Mulla on istukka etuseinässä ultrien mukaan ollut alusta asti, joten en ole välttämättä ihan samalla tavalla tuntenut liikkeitä kuin takaistukkaiset ilmeisesti yleensä. Monesti etuistukka saattaa liikkeiden tuntemista viivystyttää, vaimentaa ja hankaloittaakin, mutta ei (onneksi) mun kohdalla. Ihan tarkalleen tota istukan sijaintiahan ei ultraäänikään kerro, mutta 4D:ssä 22. viikolla käydessä kyllä sain lääkäriltä ihan selkeillä käsiosoituksilla hahmotuksen siitä mistä mihin istukka suurinpiirtein sillä hetkellä ulottui. Toisaalta sittemmin kohdun kasvaessa tilannehan on voinut muuttua ja elää edelleen, koska noh, sekä se kohtu että istukka vielä mukautuvat. Jotenkin olettaisin että mulla tuo istukka on nyt jotakuinkin "tasan" navan kohdalla, eli että mun napa sijaitsee suurinpiirtein istukan keskipaikkeilla. Keskellä mahaa kun liikkeet on laajempia ja muljuvampia ja reunoilla yksityiskohtaisemman tuntusia. Jos ajatellaan, että istukan halkaisija sen 20 senttiä on, kuulostaa 10 sentin vara navasta joka suuntaan ihan täsmäävältä liiketuntemustenkin kanssa. Pirpana on myös viimeisen viikon aikana ottanut tavaksi hupenevassa tilassaan punkea peppuaan tosi voimakkaastikin oikeanpuoleisten kylkiluideni alla läpi mahan ihosta, joten niitä hetkinä oon vähän saanut kokeilla millä main ne istukan reunamat ehkä suurinpiirtein saattaisivat olla.
(Ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi on aika äklöväristys-ajatus, että toinen siellä väkivalloin potkii ja painaa jotakin verielintä vasten ja minä toiselta puolelta vastaan. Tuntuu jotenkin hurjalta, että se on siellä ja mun käsi tässä ja välissä on kahden ihmisen yhteinen elin, jolla ei kuitenkaan ole tuntoa kummankaan meistä puolesta! Mulla on lisäksi mahan hermot jo niin kauas toisistaan venyneet, että iho on vähän viileämpi kuin muualla kehossa ja puutuneen tuntuinen noista yläosista. Luonnon ihmeitä kerrassaan ja ihan omassa kehossa!)
Ylipäänsä nyt viime viikkojen aikana selkeät rummutukset (potkut) on vähentyneet tosi paljon ja liikkeet on enimmäkseen muljuvia asennonvaihtoja, voimakkaampia ja heikompia. Lisäksi kyljissä ja alhaalla tuntuu hennompia ja terävämpiä kutitteluja ja hipsimisiä (käsistä ja kyynärpäistä vissiin). Pidempiaikaiset ruumiinosien työnnön ja punkemiset (kuten tuo peppu) on ihan uusinta uutta sitten. Yleisesti kirpputyttö tuntuu siis jo todella voimakkaalta ja määrätietoiselta ja uskaltaisin ihan mutulla (ja tilastokäyrillä) väittää, että meidän osalta keskosraja (2,5 kg) on jo nipin napin ohitettu! (Äitikin kun on ollut niin ahkera
Tuo kahdeksas kuukausi koulunloppuineen oli sitten taas juuri niiden potkujen kulta-aikaa. Tietokoneella istuessa tai kyljellään maatessa, päiväsaikaan ja iltaisin, oli välillä sellanen meno että koulussakin tuli ihan olo, että nyt kaikki näkee. Isälle nää oli tietysti varmaan palkitsevimpia ulkopuolelta tunnustella, koska voimakkaimmat tujaukset sai ihan sen oman kädenkin pomppaamaan irti mahasta. 28. viikon alussa pirpana mulla onneksi kääntyi sopivasti päälleen, koska sitä edeltävien muutaman viikon aikana oli potkut jo sen verran voimistuneet että suoraan kohdunsuulle tähdättynä ne tuntui aika epämiellyttäviltä ja olihan niitä selkeämpi tunnustellakin ylempää kuin tuolta ihan nivusista. Eli vaikka neiti noinkin aikaisin kääntyi jo, oli siitä suuri helpotus! En halua edes kuvitella miltä noi voimakkaimmat potkut myöhemmin alakerrassa oisi tuntuneet. Käsien liikkeetkin tätä nykyä kun saattaa olla tosi vahvoja, vaikka onneksi eivät ne pääse ihan kohdunsuulle asti, taitaa olla polla sen verran tulppana.
Yksi hikkakin tytöllämme ehti olla sillon perätilassa, tosin ilman ulkopuolisia vinkkejä en olisi sitä jälkikäteen ehkä hikaksi tunnistanut. Ennemmin nimennyt hitaaksi elohiireksi ihan kylkiluiden alla, vähän kuin pallea olisi osittaisesti nytkinyt jotain kramppia. Nyt tältä juuri päättyneeltä 33. viikolta hikotteluista tulikin sitten ihan jokapäiväistä hupia, eli noin 2-3 kertaa päivässä, muutaman minuutin kerrallaan tuolla häpyluun päällä nytkii samainen elohiiri. Vähän vissiin asennosta riippuu kuinka voimakkaasti sen kulloinkin tuntee. Ilmeisesti hikka on kuitenkin noin niinkuin lääketieteellisesti hyvä merkki, joka kertoo vaan keuhkojen kehittymisestä johonkin tiettyyn vaiheeseen ja että hengitysharjotukset on tehokkaasti käynnissä.
Viimeisen parin kuukauden aikana liikkeet on tuntuneet niin usein ja vakaasti, että en tosiaan usko että sikiö nukkuisi 95% ajasta! Tai sitten se liikkuu nukkuessaankin! Sitä ennen keväällä liikkeet olivat enemmän ajoittaisia, eli ilmeisesti niistä jäi osa tuntematta. Tosin kyllähän kehityksen mukana tuo liikkumisaktiivisuuskin vaihtelee. Selkeästi useamman viikon ennen raskauden puoliväliä olin kuitenkin tuntenut liikkeitä. Iltaisin nukkumaanmennessä niitä oli hyvä kuulostella, mutta tää ipana on kyllä ollut myös tosi aamupäiväaktiivinen. Ehkä tietysti johtuen mun aikatauluista. (Herätys, aamupala, bussilla koululle, aamukahvi ja sen jälkeen paikallaan luennolla oli aika varma rutiini saada jotain liikettä aikaan.)
Itse en niinkään oo huomannut eroa mun aktiivisuudessa vauvan liikkeisiin. Tai tietyllä tavalla, mutta mun näkemyksen mukaan erot johtuu ihan vaan siitä, että paikallaan ollessani pystyn huomioimaan vauvan liikkeet tarkemmin. Töissä touhuillessakin liikkeitä kyllä tuntee, mutta varmaankin vaan ne voimakkaimmat, kun taas heiveröisemmät jää oman liikehdinnän varjoon. En itse esimerkiksi ole kertaakaan vauvan liikkumisen takia joutunut illalla valvomaan tai yöllä heräämään, vaan meidän rauhoittumiset ja havahtumiset tapahtuu aika tahdissa. Öisin esim. vessa- ja juomareissun jälkeen saattaa pari viuhahdusta käydä kun pirpana kääntää kylkeä, mutta sitten unta pääsee jatkamaan molemmat. Tiedä sitten saako tästä kiittää etuseinän istukkaa, omia aisteja, hyvää tuuria vai vauvayksilön rytmiä? Toisaalta en ihan ymmärrä puheita ja kyselyitä "sikiön rytmistä", koska jos vastasyntyneellä rytmiä ei ole, miten sikiöllä voisi olla? Eikös se ole ihan odottajan rytmistä vaan riippuvaista silloinkin oltava? Monesti kyselijöille olenkin kertonut, että meillä on viikkorytmi, koska siltä se on tuntunut. Alkuviikot maanantaista lähtien on yleensä hurjaa liikettä pari päivää ja viikonloput taas kaikkein rauhallisimpia. (Mullahan koulu painottui kevään ajan alkuviikkoon, välissä oli duuneja ja viikonloppuna sai usein jonkin verran levähtää.)
Hyvin hentoja ensimmäisiä liikkeitä leikittelen mielessäni kyllä tunteneeni jo tosi aikaisessa vaiheessa. Toki voi olla kyse kuvitelmista, mutta kyllä jo varmaan joskus 14. tai 15. viikolla luulin jotain hentoa tunteneeni. Ekat liikkeet tosin oli sellasta keskittymistä. Valitisin otollisen ajan, kävin sänkyyn kylkimakuulle ja varovasti hengitystä pidätellen saattoi tuntea hennon hipaisun alemman nivusen seuduillla. En nyt toki varmuudella väitä näitä liikkeiksi vielä julkisesti, mutta mun mielestä ne sitä oli. Varmentuivat vasta sitten myöhemmin, yleisemmillä liikkeidentuntemisviikoilla joskus ehkä 17.-18. viikolla? Mulla kun ei koskaan oikein tullut sellaista yhtä selkeätä "nyt se liikkui" -kokemushetkeä, koska vähän niinkuin tunsin jotain jo ja ne sitten siitä vaan voimistuivat, niin että lopulta ei enää ollut epäilystä. Mahassa kiertävältä ilmalta ja elohiiriltähän kun nuo ensimmäiset liikkeet on (hyvin osuvasti) kuvailtu tuntuviksi. Itseasiassa edelleen isommatkin mujahdukset tuntuu samalta kuin kiertävät ilmavaivat, toki ne tuntuvat kohdun ja vauvan kasvettua ihan eri puolilla mahaa kuin ilma suolistossa.
Syöminen (etenkin pidempien taukojen jälkeen), liian kippurat "kohdulle ahtaat" asennot, makuuasentoon käyminen, pidempään paikallaan istuminen ja auringonvalossa mahan paistattelu ovat ne varmimmat tavat liikkeitä saada aikaan. Näiltä viikoilta eteenpäin voisi neuvolaohjeilla harrastaa liikelaskentaa, mutta itse en ole kokenut siihen tarvetta. Koko ajanhan tuolla tuntuu jotakin olevan meneillään. Mitään liikkeitä en ole (vielä) kokenut epämiellyttävinä tai vaikka kivuliaina. Kutian kuitenkin kyljistä tosi herkästi ja sisäpuolelta tapahtuvat liikkeet eivät siihen kyllä ole poikkeus. Ennen raskautta näytti hassulta, kuinka raskausnaiset pitivät käsiään niin paljon mahallaan, mutta nyt en ihmettele, koska itsekin sitä harrastan. Omassa mahassa tapahtuvia itsenäisiä liikkeitä ei kyllä kyllästy tunnustelemaan ja usein tuntuu että käsillä raivokkaimpia potkusarjoja ja punkemisia saa vähän rauhoitettuakin, kun pitäisi itse keskittyä johonkin muuhun. Toistaiseksi kun liikkeet on oikeastaan ainoaa kommunukaatiota mitä pystytään harjoittamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti