Ainiin

Odotamme siis tytärtä ja pikkusiskoa kuoriutuvaksi kesän aikana!
Mieskin halusi viimein tietää ja jos olen siltä onnistunut salailuissani, niin ehkäpä sitten teiltäkin. :)

Täällä nautiskellaan kesästä ja näistä ihanista viimeisistä työpäivistä. Töissä on ollut aika hektistä muutamat viikot, mikä passaa paremmin kuin hyvin. Mukava jäädä pois "kaikkensa antaneena". :D Ikävästi toi auringonmokoma vaan tuntuu nyt piiloutuvan aina mun vapaa-ajalla, ja etenkin niinä aikoina kun meidän parvekkeelle paistaisi ja kun taas on mentävä, se astuu esiin. Pari viikkoa enää, ja se saa paistaa koska vaan ja oon aina vapaalla (paitsi neuvola tossa naapurissa kerran viikko), joten katotaan kuka sit lällättää ja kenelle! Tuntuu hassulta, että pari kuukautta sitten pohdin pärjäänkö viileät kelit mahan kanssa vaatteillani, kun nyt a) melkein mikään soveliaan näkönen ei mahdu mukavasti päälle ja b) kaikessa soveliaan näkösessä tulee kuuma kuuma ja kuuma. Yleensä oon siis aika vilukissa, mutta nyt on tää ekstra rasvakerros varmaan saanu termostaatin mäsäksi, koska voisin oikeesti kulkea iloisesti bikineissä ja mielellään paljain varpain tuolla dygnet runt. Kerrankin näin siis. Alan kuitenkin ymmärtää miksi äitiysloma lakisääteisesti alkaa sen 30 arkipäivää sisältäen lauantait, muttei sunnuntaita ennen laskettua aikaa: säädyllisyys pukeutumisessa! Kohta siis saan lerpattaa menemään pyjamapöksyissä ja haaremihousuissa ja kukaan ei valita mitään (paitsi oma takaraivo).

Ekat vaippapyykit pyöräytetty vajaan vaatekoneellisen seassa myös eilen jo! En malttanut ihan loman alkuun asti odotella. Tosin joku vinkkasi, että käyttämättömiä imuja vois hyvin pestä kymmenisenkin kertaa ennen käyttöönottoa, joten alotin jo nyt. Tosi paljon oon siis huutanut myös ihan käyttämätöntä käytettyä vaippatarviketta netissä.

Puolivälin rajapyykit

20+0

Viikot vaan paukkuu, ettei perässä pysy. Rakenneultrakin, johon ihan äsken oli vielä pitkältä tuntuvat monta viikkoa on ylihuomenna! Tänään (20+1) siis jo 20 kokonaista viikkoa 40:stä on takana, 141 päivää 280:sta, 3384 tuntia 6720:sta ja minuuttien määrää en halua ees laskea. Niin paljon on kuitenkin vielä edessäkin päin

Maha on kasvanut nyt jo ihan selkeästi. Siis niinkin selkeästi, että aika tosissaan saa jo jännäillä mahtuuko paksuimmat takit päälle niin kauan kun kovempia pakkasia riittää. Onneksipas siis kohta kun kuu vaihtuu alkaa jo eka kevätkuukausi ja vois kuvitella, että pakkaset on tältä talvea siinä vaiheessa paukkunut ohi. Ehkä mä jotenkuten vielä tän viikon ees saan vetskarit menemään kiinni. Kertoakaan vauvauutisia ei juuri enää tarvitse, sillä sen verran selvä tapaus etureppu ilmeisesti jo on. (Tietämättömien testaukset tosin on tapahtuneet tähän mennessä opiskelusuunnitelmista jutellessa -> äitiysloma-aihe ja Kampin keskuksen "lapsiliikekerroksessa" kädessä Name-itin ja Bebesin kassit, ettäh...)

Liikkeet tuntuu taas viime yön aikana siirtyneen ihan uudelle voimakkuustasolle. Edellinen siirtymä tapahtu joskus viime torstain ja perjantain välisenä yönä. Sillon alkoi nykäsyjen lisäksi tuntua epämäärästä muljuntaa ja tänään uutuutena on "kala kuivalla maalla" -tyyppiset sätkähtelyt. Eli melkosen selkeillä tuntemuksilla mennään, vaikka tuskin noi vielä keskellä yötä unesta herättäisivät. Seuraava etappi oiskin sitten tuntea liikehdinnät myös käsin ulkopuolelta, eli sitä odotellessa.

Närästys on oikeestaan sitten mahaan liittymättömistä oireista selkein. Mua ei luonnontilassa oikeestaan koskaan närästä ja ne muutamat harvat hetket hoituu maitolasilla. Maidolla olen edelleen pärjännyt, mutta jokapäiväinen riesa toi pikkunen polttelu silti on. Yleensä saan koulu- ja muina "pystypäivinä" olla aika rauhassa koko päivän, mutta illalla makuuasennossa se sitten viimeistään alkaa. Toinen varma närästyspaikka on työt. Asennot on sielläkin sen verran paljon liikkuvampia ja horisontaalisesti erilaisia (pää, ruokatorvi ja se löystynyt läppä) alempana kuin muuten, joten ne kaikkein pahimmat närästystuokiot onkin koittaneet duunipäivien aikana. (Ja ne on puolminuuttisin hetkin välillä olleetkin jo "mä kuolen tähän" -luokkaa.) Eli puhtaasti näemmä asentokysymys tämä siis.

Nälkä on ehkä isompi kuin normaalisti, tosin onko se sitten psyykkistä vai todellista fyysistä ruuantarvetta, on vaikea sanoa. Painossakin siis voisin olettaa todellisen spurtin alkaneen. Ja seuraavaan neuvolaan on vielä melkein kuukausi, ounnou!

(Ja nyt on sitten näpsyjäkin hommattu, eli voisi alkaa vaikka kissoille harjottelemaan vaippataittelua. Jos häntien kanssa onnistuu...)

Möhis FB:ssa

Mietin pitkään otanko mahakuvia nyt samanvärisessä yksivärisessä paidassa viikko toisensa jälkeen, jolloin selkeesti pääosaan pääsisi itse mahankasvu vaan, mutta totesin ettei ainakaan vielä mun juttu. Eli tulette matkan varrella näkemään kaikenlaista sekalaista kuvasatoa, ja ehkä vasta sitten lopussa jonkun kasvukoosteen samoissa vaatteissa. (Tän kertasessa kuvassa nyt näkyy muuten mun aika normipukeutumista noin muutenkin kotosalla, että ihan hirveesti ei varmaan kasvun myötä tartte vaatahankintoja tehdä...)

12 + 2

Hirveetä vauhtia se kasvaa. Ehtis nyt pahin talvi loppua, ennenkun en enää talvivaatteisiin mahdu...

Ps. Mulle iski vaippa- ja pumppustressi heti kun tuntuu, että sain ton vaunu- ja kantovälinestressin hoidettua pois päiväjärjestyksestä... :D (Vinkkejä!!)

Pps. Ja eilen tulin sitten ihan officially järjestetysti ulos facebookin raskauskaapista... Alunperin ei sellasta ollut tosiaan tarkoitus tehdä, vaan päinvastoin välttää kaikkea mahdollista paljastavaa ja kertoa vaan livenä ihmisiä tavatessa (toki olisi myös näkynytkin ulospäin loppua kohden). Toisin nyt kuitenkin kävi, kun olin niin vuodenvaihteen juhlahumussa ton ihanaisen ultran myötä... Ja ehkä parempikin sitten näin. Mulla ei mitään karjalaumaa ole kavereina, vaan ihan valikoitu porukka kaveri-kavereita ja lähempiäkin, joiden todella halusin tietävän, ja miksei sitten vaikka näin. :) Moni taisi yllättyä, vaikka luulin, että about kaikki jo tietää.

Taas kaikenlaista

Piti kirjoittaa jo aamulla, mutta ajattelin sitten vatkuttaa, kun kameran akku on latauksessa ja mietin josko uskaltaisin teille jo mahakuvaa näytellä. Useammalta taholta (2 ulkopuolista + mies) olen jo kuullut mahastani. En tosin tyyliin "ootsä raskaana" vaan vain henkilöiltä jotka tietää. Yhdet itsenäisyyspäivänä kuulleet sanoivat ja vieläpä kaikenmaailman talvifleecet päällä että on tässä melkein parissa viikossa jo jotain tullut. Toinen oli miehen siskon mies, joka kuultuaan totesi, että vähän sitä oli mahasta katsellukin, muttei ihan sentään kysyä viitsinyt.

No yhtäkaikki, itse alan ehkä hiljakseen myöntyä siihen että kyllä se kasvaa. Ja oikeastaan ainoa oireeni siis onkin! Alkuun vähän vähättelin moista, koska oletin että maha kasvaisi enemmän alaosastaan (siis siellähän se örkki varttuu!) mutta tänä aamuna nettikuvia selailtuani totesin, että kyllä se vaan taitaa koko maha paisua alkuun ja vasta myöhemmin tuo alaosa. Loogista sinällään, koska kohtuhan vielä kasvaa tuolla lantion sisällä eikä niinkään ulospäin näy, mutta se sitten puskee tottakai tieltään kaiken maailman sisäelimiä ja mahalaukkuja ja mitä kaikkea tolla seudulla nyt sitten edessä onkaan. Vähän harmittaa, etten ole mitään viikottaista kuvaamista harrastanut, mutta kun ei yksinkertasesti ole tuntunut siltä että tarvetta olisi, kun ei mikään ole muuttunutkaan. No mutta ehkä saatte jotain kun lataus on suoritettu.

Tulin sen sijaan nyt jo kertomaan lääkärin soittoajasta!

Toksoplasmoosi vasta-aine oli negatiivinen, eli en moista ole koskaan sairastanut. Jotenkin hupaisaa kun tuolla etelämmässä Euroopassa vissiin about kaikki ovat! :D No hyvä uutinen tässä tietty on se, että jos en tähän mennessä ole saanut meidän kissoilta (tai sen enempää ruuasta) toksoa käyttäytymistavoillani on aika epätodennäköistä että sen nyt tässä tulevana puolena vuotenakaan saisin. Toisaalta huono uutinen sinällään on tietysti, että koska vasta-ainetta ei ole, saatan sen saada... Mutta tulipahan tutkittua. Vissiin tuo tokso testataan eniveis jossain vaiheessa uudestaan, mikäli oikein olen käsittänyt.

Jaaaaa sitten kiinnostavin! D-vitamiinitasoni oli 73 ng/ml!! No arvatenkin lääkäri sanoi sen olevan oikein hyvä, mutta minähän nostin heti tota tähän astista 85 päivittäistä mikroani 105:een asti. Kuitenkin virallinen optimaalinen suositustaso olisi sen 80-100 ja yli 100:kin saisi reippaasti mennä... Mutta ainakin ihan kiva tietää millä määrillä mennä ja myös ihan tulevia talvia ajatellen. Tuskin nämä kuitenkaan alkavat Suomessa merkittävämmin valostua... Aika hurjaa kuitenkin ajatella, ettei moni syö deetä ollenkaan lisänä. Mikähän heillä taso on, jos mulla "kymmenkertaista annosta" syövänä on "vaan" 73? :D No tässä Tolonen muille kiinnostuneille. Noita linkkejä on netissä ihan loistavia suuntaan ja toiseen pilvin pimein! Saa helposti kokonaisen päivän kulumaan d-vitsku-harrastukseen. :)

No katellaan nuita mahajuttuja myöhemmin.

Itsenäisyyspäivän vaatekriisi

Tämä näky on jo aika vanha. Ihan suosiolla joku ehkä pari viikkoa positiivisten testien alkamisen jälkeen luovuin ehkä vähän toivosta mahtua pikkuruisimpiin kesävaatteisiini sen verran pitkään aikaan, että oli aika kiikuttaa ne vintille. Edellisessä muutossa olin laittanut jo kaksi säkillistä suuria, pieniä ja muuten vaan kelpaamattomia vaatteita kiertoon kavereille ja Uffiin.Aika helppo missio oli siis edessä, mutta kyllä sieltä reilu säkki lähti silti. Odottamaan kesää 2014. Huoh. No eivätpähän kummittele sentään koko talvea joka päivä kaapin hyllyillä.

Painoa mulle ei varsinaisesti laskettuna ole tullut vielä lisää juuri. Vaikea tarkalleen sanoa, kun en mä nyt vaa'alla jatkuvasti ole normaalisti hyppinyt ja nyt kun olen, niin tosi hankala sanoa mikä on painon ja mikä turvotuksen ja mikä minkäkin syytä. Suunnilleen samoissa siis ehkä kiikutaan. Ja silti tuntuu että jokapaikka tursuu!! Onneksi mulla on jo vuosikausia ollut vaan tapana pukea verkkarit päälle menin minne menin ja ylipäänsä mitään joustamattomia epämukavia vaatteita mun päältä on vaikea löytää koskaan. Urheilutoppeja oon käyttänyt työrintsikoina jo iät ja ajat, joten ei ollut iso juttu laajentaa tää käytäntö myös arkielämään, kun ei selkeän kuppikoolliset, kaarituelliset ja kaikin mahdollisin muinkin puolin epämukavat arkirintamaliivit enää päälle sopineet. Se kävi muuten nopeesti! Viikko siittä kun ekan testin tein oli kokoa tullut noin 1,5 kuppikokoa lisää. En jaksa, eikä kiinnosta metsästellä sen kokosia liivejä mistään erikoisliikkeistä, joten tutuilla Casalleilla ja Röhnischeillä mennään. :) Onneksi niitä on pino.

Nyt sitten kun ehkä pari päivää on tuntunut että tursuminen ja turvotus ehkä ton saapuvan kymppiviikon myötä voisivat hellittää olis ollut kauheen kiva pukea tänä päivän itsenäisyyspäivän hippaloihin mun superihana, vieläpä sininen satiinimekkoni päälle. Mutta ei, kun se ei nyt löydy! Ei oo kaapilla, ei oo vintillä, ei oo miehen kaapeissa. Mä en ala! Muuttukaa joku mulle mekoksi! Mitä mä nyt laitan? Koska laitan mitä vaan kaikki tiiraa mun mahaa eniveis. Joten toi mekko ois ollu niin hieno, että se hienous ois kompensoinu vähän sitä, että ei ois tuijotettu sitä mahaa vaan sitä hienoutta. Mut nyt sitä ei löydy! Äärgh! (Ehkä mä käyn viel uusiks vintillä, kunhan saan leipomukset käyntiin... Ja varmana sit se mekko ei sovikaan enää!)

Mutta juu siis normaalia isompia vaateongelmia ei oo vielä tullut. Ja rauhallisin mielin oottelenkin kunnon mahan kasvua tonne helmikuulle. Sillon kuitenkin vasta ne viikot, kun pitäs suurin spurtti siltä osin olla. Ihanasti muuten päästään uudenvuodenaattona juhlistamaan meidän ekan kolmanneksen päättymistä ja siirtymistä turvallisempaan odotusaikaan! :)

No toiset hommaa jotain bola-korui tai hopeahelistimiä tai kihlasormuksia, niin mun eka raskaushankinta (ehkä vitamiinien jälkeen??) oli sitten muutama paita. Ensinnäkin toi väri (eikä muuten oo kuvassa yhtään niin kirkkaan vaaleenpunaspinkki ku luonnossa)!! Toi harmaa vaan näytti mukavalta ja mun ja örkin tyyppiseltä... Ja no, musta paita (pienillä kiristysrypytyksillä sivussa) pitää aina olla tietysti...

Nojoo, noiden hankkinenkin tapahtu siis joskus sillon 5. viikolla vissiin, olin melkein unohtanut ne jo! :D Vähän jäi vielä kaivelemaan Hooämmän mammaossalle jäänyt vaaleenvihree pehmoinen neule, mutta sitä en ottanut kun neuleet ois kiva olla laadukkaita, kun noi henkkamaukat tuppaa nukkaantumaan niin nopsaa, jossain trikoopaidoissa vähän eri juttu... Ehkä niitä ei siellä enää olekaan, niin problem solved! (Ja ehkä mä sen Bolankin vielä shoppaan jos tulee vaikka kurja mieli joku päivä ja kaipaa piristystä...)

Miehen isä siis nyt tietää, oli eilen kertonut mies. Ja kommentti oli ollut että olivat he arvanneet! Ahhahhaa! Johtopäätöksiä: 
1) Ei kannattas olla näin viiniinmenevä, niin ei kaikki heti arvais siltä seisomalta kun viinistä yhden kerran kieltäytyy! 
2) Sööttiä, että miehen porukat sen noin hyvin tuntee, että arvaa stressinaiheetkin kertomatta. 
3) Söötimpää, että mies ei porukoitaan tunne niin hyvin, että edelläolevasta huolimatta stressaa myös kertomista. 
4) Olis pitänyt itse vaan sillon viikonloppuna kertoa, kun kerta mieli teki. 
5) Ehkä kaikki ne muutkin, joilta "reaktiot" puuttuu onkin arvannu jo etukäteen eikä osaa esittää reaktioita!?! 
6) No ihan sama. 
7) Tänään saadaan sitten äidille/anopillekin kertoa. 
8) No hei ihan saleen on mieheltään jo kuullu! 
9) Onneksi se on ehkä hyvä esittäjä?

Ja alotin muuten ekstra b-vitamiinien syömisenkin (Multivita), kun toi lihajuttu nyt sujuu mitenkuten. En varmaan koko raskautta noita popsi, mutta nää kriittisimmät viikot ja ehkä sitten harvennan vaikka joka toiseen päivään. Ainakin on kahdessa päivässä parantanut mun iänikuset suupielet. (Sehän siis on erittäin tutkitusti merkki puutoksista!! :D) Pahoinvointiahan mulla ei oo ollukaan, mutta jotkut sanoo, että siihenkin jeesailisi. Jälleen suosittelen. (Tosin ensisijassa kaikille se d-vitsku kuntoon, jännittää pääsenkö veritestiin, oispa chilli neuvolalääkäri ja pääsisin!)

Jeps, mä lähen tästä karkuun eilisillan sipseiltä syömään keittiön puolelle marja-rahka-mysli-aamupalaksi-vakiintuneen-mössöni ja vääntämään niitä joululuumuhalkoja illaksi. Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille! :)

Jakamisen murheet

Jo ensimmäisenä plussapäivänä örkistämme sai tietää oman perheemme lisäksi myös toinen tulevista kummeista. Yksinkertaisesta purkautumistarpeesta johtuen isäkokelaan ollessa työelämälle varattuna. Sen suurempaa filosofiaa niinkin tuoreen uutisen jakamiseen ei ollut. Ensimmäinen saamamme reaktio olikin aikalailla samanlainen, kuin omammekin tuolla hetkellä oli.

Tulevina päivinä uutista tuntui tosi vaikealta pitää salassa. Omat ajatukset pyöri niin vimmatusti vaan tässä yhdessä asiassa, niin olisi tuntunut luonnolliselta myöskin puheessa pyöritellä näitä ajatuksia. Onneksi keksin blogin ja keskustelufoorumin, jotka aivan eri kaltaisissa yhteyksissä ovat jo vuosia olleet itelleni täysin tuttu tapa jakaa ajatuksia mielessä liikkuvista yksipuolisista mietteistä. Toki tällaisen odotusblogin aloittaminen tuntui äärimmäisen turhamaiselta ja typerältä, eikä yhtään itseni tapaiselta, mutta turvauduin anonymiteetin suojaan ja edelleen ajattelen, että kun kukaan ei ikäänkuin tiedä, ei tätä blogiakaan oikeastaan ole olemassa. :D

Kuitenkin hiljakseen jokuset ystävät saivat uutisen kuulla. Lähinnä sellaiset, joille mahdollisista epäonnisistakin tapahtumista tulisi kerrottua. Siltä varalta jos... Tuon viikon takaisin ultran jälkeen sitten hanat oli lupa aukaista. Työkaverini kuulivat, oma äitini taisi kuulla jo muutamaa päivää aiemmin ja niin edelleen. Oikeastaan ainoa olennainen, joka ei vielä tiedä on miehen perhe. Juuri tulin koululta kotia bussilla ja miehen sisko sattui samaan kyytiin. Olis kyllä julmetusti hotittanut, mutta onneksi oltiin bussissa. Ei siinä olis viittinyt, vaikka mielessä kävi kyllä.

Aina kuulee naureskeltavan, moitittavan tai ihmeteltävän ihmisten reaktioita tällaiseen. Tähän on kyllä yksinkertaisesti todettava että joko a) olen älyttömän huono lukemaan ihmisten reaktioita, b) asiassa ei ole reagoitavaa, c) kaikki osaavat peittää todellisen reaktionsa tai d) jokin kombo näistä. Yksi toki voi myös olla, että tunnemme läheiset niin hyvin, että kaikenlaiset reaktiot ovat niin ennalta-arvattavissa että niitä ei juuri noteeraa. Tiedä häntä! Vastaan on tullut oikeastaan vain onnitteluita ja niitä seuraavia keskusteluita. Ei päivittelyä, tyhmiä kysymyksiä tai kommentteja, ei mitään mistä yleensä puhutaan. Enkä oikeastaan usko niitä tulevankaan.

Alkuun pelkäsin kertomisen vaikuttavan ihmisten suhtautumiseen. Esimerkiksi töissä en tosiaan halua, että kaikki miettisivät koko ajan mielessään että onko sillä nyt paha olo tai pissahätä tai himoitseeko se nyt tota ja tota ruokaa kun mainitsi sen. Ehkä asia olisi eri jos oireita olisi, mutta kun ei ole, niin en halua että kukaan niitä miettiikään. Muutoinkin haluan edelleen tulla ihan normaalisti kutsutuiksi bileisiin, baariin, urheilemaan, ihan minne vaan. Se etten itse juo tai polta ei estä sitä muilta mun seurassa olevilta. Lisäksi ehkä olen myös jotenkin vaitonainen ihminen normaalisti omista asioistani, sillä alkuun sekä edelleen mulle tulee tosi tyhmä olo Kertoa Jotain Isoa Itsestäni. Kun ei musta tarvi puhua. Eikä se nyt kaikille niin iso juttu ole, eikä kuulu ollakaan. Toisaalta haluan että läheiset tietää tietysti ja asiasta on kiva puhua, mutta jotenkin tulee sellanen lesoileva / ylpeilevä olo, kun tällaisen joutuu paljastamaan. Siksi ultrakuva on niin paras. Lykkää sen toisen nenän eteen, niin yleensä jossakin vaiheessa seuraa kysymys "ootsä raskaana" jolloin ei teoriassa tarvitse kertoa koko asiaa vaan myöntävä vastaus riittää, hahaa!

Sosiaaliseen tilanteeseen palaan varmaan joskus myöhemmin vielä...