Itsenäisyyspäivän vaatekriisi

Tämä näky on jo aika vanha. Ihan suosiolla joku ehkä pari viikkoa positiivisten testien alkamisen jälkeen luovuin ehkä vähän toivosta mahtua pikkuruisimpiin kesävaatteisiini sen verran pitkään aikaan, että oli aika kiikuttaa ne vintille. Edellisessä muutossa olin laittanut jo kaksi säkillistä suuria, pieniä ja muuten vaan kelpaamattomia vaatteita kiertoon kavereille ja Uffiin.Aika helppo missio oli siis edessä, mutta kyllä sieltä reilu säkki lähti silti. Odottamaan kesää 2014. Huoh. No eivätpähän kummittele sentään koko talvea joka päivä kaapin hyllyillä.

Painoa mulle ei varsinaisesti laskettuna ole tullut vielä lisää juuri. Vaikea tarkalleen sanoa, kun en mä nyt vaa'alla jatkuvasti ole normaalisti hyppinyt ja nyt kun olen, niin tosi hankala sanoa mikä on painon ja mikä turvotuksen ja mikä minkäkin syytä. Suunnilleen samoissa siis ehkä kiikutaan. Ja silti tuntuu että jokapaikka tursuu!! Onneksi mulla on jo vuosikausia ollut vaan tapana pukea verkkarit päälle menin minne menin ja ylipäänsä mitään joustamattomia epämukavia vaatteita mun päältä on vaikea löytää koskaan. Urheilutoppeja oon käyttänyt työrintsikoina jo iät ja ajat, joten ei ollut iso juttu laajentaa tää käytäntö myös arkielämään, kun ei selkeän kuppikoolliset, kaarituelliset ja kaikin mahdollisin muinkin puolin epämukavat arkirintamaliivit enää päälle sopineet. Se kävi muuten nopeesti! Viikko siittä kun ekan testin tein oli kokoa tullut noin 1,5 kuppikokoa lisää. En jaksa, eikä kiinnosta metsästellä sen kokosia liivejä mistään erikoisliikkeistä, joten tutuilla Casalleilla ja Röhnischeillä mennään. :) Onneksi niitä on pino.

Nyt sitten kun ehkä pari päivää on tuntunut että tursuminen ja turvotus ehkä ton saapuvan kymppiviikon myötä voisivat hellittää olis ollut kauheen kiva pukea tänä päivän itsenäisyyspäivän hippaloihin mun superihana, vieläpä sininen satiinimekkoni päälle. Mutta ei, kun se ei nyt löydy! Ei oo kaapilla, ei oo vintillä, ei oo miehen kaapeissa. Mä en ala! Muuttukaa joku mulle mekoksi! Mitä mä nyt laitan? Koska laitan mitä vaan kaikki tiiraa mun mahaa eniveis. Joten toi mekko ois ollu niin hieno, että se hienous ois kompensoinu vähän sitä, että ei ois tuijotettu sitä mahaa vaan sitä hienoutta. Mut nyt sitä ei löydy! Äärgh! (Ehkä mä käyn viel uusiks vintillä, kunhan saan leipomukset käyntiin... Ja varmana sit se mekko ei sovikaan enää!)

Mutta juu siis normaalia isompia vaateongelmia ei oo vielä tullut. Ja rauhallisin mielin oottelenkin kunnon mahan kasvua tonne helmikuulle. Sillon kuitenkin vasta ne viikot, kun pitäs suurin spurtti siltä osin olla. Ihanasti muuten päästään uudenvuodenaattona juhlistamaan meidän ekan kolmanneksen päättymistä ja siirtymistä turvallisempaan odotusaikaan! :)

No toiset hommaa jotain bola-korui tai hopeahelistimiä tai kihlasormuksia, niin mun eka raskaushankinta (ehkä vitamiinien jälkeen??) oli sitten muutama paita. Ensinnäkin toi väri (eikä muuten oo kuvassa yhtään niin kirkkaan vaaleenpunaspinkki ku luonnossa)!! Toi harmaa vaan näytti mukavalta ja mun ja örkin tyyppiseltä... Ja no, musta paita (pienillä kiristysrypytyksillä sivussa) pitää aina olla tietysti...

Nojoo, noiden hankkinenkin tapahtu siis joskus sillon 5. viikolla vissiin, olin melkein unohtanut ne jo! :D Vähän jäi vielä kaivelemaan Hooämmän mammaossalle jäänyt vaaleenvihree pehmoinen neule, mutta sitä en ottanut kun neuleet ois kiva olla laadukkaita, kun noi henkkamaukat tuppaa nukkaantumaan niin nopsaa, jossain trikoopaidoissa vähän eri juttu... Ehkä niitä ei siellä enää olekaan, niin problem solved! (Ja ehkä mä sen Bolankin vielä shoppaan jos tulee vaikka kurja mieli joku päivä ja kaipaa piristystä...)

Miehen isä siis nyt tietää, oli eilen kertonut mies. Ja kommentti oli ollut että olivat he arvanneet! Ahhahhaa! Johtopäätöksiä: 
1) Ei kannattas olla näin viiniinmenevä, niin ei kaikki heti arvais siltä seisomalta kun viinistä yhden kerran kieltäytyy! 
2) Sööttiä, että miehen porukat sen noin hyvin tuntee, että arvaa stressinaiheetkin kertomatta. 
3) Söötimpää, että mies ei porukoitaan tunne niin hyvin, että edelläolevasta huolimatta stressaa myös kertomista. 
4) Olis pitänyt itse vaan sillon viikonloppuna kertoa, kun kerta mieli teki. 
5) Ehkä kaikki ne muutkin, joilta "reaktiot" puuttuu onkin arvannu jo etukäteen eikä osaa esittää reaktioita!?! 
6) No ihan sama. 
7) Tänään saadaan sitten äidille/anopillekin kertoa. 
8) No hei ihan saleen on mieheltään jo kuullu! 
9) Onneksi se on ehkä hyvä esittäjä?

Ja alotin muuten ekstra b-vitamiinien syömisenkin (Multivita), kun toi lihajuttu nyt sujuu mitenkuten. En varmaan koko raskautta noita popsi, mutta nää kriittisimmät viikot ja ehkä sitten harvennan vaikka joka toiseen päivään. Ainakin on kahdessa päivässä parantanut mun iänikuset suupielet. (Sehän siis on erittäin tutkitusti merkki puutoksista!! :D) Pahoinvointiahan mulla ei oo ollukaan, mutta jotkut sanoo, että siihenkin jeesailisi. Jälleen suosittelen. (Tosin ensisijassa kaikille se d-vitsku kuntoon, jännittää pääsenkö veritestiin, oispa chilli neuvolalääkäri ja pääsisin!)

Jeps, mä lähen tästä karkuun eilisillan sipseiltä syömään keittiön puolelle marja-rahka-mysli-aamupalaksi-vakiintuneen-mössöni ja vääntämään niitä joululuumuhalkoja illaksi. Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille! :)