Synnytysjorinaa osa I

Varoitus: Sisältää ehkä jonkun mielestä synnytyspelottelua, älä lue eteenpäin, jos oot herkkis sellasissa! :)

Mietin tossa tovin, että oispa kiva tänään ihan kunnolla kirjottaa, kun eilen oli sellanen pikanen vaan, mutta jotenkin aiheen etsiminen tuntu niin hakuammunnalta. No onneksi blogi käsittelee aihetta, johon tänhetkisessä elämässäni törmään netissä jatkuvalla syötöllä ja milloin mistäkin näkökulmasta! Aihe, joka varmasti monia ja minua kiinnostaa löytyikin sitten meinaan ihan hetkessä, vahingossa ja ihan hassua aasinpolkua... (Vauvafoorumin keskusteluista mieleen tuli hieronta raskausaikana -> ajattelin miestä rohkaista hierojaksi / rohkaisemaan mua käymään hierojalla, ja aloin etsiä linkkiä näytettäväksi missä olisi joku raflaava otsikko tyyliin "Hieronta raskausaikana tekee vauvasta täysin itkuttoman" -> Googlen hakusanat "raskausajan hieronta" toivat linkin välilihanhierontasivulle!! Juuri se mitä oon miettinyt!! Ja synnytys!! Ja repeämät!! Ja tikkaus!! Ja ja ja!!)

Eli kuvailenpa hieman odotuksiani, toiveitani ja ajatuksiani synnytyksestä näin alkuraskauden ajalta ja näkökulmasta... (Ja kyllä! Elän vielä alkuraskautta ja ensimmäistä kolmannesta mielipuolisen tarkan määritelmäni mukaan huomiseen noin kello kahdeksaan aamulla asti, sillä vasta sitten on odotusta takana tasan kolmasosa eli 93,33 vuorokautta. :D Joista tosin tietty niistäkin ekat melkein 14 vuorokautta hedelmöittymätöntä aikaa...) Jos näkökulmat muuttuvat kovinkin paljon, niin voin sitten vaikka tehdä uuden "mikä on toisin"-kirjoituksen toisessa tai ainakin vikassa kolmanneksessa kun se konkreettinen synnytys alkaa puskea päälle!

On muuten kauhea polemiikkiaihe tää synnytys. Ihan niinkun imetyskin. Kaikilla on oma eriävä mielipiteensä ja silti kaikki on yhtä oikeessa. Kuitenkaan toisten oikeessa olemista ei myönnetä, vaan jopa kielletään. Siksipä itse sanon tähän alkuun, että en lue mitään viranomaissuosituksia tai muita oikein millään mielellä tosissaan näiden asioiden suhteen. (No sen nyt ehkä on osoittanut jo 135 mikrogramman d-vitamiiniannostuksenikin.) Eli mun mietteet ei perustu oikein mihinkään muuhun, kuin ihan vaan mutuun omana hippi-hedonisti-pedantti-luonnonlapsi-itsenäni. Synnytystä ei kuitenkaan voi etukäteen suunnitella ja se menee omalla painollaan miten menee, mutta asioita olisi kuulemma hyvä pohtia etukäteenkin. (Siis näin mun mielestä ihan viranomaisetkin sanoo!)

 Omat toiveeni listamaisena olisivat tällä hetkellä nämä (siis mihin edes ehkä voin vaikuttaa, biologia-fysiologia-yms.-puoleen en nyt ota kantaa): Olen terve ja kunnossa, mahdollisimman pitkään alkuvaiheessa kotona,  amme (tai toissijaisesti istuva asento ponnistukseen), puudutus ei vaikuttaisi ponnistusvaiheessa enää, repeämien välttäminen ja perhehuone (tai toissijaisesti mahdollisimman polikliininen synnytys). (Ja tietty kaiken noista ohella, että mies pystyisi olemaan läsnä hela hoidon eikä myöskään pyörtyisi!)

Ja sieltä se nyt alkoi se huokailu ja pään pyörittely? Aight! :D Lisä-ärsytykseksi siis tarkennukset.

 Tuohon terveyteen yhtäaikaa tietysti voin ja en voi vaikuttaa. Ihan niinkuin luomutilaisenakin ja kaikki muut. Ekasta testistä lähtien olen puskenut treenejä vanhojen tsemppien ohella nyt myös synnytysvalmentautuminen-kortin voimin. En nyt jaksa tosiaan edes linkata mitään hyvä kunto + synnytys linkkiä tähän, koska niitä on niin paljon. Eli reeniä, horo, reeniä ihan loppuun asti ja hyvää ruokaa. Nää saattaa vaikuttaa raskaus"sairauksiinkin", mutta tietysti niille ei sitten välttämättä mitään mahda. Eniten niistä pelkään jostain syystä hepatoosia, koska alussa vähän kutitti käsiä ja jalkoja... (Ja peukut pystyyn, ettei h-hetkellä ole kehossa bonuksena mitään tavistautipöpöjä!)

Alkuvaihe kotona on ihan omaa mukavuutta ja synnytysrauhaa ajatellen. Sairaalassa on jotenkin muiden armoilla koko ajan, siellä on rauhattomampaa ja kotona ainakin varmuudella pääsen siihen ammeeseen! Vaikka vuorokaudeksi! Tai viidesti päivässä! Kotona on kaikki lähellä ja kaikki toimii heti. (Tässä tietysti arvaamattomina tekijöinä on mikä tahansa riskisynnytystekijä, jos joutuukin valmiiksi olemaan sairaalassa. Muuten en usko kovin kauas kotoa poistuvani enää muumivaiheessa. Myös malttamaton luonteeni tai kivut saattavat ajaa mut ennenaikaisesti sairaalan huomiin.)

Oon liikkuvainen ihminen, enkä tykkää makoilla (paitsi kun on makoiluaika). Vesi (lämmin!!) on mulle mieluisa elementti. Kylven paljon muutenkin, se rentouttaa (sekä mieltä, että lihaksia ja kehoa). Sängyssä en tietoisesti tee suuria päätöksiä enkä ponnistuksia. Ja vaikka viranomaisiin en kaikessa muuten luottaisikaan, niin painovoimaan kyllä uskon! Ja tämä liittyy myös seuraavaan pointtiin, eli...

Repeämä tulee jos tulee.* Tähän asti olen vähän pohdiskellut, että auttaisiko lantionpohjanlihastreenin lisäksi myös loppuvaiheen välkyn öljyäminen ja voitelu. No tänään eksyin tänne, josta tuli tähän tekstiinkin idea. Eli sitä voi välttää ja jopa tavallaan niin olen tähän asti tehnytkin! Cool.

Puudutus vs. ponnistus mulla oli jo ennen tuota edellisen linkin välkky-vinkkejäkin. Tosin aiemmin pelkäsin enemmän mentaalipuolta. Ponnistusvaihe on fyysisen lihasponnistuksen kannalta raskain, mutta ei mikään mahdottoman pitkäaikainen. Haluan olla niin täysissä ruumiin ja sielun voimissa siinä vaiheessa kuin mahdollista (enkä revetä). Olisi myös hirmu kiva olla hereillä, eikä mömmöissä tai kaasuissa kun örkin ekan kerran tapaan (eikä esim. heti tikattavana). Tää onkin hyvä dilemma. Puudutus avautuessa voisi säästää fyysisiä voimia ponnistukseen, mutta puudutuksen ajoittaminen vain tohon avautumisvaiheeseen voikin olla aika rakettitiedettä... Ja ehkä mä vaan kuolen ilman puudutusta kipuun...

Repeämät tai episiotomia tässä nyt onkin käsitelty varmaan jo aika monesta vinkkelistä, mutta ehkä se on sektion jälkeen se mitä eniten kammoan. Se nyt on kuitenkin mun peppu.

Ja viimeisenä sitten nää jälkeiset :D, eli perhehuone / mies / polikliinisyys. Viimeinen olisi se kivoin, mutta sitä en ehkä käytännössä kuitenkaan tässä synnytyksessä halua. Ikinä ei tiedä mitä käy ja jos sitä on ihan älyttömän kipeä niin mieluummin sitten asiantuntevassa hoidossa, kun kotona arpomassa mikä on normaalia ja mikä ei. Kuitenkin jos leikiteltäisiin nyt ajatuksella, että kaikki tähän mennessä olisi mennyt niinkun Terhin Oppikirja ehdottaa (avautumisvaihe kotikylpyammeessa, sairaalassa suoraan ammeeseen ponnistamaan, mies hurraisi vieressä ja sitten siirryttäisiin vaan kaikki lepäilemaan ja vierailijoita vastaanottaamaan) niin tähän jälkeisaikaan sisältyy mulla ehkä eniten kammoa. (About yhtä paljon kun repeämiin, muttei yhtä paljon kun sektioon. :D)

Synnytystä verrataan joskus leikkisästi maratoniin (vaikka jotkut tykkää tehdä molemmat samalla). Tää ajatus on voimassa ehkä enemmän pitkäjänteisyyttä, kuin varsinaisesti fyysistä kuntoa vaativana keissinä. Olen juossut yhden maratonin (pakko lisätä kuitenkin että hyvällä ajalla enkä vaan maaliin päässeenä!! >:D) ja näin ajatellen voisin sanoa siis vertauksen osuvan. 

Näin vetreessä kunnossa puolimaratonin jälkeen, tää kolminkertasena vastais sitten maratonia ehkä. :D

Maratonista suoriutuminen sinällään (siis jos unohdetaan aikatavoitteet) vaatii lähinnä pitkäjänteisyyttää, motivaatiota ja jonkin verran tuskan-sieto tai unohdus-kykyä. Ja samalla se maaliinpääsy kattaa kuitenkin kevyesti kaikki matkanvarren tuskat sekä juuri ja juuri ne tulossa olevat... Mutta siis. Maratoni oli ihana kokemus, mutta sen jälkeen pariin päivään en kyllä ollut muuhun valmis kuin lepoon, venyttelyyn ja syömiseen. Yksinäisyys ja itkevä vauva eivät ihan kuulu tohon settiin. Kuitenkin jos vauva alkunsa on maratonista saanut niin en siitä halua erossakaan olla. Yksinkertaisin ratkaisu siis on minä+mies+vauva. Tadaa! Jos ei ole mahdollista sairaalassa niin se olis kiva tehdä kotona. (Naikkari kun on rempassa niin varmasti on ryysistä pk-seudun sairaaloissa just mun ensisynnytyksen aikaan...) Yritetän kuitenkin tsempata ja ainakin voin tuudittautua ajatuksesta mahdollisiin tuleviin polikliinisiin tai kotisynnytyksiin, jos kaikki hyvin menee. Ja pakkohan sieltä sairaalasta on joskus päästä pois.

Tällasta tänään. Helpottipa taas kummasti, kun sais selventää ajatuksiaan kirjallisesti edes tän verran!


Ps. Pidän itseäni ihan superterveenä (jos ei vielä siis selväksi tullut!! :P) ja hyvinvoivana. Sellaista olen lapsenakin ollut. Mut on äidistäni leikattu ulos suunnitellusti ja imetys ei sujunut. Ei jäänyt traumoja ja äitikin meistä kahdesta toipui.

* Siis jos makuultaan synnyttää niin mihin vauvan ja painovoiman yhteispaino paikallistuu?? No siihen välkkyyn!!