Maanantaina on täysikuu.
Tiistaina meillä on päivällä vesikatko.
Tiistai on eka leijonahoroskooppipäivä.
Ensisynnyttäjän raskauden tilastokeskiarvo olisi 41+1, eli mun kohdalla sen voisi ovulaatioajan mukaan pyöristää tiistain puolelle.
Mut sit taas toisaalta.
No eipä se tullu viime täydellä kuullakaan, vaikka oli jo täysiaikanen.
Tällä hetkellä meille tulee lämmin veri aavistuksen ruosteisena.
Horoskoopit on humpuukia ja ravutkin on ihan kivoja.
Tilastokeskiarvo on keskiarvo kaikesta, jota yleensä kukaan yksilö ei tasan noudata.
Ja ei oo mitään oireita. Mitään. Potentiaaliset kramppisupistelutkin loppu tohon laskettuun aikaan.
Ja oon olettanut, että Brittikuninkaallinen syntyisi ennen meidän vitkastelijaa, mutta niinpä taitavat nekin vaan pihdata.
Mun sairaalaevääksi ostaman maksalaatikon parasta ennen -päiväys paukkui toissapäivänä, pakastin sen ja nyt arvon, onko kohtalon ivaamista ostaa tuoreempi jääkaappiin jatkamaan edeltäjänsä päivystysvuoroa.
Mutta samahan se. Ilmat viileni, turvotus ja kuumuus väheni. (Viime yö nukuttiin pitkästä aikaa ilman tuulettimen ujellusta sängyn vieressä.) Punaviinikin haisi mun nenään eilen pahalta. Kaikki on edelleen ihan valmiina ja odottamassa (paitsi kissalapset). Eihän tässä muuta voi kun nukkua hyvin, syödä hyvin, rentoutua ja vaan odotella. Mä tuun vielä niiiin kaipaamaan tätä heinäkuuta ja yritänkin muistuttaa itteäni siitä joka hetki. Ja oikeastaan sen vielä muistankin, vaikka käynnistysahdisteluun joutuminen ihan vähän taustalla stressaakin. Onneksi kuusi päivää on tässä suhteessa aika pitkä aika.
Bingoomaan ehtii kaikki erinomaisesti siis vielä ja noh... matemaattiset todennäkösyydet täsmäiskuun kasvaa päivä päivältä ja tunti tunnilta. Lisäksi kaikki jo veikatut päivät on menneisyyttä! Tuskin ne Kättärillä tän antaa ikuisesti mahana meinaan pysyä kuitenkaan. Nih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti