tiistai 12. marraskuuta 2013

Meiän pieni imetys- ja lypsyopas

Tulipa mieleen vielä koota vähän tällasia imetys- ja maitovinkkejä mun (ja Tirpan) näkövinkkelistä sen mitä mieleen tulee. Ihan alkuun sairaalassahan meillä oli ekan vuorokauden ajan imuoteongelmia, mutta ne kun selätettiin, imetys on sujunut "kuin tanssi" tähän asti. Tavoitteita mulla ei sen kummemmin ole, tai ole ollutkaan tän imutushomman suhteen, muuta kun että nyt kun tää on osoittautunut sujuvaksi, niin tietty ihan ekoilumielessäkin oisi kiva, ettei korvikkeeseen tarvisi tarttua ollenkaan. Ja vissiin 9kk iässä alkaa pääosa ravinnosta vasta tulla suoraan ruuasta ja maito väistyy taka-alalle, eli suunnilleen sinne saisi tissi typykälle kelvata, että tuolla yhdellä tuttipullolla pärjätään! About samaan 9-kuukautis-saumaan mulla koittaa myös itsellä paluu koulun rinnalla työelämään, eli senkin myötä ruokavalioon olisi hyvä raivata tissin sijasta hieman tilaa oikealle ruualle. Tässä kuussa meillä kuitenkin aloitetaan kasvisten hienovarainen maistatus, koska mä en malta odottaa mitä neitokainen niistä tykkää! Loppukesän sesongin parhaitahan mulla on jo jääpalasina pakkasessa odottelemassa. 

Tässä kuitenkin joitain pieniä huomioita tän oman imuttelutaipaleen varjolla. Mun listani vinkit eivät siis ole välttämättä mitään tutkittua todellista tietoa tai takuutoimivia, mutta näin me homma hoidettiin ja hoidetaan.

Sairaalassa imuoteongelmaa hoidettiin siten, että herätessään syömään Tirppa sai tilkan lääkemitasta hörppyytettyä maitoa pahimpaan kiljuvaan nälkäänsä, jonka jälkeen vasta aloitettiin otteen harjoittelu. Muuten homma helposti tuppasi menemään vaan rääkymiseksi, joten näin saatiin vähän kärsivällisyyttä neidin ruokahaluihin. Eli vastoin kaikkia imetyshippejä, minä väitän, että lisämaito ei ole automaattinen pahis! Jo meidän kohtalaisen helpon ekan vuorokauden myötä Tirppa ihan vähän kellastui, eli jos esimerkiksi mulla maito olisi noussut hitaammin ja lisämaitoa ei olisi yhtään annettu, olisi meidän sairaalataipale ollut takuulla pidempi! (Nythän oltiin perhehuoneessa siis 2,5 vuorokautta.) Ekalla kerralla siis tuo hörppymaito oli sairaalan luovutettua maitoa, mutta sen jälkeen sainkin jo itse lypsettyä maidon noustua niin hyvin, että sillä pärjättiin myös hörpytykset. Mullahan rinnat vuosivat jo kohtalaisesti esimaitoa raskausaikana ja synnytyssalissa kastui paitakin heti, eli ilmeisesti mua kohtasi se onni, että maito nousi vauhdilla, oikein odotti vaan omaa hetkeään. Toki kaikkialla sanotaan, ettei raskausajan esimaito kerro mitään imetyksen onnistumisesta, mutta mun kohdallani nämä ennakkomerkit täsmäsivät.

Itse tuon oteongelman avainratkaisu oli lopulta, kun tissiä ei koitettu tunkea Tirpan pienenpieneen suuhun pelkästään hänen oman haukkaamisensa voimin, vaan minä ihan itse sormillani litistin rinnanpään Tirpan suuhun "hampurilaismaisesti" sopivaksi, tungin sitä sinne niin pitkään, että imu oli tarpeeksi vahva ja sitten vasta varovasti irrottelin otettani ja nykäisin sormet pois imevästä suusta. Mulla on pulleat rinnat ja maidonnousun aikaan ne vasta pulleat olivatkin, eli ei mikään ihme ettei hento suu saanut niistä omin turvin otetta aluksi! Tuon lisäksi alkuun jouduin koko imetyksen ajan yhdellä sormellani painamaan rintaa myöten Tirpan nenälle "hengitysaukon" imemisen ajaksi. Sillä jos tissi pääsi tukkimaan sieraimet kokonaan, Tirppa tietenkin irrotti otteen hengittääkseen, jolloin koko otteenottorumba alkoi alusta. Eli kyllä vaan, meillä etenkin imetys oli kummallekin todella harjoiteltava ja opittava taito omine kommervenkkeineen, eikä vaan luonnon ohjaamaa ja sanelemaa vaistonvaraista toimintaa. 

Omaksi vahvuudekseni täytyy kuitenkin sanoa, että mulla ei hermo sairaalassa mennyt imetyksen vuoksi kertaakaan. Se sitten aivan varmasti helpotti koko opettelua. Tirppa ehkä turhaantui ja huusi nälkää kun treenattiin, mutta sitten välissä rauhoituttiin sylissä minuutti ja taas jatkettiin. Muistan yhä, kuinka joskus aamuyöstä, aika tarkalleen vuorokautta synnytyssalista perhehuoneeseen siirtymisen jälkeen onnistuttiin ekan kerran itsenäisesti ilman kätilöitä otteessa ja sitä myöten koko imetyksessä. 12 tuntia tuon tapahtuman jälkeen oltiinkin sitten jo kotiutumassa. Kotona aloitin sitten harjoittelemaan ensin istualteen ja sitten liinassakin imettämistä.

Maidonnousu ei missään vaiheessa sattunut mua, eikä myöskään Tirpan imeminen. Sairaalassa kyllä joka imetyksen jälkeen "varmuuden vuoksi" voitelin rinnanpäät lanoliinilla, joten se ehkä auttoi jotakin? Maidonnousun tunsin tuolloin ja edelleen saatan tuntea pienenä kihelmöintinä rinnoissa. Mutta enemmän mulle oli vaan kummallista kun kätilöt saattoivat kysellä että "nouseeko sulla maito?", kun omasta mielestäni se nousi ja sitä tuli ja riitti, mutta ei mulla mitään kipuja ja kuumotusta ollut, mistä ne höpöttivät että kohta alkaa! Kotiuduttua ekoina viikkoina rintojen yläosaan tuli välillä pieniä sormenpään kokoisia paukamia maidosta, jotka olivat vähän arkoja, mutta aina ne imetyksellä kaikkosivat, ja muilta riesoilta, tukoksilta tai tulehduksilta, säästyttiin.

Ainoa ongelma mulla oli alkuun vuotavat rinnat. Ne vuosivat kumpikin imetysten välillä ja lisäksi aina toinen rinta vuosi kun toisesta imetti. Etenkin oikeanpuoleinen tuutti oli yhdessä vaiheessa ihan mahdoton tapaus! Toisaalta kotona oleillessa vuodoissa oli se hyväkin puolensa, että sain maidonkerääjillä melko hyvin pulloruokintaa varten maitoa talteen ilman suurempaa vaivannäköä ja pääsin helpommin omiin menoihin silloin tällöin. (Tai oli tietysti se vaiva, että aina imetystä ennen jouduin haalimaan liiveihin jostain puhtaan kerääjän, imetyksen jälkeen viemään sen jääkaappiin ja viilennyksen jälkeen vielä tyhjentämään sen jääkaapissa odottavaan keräyspurkkiin. Sitten parin tai kolmen päivän välein pakastamaan kertyneet. Kodin ulkopuolella vuotamisesta oli ilman muuta enemmän haitta puolestaan. Ajoittain rinnat varmaankin täyteen pakkauduttuaan myös suihkusivat, ainakin pari kertaa kävi niin, että Tirpan imuote irtosi ja maitoa suihkutti tissitä jonnekin puolen metrin päähän. Mutta kärsivällinen (tai maitohimokas) vauvamme ei kyllä moisesta koskaan mitään kiukutellut, onneksi.

Ainoa kiukku tissillä, mitä Tirppa on aikaansaanut, on ollut väsykiukku noin kolmannen ikäkuukauden aikana. Eli liian väsyneenä nukkuminen kiinnostaa enemmän kuin syöminen, sehän on selvä. Tähän jos on vielä yhdistetty vastapeseytynyt tissi, niin huuto on ollut taattu. Tuokin tosin taisi olla jokin Vaihe, koska nykyään moista ei ole enää esiintynyt. Tai sitten ollaan vaan herkemmin hermolla vauvelin väsymystiloista... Ensiapuna noissa väsytissi-itkuissa toimi useimmiten kantoliina. Hetken liinassa muhimisen jälkeen tisseihin ilmeisesti palasi pesun jälkeenkin oma tuttu tuoksunsa ja liinassa yleensä Tipu sen verran rauhoittui tai jopa nukahti, että energiaa riitti syömiseen. Ihan vastasyntyneenä ruokaa itkettiin, vähän myöhemmin vaadittiin ja huudettiin "äng" jatai "väng" -äänteiden komennolla. Nyttemmin meidän ruokarytmit on aikalailla niin vakiintuneet, ettei nälästä tarvitse erikseen ilmoitella, mutta toki jos vahinko on sattunut ja mulla ajantaju kadonnut, niin kärttyisä ja närkästynyt "ängäily" on käytössä edelleen.

Mulla ei maidontulon suhteen ole ollut epäilyjä tai ongelmia, ennemminkin meillä on ollut liika maito megapuklujen myötä riesana, mutta olen silti havainnut muutamien niksien lisäävän maitoa vielä entuudestaan. Ja ne on nää:
   -    Syö ja juo! Tarpeeksi, eli paljon! Tai älä ainakaan vaan laihduta! 
(Mä oon itse ottanut asenteen, että raskauskilot kertyi tätä imetystä varten, joten tähän ne myös hyödynnän. Nehän tuli 9 kuukaudessa pikkuhiljaa, 9 kuukautiseksi vauvan pääravinto on mun maito, joten "sillä ne lähtee millä on tullutkin". Ja jos eivät sattuisi lähtemään, niin mulla on koko loppuelämä aikaa vetää diettiä, mutta vain tämä vuosi Tirpan imetysaikaa!)
   -    Rentoudu ja lepää myös päivällä
(Kroppa tekee töitä vähän niinku treenatessa kun se tuottaa mölöä, eli päiväunet on pop! Mä en itse saa alta tuntiin päivisin unta, mutta yritän jossakin välissä vähän edes loikoilla ja ajatella sinisiä ajatuksia.)
   -   Pidä itteäsi lämpimänä ja rentoudu mielellään samalla
(Suihku, kylpy, sauna, hyvä kirja ja lasissa tai mukissa lempparidrinksu!)
   -   Juo! Ainakin vettä, mutta mieluusti muutakin päälle!
(Tästä muistutetaan jokaikisessa paikassa, mutta silti se vaan joinain päivinä kuitenkin unohtuu... Vesipullo mukaan kaikkialle, yöimetyksillä huikkaa, jne. Jos maidontulo takkuaa, pidä "juomakuuri", eli keskity pari päivää ihan oikeesti kunnolla juomisiin! Keitä kannu teetä ja täytä pullo vettä ja tyhjennä niitä pitkin poikin päivää.)
   -   Lisäksi voit kokeilla hengata ilman rintsikoita
   -   Hengata vauvan lähellä ja mieluusti ihokontaktissa
   -   Juoda imetysteetä.
(Outoa kyllä, en ymmärrä miksi, mutta mulla ainakin Weledan imetystee toimii kuin häkä! Ostin paketin huvikseni ja siksi, etten itse syö fenkoleita tai muita makuja mitä tuossa teessä tyypillisesti on (ajattelin, että vauva saisi piristettä ja oppisi nekin maut). Ja säännönmukaisesti aina teenjuontipäivän jälkeisenä päivänä maitoa tulee normaalia enemmän lypsäessä! Keitän aina noin litran verran vettä ja teen koko määrästä yhdellä teepussilla teetä ja juon sitten pitkin päivää 3-4 kuppia. Nyt oon käyttänyt teetä silloin, jos tarvitsee lypsää omia menoja ajatellen. Kai siinä oikeesti joku ainesosa sit jotain tekee?)

Ja niin... Lypsämisestä... Halpa (tyyliin alle 100 euroinen ainakin, mulla on Aventin sähköllinen) rintapumppu on turhake ehdottomasti! Itse lypsän nykyään käsin aina pidempien päiväunien aikana noin 15 minuutissa helposti ja nopsaan noin 50-100 ml kerralla, hieman riippuen päivästä. Tietysti jos jostakin syystä vauva syö vaan ja ainoastaan, tai vaikka suurimman osan pullon kautta, niin silloin kannattanee jokin tosi pro-laatuinen vuokrapumppu kotiin haalia ja käyttää niitä käsiä lypsyn aikana muuhunkin. Tuo pumppaus ja lypsy on kuitenkin sekin imetyksen tavoin harjoiteltava taito. Alkuun ei heru, sitten heruu mitättömän vähän, sitten ei taas heru ja niin edelleen, kunnes eräänä päivänä siihen tottuu, ja sen jälkeen maitoa joko tulee tai välillä tulee paljonkin. Edelleen on siis hetkiä, kun 20 milliäkin on jo työn takana, mutta toisinaan hommaa voisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa, kun sitä vaan tulee.

Eli harso vaan liivien ja paidan päälle rintojen alle ja iso laakea kuppi (kevyt muovinen on helppo) ja eikun treenaamaan. Aikataulutehokasta, joskin myös tehokasta käsijumppaa, on lypsää toista rintaa toisesta imettäessä! Asennon kanssa saa kikkailla, mutta yleensä heruminen on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa! Alkukankeuteen ja totutteluun mulla myös auttoi, jos laitoin samaan aikaan läppärille diaesityksenä pyörimään Tirpan valokuvia, jos heruminen tuntui hidastuvan, katselin väliin muutaman kuvan verran kuvia ja jo auttoi. Tämä ehkä opetti mielelle / aivoille, että omille käsillekin saa tissit vuotaa.

Mä pakastin ihan alkuun maitoja Minigrip-pusseissa noin 30-50 millin satseina, jolloin pullosyöttäjien oli helpompi sulatella kulloinkin tarvitsemansa määrä, pussi kerrallaan. Alkuun kun Tirppa itki pienintäkin nälänhiventä ja ikinä ei tiennyt syökö se 20 milliä vai desin vai jotain siltä väliltä! Ainoastaan kerran tähän mennessä paketista vedetty minigrippi on ollut valmiiksi rikki, jolloin jouduin kaatelemaan maidot toiseen ennen pakastimeen pääsyä. Yleensä nuo ovat ehjiä myös sulatettaessa, kunhan ei ihan tupaten täyteen änge. Alle kuukauden ikäisenä kerta-ateriaksi riitti noin desi tai alle ja sen jälkeen reilulla desilla (1,2-1,3) on pärjätty. Kenties kohta on aika siirtyä isomman tuttipullon pariin. Nykyisin pakastan yhteen pieneen minigrippiin yhden tuollaisen pullollisen, eli 120-130 milliä, asetan pussin pakastimessa jäätymään litteästi kyljelleen, jolloin säilytys vie mahdollisimman vähän tilaa ja sulatus lämpimän vesihanan alla puristellen on nopeinta. Kätevintä on tosiaan, ettei maitoa tarvitse "varmuuden vuoksi" ottaa sulamaan mun koulun tai muiden menojen takia, vaan hoitaja voi ottaa vasta tarpeeseen pussin kerrallaan, sulattaa vesihanan alla ja tarjoilla. :) Pullona ja sen tutteina meillä on luotettu Avent Naturaliin ja en voi muuta kuin suositella. Kahden viikon iästä pulloa on treenattu ja taitoa pidetty yllä ja mitään ongelmia (ei pullon, eikä tissin kanssa) ole ollut kertaakaan.

Ja tosiaan vielä, me ei olla keitelty mitään tutteja, pulloja, pumppuja, maidonkerääjiä tai muita missään vaiheessa joka käytön jälkeen! Ihan vaan koska ei ehdi ja jaksa ja koska se on turhaa. Monihan keittelee tunnollisesti jonnekin 3-kuukautiseksi, mutta en mä näe siinä (Suomen oloissa) mitään järkeä. Käyttöönottokeitot teen ja silloin tällöin käyttökertojen ja fiilisten pohjalta olen kaiken nakannut kattilaan. Lisäksi maidon säilyttelyn suhteen en ole ollut pilkuntarkka tosiaankaan! Oman kokemukseni perusteella kaiken minkä voi syödä, voi syödä. Eli vasta kun jokin maistuu pahalta, se on oikeasti pilalla. Luotan siihen, että Tirppa tekee samoin ja näin on menestyksekkäästi toimittu. Itse en ole koskaan, eikä Tirppa lyhyen ikänsä aikana, saanut tämän periaatteen myötä vaivoja. 

Lypsettyä maitoa olen maksimissaan kerännyt 3-4 vuorokauden ajan, viilentänyt aina kulloinkin lypsetyn satsin ja sekoittanut sitten jääkaapissa odottaneeseen vanhaan satsiin ja lopulta kerralla pakastanut. Pakkasesta sulatettua maitoa olen käyttänyt noin 1-1,5 vuorokauden ajan sulatuksesta ja kehonlämpöistä maitoa noin 2 tuntia lämmityksestä huoneenlämpöisenä. Eli tosiaan vähän olen oikonut virallisia suosituksia oman maalaisjärjen mukaan. Tietysti jos meillä asustaisi mahavaivainen vauva, olisin ehkä toiminut varovaisemmin!

Jos opettelua ja alkuhankaluuksia ei oteta lukuun, niin mulle imetys on ollut todella helppoa, palkitsevaa ja sopivaa! Jee! Suosittelen! Tirppakin nykyään alkaa jo ihan hymyämään kun tissi kaivetaan päikkärien jälkeen naaman eteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti