lauantai 10. elokuuta 2013

Projekti kestovaippa III: Vaippamania returns

Joo. Tää on siis siistitty yökäyttöä varten eilen illalla:



Siinähän tuo olennainen näkyy. Mies on vaihtanut päälle ehkä 3-5 kestovaippaa, mutta muuten saa toistaiseksi jos on pakko käyttää kertakäyttöjä ihan kotonakin. Mä oon ihan hurahtanut edelleen. Vaikkakin täytyy myöntää, että moni asia on muuttunut jo nyt.

Isosta tulokkaasta on tälläkin elämän osa-alueella ollut silkkaa hyötyä! Kuvastakin ehkä havaitsee, että suurelta osin taskuvaipoilla JO alle pariviikkoisena Tirppa menee!! Ne on noita värikkäitä siis.

Imse Vimsen sisävaipat ja kuoret kävisi toki edelleen, mutta itse en tykkää niistä, koska märkänä ilman kuivaliinoilla pelleilyä ovat tosi ikävän tuntuisia (märkä flanelli, haloo?) ja noista tulee tyttöparan haaroväliin ihan mieletön paketti (jo ilman lisäimua). Unia jos tahtoo pidempään Flanelleteissa ottaa, täytyy tunkea tuonne vaipan sisään (läpän alle) vielä lisäimuakin, joten meritähtiasento on taattu! Niinpä Flanelletet ovatkin tänäaamuna päätyneet vielä liian isoiksi havaittujen taskuvaippojen kavereina "hylkiölaatikkoon":



Ylläriseuraajiksi kotikäytössä ovatkin nousseet Bambinon sisävaipat kuorineen! Ne on periaatteessa ihan vastaavia kun edelleäkuvatut Imse Vimset, mutta "karkeaa" puuvillamatskua, taitellaan pötköksi (tai miten haluaa) ja kuori päälle. Imuteho on ihan super tuolla omalla imulla pelkästään ja ei tuu tosiaan niin tönkkö paketti kuin Imseistä! Ne siis kaivettiin muutaman testailun jälkeen puolestaan esiin hylkylaatikosta ja ovat nyt ahkerassa kotikäytössä.

Bambinoiden suositus on 5-7 kiloiselle ja niin on esimerkiksi äitiyspakkauksen vihreän Muksut -taskuvaipankin, mutta rohkeiden riskikokeiluiden jälkeen liinavaatteet säily kuivina, eli uskallan ehkä mainostaa, että meidän 4,5-kiloselle passaavat myös. Taskuvaipoissa tuo reisistä tarpeeksi kireälle saaminen riippuu todellakin näemmä mallista! En tiiä oonko mä jotenkin erityisen pro tarrojen ja neppien kanssa kikkailussa, mutta tässä vaiheessa alkas kuitenkin näyttää siltä, että taskuvaipoilla pärjäillään jo kokonaan tuosta 1 kuukauden iästä eteenpäin.

Babylandin taskuvaipat saa noista "halpiksista" kaikkein reisikireimmälle, joten niitä tuli jo hommattua lisää reissuvaipoiksi nykyhätään. Eli kotona Bambinot, ulkoillessa (kotona valmiiksi imuosilla ladatut) taskut. Joitakin all-in-oneja on myös käytössä satunnaisesti sillon kun huvittaa.



Myös S-koon Fuzzi Bunzit alkaa toimia jo pikkuhiljaa, kunhan ei oo yhtään käytön aiheuttamaa löysyyttä reisikuminauhoissa. Niitäkin oon tässä jo metsästelly aamupäikkärien tunteina nettikirppiksiltä ahkerasti! Ainakin saa taskuvaipat mahdollisimman pitkän käyttöiän meidän Tirpalla, kun heti kaikkein kireimmillä mahdollisilla säädöillä pääsevät tositoimiin. Imse Vimset sen sijaan olisi aika kypsää kauraa jo kierrättää eteenpäin, mutta ehkä ne kannattaa vielä säästää, koska arvokin saattaa "nousta" jos niitä ei enää kohta kierrossa ole yhtä paljon kun tällä hetkellä. Eikä sitä ikinä tiedä jos itse tai joku läheinen vielä joku lähivuosi pyöräyttää oikeesti pienikokoisen vauvan! :D

Sappisaippua tuli heti ekoista vaipoista asti tarpeeseen, koska nuo Imsen Flanelletet ovat myös melkoisia tahrankerääjiä! Samoin vaaleat harsot. Hyvin irtosi kuitenkin pelkällä sappiksella ja 60 asteen pesulla, vaikka keittopesuakin jo harkitsin. Taskuvaippojen fleecet sen sijaan puhdistuu 60-asteisessa vaippa-liinavaate-pesussa helposti valkoisiksi ilman kikkoja. Myös Babylandit olen pyykännyt 60 asteessa, vaikka ohjelämpö oliskin vaan 40. 40:ssä jää nimittäin keltaset jäljet helposti kakittuihin versioihin! Kynsiharjalla harjaan ja putsaan tuoreeltaan isommat hädät pois, pyykkikorin reunalla saavat noin päivän ajan kuivahtaa ja nahkeina tipautan koriin ilmavasti. Noin kolmen päivän välein ovat koneeseen päässeet ja minkäänlaista häiritsevää hajuhaittaa noista ei ole siunaantunut! (Ja kaikki kikkakonstit, etikka, sooda ja teepuuöljy on vielä kokeilematta!) Kauheempi haitta se kertakäyttövaippapussin avaaminen on, hyi yrjö!!!

Hyvin siis lähtenyt meillä vessajutut pelittämään kaikin puolin! Pottaankin ja lavuaariinkin ja hoitikselle ja sen eteen on saatu jo monet hädät houkuteltua (vaikka mies ei siihenkään oo vielä lämmennyt). Muutamilta aiemmilta "hullu-kommentoijilta" oon jo saanut varovaisia "no tuleehan noi varmaan halvemmiksi" -huomautuksia!!! \,,/

Raskausajasta vielä nauttiville tuleville kestoilijoille vinkkaan, että enemmän on tässä asiassa enemmän. Jos haaveilee täyspäiväisestä kestovaippojen pyörityksestä, vaippoja ei oikeestaan voi olla liikaa. Tai ehkä tietyssä pisteessä voi, mutta sitä pistettä tuskin ihan helposti ohittaa. Jos joutuisin kikkastelemaan ja aikatauluttamaan pesujen, kuivumisten, parhaiten sopivien vaippojen ja muun välillä, niin ei tää olis näin kivaa! Nyt kun ei oo mikään hätä pyykinpesuun, vaikka ois kiireinenkin päivä tänään sekä huomenna, eikä tarvi heti pyykkinarulta riipiä vaippoja heti kuivahdettua mukaan reissuun niin hyvä on tullut!

Varsinaista kuuluisaa "yövaipatusta" ei ole kokeiltu vielä, koska meillä ei tällä hetkellä hirveen tarkat vuorokausirytmit oo muutenkaan. Kakkavaipat vaihdetaan öisinkin, ja oikeestaan maksimissaan yksi yösyöttö on menty ilman vaipanvaihtoa ees öisin. Taskuvaippaanhan voi tosin melko rajattomasti tunkea imevää materiaalia, eli ei sinällään olisi ongelma, vaikkea Tirppa vaipanvaihtoa varten heräisikään öisin. Niin kauan kun yöt tajuaa siinä määrin, ettei meidän seurustelemaan tarvi ryhtyä, niin ei tuosta vaipanvaihdosta haittaa ole. Ja. Käynhän. Mä. Itsekin. Yöllä. Vessassa. Housut kuivina. Miksi kieltäisin sen vauvalta jonkun vuorokausirytmin varjolla?


Pakollinen hellevauvakuva vielä loppuun. Pahoittelut ei-vaippa-friikeille tästä postauksesta! (Yritin kyllä vaikeimpia termejä ja kohtia avata ummikollekin parhaan hoksauskykyni mukaan...)

11 kommenttia:

  1. Jes,
    kiitos ja kumarrus tästä postituksesta!
    Täällä toinen kestovaippoihin hullaantunut äiti, lapsen mielipidettä en tiedä kun ikää tulee maanantaina vasta kuukausi :D

    Meillä on ollut käytössä nuo IV-flanellit pul-kuorilla, väliin oon parhaimmaksi huomannut kuivaliinat ja villaimut.
    Kokeilin riisipaperia ja ohuempia imujakin, mutta ne ei tosiaan pidä pisuja sisällänsä. IV:n huono puoli on kyllä tuo että päästävät läpi tosi helposti, mutta minkäs teet kun niitä on tullut saatua kavereilta ja tutuilta niin käytössä on vaikka hampaat irvessä :D
    Toinen juttu on että kyllä mä vaan haluan pitää lapseni vaipanvaihtovälin suht lyhyenä ja kun oon kotona 24/7 pesukoneen kanssa, niin ei tästä pyykkishousta ole pahemmin vaivaa .
    (Nyt muuten vähän ymmärrän miksi ihmiset valittelevat kuinka hankalaa kestoilu on jos on lähtenyt liikenteeseen vain IV:n paketeilla ja muutamalla äitiyspakkauksen tuotteella)

    En ole muuten vielä hoksannut mikä tuossa villahousu + harsoyhdistelmässä on juju?
    Tuli odotusajan kestovaippamanioissaan hommattua villiksiäkin useat kappaleet, oon testaillu niitä harsojen ja imujen kanssa, mutta pissat tulee läpi kaikista yhdistelmistä. Vai onko se idea "villa kuivuu luonnostaan" että saakin tulla läpi?
    No sinänsä villahousuille ok, mutta mites meidän ei-villaiset petivaatteet ja vaunukankaat joihin se pissa seuraavaksi lorahtaa...

    Froteiset sisävaipat (kahdella kiinteällä imulla), Myllymuksujen taskut ja muutamat AIO-vaipat (Royal-kestojen apinavaippa <3) kuivaliinat ja froteeimut on ollu käytössä parhaimmat. Kushieksen NB-AIO:lla vois heittää vesilintua.

    Harmi vaan että olen niin köyhää sorttia etten voi kestoilla AIO-vaipoilla koko nb-kautta, mutta onneksi sain yhden fb-kirppishuudon voitettua ja sen mukana AIO-vaippoja kiitettävän kasan :)

    No niin, tulipa innostuttua. Samalla naureskelen tälle mun kestovaippa-slangille, ite ku katteli keväällä ihan huuli pyöreänä että mistä mahtaa olla kyse (tämä 1 kk vanha neiti on esikoinen ja allekirjoittaneella nada kokemusta kestoilusta ) ja nyt alkaa olla jo paletti/sanasto hieman hallussa.
    Ja kuten viisaammat ovat sanoneet; kokeilemalla se selviää. Ite en vaan haluais harva se päivä pestä petaria ja lakanapyykkiä kun taas lahkeesta on lirahtanu pisut pihalle...

    Mun puolesta lisää näitä kestovaippapostauksia kun kuitenkin sun blogia luen. Peukut ylös täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva mulla on joku vaippafriikkilukija!! :D Party!!

      Flanelleteissa kyllä sääli sinällään tuo flanelli materiaalina, koska jokin muu ja silti ihan vastaavassa muodossa voisi toimia kuin unelma! Tai ainakin mun makuun pääongelma noissa on vaan ja ainoostaan matsku...

      Villiksissähän pointti on, että villa imee sen kosteuden itseensä niin hyvin, ettei pääse läpi siittä, eikä tunnukaan siis märältä. Eli onkohan sulla tarpeeksi huopuneet ja lanoliinitetut villikset ollu? Mä en niitä oo vielä testaillutkaan, kun ei oikeestaan oo ollut tarvetta. Alkuharsoilussa IV:n kuoret kävi hyvin ja sisävaippojen kanssakin kuorilla on menty... Ehkä sit joskus tosiaan yövaippailussa tai jossain tulee tarpeeseen...? Mullakin niitä kuitenkin neljät etukäteen hankittuna! Tosin kolmet niistä reilumpaa kokoa. Hyväähän on se, että paketti pysyy kohtalaisen joustavana, vaikka lataisi ihan rajattomat määrät imua sisään (toisin kuin kuoret) ja käy sitten vaikka kuinka pienelle vastasyntyneelle.

      Froteesisävaippoja en oo kunnolla vielä kokeillut, eikä mulla puuvillaisina niitä taida ollakaan kuin pari. Jotain bambufroteeta on enempi (olin ennakkoon Flanellettejen kanssa lisäimuiksi kaavaillut) ja sit myös ihan froteisia ei-vaippamuotoisia lisäimuja oon Flanellettejen sisäpinnalla kuivaliinalla vuorattuna taitellut "nopeeksi lisäpissaimuksi".

      Royalkestoa voiskin kokeilla, just ite "jouduin" pikatilaamaan kymmenet liivinsuojat sieltä ja tyytyväinen oon nää pari päivää ollut. Kuosit on ihanat! Lienee kuitenkin sen verta uutta tuotantoa, kun niitä ei käytettynä oo kauheesti näkynyt liikkeellä?

      Kushieshit (NB:sta en oo kuullutkaan, mulla on niitä 4-10-kilosen) on vielä ollut ihan isoja, joten en oo ees alkanut testaamaan kuin pahasti vielä vuotaisi. :)

      Tiukkakukkaroiselle suosittelen kyllä huuto.nettiä vaippahankintoihin! Ja niin, näin sitä vanhakin vaan oppii uutta vauvan myötä huhhuh! Ihan hengästyttää tää kaikki parissa viikossa (koko odotusaikaa ajattelemattakaan!) omaksuttu tieto ja taito!! Hyvä me!

      Poista
    2. No niin,
      sun innoittamana päätin kaivaa villikset esille ja lanoliinoittaa ne uudelleen (vaikka kaikki on myyty mulle lanoliinoitettuina, mutta lienee uusintakierros paikallaan?)

      Ohjeet löysin
      http://www.pehemia.com/villahousujen-hoito-pesu-i-62.html
      jospa tosiaan tuosta olisi apua?

      Royalkestoja on tosiaan ihan liian vähän liikenteessä, yhden vaipan oon tässä puolen vuoden kyttäyksen tuloksena löytänyt. Toivotaan että niitä tulee enemmän liikenteeseen, ite oon suosinut feispuukin kestovaippakirppistä (oon kahdella eri kirppiksellä)
      Sieltä oon saanu ostettua tosi edullisesti vaikka ja mitä, ainoa huono puoli on vaan että tulee sitte päivystettyä ihan liian monta tuntia vuorokaudessa uusia kestovaippoja, imuja ja muuta härpäkettä :D Mies on vahvasti sitä mieltä, että oon kestovaippaholisti, itse käytän termiä "harrastaja"...

      Viime yö meillä mentiin froteesisävaippa, hamppuimu ja TSI-kuori yhdistelmällä, joka pelitti 4 tuntia putkeen pissoineen. Jes! Yleensä tuo meidän herkkäpersus ilmoittaa yölläkin mikäli vaippa on märkä ja lakkaa känisemästä vasta kun on vaihdettu kuiviin. Ilmeisesti kuivaliinapintaiset imut ja hamppuimu pysyy pinnaltaan niin kuivana ettei edes omat pisut haitanneet, aamutissikin vedeltiin naamariin tyytyväisenä ennen aamuvaipanvaihtoa :)

      Jahas, eikun lanoliinoittamaan villiksiä, kerron miten operaatiossa kävi :)

      P.S.
      Vielä voisin kuluttaa 5 minuuttia narisemista aiheesta "IV-flanellipakettini on niin paksu että lapsen jalat sojottavat sivuille lailla sammakon", mutta ei ole aikaa.
      Totean vain ynseästi että onpahan ärsyttävä ongelma. Mitä enemmän imuja, sen isompi paketti vauvalla haarojen välissä. En tykkää.

      Poista
    3. Jee, mä taas kekkasin nyt ettiä fb:sta nuita kirppareita! Kyllähän vaippajuttuja jonkun verran noilla yleisilläkin lastentarvikekirppiksillä kulkee, mutta hyvä näin. (Hirveitä hintoja kyllä tuolla vissiin suosituimmalla fb-foorumilla kehtaavat pyytää, huhhuh! :D)

      Vähänhän nää on tällasia "ikinä ei voi olla liikaa" -tarvikkeita ja aina löytyy jotain uutta kokeiltavaa tai parempaa kun edelliset... Sinne ne äippärahat sit päätyy, täytyy vissiin unohtaa ripsihuollot sun muut iteltä... :)

      Meillä kyllä vielä nyt kaksiviikkosena riittää tollasen neljän tunnin setin kevyesti vielä toi hehkuttamani Bambino Mio -kuori ja taittoimu. En oo vielä kertaakaan laittanut niihin kuoriin muita imuja kuin yhden omansa, vaikka ei mikään jättipaketti vielä ookaan! :O

      Poista
    4. No minä täällä taas hei :D

      Empiiristen tutkimusten jälkeen tulin siihen tulokseen, että lanoliinit olivat villapökistä kulahtaneet eli se lanoliinitus auttoi asiaan, nyt meillä on neljät pitävät villikset :)

      Tästä rohkaistuneena palloilin eilen illalla pari tuntia kestovaippayhdistyksen sivuilla ja varustauduin viime yönä seuraavilla paketeilla:
      1. Froteeimuvaippa (tuplaläpät, toinen froteeta, toinen pörröistä puuvillaa) kuivaliinaimulla, päälle Ruskovillan pökät
      2. Ronja ja Roope tuplaläppävaippa froteeliinalla, päälle TSI-kuori
      3. Fuzzbunzin kuori puuvillaimulla (paksu) harsotaitoksella (3 krs) ja froteeliinalla.

      Ja kappas vaan, meidän herkkäpersus nukkui Ruskovillapaketilla 5 tuntia (yleensä herää vänisemään märkään vaippaan) aamusyötölle, mies vaihtoi vaipan ja kommentoi sen olevan ihan läpimärkä. Kuitenkaan Ruskovillan pökät oli käteen kuivat, samoin kuivaliina. Jee :)
      Vaihdettiin Ronja ja Roope-paketti päälle, jolla nukuttiin puoleenpäivään asti!
      R&R tuntui myös käteen kuivalta päältäpäin vaikka oli imenyt pissaa ihan painavaksi asti, ennen kaikkea iloitsin ettei kumpikaan paketti ollut falskannut yön aikana lakanoille!


      Näinkin pieni asia, mutta aloittelevalle kestovaippailijaäiteelle tämä on riemuvoitto :)

      Poista
    5. Toisin sanoen tuota kolmatta yövaippapakettia ei edes ehditty kokeilla :)

      Poista
    6. Cool. Okei, mut mun täytyy myöntää että mua alkaa vähän hirvittää, että oon ilmeisesti jo kykenevä antamaan vaippaneuvoja!! :D Et siis oo ainoa, jolle oon vinkannut toimivat ohjeet imujen suhteen... :)

      Meillä on tosiaan menty jopa n. 23-07 väli yhellä Bambinon omalla puuvillaimulla ja kuorella! Nyt oon kyllä alkanut laittaa pidemmille vaihtoväleille (nukkumiset) myös kuivaliinan, joko pörröfleeceä tai coolmaxia, harvemmin paperisen. Ja alkaa olla sillä hilkulla että ainakin yöksi tarvisi jo enempi ihan imuakin... Ehkä siis ensi yönä!

      Poista
  2. Täällä myös yksi pariviikkoisen pojan kanssa osakestoilija. Lähinnä oman jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan kestoillaan päivisin kotona. Vähän samanlaisia kokemuksia on IV flanelleteista. Kuori onneksi pitää hyvin, mutta ei se märkä flanelli voi olla mukava. Ostin läjän TSI täyttövaippoja, jotka ovat toimineet ihan hyvin. On coolmax, fleece ja frotee sisäpintaa ja kaikki ovat toimineet ihan mainiosti. Villistouhuihin määkään en ole vielä uskaltanut, ehkä joku päivä.

    Mutta kyllä tähän vähän hurahtaa. :)

    Mukava lukea muuten sun blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mulla kävi about yhdessä päivällä Flanellettien kanssa niin, että oli PAKKO säätää sinne väliin se kuivaliina aina, koska 1) märkä kylmä flanelli yäk ja 2) kakkatahrat. Tosin mä en oo kyllä ihan froteetakaan tohtinut paljasta ihoa vasten pitää..?

      Jotenkin sitä etukäteen aatteli, että pitää tietää hirveesti etukäteen (ja ehkä hyvä niin, koska nyt tietääkin ja on siitä hyötyä). Loppujen lopuksi kuitenkin ei tässä niin hätähoppu vauvan(kaan) kanssa oo, etteikö rauhassa voisi testailla ja kokeilla mikä toimii ja mikä ei ja miten ja miten ei! :D

      Mun mielestä noihin villiksiinkin tarvittaisiin kivempia kuoseja ja värejä ehdottomasti! Uskaltaiskohan vaaleita esim. ite värjäillä? :D Esim. jotku raidalliset villikset ois jo aika kesäset shortsit!

      Poista
    2. Mä käytän melki ina kuiva- tai hoitoliinaa, minkä voi joko pestä tai heittää pois. Sillä saa kätsysti ne kököt pois ja ehkä se ihokin kiittää. :)

      Mä tein ite villiksiä hahtuvalangasta sekä Novitan Purosta. Onneksi oli hahtuvaakin vihreänä, niin sai vähhän väriä. Vielä kun uskaltaisi kokeilla. :)

      Unohtu sanoa tuossa aikaisemmassa kommentissa, että meidän poika on myös syntynyt 28.7. klo 8.40. :) Eli senkin takia on kiva nyt seurata sun blogia. :)

      Poista
    3. Mä noita kertishajoavia kuivaliinoja vaippahankintojen kylkiäisinä hirveet pinot, vaikka olin pestäviä hommannut. Coolmaxia haluisin ite ostaa metrin ja leikkailla pieniksi, kun ei tarvi mitään ompeluhommia, mutta Eurokankaassa ei ainakaan ollut! Fleecellä sit vaan totesin, että turha säätää liinoja sinne väliin kun puhdistuu niin hyvin ja vaihtovälitkin meillä on niin lyhyet, ettei siinä mielessä väliä.

      Yhet hahtuvahousut neuloin mäkin ite, mutta ne on vieläkin jossain palasena oottamassa et saan virkkuukoukun ja lankaa saumoja varten. Ja ne pitäs jotenkin kutistaa, koska niistä tuli ihan järkkyisot! Tein kuitenkin nb-ohjeen mukaan...

      Ja jee, synttärikaima! Ette vissiin Kättärillä sentään ollu? :)

      Poista