perjantai 15. marraskuuta 2013

Jotain liian pientä ja hyvää, VAIPPA-ARVONTA

Sanna tekee ja purkaa -blogissa on meneillään Vaippa-arvonta! Käykääpä kurkkaamassa.

Ja nyt on täälläkin!

Tirpalle alkaa merkistä riippuen S-kokoiset vaipat nyt ehkä noin 7-kiloisena hiljalleen käydä liian pieniksi. Huokaus. Niiden kanssa on tullut ihanaa aikaa vietettyä. Aivan pienimmät NB-koon versiot meiltä jäivätkin syntymäpainon takia oikeastaan jopa käyttämättä. S-koko on kuitenkin ansiokkaasti palvellut tähän asti, miltei neljä kuukautta. Nyt olen kuitenkin innostunut kerryttämään M-koon vaippoja jo niin paljon, että S alkaa siirtyä meidän osalta kiertoon. Miltei kaikki koon puolesta vielä menisivätkin, mutta harvemmin tulee enää päälle asti päätyneeksi.

Kauheasti olen pohtinut pitäisikö vaippoja, edes niitä parhaita ja lemppareita, säästellä pikkukakkosta varten vai ei. Koska sellaisesta ei ole tietoa tai varmuutta, ja koska asutaan kaupunkilaisen ahtaasti ja muuttokin kaukana tulevaisuudessa häämöttää, en varmaan mitään säästä. Eli kiertoon vaan hiljalleen eri keinoin. Käyttämättömänähän vaipat eivät ihan täydellisesti säily, eli niitä pitäisi sitten uusia vauvoja odotellessa pyörittää pyykkikoneessa vähintään puolen vuoden välein, mielummin useamminkin. Lisäksi vaippajutut kehittyy niin vauhdilla, että mua varmaan kiinnostaa ihan eri jutut sitten joskus!

Niinjoo ja onhan tässä tosiaan samalla myös vuosi ja 9 päivää ensimmäisestä positiivisesta raskaustestistä ja vuosi ja 4 päivää tämän blogin pystyttämisestä, eli blogikin täyttää jo vuoden.

Jotenkas nyt siis Odotushöyryjä proudly presents

 * * * VAIPPA-ARVONTA * * * (Arvonta päättynyt, better luck next time!)


Odotushöyryjä: Terhi ja Tirppa arpovat lukijoiden kesken allaolevan (Tirpan vanhan, mutta hyväkuntoisen) setin:



Kolme S-kokoista Muumi sisävaippaa (liila, vaaleansininen ja valkoinen) ja niille passaavan kuoren (vaaleansininen). Vaipat ovat kotimaisia ja niiltä osin luomua, kun pystyvät. Kaikissa on luomupuuvillabambukollaria kiinteänä imuna, täyttötasku omille lisäimuille ja fleece kuivapintana peppua vasten. Lisäimuilla kelpaavat siis vaikka yövaipoiksi! Tarrakiinnitys kyljissä ja pul-kuoressa edessä. Kuoressa on reisissä vuotosuojat. Vaipat käyvät tenavasta riippuen 3-4 kilosta lähtien aina noin 7-8-kiloiseksi asti. Ja nää on oikeesti hyvät vaipat, meillä käytössä jo M-koko (vaikka tää S:kin menis yhä) ja odottamassa L... Täältä voi lukea kyseisistä vaipoista arvosteluja ja yleistietoa puolueettomasti.

Koko setti voi siis olla ennen joulua juuri sinun hyppysissäsi tai vauvasi pöksyissä!

Jätä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot miksi juuri sinä haluat ja ansaitset vaipat ja kestovaippahistoriasi. Olisiko nämä ekat vaipat testiin? Onko vauva vasta tulossa ja vaipat hakusessa? Oliko esikko roskavaippapeppu mutta kuopuksesta tulee kestoversio? Vai mitämitämitä? Kaikkea muutakin voi jorinoida jos tahtoo, siitä saa lisäpisteitä! Älä unohta jättää jotakin yhteystietoa, jonne voitosta voi ilmoittaa!

Voittaja valitaan (tai arvotaan, jos valinta tuntuu liian vaikealta) tämän kuun viimeinen päivä, eli lauantaina 30.11. kun Tirppa on täyttänyt 4 kuukautta ja alkanut maistelemaan perunaa! (Siis eihän sillä ole asian kanssa mitään tekemistä, mutta kuitenkin...)

5 kommenttia:

  1. Vauvamme on nyt 6-viikkoinen ja olemme kuukauden päivät olleet tyytyväisiä kestojen käyttäjiä. Paitsi, mikä häpeänpilkku, öisin käytämme kertiksiä. Meiltä puuttuvat sopivat kestot (S-koossa) yövaipoiksi, joten vielä emme ole rohjenneet kokeilla öitäkin niillä. Kovasti haluaisin, ettei meidän kodistamme kannettaisi yhtä ainuttakaan vaippaa kaatopaikalle, joten yökestoilu olisi saatava sujumaan. Ehkä nuo muumivaipat olisivat se juttu, millä pääsisimme vihdoin kertakäyttövaipoista eroon :)

    sanna.viherlehto@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm... Tiiätkö et tällä hetkellä sulla on aika vahvat tsäänssit voittaa koko arvonta? :)

      Poista
    2. Ja pakko itseasiassa tarttua tuohon "häpeäpilkku"-juttuun. Ei kestovaippojen käytössä todellakaan tarvi kenenkään olla mikään totalitaristi. Kukin tekee sen, mikä hyvältä tuntuu ja JOS tekee EDES sen niin hyvä! Yksikin kesto päivässä tekee vuodessa 365 roskaa ja liibalaaba. Turhaan siis koet jotain ihme häpeää öistä! :)

      Poista
  2. Oi, ihana arvonta! Meidän perheeseen syntyy pikkuinen tammikuussa, joten olisi mahtavaa hänelle voittaa vaippoja. Noita muumivaippoja olen kuullut paljon kehuttavan. Ensimmäisellä lapsella käytettiin kertakäyttövaippojen rinnalla ahkerasti kestoja, juurikin ekologisuuden vuoksi, mutta ikävä kyllä annoin sitten kestovaipat kiertoon enkä tullut niitä säästäneeksi...
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se... Mutta toisaalta voi ajatella sitten, että ekoteko se on varmasti ollut antaa kiertoon ja käyttöön vaipat, jotka muuten olisi lojuneet jäähypenkillä sen aikaa..? :)

      Poista