lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kevätkivaa

Taitaa olla samat jutut aika trendinä nyt kaikkialla, mutta niin on täälläkin! :) Kevät tulee ihanan vauhdilla ja vihdoin valoa alkaa piisata niin riittoisasti, että voi heittää jäähyväiset talven kertakäyttöisille (tai maksimissa parikertaakäyttöisille) yrttiruukuille!

Innokkaampi puutarhuri tietty idättelee omansa ihan siemenistä asti, mutta täällä tyydytään siemenkasvatukseen muissa "kokeiluissa" ja yrtit on ihan järvikyläläisiä tänä vuonna. Tomaatinsiemenet Pirkan luomu kirsikkatomskuista on kaiveltu myös tänään ja tuolla ne likoavat vielä. Jääkaapista löytyisi myös chiliä, eli se jatkaa viimevuotista kokeilua (kissojen tuhonkohteeksi joutui keskikesällä) kunhan tehdään eka itse hedelmäosasta jotain ruokaa ja myös uusi avocado (viime muutossa retuutetun ja menehtyneen tilalle) olisi suunnitelmissa. Salaatteja myös pitkulaan ruukkuun kunhan ehdin niistä ottaa selvää. 

Yrteillä nyt aloitetaan, koska niiden tiedän maaliskuusta asti ainakin jo selviävän valon puolesta tarpeeksi hyvin. Valikoima saattaa tietysti kasvaa vielä vuoden mittaa.


Tarvitaan siis lemppari- tai useimmin kaupasta kotiin roudaamiasi yrttejä (mulla oli nyt timjami, persilja ja basilika), yhtä monta pientä ruukkua (altakasteltavia mielellään, ihan reiät pohjassa + aluslautanen on hyvä), multaa (kyllä, mä olen aina saanut tuuheita pensaita ihan vaan ruokakaupan beisikillä kukkamullalla) ja sakset. Jos haluaa hifistellä niin ulkoa voi käydä hakemassa lusikalla purkkiin soraa, jota voi laittaa salaojaksi ruukun pohjalle, mulla on kait joskus ollut niinkin, mutta nyt en jaksanut. Siivoustarvikkeet ainakin mun tapauksessa on hyvä olla myös saatavilla.


Irrota yrteistä yksitellen ne muovi"ruukut", eli häkit juurten ympäriltä varovasti saksilla napsien ja nyppien, välttäen mahdollisimman hyvin juurten vahingoittamista. 


Vuoraa ruukku mullalla ja lykkää yrtti multineen, juurineen päivineen keskelle, täytä, painele, tue ja kastele.
 

Laita mahdollisimman valoisaan ja vedottomaan (ja ehdottomasti turvaan kotitalouden karvaisilta tuholaisilta), anna levähtää ja alkaa kasvaa, pidä kosteina, harvenna kasvun mukaan säännöllisesti (eli syö...), katko kukinnat jos niitä ilmaantuu, jne. Yleensä olen tällä menolla saanut yrttiviljelmät pärjäämään pitkälle syksyyn (lokakuulle?) ja saanut nauttia niistä pitkän kesän. Yrtistä riippuen jotkin pärjäävät vähemmällä vedellä ja toiset ovat täysin juoppoja, joten oikeat kastelutavat oppii kokeilemalla. Pääsääntöisesti kaikki yrtit juo paljon ja jos ei jaksa/muista/pysty (lomamatkojen, tms. takia) kastelemaan usein kannattaa aluslautanen vaihtaa isompaan astiaan ja hulauttaa se aina kerralla täyteen vettä, ainakin kuumimpina kesäpäivinä. Tuossa oikealla vieressä muuten itämässä muovin alla ohran siemeniäkin, mutta ne on ihan kissojen herkuksi ja "rairuohoksi" ajateltu.

Tuskainen viikko alkaa olla takanapäin, mutta olo on ollut mitä pirtein. On tää valosuus vaan mahtava innoste about kaikkeen! Työkaverini noin 3-viikkoista perheenjäsentä ja kuulumisia kävin kuulostelemassa eilen ja nyt en malttaisi millään odottaa itse pitkälle kesään samaa elämäntilannetta. Vielä neljä pitkää kuukautta!

Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka ja koko ajan mieleen tulee vaan lisää, mutta jos huomenissa ehtisi paremmalla ajalla, nyt alkaa olla kiire nauttimaan lenkkipoluille auringon tänpäiväsistä viime hetkistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti