Kättärilläkin päästiin tosiaan viime viikolla taas pyörähtämään ja ihan vähän pidempäänkin kuin mitä parilla aiemmalla kunnallisella ultrausreissulla. Keskellä kaunista arkipäivää piti siis puolilta päivin irtautua retkeilemään sinne Käpylään (eikös se oo Käpylää?), joten oli taas hienosti ajateltu aikataulutuksissa toissakäyviä tukihenkilöitä. Onneksi onnistui akuuteimmat hommat vielä sairaalan aulassakin nykytekniikalla ja muutaman tietokoneen vetolaukku saatiin vahtimestaritädille säilöön kierroksen ajaksi. Itellänihän äippälomailijana ei ongelmia aikataulun kanssa tällä hetkellä ole, mutta koinkin kuitenkin että jopa enemmän kuin itselleni tuo kierros on nimenomaan tukihenkilöitä varten.
Luento synnytyksestä, joka oli aika samaa kauraa kuin meidän perhevalmennuksen vastaavakin, perään tutustuminen synnytyssaliin ja loppuun vielä luento lapsivuodeajasta. Kysymyksiäkin sai esittää, mutta meillä lapsivuode-esittelijä oli Naistenklinikalta evakossa ja ollut vasta pari viikkoa, joten ihan kaikista käytännöistä ei saanut täyttä varmuutta.
Tiedot muutenkaan niin synnytyspuolen kätilöltä kuin lapsivuodeosaston edustajalta kun ei mitään uutta tai maailmaamullistavaa taaskaan olleet noilla luennoilla. Isoin kokemus mulle sen sijaan, niinkuin oletinkin, oli käväistä itse synnytyssalissa. Ensimmäinen automaattinen ajatus oli "tänne kun mä epämukavan matkustuksen päätteeksi joudun niin mun synnytys pysähtyy niinku ihan varmasti ja just heti". Eli ihan niinkuin etukäteispelkäsin.
Terästä joka paikassa, karkeita keittopestyjä tekstiilejä, desinfiointiainetelineitä seinillä, piuhoja ja laitteita niin ettei tiedä mihin saa koskea ja mihin ei. (Siis mihin ihmeeseen niitä kaikkia tarvitaan?) Vauvan ekat vaatteet on jotain karkeeta froteeta! (Siis me niin otetaan omat mukaan!) Missä on sohva, jumppapallo, kuumavesipullo, kylpyamme, eväsjääkaappi tai muu mitä ehkä osaan itse käyttää jos niistä oisi apua? (Niin että ne saa huoneeseen sitten vasta pyytäessään, vaikka siellä kaikki ne aparaatit ja johdot on valmiina.) Mihin mä laitan mun tavarat? Miten täällä voi katsoa leffaa tietokoneelta jos pitkittyy ja ei vielä satu liikaa, kun telkkaria tai muitakaan ei oo? Eihän täällä voi istua missään muualla kun sängyllä ja tosi ahdasta kuljeskellakaan!
Viidessä minuutissa kätilön esittelyjen aikana alkujärkytys vähän hellitti. Eihän siellä salissa ihan tuhokauan joudu varmaan olemaan, puhutaan kuitenkin tunneista ja vuorokausista, eikä mistään saattohoidosta. Kätilöt oli todella mukavan tuntuisia, joten jos tarpeita tosiaan saa helposti pyytämällä niin mikäs siinä. Oon jo ennakkoon asennoitunut, että mikään ei ole varmaa ja mitään ei varmuudella saa, mutta toivoa voi aina. Ei tää visiitti ainakaan uskoa ja toivoa vienyt mahdollisuuksista entisestään vaan oikeastaan päinvastoin. Heinä- ja elokuu on vilkkaimmat synnytyskuukaudet nykyään, mutta ainakin vierailupäivänä osasto oli hipihiljainen ja kätilöt kahvitteli rauhassa. Kukaan ei syntynyt meidän kierroksen aikana.
Sillä siis mennään millä aiemminkin. Pitkään kotona nauttimassa omista keinoista niin kauan kuin voi ja lopusta tulee sitten ehkä nihkeempää, ehkä ei, ei voi tietää. Kokemuksesta tulee kuitenkin upea ja elämän tärkeimpiä, se on ainoa varma. (Ja tietty jos nyt koittais ajoittaa sit johonkin rauhalliseen aikaan koko operaation, niin oisi hyvä. Kuulemma noin kerran viikkoon olettavat että oisi sulku päällä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti