Viikkoa vaille yliaika

Laskeutumista ja turhautumista

Neuvolassa pääsin taas kurkkaamaan kasariultralla pirpanan asentoa tarkemmin ja täysvalmiudessa ollaan! Jälleen kerran saatiin aikaan tuttu "täähän on ihan toooosi alhaalla" -reaktio, tällä kertaa ihan oman Tädin toteamana. Pää on nyt siis lantiojumissa, eli jos sieltä irtoaa niin mun kuulemma se pitäisi tuntea! Kroppaa likka saa kuitenkin vielä käänneltyä jossakin määrin, joten siksi polvien ja varpaiden muksinnat saattavat vaihdella paikkaansa edelleen. Selkäranka kuitenkin suunnilleen oli mun navan vieressä mun vasemmalla, eli optimaalisin päin voisi olettaa synnytyksenkin alkavan.

Sf-mitta oli myös tänään ensimmäistä kertaa pysäyttänyt kasvunsa, mikä siis kertoo siitä, etten ole kuvitellut itsekseni mahan laskeutumista alemmas! Istuessa ja selkämakuulla tuon muutoksen selkeimmin huomaa ja sanoisin, että melkein seistessä saan oman kämmenenleveyden mahtumaan rintojen ja kohdun väliin! Jonkun vanhan kansan viisauden mukaan se vissiin povailee lähestyvää synnytystä... Pientä vauvaa ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaikka tarkempia arvioita ei sen kummemmin kuultukaan. Miehen kanssa kumpikin meistä on ollut tosi tarkalleen 3,5-kiloinen syntymässä, joten tosi jännä nähdä pääseekö tämä tulokas (ja kuinka paljon) tuon rajapyykin yli! Painon lisääntyminen tässä viimeisinä viikkoina mua ei juurikaan synnytyksen suhteen hirvitä, koska jotenkin tuntuu että pään ympärys se on mikä mun fysiologialle eniten vaikuttaa homman sujumiseen. Isompi vauva on valmiimpi sitten ulkomaailmassa elämiseenkin ja mitä isompi se nyt jo on, sen pikemmin se ehkä syntymään lähteekin! :)

Muutoin täällä kirotaan lähinnä kesäturhautumista ja kömpelyyttä! Mikään ei pysy käsissä ja nostelut lattianrajasta on nihkeetä tuskaa, uimisen oma Täti kielsi viikko sitten ja olen kuuliaisesti neuvoa noudattanut, vaikka ohjeita taitaa olla aika moneen junaan, kävely on hidasta, kankeaa ja ajoittain tosi supistelevaakin ja ylipäänsä mitään ei jaksa tehdä samassa asennossa pitkiä aikoja (paitsi kylkimaata tuulettimen puhalluksessa sängyllä!), joten välillä tuntuu kesä valuvan vähän hukkaan. Mieli tekisi juosta, uida, kieriä ja vaikka lentää, mutta koko kroppa on kääntynyt mua vastaan tässä asiassa! Toisaalta oon yrittänyt asennoitua nyt vaan levosta nauttienkin päivien kulumiseen. Mitään ei ole pakko tehdä ja kaikkea mitä tekee mieli, saa tehdä. Päikkärit voisi hyvin ottaa jossakin vaiheessa ohjelmaan, ja tänään sellaset jopa tuli suunnilleen nykäistyä, koska neuvolavisiitti oli epäinhimillisesti jo ysiltä ja palasin unten maille vielä sen jälkeen. (Helle ja päivänukkuminen saa muuten tosi kiintoisia unia aikaan, huhhuh! :D Viime yönä olin saamassa poikavauvan, joka on ammattiuimari, joten oltiin Miehen kanssa Intersportissa ostamassa sille uintivarusteita ja kisapalkintoa. Palkintona oli Nalle Puhin hunajaa. Eli miten niin uiminen ja urheilu mielessä täällä?)

Ja muistakaas Babybingota, jotka ette vielä ole!

Aamuja, aamuja

Ihana kevät! Ja nyt se on kuulkaas sellanen keissi, että todennäköisesti noin 11 työvuoroa tai 22 aamua, niin tälle neidille pamahtaa se äitiysloma tassuun! Toiset tuntuu motivaatiovempassa sitä odottelevan innolla ja tuskailevan viimesiä ponnistuksia, mutta mä nyt en varsinaisesti ainakaan vielä. Siis odotan siinä mielessä, että kaikenlaista pikkutekemistä, säätämistä, hoitamista olisi ihan miljoonasti "ennen kesää", ja olen nyt tuudittautunut monessa jutussa "sit lomalla" -ajatukseen. Mutta samanaikasesti kuitenkin toissapäivänäkin huokailin, kuinka mun tulee ikävä niitä rauhallisen letkeitä, nihkeän helteisiä kesätyöpäiviä, kun loma on vielä itellä edessäpäin ja muut vetää puistossa jätskiä napaan. Sandaaleissa polkasee illalla kotiin pussikaljottelijoiden ohi ja jopa sisällä tuoksuu aurinkorasva ja kuuman kostea asvaltti. Niissä vaan on se oma tunnelmansa, jota en tänä vuonna taida kokea ollenkaan! Tosin varmasti saan vähän ainutlaatuisempia kesämuistoja (mm. turvotus, hiki, hitaus) tilalle.

Töissä oon edelleen kyennyt ihan normaalisti painamaan. Jonnekin hamaan unohdukseen on jääneet mitkään painonnostorajat tai nostotekniikat, kun ei mikään ole tuntunut hankalalta tai pahalta. Edelleen kiperimmät tilanteet on mahtumiset ahtaista väleistä yllättävän ylimääräisen ulokkeen kanssa ja lattiatasotyöskentely. Sekä noin kerran tai pari päivässä iskevä minuutin parin huimauskohtaus. Toi ahtaat välit ei jotenkin vieläkään mene mun kalloon. Jos normaalisti vaikka kantaa mahan kohdilla jotakin (laukkua tai käsissään jotain), pystyy tuon taakan aina siirtämään, litistämään, nostamaan korkeemmalle tai mitä vaan. En oikein edelleenkään totu siihen, että mahaa ei yhtäkkiä pystykään. Jos jostain ei mahdu, niin siitä ei sitten vaan mahdu, ihan turha yrittää liukahtaa sivuttain, koska taidan olla sivuttain tällä hetkellä leveämpi kuin varsinaisessa leveyssuunnassa! Kiperissä kumartumisissa ja kyykyissä taas maha ei mahdu kylkiluiden ja reisien väliin ja hengenahdistus ja närästys on varmoja nakkeja! Muutoin kuitenkin voisin ihan hyvin näillä voinneilla jatkaa duunia vaikka synnytykseen asti. Sunnuntaisinhan (tai muina pyhinä) sitä voisi harkitakin, koska sehän ei valtion mukaan ole äitiyspäivä, eli töissä voisi käydä, koska noilta päiviltä ei rahaakan tule. Jätetään mietintään.

Pari uutta ihastusta pakko mainita tähän väliin. Danonen steviajugge teki tosi iloisen yllärin, koska ei sokeria, mutta rasvaa on kuitenkin jätetty, harvinaista. Makukin just eikä melkein. (Hyvä sivusto tuo somefood muuten muutoinkin!)

Ja ihan vähän hulahti budjetista myös Kappahlin Newbie -mallistoon, kun siinä on joitakin niin ihania värmeitä, että voi huoh. Onneksi ei ollut kokoja riittämiin kaikista. Oon siis alkanut jo tiiraamaan enemmän tollasia 70+ -senttisiä, koska luulen että pienempiä on tai on tulossa riittämiin. Vielä jos löytyis kokoja, voisin ottaa ainakin nämä:

ja

(Ja arvatkaa kuka on lähdössä ehkä ihan kohta tonne inhoamaansa ruuhka-aikaan kohti keskustaa..?)


Iltapäivällä on sitten seuraava neuvola ja odotan jotenkin, että oon saanut verenpaineen kuriin. Keino on ollut niinkin yksinkertainen kuin turvotuksenpoistokuurini. Viime perjantain jalkaturvotusepisodin jälkeen oon tsempannut niin veden, kahvin kuin diureettihedelmien syömisessä ja tulokset näkyy. Nyt erottuu nilkkaluut iltasinkin ja sormet ei aamulla ole niin kuumotusnakit.

 
Toinen kissoista (ei kuvassa oleva, kun tää on aina tää hömppä linssilude) on muuten jostain vuoden vaihteesta asti tosi mielellään nukkunut mun vieressä ja ehdottomasti etupuolella. Voisko asialla olla tekemistä jonkunlaisen hormonien haistamisen kanssa? Se kun on kuitenkin noista kahdesta karvasesta se fiksumpi. Tosin on myös arempi, eli varmasti muuttuu meno kun kotiin kannetaan ääntä pitävä ja liikehtivä vieras asia.

Pasha, mämmi ja munat

Aah. Ihana pääsiäisvapaa!
Hyvin on levätty, syöty opiskeltu ja liikuttu. (Mämmit on ainoona vetämättä vielä, mutta tänäänhän on kaupat muutaman hassun tunnin auki!)

Lepäämistä nyt tietysti hieman haittaa tää navettaeläjien kesäaikaan siirtyminen, mutta onhan se edes pieni helpotus, että pääsiäispyhien vuoksi radikaaliin tunnin aika- ja valoeroon on vähän pituudella kevennetty lasku. Vannon ja vakuutan kuitenkin, että viimeöiset kieriskelyt nihkeissä lakanoissa johtuu kesäajasta. Unohdin siis toissailtana ajanvaihdon täysin, en laittanut ollenkaan herätystä ja seurauksena heräsinkin vasta kymmenen (eli oikeaa Suomen aikaa yhdentoista) aikoihin!* Ei siis mikään ihme ettei viime yönä ihan uni pukannut silmään, mutta ehkä tänaamusen väkisinherätyksen myötä tulee pieni apu. Mullahan jatkuu lepposasti vapaat vielä huomisenkin ajan, jos neuvolalääkärivisiittiä ei huomioida. Ja sekin on ihan ihmisten aikaan vasta, eli saan aamupala- ja kahvirauhani. On Täti oppinut noita aikoja ehdotellessaan, ettei mun elämä noudata mitään virka-aikoja. Molemminpuolinen hyöty siis, että mä saan aamurauhani ja ne virka-aika-odottajat kukonlaulunaikaiset varaukset neuvolaan.

Syömisjutuissa toimi huikea jääkaappien täyteentankkaus keskiviikkona ja kiirastorstaina. Ei olla mitään kummempaa kaupasta kaivattu ja ruokaakin on väännetty joka iltapäivä (tai ilta). Loppujen lopuksi sitä pärjää tosi vähällä muutaman päivän, vaikkei tosiaan etukäteen siltä tuntuisi. Ollaan kyllä ihan city-yhteiskunnan kasvatteja kun pari pientä pyhäpäivää saa aikaan kauhean "apua mitä kaupasta" -hysterian, vaikka aukinaiseen supermarkettiin niinä pyhinäkin on se 15 minuutin bussimatka ja ihan oikeesti meidän ruokavarastoilla kyllä pärjäisi varoittamattakin varmaan kuukauden ihan ongelmitta. Mutkun mutkun.

Rästikoulutöitä listasin pääsiäisen ajaksi "to do" -listalleni 10 (tai 11, mutta se yksi on vähän silleen "jos aikaa jää" -mentaliteetilla) ja niistä on tähän mennessä yliviivattu 5 joista taas yksi suuritöisin kaikista, eli ihan aikataulussa mennään. Tänään jos parit pienet vääntää niin huomiselle jää enää kolme. Jotenkin näitä tehdessä tulee sellainen olo, että koulukevät alkaakin olla paketissa. Asiaa ei yhtään helpota ulkona tauotta porottava kevätaurinko ja lumen alka paljastuva asvaltti. Mutta niinhän se melkein onkin. Tää viikko jää ihan tyngäksi ja jos tätä ei laske, niin koulua on jäljellä oikeestaan enää kolme kunnollista viikkoa. Tietty sielläkin jotain palautuksia ja tenttejä, mutta silti. Ajallisesti se menee hujauksessa. Samaan aikaan toivoo, että oiskin jo ohi, mutta sitten taas toisaalta. Mä en tuu tällaisessa elämäntilanteessa olemaan elämässäni enää ikinä. En ikinä. Eli jos sitä vaan yrittäisi huokaista ja koittaa edes ottaa ilon irti tästä toistaseksi lapsettomasta koulusta-duuniin-arjesta. Välillä kun vielä saatan unohtaa hetkiksi koko salamatkustajan olemassa olon niin kauan kuin ei tarvi kyykkiä, kumarrella tai yrittää nopeasti mahtua ahtaisiin paikkoihin.

Toissapäiväisellä kävelymaratonilla sain uuden kaverin häpyluukivuista. Onneksi helpottivat seuraavan yön ja eilisen aikana niinkin hyvin, että uskallan ehkä tänään takaisin lenkkeilymaailmaan. Joillekin saattaa kuulemma jäädä pysyväksi loppuraskauden riesaksikin. Ihan kuin joku olisi mojovasti monottanut ison iskun keskelle häpyluun etuosaa. Levossa kipua ei mulla tunnu, mutta kävellessä joka askeleella. On nää vaivat kummallisia. Ymmärtäisin, jos ite vauva ois puskemassa luuta päin sisäkautta ja kipu tulisi siitä, mutta nivelethän ne siellä vaan siitä löystymisestään ilmottelee. Toisaalta sitten jos positiivisesti aattelee, kuten mä aina, että kaksi mun kolmesta haitallisimmasta vaivasta johtuu lantion löystymisestä** niin hyvä puolihan siinä voisi leikisti olla, ettei synnytyksessä hidastele mikään muu kuin lantionpohja ja väliliha sitten enää.

Salikertakortti tyhjeni äskettäin myös, mutta varmaankin uskallan ladata vielä yhdet kymmenen kertaa, koska onhan tässä se 15 viikkoa vielä aikaa laskettuun. Pääseehän kortilla sitten vaikka vaan venyttelyihin ja muihin seniorijuttuihin, jos spinningit ja oikea treeni ei enää loppuhetkillä irtoa. Tai sitten käytän sen nopeesti tyhjäksi vaan, aikaansaan ennenaikaisen synnytyksen ja palaan salille tosi nopeesti. Kun onhan se kortti voimassa elokuun loppuun asti, eli jos elämää on olemassa vielä synnytyksen jälkeenkin, niin yksi kerta sinne tai tänne ei ehkä ole niin vaarallista. Ja siitäkin puolet maksaa firma. Pitäneekin hamstrata liikuntaseteleitä äippälomaksi varalle, tuli tuosta mieleen.

Ja tietty tässä sitten tää silloin tällöin (etenkin aamuisin pienimmillään) unohtuva vyölaukku.

Rv 25+0

Ja se pullahtamaton, mutta venynyt napa kuvattuna ehkä noin viikko sitten.

Napa rv 24

Sain muuten upeita kuvia pianon päällä patsastelevasta toisesta kissasta ja mahasta yhdessä, ja kerrankin mulla jopa oli vähän ehostetumpi pärstä niissä, mutta koska olen kuvissa ilman vaatteita ne ei tuu nettiin asti päätymään. Mut eiks oo ihan kiva, että kerroin kuitenkin?


* Muahhah, tällaisen päivittelyn jos vain tasan vuoden takainen (todennäköisesti pienoisesta pääsiäiskankkusesta vol jotakin kärsivä) minäni kuulisi. Noei, oon mä aina unirytmiä arvostanut, vaikka sen kasassa pitämisessä en mikään hyper olekaan.

** Ai mitkä kolme? No (1) se aiemmin vaivannut iskias-tyyppinen häntäluukipu joka kävelyaskelella myöskin, (2) närästys ja (3) nyt tämä.

Neuvolan laaja by Täti

Neuvolan "laaja terveystarkastus" hoitajan tekemältä osalta on nyt siis ohi. Hyvin saatiin ajat lopulta sumplittua niin, että mieskin mukaan pääsi töiltään, vaikka sen seurauksena mulla tää käynti oli reilun viikon verran myöhemmin kun mitä tyypillisesti ehkä olisi. Aikataulullisestihan tää 3. käyntikerta ajotetaan niin, että Kelan vaatimat 154 raskausvuorokautta on ohi ja samalla visiitillä saa sitten todistuksen hakemuksia varten. Minähän hätähousuna halusin todistukseni noudettavaksi infosta heti kun se oli mahdollista, joten viikon myöhäsempi "laaja" tai "kela-neuvola" ei haitannut siis mitään. Hakemuspuolella siis kaikki kuosissa ja perhepakkausta (ent. äitiyspakkaus) odotellaan saapuvaksi. Isyyspakkaus myönnettiin ja toimitettiin miehen synttärinä viime viikolla. :)

Edellisillan lappusulkeisten jälkeen oli ihan kiva, ettei niitä vastaanotolla sen tarkemmin syynätty, mitä nyt vähän keskusteltiin. Enempi mulle oli kiintoisampaa nää kliinisemmat osa-alueet.

Pissatikku näytti ihan samaa mitä viimeksikin, sitä PH:ta myöten! Liikkeet taidettiin merkitä mun sanomisten mukaan, kun mahassa kyllä vaan nukuttiin koko käynnin ajan ja sykekin oli ultrien stressitiloihin verrattuna rauhallinen 145 taas välillä. Suurimmat muutokset olikin sitten painossa (+8,2 kiloa!!) ja hemoglobiinissa (163->146->130->115).

Vaikka 115 on raskaushemppariksi vielä erittäin ookoo, ei mikään ihme jos se mulle aiheuttaa vähän väsytiloja. Viikko ennen plussattua(ja) testiä(tejä) :D eli siis jo kuitenkin hedelmöityneenä kävin verta luovuttamassa, missä hemoglobiini mitataan ja tuolloin se oli huikeat 163. Ja kyllä, mulla ihan normaalisti se välillä on ennenkin ollut samoissa lukemissa. Ekassa neukkarissa, viikolla 8. oli lukema siis vielä mulle ominainen 146. Tammikuun lopulla, viikolla 17 olikin enää 130 ja nyt oli 115. Ihan alkuraskaudessa söin 30 tabletin kuurin ripotellen noin joka toiselle päivälle Veripalvelun Retafereja, jotka jäi sitten pois ja nyt alotin ne uudestaan ja jokapäiväsesti. Tosta 115:n hemoglobiinistahan ei sinällään mitään haittaa olisi vielä, mutta mieli hinkuu silti testaamaan saisiko pieni nosto jotain piristystä aikaan. Itsekseen kun se tuskin nousemaan tulee raskausaikana huikeasti vaan ennemminkin päinvastoin. Ja oishan se kiva synnytyksestä ja ekoista vauvapäivistäkin selvitä mahdollisimman verekkäänä! :D Heti pääsiäisen jälkeen on tuo terveystarkastuksen lääkäriosuus sitten, joten viikon päästä jo nähdään välituloksia imeytymisistä!

Ja paino sitten taas... No niinkuin kotimittailuilla olin arvioinut jo itsekin niin sitähän oli kerrytetty tällä välillä! En nyt kyllä oisi uskonut että ihan toi kilon viikkorajakin rikkoutuisi, mutta näinpä vaan kävi. Sokerirasitus on siis ensi torstaina edessä, jännää, mutta tiedän kyllä että niistä arvoista ei kyllä mitään löydy. Niin selkeästi tunnen itsekin, että kaikki kertynyt paino ei ole vain mahaa ja sen ötökkää, vaan ihan omaa ahteria ja jopa käsivarsia. Syömiset on välillä lisääntynyt, välillä on hintsumpia päiviä, mitään en erityisesti ole ahtanut itseeni, mutta en kyllä sen puoleen rajoittanutkaan. Liikunta on tietysti vähän lepsuuntunut, joten sekin osaltaan vähentää normaalikulutusta. Turvotusta on ajoittain, muttei mitenkään mainittavammin. Joten se mitä on kertynyt on vaan kertynyt ja siinäpä se, rajoituksia en ala tekemään edelleenkään, vaikka ainahan sitä ruuan laatuun voi keskittyä enemmän! Tällä hetkellä siis kokonaispainonlisäys on neuvolan vaa'alla 8. viikosta lähtien 10,7 kiloa ja mun omasta mielestä jopa parin kilon verran enemmän jos vertaa ihan ihan sinne ennen-aikoihin. Eli ihan tilastojen mukaan tässä mennään.

Mitään radikaaleja oireita tai vaivoja ei ole edelleenkään ilmaantunut, mutta jotain pientä vanhaa sentään...
- Närästys oireena on ihan viime aikoina selkeesti pahentunut. Viime torstaisen tuskien taipale -luennon jälkeen aloin suosiolla kantaa Rennietä lompsassa mukana, kun on se nyt helpompi käsilaukkuensiapu, kuin kotona edelleen käytössä oleva maito. Olisihan niitä pieniä UHT-tetrojakin, mutta kun ne on hylaa (hyi) ja painaa ja hajoaa helpommin... Eikä Renniessä hirveesti mitään "pahaa" ole, vaikuttavat aineet on kalsium- ja magnesiumkarbonaatti ja muut apuaineetkin ovat ihan kelpoja, vaikka niitä ihmeen montaa onkin.
- Liitoskivut hyökkää edelleen ihan epämääräisen satunnaisesti äkkinäisen liikkeen myötä (esim. eilen sohvalta istuesta seisaalteen ponkaistessa pitkästä aikaa), mutta hellittävät hetken kippuroinnilla nopeasti. Eli melkein voisin sanoa näiden jopa lieventyneen, kun en muista edes koska eilistä ennen olisi noin voimalla iskeneet?
- Iho on vähän kuivempi kuin normaalisti, hiukset likaantuvat ja rasvoittuvat nopemmin, mutta mitään erityisempaa hyvä- tai huonokuntoisuutta niissä ei kummemmin ole, vaan muutokset on vaan vaatineet vähän totuttelua hoitorutiineihin. 
- Pari uutta raskausarpea oli salakavalasti pesiytynyt ylläripyllärinä rintojen alapinnoille jo kuka ties missä vaiheessa, joista ne ihan tuurilla hoksasin peilin kautta mokomat äskettäin! Mutta huomaamattomia siis edelleen, ja mies ei ole mun arpihuolia ottanut vielä yhtään tosissaan ainakaan!
- Alaselkä kipeytyy töissä edelleen herkemmin kuin normaalisti, mutta suurin muutos aiempaan on oikeastaan, että pitkään kyykkimistä vaativat hommat hankaloittaa jo hengittämistä aika huolella. Ja sama pätee tietysti kotitoimiinkin. Työläämmät housut ja kengätkin puetaan nykyään jo mieluummin tuolilla istuen, jotta välissa voi pitää hengitystaukoja, eikä superkippurassa tarvitse olla niin pitkiä aikoja ja etenkään tasapainoillen yhdellä jalalla! :D
- Treenien suhteen puolestaan juostessa on alkanut painonlisäys tuntua yleisenä raskautumisen tunteena, mutta myös ihan konkreettisesti polvissa. Jalkapöydät myös puutuvat herkästi, nyt spinningin ohessa myös lenkeillä. Uimisen tuoma vedenpaine sen sijaan saa mukavan kevyen olon altaassaolon lisäksi myös koko loppupäiväksi.
- Suorien vatsalihasten voimin ylösponnistamiset selinmakuulta on saanut täydellisesti unohtaa jo tovin. Jonkun aikaa mulla oli tätä ongelmia muistaa, mutta tuskin mitään pysyvää haittaa aikaansain, kun jo tuntemukset pakotti moiset liikkeet kyljen kautta tekemään. Nyttemmin repertuaariin on liittyneet mukaan jo käsivoimienkin käytöt, kun milloin mistäkin tulee tukea ja otetta napattua ja itsensä pystyyn hilailtua. :D
- Uneliaisuus ja unettomuus on vuoroin seurana joka päivä. Viime viikon nukuin lyhyitä ja katkonaisia öitä ja eilen taisi kelkka vaihteeksi kääntyä ja vahinkopäikkäritkään ei hetkauta yöunien makoisuutta vaihteeksi mihinkään suuntaan.
- Maha satunnaisesti mutta päivittäin kiristelee tai jomottelee. Tosi lievästi, mutta kuitenkin muistuttaen itsestään. Mitään mystisiä harjoitussupistuksia en ole havainnut, enkä myöskään erityistä syy-seurausta minkään tekemisten ja tuntemusten suhteen. Kiristelyä on jos koittaa nopeasti kävellä usein, muttei aina ja sitä toisaalta saattaa olla muutoinkin. Menkkatyyppinen jomottelut taas on hyvin tyypillinen aamun vaiva ja usein se saattaa hieman herättääkin unesta. Muuten vaikuttavat mahatunnut tulevan ja menevän miten sattuu.
- Ötökkä itsessään liikkuu jatkuvasti, toisina päivinä tuntuu että ihan koko ajan ja toisina vähän vähemmän. Välillä parin hassun liikkeen verran, välillä jopa puoli tuntiakin ainakin putkeen muljuen. Toisinaan ensimmäinen jumppatuokion liike voi olla niin voimakaskin, että ihan itsekin sätkähtää. Viikko sitten illalla poti ilmeisesti ensimmäisen hikkansakin, joka kesti yhteensä noin 15 minuuttia ja tuntui tuossa melkein heti kylkiluiden alla, hieman viistosti oikealla. Luennoilla ja sohvaillessa olen välillä koittanut liikkeisiin vastailla hieman eri kohdilla mahaa, mutta tosia vaikea arvioida onko ne seuraavat liikkeet olleet mitään erityisempi vastauksia mahan puolelta vai kuvitteleeko sitä vaan.
- Pakko raportoida vielä, että kaikilta peloiltani olen edelleen välttynyt kunniakkaasti! Linea negraa ei tummuneista verisuonista ja muista huolimatta näy, vaappua ei tarvi ja vanhat kengät käy edelleen. Napa ainoana on riskaabeli, koska se on kyllä viimeisinä viikkoina huikeasti venynyt ja paukkunut entisestä syvästä kuopasta nykyiseksi ei-niin-syväksi.

Ja kasvaahan se mahakin sentään...

Viime viikolta, 23+4

Ja tänään, 24+1

Ja näin hyvin vielä maastoudutaan ulkosalla!

Loppukevennyksenä vielä meiän viime yönäkin puolisen tuntia tapelleet pääsiäispupuset kerrankin ihan vierekkäin ja ikuistettuina!

Sunnuntain sutinaa

23+0

Toinen kissa hyöri koko aamun niin innolla jaloissa, että sen sai lopulta ottaa kuvaan mukaan, koska muuten olisi hengaillut jossain mahan ja linssin välimaastossa. Mutta eipä se sitten rajauksen takia kuvaan päässytkään, höh. Tuollanen möykky se nyt sitten on, kun viimeinkin on ehkä vähän alkanut tuntua raskaalta juostessa. Jos olis kesä ja lumesta ja jäästä puhtaat maastot niin kulku olisi vielä ihanan kevyttä, mutta rämpimiset vaativissa oloissa ylimääräisten painojen kanssa on jo käynyt vähän haastavaksi. Ylämäissä oon jo hyvän aikaa luopunut juoksuaskelista ja nyt sanosin, että juoksu kokonaisuudessaankin muuttunut hölkkäilyyn. Aion kuitenkin nauttia siitä ihan rauhassa tuolla kauniissa kevätsäissä niin kauan kun ei pahalta tunnu, vaan ainoastaan raskaalta! Raskaaltahan sen treenin kuuluu tuntuakin, että tapahtuu kehitystä! Joten hiiteen siis virkaintoisen  fysioterapeutin pelottelut. (En vaan oikeesti käsitä miten mikään treeni voisi olla lihakselle haitallista, vaikka sitten lantionpohjasta kyse olisikin...)

Tässä sitten uusi, viime keskiviikkona kotiutunut arvokas ja iäkäs perheenjäsen. Pipsa-piano (Pirreksikin saa haukkua)!
Kaverini huuteli feisbuukissa olisiko joku halukas sen kotiuttamaan isänsä muuttorytinöistä ja minähän olin. Enemmänkin kuin halukas, sillä oon pianottomuuttani jo ehtinyt vuosikaudet murehtia. (Edellinen venäläinen romuni jäi aikoinaan lapsuudenkotiin ja siellä sitten myytiin eteenpäin.) Tämä saksalainen 1920-luvun antiikkikapistus -leidi (melkein yhtä vanha kun mun mummo!) siis nyt seisoo tuossa vieressä reippaanlaista huoltoa vailla, mutta siinäpä mulle projekti kevääksi, kun vauvatarvikkeetkin suurimmalta osaa on plakkarissa jo. Kymmenisen vuotta ainakin oon kuulemma täysin koskemattomana seissyt ja mahdollisimman pian pitäisi saada ainakin jonkinlaiseen soittokuntoon. Kissaparat hieman säikähtivät muuttajaa, kun eka jouduin kuljetuksen alta ne telkeämään makkarin puolelle (tavatonta) ja kun sieltä vapautuivat oli olkkariin ilmaantunut tällainen vieraanhajuinen ääntäpitävä asia. Itseänikin kyllä voisi vähän pelottaa, jos kaveri alkaisi yöllä yksinään soittaa täällä, koska sen verran kauhuleffavireessä se on. Pääpiirteissään vaikuttaa kuitenkin kunnossa olevan, ainakin kaikki äänet toimivat ja suurimmat sisäosat on ehjiä silmämääräisesti. Joten informoin kun projekti edistyy ja pääsen örkkiä ilahduttamaan ja vihastuttamaan pimpotuksillani! (Ja on karvalapsetkin jo kumpikin uskaltautuneet omineen päälle hyppimään kummemmin houkuttelematta!)

Tänään en myöskään malttanut odottaa, vaan kävin Kelan nettiasioinnissa kurkkimassa kuinka mun (sillon viime maanantaina netissä täytetyt ja tiistaina etanapostilla liitteet lähetetyt) hakemukset on ratkaistu. Tai siis enhän mä sieltä näe miten/kuinka ne on ratkaistu, mutta näen että ratkaistu on, eikä enää vaan käsiteltävinä. Eli mulle ihan uudenlaista postia siis luvassa alkavalla viikolla!

Tän päivän ärsyttää-asia on ärsyttäävääkin ärsyttävämpi turvakaukalo-asia. Ääh. Meillä ei oo koko taloudessa ajokortin ajokorttia, autosta siis puhumattakaan. Sellaisia ei (ehkä) oo tulossakaan ennen kesää, eikä niille ole tarvetta. Ainoot autoilutilanteet vauvakkaan kanssa tulis siis olemaan taksit ja kyydit muilta. Eli kaukalo on pakko hankkia jos sellaista ei mistään pidempiaikaseen lainaan saada (jos vaikka keskellä yötä joutuisi takseilemaan päivystykseen tai muuta), mutta miksei niitä ole esimerkiksi puhallettavina tai kokoontaitettavina? Ärsyärsyärsy! Siinä siis meidän perheelle todellinen värkki osastoa "niin turha, mutta niinä noin 0,01% vauvavuodesta kuitenkin sitten niin elintärkeä"! (Tuo 0,01% laskin jopa ehkä yläkanttiin ajatellen, että vietetään ehkä noin puoli vuorokautta vuoden aikana autossa?)

Nyt taidan painua kylpyyn neuvolan ohjevihkosten kanssa! En oo vielä niitä selaillut yhtään netin ohella, mutta jospa vaikka vilkaisisi irtoaako sieltä uutta... Seuraavaan (siihen laajaan) visiittiin on enää viisi päivää! Ja enhän mä oo kertonut edes perhevalmennuksen ekasta kerrastakaan!

Uudet kujeet

20+6

21+0

Hienosti näistä kuvista näkyy tuo mahan "suunta", kun etuviistokuvassa möhö on paljon pienemmän näköinen, mitä sivuprofiili puolestaan antaa ymmärtää! Ihan täysiä etukumaria (esim. tuolilla istuessa reisien päällä "lepäilyä" kun kädet tekee lattianrajassa jotain) oon alkanut jo välttää, kun niistä tulee oikeesti aika tukala olo.

Viikonloppuna taas tavara-arsenaali lisääntyi hieman saamisin, mutta myös Kampin keskuksen Kampituspäivien innostuksilla. Liityin myös Name itin kantikseksi siitä huolimatta, että ensireaktio myyjän kysyessä oli "ai mitä mitä minäkö, täähän on joku lastenvaateliike". Nyt on sitten kuitenkin taas uusi muovilipare lompsassa. Ehkä mä noista etukorteistani vielä joku päivä jotakin hyödyn oikeestikin, vaikka ihan aikuisten oikeesti edukkaimmaksi myönnän itteni osalta perus Plussan ja S-Edun (ja opiskelijakortin jos se lasketaan).

Isompana hankintana tuli perjantaina päräytettyä viimein jo kauan suunnittelemani kamera. Aikeena oli jokin järkkärin ja pokkarin välimaasto, mutta ihan "järkkäriin" kai sitten päädyin. Tuo kai on tossa lauseessa siksi, että oon aikoinani filmijärkkärillä kuvaillut ja on tää nykynen digimeininki mun makuun järkkärilläkin aikamoisen automatisoitua. Toki kiva vaan. Ja hienoja kuvia tuolla saa, sehän se tässä on pääasia! Tulisi kevät niin oisi kiva ulkonakin enemmän kuvailla! Pitäisi myös noi kaikki vaatehankinnat jotenkin kuvailla talteen ja tännekin, kun kameraintoa nyt riittää.

Takatalvi yllätti, mutta juoksu kyllä kulkee onneksi edelleen (älkääpäs vaan kertoko sille fysioterapeutille sit!). Nniin ja nyt ollaan muuten sit ihan mun omienkin oletusten mukaan jo yli puolenvälin! :)

Masun kasvu

Kollaasi viikoilta 10-20, eikö oo hieno (huraa Paint + ikivanha kone, missä Windows vielä löytyy).

 

Viikot kuvissa siis 

10+4     12+2      15+0      16+1      17+0      18+1      19+1       19+6

Rakenneultrakin sujui aamulla kivasti btw, siitä juttua piakkoin! :)

Puolivälin rajapyykit

20+0

Viikot vaan paukkuu, ettei perässä pysy. Rakenneultrakin, johon ihan äsken oli vielä pitkältä tuntuvat monta viikkoa on ylihuomenna! Tänään (20+1) siis jo 20 kokonaista viikkoa 40:stä on takana, 141 päivää 280:sta, 3384 tuntia 6720:sta ja minuuttien määrää en halua ees laskea. Niin paljon on kuitenkin vielä edessäkin päin

Maha on kasvanut nyt jo ihan selkeästi. Siis niinkin selkeästi, että aika tosissaan saa jo jännäillä mahtuuko paksuimmat takit päälle niin kauan kun kovempia pakkasia riittää. Onneksipas siis kohta kun kuu vaihtuu alkaa jo eka kevätkuukausi ja vois kuvitella, että pakkaset on tältä talvea siinä vaiheessa paukkunut ohi. Ehkä mä jotenkuten vielä tän viikon ees saan vetskarit menemään kiinni. Kertoakaan vauvauutisia ei juuri enää tarvitse, sillä sen verran selvä tapaus etureppu ilmeisesti jo on. (Tietämättömien testaukset tosin on tapahtuneet tähän mennessä opiskelusuunnitelmista jutellessa -> äitiysloma-aihe ja Kampin keskuksen "lapsiliikekerroksessa" kädessä Name-itin ja Bebesin kassit, ettäh...)

Liikkeet tuntuu taas viime yön aikana siirtyneen ihan uudelle voimakkuustasolle. Edellinen siirtymä tapahtu joskus viime torstain ja perjantain välisenä yönä. Sillon alkoi nykäsyjen lisäksi tuntua epämäärästä muljuntaa ja tänään uutuutena on "kala kuivalla maalla" -tyyppiset sätkähtelyt. Eli melkosen selkeillä tuntemuksilla mennään, vaikka tuskin noi vielä keskellä yötä unesta herättäisivät. Seuraava etappi oiskin sitten tuntea liikehdinnät myös käsin ulkopuolelta, eli sitä odotellessa.

Närästys on oikeestaan sitten mahaan liittymättömistä oireista selkein. Mua ei luonnontilassa oikeestaan koskaan närästä ja ne muutamat harvat hetket hoituu maitolasilla. Maidolla olen edelleen pärjännyt, mutta jokapäiväinen riesa toi pikkunen polttelu silti on. Yleensä saan koulu- ja muina "pystypäivinä" olla aika rauhassa koko päivän, mutta illalla makuuasennossa se sitten viimeistään alkaa. Toinen varma närästyspaikka on työt. Asennot on sielläkin sen verran paljon liikkuvampia ja horisontaalisesti erilaisia (pää, ruokatorvi ja se löystynyt läppä) alempana kuin muuten, joten ne kaikkein pahimmat närästystuokiot onkin koittaneet duunipäivien aikana. (Ja ne on puolminuuttisin hetkin välillä olleetkin jo "mä kuolen tähän" -luokkaa.) Eli puhtaasti näemmä asentokysymys tämä siis.

Nälkä on ehkä isompi kuin normaalisti, tosin onko se sitten psyykkistä vai todellista fyysistä ruuantarvetta, on vaikea sanoa. Painossakin siis voisin olettaa todellisen spurtin alkaneen. Ja seuraavaan neuvolaan on vielä melkein kuukausi, ounnou!

(Ja nyt on sitten näpsyjäkin hommattu, eli voisi alkaa vaikka kissoille harjottelemaan vaippataittelua. Jos häntien kanssa onnistuu...)

Nuhamahaa

Kurkkuravun visitiiltä tällä viikolla lähipiirin pöpöistä huolimatta säästyttiin, mutta kylään tuli eilenillalla melkonen räkänokkanuha. Tuskainen yö ja päivä tässä alkaa olla takana, aivastaminen koettelee ihan tosissaan jo hermoja kannatinkipuineen, etenkin vähänkään kiemuroissa asennoissa ja parasetamoli päässyt tässäkin huushollissa ibuprofeenin rinnalle pitämään kuumeet edes suurinpiirtein 38:n pinnassa. Joten kivaa tenttiä ja alkuviikkoa kouluun vaan.

Lohdutuksena kuitenkin nuhamahakuvaa jälleen uudelta viikolta! Ihan hassun muodon toi on ottanut tässä kuvassa (ehkä muutenkin). Kai oon maininnut, että on ihan ehdoton tyttömaha tää? Jenkkakahvaa ois jakaa vaikka koko läänille!

17+0

Nyt tsempit päälle, että pöpö tajuaa helpolla lähteä. Ei paljoa hotittas kääntyä neuvolan puoleen pahan taudin kourissa, jos sieltä tulee vaikka kuin pahat haukut tän tuplariskiryhmäläisen (astma ja raskaus!) influenssarokotuksettomuudesta!*


Onneksi hyvin vaikuttaisi örkkendaalen tuolla mellastavan. On taas ergonomisesti tää kone sohvapöydällä ja raskausmaha rutistuksessa kippuraistunnan ansiosta ja joku raaja siellä nyt kylkiluita vääntää reitiltään aika aktiivisesti. :D

* Jaa miksi vai? No enhän mä sitä oo koskaan ennenkään ottanu! Jos siihen vaikka tottuu ja sit pitäs ottaa joka vuosi?

Kirjastoviikonloppu

Huh huijakkaa! Seittemättätoista viikkoa tässä jo hyvässä vauhdissa posotellaan! Voittekos uskoa?
Huomaa muuten, että on tää koulutuksen aloitus vähän laskenut tänne turinointitahtia... Mikä on sääli, koska mitä muuta sitä jännillä luennoilla tekisi kuin kehittelisi uusia hienoja kirjoitusaiheita? Sitten käytännön aika riittää kuitenkin kökkö kyllä vaan tällasiin tynkiin ja mitäänsanomattomiin mahakuvapostauksiiin, äh.

16+0

Tässä siis tilanteet eiliseltä duuniaamulta viikolta ja päivältä 16+0 ja alla vielä tältä aamulta ennen kohta koittavaa kouluun taapertelua. Ei kyllä kuvista nyt ehkä näykään, mutta jostain syystä etenkin eilenissä möhö tuntui aamulla pienemmältä ja kiinteemmältä kuin normaalisti! Ehkä mullakin sitten jotain havaitsematonta turvotusta on ollut? Toisaalta mulla ei kyllä ole kauheesti mitään, mistä voisin turvotuksen määrää tarkkaillakaan, kun koruja ja tiukkoja vaatteita ei juuri ole... (Ainoa, että nyt peukut pystyyn, että möhö vähän stoppuuttelisi / pakkaset päättyisi koska paksuimmat toppikset ei kohta enää mene kiinni! Sit ollaan villakankaiden varassa...)

16+1

Mihin meni viikonloppu? No osittain sairastapaustyöhälytykseen sunnuntailiksojen perässä, puhumattakaan, että tenttikirjoista ja treeneistähän sen olisi pitänyt täyttyä... Tähän!!

Vielä en ole loppua lähellekään, mutta voi vietävä että suosittelen! En ole (vielä) katsastanut tän evoluutiobiologi-hippiäidin taustoja tarkemmin, mutta en ole antanut sen häiritä. Omalta osalta kaipaisin vähän tieteellisempääkin tekstiä paikoitellen, koska niin "kosketusherkistä" aiheista tyyppi paasaa. Eli ei sovi ehkä herkkähermoisimmalle äidille / odottajalle / kiinnostuneelle, mutta kaltaiselleni "kattellaan, eisenytnoinvoimennä, heijustnäin" (ja nuo tapahtuvat siis visusti vaitonaisena omassa mielessäni) -odottajalle tää on ihan loistavaa ajanvietettä. Tiesin tosin pääpointit kirjasta jo kun sen kirjastosta metsästin, että ehkä se vaikuttaa, kun ennakkoasenne oli niin vahva.

Se mitä oon tähän mennessä lukenut, niin evoluutiolla kirjassa selitetään luonnollisiksi toimintamalleiksi esimerkiksi vauvan/lapsen kantamista vaunujen sijaan, imettämisen mahdollisimman pitkiä aikoja, synnytyksen lääketieteellisyyden vähentämistä, jne. Melko hippiä siis! Joku varmasti kokee tekstit tuomitseviksi, enkä ihmettele. Itse en koe millään tavalla (paitsi ehkä niiden puolesta, jotka ehkä kokee :), mutta lähinnä siksi, että olen vastaavia lukenut netistä pilvin pimein. Kirja tuo kivan lisätwistin evoluutioperusteluineen.

Ja kun nyt näitä loppukevennyksiä harrastan, niin lisäänpä iloksenne vielä kasariodottajien pirskahtelevaa hehkeyttä. (Kirjaston nettipalvelu kun ei sisällä kuvia teoksista, joten nimen perusteella varauksen tehdessä voi kirjastostanoutoreissun jälkeen paljastua kotona kassista hihityttäviä ylläreitä!)

Tähän kuvaan ja tähän tunnelmaan, reipasta alkanutta viikkoa!

Kuvasatoa

Pienet vaatelöydöt taas Lauttasaaren Oranssitorilta. Tulevan kummitädin kanssa siellä pyörittiin ja hihiteltiin hyvät tovit. Hassuja huomioita tuli lukuisia. "Täti"kin keskittyi ekat pari rivistöä aika tiiviisti vaan omiin aikuisvaatelöytöihinsä ja vähän ehkä sieltä täältä huikkasi että "tos on jotain lastenvaatteita", jotka jätti mun pengottavaksi. Aika pian muuttui sitten ääni kellossa ja tongittiin höyryten kumpikin noita bodypinoja löytöjen toivossa. Jotenkin kirppistely on niin paljon helpompaa kun on jotain tiettyä tavaraa, jota etsiä. Pelkkä "jotain kivaa itselle" on liian laaja, tuntuu toivottomalta! Hintaa moiselle läjällä (ja mun Hello Kitty -kaulakorulle, joka ei päässyt kuvaan) tuli taas se reilu pari kymppiä. Asiallista!

15+0

"Virallinen" jumppavaatemahakuva eiliseltä tasaviikolta, 15+0. Siksi kaksi kuvaa, että tossa nyt näkyy kuinka paljon vähän toi housunvyötärö mahan päällä enää vaikuttaakaan! Ekassa kuvassa vyötärö siis mahan päällä, tokassa ei. :) Tolleen mahan päällä yleensä matkaan salille ja takasin (tuntuu jotenkin lämmittävämmältä ulkona takin alla) ja sitten itse tunti/tunnit kuluu vyötärö mahan alla, muuten tulee ihan hervottomat painaumajäljet. (Joita saatan väsyneenä kauhuissani luulla raskausarviksi! :D Ainakin aamuisin yökkäripainaumia! :P)

15+1

Ja loppuun vielä arkivaatemöhökuva tältä aamulta. Vyöstä voi päätellä, että olen nyt alkanut päivittää eri keinoin tavallisia naisvaatteitani vähän äitiysvaatemallisiksi. Otti niiiiiin sairaasti päähän viikko sitten maanantaina yhdellä alkaneella kurssilla kun yksi likka ihan rehellisen avoimen pohtivasti koko luennon toljotteli mun "vauvamakkaraa". (Voitte kuvitella millanen toi möhö on kun luennolla pirteässä ja hyvässä ryhdissä  vähän väsyneenä ja venkoilevana istuksii.) Olisin tietty voinut tyylikkäästi vaan tokasta, että "joo on sieltä tulossa jotain" tai sitten ei-tosiaan-tyylikkäästi siinä esittelykierroksella mainita jotain asiasta. Mut... ää... not my cup of tea. Ehkä se tänään uskoo?

Ps. Yhellä luennolla (jonka sit kyllä päätin tenttiä, kun oli toinen luento vähän päällekkäin) oli opiskelija lastenvaunujen kanssa! En oikein tiedä vielä mitä ajatella! Hiljaa se kyllä oli, propsit siittä.

Ihonhoidon päivitys

"Vanhan" baby oilin vedellessä viimosiaan budjetoin sitten Weledan raskausöljyyn. Olin kyllä jo odotuksen alkupäiviltä asti suunnitellut baby oilin paikkaajaksi kaikkien ylistämää Bio Oilia, mutta nyt kävi näin. Toi Bedtime baby oilihan mulla on vakkari-ihonhoidossa ollut jo iät ja ajat ihan muutenkin, koska ah no niin toi tuoksu vaan on jotain! Tietty nyt mahankasvun uhatessa sitä on (ehkä) kulunut (ihan muutama) tippa enemmän (ja aika usein), eli tarvekin yllätti pikemmin kuin ois kuvitellut. Weleda nyt vaan sattui hyppysiin puolivahingossa, koska kiertelin luomukemppariosastolla ihan vaan hiusvärejä tiirailemassa. (Siitä ehkä sitten huomenna lissää...)

Weledan tuoksu oli kaupassa hyvä, kotona eka levitys paha, mutta nyt kun se tässä ympärillä vähän aromoi, niin taas hyvä. Weird. Tuo mieleen jonkun (Mentholöljyn? Tiikeribalsamin? Teepuuöljyn?) vanhan tutun, mutten vaan saa päähäni minkä! Ärsyttävää! Onhan tätäkin töksöttiä toki kehuttu paljon, mutta jos kyseessä on öljy, tavoitteena ihonhoito venymisen aikaan ja ohjeena levittää 2-3 kertaa vuorokaudessa niin sanoisin, että kauheen mönkään on aika vaikea mennä? Saa nähdä kuin usein tuota sitten ehtii läträtä, vaikka onneksi totesin aika nopeaksi imeytyjäksi sentään. Yhtään jälkiä tai muutakaan mulla ei ole (ainakaan vielä). Kasvojen iho uhkasi hetken tossa pakkasilla kuivahtaa, mutta sekin pelastettiin parissa päivässä ahkeralla perusvoitelulla ihan vaan. (Ilokseni kuulin myös, että Weledalta löytyy myös ihan varta vasten öljy siihen välilihan valmisteluun. Joku rypsiöljy ois tuntunut ehkä jokseenkin karulta.)

Koulun penkki kutsui pitkällä ekalla päivällä eilenissä ja "kivaa" oli. Yllätin itseni sillä, miten sujuvaa paikallaan istuminen sittenkin oli. Ehkä tää kevät tässä meneekin. Mieli liikuntahurjastelemaan ois kova, mutta tää päivä sujuu vielä koulu+työ -arjen merkeissä.

Muuan päivä yritin muuten myös uutta veroprosenttia selvitelläkseni tutustua Kelan sivujen tarjontaan ja laskureihin moisten ennakointien suhteen. Voi todeta, että opintotuki + tulorajat + useampi duuni + vaihtuva opiskelupaikka esimerkiksi on aika aloittelijan yhtälö vasta, vaikka sitäkin on joskus pähkäilty ja kiroiltu. Kai se on vaan pakko antautua Kela- tätien ja setien laskelmien armoille sitten aikanaan, hope for the best ja unohtaa paras kaverini Google tässä asiassa. Oisin vaan halunnut tietää jotain vähän aiemmin ja ihan itse sen oisin voinut laskeskella jos ois annettu tarkat termit.

Loppukevennyksenä vielä huono kuva, jota ei ollut tarkoitus julkaistakaan, mutta sattui toi yks linssilude taas paikalle sopivasti. Eli tämä on siis kissa-kuva, jossa vaan ihan sattumalta on sivuosassa äitiysfarkut ekan kerran lähdössä tositoimiin.

 
(Ja hei jos teillä on jotain aihepiiriä, mistä en oo kirjottanu vaikka pitäis / voisin kirjottaa niin vinkatkaahan.)

Aiheena tänään

Maha!

14 +0 Varpaat näkyy viel jos kurkistaa!

Napinlävet kyllä lörpättää siihen malliin, etten julkisesti tätä tunikaa käyttäisi enää.

Karvalapset on vähenevän sylitilan kanssa kuitenkin just fine.

Ja vielä aamuauringon valaisema pallomahakuva, tasan 15. viikko siis alkoi tänään. (Noin tunnin-kahden kuluttua jos ihan tarkkoja ollaan...)

Jumppamöhö

Adios.

Tän viikon möhökuvaa sisäjumppa-gearissani, koska TH:n IC-tunti kutsuu kahvikupin jälkeen! Huomatkaa miten pieneksi möhön saa, jos kituuttaa jumppahousujen vyötärö sen päällä! Ikinä en ois uskonut tätä, mutta jumantsukka ne on urheiluhousut, jotka ekana on alkanu ahdistaa tavisvaatteista mua! (No niiden puolustukseksi täytyy sanoa, että tavisfarkkuja en ookaan enää kokeillu moneen aikaan. Saattais ahistaa, heh.) Ja sisäpyöräilyssähän pärjäis lökömmilläkin pökillä, kunhan ei vaan lahkeet lepata sinne polkimien väliin.

13 +1

Otin sitten vielä havaintokuvan piilottavimmassa mahdollisessa paidassanikin. Tältä siis voisi näyttää koulunpenkinkulutus viikon päästä (+ tietty se yhden raskausviikon möhönkasvu).

Eli ei sentään ihan mikään mahdoton, vaikka ite sanonkin... Ehkä se vaan omaan silmään näyttää jotenkin hugemmalta...

Tän illan duunin jälkeen alkaa kevyt lepiviikko ennen koulu-duunin päälle painamista, joten ehkä ehtisin jopa kirppareille hiljentämään tätä hankinta- ja ostointoa, minkä vauvafoorumi on pukannut käyntiin!

Möhis FB:ssa

Mietin pitkään otanko mahakuvia nyt samanvärisessä yksivärisessä paidassa viikko toisensa jälkeen, jolloin selkeesti pääosaan pääsisi itse mahankasvu vaan, mutta totesin ettei ainakaan vielä mun juttu. Eli tulette matkan varrella näkemään kaikenlaista sekalaista kuvasatoa, ja ehkä vasta sitten lopussa jonkun kasvukoosteen samoissa vaatteissa. (Tän kertasessa kuvassa nyt näkyy muuten mun aika normipukeutumista noin muutenkin kotosalla, että ihan hirveesti ei varmaan kasvun myötä tartte vaatahankintoja tehdä...)

12 + 2

Hirveetä vauhtia se kasvaa. Ehtis nyt pahin talvi loppua, ennenkun en enää talvivaatteisiin mahdu...

Ps. Mulle iski vaippa- ja pumppustressi heti kun tuntuu, että sain ton vaunu- ja kantovälinestressin hoidettua pois päiväjärjestyksestä... :D (Vinkkejä!!)

Pps. Ja eilen tulin sitten ihan officially järjestetysti ulos facebookin raskauskaapista... Alunperin ei sellasta ollut tosiaan tarkoitus tehdä, vaan päinvastoin välttää kaikkea mahdollista paljastavaa ja kertoa vaan livenä ihmisiä tavatessa (toki olisi myös näkynytkin ulospäin loppua kohden). Toisin nyt kuitenkin kävi, kun olin niin vuodenvaihteen juhlahumussa ton ihanaisen ultran myötä... Ja ehkä parempikin sitten näin. Mulla ei mitään karjalaumaa ole kavereina, vaan ihan valikoitu porukka kaveri-kavereita ja lähempiäkin, joiden todella halusin tietävän, ja miksei sitten vaikka näin. :) Moni taisi yllättyä, vaikka luulin, että about kaikki jo tietää.

Höyrymyrsky

Ensimmäinen virallinen ärsyttää-postaukseni. Jos joku suutahtaa, niin saa aivan vallan vapaasti syyttää mun hormoneita ja sanoa että muutan kyllä mieleni (kunhan ei tee sitä mun kuullen).

* * *

Luonnollisesti ensimmäinen on toi hormonien syyttäminen yhtään mistään. Molemmin puolin. (Siis että joku odottaja syyttelee omia systeemejään tai että joku syyttelee jonkun odottajan systeemejä...) En tiedä mitä ihmeen antihormoneja muut syö silloin kun eivät ole raskaana, mutta kyllä mulla ihan on tunteet ja turvotuksia ja mielihaluja ja väsymystä, pirteyttä, ällöä oloa, kipeitä paikkoja ja ihan vaikka mitä silloinkin! Saatan jopa itkeä ihan luomusti! 

Omalle kohdalleni myönnän tasan yhden "hormonitapahtuman" ja se oli (okei, tosi ironisesti) Vauva-foorumin "Hulluin itkunaihe" -ketjua lukiessa, jolloin itkin JA nauroin koko ketjun läpi (ja oli muuten raskaat pari tuntia ne!). Korostaisin kuitenkin, että tuota tapausta ei ollut kissojen lisäksi kukaan todistamassa, joten sekään ei johtanut selittelyihin! Kaikki muu mitä on tapahtunut olisi voinut tapahtua oli örkkiä kohdussa tai ei. I rest my case.

 * * *

Kiusallista on myös (melkein) kaikkien oletus siitä, että odottaessa vauvaa mua kiinnostaa vauvat ja niihin liittyvät jutut. Tai no tän voi oikeestaan laajentaa koskemaan koko vauvojen ja lapsien heimoa. Tutut näyttelee vastasyntyneiden tuttuvauvojensa kuvia ja mun pitäisi kai sitten olla ihan ihastuksesta soikeena ja huokailla vaan haltioituneena? (Jee, onneks oon kai kohtuu hyvä siinä, kun en oo ainakaan vielä kiinni jääny!) Myös työkaverit töissä ajattelee erittäin loogisesti, että mun kuuluisi nyt vaan hymyillä ja hymähdellä huonosti käyttäytyville asiakaslapsille, mitä en oo tehnyt koskaan ennenkään. (Onneksi tämä luulo on osin jo korjatulla tiellään.)

Tykkään söpöistä karvasista eläimistä, kissan- ja koiranpennuista, mutta vauvoista ei oikein edes vielä näe minkä näkösiä ne on (kaikki on pulleita ja kaikilla on saman värinen turkki...). Nautin kyllä raskausajasta (koska tää on aika nautinnollinen olotila mulle) ja menen mielenkiinnolla ja oppivaisena synnyttämään, mutta se vauvavuosi on mulle enempi vaan väliaikainen paha ennen kuin näen millaisen kaverin oon miehen kanssa saanut aikaan (tai onko toivoakaan). Ja ehkä tietysti vähän sentään kokemuksena senkin... Vuosi on onneksi aika lyhyt aika kuitenkin.

* * *

Raskauspahoinvointia mulle aiheuttaa myös kaikki vouhkaus ja söpöstely. Tähän kategoriaan vois kaataa oikeestaan ihan mitä vaan. Tykkään ainoastaan nauraa höhlille jutuille (kuten vauvojen kengille) ja bongailla siistejä tai miehen mielestä siistejä juttuja (kuten Leijonat-tuttipullo, joka on eka hankinta sen isyyspakkaukseen, älkää kertoko kukaan!). 

Oon ihan kiltisti selittänyt kaikille mitä lääkäri meille selitti ultraäänikuvassa näkyvän, enkä odottanut tosiaan mitään huokauksia. Eihän siitä oikeesti maallikko tajua mitään, eikä siinä mitään tunnistettavaa tai söpön näköistä olekaan! 

"Vauvanhuoneen" (jos sellanen olis) voisi varmasti sisustaa ihan tyylilläkin, ja jollekulle se tietysti voi olla tärkeä osa raskautta, mutta eihän se vauva siitäkään tule mitään tajuamaan vielä aikoihin. (Ja kun tajuaa, niin onko se sen mielestä siistiä enää?) Ja moni vauva (ainakin tissillä käyvä) varmaan kuitenkin joutuu alkuun nukkumaan enempi vanhempien kanssa samassa huoneessa, kuin tapettien ja verhojensa keskellä.

* * *

Laitan nyt vouhkaamisen sitten ihan omaan osioonsa tässä. Nämä on hyödyllisiäkin asioita tottakai, mutta saa ne silti ärsyttää! :D Sisältää muiden muassa asioita nimeltä "vaunuopas" ja "sukupuolineutraali kasvatus vai ei". Olen jopa ehtinyt potea huonoa omatuntoa siitä, etten ole kiinnostuneempi vaunuoppaista ja ominaisuuksista ja meidän hissin koosta ja vaunuvarastosta ja silleen ja silleen. Ehkä se on sitten se homma, jonka jätän suosiolla odotuksesta miehelle? Itse luettelen vaan vaatimukset! :) No itseasiassa nyt kun meinasin nekin tähän laittaa, niin huomasin, että yllättävän hyvinhän mä sittenkin oon jo asiaan perehtynyt!

Ja mites sitten toi iänikuinen sukupuolisuus? Välillä tuntuu, että joillekin tää suuri "sukupuolineutraalius" on sama asia kuin että "tyttöä ei pueta vaaleanpunaiseen ja sille ei anneta nukkea ja poikaa ei pueta vaaleansiniseen ja sille ei anneta autoa". Tai siis että mitä muuta joku sen eteen tekee? Sanotaanko siinä sitten lapselle, että ei ole kuin ihmisiä ja kaikki on samanlaisia? Mun mielestä se nyt on jo suoranaista valehtelua... Itse tiedän vaan, että sukupuolen haluan tietää, jos se on mahdollista, niin pian kuin suinkin siksi, että meillä on nimet ja kaikki jo valmiina, ja haluan alkaa heti yksilöllistää tulokasta mielessäni ja puheissani. (Tyttö on muuten sitten Ulpu ja poika Alex, tällä hetkellä örkki on molempia tai sitten Ulpualex tai Alexulpu...) Väreistä mulla ei ole mitään rajoitteita... Vaatteiden ja tavaroiden pitää olla helppoja ja käytännöllisiä, miellyttää omistajaansa, ei törkeen kalliita ja niin edelleen. Omassa pukeutumisessa en niin perusta esimerkiksi oranssista tai violetista, mutta monesti aattelen siitäkin, että on vaan mun päähänpinttymää, eli miksei sitten vauvalle (ehkä mä itekin oppisin siinä jotakin). (Mut ps. ihan vaan vinkkinä: mun lempiväri on valkonen, ihanaa miten käytännöllistä, ja miehen musta, apua miten friikkiä!)

* * *

Ja facessa vastaan tuli tämä:

Ehkä se sitten jotakuta lohduttaa... Ja täytyy muiden puolustukseksi todeta, että mä en kyllä raskausarpeudu kovin helposti, sen tiedän, eli ehkä osittain siksi tämäkin ärsyttää... Mutta jotenkin mun mielestä tää on ihan outoa hypetystä. Vähän ikäänkuin vertaisi raskausarpia teini-iän aknearpiin. Harva niistäkään julistaa ylpeilevänsä... Arpia jos tulee, niin sitten tulee ja turha enää siinä vaiheessa on itkeä. (Mut hyvää päivää ei ne nyt ylpeilyn aihe tai hienoja ole!) Ja uskoisin, että rasvaus tai öljyäminen kuitenkin jotain auttaa (vähän niinkuin se putsaaminen ja voitelu teininäkin).

* * *

Vielä viimeisenä vastaantulleena rasittavuutena mainitsen nyt sitten tähän mahaihastelun ja mahakateuden. Johon myönnän täysin syyllistyväni hetkittäin ehkä itsekin! Eiköhän se maha kaikille kasva jossain vaiheessa, joten miksi häslätä jos sitä ei vielä ole? Enemmin yritän nauttia mahattomuudesta! Pystyn liikkumaan ja tekemään vielä ihan vapaasti kaiken ihanan! Makaamaan mahallani, istumaan kippurassa tässä tietokoneen ja sohvan välissä, konttailemaan ja kyykkimään töissä, juoksemaan (eh, tuolla lumisuossa vai?), pukeutumaan miltei mihin vaan, mutta ehkä ennen kaikkea liikkumaan ihmisten ilmoilla itsenäni ja naisena, enkä minään odottavana äitinä! Mun mielestä raskausmahat eivät muutenkaan mitenkään ole kauniita tai ihania tai söpöjä, vaan enemmänkin pelottavia, mutta tietty makunsa kullakin. (Ehkä tää jotenkin freudilaisesti liittyy tohon vauvajuttuunkin!?)

* * *

Oke. Nyt tuli nälkä ja meen syömään aamupalaa ja rauhottamaan mieltäni tältä ärsytykseltä! Ja sitten suuntaan keskustaan aleihin ja ajattelin jopa vauvavaatteita käydä kattelemassa!

Ps. Pikkuärsytyksenä vielä: Miksi en näe unia, joissa vauvalla olis sukupuoli?!? Kohta on myöhästä, rakenneultraan on enää kaks kuukautta!!!

Jouluntoivotus

Jaaha jaaha. Maha täällä kasvaa, muttei muuta.

Jännä ajatella, että saattaa joksikin aikaa jäädä viimeiseksi "reissujouluksi". Tässä on jo vuosien ajan tullut seilattua koko aatto milloin mitenkin, mutta yleensä vähintään 2-3 eri joulunviettopaikassa yhden iltapäivän ja illan aikana. Toisinaan vielä duunissakin siinä päälle aamupäivä. Voi olla että vuoden päästä sitten seuraa kaipaavat joutuvat vaan yksinkertaisesti vaivautumaan meidän luokse, tai katsoo nyt. Mutta vähän sillä mielellä mä lähden tuonne hankeen lahjojen kera tarpomaan ja takseilemaan (vielä) tänä vuonna. :)

Miehen tyttö tulee joulupäivänä meille ja hälläkin eka pukiton joulu! Muistan niin elävästi omat ekat sellaiseni, kun joulu saikin yhtäkkiä ihan uutta ulottuvuutta, kun sitä saattoi itsekin valmistautua ja suunnitella jotenkin. Sit iskikin hetken joulu-angsti, kun ei ihan oisi aina jaksanut, mutta nyt täytyy sanoa että ehkä viimeset muutamat vuodet on ollu taas tosi joulumeininki! :D Varmaan toi örkki osaltaan lisää tän vuoden fiiliksiäkin. Saas nyt nähdä sitten miten örkin suhteen sumpliutuu toi joulupukki, kun oon kokenut jotenkin tosi kököksi sen pukkiesityksen aina lapsille... No ei onneksi konkreettinen murhe vielä pitkään aikaan!

Varmaankin tästä saman tien täksi illaksi ja huomisaamuksi vetäydyn töihin ja sitten toviksi joulun viettoon, joten ihanaa, ruuantäyteistä ja lämpöistä joulua kaikille! <3 (Ultraanhan onkin sitten enää viikko aikaa huomisesta eteenpäin ja tänään voi ajatella startanneen jo 12. viikonkin.)