sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluntoivotus

Jaaha jaaha. Maha täällä kasvaa, muttei muuta.

Jännä ajatella, että saattaa joksikin aikaa jäädä viimeiseksi "reissujouluksi". Tässä on jo vuosien ajan tullut seilattua koko aatto milloin mitenkin, mutta yleensä vähintään 2-3 eri joulunviettopaikassa yhden iltapäivän ja illan aikana. Toisinaan vielä duunissakin siinä päälle aamupäivä. Voi olla että vuoden päästä sitten seuraa kaipaavat joutuvat vaan yksinkertaisesti vaivautumaan meidän luokse, tai katsoo nyt. Mutta vähän sillä mielellä mä lähden tuonne hankeen lahjojen kera tarpomaan ja takseilemaan (vielä) tänä vuonna. :)

Miehen tyttö tulee joulupäivänä meille ja hälläkin eka pukiton joulu! Muistan niin elävästi omat ekat sellaiseni, kun joulu saikin yhtäkkiä ihan uutta ulottuvuutta, kun sitä saattoi itsekin valmistautua ja suunnitella jotenkin. Sit iskikin hetken joulu-angsti, kun ei ihan oisi aina jaksanut, mutta nyt täytyy sanoa että ehkä viimeset muutamat vuodet on ollu taas tosi joulumeininki! :D Varmaan toi örkki osaltaan lisää tän vuoden fiiliksiäkin. Saas nyt nähdä sitten miten örkin suhteen sumpliutuu toi joulupukki, kun oon kokenut jotenkin tosi kököksi sen pukkiesityksen aina lapsille... No ei onneksi konkreettinen murhe vielä pitkään aikaan!

Varmaankin tästä saman tien täksi illaksi ja huomisaamuksi vetäydyn töihin ja sitten toviksi joulun viettoon, joten ihanaa, ruuantäyteistä ja lämpöistä joulua kaikille! <3 (Ultraanhan onkin sitten enää viikko aikaa huomisesta eteenpäin ja tänään voi ajatella startanneen jo 12. viikonkin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti