sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ahvenanmaan pannukakku Helsingin tyyliin

Mä hullaannuin joskus ipanana Ahvenanmaan eräretkellä ihan hurjasti Ahvenanmaan pannukakkuun. Aikuisempana oon sitä jokusen kerran sitten ihan perinteisesti mannapuurolla vääntänyt ja edelleen on ihan herkkua! Hakkaa tavispannarin mennen tullen! Pannukakku on muutenkin mun keittiössä ihan normiruokaa, sellanen hätävara, johon löytyy aina melkeinpä ainekset ja päälliset ja jos ei muuta jaksa vääntää niin edes sitten pannaria.

Mun pannarintekotapa on periytynyt mummolta, eli äitini äidiltä. Mun isä oli allerginen kananmunalle (ja kalalle) ja siksipä sitä ei meillä juuri juhlia lukuunottamatta juuri käytetty. Isän ollessa työmatkoilla, mummo tuli äitiä usein jeesaamaan ja "kun kissa oli poissa niin hiiret hyppi pöydillä" vai miten se nyt meneekään ja kananmuna (ja kala) ruokia syötiin sitten sen edestä. Mummon kanssa tein monet pannarit yhteistuumin, opin rikkomaan kananmunat ja lappamaan jauhoa ja maitoa sopivassa suhteessa sekaan, kun mummo vispasi. Itse teen pannarin välillä ihan uunipellille, jolloin jätän taikinankin löysemmäksi ja saan sellasen lättänän pannariletun, mutta useimmiten käytän ihan lasista uunivuokaa. Tuolloin taikinakin on tuhdimpaa, ruokaisampaa ja itse kakku paksumpi. Omnom.

Koska joku mannapuuropannari ei kuitenkaan sovellu liian usein arkiruoaksi vitivalkoisine hiilareineen, oon välillä vääntänyt ns. puurottoman pannukakun vaihteluna terveellisempiä sovelluksia mannapuuroisesta Ahvenanmaan pannarista. Kaikkien hienointa tietysti on jos brunssipannarissa voi hyödyntää vaikka aamupuuron jämät! Meillä nyt puuroa ei vielä syö kuin minä, joten yhden annoksen mikropuurosta ei tähteitä jää...

Tarvitaan siis:
- Rasvaa vuoan voiteluun
- Puolen litran puurosatsi, mielellään maitoon tehty (kuvan pannarissa on kauralesepuuro: 5dl maitoa, 1,25dl kauraleseitä ja vajaa tl mineraalisuolaa)
- 4 munaa
- 1 dl sokeria
- 5 dl maitoa
- 2 dl vehnäjauhoa
- Haluamiasi mausteita, marjoja tai muuta (kuvan pannarissa on vaniljasokeria noin 1-2 ruokalusikallista)


Munat ja sokerin voi vaahdottaa ja sitten vasta sekoittaa muut aineet tai sitten voit vaan sekoittaa kaiken heti. Niin ja puuron on hyvä olla jäähtynyttä ettei munat mene kokkeliksi. :D Sit laitetaan puoleks tuntia koko höskä siinä voidellussa vuoassa uuniin 175 asteeseen. Nautintavälineiksi suosittelen vaikka marjoja ja vaahterasiirappia. Juhlaisamman satsin saa sitten vaikka korvaamalla maitoa kermalla ja maustamalla pannarin esim. kardemummalla. :) Pannarista on niin moneksi!


1 kommentti: