Sunnuntain sutinaa

23+0

Toinen kissa hyöri koko aamun niin innolla jaloissa, että sen sai lopulta ottaa kuvaan mukaan, koska muuten olisi hengaillut jossain mahan ja linssin välimaastossa. Mutta eipä se sitten rajauksen takia kuvaan päässytkään, höh. Tuollanen möykky se nyt sitten on, kun viimeinkin on ehkä vähän alkanut tuntua raskaalta juostessa. Jos olis kesä ja lumesta ja jäästä puhtaat maastot niin kulku olisi vielä ihanan kevyttä, mutta rämpimiset vaativissa oloissa ylimääräisten painojen kanssa on jo käynyt vähän haastavaksi. Ylämäissä oon jo hyvän aikaa luopunut juoksuaskelista ja nyt sanosin, että juoksu kokonaisuudessaankin muuttunut hölkkäilyyn. Aion kuitenkin nauttia siitä ihan rauhassa tuolla kauniissa kevätsäissä niin kauan kun ei pahalta tunnu, vaan ainoastaan raskaalta! Raskaaltahan sen treenin kuuluu tuntuakin, että tapahtuu kehitystä! Joten hiiteen siis virkaintoisen  fysioterapeutin pelottelut. (En vaan oikeesti käsitä miten mikään treeni voisi olla lihakselle haitallista, vaikka sitten lantionpohjasta kyse olisikin...)

Tässä sitten uusi, viime keskiviikkona kotiutunut arvokas ja iäkäs perheenjäsen. Pipsa-piano (Pirreksikin saa haukkua)!
Kaverini huuteli feisbuukissa olisiko joku halukas sen kotiuttamaan isänsä muuttorytinöistä ja minähän olin. Enemmänkin kuin halukas, sillä oon pianottomuuttani jo ehtinyt vuosikaudet murehtia. (Edellinen venäläinen romuni jäi aikoinaan lapsuudenkotiin ja siellä sitten myytiin eteenpäin.) Tämä saksalainen 1920-luvun antiikkikapistus -leidi (melkein yhtä vanha kun mun mummo!) siis nyt seisoo tuossa vieressä reippaanlaista huoltoa vailla, mutta siinäpä mulle projekti kevääksi, kun vauvatarvikkeetkin suurimmalta osaa on plakkarissa jo. Kymmenisen vuotta ainakin oon kuulemma täysin koskemattomana seissyt ja mahdollisimman pian pitäisi saada ainakin jonkinlaiseen soittokuntoon. Kissaparat hieman säikähtivät muuttajaa, kun eka jouduin kuljetuksen alta ne telkeämään makkarin puolelle (tavatonta) ja kun sieltä vapautuivat oli olkkariin ilmaantunut tällainen vieraanhajuinen ääntäpitävä asia. Itseänikin kyllä voisi vähän pelottaa, jos kaveri alkaisi yöllä yksinään soittaa täällä, koska sen verran kauhuleffavireessä se on. Pääpiirteissään vaikuttaa kuitenkin kunnossa olevan, ainakin kaikki äänet toimivat ja suurimmat sisäosat on ehjiä silmämääräisesti. Joten informoin kun projekti edistyy ja pääsen örkkiä ilahduttamaan ja vihastuttamaan pimpotuksillani! (Ja on karvalapsetkin jo kumpikin uskaltautuneet omineen päälle hyppimään kummemmin houkuttelematta!)

Tänään en myöskään malttanut odottaa, vaan kävin Kelan nettiasioinnissa kurkkimassa kuinka mun (sillon viime maanantaina netissä täytetyt ja tiistaina etanapostilla liitteet lähetetyt) hakemukset on ratkaistu. Tai siis enhän mä sieltä näe miten/kuinka ne on ratkaistu, mutta näen että ratkaistu on, eikä enää vaan käsiteltävinä. Eli mulle ihan uudenlaista postia siis luvassa alkavalla viikolla!

Tän päivän ärsyttää-asia on ärsyttäävääkin ärsyttävämpi turvakaukalo-asia. Ääh. Meillä ei oo koko taloudessa ajokortin ajokorttia, autosta siis puhumattakaan. Sellaisia ei (ehkä) oo tulossakaan ennen kesää, eikä niille ole tarvetta. Ainoot autoilutilanteet vauvakkaan kanssa tulis siis olemaan taksit ja kyydit muilta. Eli kaukalo on pakko hankkia jos sellaista ei mistään pidempiaikaseen lainaan saada (jos vaikka keskellä yötä joutuisi takseilemaan päivystykseen tai muuta), mutta miksei niitä ole esimerkiksi puhallettavina tai kokoontaitettavina? Ärsyärsyärsy! Siinä siis meidän perheelle todellinen värkki osastoa "niin turha, mutta niinä noin 0,01% vauvavuodesta kuitenkin sitten niin elintärkeä"! (Tuo 0,01% laskin jopa ehkä yläkanttiin ajatellen, että vietetään ehkä noin puoli vuorokautta vuoden aikana autossa?)

Nyt taidan painua kylpyyn neuvolan ohjevihkosten kanssa! En oo vielä niitä selaillut yhtään netin ohella, mutta jospa vaikka vilkaisisi irtoaako sieltä uutta... Seuraavaan (siihen laajaan) visiittiin on enää viisi päivää! Ja enhän mä oo kertonut edes perhevalmennuksen ekasta kerrastakaan!