Kolmanneksia, kuukausia, viikkoja

Perjantaina (en nyt muista enää laskemaani arvioitua kellonlyömää, mutta joskus ihan päivällä se oli) posahti päälle seitsemäs (7.) raskauskuukausi ja viimeinen, eli kolmas (3.) kolmannes! Tänään iltapuolella sitten napsahtaa viikkolaskuriin puolestaan 27+0, eli 28. viikkokin alkaa.

Mulla ei näissä yksittäisissä viikoissa enää sen kummempaa etappia ole, paitsi nyt ehkä kolmosalkuisiin pääseminen ja tietty sitten nää etuaikaisrajat on ehkä jonkinlaisina etappeina mielessä. (34+0, 2.6. ja siitä eteenpäin kun käynnistyvää synnytystä ei välttämättä estellä enää ja 37+0, 23.6. kun synnytyskään ei enää ennenaikanen ole.) Tietyllä tapaa tää vika kolmannes on kuitenkin pieni henkinen etappi, jolle oon kyllä jo vähän varaslähtöä ottanut.

Lääketieteellisesti ajatellen kun eka kolmannes (mulla siis viime vuoden puoli tohon tammikuun alkupuolelle) on se aika, jolloin keskenmeno on todennäköisin, eli ns. kaikkein heikoin aines karsiutuu kehittymästäkään sen pidemmälle. Toiselle kolmannekselle asti selvinnyt toukka sitten on muuttuukin jo alkiosta sikiöksi ja kaikki elimet ja muut kehittyy, mitä syntyvälläkin toukalla on. Edelleen on siis riski, ettei kaikki olekaan otollisesti näitä kehittymisiä varten ja raskaus ei etene. Kolmannen kolmanneksen taas voisi tietyllä tapaa olettaa olevan osoitus sikiön elinkelpoisuudesta myös ulkomaailmasta. Siltä puuttuu enää lähinnää massaa. (Ja tietty ne kaikki jutut kehittyy vielä lisääkin, mutta noin pääpiirteittäin.) Selviytyminen ulkomaailmassa on jo kuitenkin todellisuudessa mahdollista, raskauden jatkuminen on enää vain evoluution ja ihmisaivojen kehityksen kompromissia. 

(Eli että kehittyneiden ihmisaivojen takia vauvan pää on iso suhteessa synnytyskanavaan. Jos vauva syntyisi myöhemmin ja "valmiimpana" äiti ja ehkä vauvakin kuolisi synnytykseen, tai äidittömänä hoidon puutteeseen ja ihminen kuolisi sukupuuttoon. Siksi siis ihmistaimi syntyy muihin nisäkkäisiin nähden niin avuttomana ja ei osaa vielä vuosikausiin syntymänsä jälkeen metsästää omia saaliitaan. Luonnon kompromissi, jonka turvin laji säilyy. Tavallaan ihmisvauvan sikiöaika jatkuu vielä synnytyksen jälkeenkin, mutta välissä tullaan ulos, jottei kuoltaisi synnytykseen. :D )

Onhan raskauden jaottelu muutenkin aika suurpiirteistä, mutta tollanen mulla tuli mieleen kun aamulla muistin tän kolmanneksen vaihtamiseni. (Joo, tällasta tää raskaus tällä hetkellä on, että ensin viikon ajan tiirailee kalenteria että "ihan kohta ihan kohta" ja yhtäkkiä hoksaa, että se "ihan kohta" meni pari päivää sitten kaikenmaailman hullujen päivien ja työkramppien lomassa! Ihan niinkun mahankin saattaa unohtaa, kunnes taas on aika nousta makuulta / tyhjentää kissojen vessa / pudottaa kännykkä / kirjoita-tähän-oma-päivittäinen-kyykistymisen-syysi.) Mutta kaipa tää raskauden aikojen luokittelu on vähän sama asia, kuin että kaikki seitsemänkymppiset on vanhuksia ja kaikki viiskymppiset keski-iän ylittäneitä.

Näin ollen siis ihan viime viikkoina oon huomannut luonnollisen ajatustavan muutoksen kyllä itsessäni. Vaikka koko ajanhan plussatestistä eteenpäin on ajatellut myös vauvaa, vauvan tuloa, vauvaelämää, sitä uutta oikeeta ihmistä, niin nyt nuo ajatuksetkin on enemmän konkretisoituneet. Tiedottomia ja säälittäviähän noi ötökän liikkeet jatkuvasta voimistumisesta huolimatta tuolla mahassa ovat, mutta kyllä niistä silti voi koittaa pohtia millanen pötkelö sieltä on tulossa (kiltisti nukkuu, mutta keskimäärin hirmu vilkas, tykkää liikkua, syödä ihan mitä vaan ja rauhoittuu keinutteluun). Samoin liikkeiden ja kuluvan ajan myötä on konkretisoituneempi tuleva synnytys, joten jorinoiden päivityskin olisi paikallaan.

Nyt lähden tästä kuitenkin työpäivän pariin, upeiden 10 tunnin yöunien jälkeen, siunattu siunattu tila kun mahdollistaa tällaisen! (Eilen tuli eka ulkopuolinen kysymys mun nosteluista tilassani, mutta ei tunnu kyllä missään vieläkään.)

27+0