Eipä toimineen mun poppakonstit ja uskomukset sitten. Tuntuja ei oikeestaan sitäkään vähää mitä eilen. Sairaalakassi on purettu ja uudelleenpakattu ja jaettu kahteen osaan, eli vauvakas saa oman kassin, jotta mulle mahtuu tavarat paremmin. Jos tässä nyt kerta tästä raskaudestakin otetaan ilot irti ihan viimeiseen asti, niin hoidetaas toi synnytysosasto sitten samalla tapaa, eli nyt on vaatetta, vaippaa ja rompetta mukaan tulossa ihan koko rahan edestä.
Haaroissa on keilapallo (istumasta ylösnousu on joka kerta jännä hetki, mitä jos sieltä tuleekin jotain jo läpi?), olo levoton ja ruokahalu poissa. Tosin tossa kassi-inventaariossa vetäsin kyllä välipalaksi puolikkaan suklaalevyn, että saattanee viimeksimainittu johtua siitäkin. Siinä kuitenkin siis tänpäiväset muka-oireet.
Ajattelin huomenna Kättärin ajanvarauksen jälkeen lopettaan tän zen-fiiliksen ja alkaa suoltaa ympärilleni pelkkää kiukkua ja turhautumista, josko pelottelisin tytön sillä ulos? Sillä kun on ilmeisesti pakko olla liian mukavaa tuolla sisällä. No eipä ole kauaa, hähä.
Voisin luvata huomenna kirjotella vielä kolmannen osan synnytysajatuksia, mutta enpä taida, koska viimeksi kun jotakin lupailin (vika neuvolatietojuttu) niin synnytys ei käynnistynyt. Eli jos nyt reteesti EN lupaa, niin ehkä se sitten käynnistyy!
Odotuksen pitkittymisen +
Alkaa olla se ja sama vaikka noi kalvotkin tässä "vahingossa" puhkeaisi. Ei sitä enää jaksa niin turhantarkka olla näistä kaikenmaailman ennakkotoiveista synnytyksen suhteen. Kunhan se nyt vaan alkaisi. Ja mieluiten ilman lääkäriä.
Odotuksen pitkittymisen -
Muistaako kukaan sitä että kaiken lopputulos on kuitenkin se vauva? Omat ajatukset ja jokotukset on ainakin niin vahvasti tällä hetkellä vaan siinä miltä-tuntuu-joko-koska-synnytys-sitä-ja-tätä -kuplassa, että huhhuijakkaa. Onneksi naiset sentään pystyy edes mitenkuten useempaan asiaan kerralla keskittymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti