Aiemmat henkeäsalpaavat jorinat raskausviikolta 14 ja viikolta 28.
Kanssaheinäkuisten poksuessa auki kukin vuorollaan, mä olen oikeestaan lopulta ihan just tasan siinä tilanteessa, missä syksyllä ajattelinkin olevani nyt. Vaikken ikinä ollut aiemmin ollut raskaana, niin oletin jotenkin automaatilla, että mun kroppa tulee kestämään sen hyvin ja siksi tuun vielä tän yliaikaisuuden takia jännän ääriä tavottelemaan. (Ja jo silloin kammottelin mielessäni käynnistystä yliaikaisuuden takia muuten!) Tossa välillä kyllä usko oli vähän koetuksella kun oiretta ja tuntua oli jos minkälaista, mutta niin ne vaan siihen laskettuun aikaan rauhottuivat ja vasta ihan kahtena viimepäivänä alkanut taas tuntua yhtään mitään.
Säästyin pahoinvoinneilta, pidempiaikaisilta selkävaivoilta eikä edes helleturvotus vaivannut juurikaan. Sokeritesti oli loppuelämän aineenvaihdunnalle lupaava, samoin verenpaineet ja muut myrkytysoireet on karjalaisista sukujuurista huolimatta pysyneet tasaisesti ihanne- tai nyt ihan loppuvaiheessakin ainakin normaalien ja ihanteiden rajoissa. Kai tästä helppoudesta ja sujuvuudesta sitten jonkun hinnan joutuu maksamaan? Peukut siis pystyyn että mun kohdalla se hinta on vaan vähän pidentynyt odotus, eikä esimerkiksi mikään multiongelmavauva sitten. Melkein ottaisin mielummin jokusen tikin hanuriinkin enemmän, jos sillä voisi taata helpon vauvan, jos näistä nyt joku jossakin kauppaa suostuu mun kanssa käymään.
Jotain edistystä siis synnytyssuhtautumisessa on ehkä tapahtunut. Kanssaodottajien kertomukset ainakin on sekä lisänneet kohtia henkiseen toivelistaan, mutta myös rajanneet ehkä vähäpätöisemmiksi muuttuneita seikkoja sen ulkopuolelle. Esimerkiksi tässä vaiheessa synnytyksen alkaminen lapsivesien menolla ei olisi minkäänlainen issue enää, koska uskon meidän olevan niin kypsiä jo tulevaan, että kyllä ne supistuksetkin siitä luonnostaan käynnistyisivät. Kuitenkin edelleen vastustus mitä vain keinotekoista käynnistystä kohtaan on tosi vahva. Kalvojen puhkaisu siis on oikeastaan ainoa, mihin voisin kuvitella suostuvani hyvillä mielin, joten todella toivon sen olevan mahdollista (eli kohdunsuun sen verran raollaan) jos tämä siihen pakkokäynnistyspisteeseen asti jää. Edelleen kuitenkin luotan viikonlopun voimaan, ja ettei perjantain yliaikakontrollissa mitään lääketieteellistä syytä välittömälle käynnistykselle löydy. Jos kuitenkin kalvot puhkotaan muiden toimesta, niin yritän parhaani olla stressaamatta, jotta synnytys pääsee itsekseen käyntiin, eikä esimerkiksi oksitosiinia tarvita. Cytotecilla kypsyttely olisi vihoviimeistä, mutta onneksi mulla viimeisen lääkäritarkastuksen tunnusmerkit viittaisi vahvasti siihen, että aika kypsä tuo alakerta varmaan jo on. Siitäkin on sitäpaitsi jo viisi viikkoa ja samat jomottelut jatkuneet pitkin näitä viikkoja!
Käynnistämisessä olisi kuitenkin se yksi tosi paha, mutta tietyltä kantilta ihan vähän hyvä puoli, että joutuisi alusta asti sairaalaan. Siellä rajoitettaisiin varmaan ainakin syömisiä, ajoittain ehkä liikkumistakin, olisi miehelläkin tylsempää, vieras ympäristö ja lapsivesien menon jälkeen myöskään ammeeseen ei pääsisi tulehdusriskin takia. Omassa kotikäynnistymisessä kun ainoa noista toteutuva olisi tuo ammesulku, jos vedet olisi menneet (näin ainakin valmennuksessa suositeltiin, varmistaisin toki vielä Kättäriltä puhelimessa, se kun oisi kuitenkin meidän oma puhdas kotiamme ja hanavesi jota mä myös jopa juon!). Hyväksi puoleksi tietysti voisi ajatella, ettei tarvitsisi arpoa kauanko sairaalamatkaan menee, milloin siihen olisi paras sauma ja tulisiko paikanvaihdosta joku stressireaktio, joka hidastaisi tai pysäyttäisi synnytyksen etenemisen? Ehkä juuri nämä hyvät puolet on saaneet mut viime päivinä hivenen myötämielisemmäksi tuota keinokalvopuhkontaa varten. Kohdunsuun ohella kypsyy siis pääkin!
Muut ajatukset ovat aika pitkälti entisenä pysyneet. Ehkä amme avautumisen ohessa myös ponnistuspaikkana on alkanut kiehtoa aiempaa enemmän. En kuitenkaan ole ihan hirveän pettynyt, jos sellaiseen en pääsisi enää sairaalassa. (Ihan muuten vaan: Oon kovasti etukäteen jo nauranut, miten ikinä pääsen synnytyksen aikana meidän ammeesta mahdollisesti nousemaan pois, kun se tässä loppuraskaudessa on jo melkonen urakka joka kerta!) Lisäksi (ehkä näiden käynnistysjuttujen innoittamana) akupainanta tai vyöhyketerapia kivunlievityksessä on alkanut kiinnostaa, joten valtavat plussapropsit saa Kättäri jos meidän kohdalle niiden taitoinen kätilö sattuisi jostakin kummasta luontumaan! En yhtään tiedä, onko Kättärillä omia TENS-laitteita, mutta jos on, niin sellainenkin voisi kelvata. Mitään vuokraushärdelliä en tähän synnytysyhteyteen jaksanut säätää itselleni ja ehkä ihan hyvä niin, olisin varmaan kuitenkin joutunut aparaatin jo palauttamaan! :D Clas Ohlsonin tenssit maksaa vähän turhan paljon yhtä käyttökertaa ajatellen, enkä edes tiedä onko ne yhtä päteviä kuin jotkut vuokraamoiden "viralliset" terveydenhoito -tenssit?
Ilokaasu vähän hirvittää, koska esimerkiksi vastaleikatun nurmikon haju (kyllä, se on haju, ei tuoksu) saa mun pään jo vähän särkemään. Toisaalta kokeilu voisi olla ihan hauska. Puudutteet taas ennakkoahdistavat aika pahasti ison lisätoimenpideriskinsä takia. Muut tiukat särkylääkkeet kelpuuttaisin itse tosi mielelläni, mutta ikävä kyllä meillä vielä synnytyksen aikana on piiperön kanssa yhteinen verenkierto osittain, joten hänen kokemukselleen nuo ehkä lienevät turhan vahvoja. Mitään etukäteispäätöksiä (tietenkään) mihinkään suuntaan en ole siis näistä lääkelievityksistä tehnyt, mutta pelkän tyrkytyksen turvin en niitä halua vaan ainoastaan tositarpeeseen. Esimerkiksi väsymyksen ja kivun kombo fyysisen ponnistuksen edellä on jo aikamoinen tositarve.
Vauvan tarjontaa olen pohtinut hivenen, koska edelleen tuo vaikuttaa viihtyvän enemmän mun oikealla kuin vasemmalla puolella. Oon koittanut etunojia sun muita suosia ja parina päivänä onkin tuntunut peppu pysyttelevän nyt enemmän keskemmällä kuin aiemmin, jes! Toisaalta pää varmaan kiertyy vasta synnytyksen aikana laskeutuessaan parempaan kulmaan, joten ihan turhaan uskon koko asiaa pohtivani, varsinkin kun ne olennaisimmat asiat on kunnossa, eli peppu ylhäällä, pää alhaalla ja ei mielestäni avotarjonnassakaan. Toistaiseksi myös vedet ovat normaalimäärissä, joten niin kauan kun ne sisällä pysyvät on tuo vauvan asennonvaihtokin sujuvampaa. Spinning babiesistä oon itse innostunut näitä asentohoitojuttuja lueskelemaan ajanvietteenä.
Suurin valmistautuminen tässä tuntuukin siis olevan unen, ravinnon ja vireystilan suhteen. Kun en mä sille maratonillekään uusiksi menis niiden osalta huonosti valmistautuneena. Gatoradet on kaapissa, kunhan vaan ruokakin maistuisi kunnolla mahdollisimman lähellä starttia. Kanapasta on ollut mun vakio kisaanvalmistautumissafka, joten voisi harkita tarpeiden hommaamista kotijääkaappiin viikonlopun varalle. Uni on kehnonlaista ja siksi täällä päässä vaivaa parhaillaankin vähän nuhjuinen ja nöhryinen olo sekä fyysisesti että henkisesti. Koitan tänään kuitenkin viettää mahdollisimman aktiivisen päivän, josko vaikka ensi yöstä eteenpäin unitilanne vähän korjaantuisi. Näillä sitä mennään, mitä annettu on. Ylihuomenna saa ainakin jotain kokoarviota jos ei mitään mukavampaa ala tapahtua ennen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti