Jälkitarkastus

Kelahan (tai mun tapauksessa duunin sairauskassa) ei maksa lomarahoja kokonaan jos niille ei toimita todistusta läpikäydystä synnytyksestä, lapsivuodeajasta ja toipumisestaan. Mä pääsin läpi ja todistus odottaa postitusta jossain laukun pohjalla! Mulla siis tarkastus oli 6+4 jälkeen synnytyksen ja tätä kirjoittelen nyt kun viikkoja on mennyt 7 ja päiviä päälle 3.

Mulle tuosta jälkitarkastuksesta ei mainittavaa hyötyä käytännössä todellakaan ollut. Episiotomian haava oli jo aikaa tarkastusta ennen parantunut ja kestänyt hyvin kaikki mahdolliset tosielämän koetuksetkin. Se ainoa kysymyskin, joka mieltä vaivasi, unohtui täysin kysyä! (Voiko kuukuppia alkaa käyttää heti ekoista menkoista lähtien synnytyksen jälkeen, vaikka ne alkaisi piankin?)

Makkaripuuhat ja juoksutreenit uskalsin käynnistää jo 3-4 viikkoa synnytyksestä ja tasan kuukauden jälkeen kävin jopa spinningistuimeen hinkkaamassa hanuria! (Valitsin kyllä kovatasosen tunnin ajatuksenani, että suurin osa ajasta poljettaisiin ylhäällä, mutta vetäjä sattuikin sitten olemaan eri mieltä miten hommat hoidetaan. Yllätyksekseni mitään haavavaivaa ei tullut, peppu vain tottumattomuuttaan muuten puutui.) Juoskukunto on yllättävän hyvä, varmaankin kiitos kävelyvaunulenkkien, mutta toki olen tositosi varovasti ja tuntujen mukaan ottanut. Sykkeet siis pysyy matalina, vaikka kroppa väsyykin, eli kunto hyvä, lihaskunto huonompi. Makkariharrastajille suosittelen synnyttämistä ehdottomasti, mitä lie hermoja se on venytellyt, mutta hyvää tais tehdä!

Mä en koskaan kuullut kätilöltä kuinka monta tikkiä eppariin laitettiin, vaikka kysyin, koska ommel taisi olla jotenkin jatkuvaa, jolloin sillä ei ollut väliä (tai jotain sellasta, muistikuvat keskusteluista synnytyssalissa eivät ole ihan priimaa). Pieni nirhaisu tosiaan taisi kuitenkin olla vain kyseessä, koska näin nopeasti ja hyvin on parantunut. Kotiuduttua onnistuin yhden ompeleen liialla rehkimisellä repimään auki, jonka seurauksena pesut ja muu kirvelivät vähän enemmän kuin mitä vielä sairaalassa. Lisäksi siinä 2-3 viikon aikana makkaritouhuja piti loitolla hanurista roikkuvat ommellangat (!!), joita sitten itse saksin varovasti katki, kun kehon ulkopuolella roikkuessaan eivät sulaneet millään (ja ei huvittanut odotella enää). Nyttemmin arpikudos on vielä kohtalaisen "kova", mutta pikkuhiljaa pehmenemään päin.

Lantiopohjatreenit aloitin heti sen vuorokauden aikarajan jälkeen. Arat oli lihakset alkuun, mutta jo ihan yhdessä päivässä huomasi miten arkuus hellitti ja uskalsi puristaa tehokkaammin ja tehokkaammin. Tällä hetkellä en itse huomaa eroa entiseen, mutta luotan kyllä tähän vuoden kestävään palautumiseen. Eikä lantiotreenejä tietysti kannata sittenkään jättää ohjelmasta.

Hemoglobiini palasi noin kuukaudessa mulle ominaisiin lukemiin, alimmillaan raskaanahan se kävi jopa 127 tasolla ja nyt on taas yli 140. On multa joskus mitattu jopa 165! Samoin verenpaine loppuraskauden rasituslukemista palasi takaisin normaaleihin mataliin. Mitään varsinaista "laitokselle jäi x kiloa" -punnitusta mulle ei tehty, enkä itsekään tehnyt, mutta viikko synnytyksen jälkeen raskausajan korkeimmista lukemista kiloja oli kadonnut jo melkein 11! Taisi siis olla turvotustakin yli nelikiloisen vauvan ja puolikiloisen istukan ja sen lapsivesitulvan ohella jonkin verran... Tällä hetkellä kiloja on kaikkiaan pudonnut noin 16, eli tuon ekan viikon jälkeen vielä noin 5 ja todella tasaiseen tahtiin tässä kuuden viikon aikana. Hyvällä linjalla siis ollaan ja luotan vakaasti imetyksen ja liikkunnan pariin palaamisen polttavan nuo kertyneet rasvavarastot täydellisesti ja aika vaivatta. Heti synnytyksen jälkeen ruoka menetti makunsa, eli ilmeisesti jotenkin tuo hajuaisti oli mullakin herkistynyt odotusajaksi, vaikkei pahoinvointia aiheuttanutkaan. Makeanhimo myös jäi onnellisesti synnytyssaliin!

Raskaana 41+5

6 päivää synnytyksestä

7 viikkoa jälkeen

Ja tyttömaha se on edelleen!

Lämpimät muistot jopa loppuraskautta kohtaankin on alkaneet ilmaantua ja ainakin tähän palautumispuoleen oon niin supertyytyväinen kuin vaan voi olla! Ja menkathan tais sitten alkaa tänään, eli se siitä imetyssteriiliydestä mun osalta.

Viikkoa vaille yliaika

Neuvolakortti

Neuvolakorttikuulumisia siis koko raskausajalta en olekaan kertoillut aikoihin. Eilisessä tsekkauksessa mulla ekan kerran oli kesäsijainen oman Tädin tilalla ja hänet tapaan vielä ensi maanantainakin, ellei tirppa ole ulkoistunut tai juuri sitä silloin parhaillaan tekemässä. Tuon jälkeen sitten keskiviikkona 41+3 olisi ennakko-ohjeena ajanvaraussoitto Kätilöopistolle, jonne aika napsahtaisi yliaikakontrolliin ensi viikolla perjantaina, kun viikkoja on 41+5. Toivon, ettei siihen asti päädytä, mutta sitten taas toisaalta pääsisi kurkkaamaan pirpanan vointia ja ehkä kokoakin ultralla. Lisäksi kohdunsuun livetilanteesta oisi kiintoisaa kuulla jotakin jo ennen synnytyssupistuksien alkua. Sinällään mulla ei näiden aikojen kanssa stressiä edelleenkään ole, kun olo pysyy mukavana ja käynnistysuhkailua ei ole kukaan harrastanut. Onhan tää tylsää kun mikä, rahat hupenee alennusmyynteihin hyvää kyytiä ja miehelläkin kesäloma alkaa hiljalleen vedellä viimeisiään, mutta näillä mennään. Kyllähän mä tätä horoskoopiltaan leijonaksi olen lupaillut, eli sikäli pitäisi vielä pidätellä reilut neljä vuorokautta. Tuona ekana leijona-päivänä meillä olisi kotosalla sopivasti vielä vesikatko päivällä, eli eikös jonkin luonnonlain mukaan tuskaisin avautumisvaihe kotona sinniteltäväksi osuisi juuri tohon suihkuttomaan ja kylvyttömään saumaan..?

Painoa koko raskausaikana on hujahtanut (neuvolan mukaan) tasaiset 26 kiloa! Itsehän lisäisin tuohon vielä pari kiloa ennen koko ekaa neuvolapunnitusta tulleita turvotuksia tai mitä lie. Aika simppelisti siis tuplat kaikkiin suosituksiin nähden oon saanut, enkä yhtään ihmettele. Syömisiä kun en ole juuri mitenkään rajoittanut, paitsi sen verran että hyvää ja terveellistä tulee tarpeellinen määrä, kun taas liikkuminen on vähentynyt aika radikaalisti. En ole normaalioloissa todellakaan mikään jooga-pilates-kävely-ihminen ja kohtuu fyysisestä duunistakin jäin pois seitsemän pitkää viikkoa sitten! En muista koska viimeisen juoksulenkin tein, mutta varmaan joskus viikkojen 23-25 välillä, ja spinningsalin puolella taisin vielä hivenen pidempään sinnitellä. Uiminen kiellettiin jo aikapäiviä sitten sekin. Ainoa liikuntani siis on lähinnä kävely ja se on aika ankeaa ja lantiokipuista puuhaa pidemmän päälle. Oon mä sentään välillä lihaksia saanut sillä kipeytymään.

Alkupuolella raskautta kiloja tulikin siis tosi maltilla, 200-300 gramman viikkotahtia, mutta viikkojen 20-30 välillä hyökkäsi sitten se odotettu ja varoitettu kasvuspurtti, jolloin viikossa on kortin mukaan tullut kerran jopa yli kilo, mutta keskimäärin 900 grammaa. 30+ viikkojen jälkeen on tullut pieni rauhoittuminen "normaaliin raskaustahtiin" (400-700g/vko), joka hiljakseen äippälomailun myötä on taas lähtenyt tehokkaaseen viikkonousuun jopa 1,2 kilon viikkospurteilla. Ihan näitä viimeisiä viikkoja en oikein osaa edes tarkastella, koska listalta löytyy niin nousua kuin laskuakin, ilmeisesti siis joidenkin viikkojen helleturvotuksista johtuen.

Liikaahan tuo 26 on ehdottomasti, mutta minkäs teet. Jos oisin tosissani alkanut ruokavaliolla kontrolloimaan osittain liikkumisen vähentymisestä ja osittain raskausraskaudesta johtuvaa painonnousua oisin aika kyseenalaisilla vesillä soudellut. Ilman muuta herkut ja makeat oisi voinut helposti jättää pois, mutta miksi ihmeessä toisaalta. Odotusaika on aika kieltoista, rajoittunutta, ankeaa ja veemäistä moninmonin tavoin, joten jos herkkujakin ei esimerkiksi verensokerien puolesta ole syytä kieltää, niin miksi vaivautua. Mä oon monta entistä iloa ja pahetta lopettanut raskauden takia ja aika monen kivan jutun tekeminen puolestaan on käytännön fyysisistä syistä johtuen ei-niin-kivaa tällä hetkellä. Syöminen sentään onnistuu aika normaaliin tahtiin (jos ei nyt unohtaa sen pirun närästyksen). Saahan ne miehetkin siellä intissä munkkeja halvalla! Ja vaikka fyysinen aktiivisuus tällä hetkellä on ehkä aika ameeban luokkaa, ei se sitä tule olemaan ikuisesti ja sittenpä saavat kilotkin kyytiä. Ja voihan olla, että näillä rasvoilla on mun osalta joku olennainen merkitys imetyspuuhissakin sitten. Voi olla, että myöhemmin kaduttaa, mutta ainakin toistaiseksi olen painohuolet jättänyt mielestä tietoisesti pois.

Kohdunpohjan korkeus mulla on myös huidellut ennemmin ylä- kuin alapuolella keskiarvokäyrää, eli sikälikin vauva vesineen, istukoineen ja muineen ei välttämättä ihan mikään pieni ole, vaikka ei kuulemma jättiläinenkään. Varsinaista kokoarviota en ole keneltäkään missään vaiheessa sen kummemmin saanut. Kaikenlaista on kuitenkin vihjailtu suuntaan ja toiseen, eli "pitäis sen mahtua", "ei mikään pieni, muttei jättiläinenkään" ja "voi se ehkä jo sen 3,5 ollakin" -luokkaa. Oikeastaan luotan omiin tuntemuksiin koonkin suhteen enemmän, kuin muiden tai vaikka ultran. Tässä vaiheessa kaikki arviot voi heittää jopa kilolla ja yleensä niin käytännössä tekevätkin, joten turha hätäillä. Kyllä se sieltä ulos tulee ja itse uskon, että ihan ongelmitta luonnontietäkin jopa, vaikka kovasti koittaa päivittäin polvella päästä tosta sivustakin läpi. Kunhan mitään poikkeavaa ei satu.

Pissaliuskat mulla joka kerta olleet sokerin osalta puhtaan keltainen ja sen proteiinin puolesta hyvin hennon vaaleanvihreänkeltainen, eli puhdas sinällään myöskin. Ihan off-topicina omaksi huvikseni olen myös havainnut, että kahvia juotuani pissa on ph:ltaan yleensä emäksistä ja muulloin taas ennemmin hapanta! (Miksihän siinä liuskatestissä sitä myös mitataan, vaikka tuloksella ei ole väliä?)

Normaalisti niin super hemoglobiinini laski viikkojen myötä luonnollisten varoitusten mukaisesti. Verenluovutuksessa ennen raskaustestiä se oli 165, ensimmäisessä neuvolassa viikolla 7+3 mulle aika normaali 146, josta laskut sitten lähti. Viikolla 16+3 hemppa näytti 130 ja 7 viikkoa myöhemmin 23+5 enää 115, joka onkin alin raskausaikana mitattu lukema. Osin ehkä raudan turvin, mutta toki myös jo luonnostaan 29+5 se oli noussut takaisin 130:een, 36+4 tulos näytti laiskistuneen raudansyönnin seurauksena 127, mutta nyt eilinen tilanne oli jo parantunut 137. Viime päivinä olen synnytystä ajatellen yrittänyt taas tsempata rautatablettien yöllisissä muistamisissa, jotta synnytyksen verenmenetykset eivät hetkauttaisi niin kovasti.

Tyttären syke laski ekojen virallisten 145-152 -mittausten jälkeen hieman, eli keskimäärin nyt on menty 132-135 sykkeillä. Mun verenpaine on aavistuksen alkuraskaudesta ehkä koholla, mutta ihan täysin ihanne- jatai normaalirajojen sisällä on pysytty. Äidiltäni lainasin kotimittarinkin, jotta saan rauhassa kotona seurailla. Nytkin olen innolla päivittäin mitannut, sillä joillakin lähestyvä synnytys kuulemma nostaa paineita! Sitä siis odotellessa. Saa nähdä vieläkö tästä maanantaina joutuu viimeistä kertaa korttia tuohon omaan terveyskeskukseen päivittämään. Pitäkäähän peukut pystyssä ettei enää!

Loppuodotuksen vitamiinivinkit

Länsi-Helsingissä ei mitään uutta!
 

Kissojen kanssa on pysyvä valtataistelu vauvatarvikkeiden tehtävistä. Kehto, vaunut, äitiyspakkauslaatikko, pinnasänky, kaikki kun vielä toistaiseksi ovat niiden mielestä niitä varten täällä, ja kissaesteet pyritään joka ilta raivaamaan pois päiväjärjestyksestä. Tuntuu olevan oikein kunniatehtävä. Siinä mielessä saisi vauva jo olla täällä, sillä uskon ongelman helpottavan sen myötä. Voi olla nimittäin kaapit, komerot ja sängynaluset kuuminta hottia uuden tulokkaan rantautuessa omia värmeitään käyttämään.

Loppuodotuksen vitamiineista en ookaan vielä maininnut mitään, mutta nyt teen senkin.

Kesän tullen (eli joskus toukokuussa kun oikeesti aloin viettää aikaa auringossa ilman hihoja ynnä muuta) pudotin d-vitamiinin puoleen, eli nappailen 100 mikron kapseleita noin joka toinen päivä. (Ai että kun oisi taas kiva käydä tarkistamassa vitamiinitasot verestä, mutta eipä kai se auta kuin luottaa että tuo piisaa.)

Rautaa olen syönyt sieltä raskauden puolivälistä lähtien niinä öinä kun muistan. Öisin siksi, että kalsiumin ja maidon kanssa rautaa ei turhaan kannata ottaa imeytymisepäilysten vuoksi. Melkein pitkin päivää saatan tuollaisia tuotteita kuitenkin nautiskella, joten yöaika on turvallisin. Vessaan herään normaalistikin kuitenkin sen yhden kerran yössä, että yöpöydältä rautatabletin nappaaminen sujuu samalla. Hemoglobiini onkin ollut ihan kunnossa, vaikkakin kyllä itselleni silti hieman normaalia alhaisempi. Tänään voisikin kysäistä neuvolassa vielä viimeistä mittausta, jotta on sitten mihin vertailla synnytyksen jälkeen.

Kalsiumin ja magnesiumin nostin jalkakramppien (ja maidonjuonnin kesän myötä vähenemisen) myötä talvisesta 1,5-kertaiseksi, eli niitä tulee nyt tableteissa 1200mg ja 525mg. On tuntunut ravinnon rinnalla kohtalaisen riittävältä, ainakin mitä nyt olot, krampit, turvotukset ja verenpaine suostuu kertomaan. Toivottavasti tällä tsempillä nyt (ja toki ei-raskaanakin) onnistun välttämään äidin osteopatian ja mummon osteoporoosin (tietty toi deekin on aika olennainen apu)!

Rasvoista löysin tollasta törkykallista seka-omegaa, jossa on nyt sitten samassa kaikenmaailman kala-, tyrni- ja mustaherukat. Sitä piisaa vielä viikon verran eteenpäin, joten saa nähdä miten menettelen tulevaisuudessa. Jonkun aikaa olen haaveillut nestemäiseen öljyyn siirtymisestä, joten sitäkin voisi kokeilla.

Monivitamiini vaihtui Mivisunista Mivitotalin kautta lopulta Multitabsiin. Mieluiten hörppisin Mivitotalia edelleen, mutta hintansa vuoksi se kyllä jää melkein aina kauppaan. Mivitotal on kuitenkin se ainoa monivitamiinivalmiste, jota käyttäessä huomaan mitään selkeää eroa voinnissani. Voisi synnytysaikojen ja toipumisen kunniaksi purnukallisen väliin vetäistä.

Tuo Elivon b-vitamiini-foolihappo-rauta-valmiste on kulkenut odotuksessa vaihdellen mukana. Oon välillä vähän huonohko syömään lihaa, joten tuolla olen paikannut sitä puutetta. Ainakin on rikkonaiset suupielet pysyneet aisoissa koko kevään, ne satunnaiset viiltohalkeamat on paikattu päivässä parissa Bebanthenilla, vaikka normaalisti saattavat pysyä haavaisina parikin viikkoa!

Vähän alkaa kyllä olla sellainen olo jo, että mun kaikki ainesosavarastot alkaa huveta ja rutista tyhjyyttään ja nää ruuan kautta ja kanssa tulevat on vaan pisara meressä. Kauankos niillä rauta- ja foolihappovarastoilla nyt oikein kestikään palautua raskaudesta..? Huoh.

Maailmanpelastuspostaus

Vaihteeksi taas ärsyttää ja ihan vähän enemmän kun vähään aikaan noin muuten on ärsyttänyt.
Kestovaipat nimittäin.

Jostakin syystä ilmeisesti koko maailma on tällä hetkellä niitä ja mua, ja etenkin niiden ja mun orastavaa mutta lupaavaa liittoa vastaan. Jopa kultaisella 80-luvulla "kauppavaipoista" huonoa omatuntoa poteneet äidit ovat yrittäneet manata mun ihania vaippojani ja upeita suunnitelmiani suohon. Jostakin syystä tuosta kasarinousukauden kaatopaikkojen valloittajasta on tullut normi. Oletus, jota vastaan joutuu lapsuudenkodissaan vihertynyt ja kohta äitiytyvä yhtäkkiä kapinoimaan. Miksi mun mielestä se on väärin? Tai ainakin erittäin nurinkurista?

Mun mielessäni ja elämässäni "vaippavalinta" (joka ei siis itseasiassa ole missään vaiheessa tähän asti mulle edes ollut valinta) ei liity vanhemmuuteen oikein mitenkään. Tai liittyy se toki siten, että aiemmin en ole tarpeeksi vaikutusvaltaisen ikäisenä tarvinnut vaippoja mihinkään. Ja tietysti myös vähän siten, että ne vaipat tulevat oman mukulan päälle. Tästä mielessäni tapahtuvasta erottelusta johtuen karsastan myös esimerkiksi kummallisia termejä "kestovaippailu" tai "ekovanhemmuus". Kummatkin kun kuulostavat jotenkin harrastuksilta, joita tehdään huvikseen ja jotenkin projekteina? (No, ehkä joku tekee?) Sen kummemmin kun en aio kestovaippailla, en todellakaan myöskään vaikkapa käsitiskaile, kuukuppeile tai biojätteile. (Sen sijaan lenkkeily, kissailu ja pyöräily ovat ihan kivoja harrasteita.) Ekovanhemmuus taas kuulostaa joltakin roolilta, joka otetaan esiin lasten läsnäollessa, kun taas aikuisten kesken elellään kuin ellun kanat, ajellaan kolmella hummerilla Länsiväylää edestakaisin ruuhka-aikaan kertakäyttöastioita (ja vaikka niitä vaippoja) ikkunasta mereen heitellen. Kunnes tullaan kotiin, kirjotellaan blogiin ja ollaan taas hetki niitä ekovanhempia. Niin ei vissiin.

Ennakkoasenteissa vahvin argumentti tuntuu olevan jotakuinkin, että "hullu!". Oikeastaan ihan kenen suusta vain. Omakohtainen suurin kestovaippapelkoni tällä hetkellä on lapsen iho. Lienenkö hullu? Mitä jos pirpana sattuu olemaan ihan superherkkis iholtaan, vaivaa ei saa millään talttumaan ja ainoa apukeino on 24/7-tehohaudutus muovivaipoilla myrkkykemikaaleineen? Ei kuulostaisi sitten yhtään loogiselta, mutta näistäkin kuulee. Toistaiseksi koitan kuitenkin olla pohtimatta ihoasioita turhaan etukäteen, koska itse olen kestävällä iholla varustettu tapaus, vaikka lapsena vanhemmat kovasti toisin väittivät. Eikös "herkkä iho" ole vähän sellanen vauvan ominaisuuksien normisettiin kuuluva osanen? Vai oletteko joskus kuulleet vanhemman päivittelevän vauvan ihon kestävyyttä: "Joo, meiän neidille ei tullu mitään vaikka taas sillä oli peppu pesemättä ainakin kolme päivää kun oltiin mökillä!"?

Ei ihan täysin vertailukelpoinen, mutta vähän samankaltainen pointti mulla on kuukautiskupin kautta. Tiedän naisia, joille se on alusta asti sopinut kuin nyrkki naamaan ja pelastanut monta ikävää kuukausittaista hetkeä. Sitten tiedän itseni, joka tuskaili vuosikaudet kuppiongelmien kanssa, kunnes päätti ne luonnonsuojelun nimissä ratkoa perehtymällä kaikkiin mahdollisiin viimeisiin vinkkeihin ja kikkoihin ja niin teki. Ja se helpotti sekä eko-omatuntoa, että kukkaroa. Tuolla olisi jäänteinä muinaisilta ajoilta noin 5 vuotta vanha paketti (ehkä maailman surkeimpia ja epämukavimpia) Vuokkoset biohajovia siteitä tyhjän panttina. Ainiin, mutta se jälkivuoto, ehkä niille vielä on tässä maailmassa tarkoituksensa! Ideana kuitenkin kuukuppiratkaisussa oli lopulta, että kaikki keinot testiin ennen luovutusta. Samaa suosittelen kaikille. Jos haluaisin kaikesta helpolla päästä, vauva ei ehkä olisi mun juttuni millään vaipoilla. Tällä hetkellä onneksi vaikuttaa, että kestovaippoihin liittyvä tietous on niin laaja, että suoranaisin ihme olisi, jos onnistuisin löytämään juuri meillä ongelman, johon ei ratkaisuja olisi tarjolla roppakaupalla.Tietysti voi olla, että väsyneen vauvavuoden aikana vaippagooglailu ei maistu, mutta siksipä juuri tietoa on imetty jo tässä vaiheessa ennakkoon aika huimasti. Ainakn tärkein on tiedossa: keneltä ja mistä kysyä apua ja tukea ongelmatilanteissa.

En ole mikään superkierrättäjä, saati sitten tarpeeksi vihreä. Vaikka Jos kaikki tekisivät niinkuin minä, tuskin tämä maailma vielä sillä pelastuisi. Oivaltanut olen kuitenkin sen verran, että nykymenolla meidän maailmastamme ei tuleville sukupolville jää jäljelle mitään (ainakaan kivaa), joten parhaansa kannattaa silti tehdä. Jotakin haluaisin kuitenkin myös oman pirpanan pirpanoille ja niiden pirpanoille ja niin edelleen omasta puolestani jättää. Muutakin kuin maatumattoman kertakäyttövaippavuoren. Juuri lapsen kaltaisen ilmastorikoksen tehdessään on ehkä paras hetki punnita omaa ekokäyttäytymistään ja kulutustaan. Sen lisäksi, että omat valinnat ja toiminta vaikuttavat tässä ja nyt, ne oppii mun kauttani kohta myös ihan uusi ihminen! Vaippojen, kuten niin monen muunkin ekokysymyksen suhteen toivon ja odotan asenteiden ja sääntöjen muuttumista tulevaisuudessa, joten on loistavaa jos omalle ipanalle käytäntöjen muuttuminen ei aikanaan aiheuta turhaa vaivaa, koska homma on jo hanskassa! Lisäksi tietysti tulevat sukupolvet voivat jo etukäteen alkaa kehittää keinojaan vielä meitä paljon pidemmälle ja silloin maailma pelastuu. Aikoinaan ei ollut pesukoneita, joten keksittiin kertakäyttövaippa. Nyt meillä on molemmat ja toinen niistä on ongelma. Kenties tyttöni tytär aikanaan pyöräyttää oman lapsensa pepun multa liikkeelle lähteneeseen perintövaippaan. Mistäs sitä tietää.

Aiheesta ja sen vierestä oisi pitkin tekstiä voinut linkittää vaikka mitä ja kuinka, mutta en nyt siihen ryhtynyt. Jokainen, joka asioista selvää ottaa tai on ottanut tietää varmasti tärkeimmät luvut, tutkimustulokset, plussat, miinukset ja muut kyllä. Tämän kuitenkin vinkkaan ensi sunnuntaiksi, jos joku ei ole vielä nähnyt:
Yle ja Vaippavuoren varjossa
(Sattupas muuten sopivasti, että uusinta on just tulossa kun tämän kirjottelin! :D )

Mä oon ihan valmis jo

Myönnetään nyt välissä, että pitäis todellakin olla lukemassa tällä hetkellä ennen duuni-iltaa, muttakun. Vasta kohta sitten.

Päivän pääpuheenaihe on ehdottomasti taas pitkästä aikaa hankinnat, mutta aika viimesiä tässä kyllä aletaan vedellä. Just eilenillalla Mies sano, että syntys jo, koskakohan se syntyy ja mä en kyllä muuta voinut perään todeta kuin: niin just, syntys jo, mä oon ihan valmis. Jälkikäteen vasta iski iloisen jännä olo, että noin voi sanoa ääneen! Voiko? No näemmä voi!

Vaunut, ne odotusperheen lippulaivat, toki uupuu taloudestamme vielä tyystin, mutta oonkin nakittanut sen puolantilaustouhun perheen miesten harteille (tosin kissoista tossa nyt ei järin apua liene). Malli kuitenkin on tiedossa ja muu olennainen, eli vaikka vielä tovin vetkuttaisi, niin ei me nyt ihan hädässä oltaisi ilmankaan vaunuja ihan alkuvaiheissa. Manduca on luottovarastopaikaksi muotoutuneen jääkaapin päällä uskollisena odottamassa ja hätätilassahan kulkupeli irtoaisi vaikka jostain live-kaupastakin Suomi-hinnalla.

Hoitopöytää meille ei alun perin ollut tarkotus tulla ollenkaan, mutta armas Huuto.net on vetämässä tässäkin pidemmän korren tän päivän aikana. Mä niin tiesin tän, että kun aluksi tuntuu, ettei tarpeita ole paljon ja vähällä pärjää niin niiden hommailuakin kannattaa venyttää ja vanuttaa mahdollisimman myöhään, koska muuten keksin niitä tarpeita päästäni lisää. Materia- ja maailmantuska alkaa olla suunnaton, koska myönnän, että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi. Onneksi tietysti pientä synninpäästöä antaa käytettynä hankkiminen. (Mistä oon itseasiassa oppinut saamaan hyvät kiksit irti viimeisen puolen vuoden aikana.)

Eiliset hankinnat nyt kuitenkin on uusinta uutta. Moneen kertaan oon käynyt kuitenkin Kampissa pohdiskelemassa näitä samoja, vaikka on joukossa vähän herätettäkin. (Mutta kun se oli kissa-aiheinen, niitä on harvassa!) Vannomatta aina paras, mutta mielessä oli vähän niinkuin ehkä kotiutumisvaatteet tällä kertaa. Mukaan tarttui kyllä muutakin.

Toi semi-pelottava piirrossammakkokuosi vaan jostain syystä vetoaa muhun, niin harsoissa kuin nyt tässäkin. Ja sinisävy lähti juuri värinsä vuoksi matkaan mukaan tehomyyjän ansiosta (joku settitarjous näillä keskenään).

Ja mähän otin kuvan tänne siitä itse "kotiutumisasu-hahmotelmastakin", mutta taas unohdin, ettei sukupuoli olekaan kaikkien tiedossa ja noi nyt ei ehkä tällä kertaa ihan kaikki täysin neutraaleja ole! Sori, en näytäkään ja dementia siis vähän vaivaa! Mutta eilen oikeesti luin jostain ™ (no tällä kertaa täältä Tolosen propagandatekstistä), että se on omega-rasvahappojen puute, joka surkastuttaa(!! kyllä tuota sanaa siellä käytetään!) raskausäidin aivot kun sikiö käyttää varastot tyhjiksi. Ja suurelta osin tää tapahtuu viikosta 27 lähtien, eli nyt voin vedota aivotoiminnassani tähän. Onneksi on saavi kalakeittoa jääkaapissa, uunisiikaa vielä töihin vietäväksi ja kapselipurnukka lääkekaapissa.

Toinen uusi intohimo mulla on sekin onneksi vähän terveemmästä päästä (kuin makkara, mehujää tai vaahtokarkit), eli ruusunmarja! Oon etsiskellyt isojen kauppojen pakastealtaita jo vuoden päivät ja luulin, että tästä ihmeestä on luovuttu kokonaan, kunnes yksi ainoa purkki löytyi jostain tyrni- ja karpalososeiden alta! Ja siitähän se villiintyminen lähti, mutta onneksi paikansin ruusunmarjaa myös lähikaupan pakkasesta sittemmin. Toi menee herkkuna sellasenaan tai aamu- ja välipalana rahkassa tai jogurtissa. Nam. Hätäapuherkkuna toimii myös se Valion kerrosviili, missä on tätä ihanan klönttisenä pohjalla.

Fillarikin sai lakisääteisen tuikkunsa eilen Clas Ohlsonilta, joten koulusta kun aika jättää alan polkemaan työmatkat mahoineni. Bebesissä hullaannuin tällaiseen humpuukiin, tosin pointtina on kantaa noita pussukoita mukana ja tilailla vaikkapa baareissa kuumaa vettä kun muut nappaa sen oluensa. En mä kotona ole mikään erityinen teenjuoja, ellen sitten oo sairaana. (Nyt vasta luin ton tuoteselosteen muuten, ihanaa! Synnytysvenytysteetä! Enpä oisi uskonut että vadelmalla, mintulla, nokkosella, kauranversolla, kamomillalla, villiruusulla, sinimailasella on moisia paikallisia vaikutuksia naisvartaloon! :D) Stockan season sale -laarista (kun kävin palauttamassa yhdet Hullujen päivien hutihousut) tarrasi mukaan vahingossa vielä ihan tavisneule, josta teen nyt mammaneuleen kevääksi-kesäksi. Mut se oli toi tipuväri! (Ja toihan oli puoli-ilmanen, koska sain "alennusta" kun palautin ne housut!)

Oli muuten tarkotus esitellä postauksessa enemmänkin lähiseudun odotusshoppailupaikkoja omien kokemusten perusteella, mutta taitaa jäädä erilliseen osaansa se selvyyden vuoksi. Joillain vauvoilla on vissiin joku sellanen kuin vuorokausi- tai päivärytmi, mut meidän pirpanalla on selkeä viikkorytmi! Alkuviikot kun oon enempi koulussa on aina huikeeta ryminää, meuhkausta ja potkintaa melkein aamusta iltaan ja loppuviikosta kun mökki heiluu duunissa ulkoisesti tarpeeksi on pesässä sisällä puolestaan huikeesti rauhallisempaa. Joka potkusta nautin kyllä edelleen, saavat ihan rauhassa vielä voimistua!

Ja nyt sitä lukemista väliin.

Ps. Stressinaiheista toisiin. Kun vaunut ja turvakaukalot alkaa olla selätetty on tällä hetkellä tuskana imetysliivit. (Tai raskausliivit.) Kun on niin kranttu. Tai siis laatutietoinen. Toistaseksi ainakin H&M (jos liivit painaa niin että niissä ei esim. voi nukkua ne on huonot) ja Boob (ei kehtaa käyttää kodin ulkopuolella kun ne ei tue tarpeeksi ja nupit sojottaa vähän joka ilmansuuntaan) on mut pettäneet. Oisko vinkkei hei teillä reippaammin varustetuilla? Avainsanat: sairaan tukevat, sairaan mukavat. :)

Hormoneja ja psykosomatiikkaa

Jos oot lukenut tällaisiä "itkunaihelistauksia" raskaanaolijoilta, niin hyvä. (Jos et ole ja tää postaus saa mut näyttäytymään jotenkin kyseenalaisessa valossa niin käyhän lukemassa. Ja varo, jos oot itkuherkkä, mulle ylläoleva keskustelu aiheutti parin tunnin itku-nauru-kohtauksen!)

Mä voin ihan vähän vedota siihen tosiseikkaan, että itken omasta mielestäni muutenkin ihan tuhottoman paljon, mutta kylläkin ihan asiallisista syistä (mut siis muut ei vaan ehkä itkisi niin helpolla). Nyt ehkä sitten vaan vielä herkemmin ja turhempienkin syiden takia. Onneksi tää itkuisuus ei mitenkään huomattavassa tai ainakaan häiritsevässä määrin ilmaannu ns. arkisten askareiden parissa, eli esimerkiksi duunissa tai kavereiden kanssa mun ei ole kyllä (nytkään) nähnyt vollottelevan mitään sen kummemmin.

Jonkin verran olen ottanut selvää hormonimuutoksista, joita mussa parhaillaan on meneillään, mutta en nyt jaksa tarkasti niistä sen tarkemmin listailla. Enkä niitä siis niin ulkoa ole opetellutkaan! Periaatteessa kuitenkin alkuraskaudessa huomasin selkeimmin henkisessä voinnissa tuon progesteronin, koska olo oli pääsääntöisesti suorastaan huikean rauhallinen ja tyyni ja samalla kuitenkin energinen. Se ilo kuitenkin tyssäsi, onneksi vain osittain, lyhyeen ja nyt on päivät välillä yhtä hormonimyrskyä. Ehkä vähän tilanne tosta puolivälistä kuitenkin rauhoittunut. Jonkinlainen uusi henkinen siirtymä tässä toiselta kolmannekselta vikalle on siis tapahtunut ja tapahtumassa! Prolaktiinin itku- ja myötätuntovaikutuksetkin on siis selkeästi ollut havaittavissa, kai se on pakko tässä vaiheessa myöntää. Tosin siis yhteistoiminnassahan noi kaikki vaikuttaa ja raskaana keho tuottaa jokaikistä hormonia enemmän kuin normaalisti! (Jopa isän hormonit muuttuvat mun myötä!)

Uskon siis samalla kuitenkin myös, että osa mielialan heilahteluista johtuu ihan vaan itsestään psyykkeestä (johon myös tottakai hormonitkin vaikuttaa välillisesti). Onhan odotusaika, etenkin ensimmäistä odottavalle, iso elämänmuutos ihan noin käytännössäkin, vaikka ne pienet valtavat asiat, kuten kehon muutokset ja tulossa oleva vauva sivuutettaisiinkin. Henkisistä muutoksista todennäkösesti suurin osa on positiivisia, mutta saa niitä vanhoja juttuja silti  haikailla, sehän on vaan osa sitä muutosta. Itse olen ainakin ihan itsekkään omakohtaisesti miettinyt paljonkin tietynlaista "nuoruuden", "tyttöyden" ja "itsekkyyden" katoamista. Vaikka varsinainen tyttö en ole vuosiin kokenut olevani, tuntuu silti, että tämän vuoden jälkeen olen sitten vielä sitäkin vähemmän. En myöskään ole enää koskaan tai missään lapseton tai synnyttämätön, emmekä me lapseton pariskunta. Lomarahoja en voi enää hetken mielijohteesta laittaa yhteen laukkuun luottaen siihen, että puurolla pärjää loppukuun. Joku on aina ottamassa esimerkkiä tekemisistäni, halusin tai en. Ei voi sanoe, että kaikki vapaus katoaa tai on kadonnut kertarysäyksellä jonnekin, mutta aika radikaalit raamit oma toiminta entiseen nähden saa. Täytyyhän sellaiseen henkisesti varautua! Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja jos se suunnittelu pitää sisällään parit hormoni-itkut ja raivot, niin antaa palaa. Ainakin on mitä muistella raskausoireista sitten jälkikäteen, kun fyysinen puoli on niin vähälle mut jättänyt.

Joka tapauksessa muiden muassa seuraavia olen itkenyt:

Mielenosoitus. En tiedä mitä vastaan se oli ja miksi, ja välimatkaakin oli monta sataa metriä, mutta se nyt vaan on itkun arvoista elää demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa mielenosoittaminen on mahdollista.

Big Brotherissa soinut Yhdysvaltojen kansallislaulu. Onhan se aika mahtipontinen, ei siinä ympäristöä ja tilannetta tarvi huomioida!

Se sukupuoli siellä rakenneultrassa. Kaikki oli hyvin ja vekkuli oli terve ja vieraita ihmisiäkin samassa tilassa, mutta jotenkin se vaan meinasi tulla. Kolmesti noin 15 minuutin sisään. Onneksi onnistu pidättelyt.

Penkkaripäivä. En edes nähnyt koko abirekkoja, mutta näin niitä karkkeja maassa ja muistin siitä että on penkkarit. Se on kuitenkin käännekohta niille niiden elämässä.

Kissojamme. Jos Mies on välillä komennellut niitä (mun mielestä edes vähän turhaan) liian julmasti. Etenkin jos ovat olleet pitkän päivää yksin ja sitten iloitsevat kun kaikki on koolla ja yksi alkaa heti pomottelemaan.

Ja mainintaa eivät tosiaan tässä yhteydessä ansaitse parisuhde-, perhe- tai ystävähuoli-itkut. Minkäänlaisten biisien mukana en kykene välillä laulamaan ollenkaan (siis biisillä ei tosiaan väliä). Turhaa lienee mainita erikseen myöskään liikuttavia eläin-, vauva- tai synnytysjuttuja. Huoh.

Äitiysvaatteet

Mähän en ole hankkinut mitään valtavaa arsenaalia virallisia äippävaatteita, vaikkakin enemmän niitä on jo mitä oli koskaan tarkoitus. Tuntuu pahalta shopata mitään omaa kivaa, kun sen käyttöiän tietää todennäköisesti tosi rajatuksi. Vaikka lohdutuksena tulee noitakin hankintoja uusiokäyttämään joku, joko minä itse tai tuttu tai joku huutonettailija, jos niistä on mitään enää kesän jälkeen jäljellä. Pakko nimittäin myöntää, että yllättävänkin tarpeeseen ja niinpä siis myös tiiviiseen käyttöön kaikki hankkimani on tullut. Lisäksi ilahduttavaa toki on vielä, että mammavaatteissa on jatkuvalla syötöllä hyviä alennuksia, joiden hyödyntämisessä oon kyllä ollut mielestäni tosi velho! Lisäksi käytettynä olen shopannut pari paitaa ja lahjuksinakin saanut jokusen tarpeen.

Oon miettinyt näistä kertomista jo pidemmän aikaa, mutta nyt lopultakin inspiraatio lähti tästä:

Kalleimmasta yksittäisestä äippävaatehankinnastani! :D Kävin Hennesillä eilen koulun jälkeen alekupongin innostamana pyörähtämässä, etsien itseasiassa mammailuun sopivaa pitkähelmaista mustaa perustrikoopaitaa, mutta tokihan tsekkasin Mama-alet samalla pyörähdyksellä. Yksittäinen ja just oikeenkokoinen takki ei kyllä alkuun herättänyt mitään mielenkiintoa (tylsähkö väri), mutta lopulta mielikuvat ja noi kultaiset yksityiskohdat sai sovittamaan. Ja kamelin selkä katkesi, kun hetken harkinnan ja mietinnän jälkeen totesin ykskantaan tähänastisista odotushankinnoista kaikkein parhaaksi diiliiksi takin edeltäjän (joka siis oli päällä myös ko hetkellä):

Samasta putiikista tammialeista alle 20 eurolla herätteenä shopattu villakankainen Mama-takki! Ostohetkellä naureskelin, että tuleekohan tälle käyttöä edes ollenkaan ennen kuin villatakkikaudet loppuu, onkohan mulla muka mitään mahaa ennen kesäkelejä. Lohduttauduin kuitenkin ajatuksella, että voihan tota käyttää muutenkin ja vaikka kaventaa jos levenevä helma alkaa ahdistaa, eikä se niin paljoa maksa. Nojoo. Ei menny ihan niinku kuvitelmissa, koska about jo helmikuulta asti kävi tavistakit niin pieneksi, että tämä lämmike se ihan suosiolla on mieluiten naulakosta niskaan lähtenyt. Lisäksi pakkasiakin on sen verran ollut, että paksujen paitojen kanssa makkarankuoritakkiin itsensä tunkeminen ei enää tässä vaiheessa onnistuisi. (Ja btw tiukan vetskarin sulkeminen sokkona "mahan alta" on haastavaa, etenkin jos alta löytyy herkästi vetskarin väliin jumiutuvaa materiaalia!) Eli vaikka nyt alkaa kevät jo pilkottaa ja lumet sulaa, niin aivan takuulla osoittautunut sen parin kympin arvoiseksi. Tiuhimmin käyttämäni yksittäinen äitiysvaate ja niin hyvät muistot jää, että huolella tulee kyllä säilöttyä ja edelleenhyödynnettyä jossakin muodossa, kun tästä talvesta lopulta aika jättää.

Talvitakkiin liittyvien lämpimien ajatusten saattelemana uskalsin sitten tohon kesäisempään versioonkin panostaa peräti vähän reilun 30 euroa. Tuolla muutaman plusasteen keväässä hyvin vuoratun tulokkaan käyttökausi oikeastaan on alkanut jo, eli nyt voin näitä kahta kaverusta jo käyttää vaihteluna rinnakkain ja koska Suomen kesä on Suomen kesä (lyhyt ja vähäluminen) oletan takin palvelevan koleina iltoina ihan vaikka sinne syksyyn asti. Tuskin se vauvamaha ihan heti tyhjennyttyäänkään katoaa. 

Eli mitä tästä opin? Ennakko-odotukset voi osoittautua yllättävän vääriksi, eli sporttivaateharrastajan eka hankinta mammamahan myötä ei ehkä olekaan ne perinteiset rintsikat tai farkut vaan yllättävästi vaikka ulkotakki sitten kuitenkin. Ja tietysti vähän myös, että hyviin alennuksiin kannattaa sittenkin tarttua jo alkuodotuksessa! Suomessa on neljä epävarmasti vaihtuvaa vuodenaikaa ja maha saattaa kuitenkin yllättää (vaikkei sitä vielä joskus rv 10 uskoiskaan).

Lisäksi vanhasta vaatekaapista yllättävät heikoimmat lenkit ovat paljastuneet seuraavasti:
- Kireät alushousut 
Kun se ahterikin on ehkä vähän levinnyt... Etenkin paljon istuttuna päivänä nää on tosi riesa. (Jos omistat yhtä laajan pikkarivalikoiman kun minä, kannattaa epäpätevä raskausmateriaali myös karsia pois pätevän seasta sellaista havaitessaan, koska dementia. Ei vaan voi muistaa mitkä pökät painoivat tapporinkulat nivusiin ja mitkä eivät.) Toinen ärsyttävä versio alkkariosastolla on leveällä vyötäröresorilla varustetut pöksyt, kun se resori nyt vaan ei säilytä käytössä muotoaan tän mahan kanssa millään, kun kaikki housut rullautuu mahan alle.
- Pinkeät urheiluhousut yliteknisistä materiaaleista
Tuo mahan alle rullautuminen pätee myös näihin ja juurikin liikuntameiningissä tuntuu niin ärsyttävältä sellanen housumakkara lonkkaluiden päällä. Jumppailuissa oon siirtynyt käyttämään pehmeän puuvillaisia "jooga" yms. "kotijumppahousuja", jotka siis normaalisti ja tälläkin hetkellä toimittavat myös kotihousujen virkaa. (Laskee myös kynnystä vetää se mammajoogasessio siinä sohvallaröhnötyksen ohessa, kun housutkin jo valmiiksi päällä!) Noi kuvissa esiintyvät lökärit on nyt valitettavasti ihan vaan rehelliset valtavat lökäkotihousut, niissä ei urheilla.
- Osa verkkareista
Uskokaa tai älkää, mutta peruskollareiden / verkkareidenkin malleissa on huikeita eroja! Osaa uskon voivani käyttää läpi koko kesän, mutta osasta joutui luopumaan jo ajat sitten. Vyötäröt on väärällä korkeudella ja ne vaan tuntuu huonolta päällä. Vähän niinkun ois housut väärinpäin päällä niinkun.
- Kollaripaidat ja hupparit
Menevät vielä toistaiseksi han nipin napin, eli olen tähän asti käyttänyt, mutta nyt on enää viikoista (ellei päivistä) kiinni koska on luovuttava. Toki vetskarillisia voi pitää avoimenakin, mutta mulle tuli kyllä ihan täyspyllärinä, miten joustamattomia ja kuitenkin ahtaita nää voi olla! Kohta pitää lähteä miehen kaapilta kaivelemaan isompia kokoja (jos sillä on).

Positiivisesti mut sen sijaan ovat yllättäneet:
- Urheilurintsikat / -topit
Oon tainnut hehkuttaa ennenkin, mutta liikaa ei vaan voi. Näillä olen ennen mennyt töissä alituiseen, mutta nytpä menen muuallakin. Ei hankausta, ei painavia kaaritukia (ihan oikeesti, kuka mies sellaset edes on keksinyt?), ei pähkäilyä kokojen ja paisuvan varustuksen kanssa, venyy ja paukkuu ja värivalikoimaakin löytyy. Kotikäyttöön hepposammat, lepposammat ja tositilanteisiin tarpeen mukaan arsenaalia. Ympärysmitaltaan napakimmat on jääneet nyt mun valikoimasta jo pois, mutta vielä pärjään vanhojen kokojen kanssa muuten hyvin.
- Lentosukat
En oo jalkaturvotuksista kovin massiivisesti kärsinyt, mutta jos ja kun olen, oon vetänyt pari päivää tehokkaammin vettä ja mahdollisesti lentosukkaillutkin. En oikein ite harrasta niitä sellasia "sukkahoususukkia" ollenkaan (kestääkö ne muka oikeeta elämää?), mutta onneksi esim. Nike tekee ihan päteviä "oikeita" lentosukka -sukkia (ja niitä löytyi kotoakin muutama hassu pari valmiiksi kun vähän tonki).
- Tuoli vaatekaapille / eteiseen
Aika hyvin pystyn yhä hengitystä vähän pakosti pidätellen kyykkimään ja kumartelemaan edelleen, mutta onhan ne nyt piirun verran mukavampaa vääntää ihan kaikessa rauhassa niitä sukkia ja kireempiä housuja jalkaan reteesti istualteen, kengännauhojen solmimisesta puhumattakaan. Etenkään aamusin puoliunessa kun tasapaino ei muutenkaan oo ihan parhaimmillaan ja lantio on edellispäivän lenkistä vihloksivana tämä on ollut ilo.
- Yksittäiset iloset yllätysvaatekappaleet <3
Vielä pitäis katsastaa vintilta mitä ihanaa sieltä löytyisi mahan verhoamiseen kesäksi, mutta monia kivoja juttuja on tullut vastaan jo nyt vanhoista normivaatteista. Osa niistä kelpaa varmaan koko kesän ajan. Kokeilemalla selviää mikä vaatteista yllättää iloisesti ja minkä joutuu dumppaamaan heti uusia aikoja odottelemaan.

Esimerkiksi pikaseen kaivelin kaapista mm. vasemmaiseen kuvaan ihan Peakin perus paidan, jossa nyt vaan sattuu olemaan toi maharypytys tolleen ja vaan satuin hoksaamaan että hei mullahan on tällanen. Oikealla taas on Adidaksen kietaisupaita vähän eri korkeuksille kietaistuna kun normaalisti. Erityismaininnat ansaitsevat myös esimerkiksi kaikki mun levenevähelmaiset urheilupaidat, paidat joiden helma "lyhyydestä" huolimatta vaan maagisesti pysyy ja pysyy mahan alla tilanteessa kun tilanteessa, hiihtopitkätkalsarit joiden korkeeta vyötäröä olen monesti kironnut mutta viime kuukausina siunaillut senkin edestä, yhdet strech-farkut matalan vyötärönsä ansiosta (edelleen hyvät päällä) ja monet monet muut. Kyllä mä näillä pärjään paremmin kuin hyvin, kasva vaan rauhassa möhö!

En nyt turhaan mainitse tässä mitään kenkäitsestäänselvyyksiä (kunnon pitävät ja kohtuu helposti puettavat talvikengät, tennarit x 110, nastajuoksulenkkarit, kesäksi ilman käsiä puettavia mutta tukevia ballerinoja, sandaaleja, yms yms...), koska mulle ne on selvyyksiä ihan tavallisestikin. Jos käyttäisin korkkareita niin oisin varmaan joidenkin kanssaodottajien tavoin jatkanut ihan normaalisti puolestaan sitä. 

Äitiysfarkkujen hehkuttajien kanssa en oo ihan päässyt samalle aaltopituudelle, enkä usko että pääsenkään. Tai sitten en vaan oo löytänyt oikeesti mukavia tai vaikka sopivan kokosia. Kyllä muut materiaalit mukavuudessa ylittää mammafarkut mennen tullen ja jätän suosiolla farkut erikoisempiin hetkiin. 

Klassiseen tapaan suosittelen myös (kaikkien muiden mahakkaiden kaverina, mutta tätä ei voi tarpeeksi korostaakaan) pitkähelmaisia paitoja, toppeja, neuleita, tunikoita ja mekkoja, vöillä yms. hihnoilla tuunaamista (tai tuunaamista ylipäänsä) ja satunnaisia oivalluksia. 

Mahan kanssa pärjää yllättävän kivasti, mukavasti ja nätisti ihan vaan joustavilla tavisvaatteillakin. Mulla on mahatuubit vielä ihan täysin kokematta, niillähän kuulemma saa normipaitojen elämää jatkettua, ite oon käyttänyt vaan kerrospukeutumista pidemmän paidan kanssa tähän mennessä. Aina ei siis kuitenkaan mahashoppaillessa tarvi sinne Mama-osastolle asti suunnata ja näin samat vaatteet saa käyttöön myös mahattomalle myöhemin. (Ja silti ottaa ilon irti massuelämästä, sillä on tää muutos meinaan muuten niin kamala, että jotain pitää meille suoda vastapainoksi.)

Raskauskilot

Näyttäisi tää raskausajan painonnousu aiheuttavan myös itse kussakin odottajassa edes jonkunlaisia tuntemuksia ja ennakko- sekä jälkeisajatuksia. Mulla oli itselläni lähtöpaino normaalipainon puolella, mutta ei niin alakantissa tuon "normaalin rajojen" sisäpuolella, ettäkö kokisin että silkkoja rasvakiloja imetystä varten todellakaan tarvitsisin. Luontoäidin mielipiteestä nyt ei kukaan kuitenkaan ota selkoa, joten varmasti on kiloja tullut jo tässä vaiheessa muutenkin kuin mitä noi konkreettiset "ylimääräiset" asiat kehossani tällä hetkellä painaisivat.

Muun muassa tällaisia lukuja internetin ihmeet esittävät näiksi "konkreettisiksi" painon lisääjiksi, tosin versioita desimaaleineen on monenlaisia, tässä kuitenkin yksi niistä:
Vauva 3 - 4 kg
Lapsivesi 0,5 - 1 kg
Rinnat n. 0,4 kg
Neste kudoksissa n. 1,2kg
Istukka n. 0,6 kg
Kohtu n. 1 kg
Verimäärä n. 1,2 kg
Rasva n. 3,5 kg
Näistä ilman tuota rasvamäärän lisäystä tulee yhteensä vähimmillään 8 kg, enimmillään 9,5 kg ja rasvoineen päivineen 13 kg. Eli aika samoissa mennään kuin tämä yleinen neuvolasuositus 12-13 kiloa siis.


Tuota painonlisääntymisen jakautumista jo vissiin viime neuvolakäynnin yhteydessä vilautinkin, mutta kaavahan meni näin:
Rv 0 - 12 : 0 %
Rv 12 - 20 : 25 %
Rv 20 - 30 : 50 %
Rv 30 - 40 : 25 %
Eli pääsääntöisesti alkuvaiheessa painoa ei muka tulisi ollenkaan ja yleensä tuo loppuvaiheenkin painonlisäys jää ihan viimeisiltä viikoilta pois, mutta en nyt jaksanut sitä erikseen luetteloon merkitä. Jostain olen myös kuullut, että suositeltu painonnousu yhtä raskausviikkoa kohden oli 0,5 kiloa. Tuolla tasaisella menollahan raskauskiloja tulisi sitten se 13 jos laskee nuo 0-12 ja 39-40 raskausviikot painonnousuttomiksi.


No tähän väliin nyt huomautankin sitten viimoin, että juu ei varmaan yksikään raskaus painoineen etene ihan niinkuin neuvolan oppikirjat ehdottaa. Ihan jo pelkästään itseltäni löytyy lähipiiristä kuulemusteni perusteella niin 5, 8, 16 kuin 25 kilonkin raskauskerrytyksiä. Tuo 12-13 suositus siis alkaa jo tässä vaiheessa tuntua ehkä joltain tilastolliselta keskiarvolta ehkä, johon todellisuudessa yksikään raskailija ei ole ikinä osunut! :D Kyse siis lienee ihan puhtaasti kunkin tulevan mutsin yksilöllisistä ominaisuuksista, taipumuksista, syömisestä ja ihan siitä yksittäisestä raskaudestakin miten noita tulee.


Mun kohdalta tilastot on aika romukopassa jo tietyiltä osin tässä vaiheessa. Ensinnäkin plussatestin (rv 4+2) ja ekan neuvolakäynnin (rv 7+4) välillä mulla ehti painoa tulla noin suurinpiirtein 2 kiloa. Oli kyseessä sitten turvotus tai mikä lie pöhö ne kilot ei kyllä mihinkään ole noiden viikkojen jälkeenkään kadonneet, päinvastoin. Tosin tuohon hetkeksi kyllä painonlisäys tyssäsi. Niinpä siis vaikka neuvolan mukaan alkuraskauden aikana mulle oli tullut 2,5 kiloa (välillä 7+4 ja 16+3) niin itse lasken välillä myös nuo 2 pöhötyskiloa mukaan. Seuraava visiitti neuvolan vaa'alle onkin vasta viikolla 23+5, joten pitänee yrittää muistaa tossa puolivälin taitteessa hypätä kotivaa'alla tarkastamassa tilanne. (Jotta voin sitten tarvittaessa vielä isommin romuttaa tuon prosentuaalisen painonnousun jakautumisenkin. Hähä.)


Onnekseni tiedän kuitenkin tarpeeksi hyvin syöneeni ja ihan riittävästi liikkuneeni ja kaikin puolin koen oloni mukavan terveeksi, joten kiloja on turha tuijottaa. Toisaalta tykkään kaikenlaisesta tilastovertailusta, tarkkuudesta ja nippelitiedosta, joten tämä aihepiiri ei mikään poikkeus taida olla. Onneksi ne ylimääräiset saa sitten aikanaan karisteltua, jos kuulun siihen lajiin, jolla imetys ei laihduta.


Lopuksi vielä raskaus turvottaa turpoamattomankin -todisteeni.
En ole eläessäni ollut mitenkään turvotukselle altis, edes lävistysten tai satunnaisten vammojen ollessa kyseessä. Eilen kuitenkin sukkien ja pitkisten alta paljastui sellainen näky, että tämä turvotuksille tuhahtelijakin kiinnostuksella arveli ehkä jopa ihan jossakin määrin mahdollisesti kerryttäneensä kehoonsa jotain ylimääräisiä nesteitä, kun sukan suun yläpuolella nilkan ympärysmitta oli jotakuinkin älyttömästi paksumpi kuin sukkapuristusosassaan. Lentosukat kaivettiin kaapin uumenista esille ja nyt alkoi kevytliikunta- ja vedenkittauskuurit tästä päivästä.


Tähän malliin eilen:

Odotuskauhuja

Raskausajan kosmeettisia kauhuja. Tähän aiheeseen ei onneksi ole kuvitusta omasta takaa. (Vielä.)

Linea negra
Ei ehkä ihan pahimmasta päästä ja saattaisi ehkä jopa lopulta osoittautua ihan hienoksikin ilmiöksi. En kyllä ole tähän mennessä havainnut mitään muitakaan tummentumia sen enempää luomissa kuin muualla ihossa, joten merkkejä tästä ei ainakaan havaittavissa tähän mennessä.

Vaappuminen
Näillä viikoilla ja kivuilla väittäisin, että kaikki jotka vaappuu ennen viikkoa 25 vaappuu tahallaan! Saa tietty väittää vastaan kaikki oikeesti selkävaivaset, mutta mä en kyllä vaappunut edes sen si-niksahdus-vaivan aikaan, vaikka varmasti pidemmillä matkoilla vähän laahustin! Viimeiseen asti tulevillakin kuukausilla koitan myös välttää tätä efektiä minkä kykenen! (Sille muuten, joka on tänne eksynyt Google-haulla "onko si-nivel sama kuin ristiluu" tiedoksi: si-nivel = sacrum ilium -nivel = ristiluu-suoliluu-nivel, eli läheltä liippaa, mutta kyse nyt on kuitenkin nivelestä ja luusta erikseen!)

Navan pullahtaminen
Hrr. Ajatuskin hirvittää, ällöttää ja etukäteissattuu. Joku outolintu tätä kuvailee nettikeskustelussa "söpöksi", mutta mun mielestä oikein mitään vastaavaa termiä tähän nimenomaan ei voi liittää. Mun napa on mun mielestä nätti ja lisäksi se saattaa välillä muutenkin olla hivenen kipeä ja arka, joten en tykkää edes ajatella miltä tuntuisi jos se hinkkaisi esim. paitaa vasten ulostautuneena. Napakoru mulla on ollut noin 12 vuotta (??), joten en usko sen ihan heti umpeen kasvavan, vaikka korun joutuisin poistamaan, tosin mistäs sitä koskaan tietää. Vanhan reiän kohtaan tehty uusi lävistyskin on pikkujuttu ja paranee nopeasti, joten korusta luopuminen ei ole mikään iso asia. Mutta se napa sitten muuten... Joillain kun se ei edes palaudu ihan normaaliksi. Mun kiva napani! Wish me luck siis ja peukut pystyyn, että siltä säästyn!

Jalkojen kasvu
Mulla on kaapillinen arvokkaita kenkiä, jotka on mun nykyisille jaloille sopivan kokoisia. Eivät siis numeroa suuremmille. Ja on mun jalat muutenkin ihan tarpeeksi isot jo nyt, kyllä näillä pystyssä pysyy! Kaikista kauhein olisi sellanen joka raskaudessa koon kasvava malli ja mahdollisesti vielä eläkkeellä vähän levähtä, ettei oikein koskaan edes tietäisi kannattaako kenkiin satsata.

Jotenka hui vaan. Tässä on yli puolet vielä jälellä.

Juoksemisesta vähäsen

Nyt se on alkanut tuntua. Istuminen koulussa! Ihan tätä en kyllä pelännyt etukäteen, kun kauhuna oli lähinnä pään hajoaminen paikallaan mollottamiseen. Selkä on kestänyt yllättävän hyvin kun olen alusta asti tsempannut ryhdin kanssa, mutta mites noi lonkankoukistajat. Sen verran kireenä, että nyt jo pienikin kippurammassa istuminen esimerkiksi tässä koneella saa helposti epämukavaa tunnetta. Tulee tarve edes kankuilla ees taas keinutella jos ei muuta. Se on liikuntaspurtti siis, vaikka vähän koulun kustannuksella jos ei muu auta! Tänään onkin sitten lämpötila hujahtanut kevyesti plussan puolelle, joten pääsen heti raa'asti testailemaan olosuhde-eroja eilisiltaisen -5 asteen lenkin ja pian koittavan välillä!

Juoksu sujuu edelleen täysin normaalin oloisesti, joten siinä en ole joutunut karsimaan mitään toimintoja pois (toisin kuin esimerkiksi spinningissä). Alkuraskaudessa tottumattomuus niin totaaliin alun hengästymiseen oli tosin mielenkiintoista, muttei astmaatikolle kylläkään mikään uusi kokemus. Pahimpina astmakausina kun syke on ihan normaalissa kevyessä juoksussa jonkin hermostoreaktion seurauksena huidellut liki kahdessa sadassa, vaikka olo juoksussa ja hapottumisessa on samanaikaisesti ollut mitä mainioin. Sykemittareistani on tällä hetkellä patterit loppu ja en ole rehellisesti vaan saanut aikaseksi vaihdattaa kumpaankaan uusia, joten koko raskausajankin olen siis polkenut, juossut ja kaiken puskenut ihan vain jäähdyttelyvaiheen sormet kaulalle -menetelmällä. Kokemattomammalle liikkujalle oli raskaana tai ei suosittelen (käsken) sykemittaria joka treeniin ehdottomasti! (Onhan se ihan pirun kannustava vehjekin!) Ehkäpä otan tässä omaksikin projektiksini uudet paristot.

Vissiin useammissakin lähteissä olen törmännyt ihmeväittämään raskausajan liikunnan maksimisykkeestä (en tietenkään nyt jaksa yhtään lähdettä tähän kaivella!). Itse en tosiaan ole mistään oudoista puolet maksimista / vain aerobista /130-150 beats per minute -lukemista piitata, vaan ihan juuri niin on menty kuin aina ennenkin. Eri asia olisi, jos jokin tuntuisi pahalta, kuten liian kumara asento pyörän päällä tai orastava pissihätä juostessa, sillä sellaisia olen kyllä puolestaan välttänyt. Koska ne tuntuu huonolta. Eli toisin sanoen tarkoista juoksu (tai muista) sykkeistäni en osaa sanoa, mutta sillä on menty mikä tuntuu hyvältä, oli se rankkaa tai ei ja mistään "rajoista" piittaamatta. Nyt sitten pohdiskelen jo ennemmin miten toimin kuukauden kuluttua, kun maaginen puolivälin raja ylittyy ja juoksu taas joidenkin lähteiden mukaan pitäisi lopettaa, vaikka tuntuisi ihan hyvältäkin. Katellaan sitten...

Välineistöstä sykemittarin ohessa tärkeäksi raskautuneelle mainostan hyviä rintaliivejä. Ja nyt siis puhun jälleen juoksusta, jossa pomput on radikaalimpia kuin vaikka pyörän päällä. Merkillä tai millään muulla ei ole väliä, sillä itse olen oiva esimerkki oudoista mutta niin toimivista ratkaisuista. Parhaat juoksuliivini ikinä ja aivan pakolliset näillä utareilla joka ikisellä juoksulla ovat ikivanhat (siis ainakin 8 vuotta?) Championin liivit. Kuulostaa hurjalta, mutta ne on aina olleet hyvät. Nykyään tietty massan lisäännyttyä (ja etenkin raskausleviämisen myötä) se takahakanen on sopuisasti apposen auki, mutta se ei tahtia haittaa. Etumuksen puolelta kun liivit ovat mallia alareunaan kiristyvät ja ylhäällä tissitila. Eli ne yksinkertaisesti kiilaavat koko tuon etumusrasvan niin ylös kuin pystyy ja niin tiukasti kun pystyy. Hassulta se näyttää, mutta eipä hölsky hyppiessä mikään. Pointtina siis ei ole väliä mistä, kuinka vanhat ja miten hoksatut varusteet ovat, kunhan ne hoitavat tehtävänsä! Ihan kauhulla odotan sitä, ettei noi urheat Championit enää mulle mahdu, mistä mä löydän ikinä mitään yhtä tehokasta? Tosin voin muuten vinkata, että halppiksista esim. Lindexin Swegmarkin jotkin mallit tosi napakkoina kokoina pelittävät muuten myös hyvin!

Toki muunkin varustelun täytyy olla käyttäjälle ja keliin sopivat, mutta niistä ei nyt enempää. Googlaamalla juoksuvarusteet löytää varmasti päteviä ohjeita. Sen kuitenkin mainitsen, että talvikeleillä rentoutta ja helppoutta juoksuun tuovat välillä nastakengät. Tavallisissakin on usein ainakin hangella kohtalaisen hyvä pito ja etuna tietysti varmuus omaan askellukseen sopimisesta, mutta ihan jääjäällä kyllä nastat on kivat, koska alamäkiäkään ei tarvitse pysähtyä mummotassuttelemaan. 

Adizerot vauhtivetoihin, lyhyisiin ja nopeisiin lenkkeihin.
Karhun M10:t käy aina ja ihan kaikkeen.
Niken Vomerot vähän hitaampaan ja kestävämpään menoon (hyvät myös hangella).

Ja nyt näiden kuvien välissä kyllä vielä mainintana, että yksillä kengillähän siis pärjää aivan loistavasti, eli tällanen hifistely kannattaa aloittaa vasta kun tuntuu, että se juoksukenkäparin "1000 kilometrin käyttöraja" alkaa yksittäistä paria kuluttaessa tulla turhan nopesti vastaan (puolessa vuodessa - alle vuodessa vaikka?). Niin ja myös Lidlistä sai aikoinaan tosi hyviä vauhtiveto-tossuja, jotta mikään nimellinen laatu ei näissäkään takaa aina kaikkea.

Asics Arcticeilla mennään nyt läpi lumen ja myös jään.

Itse olen odotusaikana huomannut kenkäongelmissa "vanhojen ongelmien" korostumista. Mulla on ilmeisesti jossakin määrin lättäjalka, eli joudun solmimaan heti uusissakin kengissä nauhat niihin takimmaisiin "kiristysreikiin" asti ja tiukalle. Nyt siis vielä tiukemmalla tai muuten tuntuu heti, että kantapäät tanssivat polkkaa kantakupeissa. Eli voisi olettaa, ettei vielä ainakaan jalat mitenkään turvoksissa ole. Taitaa olla tohon mahanseudulle se turvotus keskittynyt.

Juoksuhousut on vaatetuksessa ollut tähän asti se suurin vaiva. Lähinnä "housunvyötärö mahan päälle vai alle" -valinta. Toistaiseksi on ollut päällä, koska talvi ja kylmä. Toinen käytännön ongelma (ei ainoastaan nyt, vaan myös esimerkiksi vappuna tai mm-voittojuhlien aikaan, köh köh!) on julkisten vessojen huutava pula kaupungissani. Muistakaa siis: Jos näette puskakusevan hampuusin takapihallanne, se ei aina ole kännääjä tai pultsari vaan kenties lenkkeilevä vauvanodottaja, joka ei vaan kestä yhtäaikaista pienintäkään täytettä rakossa yhdistettynä hölskytykseen! (Saas muuten nähdä leviääkö tää pissihätäkipu jossain vaiheessa normitoimintoihinkin, vai jääkö hölskymisyhteyteen. Ainakin toistaiseski tavallisissa toiminnoissa kuten istuminen, kävely, seisominen, pystyn ihan tavalliseen tapaani pidättelemään.)

Kummempia vinkkejä en tosiaan osaa raskausjuoksijalle tähän hätään antaa, sillä itselläni on sujunut sen verran ongelmitta. Tietty esimerkiksi hyvän raskaushöysteen lenkille saa liittämällä siihen lantionpohjatreenin samaan! Helppoa kun heinänteko, kunhan korsetti juoksussa on muutenkin kasassa, siinähän saa lantiolihaksiston messiin ihan puoli-ilmaseksi! Raportoin kuitenkin tulevasta edistymisestä, sillä kohtahan tässä vasta siirrytään viidennelle kuulle!

Viime viikolla tuli kahen kympin tarjousdopplerini. En (vielä) ole ehtinyt selvittää miten ääntä saisi liitettyä tänne (ja missä tiedostomuodossa). Tietotekniikka, pah. Hyvin kuuluu kuitenkin istukan ja veren "viuhutus" ja vähän syvemmältä kaiveltaessa itse laukkajumpsutuskin. Ja tyttösykkeillä (145-150) tottakai!

Mukana tuli vain kuulokkeet, munakaiutin on kuvausrekvisiittaa.

Terhin hedelmäsalaatti ja vinkit

Yksinäisen illan aterioinnin innostamana päätin kirjoittaa tosta hedelmäsalaattiateriasta sitten ihan blogitekstinkin. Mieleen tuli kuitenkin laajentaa aihetta vähän pidemmälle ja jopa jakaa itse hyödylliseksi kokemaani maalaisjärkitietoutta! Vaikka tää nyt raskausblogi onkin, ennemmin kuin mikään kulutusvinkki- tai ruokablogi niin miksei moni sattuisi hedelmien ja vihannesten laajemman kulutuksen ja tarkkailun juuri odotusaikana? Joten ensihätään Terhin hedelmäsalaatti ja jälkkäriksi arkiset vinkit toimintaan kauppojen hedelmä- ja vihannesosatoilla. (Ainakin jossain määrin oon huomannut, ettei tällaset kaikille mieleen tule.)

Hanki haluamiasi hedelmiä haluamasi määrät. Itseltäni jäi nyt esimerkiksi salaattiklassikkoni kiivi kauppaan, koska ne oli kaikki raakoja. Samoin meloneita ei ollut pilkottuina ollenkaan ja kokonaista en halunnut ottaa, kun näilläkin tulee jo liian iso annos. Vahvan makuisia (sitrukset, banaani) on hyvä ottaa vähän vähemmän ja mietoja (meloni, päärynä) ehkä määrällisesti enemmän, niin tasapaino säilyy.

Hedelmäthän on ravintona aika haperoa meille suomalaisille. Kuljetus- ja säilytysmatkat on pitkät, torjunta-ainemäärät huikeat ja makukin talvisin vähän niin ja näin. Kaiken hyvän mitä hedelmistä voi saada saa terveellisemmin vihanneksista. Vihanneksista puuttuu hedelmissä ekstrana saatava hiilaripommi, hedelmäsokeri. Mutta koska olen raskaana, niin mä saankin nyt syödä ihan mitä huvittaa! (Hähä!)

Pilkotaan kaikki kulhoon.

Sekoitetaan.

Lisätään terveelliset ja epäterveelliset ainekset, eli purkki maitorahkaa, puoli purkkia raejuustoa ja purkki maun mukaan vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä. Ja sekoitetaan.

Ja syödään. Yleensä usemmassa osassa, kun kerralla ei jaksa.

Sitten nää satunnaiset vinkit. Jotain varmaan jää puuttumaan ja sit harmittaa, mutta ei voi mitään.

Kaikesta kotimaisesta: Nyrkkisääntönä voi muistaa kaiken "maanpäällisen" sesongin loppukeväästä loppukesään ja taas "maanalaisilla" puolestaan kesästä tai alkusyksystä talveen. Ankeinta aikaa aletaan siis kohtapuoleen kotimaisen kasviksen suhteen elellä, kun viime kesän sipulitkin alkaa loppua ja ensi kesästä vasta haaveillaan...

Avocado: Kivikovat ei välttämättä kypsy ikinä, mutta usein hyvin esikypsyneitä on ympäri vuoden tsägällä vähän kaupasta riippuen, eli kannattaa tarkailla omien lähikauppojen toimittajien mentaliteettia. Nykyään tarjolla näyttää ympäri vuoden olevan pääsääntöisesti vain yhtä ainoaa (Hass) lajiketta, kun ennenmuinoin rinnalla etenkin kesäaikaan pyöri myös kauniin vihreä ja tasakuorinen Fuerte. Eli jos Fuertea näkyy, vinkatkaapa! En ees muista enää oliko se parempi koskaan tai mitään, mutta ihmettelen vain mihin katosi... Niin ja monesti isosta avocadokasasta saattaa ne alimmaiset olla parhaiten kypsyneitä, eli kannattaa metsästää jos samana päivänä haluaa syödä...

Irtotuotteet: Irto on aina kilohinnaltaan halvempaa kuin rasioitu tai pussitettu. (Paitsi ehkä joskus harvoin jotkut tarjoukset.)

Kiivi: Ylläri kyllä talvisesonkituote, eli nyt kannattaa! Tähän pätee vähän sama kuin avoonkin... Kivikovat saattavat vaan suoraan pilaantua, eikä kypsy koskaan. Liiallisella käytöllä muuten laksatiivisia vaikutuksia (ainakin mun miehelle)!! (Ja ihan OT sitten vielä: yksi köksäntunnilla oppimistani asioista on, ettei kiivi liottamatta hyydy liivatteella, siinä on joku vasta-aine, hyvä muistaa esim. kakkuja koristellessa kiiveillä!)

Kurkku: Pilaantuu laikkumaisesti ja useimmiten päädyistä, eli ne kannattaa tsekata etenkin talvipakkasilla ja kesähelteillä.

Mansikka: Ulkomaiset voi jättää äitienpäiväkakunkoristeiksi suosiolla. Aikoinaan kun poimintatöissä kesäsin vaikutin aivan ehdoton suosikkilajikkeeni oli Honey! Sitä näkyy ainakin pk-seudulla älyharvoin, eli jos näet, ota sitä! :P

Melonit: Kesästä syksyyn sesonki, saattavat hyvin säilyä kaupan varastoissa jopa talveen asti, kypsyystsekkinä napapää joustava muttei löllö, saattaa tuoksua makealt, isoissa yksilöissä ontto ääni kopauttaessa. Pilaantumisesta kertoo pehmeät tai tummentuneet kohdat kuoressa, etenkin siellä napapään lähellä.

Omput: Hyi en suosittele (paitsi kotimaista ja ehkä luomua ja ehkä syksyisin :). Raakoja juttuja voi tosin kotona koittaa pikakypsyttää paperipussissa omenoiden kanssa, mutta varo pilaantumista!

Perunat, porkkanat, tomaatit: Älä syö vihertäviä, alle millin kokoiset itämiset ei haittaa, porkkanoista naatit pois kotona, niin säilyvät paremmin.

Rasiatuotteet (mitkä vaan): Alapintaa kurkkaamalla näkee nopeimmin pilalle menneen, kun siihen suuntaan ne nesteet ja muut valuvat.

Sipulit: Tuoreet kesällä, kuivatut syksyllä ja talvella, keväällä saattavat loppua ja joudutaan ulkomaisilla (helposti pilaantuvilla) paikkaamaan vajetta. Näissäkään ylläri kyllä itäminen ei haittaa, vaan jotkut jopa tykkää että versot ois hyvänmakusia (en oo ite kokeillut).

Sitrukset: Talvisesongin tuotteita, makeimpia yleensä pienet, painavat ja ohutkuoriset, kun taas väri ei paljasta mitään!

Säilytys:
Kaikki kannattaa säilöä umpinaisesti (kaupan pussi, ekommin säilytysrasia) ja vedellä kastelulla voi ennaltaehkäistä ja jälkipelastaa nahistumista. Esim. salaatti- ja yrttiruukut ennen säilömistä kannattaa aina kastella niinkuin kukatkin ruukuissa ja jos ei vähään aikaan käytä niin kastelut väliin. Ihan nahistunut salaattikin pelastuu vielä jääkylmässä vedessä liottamalla. 
Rehut on osittain myös olennaista säilyttää aina samassa asennossa, missä itse tuotekin on alunperin kasvanut. (Eli salaatit ja tilli esim. pystyssä jääkaapin ovessa, basilika pystyssä ikkunalaudalla, jne.) Sanotaan, että jopa porkkana säilyisi paremmin pystyasennossa naatti ylöspäin jossakin boksissa, mutta tätä en ole kyllä itse kokeillut! Jos teet sekasalaattia pidemmäksi aikaa, kannattaa eri osat jättää erilleen ja suljettuihin astioihin, niin säilyvät jopa monta päivää, etenkin kostutettuina.
Kannat sun muuta on hyvä jättää kiinni kasvikseen muissa paitsi juureksissa (omena, terttutomaatti, salaattikerä, sipuli). Ehkä se luulee vielä saavansa kasvaa kasvimaalla tän seurauksena?

Valikoimat: Kaupat tilaavat hedelmä- ja vihannestuotteet manuaalisesti, eli siellä on ihan oikeesti yksi tai muutama ihminen, jotka päättävä kuinka monta laatikkoa avocadoja viikonlopuksi otetaan, kuinka pitkän ajan varastoa niitä takatiloissa säilötään ja missä ne on esillä. (Toki sesongit ja saatavuudet myös vaikuttavat, kun esim. kotimainen kukkakaali vaan loppuu täysin markkinoilta tammikuussa, sitä ei saa kun sitä ei ole.) Mutta pointti siis on, että jos huomaat jonkun loppuvan liian usein, olevan huonolaatuista tai mitä vaan niin pistä mailia kauppaasi! Toinen vähemmän vaativa keino on tutustua tarkemmin eri lähikauppojesi tyyliin ja tapoihin ja hakea kustakin erikseen se, mikä siellä on hyvää tai muuten vaan toimii. Sesongit ja tarpeet vaihtelevat, eli yritä itse miettiä koko osaston tuotteiden hankkimista kaikkien asiakkaiden tarpeisiin jopa viikko eteenpäin. Kaikkea ei vaan aina huomaa, joten siinä voi ihan hyvillä mielin auttaa vinkkaamalla.

Ja vuoden 2013 vihanneshan on chili! Että onnea vaan imetykseen! >:D

((Loppukevennyksenä: Mielenkiinnosta omia silmämääräisiä huomioita kohtaan tein tän Lindexin klassikon, rintsikkakokotestin mittanauhalla ja aika oikeassa olin! Ihan tarkkoja senttimääriä en muinaisista mittailuista tietty muista, mutta tuolloisesta on koko "mittojen mukaan" (ainahan vähän riippuu liivimallista sitten irl) kasvanut tosiaan sen kaksi kuppikokoa ja kaksi ympärysmittaa... 85 F:ään asti. Kuulostaa hurjalta, mutta ei nää niin isoilta näytä vaikka tuntuukin! (Onneks.)))