lauantai 5. lokakuuta 2013

Syntymäbileet

Viikko sitten meillä juhlittiin Tirppanan syntymää ja oikeestaan ihan vaan kaikkea. Toki juhlan tuoksinnassa vieraille kerrottiin nimestä, sen valinnasta ja merkityksistä ja muusta. Ihan kutsuma-etunimi, Enni, valittiin Miehen hyväksynnällä ja mun päähänpistolla ja yhteisellä "se se on" -fiiliksellä ja Miehen tyttären nimeen ja mun nimeen rimmaavasti. Ihan vaan kalenterin nimilistaa lueskelin luennolla ja tein listan mulle kelpaavista nimistä. Yhtenä aamuna aamupalaa syödessä sitten vaan iski sellanen varma olo, että tää se on. Vaikka olo vielä vähän epäröi ja heilahtelikin hetkittäin niin varmistui sitten synnytykseen mennessä. Romukoppaan lensi mun vuosikausia mielessä pysytellyt tulevan tyttäreni nimi, vaikka se vähän alkuraskaudessa vielä puheissa kummittelikin. Onneksi tunne nimestä muuttui, ja ei ihme että muuttui, koska Tirppa ei kyllä yhtään näytä Ulpulta! (Se olis siis ollut se alkuperäinen, toinen vaihtoehto.)

Toinen etunimi on mun äidin äidin mukaan. Soinnahtaa nimessä kauniisti ja Elna-mummoni on ollut mulle aikoinaan hyvinkin läheinen, vaikkakin ite oon siis mummoksi aina vaan kutsunut. On kyllä siis edelleen, vaikkei ihan puuheet ja järki entiseen tapaan pelitäkään suurinta osaa ajasta. Mummo on myös mua vauvana paljon hoitanut, sodat kokenut ja yhtäaikaa niin perinteikäs ja nuorekas kuin voi olla. Ehkäpä nimen periyttämisellä Tirppa perii jotain hyviä piirteitä tästä rakkaasta mummostani, vaikkei valitettavasti tule itse häntä koskaan tuntemaan. :) Pitkään kuitenkin vielä mietittiin väännöstä mummon nimestä, koska mummo itse ei ole oikein nimensä asusta tykännyt, mutta päätettiin sitten pitää ihan alkuperäinen, kalenteristakin löytyvä versio. Mitäs sitä muuttelemaan.

Sukunimi tulee Miehen mukaan. Tämä jäi mun yksinomaisesti päätettäväksi, vaikka Miehellä ehkä jotain toiveita saattoi ollakin. Mulla on itelläni tosi harvinainen sukunimi, joka kenties on sukupuuttoon kuolemassa, kun ainakin pikkuserkut on vaihtaneet naimisiinmennessään nimiään kaikki. Sukunimi on vieläpä tosi lyhyen aikaa ollut käytösää, koska sen vaihtoi isänisäni avioituessaan isänäitini kanssa. Tuleva rouva kun ei halunnut isänisäni vanhaa nimeä! Eli näin nää naisten mielet ailahtelee, yhellä vuosikymmenellä käy joku ja toisella toinen... :D Itselläni ei mitään erityisiä tunteita sukunimeeni ole ja kaipa tuo Mieheltä enemmän kuin multa näyttävä Tirppa jotenkin mieltyi mun mielessä nopeasti syntymänsä jälkeen Miehen nimelle.

Kummit saivat juhlissa myös kummitodistukset, jotka tilattiin ennakkoon Pro-seremonioilta. Ja tietysti heidän valikoitumistaan myös vähän valotettiin.

Tirpalla oli sporttisesti Adidaksen mekko ja hopeiset sukkikset, mutta valitettavasti niistä ei oikein kunnon kuvaa tullut napsastua... Megapuklaaja osasi juhlien ajan käyttäytyä ja illan myötä sukkiksetkin lensi pois jalasta ja vaihtuivat rennompiin lökäreihin! Päivällä siis kävi suku ja "aikuiset" (ja oli kuuma ja paljon porukkaa), illalla oli kavereiden vuoro ja meno rauhoittui! :D



Ja koska multa on kohtapuoliin tuloillaan vaippapostausta taas, niin täytyy tehdä paljastus, että juhlissa käytettiin kertsejä! Syistä (3) että: 
- Olin suunnitellut pyykkäämiset niin, ettei pyykkiä ollut juhla-aikana kuivumassa tai kauheesti koreissakaan, joten tätä helpotettiin muutaman tunnin kertseilyillä. Makkari oli kyllä "rauhoitettu alue" karvavauvoille ja karvattomalle, joten pyykkiteline olisi voinut olla siellä, mutta muuten kyllä yli 30 henkeä 55-neliöisessä kaksiossa (miinusta noista neliöistä siis makkari, vessa, vaatehuone, jne...) oli tiivistunnelmaista!
- Vaippoja vaihtoi aika paljolti kummitäti, jolla ei ihan harjaantunut ole vielä tuo kestojenkäärimistaito. Tosin haluaa innolla oppia vielä, vaikka juuri juhlapäivänä ei ehditty treenailla...
- Tirppa kasvaa vauhdilla ja kertsejä käytetään tosi vähän, lähinnä mun äitini hoitaessaan käyttää, Mies toisinaan, eli meidän minikokoset ehtii käydä pieneksi, ellei tarkotuksella törsäillä niitä välillä. Eli meidän "osa"-kestoilussa 60 vaipan paketit on liian suuria! Saakohan niitä pienemmissä? Paketti on ollut nyt muuten niiden sairaalan propaganda-ilmaisvaippojen jälkeen Muumeja, mutta seuraavaksi aion hakea isommasta S-ryhmä putiikista biohajoavia Natyja!

Oli vaipat silti värijärjestyksessä ja esitelmöimäänkin pääsin. :)


Ja ruokakin oli niin nannaa! Saatiin hieman apuja kummeilta ja mun äidiltä niin lapsenkaitsemisessa kun minä kokkasin, sekä ihan astioidenlainauksesta ruuanlaittoon. Kyllä kelpasi. Paljon jäi ylikin, ja kunnolla kun säilöi niin salaattejakin pystyi syömään vielä päivätolkulla juhlan jälkeen. Pakkasessa on yhä karjanlanpiirakoita ja liesituulettimen päällä Hanna-tädin kakkuja. :D Omnom.



1 kommentti:

  1. Pokies & Slots Review | Casino Guru
    Pokies, 홀덤 용어 slots and games from Pokies and Slots developer For 포커 스트레이트 the adventurous 해외에서 축구 중계 사이트 spirit of pcie 슬롯 the game, there is an extensive range of 슬롯 커뮤니티 table games,

    VastaaPoista