tiistai 5. helmikuuta 2013

Vaunua, vakuutusta ja kasvua

Terveiset edelleen sohvapohjalta nenäliinain, nenäsuihkein, teemukein ja soodapulloin keskeltä. Ankeaa on, mutta sentään vauvauutisia lisää ei ihan lähi-, mutta piirissä kuitenkin! 

Sillon lauantaina, kun kaikki vielä oli hyvin, kävimme vihdoin tsekkaamassa tän hetken (ja kaikkien tähänastisten hetkien) hoteimman vaunuehdokkaan Lastenturvassa Varistossa. Hyvänen aika, että voi paikka olla keskellä ei mitään. Tästä bussilla keskustaan, keskustasta junalla Vantaankoskelle ja siitä vielä bussilla jokunen pysäkki ja noin puolessatoista tunnissa olimme perillä! Ehanaa! Pirtsakkaa tästä seikkailukauppailusta tekee tietysti myös joillekin navettaeläjille sopivat aukioloajat! (Ai mitä, onko ne muka lapsiperheille sopivat? Kuule, in your dreams ehkä!) Arkisin siis ennen seittemää illalla noin hornaan on aika toivoton idea lähteä yrittämään, joten oli sitten pakko lähteä lauantaina ennen kolmea. Ne kun siis oikeesti ovat sulkemisajat. Hyvin meni seikkailumme kuitenkin ja Baby joggeritkin vastasivat oletettua. Koin jopa hetken huumaa ja sain lastenvaunukauhuisuuteni siirtymään ihan toviksi taka-alalle (toki se teki sen vain palatakseen kotimatkalla bussissa sitten omalle paikalleen).


Välillä on vähän huolta ollut örkin hapensaannista tuolla jossain tän kaiken liman alla, mutta ilmeisesti ihan hyvät on voinnit. Eilen kuulin kotidopplerilla voimakkaamman laukan kuin mitä aiemmin. Liikkeitä on tosiaan myös levossa ollut helpompi huomata. Pituutta veijarilla pitäis alkaa kohta olla jo 20 senttiä, huikeeta! Painoa puolestaan on jo reilu 150 grammaa, eli ihan kunnon karkkipussin verran! (Miten se voikin olla noin pitkä mut noin kevyt? Sen painoindeksi on joku 4,4!!! :D) Ja nythän se alkaa kuullakin jo. Ihan vielä en ole alkanut itekseni höpöttelemään sen enempää kuin normaalistikaan ja nyt kipeenä en ole kyllä laulanutkaan. Myös äänet tuntuu ikävältä ylipäänsä, eli hiljaisuudesta pääsee örkki nautiskelemaan. Ehtiihän tässä vielä.



Piti tehdä tähän vielä ärsyttää / ihanaa -listaukset loppuun, mutta en nyt jaksa olla pystyssä enää yhtään. Ehkä sitten huomenna, aikaa pitäisi piisata, kun parannusta olossa eilisen ja tän päivän välillä ei ainakaan ole havaittavissa.

Ai mutta sen kerron, että illalla meille soittelee vakuutusyhtiön tarjouksentekijäsetä (poju?) vauvavakuutusasiakkaiden toivossa. Mä oon sen verran kommunisti, etten moisia keksintöjä oikein mielelläni kannattaisi, täällä hyviä huomioita, kun itse en nyt jaksa, mutta tuttu on ko yhtiössä töissä ja painosti nyt edes tarjousta tsekkaamaan. Toivoisin kuitenkin, että ihan julkisilla terveydenhuoltopalveluilla saataisiin örkki hengissä selviämään kohtuu kivuttomasti vieläpä. Jännää tuosta voi tulla ihan vaan siksi, että mahdettaisko meille mokomaa edes ennen syntymää myöntää! Raportoin tuloksista! Ja saa kertoa omia mielipiteitä oli ne sitten samansuuntaisia tai ei.

2 kommenttia:

  1. tuore artikkeli:
    http://yle.fi/uutiset/vauvavakuutus_-_tarpeellinen_vai_turha/6472369

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, eipä tuo uutinen vastannut otsikkonsa kysymykseen mitenkään. Tosin tuolta lopusta muuten löytyy linkki noihin Finen oppaisiin, jotka on kohtalaisen selkokieltä ja simppelit harkitsijoille, tosin eivät nekään kaikkea kerro. Siksikin mielenkiinnolla odotan mitä setä illalla sanoo. :) Taitaa olla yhtä makuasiaa tää niinkun moni muukin juttu.

      Poista