poitsujen kokeilujen ja Ubuntun uhri!
Koneelle, jota kotosalla siis pääasiassa käytän on nyt tutun ja turvallisen Windows (jonkun) tilalle asennettu Ubuntu (joku, jos niitä on useempia). Se on kuulemma kotimainen ja jotenkin tekijänoikeusreilu, mutta en osaa pienentää mun kökkö-kamerasta nippa nappa siirtämiäni kuvia. Siihen siirtoonkin kului ihan vaan tovi sitten. Onneksi en ole mikään ärräpää ähisijä tällaisissa operaatioissa vaan pikemminkin rauhallinen myhäilijä, hiljainen oppija ja kärsivällinen humoristi (sama pätee esimerkiksi huonekalujen kokoamiseen, uusien teknisten vempainten asentamiseen ja muuhun vastaavaan), joten pikkuhiljaa varmasti erittäin hyvä tulee. Toivottavasti kenkään selailu ei nyt tällä haavaa kuitenkaan kaadu massiivisiin kuvakokoihin.
Tässä hiven vielä viimeviikkoista mahaa, hieman vastaava kasvojen kanssa kun julkaistiin naamakirjassa. Aika mautonta, vai mitä? :D Oon muuten tässä hieman miettinyt miksi piilotella blogin puolella erityisesti kasvoja, kun paljon tätä lukevat tutut ja muutenkin uskoisin, että ne jotka tuntevat kyllä henkilöllisyydenkin pystyvät päättelemään. Toisaalta sitten mahakuvatkin näpsitään tyypillisesti heti aamusta jolloin en ihan edustavimmillani ole, lisäksi yleensä tuppaan ilmeilemään tai irvistelemään ihan vaan vahingossa "koska naama ei kuitenkaan näy". Joten ihan siis laiskuuden vuoksi nyt on näin edelleen, ei niinkään minkään anonymiteetin.
Offisiaalimpi tän viikkoinen kuva sitten eilisaamulta. Sunnuntaina kun viikko oikeasti vaihtuu unohtui kuvailu aamulta ihan täysin kokonaan ja varmaan vasta illalla sen muistin. Tosin maha-alue ei kyllä päivän myötä mulla kovin turpoa, joten sinällään aamu-ilta-aikatauluttamisella ei näissä kauheesti kyllä väliä ole.
Ihoöljyn vaihdos tapahtui myös jo viime viikolla, sillä ihan kuten pelkäsinkin se Weledan parinkymmenen euron pikkupurkki ei pitkälle pötkinyt! Jos oikein käsitin niin tämä mikä-lie-vivisante on jotenkin lopetettua tai poistuvaa valikoimaa ja siksipä irtosikin huimalla alella. Sisältää lähinnä avocado- ja mustaherukkaöljyä (joista jälkimmäistä siis suunkin kautta napsin). Tuoksu muistuttaa lähinnä avocadoöljyä sellaisenaan, vaikka väliin ehkä vivahtaakin pieni sitruunan vivahde. Ihan pätevältä tavaralta on tarkoitukseensa vaikuttanut tämä kyllä.
En oikein ymmärrä miksi myyjä muuten mulle alkoi kaupata jotain (muistaakseni Weledan tai Santen) voidetuubissa olevaa tavaraa kun sanoin raskausarpien ehkäisyyn öljyä etsiväni. Ekana mainoslauseena oli että "ei sillä lailla jää iholle niinkuin monet öljyistä". En tiedä mitä muut asiakkaat hakee vastaavaa tuotetta etsiessään, mutta kyllä mulla öljyn tarkoitus on ihan eri kuin jonkin vartalovoiteen. Voiteet on erikseen (esim. peseytymisen jälkeen) ja öljyt ihan vaan nyt ihoa nimenomaan tehokkaasti öljyämässä (esim. iltaisin) enkä mä haluakaan sen imeytyvän parissa minuutissa, koska sitähän joutuisi sitten lisäämään. Mutta makunsa kullakin, itteä vaan hihitytti. Myyjä oli niin hämillään kun vastasin, että ei ei kun öljyä, voiteet mulla on erikseen. (Ou thänk gaad en muuten oo missään duunissa, jossa asiakkaat ois pääsääntöisesti odottavia äitejä!)
Flunssan aikaan alkoi sitten jo pitkään pelätty "Raskausprojekti Käsityö". Oon koko lapsuusikäni valinnut peruskoulussa tekniset työt ja mun kaikki nää tekstiilipuolen käsityökokeilut on aina jotenkin vähintäänkin mielenkiintoisia. Saa nähdä mitä tästä tulee (siis tollaset ryppypunttiset villasukat ois hakusessa). Jos nää hoituu niin seuraavaksi vois alkaa vääntää sitten vaippakuorihousuja villasta, ne saattais olla jopa hyödyksi. Lanka ja puikot löytyi onneksi omasta takaa jo kotoa jonkin aiemman projektin hankintainnostuksen jälkeisinä. Tää neulominen on tuolle aktiivisemmalle karvalapsellekin aina jännä ja hermoja rassaava hetki kun lankakerään ei saa koskea, mutta siinä se liikkuu ja pyörii ihan nenän edessä. (Niin se siis on hyvin koiramainen kissa ja tottelee kyllä käskyjä useimmiten.) Saa nähdä minkä neulomisneuroosin se vielä saa jos tätä jatkuu.
Ja pari hennauskertaa mahonginruskealla on nyt takanapäin ja suuriin piirtein tältä näyttää. Latvapuolessa mulla on siis Lorealin preferenceja useempaakin eri sävyä tyveä kohti vähän vaalentuen. Kerran vissiin raskausaikana laitoin kotiin hommatun värin vielä juureen, mutta sitten vaihtui hennaamiseen. En oo kovin tarkasti kyttäilly miten luomua toi käyttämäni henna todella on, koska saattaahan olla että siihenkin ruskeuden saamiseksi on jotain kemikaaliväriä käytetty. Käsittääkseni kun kuitenkin luonnon henna on punaista ja piste. Luonnostaan ihan super blondiin kuontaloon toi henna kuitenkin tuo ihan selkeästi tollasta tumman vaaleaa tai keskiruskeaa väriä, joten huomattavasti pehmentää juurikasvun erottumista. Latvathan mulla on melkein mustanruskeat jopa. On päiviä jolloin vannon värjääväni heti huomenna jollain oikealla värillä ja ehkä niin teenkin, mutta toistaiseksi oon nyt antanut olla. Jossakin vaiheessa ois taas eessä värinpoistot asteittain kohti sitä omaa väriä. Eiköhän sitä kesällä ihan pellavapää ole kuitenkin syntymässä. Kiharuusastetta saa vielä jännittää pidempäänkin.
Örkillä alkaa painoa olla jo 250 grammaa ja pituutta päästä peppuun lähemmäs 20 kuin 10 senttiä, eli liikkeet tuntuu jo välillä sen mukasesti. Suurimman osan aikaahan se vaan nukkuu. Jännityksellä odotan tota pian alkavaa massankasvatuskautta, kun välillä tuntus nyt jo mahassa olevan tilan välillä aika vähissä! Itellä ei kyllä mahan tai muun kanssa edelleenkään oo mitään uusia ongelmia ilmaantunut, turvotuskuvien maisematkin vaikuttaa jääneen siihen yhteen ainoaan iltaan. Synnytyskuumeilu tässä vähän alkaa hätyytellä jo.
Koneelle, jota kotosalla siis pääasiassa käytän on nyt tutun ja turvallisen Windows (jonkun) tilalle asennettu Ubuntu (joku, jos niitä on useempia). Se on kuulemma kotimainen ja jotenkin tekijänoikeusreilu, mutta en osaa pienentää mun kökkö-kamerasta nippa nappa siirtämiäni kuvia. Siihen siirtoonkin kului ihan vaan tovi sitten. Onneksi en ole mikään ärräpää ähisijä tällaisissa operaatioissa vaan pikemminkin rauhallinen myhäilijä, hiljainen oppija ja kärsivällinen humoristi (sama pätee esimerkiksi huonekalujen kokoamiseen, uusien teknisten vempainten asentamiseen ja muuhun vastaavaan), joten pikkuhiljaa varmasti erittäin hyvä tulee. Toivottavasti kenkään selailu ei nyt tällä haavaa kuitenkaan kaadu massiivisiin kuvakokoihin.
 |
| 18+3 |
 |
| 19+1 |
Ihoöljyn vaihdos tapahtui myös jo viime viikolla, sillä ihan kuten pelkäsinkin se Weledan parinkymmenen euron pikkupurkki ei pitkälle pötkinyt! Jos oikein käsitin niin tämä mikä-lie-vivisante on jotenkin lopetettua tai poistuvaa valikoimaa ja siksipä irtosikin huimalla alella. Sisältää lähinnä avocado- ja mustaherukkaöljyä (joista jälkimmäistä siis suunkin kautta napsin). Tuoksu muistuttaa lähinnä avocadoöljyä sellaisenaan, vaikka väliin ehkä vivahtaakin pieni sitruunan vivahde. Ihan pätevältä tavaralta on tarkoitukseensa vaikuttanut tämä kyllä.
En oikein ymmärrä miksi myyjä muuten mulle alkoi kaupata jotain (muistaakseni Weledan tai Santen) voidetuubissa olevaa tavaraa kun sanoin raskausarpien ehkäisyyn öljyä etsiväni. Ekana mainoslauseena oli että "ei sillä lailla jää iholle niinkuin monet öljyistä". En tiedä mitä muut asiakkaat hakee vastaavaa tuotetta etsiessään, mutta kyllä mulla öljyn tarkoitus on ihan eri kuin jonkin vartalovoiteen. Voiteet on erikseen (esim. peseytymisen jälkeen) ja öljyt ihan vaan nyt ihoa nimenomaan tehokkaasti öljyämässä (esim. iltaisin) enkä mä haluakaan sen imeytyvän parissa minuutissa, koska sitähän joutuisi sitten lisäämään. Mutta makunsa kullakin, itteä vaan hihitytti. Myyjä oli niin hämillään kun vastasin, että ei ei kun öljyä, voiteet mulla on erikseen. (Ou thänk gaad en muuten oo missään duunissa, jossa asiakkaat ois pääsääntöisesti odottavia äitejä!)
Flunssan aikaan alkoi sitten jo pitkään pelätty "Raskausprojekti Käsityö". Oon koko lapsuusikäni valinnut peruskoulussa tekniset työt ja mun kaikki nää tekstiilipuolen käsityökokeilut on aina jotenkin vähintäänkin mielenkiintoisia. Saa nähdä mitä tästä tulee (siis tollaset ryppypunttiset villasukat ois hakusessa). Jos nää hoituu niin seuraavaksi vois alkaa vääntää sitten vaippakuorihousuja villasta, ne saattais olla jopa hyödyksi. Lanka ja puikot löytyi onneksi omasta takaa jo kotoa jonkin aiemman projektin hankintainnostuksen jälkeisinä. Tää neulominen on tuolle aktiivisemmalle karvalapsellekin aina jännä ja hermoja rassaava hetki kun lankakerään ei saa koskea, mutta siinä se liikkuu ja pyörii ihan nenän edessä. (Niin se siis on hyvin koiramainen kissa ja tottelee kyllä käskyjä useimmiten.) Saa nähdä minkä neulomisneuroosin se vielä saa jos tätä jatkuu.
Ja pari hennauskertaa mahonginruskealla on nyt takanapäin ja suuriin piirtein tältä näyttää. Latvapuolessa mulla on siis Lorealin preferenceja useempaakin eri sävyä tyveä kohti vähän vaalentuen. Kerran vissiin raskausaikana laitoin kotiin hommatun värin vielä juureen, mutta sitten vaihtui hennaamiseen. En oo kovin tarkasti kyttäilly miten luomua toi käyttämäni henna todella on, koska saattaahan olla että siihenkin ruskeuden saamiseksi on jotain kemikaaliväriä käytetty. Käsittääkseni kun kuitenkin luonnon henna on punaista ja piste. Luonnostaan ihan super blondiin kuontaloon toi henna kuitenkin tuo ihan selkeästi tollasta tumman vaaleaa tai keskiruskeaa väriä, joten huomattavasti pehmentää juurikasvun erottumista. Latvathan mulla on melkein mustanruskeat jopa. On päiviä jolloin vannon värjääväni heti huomenna jollain oikealla värillä ja ehkä niin teenkin, mutta toistaiseksi oon nyt antanut olla. Jossakin vaiheessa ois taas eessä värinpoistot asteittain kohti sitä omaa väriä. Eiköhän sitä kesällä ihan pellavapää ole kuitenkin syntymässä. Kiharuusastetta saa vielä jännittää pidempäänkin.
Örkillä alkaa painoa olla jo 250 grammaa ja pituutta päästä peppuun lähemmäs 20 kuin 10 senttiä, eli liikkeet tuntuu jo välillä sen mukasesti. Suurimman osan aikaahan se vaan nukkuu. Jännityksellä odotan tota pian alkavaa massankasvatuskautta, kun välillä tuntus nyt jo mahassa olevan tilan välillä aika vähissä! Itellä ei kyllä mahan tai muun kanssa edelleenkään oo mitään uusia ongelmia ilmaantunut, turvotuskuvien maisematkin vaikuttaa jääneen siihen yhteen ainoaan iltaan. Synnytyskuumeilu tässä vähän alkaa hätyytellä jo.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Vaunua, vakuutusta ja kasvua
Terveiset edelleen sohvapohjalta nenäliinain, nenäsuihkein, teemukein ja soodapulloin keskeltä. Ankeaa on, mutta sentään vauvauutisia lisää ei ihan lähi-, mutta piirissä kuitenkin!
Sillon lauantaina, kun kaikki vielä oli hyvin, kävimme vihdoin tsekkaamassa tän hetken (ja kaikkien tähänastisten hetkien) hoteimman vaunuehdokkaan Lastenturvassa Varistossa. Hyvänen aika, että voi paikka olla keskellä ei mitään. Tästä bussilla keskustaan, keskustasta junalla Vantaankoskelle ja siitä vielä bussilla jokunen pysäkki ja noin puolessatoista tunnissa olimme perillä! Ehanaa! Pirtsakkaa tästä seikkailukauppailusta tekee tietysti myös joillekin navettaeläjille sopivat aukioloajat! (Ai mitä, onko ne muka lapsiperheille sopivat? Kuule, in your dreams ehkä!) Arkisin siis ennen seittemää illalla noin hornaan on aika toivoton idea lähteä yrittämään, joten oli sitten pakko lähteä lauantaina ennen kolmea. Ne kun siis oikeesti ovat sulkemisajat. Hyvin meni seikkailumme kuitenkin ja Baby joggeritkin vastasivat oletettua. Koin jopa hetken huumaa ja sain lastenvaunukauhuisuuteni siirtymään ihan toviksi taka-alalle (toki se teki sen vain palatakseen kotimatkalla bussissa sitten omalle paikalleen).
Välillä on vähän huolta ollut örkin hapensaannista tuolla jossain tän kaiken liman alla, mutta ilmeisesti ihan hyvät on voinnit. Eilen kuulin kotidopplerilla voimakkaamman laukan kuin mitä aiemmin. Liikkeitä on tosiaan myös levossa ollut helpompi huomata. Pituutta veijarilla pitäis alkaa kohta olla jo 20 senttiä, huikeeta! Painoa puolestaan on jo reilu 150 grammaa, eli ihan kunnon karkkipussin verran! (Miten se voikin olla noin pitkä mut noin kevyt? Sen painoindeksi on joku 4,4!!! :D) Ja nythän se alkaa kuullakin jo. Ihan vielä en ole alkanut itekseni höpöttelemään sen enempää kuin normaalistikaan ja nyt kipeenä en ole kyllä laulanutkaan. Myös äänet tuntuu ikävältä ylipäänsä, eli hiljaisuudesta pääsee örkki nautiskelemaan. Ehtiihän tässä vielä.
Piti tehdä tähän vielä ärsyttää / ihanaa -listaukset loppuun, mutta en nyt jaksa olla pystyssä enää yhtään. Ehkä sitten huomenna, aikaa pitäisi piisata, kun parannusta olossa eilisen ja tän päivän välillä ei ainakaan ole havaittavissa.
Ai mutta sen kerron, että illalla meille soittelee vakuutusyhtiön tarjouksentekijäsetä (poju?) vauvavakuutusasiakkaiden toivossa. Mä oon sen verran kommunisti, etten moisia keksintöjä oikein mielelläni kannattaisi, täällä hyviä huomioita, kun itse en nyt jaksa, mutta tuttu on ko yhtiössä töissä ja painosti nyt edes tarjousta tsekkaamaan. Toivoisin kuitenkin, että ihan julkisilla terveydenhuoltopalveluilla saataisiin örkki hengissä selviämään kohtuu kivuttomasti vieläpä. Jännää tuosta voi tulla ihan vaan siksi, että mahdettaisko meille mokomaa edes ennen syntymää myöntää! Raportoin tuloksista! Ja saa kertoa omia mielipiteitä oli ne sitten samansuuntaisia tai ei.
Sillon lauantaina, kun kaikki vielä oli hyvin, kävimme vihdoin tsekkaamassa tän hetken (ja kaikkien tähänastisten hetkien) hoteimman vaunuehdokkaan Lastenturvassa Varistossa. Hyvänen aika, että voi paikka olla keskellä ei mitään. Tästä bussilla keskustaan, keskustasta junalla Vantaankoskelle ja siitä vielä bussilla jokunen pysäkki ja noin puolessatoista tunnissa olimme perillä! Ehanaa! Pirtsakkaa tästä seikkailukauppailusta tekee tietysti myös joillekin navettaeläjille sopivat aukioloajat! (Ai mitä, onko ne muka lapsiperheille sopivat? Kuule, in your dreams ehkä!) Arkisin siis ennen seittemää illalla noin hornaan on aika toivoton idea lähteä yrittämään, joten oli sitten pakko lähteä lauantaina ennen kolmea. Ne kun siis oikeesti ovat sulkemisajat. Hyvin meni seikkailumme kuitenkin ja Baby joggeritkin vastasivat oletettua. Koin jopa hetken huumaa ja sain lastenvaunukauhuisuuteni siirtymään ihan toviksi taka-alalle (toki se teki sen vain palatakseen kotimatkalla bussissa sitten omalle paikalleen).
Välillä on vähän huolta ollut örkin hapensaannista tuolla jossain tän kaiken liman alla, mutta ilmeisesti ihan hyvät on voinnit. Eilen kuulin kotidopplerilla voimakkaamman laukan kuin mitä aiemmin. Liikkeitä on tosiaan myös levossa ollut helpompi huomata. Pituutta veijarilla pitäis alkaa kohta olla jo 20 senttiä, huikeeta! Painoa puolestaan on jo reilu 150 grammaa, eli ihan kunnon karkkipussin verran! (Miten se voikin olla noin pitkä mut noin kevyt? Sen painoindeksi on joku 4,4!!! :D) Ja nythän se alkaa kuullakin jo. Ihan vielä en ole alkanut itekseni höpöttelemään sen enempää kuin normaalistikaan ja nyt kipeenä en ole kyllä laulanutkaan. Myös äänet tuntuu ikävältä ylipäänsä, eli hiljaisuudesta pääsee örkki nautiskelemaan. Ehtiihän tässä vielä.
Piti tehdä tähän vielä ärsyttää / ihanaa -listaukset loppuun, mutta en nyt jaksa olla pystyssä enää yhtään. Ehkä sitten huomenna, aikaa pitäisi piisata, kun parannusta olossa eilisen ja tän päivän välillä ei ainakaan ole havaittavissa.
Ai mutta sen kerron, että illalla meille soittelee vakuutusyhtiön tarjouksentekijäsetä (poju?) vauvavakuutusasiakkaiden toivossa. Mä oon sen verran kommunisti, etten moisia keksintöjä oikein mielelläni kannattaisi, täällä hyviä huomioita, kun itse en nyt jaksa, mutta tuttu on ko yhtiössä töissä ja painosti nyt edes tarjousta tsekkaamaan. Toivoisin kuitenkin, että ihan julkisilla terveydenhuoltopalveluilla saataisiin örkki hengissä selviämään kohtuu kivuttomasti vieläpä. Jännää tuosta voi tulla ihan vaan siksi, että mahdettaisko meille mokomaa edes ennen syntymää myöntää! Raportoin tuloksista! Ja saa kertoa omia mielipiteitä oli ne sitten samansuuntaisia tai ei.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Nuhamahaa
Kurkkuravun visitiiltä tällä viikolla lähipiirin pöpöistä huolimatta säästyttiin, mutta kylään tuli eilenillalla melkonen räkänokkanuha. Tuskainen yö ja päivä tässä alkaa olla takana, aivastaminen koettelee ihan tosissaan jo hermoja kannatinkipuineen, etenkin vähänkään kiemuroissa asennoissa ja parasetamoli päässyt tässäkin huushollissa ibuprofeenin rinnalle pitämään kuumeet edes suurinpiirtein 38:n pinnassa. Joten kivaa tenttiä ja alkuviikkoa kouluun vaan.
Lohdutuksena kuitenkin nuhamahakuvaa jälleen uudelta viikolta! Ihan hassun muodon toi on ottanut tässä kuvassa (ehkä muutenkin). Kai oon maininnut, että on ihan ehdoton tyttömaha tää? Jenkkakahvaa ois jakaa vaikka koko läänille!
Nyt tsempit päälle, että pöpö tajuaa helpolla lähteä. Ei paljoa hotittas kääntyä neuvolan puoleen pahan taudin kourissa, jos sieltä tulee vaikka kuin pahat haukut tän tuplariskiryhmäläisen (astma ja raskaus!) influenssarokotuksettomuudesta!*
Onneksi hyvin vaikuttaisi örkkendaalen tuolla mellastavan. On taas ergonomisesti tää kone sohvapöydällä ja raskausmaha rutistuksessa kippuraistunnan ansiosta ja joku raaja siellä nyt kylkiluita vääntää reitiltään aika aktiivisesti. :D
* Jaa miksi vai? No enhän mä sitä oo koskaan ennenkään ottanu! Jos siihen vaikka tottuu ja sit pitäs ottaa joka vuosi?
Lohdutuksena kuitenkin nuhamahakuvaa jälleen uudelta viikolta! Ihan hassun muodon toi on ottanut tässä kuvassa (ehkä muutenkin). Kai oon maininnut, että on ihan ehdoton tyttömaha tää? Jenkkakahvaa ois jakaa vaikka koko läänille!
 |
| 17+0 |
Onneksi hyvin vaikuttaisi örkkendaalen tuolla mellastavan. On taas ergonomisesti tää kone sohvapöydällä ja raskausmaha rutistuksessa kippuraistunnan ansiosta ja joku raaja siellä nyt kylkiluita vääntää reitiltään aika aktiivisesti. :D
* Jaa miksi vai? No enhän mä sitä oo koskaan ennenkään ottanu! Jos siihen vaikka tottuu ja sit pitäs ottaa joka vuosi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)