perjantai 31. toukokuuta 2013

Perhevalmennuksen toka ja kolmas

Vähän hassulta tuntuu näin jälkikäteen, että se ihan  ensimmäinen osa oli jo maaliskuussa. Miksei näitä voinut ihan putkeen pötköön muka pitää? Olihan siellä vähän sivuttu toki sellaisia asioita, joista oisi voinut aatella olevan jo raskaana hyötyä, mutta ei ihan pääpaino niissä kuitenkaan ollut. Ilmankos ton ekan tapaamisen oli noin puolet ryhmästä jättänytkin väliin...

Toisen tapaamisen (josta on muuten jo viikko aikaa!) teemat olivat parisuhde ja vauvanhoito. Ja pakko kyllä myöntää että joko aiheista johtuen tai niistä huolimatta tän keissin oisi kaikkein mieluiten voinut jättää väliin. Parisuhdekoulutus hoitui terveydenhoitajilta antamalla tehtäväkirjasta kotiläksyksi sellaset keskustelunaiheet (jotka oli läksytetty jo sillä ekalla kerralla myös, terveisin pinko). Tosin tuskin kukaan ryhmässä oli kovin innokas missään ryhmätöissäkään paneutumaan parisuhteensa muutokseen.

Vauvanhoitokin alkupätkillään kuitattiin Jari Sinkkos -dvd:llä ja pikaisella hetken mietinnällä kahtia jaetussa ryhmässä keksimällä kysymyksiä, joihin terveydenhoitajat vastasivat. Onhan se totta tietysti, että vauvat ja vanhemmat ja perheet ja tilanteet on niin erilaisia, että mitenkään opettamalla opettaa tällasia ei pysty, mutta ihan vähän siinä aamun väsyssä tuli olo, että mua on höynäytetty. Mitä sellasta täällä jumppasalissa sain mitä ei dvd-soitin ja Google oisi nopeemmassa ajassa hoitanut kotona? Jälleen voi siis todeta, että jos on tiedonhaluinen, ahkera googlailija ja nettikeskustelija, tuttuja lapsiperheitä paljon tai mitä vaan mistä tietoa hyvin saa, on tuo perhevalmennus aika turha. Pakollinenhan se ei tietysti olekaan.

Vauvanhoidon paras anti oli kuitenkin lopputunnista paikalle saapunut kolmikuinen stuntvauva (jonka nimeä en muista) äiteineen, jotka pääsivät sitten rauhallisesti jorinoimaan miten juuri heillä juuri mikäkin on mennyt.

Synnytyskerta, eli tuo kolmas ja viimeinen neuvolan puolesta ennen synnytystä järjestettävä olikin ehkä hyödyllisin kaikista. Mä sain varmistuksen omaan askarrutukseeni (Voiko vedenmenon jälkeen käydä kotiammeessa kylpemässä? Vastaus: Mieluummin ei.) ja mies sitten tietty ihan ulkopuoliselta taholta yhtään mitään neuvoja tai vinkkejä miten millonkin toimia ja millasta ehkä suunnilleen saattaisi olla. Synnytyksen osalta voisi sanoa, että tuolla perhevalmennuksessa tuli tiiviissä kätilönpaketissa kaikki se tieto, jota jokaisen synnytykseen menevän (synnyttäjä tai tuki) olisi vähintään tiedettävä. Itse oisin noilla eväin kuitenkin aika ulalla vielä. Ja tottakai loppuun nähtiin vielä 10 vuotta vanha synnytysvideo, ehanaa!

Perhevalmennuksen osalta meillä on parin viikon päästä edessä sitten enää synnytyssairaalaan tutustuminen ja se on siinä. Naistenklinikka ei noita vierailuja rempan takia järjestä, joten käydään kiepahtamassa (siellä jumalan selän takana) Kätilöopistolla sitten taas, vaikka synnyttämään päädyttäisiin mihin vaan. Taisin yksi yö nähdä itseasiassa jotain unta Hyvinkään sairaalasta, kun olin sen nettisivuja tiiraillut samana päivänä.

Yhtenä yönä myös näin ihan oikeen synnytysunen. Siinä kaikki eteni tosi tosi hitaasti, mutta ihan hyvin ja seilailtiin pitkin Helsinkiä ja välillä piipahdettiin sairaalassa aina tarkistamassa missä mennään. Eräänä toisena yönä taas vauva oli jo meillä, kaikkien muiden lapset ja vauvat oli tosi hankalia ja vaikeita, kun taas meidän ei kaivannut mitään kun sylissä vaan kapalossa köllötteli. Toisaalta vauva-parka oli unessa ottanut fyysisesti toisen kissamme muodon ja sen nimi oli Kerttu. Mies ei lämmennyt tälle uudelle nimiehdotukselle.

Mutta takas perhevalmennukseen vielä sen verran, että ainahan se upeeta että tällasta tarjotaan ilmaiseksi, oli hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus mikä tahansa! Meidän osalta voin aina narista huonosta aikataulutuksesta arkiaamuihin ja vähän höhlästä ja suppeasta sisällöstä, mutta se ei tarkoita, etteikö hyöty oisi jollekulle toiselle mittaamattoman suuri samanaikasesti!

Ja PS. Valmennuksessa jaettiin sponsered by Ceridal -lappunen, jossa neuvotaan tuota jo ennemmin mainitsemaani välilihan hierontaa ja öljyilyä ennen synnytystä. Ja lapun mukaan se jopa ihan tutkitusti vähentäisi repeämiä? Eli jopa neuvolat on sitten hieronnan kannalla. Onhan mulla se Weledan purnukka tuolla kaapissa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti